Hyvin, huonosti ja siltä väliltä

Huomasin, että olen viime aikoina kirjoittanut pelkästään positiivisista asioista - mikä toki on iloinen asia, mieluummin kirjoitan hyvän mielen blogia kuin raivopäiväkirjaa. Ja täällä elämisessä todellakin on reilusti enemmän ilon- kuin surunaiheita. On kuitenkin muutama aihe, jotka jaksavat täällä jurppia.

On shokki jopa itselleni kirjoittaa näin, mutta kaipaan (edes) suomalaista asiakaspalvelun tasoa. Vaikka Suomi ei ole mikään Amerikan ihmemaa palvelun tasossa ja ystävällisyydessä, kyllä keskivertokaupungin keskivertomyyjä/tarjoilija näköjään Perthin vastaavat päihittää 6-0. Perth on maanlaajuisesti tunnettu surkeasta asiakaspalvelustaan, ja etenkin turismin lisäämisestä kiinnostuneiden tulisi asiaan jollain keinoin puuttua (millä, en tiedä). Täkäläiset ovat esimerkiksi kadulla ihan kohteliaita, eli annetaan tietä, pidetään ovea tai hissin ovea auki seuraavalle, ei tönitä; jos tönitään, pyydetään anteeksi ihan silmiin katsoen. Kuitenkin asiakaspalveluun kertyy lähinnä parikymppisiä ja yleensä pahimmasta teiniangstista ja what do I care - asenteesta kärsiviä.

Pohjanoteeraus ovat mielestäni monet puhelinvaihteet, yritysten tai kuntien, joissa vastaa melkein aina joku elämäänsä kyllästynyt kynsienviilaaja. Ruokakaupoissa ei myyjien kanssa tarvitse asioida, jos ei halua, siitä pitävät huolen automaatti- eli itsepalvelukassat. Erikoisliikkeissä on kahta kastia myyjiä: jostain kumman syystä jotkut nuoret naismyyjät ovat nuivia kuin sitruunannielleet, ja vastausta mm. tervehdykseen, tavalliseen kysymykseen, kiitoksiin tai hyvästeihin ei saa edes pihdeillä kiskomalla. Auta armias, jos teet jonkun mokan (esimerkiksi annat väärän summan rahaa, kun et saa selvää mutisten lausutusta kokonaishinnasta), vastaukseksi tulee jäätävä mulkaisu ja hapan tuhahdus. Sen sijaan nuoret miesmyyjät käyttäytyvät melko normaalisti eli peruskohteliaasti. Iäkkäämpiä myyjiä ei näe juuri koskaan, ainoan poikkeuksen tekevät liikkeet, joissa oletettavasti on omistaja itse töissä. Nämä tyypillisesti rivakat naishenkilöt yleensä puhuttelevat asiakasta honey, love, cutie, sweetie ja myyvät ota tai jätä-asenteella, eli turhia tyrkyttämättä, mutta tehokkaan avuliaasti, jos jotain kysyy. Tarjoilijat tyypillisesti ovat astetta kohteliaampia kuin myyjät, oletettavasti mahdollisten tippien toivossa. Hymyjä ei kuitenkaan heiltäkään läheskään aina irtoa. Aluksi kylmäkiskoinen kohtelu huvitti (voiko jossain olla Suomeakin tylympää, ja vielä lämpimiksi mainostettujen aussien maassa?), nykyään se ärsyttää. Tekisi mieli joskus tarttua myyjäparan poskiin ja vääntää naama hymyyn vaikka väkisin. Lisättäköön kuitenkin, että erityisesti Fremantlen liikkeissä, ravintoloissa ja baareissa palvelu tyypillisesti on iloista ja asiantuntevaa, eli kyllä myös onnistuneita esimerkkejä löytyy!

On ollut myös kummallista huomata, että vaikka täällä on joka paikka täynnä (alkujaan) ulkomaalaisia, joidenkin aussien on lähes mahdotonta ymmärtää mitään aussiaksentista poikkeavaa puhetta. Puhumme kumpikin sujuvasti englantia, mutta olemme huomanneet, että mitä vahvempi aussiaksentti vastapuolella on, sitä suurempi riski on, että tämä ei ymmärrä kaikkea sanomaamme. Sen sijaan lähes mistä tahansa muualta muuttaneet, olipa alkuperäinen kotimaa Englanti, Irlanti, Kiina, Intia, Filippiinit, Ruotsi tai Japani, ymmärtävät meitä mutkitta. Ymmärtämättömyysongelmaan emme törmänneet Kanadassa koskaan. En tiedä, onko perimmäisenä syynä yksi tai osittain kaikki seuraavista.

A) vierasta aksenttia ei vain ymmärrä, kun on itse ikänsä tottunut kuulemaan tietyt sanat tietynlaisina. Ilmeisesti painotamme joitain sanoja oudohkosti joten ne eivät ensikuulemalta aukea aivan kaikille. B) pieni osa ausseista ärtyy, kun huomaa toisen puhuvan vieraalla aksentilla. Olettaakseni taustalla on harmistuminen tai  loukkaantuminen siitä, että "voi ei, taas näitä, joita ei ymmärrä". Täällä joka toinen vastaantulija on joka tapauksessa jostain muualta, ja esimerkiksi monia kiinalaisia on todella vaikea ymmärtää, vaikka nämä olisivat asuneet maassa vuosia. Kiinalaiset kun eivät esimerkiksi osaa lausua r- ja l-kirjainta erikseen, vaan kaikki ovat älliä. Oletus joillain ausseilla ilmeisesti on, että jos ei ole ymmärtänyt ulkomaalaista x, ei voi ymmärtää myöskään ulkomaalaista y. C) osa ausseista ei tunnu tietävän, millaista englantia ulkomaalaistaustaiselle voi puhua. Eli pitääkö vääntää rautalangasta, puhua ehkä kuin lapselle, vai voiko jutella ihan kuin kelle tahansa aussinaapurille?

Kun toisen puheesta kuultaa muunmaalainen tausta, osa hämmentyy, kun ei osaa päätellä, miten hyvin tämä vastapuoli englantia osaakaan. Itselleni on esimerkiksi käynyt niin, että lausun täkäläisiä nimiä väärin (kuten kuntien nimet Dalwallinu, Morawa, Yilgarn, Gnowangerup). Tästä jotkut päättelevät, että minulle pitää puhua hi-taam-min. Ei todellakaan. Muuta ei tarvita, kuin esimerkki, miten nämä vieraat abosanat oikeasti äännetään (tai siis miten englanninkieliset aussit ne ääntävät). Ja sen jälkeen puhehan jatkuu kuin ei mitään. Erityisen kiitollinen olen ollut mutkattomasti suhtautuvalle brittipomolleni, joka korjaa väärinmenneet sanat asiallisesti ja saman tien, vaivaantumatta, osoittelematta tai kummastelematta. Mahtava asenne, jota toivoisi muillekin täkäläisille. Perth on muihin australialaiskaupunkeihin verrattuna sen verran uusi tekijä kansainvälisillä pelikentillä ja lyhyen aikaa ei-eglantiäidinkielisiä merten takaa vastaanottaneena, että kaikki eivät vieläkään tiedä, miten suhtautua muualtatulleisiin. Manchesterilainen, pitkin Eurooppaa työasioissa reissannut pomoni sen sijaan ottaa kaikki puhujat samanarvoisina häkeltymättä.