Mitä teen työkseni

Hahaa, heti haikailtuani muutoksen perään sain kuin sainkin sellaisen! ...tosin vain väliaikaisen.

Huhut osoittautuivat todeksi ja pääsin pomoksi pomon paikalle tämän loman ajaksi. Ero normitehtävieni ja pomopestin välillä on kuin liikennepoliisilla ja etsivällä. Sen sijaan, että (kuvaannollisesti) partioin kadunkulmassa liikennevalojen ja nopeusrajoitusten noudattamista vahtien, pääsin nyt pistämään isomman vaihteen silmään.  

Yritin etsiä työpaikkaani vastaavaa toimijaa Suomesta, koska olisi helpompi selostaa mitä oikein teen, jos olisi jokin vertailupohja. Suomessa samat tehtävät on näköjään jaettu ELY-keskusten ja SYKE:n eli ympäristökeskusten, sekä Energiaviraston kesken.

Työni pyörii samalla tavalla maa- ja metsätalousministeriön (vesi) sekä työ- ja elinkeinoministeriön (energia) tonteilla kuin edellämainituilla Suomessa. Täällä tosin olemme energia- ja vesiministeriöiden itsenäinen neuvonantaja-alahaara.

Normaalisti olen analyytikko, mutta nyt Energia- ja Vesiviraston ryhmäpäällikön ominaisuudessa olen saanut ratkoa jatkuvasti putkahtelevia ongelmia, vastata päivittäisiin kysymyksiin ja tietopyyntöihin, penkoa ja analysoida päätöksiä, sekä asioida paljon laajemman verkoston kanssa kuin normaalisti. Ja vihdoin saan myös sanoa mielipiteeni sinne ja tänne ihan auktoriteetin kanssa. Just hyvä!

On ollut erityisen palkitsevaa huomata, että minähän itse asiassa hanskaan tämän homman. Esimerkkejä. Eilen väänsin puhelimessa täkäläisen ARA:n (osavaltion julkisasuntorahasto) ja sen jälkeen täkäläisen THL:n eli terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.

ARA:n tyyppi uskoi, että pihistelen jotain asbestiohjeistoa, ja vei vartin vakuuttaa, että asbesti ja sähkö eivät kuulu samalle virastolle. Siitä huolimatta, että eräs nettijulkaisumme sisältää sattumalta sanan ”asbesti”. THL:n tyyppi puolestaan puhui kuin papupata juomaveden puhtausstandardeista, ja ihmeesti sain kaikesta selvää ja vastattua järkeviä ilman katkoja tai ”mitä?”-toistelua.

Näiden jälkeen konsultoin kollegaa uudesta vesilainsäädännöstä, kun piti pystyä ohjeistamaan vesi- ja jätevesilaitoksia siitä, mitä heidän toimilupansa nykyään heiltä edellyttää. Yksikseni lakia lukiessani tuskailin, että ei tästä mitään tule.

Kun sitten asiaan perehtynyt lakinainen pähkäili samaa tekstiä ja totesi, että onpa monimutkaisesti kirjoitettu, sain huoahtaa helpotuksesta. Vika ei ollutkaan meikäläisen kielitaidossa tai ymmärryksen puutteessa, vaan poikkeuksellisen monisanaisessa lakivuodatuksessa.

Koominen ja/tai ärsyttävä piirre päivästä riippuen on, että ulkonäköni ei nähtävästi mätsää perinteiseen mielikuvaan päätöksentekijästä. Koska olen ilmeisen nuoren näköinen, toimiston ulkopuolisissa kokouksissa minun kuvitellaan olevan sihteerin assistentin apulainen. 

Näkyy tulevan aina yllätyksenä, että minä olenkin se, jolla on asiaa. Sama ensivaikutelma-uskottavuusongelma on varmaan kaikilla nuorilla ja nuorennäköisillä. No, ei auta, eteenpäin, sanoi mummo hangessa.

Kesäkuussa tulee täyteen kolme vuotta Australiassa ja heinäkuussa täyttyy kolme vuotta tässä työpaikassa. Olen tosi ylpeä siitä, että olen onnistuneesti vaihtanut maata, kulttuuria, kieltä, työpaikkaa ja itse asiassa koko toimialaa, ja päässyt vielä vaikutusvaltaiseen asemaan näin lyhyessä ajassa (omaan selkään taputtelua ja leveää  hymyilyä). Vaikutusvalta on tosin lyhytaikaista, mutta ehkä tästä vielä ura urkenee!

Sijaisuus tulee palkankorotuksen kanssa, eli vastuun- ja töiden lisääntyminen näkyvät myös palkassa. Hyvin kelpaavat rahat, etenkin kun työrintamalla on muuten nyt jotakuinkin kuollutta. E on yhä keikkahommien loukussa ja yrittää jaksaa tsempata työnhaun kanssa, mutta tuntikausien haku-uurastus, jonka palkkiona on aina uusi ”kiitos mutta ei kiitos” – kirje, ei motivoi ketään.

Biologeille on tällä hetkellä auki peräti kahdeksan paikkaa koko maassa, joten sille saralle on turha toivoa työllistyvänsä. Muitakin vaihtoehtoja onneksi on, mutta kaikki tuntuu menevän kontaktien ja tutuntuttujen kautta, ainakin Perthissä. Jos et ole piireissä, et ole myöskään kiinnostava työnhakija. Ja maahanmuuttajan on vaikea olla piireissä, joihin olisi pitänyt hankkiutua jo koulu- ja opiskeluaikoina tai oman perheen kontaktien kautta.

Täällä myös työpaikan viimeinen hakupäivämäärä näkyy olevan pelkkä ohjeellinen numero. Osavaltiolle haettaessa päiviä noudatetaan, mutta yksityispuolelle ja kunnalle hakiessa jonosta napataan ensimmäinen sopiva, eikä kaikkien hakemusten saapumista näköjään edes odoteta.

Mitenkään muuten ei selity se, että moni työnantaja antaa todella nihkeästi tietoja kyseisestä avoimesta työpaikasta hakuajan yhä ollessa auki, ja tieto ”et tullut valituksi” saattaa tulla jopa samana päivänä, kun hakuaika päättyy!

Harmillisesti tämä oma etsiväkomennukseni päättyy pian, ja seuraavaa hukia saa odotella seuraavaan vuosilomaan saakka. Vakituiseen rooliin ei ole asiaa, sillä pomoni on itsekin tyytyväinen hommaansa eli ei ole lähdössä mihinkään. No, kaikkea ei voi saada, ja ehkä pystyn neuvottelemaan/pyytämään joitain pieniä palasia hänen työstään itselleni.

Muita pieniä muutoksia tai uutuuksia ovat lounas bush tucker food – ravintolassa tänään; sekä huomenna starttaava pitkän viikonlopun automatka Kalbarrin kansallispuistoon. Kahdeksan tuntia yhteen suuntaan, eiköhän riitä road tripin määritelmäksi.

Bush tucker food tarkoittaa luonnosta poimittua, perinteistä aboriginaaliruokaa. Kuvia kummastakin, sekä road tripistä että bush foodista seuraa seuraavassa osassa!

Kuva ei liity tarinaan mitenkään, onpahan vain kaunis räpsäys. Golden Wattle on Australian kansalliskukka(pensas) ja tällainen kukkii, huumaavalta tuoksuen, matkalla meiltä juna-asemalle. Ihana puuterin ja hunajan tuoksusekoitus. Kuva (c) Floral Friday Fotos.