Kutsumattomat kämppikset

Tällä viikolla tehtävänäni on viimeistellä akateeminen artikkeli julkaisuun tarjottavaksi ja mikäs sen parempaa valmistelua kuin täysin asiaan riippumaton ja ehkä hivenen viivyttelytarkoituksissa aloitettu bloggaus. Kaikessa muussa mottoni on: älä koskaan jätä huomiseen mitä voit tehdä tänään, mutta jostain syystä väikkäriin liittyen motto on tasan toisinpäin. No, asiaan, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Viime päivinä olen pohdiskellut, missä kaikessa oppii/joutuu oppimaan joustavammaksi näin Suomen "suoritan vaikka räntää sataa" - kulttuurista Australian aurinkopaistaa-noworries-kulttuuriin muutettuaan. Esimerkiksi näissä.

1) Hämähäkki kotona ei ole enää hysteriaan lietsova järkytys. Olen aina ollut hämähäkkikammoinen, mutta aavistuksen siedätyin työskennellessäni teininä mansikkapellolla, jossa pienet ruskeat lukit juoksentelevat kätten yli aina, kun mansikkapehkoihin kurkottaa eli koko ajan. Kesätienestien tarve voitti hämähäkkikammon.

En edelleenkään ole mikään tarantellojen halaaja, mutta jos hämähäkki on asiallisen pieni eli max. kokoa sormenpää, jalkoineen sallitaan muutama sentti lisää, en enää mene paniikkiin. Niin kauan kunhan minun ei tarvitse kyseistä otusta koskettaa tai yrittää saada sitä purkkiin. Mikään tuota isompi, esim. daddy long-legs eli seinälukki on jo liikaa. Puhumattakaan aussikammotuksista eli huntsman spidereistä, joista en todellakaan laita kuvaa. Googlaa joka uskaltaa.

Meillä Perthin keskustan laidan kerrostaloasunnossa ei onneksi ole näkynyt isoja kammotuksia, ja pienempien hämisten osalta olen pystynyt täysin tasaisella, rauhallisella äänellä ilmoittamaan E:lle, että hänen palveluksiaan hämiskuiskaajana tarvitaan - sen sijaan, että kirkuisin oopperaoktaavissa.

2) Torakka kotona ei sekään ole enää sydärin aihe, vaikkei todellakaan kuulu miellyttävimpiin yllätyksiin. Nykyisessä asunnossa ei ole torakoita näkynyt [koputtaa kaikkea mahdollista puista], mutta Queenslandin lomalla sain taas muistutuksen, että torakat ovat tämän mantereen menestystarina eli kaikkialle tunkeva ilmiö.

Ensimmäisenä iltana vessassa temmelsi keskikokoinen eli heinäsirkan kokoinen ruskea torakka. Näitä inhoan erityisesti, koska ne ovat juukelin nopeita ja nopeus saa kuvittelemaan, että kimppuunhan se tulee. Kuulemani mukaan myös vaaleanruskeat torakat ovat niitä "likaisia" eli viemäreissä viihtyviä, kun taas isommat ja pelottavamman näköiset mustat/tummanruskeat sikarimaisen pulleat torakat ovat ulkotorakoita ja yhtä vaarallisia tai vaarattomia kuin koppakuoriaiset yleensä. Torakka piiloutui fiksusti lavuaarin viemäriin ja suihkutin perään klooria - liekö oli vaikutusta, mutta ainakin torakka oppi olemaan ovelampi eikä näyttäytynyt enää.

Seuraavana iltana suihkukaapin saumasta puski esiin em. sikarimainen torakka eli musta ja iso mötikkä. Sitä en enää pystynyt sietämään, vaan jälleen kutsuin E:n jahtiin. Jahti oli nimensä veroinen, sillä torakanrutale piilotteli suihkukaapin liukuoven saumoissa (eli siellä yläreunan kourussa) ja E mutkattomaan tapaansa lopulta tökki sen esiin hammasharjan peräpäällä (raah, yäk). Mitäpä ei mies tekisi, jotta vaimo pääsee suihkuun ja lopettaa tärinän makuuhuoneen nurkassa mahdollisimman kaukana ensuite-kylppäristä.

3) Toukkia suihkussa oli uusi yllätys, ei iloinen eikä toivottu. Tämä on seurausta pidemmästä tarinasta: tykkään todella paljon viherkasveista ja puutarhoista, mutta valitettavasti viherpeukaloa minulle ei ole suotu ollenkaan. Yhden satsin viherkasveja parvekkeella onnistuin jo tappaamaan kastelun puutteeseen, ja ylipäätään valitsemaan sellaisia kasveja, jotka eivät siedä +40:een nousevaa kesäpaahdetta. Ostimme uuden satsiin, ja nyt parvekkeella kituuttaa sekalainen valikoima ruskistuvia, minun hellästi hoitamiani viherkasveja.

Samassa hötäkässä ostin myös sisäkasveja, joille kävi myöhemmin kalpaten E:n toimesta. Hän nimittäin keräilee luonnosta asioita, jotka hänestä ovat hienoja, ja kerran oli mukaan tarttunut banksian eli täkäläisen pensaskasvin siemenkota. Kota on kuin jättimäinen käpy, joka avautuu kävyn lailla. Kodasta tunki armeija pieniä kärpäsiä, jotka muitta mutkitta asuttivat kaikki sisäkasviruukut ja alkoivat tehtailla itselleen jälkeläisiä. Yritin häätää niitä joka konstilla, tuloksetta, ja lopulta ainoa ratkaisu oli tuho tai ulos. Heitin kaksi bambua roskikseen menetettyinä tapauksina, kolmannen laitoin parvekkeelle, jotta munivat perkeleet edes munivat muualla kuin lähellä ruokiani ym. Tämä oli liian vähän, liian myöhään.

Eilen löysin toukkafarmin suihkukopista: kärpäset olivat löytäneet shamppoopullojen ym. muovitelineen, jossa on makoisa pikku lätäkkö, kuin munimiseen suunniteltu. Entinen Anu suoraan Suomesta olisi shokin kourissa paennut kirkuen suihkusta, mutta Crocodile Dundee-Anu otti tyynesti muovikipon, kaatoi sisällöt lattiaviemäriin ja talloi luikerot avojaloin tainnoksiin. Minun suihkuani ette valloita, senkin rakettispagetit.

4) Home. Home suihkussa on normiongelma, eli se pitää suihkuttaa kuolioon parin kuukauden välein. Home ei onneksi liiku, eli sen kanssa ei tarvitse pelätä, käykö kimppuun vai ei. Talvella bongaamani orastava home patjassa on saatu kuriin kloorikäsittelyllä ja kosteussyöppö-purkilla, eli sängyn alla asuvalla muovirasiallisella kalsiumkiteitä, jotka imevät kosteutta huoneilmasta.

Torakat, hämähäkit ja muut pysyvät poissa, kun pidämme fly screeniä eli verkko-ovea orjallisesti kiinni parvekkeella. Jos Suomessa on tuttu huudahdus, "ovi kiinni, lämpö menee harakoille", täällä huudahdus on mallia "verkko-ovi kiinni, ennenkuin ötökkäarmeija suorittaa vallankaappauksen". Parvekkeella näkyi kerran epäilyttäviä papanoita kokoluokkaa hiiri, mutta sisään ei ole yksikään vielä päässyt. Ikuisen kesän maassa on siis ikuisen kesän ongelmat, eli tuholaiset eivät koskaan horrosta.

Australiaan muuttava pääsee osalliseksi Australian Selviytyjät - oman elämänsä tosi-tv:tä, halusi tai ei.