Kiina: shokkialku matkalle eli Guangzhou

Kiina-sarjan osa kolme: viimein itse matkakertomuksen pariin. Minne menimme, millä pelillä, mitä siellä teimme ja mitä maksoi - ja millaisia sattumuksia mahtui mukaan.

Liput Kiinaan varasimme halpalentoyhtiöiltä TigerAir (meno) ja AirAsia (paluu). TigerAiria en suosittele kellekään, sen verran tahmeaa oli. Mm. meitä ei voitu automaattisesti tsekata sisään Guangzhouhun jo Perthistä käsin eli tulostaa lippuja perille asti, vaan meidän piti poistua passintarkastuksen läpi ja palata takaisin sisään Singaporen välilaskukentällä. Pysähdyksen kesto oli vain pari tuntia, eli kiire, stressi ja ärsytys tuli. AirAsia sen sijaan oli ihan ok. RyanAiriin tottunut pärjää kyllä AirAsiankin kanssa.

Halpisyhtiöiden lipunhintoihin ei sisältynyt matkalaukkuja, eli pystyimme viemään vain käsimatkatavarat - kummallekin pieni vedettävä matkalaukku sekä minulle käsiveska ja E:lle kompakti reppu. Nämä saimme juuri ja juuri sisään, sillä käsimatkatavaroiden raja on 10kg/henkilö. Toisaalta tulipahan matkustettua kevyesti, ja itse huomasin, että olin silti pakannut liikaa eli olisin pärjännyt muutamaa vaatekappaletta vähemmälläkin. Etenkin, kun pystyimme pesemään vaatteita puolimatkassa.

Lisäksi lensimme kolme maan sisäistä lentoa Kiinassa. Nämä liput varasimme Ctrip-nettisivun kautta, joka a) palvelee kiinan lisäksi englanniksi toisin kuin moni muu kiinalainen nettisaitti; ja b) toimi luotettavasti, eli meillä ei ollut kertaakaan mitään ongelmia maksujen tai lennoillepääsyn kanssa. Kiinalaiset lentoyhtiöt vaikuttivat ihan päteviltä ja ruokaakin lennoilla tarjoiltiin, vaikka matkat kestivät vain 2-3h.

Kaikkiaan kaksiviikkoinen matka maksoi $2000 eli 1400€ per nenä, sisältäen kaikki lennot eli menopaluut Kiinaan, maan sisäiset lennot, kaksi pitkänmatkan bussimatkaa (6h kumpikin), metrokortit kaupungeissa, majoitukset, ruuat, bussiliput ja sisäänpääsyn nähtävyyksiin. Itse eläminen ja oleminen Kiinassa oli kohtuullisen edullista ($900 = 630€/nenä/2vkoa), lentäminen oli se kallis asia.

Olisimme voineet pusertaa menot vielä pienempään mittaan valitsemalla matalamman tason majoitusta tai peräti dormeja eli makuusaleja, sekä syömällä pelkkää paikallista katuruokaa (nyt fiinistelimme pari kertaa länkkäriravintolassa). Mutta ei tässä arvokkaassa kolmenkympin iässä enää jaksa tapella yläsängystä makuusalissa saati kuunnella toisten kuorsausta tai kikatusta läpi yön.

Päivä 1, Guangzhou. Laskeuduimme aamupäivällä Kiinan etelärannikolle 12 milj. asukkaan Guangzhouhun yölennon jälkeen. Tokkuraisina mutta innokkaina hankkiuduimme helposti kentältä keskustaan junalla. Vaihdoimme metroon, ulos majapaikan lähistön pysäkillä ja jatko kävellen. Trooppisenhiostava ilma iski vastaan sen verran, että piti kuoria vaatekerroksia pois ensimmäisessä puistossa.

Tajusimme Guangzhoussa ensimmäisen kerran, että Kiinassa sellainen asia kuin turisti-info saati kaupungin karttojen jakopiste eivät ole lentokentän normipalveluja, eivätkä missään muuallakaan kaupungilla yleisiä. Niinpä suunnistimme pelkän booking.comin varausvahvistusprintin summittaisen kartan avulla kohti majapaikkaa.

Seuraava, läpi matkan kestänyt havainto oli, että kiinalaiset eivät paljoa välitä talojen numeroinnista. Löysimme joten kuten oikean tien, mutta oikean talon löytäminen valtavien tornitaloryppäiden joukosta ei ottanut onnistuakseen. Teiden ylityspaikkojen löytäminen jo itsessään vei tuhottomasti aikaa, sillä kaikkea halkoville monikaistateille ei voi poukkaista mistä vain, ja suojateitä on nuukalti.

Puskimme sinnikkäästi kulmahuoltsikalle apua kysymään. Ensimmäinen myyjä ei puhunut englantia yhtään, mutta viittoili kollegansa paikalle. Selvisi, että yksi setti kiinalaisia kirjoitusmerkkejä varauksessamme oli taloyhtiön nimi, jonka myyjä tunnistikin. "Tuollahan se", hän innoissaan osoitteli kohti lähintä tornitalokokoelmaa. Jatkoimme kiitosten jälkeen korttelin portille (joskus asuinalueet on Kiinassa aidattu ja niillä on portinvartija), ja vartija vahvisti, mihin taloon suunnata. Missään ei ollut pienintäkään merkkiä tai kylttiä, että tornitalossa olisi hostelli. Syykin selvisi pian.

Ajoimme tulosteemme ohjeen mukaan 14:een kerrokseen, ja hissiä vastassa oli pönäkkä mies sandaaleissa. Hän viittoili meidät mukaansa, ja hölmistyneinä seurasimme ukkelin sotkuiseen, vaatimattomaan asuntoon, jossa pyöri useita ihmisiä arkipuuhissaan. Perhettä vai vieraita, ei tietoa. Englantia puhumaton mies viittasi meidät istumaan kuluneelle sohvalle olohuoneessa. Mistään mitään ymmärtämättä istuimme, ja pian mies palasi avainnipun kanssa viittoen meitä mukaansa.

Jatkoimme miehen perässä 23:een kerrokseen, josta paljastui samanlainen kolmen makkarin ja yhden kylppärin nuhruinen asunto. Siis ei hostelli saati hotelli. Häh, hetkonen, eikös me varattu yksityishuone Sunshine Home'sta? Paino sanalla home eli koti, ja saahan sitä luulla buukanneensa vaikka mitä (reippaasti siloiteltujen) nettikuvien perusteella... Joku oli siis keksinyt alkaa pyörittää backpacker-majoitusta omassa asunnossaan sekä omistamassaan yläkerran asunnossa.

Meidät osoitettiin yhteen makkareista - ainoaan, jossa oli pelkkä parisänky. Kahdessa muussa makkarissa oli kerrossänkyjä rivissä ainakin neljälle nukkujalle per huone. Pöllämystyneinä, pystymättä valittamaan, saati muuttamaan suunnitelmaa lennosta vieraassa kaupungissa, päätimme tyytyä siihen mitä saimme. Hinta nyt kuitenkin oli vain $15/hlö/yö (10€), huone lähestulkoon siisti, ja petivaatteet puhtaat.

Päätimme unohtaa majoitusnillityksen ja lähdimme tutkimaan kaupunkia, sillä aikaa oli vain tämä päivä. Guangzhou oli listallamme lähinnä porttina Kiinaan, josta jatkaisimme ensimmäiseen aidosti kiinnostavaan paikkaan Guiliniin seuraavana aamuna bussilla. Kaupungin hälinä ja vilinä, sekä sananmukainen betoniviidakon tunnelma ihmetyttivät: joka paikassa nuhruisten tornitalojen seinillä ja autoramppien ja -siltojen betonipilareissa kiemurteli muratteja ja köynnöksiä. Kuin subtrooppinen luonto aikoisi peittää alleen kaiken, mikäli ihmiset eivät jatkuvasti ponnistelisi isommilla rakennelmilla vastaan.

Nostokurkien ja rakenteilla olevien tornitalojen määrä löi silmille. Rakennustyömaita kaikkialla, silmänkantamattomiin! Laskimme yhdellä silmäyksellä 14 nostokurkea katukuvassa. Luin jälkikäteen talousuutisista, että rakennusprojektit ovat Kiinan valtion elvytyspolitiikkaa, joilla taataan töitä kaikille niille, joiden tehdastyöpaikat hävisivät globaalin talouskriisin kuristuksessa. Toisaalta, Kiinassa on 1.3 miljardia ihmistä (eli joka kuudes maapallon asukas on kiinalainen), ja maalta kaupunkiin muuttavien tai muuttoa suunnittelevien on asuttava jossain.

Palasimme kaupunkikierroksen ja rohkean katukeittiötestailun jälkeen takaisin (tai no, itse olin tässä vaiheessa vielä arempi, mutta E pisteli huolettomana poikana poskeen katumyyjien hedelmiä ja kanavartaita). Saimme oppia, että majapaikan kerrossängyt eivät asunnossa nököttäneet koristeina. Joka punkka oli varattu kiinalaisten ja arabien toimesta. Aamuun mennessä selvisi, että samassa asunnossa yöpyi vähintään tusina ihmistä, sillä myös olkkarin sohvat oli vuokrattu eteenpäin. Ja kaikille meille oli tarjolla yksi rajatapaus-"vielämenee-vai-jo-saastainen" suihku ja vessa!

Onneksi olimme älynneet käydä suihkussa saman tien saavuttuamme, vessaan saikin sitten jonottaa korva oman (lukitun) makkarin ovessa kiinni, että milloin ovi kolahtaa vapautumisen merkiksi. Ei helvata mitä menoa. Joku arabeista huudatti oman maansa valittavamelodista poppia aamuyön tunneille asti, ja nukkuminen onnistui, jotenkin, vain korvatulppien avulla. Ja tämä majoitus oli saanut keskiarvosanan 9 booking.comissa!! En voinut kuin itku kurkussa ja kauhulla odottaa, mitä muut, arvosanoilla 7-8 ränkätyt paikat toisivat tullessaan.*

Aamulla heräsimme hyvissä ajoin, keräsimme kimpsut ja rynnistimme palauttamaan avaimen omistajaukkelille. Hissiltä omistajan asunnolle johti kummallinen jono tummia länttejä ja pisaroita. Grillikastiketta? Maalia? Onpas täkäläisillä sottaiset tavat. Saimme key depositin eli avainpanttirahan takaisin ja suuntasimme hissiin yhtäaikaa tästä toisesta asunnosta lähtevän nuoren malesialaispariskunnan kanssa. Näiltä kuulimmekin sitten ne todelliset kauhutarinat.

Kuulemma heidän yönsä oli mennyt totaalisen pilalle, kun muut majoittujat olivat juoneet liikaa ja alkaneet riehua ja tapella, tosissaan. Pisarat käytävässä eivät olleet mitään niin viatonta kuin maalia, vaan ehtaa verta. Tyttö- ja poikaparka olivat kyhjöttäneet huoneessaan lukitun oven takana toivoen läpi yön, ettei kukaan muistaisi heidän olemassaoloaan. Ei hyvääpäivää, mihin tuli itsensä sotkettua tälle lomalle lähtiessä? Ja minä kun luulin, että pikkutunneille raikava kailotusmusiikki on ongelma!

Huokaisimme helpotuksesta vasta löydettyämme bussiaseman ja Guiliniin menevän bussin. Ei kai tämä voi kuin paremmaksi muuttua.
Ja niinhän se teki!

Alla Guangzhoun kaupunkimaisemia. Uutuuttaan kiiltäviä lasi- ja teräspilvenpiirtäjiä oli keskustan joenvarsi pullollaan, mutta niistä otetut kuvat osoittautuivat epätarkoiksi. Palataan pilvenpiirtäjämaisemiin Shanghain yhteydessä.

*Luojan kiitos, tämä oli ehdottomasti reissun epäonnistunein majoitusvalinta ja muualla asiat menivät nappiin, välillä jopa reippaasti yli odotusten. Epäilenpä, että muutamakin feikkiarvostelu on booking.comiin livautettu, sillä kukaan ei voi tykätä kyseisestä läävästä niin, että jakelee ehtoja kymppejä, kun asteikko on yhdestä kymmeneen. Tästä opimme, että arvostelut kannattaa ottaa varauksella... tosin muissa paikoissa arviot olivat hyvin todenperäisiä.