Kulissien takana: Perthin Suomi100 sekä ruisleipävinkki

Kesä on käynnistynyt Perthissä ja aivan yllättäen siitä syntyy joulutunnelma. Näköjään seitsemäs lähestyvä joulu Australiassa on vihdoin laukaissut vaistonvaraisen tunnistuksen: kuiva, kuuma tuuli iholla, kultaisena hehkuva kesäaurinko, hilpeänvärikkäät joulukoristeet, sekä hyväntuuliset ihmiset merenä kaupungilla ovat nykyään iskostuneet aivoihini joulun merkeiksi.

Tutut ympärillä puuhaavat joulusuunnitelmiaan ja useimmilla ne sisältävät perheen ja ystävien kutsumisen laajaksi joukoksi kotiin uima-altaan ja grilliruokien ympärille. Meidätkin kutsuttiin suomalaisen piirin joulunviettoon, mutta logististen ongelmien takia Madame E eli E:n jouluisin vieraileva äiti toivoi, että perhe kerääntyy hänen house sitting - taloonsa aatoksi. Madame E suunnittelee joulua monta kuukautta etukäteen ja koska juhlalla on hänelle niin iso merkitys, päätös on helppo; mikäpä siinä.

Tämä viikko on ilmeisesti ollut Suomessa juhlahumua täynnänsä itsenäisyyspäivän vuoksi. En edes aloita jupakasta alpakat vs uusnatsit, koska minunkin itsenäisyyspäivästäni kohtuuton pala kului somessa uusnatsisymppaajia vastaan väitellen. Sen sijaan tässäpä kulissientakaista vilkaisua, miten sujui Perthin Suomi100-juhla viime lauantaina.

Suomi-koulun hallitus päätti jo viime helmikuussa, että järjestäisimme juhlan, koska Perthissä ei ole Suomi-klubia tai muuta virallista tahoa, joka voisi järjestelyt ottaa kontolleen eikä niitä kukaan yksityishenkilö jaksaisi samassa mitassa vääntää. Hoidin ison osan järjestelyistä innostuksissani itsekseni, hallituksen jäseniltä ja opettajilta toki tukea ja apua saaden aina tarvittaessa.

Yhdistystä tarvittiin järjestelyjen taakse apurahan hakua varten. Saimmekin Suomi-Seuralta riittävästi avustusta, jotta pystyimme maksamaan juhlatilan vuokran ja pakollisen järjestyksenvalvojan. Näin juhlien lippuhinta saatiin pidettyä kurissa, jotta mahdollisimman moni pystyi osallistumaan lompakon paksuudesta tai ohuudesta huolimatta. Lisäksi meitä tuki Suomi-Australia-kauppakamari rahallisesti, ja yli kymmenen firmaa tuotelahjoituksin arpajaisiin.

Aitiopaikalla sijaitseva Cottesloe Beach Hotel valikoitui juhlapaikaksi, koska se oli tarjokkaista edullisin, upeasti aivan Intian Valtameren rannassa ja hyvien liikenneyhteyksien päässä. Valinta osui nappiin, koska kaikki vieraat kehuivat paikkaa ja nauttivat näkymistä ja tiloista, ja henkilökunta oli tavattoman avuliasta ja ystävällistä alusta lopppuun. Ainoa fiba paikassa oli kehnoksi osoittautunut äänentoistosysteemi, josta kohta lisää.

E ja minä ajoimme juhlapaikalle jo klo 13, leipomon kautta, josta haimme jälkkäriksi tarkoitetut kanelipullat. Aloitimme koristelun koulun kahden aktiivin kanssa. Itse juhla alkoi klo 15:30, mutta ehdimme hädin tuskin saada kaiken valmiiksi, eli kalusteet paikoilleen (tässä CBH:n henkilökunta tosin teki isoimman työn), arpajaisvoittopöydän ja joulukorttimyyntipöydän esille, valkoiset liinat ja siniset paperiliinat pöytiin, juhlakimput maljakoihin (ennakkoon askarreltuja paperikukkia sekä vihreää omilta takapihoilta), tervetulokahvit ja Fazerin siniset konvehdit esille, sekä Suomen lippu ja lippuviirit seinälle ja katonrajaan. Testasimme myös äänentoiston ja mikin: meillä oli laadittuna kattava musalista suomalaista uutta ja vanhaa musiikkia, sekä levyraati eli musavisa.

Juhla lähti elämään improvisaation puolelle kirjaimellisesti heti kättelystä, jota ei siis tapahtunut. Tarkoitus oli, että Suomen kunniakonsuli kättelee kaikki vieraat ovella, mutta vieraat alkoivat suomalaisen täsmällisinä saapua jo klo 15 ja melkein kaikki olivat jo sisällä kun itse konsuli saapui klo 15.40. Se siitä. Tervehdin itse ovella niin monta vierasta kuin ehdin muun säätämisen ohella. Onneksi nimilistan kanssa ei ollut ongelmia, eli kaikki lipun ostaneet olivat laatimallani listalla, enkä ollut jättänyt ketään vahingossa pois (tarkistin kolme kertaa).

Juhlapuheet alkoivat klo 16 ja sehän meni heti poskelleen, nimittäin mikistä loppui patteri kesken kunniakonsulin puheen. CBH hommasi meille äkkiä uudet patterit, mutta kunniakonsuli joutui pitämään suuren osan puheesta huutamalla. Seuraavaksi puhuva kanssajärjestäjä eli suomalaisen kirkon edustaja (Immanuel Lutheran Church Perth) jo kauhisteli odottaessaan vuoroaan, että joutuuko hänkin huutamaan lähes 170-päisen yleisön yli. Onneksi ei.

Toivottelin myös itse vieraat tervetulleeksi ja sitten päästiinkin kansallislauluihin. No. Tässä vaiheessa äänentoisto teki tenän, eli jostain syystä aiemmin testattu ja pelittänyt tietokoneyhteys kaiuttimiin ei suostunut toimimaan. Eikun itse kuoron nokaksi ja Maamme-lauluhan kajahtaa vaikka ilman säestystä. Sen sijaan Advance Australia Fair eli Australian kansallislaulu ei itseltäni luonnistu vielä ulkomuistista ja jouduin kuuluttamaan, että taitaa jäädä väliin. Kuuntelimme sen sijaan hienosti menneen suomikoululaisten lauluesityksen "Minun ystäväni on kuin villasukka", jota säesti yksi aikuisoppilaistamme kitaralla. Laulajina olivat koulun lapsioppilaat, aikuisoppilaat sekä opettajat.

Tässä vaiheessa yleisöstä ilmoittautui pelastava enkeli, kuorolaulua harrastava hollantilainen mies, joka lupautui toimimaan esilaulajana aussi-kansallislaululle. Eikun uusi yritys ja laulu ilmoille. Hyvin meni.

Seuraavaksi alkoi ruokailun säätö, joka myöhästyi, koska CBH hoiti samana päivänä kuusi isoa tapahtumaa ja heidän keittiönsä oli aivan ylityöllistetty. Lapsille oli tilattu lautasannokset ennakkoon, valinta neljästä vaihtoehdosta. Tarjoilijat tarvitsivat ohjeet, mikä lautanen menee minnekin, ja onneksi vanhemmat ja lapset muistivat itse hyvin, mitä olivat tilanneet jopa kuukautta aiemmin(!). Lasten ruokailu ilmeisesti onnistui pienestä säädöstä huolimatta hyvin, koska lautaset tyhjenivät eikä mutinoita kuulunut ainakaan minun korviini.

Aikuisten cocktail-palat sen sijaan näyttivät aluksi jäävän pyörimään vain kaksiosaisen juhlatilan takaosaan (baariin), eli tarjoilijat eivät tulleet tarjoilemaan juhlasaliin saakka ennenkuin erikseen pyysin. Tässä vaiheessa jahtasin erityisruokavaliovieraita, joita osallistui kuusi, ja jotka kaikki seikkailivat eri puolilla tilaa - tarjoilijoille piti näyttää, missä heidän "kohteensa" ovat. Tämän olisi voinut järjestää mielestäni fiksummin eli asettaa erityisruokavalioruuat jonnekin nurkkaan otettavaksi, mutta jostain syystä CBH toimi näin. Jouduin kuuluttamaan yhden erikoisruokailijan, koska tarjoilijat eivät pystyneet bongaamaan häntä ihmismerestä tuntomerkeilläni "vaalea nainen sinisessä pitkässä puvussa" - heitä oli palttiarallaa puolet vieraista!

Sitten olikin aika tajuta, että olin tehnyt pahan taktisen virheen juhlaohjelman suunnittelussa. Ohjelma jatkui kaksikielisellä kalevalateemaisella runoesityksellä, jonka piti Perthissä mainetta niittänyt runonlausuja, kirjoittaja ja akateemikko Sanna Peden. Koska juhlat olivat jo levinneet kahteen tilaan epämuodolliseksi, iloiseksi ja kovaääniseksi rupatteluksi, kesti noin viisi minuuttia mikkiin huutelua saada juhlakansan huomio, jotta Sannalle saatiin riittävä hiljaisuus esitykseen. CBH:n kaiuttimet eivät myöskään olleet parhaiten asetellut, koska ne kohdistivat ääntä vain tiettyihin kohtiin, mutteivät tasaisesti koko saliin. Olisi ehdottomasti kannattanut päästää Sanna lavalle heti laulujen jälkeen järjestäytyneesti. No, kaikesta oppii. Sannan esitys oli taattua laatua ja kaksikielisen, kaksikulttuurisen elämän mutkista runomuodossa voi lukea täältä (suomenkielinen teksti englanninkielisen jälkeen).

Ojasta allikkoon. Seuraava ohjelmanumero oli levyraati. Tadaa, nyt saatiin kokea äänentoiston täydellinen pettymys ja pelittämättömyys. Koska musiikki oli jo aiemmin temppuillut, CBH:n ystävällinen tapahtumaesimies oli proaktiivisesti, mutta totaalisen haitallisesti kytkenyt oman Ipodinsa kaiuttimiin tietokoneeni sijasta soittelemaan peruspoppia suomimusamme sijasta. Oma DJ:mme M oli  hätää kärsimässä, koska tietokone ei enää suostunut yhdistymään kaiuttimiin, kun yhteys oli kerran katkaistu.

Sähläsimme M:n kanssa tilannetta viitisen minuuttia, minä kipittäen tietokoneen ja puhujanpöntön väliä, nämä eivät tietenkään olleet vierekkäin, saati edes samassa huoneessa. Saimme musan vihdoin kuulumaan, mutta koska M:llä ja minulla ei ollut järkevää keinoa kommunikoida toistemme kanssa eri huoneisiin, visa osoittautui mahdottomuudeksi ja jouduimme Ö-mapittamaan sen lennosta.  Onneksi olin ennakoinut katastrofien varalle ja suunnitellut ekstrakysymyksiä seuraavaan ohjelmanumeroon, tietovisaan Australiasta ja Suomesta. Eikun kohti uusia pettymyksiä.

Tietovisa paljastui kuitenkin mukavaksi ja rullaavaksi ohjelmanumeroksi, johon osallistui noin puolet juhlakansasta. Puolet vietti aikaa kauempana baaritilassa ja parvekkeella upeassa säässä, juhlien, jutellen, kokoontumisesta yleisesti nauttien. Ilta huipentui suurarpajaisiin, joihin olimme saaneet odotuksista poiketen yli 20 upeaa palkintoa toivotun 10:n sijasta. Siitä kiitos sekä osallistuneille firmoille, että niille aktiivisille yksityishenkilöille, jotka joko lahjoittivat itse ostamiaan tuotteita tai kävivät metsästämässä tavaraa yrityksissä. Kaikki paitsi yksi viime hetken palkinto sisälsivät Fazerin suklaata: muuten tuotepaketeissa oli mm. lahjakortteja, Finlaysonin, Marimekon ja Iittalan tuotteita, sekä suomalaisia tai australialaisia herkkuja.

Itse pääsin aloittamaan juhlat rennommin vieraana puoli seitsemän aikaan ja viralliset pippalot jatkuivat kahdeksaan, jolloin tila piti tyhjentää. Jatkoille jäi parikymmentä innokasta ja CBH varasi meille pöydän alakerran erillisestä baarista. Tajusin jatkoilla, etten ollut syönyt koko päivänä kahta cocktail-palaa ja yhtä pullaa enempää, eli missasin kolme neljäsosaa tarjoiluista. Kun jatkoilijat jäivät vielä juhlimaan, kuskina ja uskollisena apukätyrinä toiminut E ja minä palasimme yläkertaan siivoamaan pois koristelut, omat tarjoilukulhomme ym. Kotimatkalle pääsimme puoli kymmenen maissa illalla.

Rehellisesti sanoen, vaikka nautinkin juhlan joka hetkestä, paras tuokio oli kotimatkan pysähdyksellä Mäkkärissä. Sudennälkäisenä, jalat muusina, ääni käheänä, mutta tietäen, että ansiostamme 165 vierasta sai viettää onnistuneen juhlapäivän, kelpasi meidän E:n kanssa onnitella toisiamme ja nauttia aivan rauhassa mehevät purilaiset!

Juhlakimppu. Logolliset kuvat Mika Thwaites 

Suomi100-juhlat, juhlatilan baariosan vipinää ja askartelemiemme joulukorttien myyntipöytä.

Virallinen juhlapotretti. 

Juhlasali järjestäjä-juontajan näkökulmasta.

Juhlakansaa.

Arpajaiset käynnissä, jännitystä ilmassa!

Juhlapaikalta oli upeat merimaisemat.

Kas tällaiset.

Suosittu juhlaparveke.

Sitten aivan muuta asiaa, pieni ulkosuomalaisvinkki ruisleivän nälkään. Helppo ja muheva ruisrieska (teen tätä lähes joka päivä).

1. Osta Ikeasta ruisleipäjauhoja - muutkin ruisjauhot käyvät.

2. Sekoita kulhossa n. 2.5 dl ruisjauhoja ja 0.5 dl kaurahiutaleita. Lisää pari rkl ruokaöljyä, maun mukaan suolaa ja 0.5-1 dl vettä (kaada vähitellen ja sekoita, kunnes sinulla on löysää puuroa).

3. Säädä uuni 40C asteeseen ja laita kulho uuniin. Käännä uuni pois päältä kun lämpö on saavutettu ja jätä kulho uuniin yön yli. Jo puoli tuntia nostatusta antaa hapanta makua, mutta yön yli hapatus tekee leivästä aidompaa ja ilmavampaa.

4. Kaada taikina pellille ja muotoile siitä kastellun lusikan avulla n. 1cm paksu lätty.

5. Paista 180C asteessa 15-20min.

6. Nauti heti tuoreeltaan!

Osta jauhot ja tee puuro.

Nostata uunissa ja tirauta kyynel pian valmistuvan herkullisen ruisleivän ilosta.

Ihaile muhevaksi noussutta taikinaa, muista käyttää ainoastaan suomiteemaisia patalappujasi.

Valmista rieskaa, omnomnom. Ihanaa juuston kanssa.