Hahaa,
heti haikailtuani muutoksen perään sain kuin sainkin sellaisen! ...tosin vain
väliaikaisen.
Huhut
osoittautuivat todeksi ja pääsin pomoksi pomon paikalle tämän loman ajaksi. Ero
normitehtävieni ja pomopestin välillä on kuin liikennepoliisilla ja etsivällä.
Sen sijaan, että (kuvaannollisesti) partioin kadunkulmassa liikennevalojen ja
nopeusrajoitusten noudattamista vahtien, pääsin nyt pistämään isomman vaihteen
silmään.
Yritin
etsiä työpaikkaani vastaavaa toimijaa Suomesta, koska olisi helpompi selostaa
mitä oikein teen, jos olisi jokin vertailupohja. Suomessa samat tehtävät on
näköjään jaettu ELY-keskusten ja SYKE:n eli ympäristökeskusten, sekä
Energiaviraston kesken.
Työni
pyörii samalla tavalla maa- ja metsätalousministeriön (vesi) sekä työ- ja
elinkeinoministeriön (energia) tonteilla kuin edellämainituilla Suomessa.
Täällä tosin olemme energia- ja vesiministeriöiden itsenäinen neuvonantaja-alahaara.
Normaalisti
olen analyytikko, mutta nyt Energia- ja Vesiviraston ryhmäpäällikön
ominaisuudessa olen saanut ratkoa jatkuvasti putkahtelevia ongelmia, vastata
päivittäisiin kysymyksiin ja tietopyyntöihin, penkoa ja analysoida päätöksiä,
sekä asioida paljon laajemman verkoston kanssa kuin normaalisti. Ja vihdoin
saan myös sanoa mielipiteeni sinne ja tänne ihan auktoriteetin kanssa. Just
hyvä!
On
ollut erityisen palkitsevaa huomata, että minähän itse asiassa hanskaan tämän
homman. Esimerkkejä. Eilen väänsin puhelimessa täkäläisen ARA:n (osavaltion
julkisasuntorahasto) ja sen jälkeen täkäläisen THL:n eli terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen kanssa.
ARA:n
tyyppi uskoi, että pihistelen jotain asbestiohjeistoa, ja vei vartin vakuuttaa,
että asbesti ja sähkö eivät kuulu samalle virastolle. Siitä huolimatta, että
eräs nettijulkaisumme sisältää sattumalta sanan ”asbesti”. THL:n tyyppi puolestaan
puhui kuin papupata juomaveden puhtausstandardeista, ja ihmeesti sain kaikesta
selvää ja vastattua järkeviä ilman katkoja tai ”mitä?”-toistelua.
Näiden
jälkeen konsultoin kollegaa uudesta vesilainsäädännöstä, kun piti pystyä
ohjeistamaan vesi- ja jätevesilaitoksia siitä, mitä heidän toimilupansa nykyään
heiltä edellyttää. Yksikseni lakia lukiessani tuskailin, että ei tästä mitään
tule.
Kun
sitten asiaan perehtynyt lakinainen pähkäili samaa tekstiä ja totesi, että onpa
monimutkaisesti kirjoitettu, sain huoahtaa helpotuksesta. Vika ei ollutkaan
meikäläisen kielitaidossa tai ymmärryksen puutteessa, vaan poikkeuksellisen
monisanaisessa lakivuodatuksessa.
Koominen
ja/tai ärsyttävä piirre päivästä riippuen on, että ulkonäköni ei nähtävästi mätsää
perinteiseen mielikuvaan päätöksentekijästä. Koska olen ilmeisen nuoren
näköinen, toimiston ulkopuolisissa kokouksissa minun kuvitellaan olevan sihteerin
assistentin apulainen.
Näkyy
tulevan aina yllätyksenä, että minä olenkin se, jolla on asiaa. Sama ensivaikutelma-uskottavuusongelma
on varmaan kaikilla nuorilla ja nuorennäköisillä. No, ei auta, eteenpäin, sanoi
mummo hangessa.
Kesäkuussa
tulee täyteen kolme vuotta Australiassa ja heinäkuussa täyttyy kolme vuotta
tässä työpaikassa. Olen tosi ylpeä siitä, että olen onnistuneesti vaihtanut
maata, kulttuuria, kieltä, työpaikkaa ja itse asiassa koko toimialaa, ja päässyt
vielä vaikutusvaltaiseen asemaan näin lyhyessä ajassa (omaan selkään taputtelua
ja leveää hymyilyä). Vaikutusvalta on
tosin lyhytaikaista, mutta ehkä tästä vielä ura urkenee!
Sijaisuus
tulee palkankorotuksen kanssa, eli vastuun- ja töiden lisääntyminen näkyvät
myös palkassa. Hyvin kelpaavat rahat, etenkin kun työrintamalla on muuten nyt
jotakuinkin kuollutta. E on yhä keikkahommien loukussa ja yrittää jaksaa
tsempata työnhaun kanssa, mutta tuntikausien haku-uurastus, jonka palkkiona on
aina uusi ”kiitos mutta ei kiitos” – kirje, ei motivoi ketään.
Biologeille
on tällä hetkellä auki peräti kahdeksan paikkaa koko maassa, joten sille
saralle on turha toivoa työllistyvänsä. Muitakin vaihtoehtoja onneksi on, mutta
kaikki tuntuu menevän kontaktien ja tutuntuttujen kautta, ainakin Perthissä.
Jos et ole piireissä, et ole myöskään kiinnostava työnhakija. Ja
maahanmuuttajan on vaikea olla piireissä, joihin olisi pitänyt hankkiutua jo
koulu- ja opiskeluaikoina tai oman perheen kontaktien kautta.
Täällä
myös työpaikan viimeinen hakupäivämäärä näkyy olevan pelkkä ohjeellinen numero.
Osavaltiolle haettaessa päiviä noudatetaan, mutta yksityispuolelle ja kunnalle
hakiessa jonosta napataan ensimmäinen sopiva, eikä kaikkien hakemusten
saapumista näköjään edes odoteta.
Mitenkään
muuten ei selity se, että moni työnantaja antaa todella nihkeästi tietoja kyseisestä
avoimesta työpaikasta hakuajan yhä ollessa auki, ja tieto ”et tullut valituksi”
saattaa tulla jopa samana päivänä, kun hakuaika päättyy!
Harmillisesti
tämä oma etsiväkomennukseni päättyy pian, ja seuraavaa hukia saa odotella
seuraavaan vuosilomaan saakka. Vakituiseen rooliin ei ole asiaa, sillä pomoni
on itsekin tyytyväinen hommaansa eli ei ole lähdössä mihinkään. No, kaikkea ei
voi saada, ja ehkä pystyn neuvottelemaan/pyytämään joitain pieniä palasia hänen
työstään itselleni.
Muita pieniä muutoksia tai uutuuksia ovat lounas
bush tucker food – ravintolassa tänään; sekä huomenna starttaava pitkän
viikonlopun automatka Kalbarrin kansallispuistoon. Kahdeksan tuntia yhteen
suuntaan, eiköhän riitä road tripin määritelmäksi.
Bush tucker food tarkoittaa luonnosta poimittua,
perinteistä aboriginaaliruokaa. Kuvia kummastakin, sekä road tripistä että bush
foodista seuraa seuraavassa osassa!
Taputtele vain itseäsi rohkeasti selkään ja hymyile leveästi, syystäkin niin teet :) Sinulle tuiki tuntemattomana olen ylpeä sinusta meidän haaveilijoiden puolesta! Ja kiitos blogista, alusta asti sitä on tullut seurattua.
VastaaPoistaKiitos kehuista Minna! Kaikki propsit kaikille maailman haaveilijoille. Ja kiva että olet jaksanut pysyä matkassa tässä meikäläisen WA-seikkailussa. Toivottavasti tulevaisuudessakin! :)
VastaaPoista