tag:blogger.com,1999:blog-30069507680213196962024-03-10T10:48:08.694+08:00Life in EnglishSuomalais-ranskalaista arkea AustraliassaAnuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.comBlogger745125tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-74746413065625876982024-02-03T17:37:00.007+08:002024-02-03T17:50:29.923+08:00Koulun aloitus Australiassa<p>Perheessämme on takana puolikas kouluviikko, siis kokonaista kolme päivää koulumaailmaa eskarin aloituksen muodossa. Ja tämähän riittää kokemusasiantuntijuuteen, hehe! Tällä hetkellä todellinen faktatietämys Suomen ja Australian koulujen eroista on vielä alkutekijöissään, mutta joitain tuntemuksia ja tunnelmia <strike>siis</strike> <strike>mutua</strike> voinen vapaasti kirjoittaa. Perustuu näkemääni ja kuulemaani, sekä kevyeen googlaukseen. Alkuun huomio, että koulukäytännöt vaihtelevat jonkin verran osavaltiosta toiseen. Länsi-Australiassa pakollinen esikoulu alkaa sen kalenterivuoden tammikuussa, jona lapsi täyttää 5v vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Näinpä omassa tapauksessamme lapsi aloitti eskarin nelivuotiaana, viisivuotissynttäreihin on vielä pari kuukautta. Joissain osavaltioissa aloitus on vuotta myöhemmin. </p><p>Kakkoshuomiona todettakoon, että tarttumapintani suomalaisiin kouluihin on todella ohutta. Omasta peruskoulutaipaleestani on jo yli kaksi vuosikymmentä, enkä nuorimman serkkuni lisäksi tunne ketään, joka olisi peruskoulua käynyt lähivuosina. Eli tässä vertaan hataraa käsitystäni aussikouluista vielä hatarampaan käsitykseeni suomikoulujen nykytilanteesta... älkää käyttäkö tätä minkäänlaisena päätöksenteon pohjana.</p><p>Hyppään kuitenkin tapani mukaan rohkeisiin väitteisiin, eli mitkä asiat tällä hetkellä koen miinuksina ja plussina muksumme kouluelämässä. Aloitetaan miinuksista, niin voi päättää positiivisiin. </p><p>MIINUKSET</p><p><b>Kouluruokailu</b></p><p>Enpä olisi yläasteella uskonut, että joskus kirjoitan tekstin hehkuttaakseni suomalaista kouluruokailua. Toki silloinkin jollain tasolla tajusin, että maksuton kouluruokailu on etu. Läheskään kaikki ruoka ei minulle maistunut enkä vieläkään pysty syömään näkkileipää, koska söin sitä usein sellaisina päivinä, kun ruokalan valikoima ei vain mennyt alas (inhoan näkkileipää, vaikkakin rakastan hapankorppuja). En myöskään juuri koskaan kotona tarjoile porkkanaraastetta, koska koulun perussalaatti porkkana-appelsiini-rusina-setti oli mielestäni aika karmeaa. Mutta. Kahdentoista vuoden peruskoulu- ja lukioputkeen mahtui paljon myös niitä päiviä, kun ruoka oli vähintään ok ellei peräti hyvää. Ja nyt tajutessani kouluruokailun pointin vanhempien näkökulmasta, en voisi sitä enempää ylistää. </p><p>Australiassa ei ole maksutonta kouluruokailua. Monilla kouluilla on kantiinit, joista voi ostaa syötävää, mutta ne eivät pääsääntöisesti tarjoa monipuolista, terveellistä buffettia kuten Suomessa, vaan jenkkimalliin pizzaa, nugettia, ehkä lihapiirakkaa. Suurin osa vanhemmista pakkaa lapsille eväät koko päiväksi (jos pakkaa). Meilläkin ensiostos kouluun oli lounas-kylmälaukku, jonka saa kylmäkallella säilymään viileänä luokassa. Koulussa ei siis ole jääkaappia lounaille, vaan ne pannaan lokerikkoon repun ja hatun kanssa. Tuskailin lounaan valmistusta ennakkoon enemmän kuin oli tarpeen, koska ajattelin, että lounaiden tulisi olla monipuolisia, maistuvia, terveellisiä jne. Jo nyt olen hyväksynyt, että jos kouluun lähtee täytetty voileipä ja hedemä- ja vihannesvalikoima vaikka useamman kerran viikossa, se riittää vaihteluksi. Syödään sitten illalla yhdessä monipuolisemmin. </p><p>Mitä en sen sijaan käsitä/hyväksy, on lasten eriarvoisuus. Australiassa ajatellaan, että on vanhempien oikeus ja velvollisuus ruokkia lapsensa ja pitäytyä haluamassaan ruokavaliossa. Mielestäni taas Suomessa on oivallettu erinomaisesti, että on lapsille hyväksi oppia uusia ruokia koulussa, sekä ruokailu- ja käytöstapoja. Täällä välipala syödään luokassa, usein matolla istuen kuin piknikillä, eli mitään ruokailuvälinetaitoja siinä ei hanki. Vanhempien oikeus ruokkia lapsensa ei valitettavasti käänny automaattisesti velvollisuudeksi, eli jo tässä kohti koulupolkua olen huomannut, miten joillain lapsilla ei ole juuri lainkaan ruokaa mukana tai on esim kuiva nuudelipaketti: niitä sitten napostellaan kun ei muutakaan ole. Meidän koulumme yrittää tähän sikäli puuttua, että koulussa on kerran viikossa "aamupalaklubi" eli koulu tarjoilee papu-paahtoleipä-aamiaisen osallistujille, ja aamu- ja iltapäiväkerhossa saa jonkun pienen välipalan eli usein juuri paahtoleipää, ehkä hedelmiä. Nämä ovat kuitenkin maksullisia eli vain niille lapsille, joiden vanhemmat haluavat palvelun ostaa. </p><p><b>Välitunnit</b></p><p>Käsittämättömästi koulussamme ei ole varsinaisia välitunteja. Suomessa ainakin ennen muinoin oli 45 minuutin opetustunnit ja välissä vartin tauko, toki tuplatunteja oli olemassa. Koulussamme täällä on kaksi leikkitaukoa koko päivän aikana, tosin ruokataukoja on lisäksi kolme: aamun välipala, lounas, ja iltapäivän välipala. Leikkitauot kestävät 20 minuuttia eikä minulle ole vielä selvää, ovatko ne tosiaan vapaata aikaa pihalla, vai onko se leikkiä, silti jollain tasolla ohjattua toimintaa luokassa. </p><p>Kuvittelisin, että välitunteja ei ole, koska ison lapsilauman saaminen takaisin sisään ja oppimaan olisi hankalaa. Lapsemme eskariluokassa on 30 oppilasta, tosin siellä on myös kaksi opettajaa tai pikemminkin ope ja avustaja. Silti, muistelen kaiholla omaa vapaan leikin täyttämää lapsuuttani, jonka lähes kirjaimellisesti vietin metsässä. Metsää oli kotipihalla, metsää oli koulun pihalla, metsää oli kaikkialla. Täällä koulun piha on vielä tällä hetkellä lähes tyhjä, avara, kuuma ja polttava nurmikenttä, siitä lisää seuraavaksi. </p><p><b>Koulukiinteistö</b></p><p>Koulumme on upouusi, se avautui viime vuonna. Eli kuvittelisi olevan hyvä ja hieno. Tavallaan se onkin sikäli, että kaikki tilat ovat siistejä, hyvässä kunnossa ja varmaan tarkoitukseen sopivia. Itse koulukompeksin suunnittelu on kuitenkin täysin oman järkeni vastaista eli viidensadan oppilaan koulua varten raivattiin noin neljän jalkapallokentän verran tilaa eukalyptusmetsään, siis kaadettiin alta aivan kaikki. Koulurakennuksia on ripoteltu sinne tänne, pääasiassa yhteen tasoon. Jokainen luokka-aste on erillisessä rakennuksessa, lisäksi toimisto, kirjasto, liikuntasali ja kaikki muukin ovat erillisinä rakennuksinaan. Samat toiminnot olisi voinut mahduttaa jalanjäljeltään puoleen tai jopa kolmasosaan nyt vaaditusta tilasta. Arvelen yhteen tasoon rakentamisen johtuvan pääasiassa säästösyistä: on valitettavasti halvempaa raivata tieltä metsää kuin rakentaa kerroksia. Tosin se on oletettavasti perusteltu turvallisuudella: vähemmän kaatumisia portaissa ja evakuointitilanteissa on helpompaa päästä ulos. </p><p>Itseäni tämä tuhlaileva tyyli ahdistaa, koska nyt koulun piha on paahtavaa kenttää sen sijaan, että se olisi mukavan intiimi ja ihmislapsen mittasuhteissa. Kompaktimpi ja varjoisampi rakentaminen ei ole mitenkään mahdotonta, sillä vanhemmat koulut seudullamme on mitoitettu aivan toisin ja rakennukset ovat yleensä puiden katveessa. Perthissä on valitettavasti yltiöturvallisuusajattelu viety aivan äärilaitaan ja esimerkiksi korkeita puita ei nykyään haluta yleisöalueille, koska niistä voi teoriassa tippua oksia. Niinpä meidänkin koulumme pihalla on puita, mutta ne ovat pensaskoossa pysyviä koristepäärynöitä harvassa kuin kanan hampaat, eli eivät tarjoa lainkaan varjoa, viihtyisyyttä saati -- hui -- kiipeily- tai leikkimahdollisuuksia. Tosin, koululle ollaan tänä vuonna rakentamassa uutta "luontoleikkipaikkaa", mitä se sitten tuleekaan tarkoittamaan. Eli ehkä tämä miinus ainakin hieman lientyy. </p><p>PLUSSAT</p><p><b>Koulupäivän pituus</b></p><p>Koulussamme koulupäivä alkaa ja päättyy aina samaan aikaan. Kauttaaltaan aidatun koulunpihan portit avataan 8.30, jolloin lapset pääsevät luokkiin, tunti alkaa 8.40. Iltapäivällä portit avataan klo 14.45 ja lasten on oltava koulusta ulkona klo 15, jolloin portit suljetaan. Oma muksumme menee iltapäiviksi koulun kerhoon, jonne hoitaja käy hakemassa luokasta. Aivan paras palvelu, ja napero viihtyy siellä erinomaisesti, koska pääsee leikkimään ihailemiensa isompien lasten kanssa. </p><p>Alkuun ajatellen koulupäivä tuntui lyhyeltä, koska eihän se kenenkään työpäivän pituutta vastaa. Täällä onkin tavallista, että äidit tekevät osa-aikatyötä tai lyhennettyä työpäivää, jotta ehtivät hoitaa koulumatkat eli <i>school runs</i>. Täkäläiset lapset eivät yleensä kulje yksin kouluun ennenkuin isompina, näkemäni mukaan ehkä 9-10-vuotiaina. Pienemmät viedään ja haetaan, usein autolla, lähiörakenteen laajuuden vuoksi. Koulun iltapäiväkerho on meille pelastava tekijä, koska se on kohtuuedullinen ja turvallinen ratkaisu pidentää lapsen päivä aikuisten työpäivän mittaiseksi. Kerhomaksu riippuu vanhempien tuloista, meille se on noin kympin päivä eli viitisen euroa.</p><p>Kun vertaan suomalaisiin alakouluihin, joissa päivien pituus vaihtelee viikon mittaan neljästä kuuteen tuntiin, on aussisysteemi vanhemmille helpompi järjestää. </p><p><b>Koulupuku</b></p><p>Tässä toinen aihe, josta en olisi itse yläasteikäisenä uskonut kirjoittavani positiiviseen sävyyn. En teininä ymmärtänyt ollenkaan muiden maiden koulupukukäytäntöjä tai ulkonäön sääntelyä ylipäätään. Rajoittavaa! Sananvapautta loukkaavaa! Oman tyylin kehittämisen kieltämistä! No, nyt vanhempana olen täysin päinvastaista mieltä ja on loogista, että saman koulun kaikki oppilaat ovat <i>kouluaikana </i>ns samasta muotista tyylin, muodin tai asuvalintojen suhteen. Tavoitteena on rakentaa ryhmähenkeä ja se tapahtuu psykologisessa mielessä kaikkein nopeimmin samanlaisen ulkoasun kautta. Tätä tärkeämpää kuitenkin on kiusaamisen sekä mankumisen minimointi. Toki lapset voivat kiusata tai marista mistä vain, mutta ainakin nuorempia lapsia todennäköisesti hillitsee se, ettei jatkuvasti näe mitä muilla on tai ei ole. Kun koulussa ei voi erottua tai leuhkia merkkifarkuilla, tai käänteisesti ei joudu piilottelemaan kirpparivaatteitaan, on ainakin yksi lasten välinen känä ehkä aavistuksen minimoitu. </p><p>Koulupuku on koulussamme kauluksellinen t-paita ja shortsit, talvella voi laittaa college-housut sekä takin. Pitkähihaista koulupaitaa ei ole olemassa, näköjään kylmällä säällä muut vanhemmat laitattavat t-paidan alle poolon tai päälle siistin neuletakin koulun väreissä. Meillä koulun t-paidat, takki ja pakollinen lierihattu piti ostaa koulun sopimustoimittajalta logolla varustettuna, housut ja kengät voivat olla mistä vain, kunhan ovat oikeaa väriä. Joissain kouluissa puku on sukupuolitettu sikäli, että tytöille on hame tai mekko, meillä vaihtoehtoina ovat tytöille shortsit, housut, hame tai housuhame. Housuhameen tarkoitus on mahdollistaa kiipeilevätkin leikit, mitä itse pidän hyvänä. Hintaa asuvalikoimalle tuli noin satanen dollareissa (60€), mutta samoja vaatteita voinee käyttää parisen vuotta. </p><p>Muksumme on julkisessa koulussa, jossa kaikki kouluun liittyvät kulut on minimoitu. Yksityiskouluissa koulupuvut voivat olla paljon virallisempia ja kalliimpia, lisäksi pitäisi tietenkin maksaa lukukausimaksut sekä erinäisiä harrastus- ja vapaavalinnaisainemaksuja. Olen periaatteesta julkiskoulujen kannattaja, mutta ymmärrän myös niitä perheitä, joissa mieluummin valitaan yksityiskoulu joko lisätuen tarpeesta tai lahjakkuuksien vaalintaan. Toki on vanhempia, jotka valitsevat yksityiskoulun lähinnä statussymbolina. Jos on rahaa polttaa asti niin mikäs siinä, kai. </p><p><b>Yhteisöllisyys</b></p><p>Tämä aihe saattaa tulevina vuosina lipsua miinuksenkin puolelle, riippuen siitä, paljonko osallistumista meiltä vanhemmilta odotetaan. Mutta näin alkuvaiheessa koulussamme vaikuttaa olevan hyvä henki, reilu meininki ja oppilaat ovat yleisesti ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä. Nappula on sopeutunut hienosti isompien lasten ryhmään iltapäiväkerhossa ja onnessaan kertoo joka iltapäivä, miten tänäänkin sai Pokemon-kortteja tai oli muuten huomioitu 9-10-vuotiaiden piirissä. Yhteistyökykyä, sosiaalisuutta ja kaverillista menoa kannustetaan aikuisten taholta, olipa kyseessä opettaja tai kerhon ohjaaja. </p><p>Koulussamme on amerikan-elokuva-meiningillä vanhempainneuvosto (<i>parents' council</i>), jonka toiminnasta en juuri muuta tiedä kuin tiedotustehtäviä somessa, sekä varainkeruuta erilaisiin tarpeisiin. Koululla on ainakin kerran lukukaudessa eli neljästi vuodessa teemapäivä, johon vanhempien odotetaan osallistuvan jollain tasolla, esim. hankkimalla lapselle naamiaisasun. Omasta lapsuudestani en muista yhtään tällaista tapahtumaa. Vanhempien odotettiin osallistuvan enintään kerran vuodessa vanhempainiltaan sekä luokkaretkirahaston varainkeruuleivontaan. Äitini paistoi aina mokkapaloja, muistan. Niillä olikin paras menekki. Kaipa neljä kertaa vuodessa johonkin taipuu, mutten itse ole yhtään innokas yleishäärijä koulun tapahtumiin ja tarpeisiin. Toisaalta, toki on mukava tutustua edes hieman saman naapuruston koululaisten perheisiin. Ensimmäinen koulun vuosikokous on jo ensi viikolla, eli siellä saanen vihiä, millaista sitoutumista pääsemme välttelemään.</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHkH2_HaX2FUQW8tPjh4p-MexQJwJwFF5H0eM6b7SMy2DKueX4_h632vDQ4eOqxogZ2LjnbfZcdwj1NC0N52lhBby07X7xd68Niemep6VXZghsWO4iK8qyy53W0JBcJTn5bxcQzjHrUfsgbvRINGrBZdSWwaqCjksergxZGqP5PH15EqcsJ-q2u7xXT4qH/s1959/PXL_20240130_233525544.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1959" data-original-width="1305" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHkH2_HaX2FUQW8tPjh4p-MexQJwJwFF5H0eM6b7SMy2DKueX4_h632vDQ4eOqxogZ2LjnbfZcdwj1NC0N52lhBby07X7xd68Niemep6VXZghsWO4iK8qyy53W0JBcJTn5bxcQzjHrUfsgbvRINGrBZdSWwaqCjksergxZGqP5PH15EqcsJ-q2u7xXT4qH/w426-h640/PXL_20240130_233525544.jpg" width="426" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ensimmäisen kouluaamun iloa ja jännitystä.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-66835961268800199572024-01-27T16:16:00.004+08:002024-01-27T16:18:57.850+08:00Eräs arkipäivä Australiassa<p>Hyvää uutta vuotta, vaikka vuosi onkin jo "pitkällä". Kirjoittelin joululomalla jouluaiheista postausta, mutta nyt se tuntuu auttamattomasti myöhästyneeltä, joten jatketaanpa suoraan ihan muuhun. Kuluneen viikon torstai oli poikkeuksellisen takkuinen päivä. Näin jälkikäteen pohtien päivään tiivistyy kiinnostavaa vertailua (taas/edelleen), miten arki rullaa tahi pätkii Australiassa vrt Suomessa. Eikun tarinoimaan.</p><p>Aloitimme aamun puuhat muksun kanssa klo 7:30. E lähtee töihin jo seitsemän aikaan, sillä hänellä on pitkä ajomatka työpaikalle, ruuhkista riippuen 30-45 minuuttia. Itse yleensä herään puoli seitsemältä, jotta ehdin rauhassa havahtua, juoda aamuteen ja laittaa lapselle kouluun eväät valmiiksi. Meillä on tämä suuri muutos aivan edessä, eli nelivuotias aloittaa peruskoulun, tarkalleen sanoen esikoulun, ensi viikolla. Itse en ollenkaan allekirjoita aikaista aloitusikää, mutta minkäs teet. Lapsen täyttäessä 5v saman kalenterivuoden heinäkuuhun mennessä on kouluun lähdettävä. Hän on ollut jo koko tammikuun koulun kesälomakerhossa (<i>vacation care</i>): vien hänet aamulla 8.30 ja E noutaa illalla klo 17.30. Pitkiä päiviä, mutta onneksi lapsi viihtyy hyvin. </p><p>Lomakerhoon on pitänyt pakata lounaslaatikko mukaan kuten kouluunkin, eli tämä käytäntö tulee sekä äidille että lapselle tutuksi ennen varsinaisen koulun alkua. Nimenomaan äidille, koska meillä kuten useimmilla muillakin äiti hoitaa evästyksen. Meillä käytännön syistä siksi, että isällä on suurempi kiire kellokorttitoimistoon kuin minulla joustavaan etätyöhöni, ja haluan laittaa tuoreet eväät aamulla laukkuun, en illalla jääkaappiin. Monissa muissa perheissä syy on sama, mutta on myös rutkasti niitä kotitalouksia, joissa ei edes neuvotella, koska Länsi-Australia laahaa ainakin pohjoismaita jäljessä sukupuoliroolien vanhanaikaisuudessa ja <i>tottakai</i> äiti hoitaa lapsiin liittyvät asiat, huoh. </p><p>Yhtäkkiä lapsi sanoi, että jalkoja kutittaa kovasti. Hän raapi nilkkoja ja sääriä ja toiseen nilkkaan pullahti paukama. Ajattelin, että kyseessä on ärhäkkä itikanpisto ja laitoin pattiin aloe veraa liennytykseksi. Pian paukama kuitenkin paisui entisestään, n. euron kolikon kokoiseksi, jolloin ajattelin kyseessä olevan hämähäkinpurema. Niitä ei voi täällä täysin välttää. Pääasia on koittaa eliminoida myrkkyhämähäkit omasta pihapiiristä, mutta myrkyttömämpiä kömpii kuitenkin sisään vaikka mistä tuuletuskanavista. Ajattelin, että tarkkailen tilannetta; jo parin minuutin sisällä lapsen oikea jalka oli nilkasta nivusiin paukamien peittämä. Juuri viime viikolla hyvä ystävämme joutui kiidättämään koiranpentunsa eläinsairaalaan mehiläisenpiston aiheuttaman anafylaktisen shokin vuoksi, ja koiraparka selvisi pelkästään adrenaliinipiikin ansiosta. Tämän muistaen aloin hieman säikähtää, pakkasin lapsen autoon ja kaahasin vartin lähimpään <i>urgent care centreen</i> eli yleislääkärin päivystykseen. </p><p>Urgent care, "pikalääkäri", on täällä uusi konsepti. Australiassa ei tunneta terveyskeskuksia, vaan terveysasioissa mennään joko yksityislääkärille, tai julkiseen (tai yksityiseen) sairaalaan. Yksityislääkärille varataan aina aika, tosin jotkut suostuvat ottamaan myös <i>walk-in </i>eli paikalla jonottavia asiakkaita. Sairaalan päivystys on, kuten Suomessakin, hätätapauksia varten ja jonotusajat voivat venyä puoleen vuorokauteen. Urgent caren on tarkoitus paikata väliin jäävää aukkoa, eli kun tarvitaan pikaista hoitoa, muttei kuitenkaan hengenhätään. Sen pitäisi myös olla <i>bulk billed</i> eli paikallisen Kela-systeemin Medicaren korvaama. </p><p>Saavuimme pikalääkäriin ja ensimmäiseksi tietysti jonottamaan. Jonotettuani tovin huomasin, että minun jononi johti luukulle, jossa lukee <i>check in</i>, kun taas toisella puolen odotusaulaa oli urgent care-luukku. Jonotin siis väärään paikkaan. Vaihdoin nopeasti jonoa ja pääsinkin virkailijan puheille. Hän sanoi, että pikalääkäriin pääsisi aikaisintaan kymmeneltä (kello oli kahdeksan), mutta voisin varata normisti ajan lääkärille sieltä check in-luukulta puolen tunnin päähän. Virkailijaa ei kiinnostanut ollenkaan, että lapsellani on ehkä vakava allerginen reaktio -- tosin tässä kohti lapsi ei näyttänyt lainkaan hätätapaukselta vaan pelasi kännykällä... Pienen säädön jälkeen pääsin toisen virkailijan puheille, joka varasi ajan täytettyämme uuden potilaan lomakkeen. Tämä lääkäri ei tietenkään ollut bulk billing vaan jouduimme maksamaan omavastuuosuuden, joka tällä hetkellä on n. $40 eli 24€. Ei kynnyskysymys. </p><p>Lääkäriin päästyämme lapsen oireet olivat kokonaan hävinneet, koska tajusin jo kotona antaa hänelle antihistamiinia. Lääkäri selitti, että nokkosrokkoa nyt vaan menee ja tulee eikä se ole syy paniikkiin. Lapsella ei ole (tiedossa olevia) vakavia allergioita eikä nokkosrokon syytä voi tietää, eli ehkä puri jokin, ehkä ei. Jahas. Ajoimme takaisin kotiin, pakkasin ne eväät loppuun ja suuntasimme lomakerhoon, jonne lapsen tiputin, selittäen hoitajalle aamun selkkauksesta. Hoitaja ei asiasta hätkähtänyt eikä onneksi kieltänyt kerhoon tuloa allergiareaktion vuoksi. </p><p>Palasin kotiin ja ajattelin, että ennen työpäivän aloittamista käyn hoitamassa lapsen passin kuntoon. Naperolla on ollut passi kolmikuukautisesta asti, mutta se on voimassa viisi vuotta ja tulee umpeutumaan juuri pahimmoillaan seuraavan Suomen-matkamme aikana. Kun viimeksi anoin itselleni Suomen-käynnillä passin, sen saanti oli erinomaisen helppoa. Täytetään lomake poliisin nettisivulla ja varataan aika noutoa varten, <i>voila</i>. Täällä askeleet lapsen passin uusimiseen ovat:</p><p>- tulosta Postin nettisivulta paperinen lomake</p><p>- täytä lomake</p><p>- otata passikuvat Postissa</p><p>- etsi "virallinen tunnistaja" eli kuka tahansa Australian aikuinen kansalainen, joka on tuntenut lapsen joko syntymästä tai ainakin vuoden, muttei ole sukulainen. </p><p>- pyydä virallista tunnistajaa allekirjoittamaan lapsen kuvat sanoin "tämä kuva on todellinen kuva N:stä, päiväys, allekirjoitus"</p><p>- pyydä virallista tunnistajaa todistamaan myös oma ja toisen vanhemman allekirjoitus lomakkeessa. Toisin sanoen lomakkeen saa allekirjoittaa vain tämän tunnistajan nähden. </p><p>- vie lomake Postiin kuvien kera ja jätä passihakemus. </p><p>Paitsi että. En lukenut lomaketta riittävän tarkasti, sillä saavuin postiin ilman olennaista dokumenttia. Virkailija kysyi, missä on lapsen syntymätodistus. Ällistyin, koska lapsella on jo Australian passi (joka oli minulla mukana oman passini lisäksi), eli hän on todistettavasti Australian kansalainen. Ei riitä, pitää olla myös syntymätodistus. Ajoin kolme kilometriä takaisin kotiin, pengoin tärkeät paperit, löysin syntymätodistuksen sekä kopion sen toisesta versiosta ja ajoin takaisin. Postin jonossa tajusin, että passini unohtui autoon. Hain sen ja palasin tuhannen pitkään jonoon kolmatta kertaa. </p><p>Seuraava virkailija sanoi, että minulla on väärä versio syntymätodistuksesta, ei kelpaa. Taas ällistyin, sillä meillä tosiaan on kaksi versiota, koristeellinen ja virallinen, mutta niissä on täysin samat tiedot. Sillä koristeellisella ei toisin sanoen tee mitään. Tässä vaiheessa lähdin itku kurkussa uudestaan kotiin, koska en ole koskaan saanut hoidettua mitään virastoasiaa postissa sujuvasti ja taas kerran tämä "ennustus" toteutui. Esim kerran posti ei hyväksynyt allekirjoitustani, koska millin verran mustetta oli mennyt laatikon ulkopuolelle.</p><p>Kotona etsin virallista versiota apinan raivolla ja eihän sitä meinannut mistään löytyä. Lopulta E:n dokumenttien joukosta löytyi oikea paperi ja suuntasin jälleen lähiöostarille postiin. (Tässä vaiheessa olin ajanut esikaupunkeja ympäri yhteensä yli tunnin kun ottaa huomioon sen lääkärireissunkin). Jonotin. Pääsin vuoroon. Taas eri virkailija -- joka sanoi, että nämä passikuvat (samassa toimipaikassa otetut) eivät kelpaa, koska niistä on reunat taittuneet. Olisin voinut räjäyttää koko helkutin postin. Aloin inttää vastaan (kohteliaalla äänellä kuitenkin), että eihän se reunojen lievä taittuminen kuljetuksessa haittaa, koska taite on valkoisella reunaosalla, ei itse kuvassa. Täti syynäsi kuvia tarkkaan joka kulmasta ja eri valoissa, kunnes lopulta suostui hyväksymään kahdeksasta kuvasta kaksi. Tässä vaiheessa oli olo, että minut on teleportattu Neuvostoliittoon, Asterixin ja Obelixin byrokratialinnaan tai peräti Kafkan romaaniin. Hän kävi läpi koko lomakkeen kuin hidastetussa filmissä, ja lopulta tuskanhien noustua otsalleni leimasi paperin ja otti maksun. $175 eli 105€ viiden vuoden passista. Suomessa näköjään passin hinta on sähköisesti haettuna 44€. </p><p>Työpäivästäni oli jo koko aamu kulunut kaikkeen turhaan säätöön ja iltapäivästä olisi kahden tunnin zoom-kokous, joten päätin tuhlata loputkin hyötyajat ja käydä ruokakaupassa. Käyn lähes pelkästään Aldissa, joka on Lidlin kaltainen säästöruokakauppa. Länsi-Australiassa 70% ruokakauppabisneksestä on keskittynyt kahdelle ketjulle, Coles ja Woolworths, ja loppu on jaettu mukana roikkuvien pienempien ketjujen Aldi ja IGA kesken (kuin Sale), joitain prosentteja myynnistä menee paikallishaastaja Spudshedille sekä muutamille yksityisille ruokatoreille (yleensä aasialaisia). Aldissa käy vain yksi kymmenestä täällä, koska monille sen tuotemerkit tuntuvat vierailta ja valikoima liian pieneltä. Aldeissa on tyypillisesti 1600:n tuotteen valikoima, kun isommissa marketeissa liikutaan kymmenessä tuhannessa. Mielestäni Aldien kompakti koko ja valikoiman suhteellinen pienuus ovat pelkästään etu, koska en halua haahuilla hehtaarimarketissa puolta päivää, kun yritän saada viikko-ostokset tehtyä. Aldissa menee yleensä puoli tuntia, nappaan lähes samat ainekset, ja heräteostosten vaara on pieni, koska tutkittavaa ei ole niin paljoa. Kauppalaskumme on tilastollisesti noin viidenneksen pienempi kuin muiden samankokoisten talouksien tämän taktiikan ansiosta.</p><p>Minua yleisesti ottaen ahdistaa Länsi-Australiassa tyypillinen tuhlaileva elämäntapa ja kulutuskulttuuri. Australiassa talot ovat maailman suurimpia USA:n rinnalla, osavaltiossamme on viidesosa kaikista Australian teistä vaikka WA:n väkiluku on alle kymmenys koko maan väestöstä, ja asenne täällä on aika huithapeli kierrätyksen ja kestävän kehityksen suhteen (toisin sanoen näitä ei oikeasti tunneta, vaikka jotain kierrätysyritystä jokainen kunta yrittääkin järjestää). Länsi-Australiassa ei esimerkiksi ole yhtään isompaa kierrätyslaitosta, vaan täältä lähetetään lähes kaikki kierrätykseen kelpaava (jos se siis saadaan talteen ylipäätään eikä mene suoraan kaatopaikalle) joko itärannikolle tai suoraan ulkomaille (yleensä kehittyviin/kehitysmaihin). </p><p>Minulle Aldin kompaktius tuo jonkinlaista lohdun tunnetta, että ihan kaikki tässä kolkassa ei perustu suuruuden, mässäilyn ja ylikulutuksen logiikalle. Aldit käyttävät pelkästään uusiutuvaa sähköä (osa tuotettu omilla aurinkopaneeleilla) ja hävikin määrä on minimoitu, koska koko kaupan kannattavuus perustuu äärimmäisiin säästötoimiin eli omien merkkien myyntiin, hyllytyksen nopeuttamiseen (tavarat nostellaan sinne laatikoissaan, ei irrallisina) ja henkilökunnan vähyyteen. Aldissa pitää - gulp ja kauhistus - itse viedä oma ostoskärry paikalleen saadakseen pantin takaisin, kun muissa kaupoissa kärryt vain jätetään minne sattuu, yleensä keskelle parkkipaikkaa, tietä, tienpiennarta tai puskaa. Sieltä saa sitten "kärrypoika" niitä etsiä ja keräillä, päivästä toiseen. </p><p>Päivä jatkui zoomiin ja siitä pulkkaan, töiden osalta siis. Illaksi ajoimme anopin luo syömään ja siellä onneksi murheet unohtuivat. E:n äiti on taas perinteiseen tapaan käymässä Perthissä, Ranskan talvella/Australian kesällä, ja heti ensi töikseen kokkasi ison padallisen Thai-curryä. Maistui ja mieli keveni. </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZALT_sticzmTY9xBqWphLRpyGvW0j71_GH2_PGXM9zjaVMuvfCUmCxKiajtlXfmdZoL8olDZZrFPwxOjq0JPmtmp3KF-46OrGVMkQwa2Cg4MUBHju1W_IlLvhlayOibyfQ7QvtgDUORrj9a4-ZeTVTCtAOFvuTOmDIFM5RWY-Wq7ALtPf7nBY9f-ZOQ4i/s890/arpajaiset.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="890" data-original-width="668" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZALT_sticzmTY9xBqWphLRpyGvW0j71_GH2_PGXM9zjaVMuvfCUmCxKiajtlXfmdZoL8olDZZrFPwxOjq0JPmtmp3KF-46OrGVMkQwa2Cg4MUBHju1W_IlLvhlayOibyfQ7QvtgDUORrj9a4-ZeTVTCtAOFvuTOmDIFM5RWY-Wq7ALtPf7nBY9f-ZOQ4i/w480-h640/arpajaiset.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Satsi herkkuja. Ostin nämä eräältä australiansuomalaiselta, ja vien arpajaispalkinnoiksi Suomi-kirkon laskiaislounaalle. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_N2bW1yKu7QazZGMfcL07Csg1XyCggcFz6pEDhLDxyj_qaDux81HWs96GGAmyP25mOH6vnav_akxD0FwyQPHqpKUvd8y_VWBtvIEDM04jSBOhBcmEn4B4PillWZyWElLaR8Q-3FzRr31f5MxqTdJNheB81LbjCZ2wrvvb5_xH6FS3YGf9-pyseNVbZRUK/s890/etatyopiste.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="890" data-original-width="668" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_N2bW1yKu7QazZGMfcL07Csg1XyCggcFz6pEDhLDxyj_qaDux81HWs96GGAmyP25mOH6vnav_akxD0FwyQPHqpKUvd8y_VWBtvIEDM04jSBOhBcmEn4B4PillWZyWElLaR8Q-3FzRr31f5MxqTdJNheB81LbjCZ2wrvvb5_xH6FS3YGf9-pyseNVbZRUK/w480-h640/etatyopiste.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Etätyöpiste. Hommasin jäsenyyden <i>coworking</i>-tilaan ja siellä saakin ihmeesti enemmän aikaan, kuin lähimmässä (meluisassa) kunnankirjastossa. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQHc92qguf4lqcAqjmqsxUI3IcREtgiM6qCUFSgljgUeHvQnSp8kAjTJFUR41cOby-njnshmR_PQ03SD8vsjLCdS3oTxU73cgD9hLXDmnPaoytfwSkyxi7tSSaJ17pyzW3Zomvbiqj227xGr9FF0rZR8uGrP8PIyFEvmGzKXKL1Sg2g_mJ5hiZgCH6-ZCR/s890/parveke.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="890" data-original-width="666" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQHc92qguf4lqcAqjmqsxUI3IcREtgiM6qCUFSgljgUeHvQnSp8kAjTJFUR41cOby-njnshmR_PQ03SD8vsjLCdS3oTxU73cgD9hLXDmnPaoytfwSkyxi7tSSaJ17pyzW3Zomvbiqj227xGr9FF0rZR8uGrP8PIyFEvmGzKXKL1Sg2g_mJ5hiZgCH6-ZCR/w478-h640/parveke.jpg" width="478" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Täysikuu anopin Airbnbn:n parvekkeelta. Ei kylläkään kuvassa näytä yhtään samalta kuin silmin. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDYB1KMQUPOdwPHtSi6h-2RpsBby4II7pxYP4P54SGqLn7tTGbboW9-iReVDGRjuCi4btERjNnEE_RKRMDxfWWqmJ8RSOW9yUEFUZVi7nwPteUp87rl52EGyO5CgSFE_BkZPREi5mD7sBjdIFfj9J4SXpO-eJtBAPV9tudAGD480sNz4ClD9FhC93Q8548/s890/pullaa.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="890" data-original-width="668" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDYB1KMQUPOdwPHtSi6h-2RpsBby4II7pxYP4P54SGqLn7tTGbboW9-iReVDGRjuCi4btERjNnEE_RKRMDxfWWqmJ8RSOW9yUEFUZVi7nwPteUp87rl52EGyO5CgSFE_BkZPREi5mD7sBjdIFfj9J4SXpO-eJtBAPV9tudAGD480sNz4ClD9FhC93Q8548/w480-h640/pullaa.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pullaa. Leivoimme nelivuotiaan kanssa. Raesokeria ei ollut (sitä ei edes myydä kaikissa kaupoissa), joten pilkoin päälle rusinoita. </td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-38601504524900860382023-11-22T11:24:00.000+08:002023-11-22T11:24:31.033+08:00Omakotilähiöissä kytee mielenterveysongelma?<p>Seuraa vuodatusta. Otsikko on kohtalaisen laaja ja provosoiva, vaikka tarkennettuna aihe koskee asuntorakentamista ja asuntotuotantoa Länsi-Australiassa, eritoten Perthin seudulla, sekä sen vaikutusta hyvinvointiin. <a href="https://www.abc.net.au/news/2022-09-27/perth-land-being-released-but-housing-shortage-set-to-continue/101473640" target="_blank">Aluerakentamislogiikka on aihe</a>, joka itseäni kummastuttaa täällä joka päivä kaikkinaisessa tehottomuudessaan ja jälkeenjääneisyydessään. </p><p>Suomalaisia yleisesti järkyttää Australian asunnoissa tavallinen huono laatu, eristeiden ja/tai lämmityksen ja viilennyksen puute, kummalliset "tein ite ja säästin"-ratkaisut, sekä dokumentoinnin olemattomuus. Täällä omistajalla ei ole mitään velvollisuutta pitää kirjaa kaikista remonteista, se on enemmän suositus kuin edellytys. Jos on itse vetänyt sähkötöitä tai putkia sinne tänne, eihän se nyt mittään. </p><p>Tietenkin, jos kaupantekohetkellä rakennustarkastaja huomaa ongelmat ja niistä raportoi, ostaja voi vaatia hinnanalennusta tai vikojen korjaamista. Niitä ei kuitenkaan ole mikään pakko myöntää ja on ostajan vastuulla, haluaako edetä mahdollisen ongelmakimpputalon kanssa. Kaupanpurusta minulla ei ole kokemusta, mutta yleensä täällä on kuluttajansuoja aika heikko ja valvovilta viranomaisilta tulee lähinnä ohje viedä asia oikeuteen (olen työskennellyt rinnakkaisella alalla 7 vuotta eli tämän tiedän). </p><p>Mutta hypätäänpä laajempaan kontekstiin esimerkin kautta. Muutimme uudehkoon lähiöön jouluna 2020 ja olen siitä asti ällistellyt, voiko aluerakentamisen logiikka tosiaan olla tämä. Perthissä rakennetaan ulkokehiltä sisään eli aloitetaan mistä lie hornantuutista sen perusteella, mistä grynderi on saanut halvimmalla maata. Lopulta ehkä osutaan johonkin liikennesolmukohtaan kuten juna-asemaan tai moottoritien ramppiin, ehkä ei. </p><p>Meidän lähiömme on voittanut palkintoja "käveltävyytensä" ansiosta ja perthiläiseksi uuslähiöksi se onkin yllättävän toimiva: meidän talolta on matkaa 500 metriä lähijunalle sekä lähimpään pikku liikekeskukseen, eli ruokakauppaan, kebab-paikkaan, pubiin jne. Tähän esteettömyys sitten jääkin. Asema-liikekeskuksen ympärillä ammottaa 500 metriä tyhjää joka suuntaan. Eli tosiaankin kävelemme tyhjän kentän poikki sinne päästäksemme. Tyhjä ympyrä on jätetty odottamaan aikaa, jolloin kerrostalorakentaminen on alueella kannattavaa -- maanomistajatahon mukaan näin ei ole ollut koko sen 20 vuoden aikana, kun lähiö on ollut olemassa, mikä on aivan kukkua. </p><p>Nyt lähiömme edelleen muodostuu kompaktista käveltävästä liikekeskuksesta, rikkaruohoja puskevasta autiotonttiympyrästä, ja kaikkialle levittäytyvästä omakotitalomatosta, joka alkaa pitkälti tyhjän maan jälkeen kuin kauppoja ympäröisi jokin tauti. Käveltävyys kaikkoaa siihen, että omakotitaloilta on melkein pakko ajaa ostarille ja sitten onkin helppo hurauttaa kauemmas isompiin liikkeisiin, eli pikku liikekeskus kärsii koko ajan asiakaspulasta. </p><p>Kuvaannollisesti revin joka päivä hiuksia siitä, miten Perthissä eletään 1960-lukua kaavoituksen ja aluesuunnittelun suhteen, eli joka asia tehdään yksityisten rahoittajien/lobbarien sekä liikennesuunnittelun (mitä asfalttisempi moottoritieprojekti, sen parempi) ehdoilla. Etenkin Vancouverista palattuamme kärvistelin tätä asiaa, koska siellä onnistuimme asumaan erittäin viihtyisällä ja kävelijäystävällisellä alueella (alkuun, jouduimme sitten muuttamaan vielä aussimokiakin rumempaan kaukolähiöön matkabudjetin paukkumisen vuoksi). </p><p>Oma "transit oriented" eli joukkoliikennelähtöinen (hehe salli mun nauraa) lähiömme on kuitenkin Perthin mittapuulla yllättävän eurooppalainen eli meidän on henkkoht mahdollista elää niin, että kävelemme junalle ja sillä keskustaan -- sen sijaan, että ajamme aina väistämättä ruuhkautuvaa moottoritietä pitkin ja käytämme tunnin per suunta matkaan, jonka tulisi viedä puoli tuntia. Mutta. Tällä hetkellä Perthissä paikataan ammottavaa asuntopulaa niin, että vähän jokaikistä puskaa ja peltoa raivataan omakotitalolähiöksi (<i>estate</i>). Niitä ripotellaan sinne tänne, täysin maan halpuuteen perustuen, ei mihinkään keskitettyyn strategiaan. Jokainen uudisalueen tontti myydään erikseen ja kukin kotitalous rakennuttaa yksin oman talonsa, kilpaillen samoista rajallisista rakentajaresursseista. Yhtään minkäänlaista yhteiskoordinointia ei ole, eli näissä uusissa hankkeissa ei tunneta kerrostalo-, rivitalo- tai kommuunimuotoista rakentamista. Oma huvila se olla pitää. Alueella, jolla ei ole minkäänlaisia palveluja, paitsi enintään huoltoasema ja pikaruokapaikka. Uusia kouluja, päiväkoteja ja leikkipuistoja mainostetaan kaikkialla, mutta osa toteutuu, osa ei, osa viivästyy määrittelemättömästi. Ja näiden alueiden asukkaat käyttävät sitten tunnin per suunta moottoriteillä päästäkseen töihin, kouluun, kauppoihin, palveluihin, ja ruuhka- ja saastekierre vain pahenee. </p><p>Mikä tässä on ongelma? Eikö pidä rakentaa sitä, mistä ihmiset tykkäävät ja ovat valmiita maksamaan? Yleensä omakotitalot ovat suosittuja, ja jos sellaisen saadakseen pitää ajaa hieman enemmän, mitäpä siitä mussuttamaan? No. Ensinnäkin, ok-talon osto tai rakennuttaminen on täällä tällä hetkellä ainoita tapoja hankkia koti, koska vapaiden vuokra-asuntojen määrä on alle prosentin, kerrostaloja on lähtökohtaisesti verrattain vähän, niiden rakennuttaminen on jäissä korkojennousun vuoksi, ja rivareita ei melkeinpä edes tunneta Perthissä. Eli oikeaa valinnanvaraa ei ole ja on epärehellistä väittää, että "kaikki" haluavat asian x, jos asia x on ainoa tarjolla oleva. </p><p>Mutta sitäkin tärkeämmin: maailman on pullollaan tutkimusta, joka osoittaa hyvin monin eri tavoin, kuinka epäterveellistä tällainen hajarakentaminen on, fyysisistä ja henkisistä syistä. Autoilu itsessään saastuttaa ja jatkuva autoissa/ruuhkissa istuminen on paitsi stressaavaa, myös keholle rasittavaa jumitusta, joka vie aikaa liikuntamahdollisuuksilta saati hyötyliikunnalta. Mitä harvemmassa talot ovat, sitä vähemmän yleensä muodostuu yhteisöllisyysmahdollisuuksia, eli naapurusto ei asioi samoissa liikkeissä ja palveluissa vaan hajaantuu vähän kaikkialle. Lisäksi ok-lähiöiden rakentaminen on joka näkökulmasta kalliimpaa kuin tiiviimpi muoto (kerrostalot tai rivarit): samalle alueelle mahtuu vähemmän kotitalouksia, mutta vaaditaan enemmän infraa ihan tienpintojen, sähköjohtojen, viemäreiden ym muodossa. </p><p>Eniten itseäni huolestuttaa, millaista maailmaa rakennamme lapsille -- kyllä vain, vedin juuri esiin "eikö kukaan ajattele lapsia?" kortin. Näitä lähiöitä markkoidaan lapsiystävällisinä, ja osa toki sitä onkin. Mutta hyvin monilla uusilla alueilla lapsilla, etenkin isommilla eli alakouluikäisillä ja teineillä, ei ole yhtään mitään tekemistä. Kun se yksi leikkipuisto on koluttu eskari-ikään mennessä, minnekään ei pääse, koska ei ole kävely- tai pyöräteitä tai jos on, ne eivät johda minnekään, pelkästään ympäri sitä omaa talopeltoa kuin Truman Showssa. Vanhempien on pakko kuskata kaikkialle ja jos vanhemmat eivät ehdi/pysty/jaksa, siinähän nökötät kotona. Usein näillä uusimmilla alueilla taloissa ei ole edes omaa pihaa, koska täällä on buumi rakentaa niin iso kartano kuin tontille mahtuu, ja pihaksi jää silloin pieni laatoitettu grillausterassi (jollainen meilläkin on, tosin eri syystä: talomme on aussilaisittain pikkuinen ok-talo, rivariksi naamioitunut, eikä tontilla kerta kaikkiaan ole tilaa enempää. Nyt koitamme viherryttää vankilapihaa kaikin eri <i>urban gardening</i>-keinoin). </p><p>Mutta lapsethan voivat ihan hyvin osallistua ohjattuihin harrastuksiin tai hoitaa sosiaaliset suhteet koulussa, mitä väliä sillä on, liikkuvatko he kodin ympäristössä omatoimisesti? Tämä on Aussilassa yleinen ajatus ja kumpuaa mielestäni jostain brittiarmeija- tai luokkahierarkiaperinteestä, jossa kaikkien toimien on oltava ohjattuja, valvottuja, säänneltyjä ja hyvin aikaisin kurinalaisesti opittuja. Sävystäni ei varmaan ole vaikea erottaa, etten itse kannata tätä. Kaupunkitutkijana olen lukenut liudan tutkimuksia siitä, miten tärkeää on vapaa liikkuminen eri tiloissa, siis sekä luonnossa että rakennetussa ympäristössä: keho kaipaa liikuntaa, mutta aivot kaipaavat virikkeitä, nimenomaan navigoinnin muodossa. </p><p><b>On näyttöä siitä, että juuri tilanhahmottaminen, reittien löytäminen, ympäristön tutkiminen ja uusien alueiden haltuunotto ruokkivat aivoja kaikkein tehokkaimmin ja näin estävät mm. stressin, ahdistuksen, alakuloisuuden ja jopa masennuksen syntyä. </b>Tämä on iso syy siihen, miksi luonnossa liikkumista aina suositellaan stressinpoistoon ja mielenterveyden hoitoon. Se auttaa niin monin eri tavoin: luonnon läsnäolon kautta ihan suoraan hormoneihimme vaikuttaen, mutta myös aivoterveyteen navigoinnin, tutkailun, löytämisenriemun kautta. </p><p>Kun tämä mahdollisuus karsitaan pois lapsilta jo alkuunsa, ei ihme, että meillä on vuosiluokittain seinille hyppiviä tenavia ja teinejä, joilla ei riitä keskittymiskyky mihinkään. Ei se pelkkä ruutuaika, roskaruoka, liikunnan ja vapaan leikin puute, tai luontosuhteen puute, jotka kaikki nämäkin esiintyvät ylenpalttisina Perthin uuslähiöissä (kirjoitan tätä juuri sellaisessa ympäristössä). Vaan vaeltelun, oleilun, kävelyn, pyöräilyn, kiipeilyn, ympäristöntutkimisen, seikkailun, oman kehon kykyjen kehittämisen puute. </p><p>Luen juuri kirjaa <i>Overprescribing Madness</i>, jossa entinen kouluopettaja ja poliitikko, nykyinen tutkija, kyseenalaistaa Australiassa räjähdysmäisesti kasvaneet mielenterveysongelmatilastot. Kirja on kontroversaali enkä itse usko ihan joka väitettä. Kirjoittaja Martin Whitelyn mukaan suurimmat syyt mielenterveysongelmien kasvuun ovat diagnostiikan ylilaventuminen amerikkalaismalliin, lääkeyhtiöiden lobbausvallan kasvu, poliitikkojen asiantuntemattomuus eli suositaan lääkehoitoja muiden terapiamuotojen sijaan, sekä epärealistiset odotukset esi- ja alakoululaisten käytöstä kohtaan: hänen mukaansa Australiassa edellytetään hiljaista keskittyvää työskentelyä aivan liian aikaisin ja tämä on johtanut mm. ADHD-diagnoosien räjähdysmäiseen kasvuun. Huom, itse en väitä, että ADHD diagnoisoidaan väärin (en tiedä asiasta läheskään riittävästi), mutta allekirjoitan täysillä sen kohdan, että aussikasvatuksessa kurinalaisuus ja ohjatusti ja valvotusti toimiminen ovat ihan eri arvo kuin suomalaisessa. Täällä vapaaseen leikkiin ja vapaampaan rytmiin, mm. välitunteihin, perustuva opetusmetodi on <i>vaihtoehtoinen tapa</i>, jota esi- ja alakoulut perustelevat erikseen vanhemmille! </p><p>Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten Perthissä <a href="https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2022/10/tavallisuuksia-lansi-australiassa.html" target="_blank">ei tunneta lähimetsiä</a>, vaan kaikki luontosuhde rakentuu joko oman pihan tai hoidettujen puistojen kautta, eli valvotuissa, turvatuissa oloissa. Tämän toisaalta ymmärtää, koska Australiassa on oikeasti vaarallisia eläimiä, ml. hämähäkkejä ja käärmeitä, joilta lapsia on suojeltava. Toki vanhemmat voivat kuljettaa lapsia kauemmas luontoon eli luonnonpuistoihin, rannalle tai leirintäalueille, ja juuri näin mekin toimimme monien muiden tavoin. Se kuitenkin vaatii erilaista panostusta, tietämystä ja mielenkiinnon tasoa kuin lapsen päivittäinen päästäminen lähimetsään temuamaan kavereiden kanssa, mikä on Suomessa yhä yleistä ja miten oman lapsuuteni vietin. Suomalaisia vanhempia usein hämmentää myös aussitapa pitää lapset rattaissa tai kärryissä melkoisen vanhoiksi, eli 4-6-vuotiaita työnnellään ihan yleisesti erilaisissa värkeissä, koska se on kaikille nopeinta. Mutta. Tässä ne vähätkin hyötyliikunta- ja reitinlöytömahdollisuudet karisevat entisestään, kun lapsi ei saa vaellella tai edes verrytellä jalkojaan normiarjen matkoilla. </p><p>Odotin joku viikko sitten omaa muksuani leikkikerhosta kunnan liikuntakeskuksessa ja viereeni kahvioon istui perhe kahden lapsen kanssa, ikää ehkä 3 ja 4v. Kolmevuotias oli rattaissa valjaissa ja nelivuotias äidin jalan vieressä tiiviisti. Kumpikaan lapsi ei saanut liikahtaakaan sillä aikaa, kun vanhemmat joivat kahvit ja juttelivat keskuksen työntekijöiden kanssa. Kun tyttö rattaissa yritti hieman kokeilla kahvion tiskin paneelireunaa, äiti ärähti välittömästi, kädet sisään, älä koske, älä touhua. Kun poika koitti hiljakseen vaellella metrin kauemmas tutkimaan jotain kiinnostavaa, isä murahti, takaisin heti, et mene. Koska perhe alkoi jutella minullekin, mainitsin, että ehkä lapset haluaisivat hieman tutkia ympäristöään. Vanhemmat torppasivat minut välittömästi sanoen, että perhe aikoo mennä pian rannalle ja tutkikoon siellä. Ei ole sopivaa tässä liikkua. Ainoa lapsille sallittu asia oli välipalojen syönti: niitä siinä upposikin monta odottaessa. </p><p>Tiedän, ettei ole okei tuomita vanhempia näin lyhyen pätkän pohjalta, ja jokaisella on omat kasvatusmetodinsa. En silti pysty unohtamaan perhettä, jossa lapset saavat liikkua vapaasti vain rajatun ajan ja tilan kehikossa. (En tietty tiedä, miten he saavat leikkiä kotona, mutta aika hiljennetyn oloisia muksuja olivat harmi kyllä). Tietenkin tämä on yksittäistapaus eikä kenestäkään voi vetää koko kansaan yltäviä johtopäätöksiä. Mutta: vastaava asenne ei ole ainutkertainen, eikä ensimmäinen näkemäni tapaus Australiassa, kun lasten odotetaan vain istua nököttävän, kun voisi leikkiä, tutkia, liikkua, hyppiä, kiipeillä... käyttää kehoa monin eri tavoin ja tutustua sekä omiin kykyihin että maailmaan. Millähän ilveellä tätä Suomessa täysin tavallista olemisen tapaa -- vapaata leikkiä ja liikkumista -- saisi Perthiin muilutettua? Jos sama aihe kiinnostaa, tässä aiempi tekstini: <a href="https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2023/01/paleolapsuus-myos-aikuisille.html" target="_blank">Paleolapsuus myös aikuisille?</a></p><p>Lähteet:</p><p>Bond, Michael (2020): Wayfinding</p><p>Dunn, Claire (2021): Rewilding the urban soul</p><p>Gray, Peter (2015): Free to learn</p><p>Walker, Peter (2021): The Miracle Pill</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQOLSH6rCvE7wTlQ1mQtP6tYy4UX_yjKyyGdCS8vvHMOtW9Ayf5o4PYBBBq5QGyLXF1D06-PjaE9R21B5jTG0SFkqZf4HCN1LSZRIer84jjY8TQUSFT3Gj3819VNQxmCBijzO1q7BTwIf3m87HG9B92GE520yHrV6IbOEX-twe3e9ej_sYZDrjmR-6E9hV/s862/PerthABC.webp" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="485" data-original-width="862" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQOLSH6rCvE7wTlQ1mQtP6tYy4UX_yjKyyGdCS8vvHMOtW9Ayf5o4PYBBBq5QGyLXF1D06-PjaE9R21B5jTG0SFkqZf4HCN1LSZRIer84jjY8TQUSFT3Gj3819VNQxmCBijzO1q7BTwIf3m87HG9B92GE520yHrV6IbOEX-twe3e9ej_sYZDrjmR-6E9hV/w640-h360/PerthABC.webp" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Perthissä on Australian kaupungeista vähiten puita (canopy cover) ja eniten hallitsemattomasti leviävää omakotitalomattoa (urban crawl). Ja sen alkaa huomata negatiivisena viihtyvyystekijänä. Kuva: <a href="https://www.abc.net.au/news/2022-09-27/perth-land-being-released-but-housing-shortage-set-to-continue/101473640" target="_blank">ABC</a></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-37006957037038610562023-11-01T10:28:00.000+08:002023-11-01T10:28:33.065+08:00Halloween Australiassa -- kun äitinä ei huvita<p><b>31. lokakuuta</b></p><p>Tänään on Halloween ja aiemmin täysin ohittamani juhla on saanut uudet mittasuhteet lapsen myötä. Ei tosin siten, että innolla koristelisin ja juhlistaisin, melkeinpä päinvastoin. Vaan sikäli, että tänäänkin rynnistin kauppoja läpi puolipaniikissa etsien jonkinlaista naamiaisasua, joka päällä napero 4v voisi vaeltaa ovelta ovelle asiaankuuluvaa <i>trick or treat´</i>ia kailottaen. Miksei asua ollut aiemmin valmiina? Minähän yleensä rakastan vuodenaikajuhlia ja erilaisia sesongin kohokohtia. Siihen pian...</p><p>Halloweenia ei juurikaan juhlittu Suomessa silloin, kun minä vielä siellä asuin eli ennen vuotta 2011. Toki 2000-luvun mittaan alkoi ilmestyä kauppoihin Halloween-krääsää ja varmaan jotain opiskelijoiden naamiaisbileitäkin oli, muttei mielestäni sen kummempaa eikä varsinkaan mitään kunnolla vakiintunutta. Pyhäinpäivä, kekri ja Halloween menivät Suomessa iloisesti sekaisin sisällön ja koristelun puolesta eikä kukaan tuntunut tietävän, milloin sitä Halloweenia tarkalleen ottaen kuuluu juhlia. Lasten karkki ja kepponen-kierroksia ei tietääkseni ollut ollenkaan (eikä varmaan nykyäänkään?), koska samantyyppinen perinne on Suomessa onneksi yhä voimissaan pääsiäisen aikaan. </p><p>Halloween ei ole myöskään Australiassa kunnolla juurtunut juhla, eli edelleen muutkin kuin minä ovat ymmällään siitä, milloin sitä ylipäätään vietetään. Kalenterin mukaan 31. lokakuuta, mutta jos se sattuu arkipäivälle kuten tänään, olisiko pitänyt juhlistaa männäviikonloppuna, vaiko seuraavana? Ei, kuulemma tänään. Naapurustossamme asuu yhteisön selkäranka eli vapaaehtoisaktiivi, joka vuosittain päivittää netissä julkaisemansa karkkikierroskartan: karkkia jakavat talot ilmoittautuvat siihen, juhlintapäivä näin virallistettuna. </p><p>Miten juhlitaan? Vaihtelee täysin perheestä riippuen, mutta pääelementit ovat kauhuteemainen koristelu sekä se karkki vai kepponen-kierros. Kauhun juhlinta lienee suurin syy, miksen itse ole koskaan ottautunut Halloweeniin. En pysty katsomaan väkivalta/kauhuviihdettä (<i>whodunnit</i>-murhamysteerejä lukuunottamatta) ollenkaan, koska olen niin visuaalinen tyyppi, etten sitten saa kuvastoa pois päästäni seuraavaan neljännesvuosisataan. Nykyäänkin näen painajaisia kauhuleffoista, jotka katsoin 1990-luvulla. <i>Blair Witch Project, Kuudes aisti</i>, hrrrrkkääk. Tiedän, noloa!</p><p>Jotenkin ymmärtäisin fantasiakauhun eli noidat, luurangot, aaveet ja muun wanhan kansan uskomuksista kumpuavan, mutta en ollenkaan syty moottorisahamurhaajazombi-tyyppiselle "koristelulle", jota nähdäkseni jenkkilässä harrastetaan ja josta sitä on Australiaankin apinoitu. Koko juhlahan on siirretty tänne suorakopiona Yhdysvalloista eli Australian Halloween ei liity alkuperäisimpään merkitykseensä, kelttiläiseen syksyn merkkipaaluun ja sadonkorjuujuhlaan. </p><p>Tämä onkin toinen syy, miksi Halloween Australiassa on mielestäni kohtalaisen päätön: vuodenaika on ihan väärä pelottavan syyspimeän, sadonkorjuun tai luonnon talviunen juhlistamiselle -- kevät kukkeimmillaan ja keskikesän juhla joulu lähestyy täyttä laukkaa! </p><p>No, minun mielipidettänihän ei tässä kysytty ja nelivuotias on riittävän iso tajutakseen itse, että on tapahtumaisillaan jotain jännittävää, josta kaikki lapset puhuvat. Tietenkään meidän ei ole pakko tehdä kaikkea samoin kuin kaikki muutkin, mutta en näe syytä olla ilonpilaaja vain siksi, etten itse kasvanut Halloween-kulttuurissa. Lähiössämme Halloweenin vietto keskittyy kokonaan lasten iloon ja monet ovat panostaneet valtavasti aikaa ja rahaa siihen, että heillä on kulmakunnan hienoin koristelu ja hassuimmat/pelottavimmat/näyttävimmät örkit katolla. Oikeasti aika pysäyttävä on lehmänkokoinen, aidon näköinen <i>redback</i>-myrkkyhämähäkki, jonka ohi ajamme joka aamu päiväkotiin.</p><p>Mutta siihen pukupulmaan. Operaatio väliaikaismuutto Kanadaan onnistui muuten kaikin puolin hyvin, mutta paluumuutossa hukkui pari nyssäkkää jonnekin varaston ja kodin väliin, en ymmärrä miten. Ja tottakai se keskeisin nyssäkkä on kassi, johon olin tunkenut naamiaistarvikkeita, mukaanlukien muksun viimevuotisen Hulk-puvun. Yritin eilen ja tänään ratsata kirpputoreja ja halpiskauppoja löytääkseni jonkinlaisen puvuntekeleen, mutta eihän niitä enää saa, muutamaa tuntia ennen h-hetkeä! Ylipäätään aussisysteemiin kuuluu, että vuodenaikajuhlat markkinoidaan ihan liian aikaisin ja tavaraa saisi kyllä kahta kuukautta ennen, muttei enää kahta päivää ennen. </p><p>Koska olemme viime päivinä kotona puhuneet aiheesta <i>mental load</i> eli kotitöiden epätasainen jakautuminen (usein naiset tekevät enemmän <a href="https://kotiliesi.fi/koti/kodinhoito/kun-kodin-metatyo-uuvutti-minut-lopetin-sen-tama-paatoksesta-seurasi/#:~:text=Kodin%20ja%20perheen%20el%C3%A4m%C3%A4n%20projektip%C3%A4%C3%A4llik%C3%B6inti%C3%A4%20kutsutaan%20metaty%C3%B6ksi.%20Metaty%C3%B6,paljon%20energiaa%20kuin%20esimerkiksi%20siivoaminen%20vaikka%20on%20n%C3%A4kym%C3%A4t%C3%B6nt%C3%A4." target="_blank">metatyötä </a>eli kaikenlaista ennakointia, suunnittelua ja perheen tunne-elämän säätelyä, näin myös meillä), E otti kiitettävästi asiasta vaarin ja on nyt hänen hommansa hommata puku. Pyysi oikein pomoltaan tunnin vapaata asiaa varten ja olen tästä iloisempi ja ylpeämpi kuin mistään kukkakimpusta :D </p><p>Tosin, kuten metatyön luonteeseen kuuluu, en osaa päästää noin vain irti ja minulla on suunnitelma B jos kostyymiä ei kotiin ilmestykään -- ostin paniikkiratkaisuna mopsille tarkoitetun hämähäkkipuvun, johon toivottavasti mukelo mahtuu, jos pakko on! Kaikkein eniten tässä tökkii, etten yleensä osta mitään turhaa saati kertakäyttöistä, ja nyt haalin jotain huopa-piippurassihässäkkää kotiin ihan vain varuulta yhden päivän käyttöä varten. No, <i>etuoikeutettujen ongelmia</i>. </p><p>Pian täytyy singahtaa päiväkodille Halloween-juhliin. Laitanpa kuvia, kunhan ehdin -- ja kun tiedän, ilmestyykö kotiin naamiaisasu vai onko lapsen kohtalona olla kadun huonoimmin pukeutunut, kuten varmaan tästä eteenpäin joka vuosi, jos äidin inspiksestä on kiinni. </p><p>###</p><p><b>1. marraskuuta</b> </p><p>Miten ilta sujui? Päiväkodin juhlat olivat yhtä kaoottiset kuin aina ennenkin. Sanalla "juhlat" tarkoitetaan täällä pikemminkin avoimien ovien tuokiota, jolloin vanhemmat saavat osallistua lapsen päiväkotitouhuihin ja/tai tarkkailla tilannetta, ehkä tutustua muihin vanhempiin. Mitään vanhemmille suunnattua ohjelmaa saati tarjoilua ei meidän päiväkodissamme ole, tämä mielestäni on ero suomalaisiin päiväkotijuhliin. </p><p>Käytännössä seurasimme lapsia tilasta toiseen yhden tutun äidin kanssa, kun tenavat riekkuivat kuka mitenkin päin ja stereoista pauhasi Puuha-Pete. Minä olen aina se vanhempi, joka pyytää mökää hiljemmälle, koska en kestä aussien <strike>kuulovaurioita</strike> liian kovaa volyymia kaikkialla. Tunnin päästä <strike>meidät päästettiin pois</strike> juhlat loppuivat, ja suuntasimme kirjastolle Halloween-tapahtumaan. Siellä lapsukainen sai puuhailla teemaan sopivia aktiviteetteja eri pisteissä tunteroisen, jonka jälkeen olikin aika käydä vaihtamassa päälle naamiaisasu illan kohokohtaa eli karkki-keppos-kierrosta varten. </p><p>Meillä oli lopulta pukuja kolmin kappalein: se tuttu äiti päiväkodilta lainasi käyttöömme Batman-asun, kun kotona E oli onnistunut löytämään hukkuneen viimevuotisen Hulk-asun. Ja minulla oli vielä se koirien hämähäkkipuku vara-vara-osana... Lapsi halusi lähteä kylille Batmanina. E kiskoi päälleen luurankosukkapuvun ja matkaan. Minä chillailin sillä aikaa yksinäni pimeässä, ettei vain kukaan rimputa ovikelloa (ah kuuma suihku, teekupponen ja <i>The Last Thing He Told Me</i>-tv-jännäri). </p><p>Kaksikko saapui kotiin illan hämärryttyä pussukka puolillaan karkkia, onnellisina ja väsyneinä, Halloween paketissa. Kepposia täällä ei tee kukaan, sillä alueellamme on erittäin tiukka linja kaikenlaista vandalismiksi lukeutuvaa kohtaan ja naapurustossa noudatetaan hyviä tapoja esimerkillisesti. Mikä on mahtavaa, koska muuten osallistumisprosentti varmasti laskisi ja koko perinteentynkä lakkaisi tykkänään. Mukava perinne loppujen lopuksi, etenkin se yksin pimeässä hiljaa-vaihe!</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVSmo8hoYC-PydctKL2meb4noMHluNFAxXqsZe6uMcGIWOFO3xbwZZ2gD9OkJuRDSGDA8WhJR3cFDVJPUqivHy8VMlKUFqK7Z9Fj3Up_aavoFjyDHULFKzFvoQ7Ww_D1qQdOsigJv2CJCmMml1YHXOtsAdHk3VUstYSPYR1QsB6VA2kRJFZQ9zfqwByxsG/s2048/Halloween2023.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVSmo8hoYC-PydctKL2meb4noMHluNFAxXqsZe6uMcGIWOFO3xbwZZ2gD9OkJuRDSGDA8WhJR3cFDVJPUqivHy8VMlKUFqK7Z9Fj3Up_aavoFjyDHULFKzFvoQ7Ww_D1qQdOsigJv2CJCmMml1YHXOtsAdHk3VUstYSPYR1QsB6VA2kRJFZQ9zfqwByxsG/w480-h640/Halloween2023.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Naapuruston Halloween-koristelua.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnkq4UkThdW4HVulzfBS-p2356fGejU0C9Qf7DSsRQY2Gce-oBqMX1zJSo4eAIJwkOYCpEcMHrMBzoDv1jVhmaJXWkIxQsoQQr5rpg18eNQ7mS3usDARYgknIuzsxoymhlTGacxJxc-dTnNC0uBRV4qthpoLiFlCQhfDtM4ti545EnN58Qo-_wlURNa430/s2048/LibraryHalloween.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnkq4UkThdW4HVulzfBS-p2356fGejU0C9Qf7DSsRQY2Gce-oBqMX1zJSo4eAIJwkOYCpEcMHrMBzoDv1jVhmaJXWkIxQsoQQr5rpg18eNQ7mS3usDARYgknIuzsxoymhlTGacxJxc-dTnNC0uBRV4qthpoLiFlCQhfDtM4ti545EnN58Qo-_wlURNa430/w640-h480/LibraryHalloween.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kirjaston teemakoristelua.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEik8DZNBNnCQMo-_1WTJngcbHIR5eaz6GszBrh5yVhLwLJnyoy4mQu9O3LAkdUZ689EThR7jR_eMb3YZ6DyLOyA0MwdLM_-2tbqHijA50D3GOZC8fhXpUVgUUwiR9D0ECVx7E2B5qvflvZ9S9oTMYbHbyUvgV_VRI6vrEAlW4BUjiF-7loohj7TKivDKX__/s803/BatmanN.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="803" data-original-width="535" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEik8DZNBNnCQMo-_1WTJngcbHIR5eaz6GszBrh5yVhLwLJnyoy4mQu9O3LAkdUZ689EThR7jR_eMb3YZ6DyLOyA0MwdLM_-2tbqHijA50D3GOZC8fhXpUVgUUwiR9D0ECVx7E2B5qvflvZ9S9oTMYbHbyUvgV_VRI6vrEAlW4BUjiF-7loohj7TKivDKX__/w426-h640/BatmanN.jpg" width="426" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Onnellinen pikku-Batman.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-87920604296469624782023-10-05T15:20:00.003+08:002023-10-05T15:48:01.842+08:00Alkukevättä Australiassa<p>Kotona ollaan, huhhuh. Australiaan-paluu sujui sinällään logistisesti hyvin. E reissasi tänne ennen meitä töitä jatkamaan jo elokuun lopussa. Muksu ja minä kävimme vielä Suomen-kiekan toisaalta sukulointimielessä, toisaalta yliopiston työkuvioissa. Tutkijatiimilläni oli retriitti luonnontutkimusasemalla, ja se oli oikein virkistivä ja työintoa kasvattava sosiaalinenkin tapaaminen: me kun yleensä kohtaamme pelkästään Zoomissa, mikä ei voi korvata aitoa läsnäoloa. </p><p>Logistiikasta puheenollen, lapsen kanssa oli ehdottomasti helpompi lentää Meksikosta Kanadan kautta Suomeen ja vasta sitten jatkaa (parin viikon tauon) jälkeen Australiaan. E:n reitti Cancun-LA-Singapore-Perth oli epäilemättä tehokas, mutta kaikki tuo yhteen pötköön olisi kyllä ollut hermoriekaleiden tuuleenlennätystä nelivuotiaan kanssa: 40 tuntia reissuamista näes. </p><p>Minulla roikkuu vielä kerrottavaa Kolumbiasta ja muutenkin reissusta, mutta arkeenpaluu näin pitkän poissaolon jälkeen on imenyt kummasti mehut ja kirjoitusinspistäkin. Kun olemme eläneet kuin <strike>rusakot pellossa</strike> joustavilla aikatauluilla ja hyvin erilaisia kokemuksia keräten lähes puoli vuotta, arkirutiineihin totuttelu ja ihan toimistoaikaan sopeutuminen (Kanadassa työskentelyaikataulu oli melko vapaa) ovat kaikki kuin laskeutumista eri planeetalle. Anteeksi mitä, joka arkiaamu töihin tai kindyyn? Vain viikonloppuisin vapaata koko perheellä yhtä aikaa? Ei spontaaneja vaellusreissuja lähivuorille? Ei tutustumista meille ennestään tuntemattomiin tapoihin, kulttuureihin, historiaan, ihmeisiin? Ei kodinvaihtoa joka neljäs tai kuudes viikko, tai nopeimmillaan parin viikon välein? Mitäs täällä sitten tehdään... naputetaan tietokonetta, ok. Tottakai nämä ovat kaikki <i>first world problems </i>ja olemme pääsääntöisesti palanneet arkeen ihan mielellään, pysyvyyteen totutellen ja siitä nauttienkin. </p><p>Paikalleen pysähtyminen toi oudon sivuelementin, nimittäin levottomat unet. Pikkujeppe näki painajaisia muutaman ensimmäisen yön aikaeron kourissa, ja heräsi itkien peläten, että on eksynyt tai joutunut meistä erilleen. Lapsi pärjäsi koko reissun täydellisesti, mutta kotiinpaluu ehkä antoi tilaa alitajuisten pelkojen pulpahtaa pintaan. Hän myös alkuun valitti, ettei koti tunnu kodilta, tämä ei voi olla oikeasti kotimme. Oli ressu jo niin tottunut siihen, että meillä on melkein jatkuvasti muita ihmisiä ympärillä: joku isovanhemmista tai veljistäni, muita läheisiä unohtamatta. Minä puolestani heräsin joka aamu ensimmäisen viikon aivan sumussa, tunnistamatta, missä olen ja miksi. Unissani pakkasin tai minulla oli kiire pakata, jotta pääsemme seuraavaan pisteeseen. Eli viimeisten viiden viikon rytmi oli liian tiukka siirtymineen (Meksiko-Kolumbia-Meksiko, Suomessa kolme eri majapaikkaa plus se retriitti). </p><p>Kuitenkin, poissaolomme ajan tuntui kuin olisin hetkellisesti jäänyt eläkkeelle tai pikemminkin voittanut lotossa -- sain ja saimme tehdä elämässä ihan pelkästään sitä, mikä itseä kiinnostaa, tuntuu mielekkäältä, inspiroi ja palkitsee. No, ei tämä tavallinen arkikaan huonoa ole, ja siksipä ajattelin kirjoittaa ihan peruskuvausta arkipäivästä Perthissä nyt, kun kevät on päässyt kukkaan. </p><p>Havahdun ennen kännykän kilkatusta verhon takaa kajastavaan valoon. Kello on 6:40. Olisin saanut nukkua vielä viisi minuuttia. Hyvällä tuurilla ehdin selailla uutisia, sähköpostit ja Instaa/Facebookia seitsemään. Muksu normaalisti herää 07:30 paikkeilla, paitsi silloin, kun olen itse tosi väsynyt ja kaipaisin pidempää loikoilua (silloin napero on ylhäällä taatusti ennen seitsemää) tai silloin, kun meillä on kiire ja häntä ei meinaa saada ylös edes kahdeksalta. Teen aamupalan meille kummallekin: yleensä tummaa paahtoleipää ja hedelmiä, minulle Earl Grey-teetä, lapselle appelsiinimehua. Välillä yritin tehdä "terveysmuffineja" aamupalalle, mutta ipana ei niistä pidä ja jouduin tuhoamaan tuotokset yksin. E lähtee töihin jo ennen heräämistämme, koska hän tekee 9-tuntista päivää ja saa vastineeksi yhden päivän joka toinen viikko vapaaksi. </p><p>Nyt on se aika vuodesta, kun ensimmäinen heräämisen jälkeinen toimi on avata kaikki verhot ja laittaa Dyson-lämmitinpuhallin päälle olkkarissa. Verhotkin siis avataan lämmitykseen, jotta aurinko pääsee pian sisään. Meillä ei ole lämmitystä kuten pattereita, lattialämmitystä, ilmalämpöpumppua tms, joten ainut lämmönlähde on se ostettu sähköpuhallin oman ruumiinlämmön lisäksi. Tämä on täysin normijuttu Perthissä (edelleen käsittämättömästi), vaikka talvisin yöllä ulkolämpötila on nollassa ja näin syksylläkin +10-15 asteessa. Aamupäivästä voi avata ikkunat ja ovet, jotta talo lämpiää. Kyllä, täällä lämmitetään ristivedolla. </p><p>Kun olen tiputtanut pikkujepen tarhaan eli kindyyn (päiväkodin esi-esikoulu), suuntaan lähiömme kirjastoon. Kirjoitan, luen, editoin, luen, kirjoitan ja viivyttelen 3-4 tuntia kirjastolla, kunnes en pysty enää istumaan koneella (vaikka pidänkin jaloittelutaukoja sekä lounastauon). Kotona keitän kahvit -- yleensä tosin kofeiinitonta pikakahvia, koska meillä ei edelleenkään ole kahvinkeitintä, se on nyt kylläkin tilattu ja postissa -- ja pidän välipala- ja huilitauon. Katselen yleensä dokumentteja joko YouTubesta tai striimauspalveluista. Joskus onnistun löytämään dokkarin, joka jotenkin liippaa tutkimusaihettani, jolloin teeskentelen, että katselu on osa työntekoa. Joskus tuijotan jotain ihan muuta irrottautuakseni; juuri löysin mielenkiintoisen sarjan Primeltä, joka kertoo englantilaisesta maaseudusta historian kuuluisien kirjailijoiden elämäkertojen kautta (Jane Austen ym). Telkkari auttaa jäähdyttämään aivot, ja yleensä vielä ehdin ja jaksan näpyttää jotain tunnin tai pari. Loppupäivän työaika kuluu tutkimukseen liittyvän kirjallisuuden lukemiseen. Pausseilla hoitelen sellaisia kotihommia, jotka on nopeaa suorittaa: tiskikoneen tyhjennys, pyykkikoneen täyttö, laskujen maksu. Jee. </p><p>Jos päivä sattuu olemaan perjantai, työskentelen silloin toisessa pestissäni Australian osavaltiohallinnolla. Virastotyötä ei pysty glamouriseksi kuvailemaan, yrittipä miten päin vain. Sekin on lukemista, kirjoittamista, editointia, kirjoittamista, lukemista sekä viiveitä: jokin päätös ei ole vielä tullut, isopomo ei ole allekirjoittanut tai jotain tietoa ei ole vielä julkistettu. Selkein ero näissä kahdessa työnkuvassa on, että yliopistolla tutkin sellaista, mikä itseäni kiinnostaa, ja virastossa sellaista, mitä minulle osoitetaan. Niin ja virastohomma on 100x byrokraattisempaa, hitaampaa ja kuivempaa. </p><p>Viimeistään kuudelta olemme kaikki kotona ja jompikumpi (yleensä minä, koska tykkään kokkauksesta) alkaa aterianvalmistukseen. Käyn pari kertaa viikossa ruokaostoksilla Aldissa -- täkäläinen Lidl -- ja I <3 Aldi. Minusta on jotenkin huojennuttavaa, että kauppa on kohtalaisen pieni, aina edullinen, eikä perusvalikoima vaihdu juuri koskaan. Siellä on tehokasta asioida, eikä valintoihin mene iäisyyttä. Tosin Aldin erikoisuus on ihan minkä tahansa sekalaisen kaman myyminen vaihtuvissa erissä, mikä toisaalta antaa metsästysvietille tyydytystä: olen kantanut sieltä kotiin kivat japanilaisteemaiset aamiaiskulhot, pitkävartisia villasukkia ja merino-aluspaitoja, sekä puutarhatyökaluja ihan muutamia mainitakseni, ruokakaupan valikoimista. Sieltä saisi silloin tällöin myös huonekaluja, remonttityökaluja sekä kodinkoneita. Kaupasta, jonka koko on perus-kortteli-S-market. Ainiin, ja Aldissa on hollantiviikot joka elokuu, silloin siellä myydään lavoittain <i>salted licorice</i> eli salmiakkia!</p><p>Iltaruokamme on yleensä jokin ruokaisa salaatti, tai proteiinia kasvislisukkein. Tänään ajattelin tuunata valmiista riisi-papu-kana-annoksesta pakastevihannesten kanssa wokkiruuan. Lapsihan ei näitä syö, se olisi ihan liian helppoa. Yleensä laitan jotain simppeliä hänelle erikseen: pastaa tai riisiä, kinkkua tai kanaa, itsetehtyä tomaattipizzaa tms. Porkkanatikkuja ja kurkkua kylkeen, tai omenaa, marjoja, mikä nyt olisi sen päivän monipuolisin setti. </p><p>Ulkoilu on jäänyt näiden kahden kotiviikon aikana hieman vähiin, en vain saa aikaiseksi lenkkeillä päivän aikana ja illalla en jaksa. Nyt olisi ehdottomasti paras aika vuodesta olla ulkona, kun lämpötilat ja säät ylipäätään ovat optimaaliset: +18-28 päiväsaikaan ja joko helottavaa aurinkoa tai poutaa. Myrskytuulet ja viistosateet ovat jo jäämässä taakse. Perthin sadekausi kestää kesäkuusta syyskuuhun, mutta joinain vuosina se jatkuu marraskuulle. Perthin kevät voi siis olla rajusti myrskyisämpi kuin Suomen syksy. </p><p>Kevätkukkien kukinta alkaa elokuun lopulla ja tällä hetkellä kukkaloisto on parhaimmillaan. Sitä ei kuitenkaan aina oikein tajua: Suomessa kukinta tarkoittaa yleensä erilaisia ruohovartisia kasveja, täällä enemmänkin puita ja pensaita. Osa kukista on todella näyttäviä, eksoottisia ja suuria, osa puolestaan aika vaatimattomia. Omia suosikkejani ovat pulloharjapuu, banksiat sekä Geraldton wax, joka minusta näyttää hieman jättikokoon suurennetulta kanervalta varpuisuudessaan ja haaleassa violetissaan. </p><p>Viikonloppuisin yritämme aina tavata kavereita ja ylläpitää sosiaalista elämää. Minusta on ihan liian helppoa lipsahtaa rutiiniin, jossa koti-työt-kotityöt-harrastukset-velvollisuudet-lellit, tellit ja vellit vievät kaiken ajan ja lopulta tajuaa, että sosiaaliset piirit ovat kutistuneet ja ystävyyssuhteet rupsahtaneet. Siispä olen jo vuosia panostanut aktiivisesti siihen, että pidän yhteyttä yllä mahdollisimman moniin, jottei etääntymistä tapahdu ainakaan minun takiani. Tietysti joidenkin kanssa on välillä tiiviimmin, välillä harvemmin, elämäntilanteen mukaan. Mutta olen oikeasti onnellinen siitä, että meillä on täällä ns. vakiintuneet piirit, joiden seuraan, apuun, ystävyyteen ja huumoriin voi luottaa. </p><p>Maahanmuuttajana tämä on melkeinpä pakkorako, koska minkäänlaista "valmista" verkostoa emme voineet saada: perhettä ja sukua ei täällä ole, paitsi tietysti E:n veli vaimoineen ja pian on myös tulossa perheenlisäystä eli naperomme saa serkun leikkikaveriksi! Tätä odotan innolla. Tämä ranskalais-japanilais-aussi-lapsi kuvaa hyvin nyky-Australiaa, eli lähes jokaisen tausta on ns. monikulttuurinen ja useista maapallon kolkista ja kielistä ammentava. Toki aboriginaaleja ei sovi unohtaa, päinvastoin.</p><p>Täällä äänestetään pian siitä (vihdoin), tulisiko perustuslakiin kirjata oikeus, jossa aboriginaaliedustusto voisi neuvoa Australian hallitusta heitä itseään koskevissa asioissa. Tietenkin lähestyvä äänestys on johtanut paniikinlietsontaan (apua saavatko aboriginaalit nyt jotain, mitä valkoisilla ei ole, ei käy kääk), mutta tulos nähdään muutaman viikon kuluttua. Tulevat sukupolvet tuskin tällaisesta riitelevät ainakaan yhtä hartaasti. Muksumme tarhassa lausutaan ennen ruokailua jotakuinkin tällaista: <i>Täällä ovat ystäväni ja perheeni, taivas ja maa. Kiitos Noongar-kansalle, kun saamme kaiken jakaa. </i></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhbHJKUJGYvF1iJL_OaRU5y8iUlxJBoeuRzm9J7e3tYNC5SlrR_RiAtM3AqpfnWD7LryBqfLR62r-ohv1EPMSM_m1wUm6dqv70c5iJLFNNRMb-3AKympq-aVuV48NQnpDckBKMs3c1a99jfuCcyfRTfN1ZwYBElpRggUJL0vAxWAvhAfsXST3k3shpl4TcE/s912/geraldtonwax.jpeg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="912" data-original-width="912" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhbHJKUJGYvF1iJL_OaRU5y8iUlxJBoeuRzm9J7e3tYNC5SlrR_RiAtM3AqpfnWD7LryBqfLR62r-ohv1EPMSM_m1wUm6dqv70c5iJLFNNRMb-3AKympq-aVuV48NQnpDckBKMs3c1a99jfuCcyfRTfN1ZwYBElpRggUJL0vAxWAvhAfsXST3k3shpl4TcE/w400-h400/geraldtonwax.jpeg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Geraldton wax-kukkapuska. Kuva: As Daisy Does-nettikauppa</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAmP0wFqkLDwbRQEKRuDYSBZvapsW2BZdY7UctdVISLhMQyAEaZHwhMUKGPgzcR12BkAtSlhbsMFazr4CYIppwfShRwqR4qwr2_vzfqMVlF0PlwChyphenhyphenAnJfvNwbTY7dB8sZyMk8vap_V2OU4MUXjFiyb_3k8INY34XFrqIoS3K_7GWiU93luGFkjwTscBJa/s4608/bottlebrush.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="4608" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAmP0wFqkLDwbRQEKRuDYSBZvapsW2BZdY7UctdVISLhMQyAEaZHwhMUKGPgzcR12BkAtSlhbsMFazr4CYIppwfShRwqR4qwr2_vzfqMVlF0PlwChyphenhyphenAnJfvNwbTY7dB8sZyMk8vap_V2OU4MUXjFiyb_3k8INY34XFrqIoS3K_7GWiU93luGFkjwTscBJa/w640-h360/bottlebrush.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pulloharjapensaan kukkia (bottlebrush tree).</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgE7y_BxV4Dht4_9Y5NO7aW5wDsRWl1pqsKAJ0pAChyphenhyphenjCbOT9xHNRGQvZTTRr1DloQwLw8BpKuBS5xGNZC0mneepzceHGN4G6iRBw99MrZVRDfct735Z1HWoEou7qMWPKne8Wp7P8yatcuL2_a12nUGR0SJG7MAGLM0t1p4M2zeZlL0KPxogFvWYTSYhvAk/s1024/banksiaflower.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="776" data-original-width="1024" height="486" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgE7y_BxV4Dht4_9Y5NO7aW5wDsRWl1pqsKAJ0pAChyphenhyphenjCbOT9xHNRGQvZTTRr1DloQwLw8BpKuBS5xGNZC0mneepzceHGN4G6iRBw99MrZVRDfct735Z1HWoEou7qMWPKne8Wp7P8yatcuL2_a12nUGR0SJG7MAGLM0t1p4M2zeZlL0KPxogFvWYTSYhvAk/w640-h486/banksiaflower.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yksi 170:sta tunnetusta erilaisesta banksiasta. Kuva Resources Ausplants.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-50947705750896914422023-08-18T06:30:00.004+08:002023-08-18T06:30:49.764+08:00Kompastellen Cancunissa<p>Matkamme on jatkunut Mexico Citystä Kolumbian Medellinin kautta takaisin Meksikoon Cancuniin. Kävimme veljeni luona Medellinissä, missä hän on asunut kahdeksan vuotta. Medellin oli niin omanlaisensa paikka kaikenkaikkiaan, että sen purkaminen vaatii vielä aivoraksutusta, jätän hautumaan. Suoraan Cancunin tunnelmiin. </p><p>Vaikka asun Australiassa Intian Valtameren rannan tuntumassa -- tänä vuonna tuli mittariin 12v perthiläisenä -- en ole ollenkaan rantalomaihminen. Hiki, hiekka, aurinkorasva, suolavesi, levät ja liejut, auringon paahde ja kaiken huippuna kirkkaudesta johtuva päänsärky eivät vain ole minulle voittajakombo. No, minne menemme lomalle? Cancuniin, jossa näitä kaikkia on tarjolla loputtomiin, höystettynä ylihinnoilla ja turistikrääsällä. </p><p>Tarkemmin sanoen olemme välietapilla matkalla hieman syrjemmälle Quintana Roon eli tämän Meksikon osavaltion rantaviivaa pitkin, mutta kansainväliset lennot laskeutuvat Cancuniin ja odotamme täällä E:n äidin ja kumppaninsa liittymistä seuraamme perhelomalle. E täyttää ensi viikolla 40v ja halusi juhlistaa pyöreitä vuosia isommin: juhlafiilikseen kuuluu myös Cancunin tsekkaus, onhan se kohteena valtavan suosittu ainakin 50 vuoden ajalta. Cancun on eritoten tunnettu maailman suurimpien kalojen valashaiden tyyssijana ja sukeltaja-E toivoi synttärilahjaksi uintia valashaiden kanssa. </p><p>Reissumme tänne alkoi vähemmän juhlavasti. Medellinin päässä vaihdoimme loput Kolumbian pesot Meksikon pesoihin ja kappas vaan, vaihtopisteen emäntä lentokentällä heitti vanhanaikaiset: väitti E:lle, että tämä antoi vähemmän seteleitä kuin antoikaan, eli veti välistä noin 10USD verran rahaa. Samaa yritti taksikuski Medellinissä. Aina tällaisissa tilanteissa pitää antaa setelit yksi kerrallaan selkeästi laskien, eikä vahingossakaan antaa enemmän kuin summa on, koska vaihtorahaa ei tule tai vastapuoli väittää, että annoit pienemmän setelin -- isompi rahalappunen sujahtaa jonnekin hihaan taikatemppuna. Inttely ei auta, kun toinen esittää tietämätöntä, eikä mitään todistusaineistoa ole suuntaan tai toiseen. Kuten tuli opittua kantapään kautta. </p><p>Seuraava ryöstö tapahtui lentokoneessa (!). Ajattelemattomasti, E:n ohentunut meksikonpesonippu oli tällä farkkujen lipputaskussa (naamapalmu...) ja se oli lennon aikana tipahtanut käytävälle, ilmeisesti nenäliinan, korvakuulokkeiden tms kaivelun takia. Olimme kaikki aika tokkurassa, koska kentälle piti lähteä klo 04:30 ja neljän tunnin aamulento meni horrostilassa. Herättyään E tajusi, että rahat puuttuvat. Ympäriltään kyselemällä hän sai kuulla, että lentoemäntä oli poiminut lattialle tippuneen tukun. E meni kysymään rahojaan takaisin, mutta tälläkin kertaa joukosta puuttui isoin seteli, n. 25USD verran (naamapalmuja oikein läpsimällä). Lentoemäntä pokalla väitti, että tässä on kaikki, ja jälleen todistuaineiston puutteessa jäimme sintteinä sätkimään tuloksetta. Käteisen rahan varastamista on äärimmäisen vaikea todistaa, koska siinä on sana sanaa vastaan. Tietenkään kukaan ei myöskään puhu englantia silloin kun tällaista pitäisi selvitellä... Google-kääntäjän ja Duolingon espanjalla emme saaneet tuloksia aikaan. </p><p>Eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Saavuimme varaamaani majapaikkaan ja vastassa oli hieman hämmentynyt mies, joka johdatti meidät kotinsa yläkertaan ja yllättyi huomatessaan, että huone ei ole valmis, vaan siivous oli jätetty kesken. Selvisi, että hän on paikan vävy. Omistajat, appivanhemmat, olivat asioilla. Kaveri hääräsi huoneen äkkiä kuntoon meidän hikoillessa ovenraossa, trooppisen helteen kyllästäminä. Huoneemme on siis tavallisen meksikolaistalon yksi makuuhuone ja suoraan sanoen epäammattimaisimmin hoidettua bisnestoimintaa, mitä olen koskaan nähnyt. </p><p>Vessa ei vedä. Sinne pitää hulauttaa vettä hanasta pienellä ämpärillä. Suihkussa ei ole vedenpainetta, pelkkää lirinää. Kuluneet pyyhkeet ovat valkaisuaineen tahraamat. Kaikki talossa on kulahtanutta, noin kaksikymmentä vuotta myöhässä remonttiajankohdastaan. Vaikka huoneessamme on kaikki pestyä, paikassa leijuu lievä hienlemahdus. Tätä mainostettiin aamiaismajoituksena, mutta aamiaista saa silloin kun isäntäperhe ehtii sen laittaa. Kolmikerroksisessa talossa asuvat isovanhemmat eli mummo abuela, pappa abuelo, perheen tytär miehineen, sekä näiden kaksi pikkulasta. Aluksi elintason alkeellisuus ärsytti, kunnes pian tajusin, että en voi vaatia/odottaa sellaista, mitä perheellä itselläänkään ei ole. Kaikki, mitä meille tarjotaan, on heidän arkeaan. </p><p>Miksi jäimme? Aluksi puhtaasti säädön välttämisen vuoksi. E:n äiti kumppaneineen laskeutuu näillä minuuteilla ja majoittuu yön yli naapurissa, josta jatkamme yhdessä varsinaiseen kohteeseen. Sitäpaitsi nyt tajuan, että kyseessä on enemmän kulttuuri-immersio kuin majoituspalvelu. Isäntäperhe kaikkineen on hyvin tervetulleeksi toivottava ja pelasimme juuri tunnin lautapelejä perheen lasten kanssa. N on onnessaan omanikäisestään seurasta, onhan hän viettänyt viimeiset neljä kuukautta vanhempiensa ja muun suvun parissa lapsikavereiden sijasta. Aamiainen on ehtaa meksikolaista kotiruokaa. Isoäiti kuskaa meitä retkien lähtöpaikoille ja takaa, että löydämme parhaat nähtävyydet. Ilmastointikin toimii hyvin -- koko talon ainoa ilmastointilaite on nimittäin huoneessamme ja muut vain sietävät hikinoroja aamusta iltaan ja illasta aamuun (lämpötila on täällä jatkuvasti välillä +26-32 trooppista kosteutta). Tavallaan on terveellistä muistaa, millaista on arki siellä, mikä ei ole itselle tuttua. Ja maksamamme 50USD per yö todennäköisesti auttaa tätä perhettä hyvinkin pitkälle. </p><p>Miten muut toimivat Cancunissa? Olemme jotakuinkin ainoat turistit reppureissaajia lukuunottamatta, jotka yöpyvät muualla kuin Hotel Zonella. Hotel Zone on kymmeniä kilometrejä pitkä hiekkarantaketju Karibianmeren rannalla viitisen kilometriä täältä keskustasta itään, nimensä mukaisesti täynnä hotelleja sekä turistipalveluja. Halusimme itse nähdä jotain "autenttisempaa" kuin jenkkihotellien julkisivuja. </p><p>Olemme ehtineet käydä turistialueella kahdesti ja tavallaan se on kiinnostavaa ja kaunistakin monin tavoin, toisaalta puhdasta Las Vegasia espanjankielisillä sloganeilla. Eilen vein yllätyksenä E:n ja muksun syömään rantaravintolaan, jonka piti Googlen arvioiden mukaan olla suunnilleen Cancunin paras. No, paras ainakin rahanteossa. Ruoka oli keskinkertaista, hinnat Aussilaakin kalliimmat, maassa, jossa keskitulotaso on kymmenesosa Australian tienesteistä. Eivätpä nuo hotellialueen ravintolat paikallisille olekaan... Cancun ilmeisesti pyörii lähinnä sen varassa, että se on amerikkalaisturisteille helppo lyhyenmatkan kohde, eksoottinen olematta vaarallinen. Mutta varakkaiden lomailijoiden läsnäolo on vetänyt kaikki hinnat tappiin. Eilen maksoimme ryöstöhinnan aurinkorasvasta, kun snorklausreissulla ei saanut käyttää muuta kuin veneyhtiön hyväksymää ekorasvaa.</p><p>Venereissusta puheenollen. Isäntäperheemme sai myytyä meille "luksus"-venereissun <i>Isla Mujeres</i>-saarelle. Thaimaassa käyneet tunnistaisivat saaren helposti omien kokemustensa perusteella: biitsibaareja, rantaklubeja, pitkiä hiekkarantoja palmuineen, kylvynlämmintä merivettä. Kerrankos sitä eletään, mennään. Palaan aloituksen mainintaani, että en itse ole ollenkaan rantaihminen, joten minulle nämä hikikuumat snorklausretket ovat enemmän tsemppausta kuin suurta hupia. E ja muksu sen sijaan voisivat elää pelkällä merivedellä ja auringonvalolla. Vaikka abuela-emäntämme puhuu englantia, on kielimuuria silti hiukan emmekä oikein saaneet selvää, mitä ostimme. Yllätystä kohden siis. </p><p>Abuela kuskasi meidät aamupäivällä rannikolle venefirman laiturille. Meidät kaikki matkustajat kerättiin odottamaan kaislakatoksen alle, missä odotteluun hurahtikin tunti, koska katamaraanikyyti oli myöhässä. Tässä välissä E veti herneet nenään siitä kiskurihintaisesta aurinkorasvasta, kun meitä (ja kaikkia muitakin matkustajia) kiellettiin käyttämästä omaamme. Tosin me kuuliaiset gringot olimme ainoat, jotka ostivat ekorasvan: muut matkaajat läpsivät omat rasvansa iholleen katamaraaniin päästyään. Katamaraanissa meidät ohjattiin istumaan paatin etuosaan eli kannelle, ei suojan tai varjon häivääkään missään. Kyyrötin pienen kattolipan alla pottahattu päässä ja lasit silmillä, ettei yhtään UV:tä varmasti pääse silmiin (migreeniriski). Tietysti olin myös napsinut matkapahoinvointilääkettä, koska en kestä aallokkoa. Kunnon valju, kalpea maakrapu siis kyseessä! </p><p>Paatissa alkoi rajoittamaton alkoholitarjoilu, mikä ei vaikuttanut yhtään yhteensopivalta perhekeskeisen retki-imagon kanssa. Veneessä oli myös muita lapsiperheitä, mutta enimmäkseen Instagram-vaikuttajilta näyttäviä nuoria pariskuntia trendikkäissä rantavermeissään. E:n testauksen mukaan alkoholi oli hyvin mietoa, mikä oli sinällään helpotus, koska porotus, avomerellä sytkytys ja lapsesta huolehtiminen juopujien joukossa ei kuulostanut unelmalomalta. Kuitenkin pakkautumisemme kannelle vieri viereen toi enemmän mieleen pakolaisvenekokemuksen kuin luksusristeilijän. Puolimatkassa tajusin, että veneen takaosassa oli varjoisa avohytti, jonka iso meksikolaisperhe oli vallannut itselleen. Hivutin kankkuni heidän penkilleen, kun E ja lapsi nauttivat aaltojen katselusta kannella. </p><p>Seuraavaksi snorklaamaan. Kaikille jaettiin pakolliset pelastusliivit, mereen ei ollut asiaa ilman niitä. Tiputtauduimme jonossa aaltoihin, toiset hyppäsivät sulavasti, toiset kaiteesta roikkuen kuten minä. En ole oikeastaan koskaan harrastanut snorklausta ja Balilla vuosia sitten sain paniikkikohtauksen meressä laitesukelluksen alkeiskurssilla. Nyt maskin laitto aallokossa sai aikaan ihan saman tunteen kuin tuolloin, ja tajusin ensimmäisten kahden minuutin kuluessa, että pakko päästä takaisin veneeseen. Helpommin sanottu kuin tehty. </p><p>Meille oli heitetty poijuköysi, jota pitkin sai hinattua itsensä takaisin. Ikävä kyllä kolmenkymmenen hengen ryhmästä kaksikymmentäviisi oli yhtä epävarmoja uijia kuin minä, ja kaikki roikkuivat köydessä kuin sillit koukuissa liikkumatta minnekkään. Sentään jotain uintivarmuutta uimahallissa hankkineena lähdin sätkimään kohti venettä välillä köydestä pitäen, välillä irrallaan. Puolimetrinenkin aallokko on yllättävän kova vastus uimahallivesiin tottuneelle! Pakolaisvenekokemus muuttui koko ajan todellisemmaksi. Kun pääsin lähelle venettä, luulin, että saisin apua yhdeltä matruuseista (vai mikä venetyöntekijän nimi onkaan). Ei, hän oli naulinnut silmänsä uhkeampaan ja minibikinisempään tyttöön takanani. Minä räpistelin kyytiin omin avuin, kun näyttävämpi naisihminen suunnilleen kannettiin veneeseen -- tällainen suosiminen on arkea Latinalaisessa Amerikassa, huomaan. </p><p>Miten E ja nelivuotias pärjäsivät? Täydellisesti. E on tuhansien sukellustuntien ja uintiharrastuksen vuoksi vahva uimari ja kannatteli tuplapelastusliiveihin pakattua lasta koko matkan. Hän ehti hyvin nähdä snorklauksen varsinaisen kohteen, vedenalaisen "museon" eli mereenupotettuja patsaita. </p><p>Isla Mujeresilla meillä oli vastassa herkullinen buffet rantaravintolassa, mikä pelasti päivän ja piristi mielen. Saarella oli oikeasti mukavaa lillua merivedessä vailla huolen häivää, lapsen naurun, vedenpärskytyksen ja leikin säestämänä.</p><p>Paluumatkan alkaessa rento fiilikseni otti osumaa, koska ensinnäkin takaisinpaluu viivästyi. Koska a) latinat/latinot eivät rakasta kelloa samalla lailla kuin suomalaiset, b) yksi pariskunta osti viisi sombreroa saarelta ja ne lensivät mereen juuri ennen heidän astumistaan veneeseen, joten sombrerot piti pelastaa uimalla, ja c) eräs lapsiperhe kuvitteli, että varttia vaille tarkoitti varttia yli ja myöhästytti koko veneen puolella tunnilla. </p><p>Tietenkin fiesta-Cancunissa on PAKKO olla musiikkia kaikkialla, niin myös veneessä (edellisenä päivänä paikallisbussissa istuimme lapsen kanssa korvatulpat päässä, koska kuski halusi huudattaa diskobassoa). Veneessä pyysimme musiikkia hiljemmalle juurikin lapsen korviin vedoten, mutta paikallisten käsitys ongelmavolyymista on ihan eri luokkaa aussien saati suomalaisten kanssa. Kun itse taas jurnutin paikallani korvatulpat päässä, vieressäni meksikolaisisä soitti puhelua kasuaalisti ja tämän 8v tytär <i>nukkui</i>. Kun kaiuttimista tuli vuvuzelaa. </p><p>Tarinan opetus: jos tulet Latinalaiseen Amerikkaan, pakkaa mukaan korvatulpat, matkapahoinvointilääkettä sekä noin kolmen vuoden annos kärsivällisyyttä, jos kyseessä on viikon reissu.</p><p>Loppujen lopuksi saariveneily kuitenkin kannatti, enemmän jäi hyviä kuin huonoja muistoja. Matka jatkuu huomenna seuraavaan kyläseen ja parin viikon päästä Suomeen. Eikun seuraavia matkamuistoja metsästämään!</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiY3ROE8YVwR6NnGQM9PPxTZNDGd3tkiXWMZ5t5DmWFB8rTeSxHyf5XscAC3mepgpcfL_y1pGsc2tXkCTe3OOlXhWzOiDtmOFXsbQlcKpEKiZiVp0Hu14opfV5O_0dYVYAoPG9AKT9aezy15_NxBiPZLMXx8xOj-u6Jyq3XT2847J8AKA7ok9AZNEOwl3pI/s2048/1im.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1293" data-original-width="2048" height="404" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiY3ROE8YVwR6NnGQM9PPxTZNDGd3tkiXWMZ5t5DmWFB8rTeSxHyf5XscAC3mepgpcfL_y1pGsc2tXkCTe3OOlXhWzOiDtmOFXsbQlcKpEKiZiVp0Hu14opfV5O_0dYVYAoPG9AKT9aezy15_NxBiPZLMXx8xOj-u6Jyq3XT2847J8AKA7ok9AZNEOwl3pI/w640-h404/1im.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ennen epäonnista snorklausreissua. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZraEhWMb0tTDBozoLf_a94m2ZC70Bczc408D99UfZ2mz4hi9_T1JaJEPq9koTtq4XoIr7IK_Dmr7ldzBRMoNku4sPnIIV1SW1WvPxczJP8DyzdplX5jhAPdl2HuR23JAeNvr5YIr68Og3SeSwwpmZx1d0aX2cr49u-ygtMorYCVpEaDAkb65R4RpcsGzw/s2048/2im.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1972" data-original-width="2048" height="616" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZraEhWMb0tTDBozoLf_a94m2ZC70Bczc408D99UfZ2mz4hi9_T1JaJEPq9koTtq4XoIr7IK_Dmr7ldzBRMoNku4sPnIIV1SW1WvPxczJP8DyzdplX5jhAPdl2HuR23JAeNvr5YIr68Og3SeSwwpmZx1d0aX2cr49u-ygtMorYCVpEaDAkb65R4RpcsGzw/w640-h616/2im.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pakollinen turistipose Isla Mujeresilla. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib94V1HJVR4CLlCHe4Bv9QVbnEUQM8SjZspUrJET43c6Xl6L5bTrL38Tlevd4c39C8_-lJC8UISIZvCHwVguTDpcYsKX9Y4gSFcJrXSSgKjjHRou5C92v2IJUrm90gnO85yzw60twv8hK4omyBuLS1iOyWaloLKmZ_ezCR5vTmaPQ4OsHAgjZQRgpF8SAG/s2048/3im.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1802" data-original-width="2048" height="564" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib94V1HJVR4CLlCHe4Bv9QVbnEUQM8SjZspUrJET43c6Xl6L5bTrL38Tlevd4c39C8_-lJC8UISIZvCHwVguTDpcYsKX9Y4gSFcJrXSSgKjjHRou5C92v2IJUrm90gnO85yzw60twv8hK4omyBuLS1iOyWaloLKmZ_ezCR5vTmaPQ4OsHAgjZQRgpF8SAG/w640-h564/3im.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Miami-Cancun-tunnelmaa</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgREiyA43YFRSo2MkiyVdzXcO6VcvLDf_U0olauztFS3qHInK6Fhld0dAMdnOVvokaO52mIGQWaOxk5UdEeSVCwKRtslq2S54mKPqicZYo8jVGZaPv2vRZRpgMQH1B3R40o985nPgszaU-EHoP-cHB0Eo1hx8H1uco_aOmdgL8aE_XxxM673sjFqg-MK62B/s2048/4im.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1956" data-original-width="2048" height="612" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgREiyA43YFRSo2MkiyVdzXcO6VcvLDf_U0olauztFS3qHInK6Fhld0dAMdnOVvokaO52mIGQWaOxk5UdEeSVCwKRtslq2S54mKPqicZYo8jVGZaPv2vRZRpgMQH1B3R40o985nPgszaU-EHoP-cHB0Eo1hx8H1uco_aOmdgL8aE_XxxM673sjFqg-MK62B/w640-h612/4im.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Katamaraaniaktiviteetti, muille. Tequila sunrise ja mikähän tuo sininen juoma oli. Itse en uskaltanut koskea matkapahoinvointilääkkeen päälle ja lapsivastuussa, kokiksella mennään. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxBWLXr_07dlKLnDkFUZnKoLA-0sWRJB2g9EWnpStSifdUoPmC1vLW83_A9A5DwoW-SOAOGZ8qbQmNuKNxsW9kbz2cIRQfUaanRyOw6RST2cZk0WC1ItxomUt4DQR7WNETqPE68Im76aqGlP41WM9SbWIfS8chHuujY9u2A38dTIF4xAr-vcauapbPh-BV/s1883/5im.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1223" data-original-width="1883" height="416" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxBWLXr_07dlKLnDkFUZnKoLA-0sWRJB2g9EWnpStSifdUoPmC1vLW83_A9A5DwoW-SOAOGZ8qbQmNuKNxsW9kbz2cIRQfUaanRyOw6RST2cZk0WC1ItxomUt4DQR7WNETqPE68Im76aqGlP41WM9SbWIfS8chHuujY9u2A38dTIF4xAr-vcauapbPh-BV/w640-h416/5im.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Katamaraanin tunnelmaa. Tässä vaiheessa porukka oli jo hajautunut hieman eli alun sillit purkissa-tilanne helpotti. </td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-3409237543889943182023-08-02T05:43:00.003+08:002023-08-02T05:55:28.901+08:00Rehellistä raporttia Mexico Citystä<p>Kaikkien länsi-expattien luvattu maa, vai jotain muuta? Olemme tällä hetkellä Mexico Cityssä kymmenen päivän pysähdyksellä ennen Kolumbian Medelliniin tutustumista. Mietteitä Meksikosta on paljon, sekaisin ja päällekkäin, joten järjestelen niitä haastattelun muotoon. Anu kysyy Anulta. Tai oikeastaan, mitä minulta on kysytty Meksikoon liittyen sekä mitä pitäisi kysyä!</p><p><b>1. Millainen on Mexico City?</b></p><p>Ristiriitainen, montaa asiaa yhtä aikaa yhtä vahvasti. Kaoottinen ja persoonallinen, historiallinen ja moderni, kaunis ja karu, köyhä ja rikas, turvallinen ja vaarallinen, päivisin ruuhkainen ja öisin tyhjä, kiinnostava, mutta hieman pelottava. Olemme olleet täällä vasta vajaan viikon, eli mitään kattavaa kokonaiskuvaa minulla ei ole. Mutta ehkä nämä anekdootit kuitenkin kuvailevat paikkaa: </p><p>Hostellimme (mukava, turvallinen, siisti) on kaupungin katolisen pääkatedraalin vieressä. Katedraalissa on aina satoja ihmisiä. Katedraalin ympärillä on perinne- ja vaihtoehtouskontojen ja uskomusten leiri: kirkon itäpuolta miehittävät modernit atsteekkipapit, jotka luurangoiksi maalattuina karkottavat pahoja henkiä maksavista asiakkaista palavien suitsutuslehvien heiluttelulla. Kirkon länsipuolelta voi ostaa kämmenviivojen tai tarotkorttien luennan. Mexico Cityssä sijaitsee myös maailman toisiksi suosituin katolinen pyhiinvaelluskohde, Guadalupen Neitsyen basilika (Neitsyt Maria, jonka uskotaan ilmeistyneen Meksikon Guadalupessa v. 1531). Eli usko, uskonto, uskomukset, taikausko elävät kaikki rinta rinnan, vahvoina, näkyvinä, määräävinä, niin katukuvassa kuin ihmisten arjessakin. </p><p>Kun saavuimme lentokentälle keskiyöllä, ennakkoon tilaamamme taksi vei meidät hostellille (tosin yritti jättää tiesululle hieman kauemmas, väittäen, ettei lähemmäs pääse, kävelkää. Ei kävelty). Mexico City eli täkäläisittäin CDMX on öisin autio ja tiesulkuja ja poliiseja on kaikkialla. Aluksi tämä järkytti -- mahtaa olla vaarallista, jos tällaista partiointia tarvitaan? Tämäkin on totta, mutta ilmeisesti partioinnin suurin syy on ennaltaehkäisy ja voimannäyttö. Huumejengien välienselvittelyt halutaan pitää ihan muualla kuin kaupunkilaisten ikkunoiden alla. Lisäksi poliiseja sijoitellaan sinne tänne turvaamaan mielenosoituksia. Perustyöläisten olot ovat ankeat: työaika kuusi päivää viikossa, työmatkoineen helposti 10-12h päivässä. Ammattiliittoja, parempia ehtoja ja parempia palkkoja vaaditaan nyt urakalla ja hyvä niin. </p><p>Pääkalloja on ihan kaikkialla, siis kuvia ja patsaita, museoissa myös aitoja. Meksikolaisten suhde kuolemaan on hyvin erilainen kuin mihin olen itse tottunut. Kuolema on ainoa varma asia elämässä, sen kanssa on tehtävä rauha, ja kuolema on vain välivaihe matkalla tuonpuoleiseen. Kuolemaa on (epäilemättä sen jatkuvan uhan vuoksi) Meksikon historiassa palvottu jopa pakkomielteisesti (minun mielestäni) ja nykyään täällä rajuimmin kasvava uususkonto on Santa Muerten eli pyhän kuoleman kultti: kuoleman personifikaatiota rukoillaan, siltä pyydetään apua ja suojelusta, sekä turvallista matkaa tuonpuoleiseen. Kuitenkin esimerkiksi eilinen oppaamme atsteekkitemppeleillä ei halunnut puhua Santa Muertesta ollenkaan ja kuittasi sen sanoilla "ei se ole mikään uskonto vaan kuoleman hyväksymistä osana elämää". Santa Muerten kultilla on huono maine valtavirrassa, koska se on tullut tunnetuksi jengiläisten ja rikollisten asiana -- eli niiden, jotka elävät kuoleman välittömimmän uhan alla. </p><p>Tajuan, että Suomessa ja muualla länsimaissa kuolema on kätketty silmistä sairaaloihin, laitoksiin, terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Ja kulttuurissa, jossa tuonpuoleisen koetaan olevan täyttä faktaa, ei uskonasia, kuolema menettää järkyttävyyttään. Silti, ulkopuolinen väistämättä vähän järkyttyy. </p><p><b>2. Millainen on Meksiko?</b></p><p>Mahdotonta tiivistää yhteen kappaleeseen, ja vielä mahdottomampaa kuvailla valtavaa maata yhden kaupungin ja sen lähiympäristön perusteella. Meksiko on maa-alueena Länsi-Euroopan kokoinen (Ranska, Espanja, Saksa) ja väestöltään reilu kolmasosa EU:sta, 120 miljoonaa asukasta. </p><p>Kävimme antropologisessa museossa, jossa maan eri historiallisten ja nykyheimojen ja kulttuurien elämää kuvataan. Paikkaan menee koko päivä, ja siinä ehtii nähdä vain pintaraapaisun noin tusinasta kulttuurista. Vanhimmat alkuperäissivilisaatiot olmeekit, atsteekit ja mayat ovat jo kadonneet tai sulautuneet nykykansaan. Kuitenkin maassa yhä elää monia keskenään erilaisia kansoja ja kulttuureja, vaikka kaikki(?) nykyään puhuvatkin espanjaa. </p><p>Myös Meksikolla on kolonialistinen historia, kuten Australialla ja Kanadalla. Kuuluisasti espanjalaiset konkistadorit valloittivat Meksikon väellä, verellä ja voimalla (sekä kulkutaudeilla) atsteekeilta ja mayoilta 1500-luvun kuluessa. Kuitenkin meksikolaisten suhtautuminen historiaansa on hyvin erilaista kuin esim. aussien tai kanadalaisten, varmaankin kuluneen ajan ja omien kulttuuristen piirteiden säilyttämisen vuoksi. Esimerkki: Kanadassa emme päässeet yhdessäkään museossa katsomaan alkuperäiskansojen esineistöä, koska Kanadassa on tällä hetkellä menossa kulttuurinen herääminen siihen, että esineistö on todellisuudessa varastettua. Näyttelyitä on suljettu ja ne avataan vasta sitten, kun museot saavat neuvoteltua alkuperäiskansojen edustajien kanssa, mitä voi/saa laittaa näytille ja millä tavalla. Samanlaista heräämistä tapahtuu Suomessakin, jossa neuvotellaan parhaillaan saamelaiskäräjistä. </p><p>En osaa sanoa Meksikon alkuperäiskansojen tämänhetkisestä poliittisesta asemasta, mutta historiasta, kulttuurista ja perinnetaiteista ollaan täällä näkyvästi ylpeitä. Espanjalaisten, atsteekkien, mayojen ja muiden sulautuminen on tapahtunut jo niin monta sukupolvea sitten, että haavat ovat umpeutuneet, ja ihmiset näyttävät juhlistavan kaikkia sukupuunsa haaroja. TOSIN on sanottava, että kuulemma Etelä-Amerikassa esiintyy rasismia metsäläisiksi ja köyhiksi koettuja alkuperäiskansoja kohtaan, eli ongelmatonta ei ole täälläkään. </p><p><b>3. Onko siellä turvallista?</b></p><p>Vaikuttaa olevan, jos tietää, mitä tekee ja missä liikkuu. Mexico Cityssä on alueita, joilla voi melko huoletta liikkua yölläkin (Polanco, Roma Norte, Condesa) ja sitten niitä, joilla on fiksumpaa pysyä kotosalla pimeän tullen. Itse majailemme Centro Historicossa ja täällä on toisaalta iltaisinkin vipinää, toisaalta kaupat menevät kiinni klo 19. Me parkkeeraamme itsemme sisätiloihin kauppojen kiinnimenoaikaan, toisaalta ihan varmuuden varalta, toisaalta lapsen iltapuuhien vuoksi. Nukkumaan hän menee vasta klo 21, mutta iltapesut, iltaruuat, leikit, piirrettyjen katselut ja rauhoittumiset vievät oman aikansa. </p><p>Meksikossa keskipalkka on 700 euroa kuussa ja esimerkiksi poliisit tienaavat 9000 euroa vuodessa. Paikallisella kulutus- ja hintatasolla näillä nippanappa pärjää, mutta rikastumaan ei pääse. Köyhyyttä on sekä suhteellista että absoluuttista. Eilen ajoimme oppaan kanssa bussilla paikallisen favelan eli slummin läheltä, pikkuisia kyhättyjä rinnetaloja silmänkantamattomiin. Eli kannattaa tietää ennakkoon, missä liikkuu, miten, milloin ja kenen kanssa (paikallinen opas on hyvä valinta). </p><p>Kuten melkeinpä kaikkialla E-Amerikassa kuulemma, suurimmat riskit liittyvät huumekauppaan ja huumejengeihin: kumpikin asioita, joihin meillä ei ole syitä sotkeutua, eli riski minimoituu jo sillä. </p><p><b>4. Voiko Meksikoon matkustaa lapsen kanssa?</b></p><p>Tottakai voi, kun valitsee alueen ja tekemisensä. Kokemuksemme Mexico Citystä olisi varmaankin vailla mitään riskimielikuvia, jos pyörisimme pelkästään expat-alueilla ja luksuksemmilla seuduilla. Esimerkiksi mainitsemistani Polanco-Condesa-Roma Norte-kaupunginosista löytyy paljon kauniita, siistejä puistoja ja eloisia leikkipuistoja, leppoisista kahviloista ja artesaaniputiikeista puhumattakaan. Tulemme tällä reissulla käymään myös Yucatanilla ja Cancunin seudulla ihan perus-perhe-rantalomalla, sen ennakoin olevan lähellä Balin-kokemuksia. </p><p>Aina kun alan itse arpoa, voiko maahan X matkustaa lapsen kanssa, muistutan itseäni siitä, että kaikissa maissa elää lapsia ja heille kaikki paikallinen on perusarkea. Tottakai on olemassa turvallisempia ja riskialttiimpia seutuja, ei pidä kieltää tosiasioita. Ruokamyrkytys, ripuli ym ovat ihan olemassaoleva riski, joista olemme koko ajan tietoisia ja vahdimme mukelon syömisiä haukkana. Mutta monia riskejä voi kuitenkin ennakoida ja välttää. Meillä tottakai on aina matkustaessa matkavakuutus, ja tutkimme ennakkoon, mikä on järkevää, mikä ei. </p><p>E:llä puolestaan on melko huoleton suhtautuminen matkusteluun, koska hän on reissannut minua enemmän -- vaikken itsekään mikään matkailun eilisen teeren kevätkananen ole -- ja hänen isänsä asui eläessään pari vuosikymmentä Kambodzassa, joka tästä syystä on E:llekin hyvin tuttu käyntikohde. Minulle Kambodza on viimeinen paikka, minne uskaltaisin lapsen viedä, sotatoimialueita lukuunottamatta. E:lle kaksi paikallista pikkusiskopuolta ovat opettaneet, että lapsista pidetään huolta kaikkialla ja lapsuus vauraissa länsimaissa ei suinkaan ole ainoa tapa elää elämää. </p><p><b>5. Huijataanko Meksikossa?</b></p><p>Epäilemättä jonkin verran. Kaikkeen matkailuun sisältyy "vallan epätasapaino", jossa toisaalta ovat vastakkain tulokkaan/turistin tietämättömyys ja naiivius vrt. paikallisten sisäpiiritieto ja varmuus asioista, toisaalta matkaajan kukkaron paksuus vrt. paikallisten rahantarve. Me englantia puhuvat länkkärit näytämme väistämättä rikkailta amerikkalaisilta, vaikka yritämmekin pitää matalaa profiilia. Espanjan osaamattomuus paljastaa meidät välittömästi. </p><p>Nämä viisi päivää olemme päässeet hyvin pienillä osumilla: parissa paikassa on pokalla väitetty, että vähintään 10% tippi on pakollinen, vaikkei sen tietämämme mukaan pitäisi kuulua meksikolaiseen palvelukulttuuriin. Taksikuski kentältä yritti vaatia lisää rahaa käteisenä, vaikka olimme maksaneet matkan ennakkoon tilauspalvelun kautta (emme antaneet kun ei ollut, hän antoi sitten periksi). Jos näin pienillä ongelmilla sujuu koko reissu, niin nappiin meni.</p><p>Paras keino olla tulematta huijatuksi on osata espanjaa. Täällä kadun, miksi käytin koulussa aikaa johonkin saksan opiskeluun, tai edes italiaan, kun espanja ja ranska olisivat olleet maailman mittakaavassa selkeästi tarpeellisemmat! </p><p><b>6. Suositteletko Meksikoa matkakohteena?</b></p><p>Turvallisia alueita kyllä, ihan mitä tahansa paikkoja en. Pohjoisessa USA:n vastaisella rajalla on kuulemma väkivaltaisinta, USA:n ja huumejengien käymän sodan vuoksi. Meksikon presidentti ymmärtääkseni on kohtalaisen turhautunut USA:n voimankäyttöön Meksikon maaperällä, mutta ulkopuolisen on todella vaikea sanoa, ovatko toimet oikeutettuja vai väärin. Kuka vähättelee, kuka liioittelee, kuka kertoo totuuden, kuka edes tietää totuuden? </p><p>Myös muut raja-alueet Guatemalaan ja Belizeen päin voivat kuulemma olla jengisotaseutua, ja Meksikon sisällä on myös taskuja, jonne ei ehkä ole ihan pakko työntyä. Mutta matkailijoiden suosimat seudut pidetään pääsääntöisesti turvallisina ihan maan maineenkin vuoksi. Kun pitää silmänsä auki taskuvarkaiden ja huijareiden varalta (Euroopastakin tutut pakkomyyntikikat, joissa annetaan käteen jotain ja vaaditaan maksua), pärjännee melkoisen hyvin. </p><p><b>7. Mitä muuta Meksikosta tai Mexico Citystä pitäisi tietää ennen matkaa? </b></p><p>YouTube on täynnä tietoa pursuavia, kiinnostavia, tiivistettyjä opasvideoita, ja ainakin itse katsomani vaikuttavat paikkansapitäviltä. Sieltä vain selaamaan! Itse en tosin ole ainakaan vielä niin maan lumoissa, että suunnittelisin tänne muuttoa, vaikka Meksiko tunnetaankin nomadipiireissä hyvänä asettumiskohteena. Varmaan riippuu siitä, mitä tekee työkseen, millaista elämäntapaa kaipaa ja mille alueelle olisi varaa. Biletysiässä olisi voinut houkutella enemmän, mutta perheellisenä uraäitinä ei enää samalla tavalla :D </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHRB8q9xjQ7aMflwEVW1CziPwuR673-_YxZOiWjFbzT3YkiGOmebdBtv5i2uwsnRKlEDCvFzI6LqMJXlY_HqwTctef0hdSTx3m1AmyeVJQ3PSmv6NmwBwWEJNfyrqSqxrEp7Yc1wdBA9wI4iwJO8XPZSNCkZCtguqsVXOURCUHqgtLFONEqYBSr9Lb1cGN/s2048/1Mex.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHRB8q9xjQ7aMflwEVW1CziPwuR673-_YxZOiWjFbzT3YkiGOmebdBtv5i2uwsnRKlEDCvFzI6LqMJXlY_HqwTctef0hdSTx3m1AmyeVJQ3PSmv6NmwBwWEJNfyrqSqxrEp7Yc1wdBA9wI4iwJO8XPZSNCkZCtguqsVXOURCUHqgtLFONEqYBSr9Lb1cGN/w480-h640/1Mex.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Roma Nortessa voi luulla olevansa Madridissa, vaikka Pikku-Rooma onkin. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlv_Xun6jHrec_6YczL59leohpqgYtum59nlXlBDS3BSv-z73mGC_U5zysKZrj9L5ssu3DyiUDoyCTcYHfs18YZJtWRSXXMul1WGN0kWcrZiE717LpeXA28W8lpsybuy5vjk8-LdNWyBV52dqybIjYFl1fOaEFcBabBxUYNJ9PC7BCDuPx4arlZoRGGcxK/s2048/2Mex.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlv_Xun6jHrec_6YczL59leohpqgYtum59nlXlBDS3BSv-z73mGC_U5zysKZrj9L5ssu3DyiUDoyCTcYHfs18YZJtWRSXXMul1WGN0kWcrZiE717LpeXA28W8lpsybuy5vjk8-LdNWyBV52dqybIjYFl1fOaEFcBabBxUYNJ9PC7BCDuPx4arlZoRGGcxK/w480-h640/2Mex.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Artesaani- ja kansantaiteen museo, ehdottomasti parhaita museoita Mexico Cityssä ja ehkä koko maailmassa.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDw28wViOyRKWixFK-M6i5_kwGFj9Y6a6SuooQO-bWD4J_6EyuNV1TG7H4JtQJNE4lw706GQFQ4BV-VBAkzEmxYzm7oBigxYeEHoMvqzlcTo8NgNidyt8MgjV4OyKqT-OGXsBpW4Kfh5MJum1F45n7LH-J2eoRVcpXy93VS2yZHtl_rw0j-mtQJ_6v1xNV/s2048/3Mex.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1564" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDw28wViOyRKWixFK-M6i5_kwGFj9Y6a6SuooQO-bWD4J_6EyuNV1TG7H4JtQJNE4lw706GQFQ4BV-VBAkzEmxYzm7oBigxYeEHoMvqzlcTo8NgNidyt8MgjV4OyKqT-OGXsBpW4Kfh5MJum1F45n7LH-J2eoRVcpXy93VS2yZHtl_rw0j-mtQJ_6v1xNV/w488-h640/3Mex.jpg" width="488" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Maya-toteemi antropologisen museon puutarhassa. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilmOrPpzpU4hguPdRkOK9_K7rZ8dj6ejy84R22YNz6AQ_5dGLVYq4hOGtyCOTMb-XnxW3dR3chl_By5KsZzD8vEE1_VOTM_VLsD3IsedSHYM8cdNffvLA3rpKXtd-hGjGhbv7Q2ZxDVq5Zi5Nw9Dp34Xbi7qC3ziakrETpxvBW3SBtYi0y97V1UVVDHJF4/s2048/4Mex.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1152" data-original-width="2048" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilmOrPpzpU4hguPdRkOK9_K7rZ8dj6ejy84R22YNz6AQ_5dGLVYq4hOGtyCOTMb-XnxW3dR3chl_By5KsZzD8vEE1_VOTM_VLsD3IsedSHYM8cdNffvLA3rpKXtd-hGjGhbv7Q2ZxDVq5Zi5Nw9Dp34Xbi7qC3ziakrETpxvBW3SBtYi0y97V1UVVDHJF4/w640-h360/4Mex.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Keskiaikainen (Euroopan ajanlaskulla) Teotihuacan-temppelikaupunki. Tästä lisää toiste!</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgR0HykK9vNQUEYKjBmnxqDbC-uiGLQmVJsXiz1uWRAxMa1QrK2q9xqVbs9Y_dhviWN5RWc_FIueKXi68MjSMO9WH-IG5_NKz7ZPRJ-c_TkzigZ11QTXS7i9etfLtB6OwlQojo5ZnkOzmQlkzCIf9WceCQVgHrMEDSTy5sOlacrn1xBY9pMDH8FN1OtFczC/s1995/5Mex.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1496" data-original-width="1995" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgR0HykK9vNQUEYKjBmnxqDbC-uiGLQmVJsXiz1uWRAxMa1QrK2q9xqVbs9Y_dhviWN5RWc_FIueKXi68MjSMO9WH-IG5_NKz7ZPRJ-c_TkzigZ11QTXS7i9etfLtB6OwlQojo5ZnkOzmQlkzCIf9WceCQVgHrMEDSTy5sOlacrn1xBY9pMDH8FN1OtFczC/w640-h480/5Mex.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hostellimme aamupalakahvio. Mellakkapoliisi kasuaalisti ulkopuolella. Aluksi säikähdin, mutta poliisien läsnäolo on tarkoitettu pelotteeksi niin jengeille kuin mielenosoittajillekin. Eilisen oppaamme sanoin: "retken aikataulu riippuu säästä, ruuhkista ja mielenosoituksista, protesteja kun on Mexico Cityssä joka päivä". Emme onneksi ole nähneet kuin hyvin rauhallisia mielenilmauksia. </td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-79343880606836771002023-07-24T01:54:00.000+08:002023-07-24T01:54:48.970+08:00Pidempään reissuun lapsen kanssa?<p>Olemme nyt kahdesti lähteneet tien päälle muksun kanssa pidemmäksi aikaa kuin perus-kuukaudeksi Suomeen (ulkosuomalaisilla vaikuttaa olevan yleisesti tapana matkata vuosittain Suomeen muutamaksi viikoksi). </p><p>Vuonna 2020 kompastelimme halki Eurooppaa kokonaisen vuoden, kolme neljäsosaa ajasta Suomessa ja Ranskassa. Nyt olemme reissussa yhteensä neljä kuukautta, tosin näistäkin reilu kuukausi sujuu Suomessa, loput Kanadassa, ekstrana kierros Meksikossa sekä veljeni luona Kolumbiassa. Meillä on siis kohtalaisesti kokemusta tien päällä olosta lapsen kanssa eri kulkuvälineissä, sekä majoittumisesta milloin missäkin. Ajattelin kerätä alle plussat ja miinukset, jos moinen lapsiperhe-nomadius kiehtoo. Ensin miinukset, jotta voidaan päättää juttu plussiin. (<i>On a high note</i>, tätä sanontaa ei oikeastaan Suomessa olekaan - päätetään positiivisiin?)</p><p><b>Miinukset</b></p><p><b>1. Kodittomuus. </b></p><p>Daa, itsestäänselvästi, pidemmällä reissulla voi iskeä kodittomuuden tunne. Tietysti tämä riippuu reissun luonteesta. Esimerkiksi täällä Kanadassa asumme aloillamme aina kuukauden putkeen, kunnes täytyy kulu- ja saatavuussyistä vaihtaa asuntoa. Kuukaudessa ehtii kotiutua ihan ok:sti, toisaalta AirBnB-tyyppisessä majoituksessa on aina osittain tyhjän päällä: milloin puuttuu keittiövälineitä, milloin mausteita, milloin pesuaineita, milloin leluja. Itse ei viitsisi/raaskisi kaikkea hommata, ettei joudu heittämään pois, koska mukaankaan ei yleensä pysty kaikkea ottamaan. </p><p>Olemme tehneet myös useita automatkoja pituudeltaan 4-10 päivää, ja tuolloin yleensä pysähdymme vain yhdeksi yöksi per paikka. Itse nautin fiiliksestä, että ollaan menossa ja sattuu ja tapahtuu. Mutta, matkalaukkuelämä ei todellakaan sovi kaikille eikä ole aina/pelkästään hauskaa. Aina uusi vuokrahuone, hotelli, motelli tai peräti teltta alkavat lopulta jurppia, ja sitä haluaa vain valahtaa sohvannurkkaan jossain teekupposen ääreen illalla - ilman, että joutuu pakkaamaan kaiken pois taas aamulla. </p><p><b>2. Leluttomuus</b></p><p>Kun ei pysty kantamaan lastenhuoneellista leluja matkassa, joutuu tyytymään muutamiin perusjuttuihin. Meillä ne ovat erilaiset rakentelupalikat eli legot ja muut vastaavat. Lapsi ei kuitenkaan jaksa samoilla leikkiä illasta toiseen, ja rehellisesti sanoen olemme reissussa lepsuja ruutuajan kanssa: nelivuotias on juuri oppinut pelaamaan lasten pelejä, ja Angry Birds tai dinodigger-pelit viihdyttävät kätevästi puolituntisen kerrallaan. Itse suhtaudun ruutuaikaan sikäli sallivasti, että mielestäni lapsilta ei kannata sitä kokonaan kieltää: ruutuaika "korvaa" entivanhaista sukulaisten tarinoiden kuuntelua, ja muiden lasten kanssa pelaamista/leikkimistä, nykyään kun turisevia sukulaissetiä ja -tätejä tai serkkuja ei asu saman katon alla tai naapurissa. </p><p>Toisaalta poden asiasta pientä syyllisyyttä, sillä olen minäkin imenyt itseeni lapsipsykologien, teho-nannyjen ym. varoitukset, että ohjelmia tuijottava lapsi kärsii tavalla tai toisella kehityksessä (tätä tosin ei ole voitu aukottomasti osoittaa, koska psyk. tutkimuksissa ei ole saatu selkoa, johtuvatko kehitysongelmat liiallisesta ruutuajasta, vai siitä, että ns. ongelmaperheissä eivät vanhemmat jaksa mitään ruutuajan lisäksi, eli ruutu on vain oire, ei syy). </p><p><b>3. Kyllästyminen</b></p><p>Kyllä, pidemmällä reissulla voi myös kyllästyä. Olemme täällä Kanadassa työni takia, mutta myös katselemassa nähtävyyksiä ja kokemassa uutta maata ja kaupunkia. Nyt kahden kuukauden jälkeen olemme kiertäneet ns. kaikki pakolliset, eli alkaa olla vaikeaa löytää uutta nähtävää, siis erikoisjuttuja. Uuttahan on ihan vain kadulla kävely, koska kaupunki ja ihmiset vaikuttavat erilaisilta Australiaan tai Suomeen verrattuna. Välillä väkisinkin tulee olo, että olisipa kiva olla omassa kotona, omissa ympyröissä: olemme täällä kaukana kavereista, suvusta ja muista seura-, tuki-, ja apupiireistä, ja kolmen koplana/kuplana elely on välillä hapetonta, vaikka me aikuiset vuorottelemmekin lapsenvahdintaa ja teemme myös omia juttuja, sekä työ- että vapaa-ajan. </p><p>Onneksi pidempään paikallaan pysyessään pystyy etsimään esimerkiksi lasten toimintaa kuten lapsiparkkeja, ilmaisia sisäleikkipaikkoja ja muita huvituksia, joissa lapsi pääsee muiden kanssa touhuilemaan. Mekin olemme löytäneet ihan kiittettävästi tekemistä mukelolle kunnan monitoimitalolta ja kirjastosta. Näin vanhemmatkin jaksavat paremmin: itse olen harjaannuttanut kykyäni lukea kirjoja leikkikentän laidalla, nyt kun ei tarvitse enää joka askelta vahtia. </p><p><b>4. Liika tavara</b></p><p>Vaikka pidämme jatkuvasti silmällä matkalaukkujen kapasiteettia, olemme myös jatkuvasti sen äärirajoilla. Neljään kuukauteen mahtuu erilaisia käänteitä, tarpeita ja säätiloja. Jouduimme pakkaamaan mukaan niin talveen kuin hellekesäänkin sopivaa tavaraa, ja siinähän alkavat laukun saumat soimaan. Meillä on mukana kaksi isoa matkalaukkua sekä isohkot reput kaikille, eli minimi, jolla pärjää, silti liikaa, kun sitä pitää siirrellä paikasta toiseen. Itse olen hyvin minimalistinen pakkaaja, ja pyrin käyttämään samoja kamoja monissa eri tilanteissa, pesukone kuitenkin on saatavilla vuokra-asunnoissa. En myöskään pidä shoppailusta, koska en yleensä löydä mitään sopivaa hinnan, laadun, istuvuuden, materiaalien, värien tai etenkään näiden kombon suhteen. </p><p>Silti tavaraa vain kertyy: lapselle on "pakko" ostaa välillä uutta ja E on innokas matkamuisto-ostelija, tosin hän ostaa käyttöön, eli esim. t-paitoja tai muita vaate- tai sisustustuotteita. Itse yritän jatkuvasti jarrutella kartutusta, koska omin kätösin on kaikki kannettava ja lentokentillä raijattava. Kun lähdemme Kanadasta eteenpäin, jätämme ison ostoskassillisen verran tavaraa kirpparilahjoituksena. Karsinta on kuitenkin yllättävän vaikeaa ja väkisinkin iskee "entäs jos tätä vielä tarvii"-kierre. </p><p><b>5. Hitaus</b></p><p>Faktaa on, että mikään, yhtään mikään, ei ole lapsen kanssa nopeampaa, helpompaa, vaivattomampaa tai joustavampaa kuin ilman. No, itsepä läksimme, tämän kyllä tiedostaen. Silti välillä meinaa käpy kärähtää, kun bussiin pitäisi ehtiä ja lapsi jahkailee kenkienlaiton kanssa tai lippis on hukassa. Vaikka vauvan ja taaperon kanssa matkustaminen oli sekin omien kommervenkkiensä takana, pienemmän lapsen pystyi kääräisemään mukaan enemmän vanhemman aikataululla. Leikki-ikäistä ei pysty enää ripeästi pukemaan ja nostamaan kulkupeliin, jos tämä ei sitä itse halua. Kävelytahti on luonnollisesti hitaampaa ja N rakastaa leikkiä 1-2-3-4-leikkiä, jossa hän kävellessä pitää kumpaakin vanhempaa kädestä ja kiskaisee itsensä yläilmoihin aina lasketun numeron 4 kohdalla, siis heittäytyy väliimme roikkumaan. Lapselle hauskaa, vanhemmalle vähemmän. Kuitenkin nopeuttaa ja jouhevoittaa kävelyreissuja hieman, kun lapsi keskittyy leikkiin, ei matkasta marisemiseen. </p><p><b>Plussat</b></p><p><b>1. Vapaus</b></p><p>Vapaus olla ja elää omaehtoisesti on arvoni numero yksi. En tällä tarkoita libertaaria "minä saan tehdä ihan mitä haluan, välittämättä muista, yhteiskunnasta tai ympäristöstä"-mentaliteettia. Pikemminkin joustavuutta tehdä omia valintoja omien arvojen, tarpeiden ja toiveiden mukaan, sekä itsensä luovaa toteuttamista mahdollisuuksien rajoissa. Haluan tarjota tätä samaa vapautta myös lapselleni enkä siksi ole ollut innostunut ajatuksesta, että hänen pitäisi lähteä kouluputkeen jo nelivuotiaana (Länsi-Australian kindy) ja esikoulukin alkaa jo viisivuotiaana (Länsi-Australian preprimary). Kindy toki on vapaaehtoinen, preprimary sitten pakollinen (tarkemmin sanoen, oppivelvollisuus on pakollinen viisivuotiaasta lähtien). </p><p>Omasta lapsuudestani muistan parhaina hetkinä ne, kun sai olla ja leikkiä vapaasti ennen kouluikää, sekä viikonloppuisin ja lomilla, vaikka koulustakin oikeasti nautin. Perhereissussa saamme rytmittää päivät itse oman kiinnostuksen ja jaksamisen mukaan, eikä kenenkään tarvitse sykkiä työ- tai kouluaikataulujen kellonlyömillä. Toki tällainen elämäntapa voi onnistua vain tietyin reunaehdoin, eli jostain on tultava rahoitusta, joka moisen kattaa. Koronapandemian ainoa plussapuoli onkin ollut henkkoht se, että etätyöt ja joustavat työajat ovat tulleet jäädäkseen ja pystyn työskentelemään toiseen maahan vaikka ulkomailta käsin. </p><p><b>2. Leluttomuus </b></p><p>Vaikka leluttomuus on miinuslistallakin, täytyy se ottaa myös positiivisena. Yritämme leikkiä mahdollisimman paljon ulkona eli kiertää eri leikkikenttiä. Käymme myös lapsiystävällisissä nähtävyyksissä, kuten <i>Science World</i> eli Vancouverin Heureka (tosin kooltaan moninkertainen verrattuna Heurekaan). Monet muutkin nähtävyydet taipuvat koko perheen kohteiksi: omia suosikkejani ovat erilaiset puistot ja kasvitieteelliset puutarhat. Lisäksi leikimme kotona aika simppeleitä, lapselle hauskoja juttuja, kuten ilmapallo-lentopalloa tai hyrrämaalia (hyrrä pitää saada torjuttua jalalla, kun toinen lähettää sen). Näihin ei vaadita paljoa materiaa, mutta iloa niistä saa irti -- vaikka vanhempi niihin aina kyllästyykin ennen lasta :D </p><p>Liikumme myös mahdollisimman paljon luonnossa. Tosin tällä hetkellä ja aiemminkin liikkuminen on ollut työlästä vanhemmille, koska lasta pitää kantaa melko paljon. Nelivuotiaan jalat väsyvät yhä nopeasti, vaikka rattaat olemmekin jättäneet pois jo puoli vuotta sitten. Reppuselkään tai olkapäille siis. Hienoisesta rasittavuudestaan huolimatta on tärkeää opettaa lapselle luonnossa liikkumisen mielekkyyttä, ei pelkästään luonnon itsensä vuoksi, mutta myös <a href="http://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2023/01/paleolapsuus-myos-aikuisille.html" target="_blank">navigointitaitojen ja maailmaan tutustumisen</a>: tutkitusti aivosolujen terveeseen uusiutumiseen tarvitaan kiinnostavissa ympäristöissä liikkumista, toteaa lääkäri <a href="https://www.bookbeat.fi/kirja/aivovoimaa-nain-vahvistat-aivojasi-liikunnalla-224171" target="_blank">Anders Hansen</a>. </p><p><b>3. Ruoka</b></p><p>Arvoin, kuuluuko tämä miinuksiin vai plussiin, koska ruuanlaitto, ruuanhankinta ja ulkona syöminen voivat olla aikamoinen haaste tai ainakin hidaste reissun päällä. Meidän muksu on valmiiksi nirso, ja syö vain tuttuja makuja ja ruokia; nyt ollaan sentään päästy maistamisvaiheeseen, eli hän suostuu/uskaltaa maistaa uuttakin ainakin ajoittain. Omien kouluruokailumuistojeni takia en halua koskaan pakottaa tai vaatia ruuan syömistä (opin koulussa piilottamaan syömättömän ruuan lautasliinoihin, jotta sain heitettyä roskiin sellaista, mikä ei vain mene alas. Opettaja ja keittäjä vahtivat, että lautaset syödään tyhjiksi). Silti kyllä reissussa välillä kirskututtaa hampaita, kun napero huutaa nuudeleita sadannetta kertaa, vaikka tarjolla olisi vaikka mitä hyvää, uutta, maukasta ja tuoretta. </p><p>Kuitenkin matkustelun yksi anti ovat uudet ruuat ja ruokakulttuurit ja tämä menee ehkä eniten kategoriaan: vanhemmat nauttivat vaikkei lapsi innostukaan, ja silloin tehdään kompromisseja, missä, milloin ja mitä syödään. Mielestäni lapsiperhe-elämää ei voi eikä tule elää pelkästään lapsen ehdoilla, ja on myös lapsille tervettä oppia, että jokainen päätös tai tehtävä asia ei ole ensisijaisesti heille. N osaa harjaantumisen myötä istua ravintoloissa kiitettävän kärsivällisesti (yleensä lelujen, värityskirjan tai viimeisenä oljenkortena, kännykän viihdyttämänä), jotta vanhemmat voivat testailla uutta taco-paikkaa, merenrantaravintolaa tai näköalabistroa. Elämä ei lopu perheellistymiseen ja tämän tietävät eritoten ranskalaiset asenteella jokainen ravintola on perheravintola, koska lapsillakin on oikeus oppia yhteiskunnan sivistyneiksi jäseniksi. </p><p><b>4. Joustavuus ja mielikuvitus</b></p><p>Lapsen kanssa reissatessa oppii väkisinkin mielikuvituksen käyttöä ja joustavuutta, puolin ja toisin. Kun naperolta meinaa loppua mielenkiinto puolityhjässä AirBnB:ssä, vanhempi kehittää tälle tekemistä vaikka hengareista: asettelin niistä laita-aidat marmorikuularadalle ja päätyyn tyynyn, jotta lapsi sai testailla, minkävärinen kuula kulkee nopeimmin. Leikimme usein erilaisten pahvipakkausten, vessapaperirullien ym. leikkuuta, väritystä ja askartelua: tämänikäiselle pelkkä saksien käyttö on jännää ja haastavaa puuhaa sinällään ja teippirullalla pahvi muuntuu dinosaurukseksi tai vaikka miksi. Tosin aina äidin tai isin taidot eivät riitä toteuttamaan muksun mielikuvitusrikkaita toiveita! </p><p>Paras matkalelu pidempään reissuun mielestäni on jonkinlainen pieni askartelusetti sekä väritystarpeita, etenkin vesivärit. On kuitenkin kiinnostavaa ja palkitsevaa huomata, että erittäin pienillä materiaalisilla tarpeilla lapsi on tyytyväinen, kun hänellä on leikkiseuraa ja huomioiva aikuinen lähellä. Muttamutta, tottakai meilläkin vanhemmat uuvahtavat aika ajoin ja silloin näpytelköön kännykkäpelejä. Joustavuus on hyvä taito kaikkiaan, niin vanhemmille kuin lapsillekin: liian tiukat rajat ruutuajassa, ruuan laadussa/määrässä, nukkuma-ajoissa ym. aiheuttavat pelkkää ahdistusta ainakin minulle ja siinä stressissä on vaikeampaa jaksaa vanhemmuuden vastuita. </p><p><b>5. Ihmissuhteet</b></p><p>Mikäli kaikki osapuolet osaavat olla kypsästi reissussa -- eli toisiinsa empaattisesti ja kannustavasti suhtautuen -- väittäisinpä, että matkat vahvistavat perhesuhteita ja lujittavat keskinäistä "heimoutumista". Me pärjätään, kestetään ja hoidetaan mitä vaan-fiiliksellä. Omilla reissuillamme yleensä hakeudumme tarkoituksella myös oman suvun ja kavereiden seuraan, eli emme lähde pelkästään muille maille vierahille, vaan yhdistämme pidempiä reissuja sukulointiin, tai pyydämme sukulaisia tai kavereita matkaan mukaan. Nytkin Vancouveriin liittyi seuraamme veljistäni yksi ja käymme tällä samalla vaelluksella toisen veljeni luona Kolumbiassa. Kolmas veli tavattiin Suomessa, muiden lähisukulaisten ja kavereiden muassa. Meksikon-osiolle puolestaan tulee mukaan E:n äiti miesystävineen. </p><p>Meillä matkustus on mahdollistanut etenkin vanhempien ja lapsen välistä läheisyyttä; sanoisinpa, että isä-poika-suhde on erityisesti hyötynyt asiasta. Kotiarjessa on ihan liian helppoa luiskahtaa päiväkotiin-töihin-markettiin-kuntosalille-kotiin syömään, telkun ääreen ja nukkumaan-rutiiniin (tai vaikkei siihen edes haluaisi, siihen päätyy työtuntien ja väsymyksen myötä). Elämme ns. aktiivisesti myös Australiassa eli tapaamme läheisiä, käymme uusissa paikoissa, vietämme aikaa metsävaelluksilla ja rannalla, mutta ne ovat pelkästään viikonloppuaktiviteetteja, eivät arkiviikon kauraa. Tosin täytyy myöntää, että loputon 24-7 lapsen kanssa/seurassa uuvuttaisi sekin (emme pysty keskittymään aivotyöhön, jota kumpikin tekee), ja odotamme ihan innolla kotiinpaluutakin, päiväkodin jatkumisineen!</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpxhUHA-1w1mCP-s_8p_cktzyH_IEYUBO7BDaRWaYi154tWGK09IMps7iNZNEhlsVM5GJmLo1Up_riQc2e7urRt5BK2V_lNhzs0nGQZz9Av9-G4OFnKBgON-O06fDrSP-cYho1PMZ0yhxB7sO0cFtMZGVsiIY2O9G-FG7Z9mcC0jQpkoMVPpo3O01DPTN7/s2048/1Van.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpxhUHA-1w1mCP-s_8p_cktzyH_IEYUBO7BDaRWaYi154tWGK09IMps7iNZNEhlsVM5GJmLo1Up_riQc2e7urRt5BK2V_lNhzs0nGQZz9Av9-G4OFnKBgON-O06fDrSP-cYho1PMZ0yhxB7sO0cFtMZGVsiIY2O9G-FG7Z9mcC0jQpkoMVPpo3O01DPTN7/w640-h480/1Van.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Korttelifestivaali ja kaikenikäisten disko Vancouverissa eilen. Hyvää pöhinää! </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhyIAbK9_9GqcC7QrNBaDo9G2EGVf0FV-IoAUqkQPljm8RIcTpzHIs41JIIh_Zy4-Zo-5fuIylvsZGdnGVoQ0Hk06XaXbzVgXHFPjmQMFzxUvwzMvURF_isbFUiwUjg9HzmS5nsUIkGvO0gHST4FG_wqS8skmnsaGe9ri4bL45ssZRNH_WUvyfwrimHSmOD/s2048/2Van.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhyIAbK9_9GqcC7QrNBaDo9G2EGVf0FV-IoAUqkQPljm8RIcTpzHIs41JIIh_Zy4-Zo-5fuIylvsZGdnGVoQ0Hk06XaXbzVgXHFPjmQMFzxUvwzMvURF_isbFUiwUjg9HzmS5nsUIkGvO0gHST4FG_wqS8skmnsaGe9ri4bL45ssZRNH_WUvyfwrimHSmOD/w640-h480/2Van.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vancouverin ja BC:n parasta antia ovat olleet upeat luonnonmaisemat sekä luonnossa seikkailun ja leikkimisen mahdollisuus. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbe-xW5QzFMf0pqv0KIfOkwTmL8Ufe3o_9svq_NE_TLdyZFSY6H-zdk8Ekjnocmkt80A17hmKY_GUVuBoLY8akHEeSLDqDy02XT8QKCJ6kY1DLaAfNUCHc6Pj3FMvG0bZfAEGNGjsmL0i6IE1vCcaCCV2lhgZ04zkBVYmfVnpG3PyfHe4Tgul8mLNRtcwm/s2048/3Van.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbe-xW5QzFMf0pqv0KIfOkwTmL8Ufe3o_9svq_NE_TLdyZFSY6H-zdk8Ekjnocmkt80A17hmKY_GUVuBoLY8akHEeSLDqDy02XT8QKCJ6kY1DLaAfNUCHc6Pj3FMvG0bZfAEGNGjsmL0i6IE1vCcaCCV2lhgZ04zkBVYmfVnpG3PyfHe4Tgul8mLNRtcwm/w480-h640/3Van.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Herra 4v oppi kuvaamaan kännykällä tällä matkalla, tässä potretti.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrgnyKimcUk9Orz59Js4_TSVI8LpJlFKjSp28UGm8am32gvm2cLOnT1G3Yq3j_xOTQFzAE_RhoFKFcUlIR1jEJMTJr0WEqoex2gLLTmq0jdn2LEE2utug8__hYTBLI8A93TNj36Xga1u_H4ymKDBV4Ksf9CJbZWAOT8gT_x5LE83X6QsPpS5rQc0w517O_/s2048/4Van.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrgnyKimcUk9Orz59Js4_TSVI8LpJlFKjSp28UGm8am32gvm2cLOnT1G3Yq3j_xOTQFzAE_RhoFKFcUlIR1jEJMTJr0WEqoex2gLLTmq0jdn2LEE2utug8__hYTBLI8A93TNj36Xga1u_H4ymKDBV4Ksf9CJbZWAOT8gT_x5LE83X6QsPpS5rQc0w517O_/w480-h640/4Van.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Lapsille ja perheille suunnattuja nähtävyyksiä on eri maissa pilvin pimein, niin täälläkin. Satumetsä.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiecn5UDrHLS6PWUxqwJxhbDQYrAhVCmlJ1KyBOaE2vUiNONL8vP8k2HsaXtN-sT5R6ZXSVh7mDyQ9zhGvSMXYAzwRY4hZlaubfBLO1-mlpjazETSCpgiiWNi_gFn5BzML9TgzIyGyNMZ7Eo5IdGoaTcgLYNuEQctTllE32cbqwWgGAKhuGI8I6pnr4RcJe/s1440/5Van.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1440" data-original-width="1080" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiecn5UDrHLS6PWUxqwJxhbDQYrAhVCmlJ1KyBOaE2vUiNONL8vP8k2HsaXtN-sT5R6ZXSVh7mDyQ9zhGvSMXYAzwRY4hZlaubfBLO1-mlpjazETSCpgiiWNi_gFn5BzML9TgzIyGyNMZ7Eo5IdGoaTcgLYNuEQctTllE32cbqwWgGAKhuGI8I6pnr4RcJe/w480-h640/5Van.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Muksu meriakvaariossa. "Mitä teet?" kysyin. "Otan kuvan jokaisesta meduusasta, yksitellen".</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-18154939152003151352023-07-14T03:12:00.000+08:002023-07-14T03:12:38.038+08:00Kulttuurishokkia Kanadassa<p>Olemme nyt viettäneet Kanadassa lähemmäs kaksi kuukautta ja aika on riittävän pitkä, jotta ollaan päästy kulttuurishokin seuraavaan vaiheeseen, nimittäin ihastuksesta hämmennykseen, joskus jopa vihastukseen. Asiaan vaikuttaa eniten se, että jouduimme siirtymään hobittikolosestamme vehreältä West Vancouverin ruusupensasalueelta naapurikuntaan Surreyyn, joka on paikoin ihan kiva, paikoin vähemmän. </p><p>Tarkalleen ottaen Surrey on kaksi kuntaa Vancouverin kaupungista itään ja täällä oli lähin realistisen hintainen majapaikka, jonka kesäsesonki- ja risteilykautena pystyy metropolista saamaan. Olen aiemminkin kauhistellut Vancouverin hintatasoa ja kauhistelu jatkuu edelleen. Nyt maksamme sinällään mukavasta kalustetusta kolmiosta himpun vajaat 2000€ kuussa - mikä tuntuu ryöstöhinnalta siihen nähden, että olemme puolentoista tunnin julkisliikennematkan päässä itse Vancouverista ja kiemurtelevien bussireittien päässä yhtään mistään (ml. kaupat, kirjastot, leikkipaikat, kahvilat). Olemmekin hintatason vuoksi joutuneet päättämään, että alunperin kolmikuukautiseksi suunniteltu Kanadan-vierailu täytyy typistää yhdeksään viikkoon. Apurahani ei nimittäin riitä enempään majoituskuluja (nytkin majoituskorvausta tulee puolet, puolet menee omasta pussista). </p><p>Raha ei kuitenkaan ole kulttuurishokin syy suoriltaan. Enemmän ahdistaa alueellinen luokkajako, jota tosiaan en tajunnut/muistanut Kanadassa olevan. Elämme nyt seudulla, jossa on sekä överiä rakentamista että ankeutta ja kurjuutta. On paikoin ränsistynyttä, roskaista ja likaista, myös varjotonta, paahteista, betonista, asfalttista öljy- ja sylkitahroin.</p><p>Bussissa on lähes aina joku, jonka viereen ei suoraan sanottuna halua, koska henkilö on niin pahanhajuinen, likainen tai muuten outo (tajuan, että esim. addikteja ei pidä tuomita, en silti uskalla aggressiivisen oloisen tyypin viereen nelivuotiaan kanssa). Lähiostarimme on jättihalli, jota ympäröivät vielä jättimäisemmät parkkialueet sekä nelikaistatiet. Bussilta ostarille kävely tuntuu extreme-urheilulta, kun rekat ja monsterikokoiset lava-autot paahtavat ohi ja lähes myös päälle, parkkialueella. E:n ensimmäinen kommentti ostarivisiitistä oli: <i>feels quite hostile, </i>tuntuupa alue luotaantyöntävältä. </p><p>Olemme kuin sanattomasta sopimuksesta alkaneet navigoida ajanviettoon kivemmille seuduille kuten New Westminsteriin, jonne on "vain" yhden bussin ja yhden junan verran matkaa. Autottomuus alkaa syödä miestä ja naista näin parin kuukauden jälkeen. West Vancouverin kahvilakaduilla ajopelittömyys ei vaikuttanut elämäämme juuri mitenkään, täällä 60-luvun autolähiössä kaaratta elo on kuin jalattomuutta: minnekkään ei pääse kuin suurella vaivalla ja ajanhukalla. Esimerkiksi eilen matkasin kampukselle lähes kaksi tuntia suuntaansa, vaihtaen liikennevälinettä neljä kertaa matkalla. Ja tämä oli suorin reitti. Itsepä änkesimme suurkaupunkiin asumaan. </p><p>Ei elämä kuitenkaan pelkästään kurjaa ole, päinvastoin. Teimme viiden päivän vuokra-automatkan Banffin vuoristokylään ja hiihtokeskukseen, joka on myös Kanadan suurin nähtävyys (kävijämäärissä mitaten kuulemma). Tarkemmin sanoen itse kylä ei ole pääkohde, vaan Banffin ja lähiseutujen luonnonpuistot, kuuluisia Kalliovuorten maisemistaan sekä vuoristojärvistään -- ne tosiaan ovat yhtä huikaisevan turkooseja ja kirkasvetisiä luonnossa kuin kuvissa. Vuoristojen jääkentät jauhavat kiviainesta mikrohiukkasiksi veteen, ja sulamisvirroissa kelluvat kristallihituset tekevät järvivedestä taianomaista. Banff on seuraavan osavaltion Albertan puolella, ja matka sinne vei pari päivää täysmittaista ajoa suuntaansa. Nähtävyyksien vuoksi olisi ollut fiksumpaa käyttää reissuun kauemmin, mutta emme raaskineet toisaalta työaikataulun, toisaalta hintatason vuoksi. Jos Vancouverissa ovat hinnat pilvissä, Kalliovuorten korkeuksissa vasta pilvissä ollaankin, rahanmenon suhteen. </p><p>Reissu itsessään oli ehkä tämän keikan kohokohta, koska näimme matkalla niin paljon huikaisevia vuoristo- ja erämaisemia. Autoreissut ovat suosikkimatkustustapani: voi päivä päivältä päättää, minne tähtää ja missä pysähtyy. Ja suunnitelmia voi muuttaa lennosta tarpeen mukaan. Tajusimme reissulla myös, miksi British Columbian osavaltion puolella ei ole samanlaisia maailmanluokan vuoristokohteita kuin Albertassa (Banff ja Jasper), Vancouverin pohjoispuolista Whistleriä lukuunottamatta.</p><p>Vancouverista itään vuoristo on BC:n puolella paljolti hiekkakiveä ja muodostuvat maisemat aivan erinäköiset. Esimerkiksi matkan varren kaupungista nimeltä Merritt jäi mieleen lähinnä, että eipä ole Merritissä meriittiä, niin ruma se oli (puuton, paljasrinteinen, hiekkainen, paahteinen, siellä täällä peltihalleja ja mitäänsanomattomia asuintaloja). Kuvittelimme, että koko Merritt on louhittu piloille, mutta ilmeisesti rinteiden mataloituminen ja katoaminen ovat lähinnä tuulen ja sateen aikaansaamaa eroosiota. Nyt netistä tarkistaessani Merritt on tunnettu kantrimusiikista ja musiikkifestareista. Jahas. Eipä ole kantri minun makuuni, joten Merritin meriitit jäävät meikäläiselle vähiin!</p><p>Hienointa matkalla oli telttailu Banffissa luonnonpuistossa, E:n vanhan kollegan ´Suzyn´ järjestämänä. Suzy muutti Perthistä Kanadaan kahdeksan vuotta sitten retkeily- ja seikkailuoppaana ja työskentelee nykyään Kanadan luonnonpuisto-osastolla. Hänen kauttaan saimme viime tipan telttapaikan sekä leirivarusteet, joita meillä ei tietenkään Aussilasta asti tuotuina olisi (matkalaukkukilot paukkuvat jo ilmankin). Nelivuotiaalle leirinuotio ja metsässä telttailu oli ikimuistoista, ja olihan se sitä myös vanhemmille. Tosin itse en ole telttailun ylin ystävä, koska ei siellä kovin hyvin nuku... Mutta herääminen paratiisimaisiin näkymiin turkoosin järven poukamassa ei olisi voinut vaikuttavampi olla.</p><p>Oli kiinnostavaa kuulla Suzyn mietteitä, miten aussi sopeutuu Kanadaan. Olin kuvitellut, että maat ovat niin samankaltaiset, ilmastoa lukuunottamatta, että puolin ja toisin sujahtaisi kuin kala veteen. Suzy kuitenkin kaipaa kovasti kotiin Perthiin, toisaalta perheen ja ystävien vuoksi, toisaalta erilaisen kulttuurin ja elämäntavan. Vaikka hän nauttiikin vuoristoelämästä ja maisemista, on kanadalaisiin tutustuminen osoittautunut vaikeaksi. Käsitin, että Suzy on tottunut rouheampaan ja mustempaan huumoriin (aussit mm. mielellään viljelevät kirosanoja ja aika karuja ilmaisuja...), sekä yhteisöllisempään kulttuuriin.</p><p>Ausseihin verrattuna kanadalaiset vaikuttavat luokittelevammilta ihmisiltä, eli ihmisiä jaotellaan eri leireihin esim. tulotason pohjalta sekä siitä, mistä henkilön tuntee. Aussit mielellään sekoittavat kaikkia ympyröitä eli työkaverit, harrastuskaverit, suku ja lapsuudenkaverit voidaan hyvin kutsua samaan illanviettoon, kun taas Suzyn mukaan kanadalaisille nämä kuuluvat eri leireihin (varmasti riippuu paljon ihmisestä ja alueesta). Myöskään jaettuja julkisia ajanviettopaikkoja ei ole samalla lailla Kanadassa kun Aussilassa, siis puistoja, leikkipuistoja, ulkoilma-kuntoilupaikkoja, grillauspaikkoja... Yksi selkeä Kanadan ja Australian ero on, että lapset eivät ole Kanadassa yhtä lailla tervetulleita aikuisten alueille, esim. iltatapahtumiin tai pubeihin, kun taas Aussilassa perhekeskeisyys on kiistaton normi (hyvässä ja huonossa. Siitä voidaan aina debatoida, onko aikuisilta fiksua juoda alkoholia lasten nähden. Omasta mielestäni ok jos ei mene yli). Leikkikenttä keskellä olutpanimoa kuuluu asiaan Perthissä ja jos sellaista ei ole, paikka menettää puolet asiakkaista. Kanadassa moisesta ei ilmeisesti ole kuultukaan ja lakikin sanoo, että anniskelualueille ei ole alle 19-vuotiailla asiaa. </p><p>Luokkajako tai ehkäpä demografinen preferointi kävi ilmi myös viinitilakierroksellamme. Aussilassa viinitiloilla kiertely on yleinen viikonloppuharrastus ja vaikka se onkin enemmän aikuisten huvia, yleensä myös lapset huomioidaan tai ainakin sallitaan. Niitä mainittuja leikkipaikkoja tai ainakin pihapelejä yleensä löytyy, tai jonkinlainen lasten alue, vaikkapa viiniköynnöslabyrintti. Kelownan ja Pentictonin viiniseuduilla käydessämme tajusimme pian, että lapsiystävällisyys tarkoittaa täällä hyvin eri asiaa, nimittäin juurikin sitä sietämistä huomioinnin sijaan. </p><p>Vanhin, arvostetuin ja ehkä myös fiinein tila Mission Hill Kelownassa vaikutti jo lähestyessämme siltä, että tänne ette te kuulu: pihaan ajo tapahtui kolme metriä korkeiden muurien välistä, rautaportin ohi. Ja tosiaan viininmaistelu tapahtui erillisessä paikkavaraustilassa, jonne ei meikäturisteilla ollut <i>walk-in</i>- eli sisään ilmestyvinä tunkeilijoina mitään asiaa. Hienoja kuvia saimme, mutta myös pienimuotoisen alemmuuskompleksin, sen verran paikassa katsottiin alaspäin keskiluokkaista lapsiperhettä vrt. julkkikset, pohatat ja muu kerma. Huom, tässä en vaadi, että kaikkien pitää olla kaikkialle tervetulleita ja toki jokainen yritys valitsee asiakkaansa. Tilanne vain oli kulttuurieron kohtaaminen, koska tätä emme ole Australiassa kokeneet. </p><p>Entäs arki? Työntekoni etenee nytkähdellen, pyräyksittäin. Inspiraatiota lukea ja kirjoittaa on nyt -- varmaan paikanvaihdoksen myötä -- enemmän kuin oikeastaan missään kohti aiemmin, mutta aikaa puolestaan vähemmän, paradoksaalisesti. Koska meillä ei ole täällä päivähoitomahdollisuutta, vuorottelemme pikkujepen vahdintaa. E viimeistelee täydennyskoulutusdiplomia kaupunkipuuston hoidosta ja suoritukselle on deadline, minulla puolestaan ei ole päiväkohtaisia tavoitteita, kylläkin pidemmän aikavälin, joita tulisi edistää. Lähikirjastot ovat tulleet kummallekin varsin tutuiksi, ja kirjastot ovatkin hyvä ja toimiva palvelu täällä. Yhdessä on peräti lapsiparkki, tosin se on auki vain klo 17-20 ja varauksen voi tehdä enintään 90 minuutiksi kerrallaan. Parempi sekin hengähdysaikaa kuin ei mitään! </p><p>Hupaisa pikkuinen kulttuuriero ilmenee siinä, miten kanadalaiset ja aussit puhuvat: vaikkakin englantia, silti omin sanakääntein. Esimerkiksi kirjastossa lainauspalvelu täällä voi olla nimeltään <i>circulation, loans</i>in sijasta (kierto ennemmin kuin laina). Kävin kampaajalla siistimässä tukkaa ja pyysin parin sentin lyhennystä takaa sekä otsiksen kuntoonlaittoa. Australiaksi otsatukka on <i>fringe</i>. Kampaaja sanoi: "siis haluat noin tuuman pois takaa sekä <i>bangsit </i>kuntoon?" Oikein leikkasi, eli ymmärsimme toisiamme :D </p><p>Muuten, Vancouverin monikulttuurisuus ja vetovoima ilmenevät hyvin siinä, etten ole vielä kertaakaan jutellut kenenkään sellaisen kanssa, joka on syntyjään Vancouverista. Neljä viidestä on jostain muusta maasta tykkänään, ja loput yksi viidestä syntyperäisiä kanadalaisia, mutta muualta tätä laajaa valtiota. Esimerkiksi eilen minulla oli tapaaminen kollegan kanssa, joka oli alkujaan Ontariosta ja Montrealin kautta Vancouveriin päätynyt. Hänkään ei ollut varma jatkostaan täällä, sillä Vancouverin hintataso on ongelma kaikille, ei vain meille lyhytaikaisille vieraille. Kanadaan muuttavat aussit näyttävät suuntaavaan preerialle naapuriosavaltioon eli Albertaan, tuttuihin töihin öljy-, kaasu-, IT-, ja konsultointialoille, tutunoloisiin kuumanpaahteisiin maisemiin (kesällä, talvella sitten piisaa kylmää). </p><p>Kanadan-keikkamme jatkuu vielä tämän kuun loppuun, sitten siirrymme visiitille veljeni luo Kolumbiaan. Täysin uusi maa ja manner meille, pysykääpä kanavalla! </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-iDdSzsaQ0e03J4SeepBg7w-jqf6ZM85Vgfnse718QN9_GbewmAid2SKvpoXsKyYGQpO8Pfpi_IzS-ckgtPxW3nt05QzL47vWSX2gh5ZSMN_xD8LeeMULXjFD1Q0J7MqhUUrDCncr8pIsulG5nyMReqAYUQqsikStr2_kMgLDE3SNToDwFZE4khvkJy3L/s2048/k2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-iDdSzsaQ0e03J4SeepBg7w-jqf6ZM85Vgfnse718QN9_GbewmAid2SKvpoXsKyYGQpO8Pfpi_IzS-ckgtPxW3nt05QzL47vWSX2gh5ZSMN_xD8LeeMULXjFD1Q0J7MqhUUrDCncr8pIsulG5nyMReqAYUQqsikStr2_kMgLDE3SNToDwFZE4khvkJy3L/w640-h480/k2.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vuoristojärvellä, Emerald Lake eli Smaragdijärvi. Nimensä arvoinen. </td></tr></tbody></table><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRREw0Y6xh0Qi69x7MDlsehvTqBnVOUbEWBMI52uvLQCs9Io9TE0jYOEz0GT4l0YaTU2IuJpdE62d4VKykCeOuB42M9uUSzwF9sX26d0knj3RUn2weyXZBU-2fJd0x1sWCx7-wQWKwiti5Yt2e6AGrSUCTzwbgVX3oDSut760Hhr6sP24KxDz5cdO3R0TT/s2048/Kelowna1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"></a><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRREw0Y6xh0Qi69x7MDlsehvTqBnVOUbEWBMI52uvLQCs9Io9TE0jYOEz0GT4l0YaTU2IuJpdE62d4VKykCeOuB42M9uUSzwF9sX26d0knj3RUn2weyXZBU-2fJd0x1sWCx7-wQWKwiti5Yt2e6AGrSUCTzwbgVX3oDSut760Hhr6sP24KxDz5cdO3R0TT/w640-h480/Kelowna1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;" width="640" /></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mission Hill-viinitila Kelownassa. Odotimme koko ajan, että meidät saatetaan turvamiesten voimin pois, sen verran fiini paikka oli. </td></tr></tbody></table></div><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBscT2TU3QytywreH8Lug8i7RX9SrzdlbDKJYh5IPvfVCIdWuVMT8uyvuU7ssNi1fShvwieIA4SYhL94-uxHyiiV2npTPVrO_c_WKAmTNwoKtoQGIlMzp6qV5mkAjLbshTuvcWnh-6FZ5s_uYUs2uYtJHNURrWxcXan6CeU-Ny3IL08x__eQAI3yCHsXVs/s2048/Kelowna2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBscT2TU3QytywreH8Lug8i7RX9SrzdlbDKJYh5IPvfVCIdWuVMT8uyvuU7ssNi1fShvwieIA4SYhL94-uxHyiiV2npTPVrO_c_WKAmTNwoKtoQGIlMzp6qV5mkAjLbshTuvcWnh-6FZ5s_uYUs2uYtJHNURrWxcXan6CeU-Ny3IL08x__eQAI3yCHsXVs/w480-h640/Kelowna2.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mission Hill-viinitilalla.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZvPM1ExfjYDfTvC8VhR9gy1HHSUDDrq4s4E6VeYUR2nqq2Lj7urcCGLVKyZVanoFct-SyBEoRQw70Md_5AWLJq1g7mKZwu36kmPqPZWmwEBX0QjTZMu8Mwi41mZvsPrjx0gPIqpwhJmv8M5mIV1fH0qWsQmgjJdH3rYZ9HLxD9g4EW3Oe8MZWKpte8wm-/s2048/k1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZvPM1ExfjYDfTvC8VhR9gy1HHSUDDrq4s4E6VeYUR2nqq2Lj7urcCGLVKyZVanoFct-SyBEoRQw70Md_5AWLJq1g7mKZwu36kmPqPZWmwEBX0QjTZMu8Mwi41mZvsPrjx0gPIqpwhJmv8M5mIV1fH0qWsQmgjJdH3rYZ9HLxD9g4EW3Oe8MZWKpte8wm-/w480-h640/k1.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Löysimme matkan varrelta taikametsän, The Enchanted Forest. Kokonainen metsärinne täynnä tällaisia satutaloja ja -hahmoja. Nelivuotiaan paras päivä!</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGt6lGGXrsc1fzEaVxG--e_J6hjvp6Gty7DTyhfLXMQQzkGvRQJueVX2ZwhqPEgclQK_GPTjck5hqy3vyPPy1_xG7Wya3N1oHRMCFSM8s_Uv4F7Io1D7Q5txuxnoY8zIpj_pSgCwNAO9Zuh65ldxPnQzZ0rbFG9u5ttVqP797HBAE69E9eFkZGE46kJX3W/s2048/k3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGt6lGGXrsc1fzEaVxG--e_J6hjvp6Gty7DTyhfLXMQQzkGvRQJueVX2ZwhqPEgclQK_GPTjck5hqy3vyPPy1_xG7Wya3N1oHRMCFSM8s_Uv4F7Io1D7Q5txuxnoY8zIpj_pSgCwNAO9Zuh65ldxPnQzZ0rbFG9u5ttVqP797HBAE69E9eFkZGE46kJX3W/w640-h480/k3.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Suomalainen savusauna Vancouverin Skandinaavisen kulttuurikeskuksen pihassa. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJ6EKLHKISkRcoY-96w0dioIeiLqJNz1xwBuIUKgn3xHdGiG5cwSb5KoMGBTJmNFoZRwLyYI9fxNyUC4YDqyjHVcelHToMvFlGvPLtX2blP3Ntkv8pJFhUbPQ124ttQmgyYSAKhTn1K77_pbzSrp0b4pOOSspyN1FdOjotsPKpX2wvhmNWJMjshpB_8rfQ/s2048/k4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJ6EKLHKISkRcoY-96w0dioIeiLqJNz1xwBuIUKgn3xHdGiG5cwSb5KoMGBTJmNFoZRwLyYI9fxNyUC4YDqyjHVcelHToMvFlGvPLtX2blP3Ntkv8pJFhUbPQ124ttQmgyYSAKhTn1K77_pbzSrp0b4pOOSspyN1FdOjotsPKpX2wvhmNWJMjshpB_8rfQ/w480-h640/k4.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Walmartin annoskoot, <i>oh my</i>. Melkein puolitoista kiloa sipsejä...? Tajuan juhliin joo, mutta tarvitseeko oikeasti kukaan näin paljon? Eivät ne pussissa kuitenkaan hyvänä pysy, eli pitäisi kiskoa kerralla koko päivän kalorit. Kansanterveys kiittää.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-59799778092618790332023-06-24T00:28:00.003+08:002023-06-24T00:34:17.599+08:00Ensimmäinen kuukausi Vancouverissa<p>Olemme nyt asustelleet Vancouverissa viittä vaille kuukauden. Ensivaikutelmat ovat erinomaiset, sillä Vancouver sijaitsee onnekkaasti varmaan maailman kauneimpiin lukeutuvassa notkelmassa; vuoriston, merenlahden ja jokisuiston laaksossa. Täällä voi kirjaimellisesti paistatella päivää biitsillä samalla kun takana siintävät lumihuippuiset vuoret. Ainoastaan Japanissa ja Norjassa on ollut yhtä luonnonkaunista - ehkä Uusi-Seelanti yltää samaan ja nämähän ovat aina makuasioita. Ainakin minulla, pohjoisen kasvatilla, täkäläinen alkukesän huumaava vihreys verrattuna Perthin kuivaksi kärähtäneeseen luontoon vain soittelee jotain sielun kieliä syvemmin. </p><p>Muttamutta. Vancouverissa (ehkä Kanadassa ylipäätään?) yhteiskunnallinen eriytyminen, luokkajako tai sosiaalinen eriarvoisuus ovat Suomea ja myös Perthiä pahemmassa jamassa. Asumme tällä hetkellä varsin fiinillä alueella - kategoriaa Espoon Westend tai Perthin Cottesloe -, jonne päädyimme enimmäkseen sattumalta: täältä löytyi vuokralle täysin varusteltu kellarikolmio "sopuhintaan" eli 2100e/kk. Mielestäni aivan järkky hintataso, kun maksamme Perthissä asuntolainaa ok-neliöstä 925e/kk. </p><p>Kuitenkin kellarikolosemme oli edullisin tarjolla olevista, joista on järjellinen työmatka UBC:n kampukselle. Asunto on ollut ihan ok, vaikkakin hieman kostea ja jatkuvaa tuuletusta vaativa, koska sijaitsee kirjaimellisesti maan alla (meillä on vain yksi ikkuna, etuovessa). Kuitenkin sijainti on mahtava, sillä pystymme työpäivän jälkeen suuntaamaan joko merenrantaan, vuorille, keskustaan tai North Vancouverin hipsterialueille (mukavia rantaravintoloita, leikkipaikkoja ja eläväistä menoa) ihan kävellen tai hyppäämällä pikavuorobussiin. Lisäksi alue on kaunis, viihtyisä, leppoisa ja turvallinen.</p><p>Miten eriarvoisuus näkyy? Vancouverissa on erittäin selkeä aluejako siinä, kuka "kuuluu" minnekin: ei niinkään etnisen taustan pohjalta, vaikka sekin vaikuttaa, niin monikulttuurisen vastaanottavainen kuin kaupunki onkin. Määrittäjänä on tulotaso, koulutustaso ja raittiuden taso tai ainakin sallitut vs. kielletyt päihteet. Täällä tuoksahtelee vähän kaikkialla kannabis, laillinen päihde tupakan ja alkoholin rinnalla. Myös siis täällä meidän kultapossukerhomme kaduilla. Mutta, Vancouverissa on Kanadan pahin huumeongelma ja se keskittyy <i>Downtown Eastside</i>-alueelle eli keskustan itälaidalle. </p><p>En ole itse ollenkaan perillä huumeista tai niiden välisistä eroista, mutta ilmeisesti täällä käytetyimmät aineet ovat heroiini ja fentanyyli ja aiheuttavat erittäin vaikeaa ja rappeuttavaa riippuvuutta. E ja veljeni ajoivat bussilla Eastsiden halki matkalla muualle ja palasivat kotiin kirjaimellisesti kyynelissä, niin rankkaa ihmisrauniokohtaaminen oli. Miksi juuri Eastside on moinen vyyhti? Syitä on monia ja ristiriitaisia, ja selitys asialle riippuu täysin lähteestä. Sen verran sain selkoa, että alue on vetänyt puoleensa vaikeuksissa olevia ja syrjäytyneitä ainakin 1960-luvulta saakka ja sinne on muodostunut tavallaan "kaikki käy, emme tuomitse, mutta saatat kuolla"-mentaliteetti, sekä asukkaiden, käyttäjien että viranomaisten taholta. </p><p>Täältä meiltäpäin lukien Eastside voisi olla vaikka kuussa, niin erilaista on elämä vain kymmenen kilometrin päässä. Tavallaan tämä on hyvä ja leppoisa asia: on mahtavaa, kun voin asioida ja työskennellä lähikirjastossa ilman minkäänlaista pelkoa hankaluuksista tai vaaroista - nimittäin omalla asuinalueellamme Perthissä on myös jonkin verran levottomuuksia ja harva se viikko joku laitapuolen kulkija saa (sinänsä vaarattoman, silti säikäyttävän) raivarin kirjastossa. En kuitenkaan pysty olemaan ajattelematta, miten yhteiskunta voi pitkän päälle toimia niin, että osa eristäytyy omalle vuorelleen (Vancouverissa kirjaimellisesti) kartanoihinsa aitojen taa, kun taas osa rämpii elantoa roskiksista tai sitäkin epähumaanimmin. </p><p>Omakin asukkuutemme hieman heijastelee luokkajakoa: kellarikolmio on mahdollisesti tehty rakennusluvatta, sillä omistaja on tiukka siitä, että emme millään lailla "paljasta" asuvamme täällä. Ovemme on ison omakotitalon takana ja asunnollemme johtava kyltti oli otettu saman tien pois kun sen löysimme. Emme ole tavanneet omistajaperhettä kertaakaan: aina kun näemme heitä ohimennen etupihalla, he eivät noteeraa meitä mitenkään, edes tervehtien. </p><p>Toisaalta he hoitavat kaikki vuokranantajavelvollisuudet oikein, eivätkä ehkä vain halua meidän kuvittelevan, että voimme kaveerata: silloinhan voisi alkaa vaikkapa pyytää palveluksia tai alennusta. Mutta kokemus on aavistuksen absurdi ja välillä tuntuu, että asumme piilobunkkerissa kuin mitkäkin parasiitit -- emme oikeasti "kelpaa" tälle alueelle, sillä tulotasomme ei huitele samoissa sfääreissä. Liikumme bussilla ja jalan, kun vuokranantaja parkkeeraa kaksi Teslaansa makkarimme yläpuolelle autotalliin. Arvailen, että naapurustossa ei katsottaisi hyvällä omakotitalon jakamista vuokraosuuksiksi (en tiedä, onko täällä amerikanmallista HOA:aa eli <i>homeowners association</i>, millä on laajasti valtaa sanella asukkaiden elämää). Kuitenkin kolmio oli tarjolla ihan Booking.comissa ja on siellä ollut vuosia, eli tuskin mistään huijauksestakaan on kyse. Outoa. </p><p>Luokkaerot näkyvät myös ruokakaupoissa. Täällä on selkeästi kahden eri tulotason ja myös koulutustason tai ainakin terveystietoisuuden kauppoja. Löytyy fiinimpiä luomuun, terveellisyyteen ja uniikkeihin artisaanituotteisiin perustuvia kauppoja, ja toisaalta halpaa bulkkia myyviä kauppoja. No, meillähän eivät rahat riitä noihin kroisosten kauppoihin ainakaan jatkuvasti, sillä niissä tuotteiden hinnat ovat noin puolitoistakertaiset Perthiin verrattuna. Tosiaalta bulkkikaupoista löytyy lähinnä huoltoasematasoista tarjontaa, eli niistä ei voi ostaa jatkuvasti, jos terveellisyys ja tuoreus kiinnostaa. Mielestäni tämä on kiintoisa kulttuuriero verrattuna Australiaan ja myös Suomeen, joissa kummassakin on muutama monopolikauppaketju sekä "uutena tulijana" ehkä Aldi/Lidl, mutta kaikista kaupoista saa sekä terveellistä että vähemmän terveellistä, luomua ja normia, luksuksempaa ja halvempaa. Täällä taas kauppaketjut/kaupat sinällään näyttävät erikoistuvan asiakaskuntansa mukaan. </p><p>Muistan vielä edelliseltä Kanadan-keikalta (vaihto-opiskelijajakso n. 15 vuotta sitten...), miten järkyttynyt silloin olin ihmisten keskimääräisestä terveys- tai ravitsemustietämyksen puutteesta. Silloinen tilanne preerialla ja nykyhetki rannikon metropolissa ovat varmasti erilaiset, mutta edelleen häkellyn ihmeellisistä ruoka-aineista. Esimerkiksi leivonnaiset ovat jättisuuria, jopa Australiankin mallia suurempia: jos aussipaakkelsit ovat tuplakokoa Suomeen nähden, Kanadassa linjana on triplaus. Lounaskahviloiden tarjonta on sekä Suomessa että Australiassa mielestäni laadukasta ja terveellistä noin keskimäärin, ja kasvisten ja vihannesten merkitys ymmärretään. Vancouverissa puolestaan lounaskahviloissa normisettiä vaikuttavat olevan erilaiset piiraat ja leivonnaiset, sekä tietenkin purilaiset, ranskikset ja lämpimät leivät. Esimerkiksi wrapeissa ei välttämättä ole lainkaan salaattia sisällä -- ainoastaan kinkkua tai kalkkunaa ja juustoa --, kun itse miellän wrapin salaatin vaihtoehdoksi. </p><p>Osallistuin post doc-orientaatiopäivään UBC:llä ja sielläkin aamukahvitarjottimilla komeili vauvanpään kokoisia sokeripommeja: muffineja, croissantteja ja cheddar-skonsseja. Australiassa kaikki kokoustarjoilu on mallia hedelmälautanen, vihannes-dippi-lautanen ja ehkäpä sushia tai niitä kasvispainotteisia wrappeja. Huom, en tässä nillitä tai valita siitä, että sain ilmaista ruokaa, jonka tietenkin söin! Lähinnä havainnoin kulttuurieroja. Vielä hiilarointiakin kummempaa on lisäaineiden ja sokereiden läsnäolo ihan kaikkialla. Ostin samaa Quaker-merkkistä pikakauraa, jota Perthissäkin syömme. Täällä jäi lautaselle, koska valmiiksi maustetusta annospussista puolet on sokeria eli ällömakeaa. Samoin valmispizzan pohjat tai paahtoleivät saattavat maistua pullalta. Ihan kaikkeen lisätään maissisiirappia (USA:n malliin). Omituisin tuote on <i>coffee mate</i>, jauhemainen kahvinvalkaisija, joka on kirjaimellisesti valkaisijaa: kemiallisia lisä- ja väriaineita, ei halaistua sanaakaan mistään aidosta. </p><p>Työskentelyyn täällä en ole saanut varsinaista tatsia, siis työpaikkakulttuuriin. Pakerran tällä hetkellä omaa tutkimustani etätyönä lähikirjastolla, ja osallistun orientaatioihin ja vastaaviin kampuksella paikan päällä. Kuitenkin akatemian hierarkkisuus on jo tullut vastaan, verrattuna Suomeen tai Australiaan. Yliopistolla kaikkia tohtorinarvon saaneita puhutellaan puoliväkisin tittelillä tohtori (tai professori), ja post doc- eli tutkijanuran alkuvaihe nähdään oikeastaan opiskelijuuden vaiheena, ei itsenäisenä asiantuntijuutena.</p><p>Täällä siis on ensin <i>undergrad</i> eli kandidaatintutkinto, jonka päälle voi suorittaa <i>postgrad</i> eli maisterin tai tohtorin tutkinnon. Normiopiskelijat jättävät opinnot kandiin ja lähtevät työelämään. Vain akateemisesti suuntautuneet jatkavat maisterivaiheeseen, ellei työelämä sitä erityisesti vaadi, kuten esimerkiksi lääketieteessä. UBC on luonnon- ja lääketieteellispainotteinen yliopisto ja niinpä myös post doceista suurin osa on lääketieteen tai siihen liittyvien tieteiden (farmakologia, biokemia, muut labra-aiheiset) edustajia. He myös työskentelevät hyvin suoraan projektijohtajansa alaisuudessa ja tämän tutkimusta edistäen, sen sijaan, että vetäisivät omaa tutkimusta. Olinkin orientaatiopäivässä ainut humanisti ja suorastaan kummajainen, koska minulla ei ole esihenkilöä tai valvovaa johtajaa. Minulla kyllä on täkäläinen ohjaaja, jota tosin tapaan harvakseltaan - vielä en kertaakaan. </p><p>Ensihuumassamme ja Vancouver-ihastuneisuudessamme aloimme jo haikailla muuttoa tänne. Kuitenkin lähempi syyni hieman romutti intoa. Kanadassa ei tunneta <i>long service leavea</i>, pitkän palveluksen vapaata, Australian työväestön motivoijaa: 7-10 vuoden työuran jälkeen saa kolme kuukautta ekstralomaa täydellä palkalla tai puoli vuotta puolella palkalla, siis joka vuosikymmenen jälkeen yhden jakson uudestaan. Aussilassa vuosiloma on vähintään neljä viikkoa, Kanadassa lakisääteisesti kaksi (toki työnantajat voivat tarjota enemmän). Muutenkin työkulttuuri ja palkkataso vaikuttavat amerikkalaisilta eli ihannoidaan ylitöitä, siedetään matalahkoa palkkaa ja kärvistellään epävarmoissa työsuhteissa. Tietysti nämä riippuvat aina työnantajasta. </p><p>Vancouverin näkyvin huonoin puoli meille on maailmanlaajuisesti korkea hintataso, mukaanlukien tippauskulttuuri, sekä <i>taxes and fees</i>-systeemi. Täällä siis kaikissa palveluammateissa osa ellei koko palkka perustuu tippeihin, joita on käytännössä pakko antaa vähintään 15%, toiveena jopa 25%. Mitkään hinnat missään, edes ruokakaupassa, vaatekaupassa tai museon ovella, eivät ole ne, jotka hintalapuissa näkyvät, vaan niihin lisätään kassalla erilaisia ALVeja ja mitä lie palvelumaksuja. Täten jokainen ostos maksaa vähintään 15% enemmän kuin mitä itse luulet menun, hintalappujen tai muiden listausten pohjalta. </p><p>No entäs aivan perusarki? </p><p>Ensimmäiset pari viikkoa käytimme enimmäkseen lomailuun. Veljeni vieraili täällä ja kiersimme kuumeisella innostuksella kaiken turistioppaissa mainitun sekä enemmän. Olemme ehtineet käydä Whistlerissä, lähivuorilla, monissa Vancouverin eri kaupunginosissa, tiedekeskuksessa, museoissa, akvaariossa, näköalapaikoilla, kasvitieteellisissä puistoissa, taidegallerioissa... sekä ajoimme ympäri Vancouver-saarta, joka on siis kaupungista erillinen, Pohjois-Amerikan rannikon suurin saari parin tunnin lauttamatkan päässä. Siellä suunnitelmamme menivät hieman mönkään, sillä saaren itä- ja länsirannikkoa yhdistävä ainut tie katkesi metsäpalossa juuri samana päivänä, kun olisimme matkan taittaneet (tie oli lopulta poikki kaksi viikkoa). Äkkiä Google Mapsin varassa uudet suunnitelmat, uudet majoitusvaraukset, ja nokka kohti muita maisemia. Onneksi sentään näin päin, eli emme jääneet saaren vastarannalle jumiin sammutusta ja tienraivausta odottamaan. </p><p>Kanadaan on sikäli helppoa asettua, että olo on hyvin tervetullut. Kukaan missään ei ole millään lailla ilmaissut, että emme kuuluisi tänne (paitsi vuokraisännät mykkyydellään tavallaan...), päinvastoin. Kanadalaiset ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja kohteliaisuudestaan ja ystävällisyydestään. Jopa vessagraffitit näyttävät olevan kiltimpää kielenkäyttöä kuin Australiassa ja Suomessa, ja eräänä päivänä bussissa todistimme bussikuskin ja kodittoman välistä konfliktia, joka kuitenkin päättyi siihen, että ilkeästi kettuillut matkustaja toivotti hyvää päivänjatkoa kuskille. Toisin kuin Perthissä, en ole kertaakaan joutunut selittämään kellekään, mistä olen ja miksi tulen, miksi minulla on aksentti -- Perthissä tätä yhä jaksetaan ihmetellä 12 vuoden jälkeen, vaikka kolmasosa asukkaista on ulkomailta kotoisin. </p><p>Tällä hetkellä arkemme rullaa samanoloisesti kuin Perthissäkin (tosin ilman päivähoidon suomaa jelppiä = hitaammalla työskentelytahdilla): käyn töissä joka toinen päivä ja E puolestaan suorittaa diplomiopintojaan loppuun joka toinen. Vuorottelemme pikkujepen vahdintaa, sillä emme näin lyhyellä reissulla ole oikeutettuja mihinkään hoitotukiin tai -paikkoihin eikä kultahammasalueellamme edes ole juurikaan lasten palveluja, kuten lapsiparkkeja. Muutamia mukavia leikkipuistoja sentään on. Arki on toisaalta haastavampaa täällä, väliaikaismajoituksessa, kun kodin tarjonta on rajoitettua (ei ole mausteita, ruokaöljyä, raastinrautaa, monia paistinpannuja jne talon puolesta), eli ruuanlaitto ja muutenkin kotityöt sujuvat hieman takamatkalta. Lasta on hankalampaa leikittää/viihdyttää, kun leluja on nuukasti. Askartelemmekin paljon pahvipakkauksista, niitä on hauska maalata vesiväreillä eikä väripaketin kanniskelu matkalaukussa paljoa paina. </p><p>Kuitenkin uuden maan ja kaupungin kokeminen yhdessä palkitsee niin paljon, että pikkuhankaluudet unohtuvat joka ilta, viimeistään uuden mielekkään aamun koittatessa. Suosittelen samoin tunteville!</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnDSqtP5J_D_97uEmF7R0v_8ai1gbAfE6zH3QR9rk86S2hdYVsD94-2rNfmk03wacXPkWwW27go20uiXVbCaZC80TIqxPHXJdvkseKJwFxxRo_ePSsw3H4C2AjJKeyo_WtqwecgMcmhAnSD3aap3OUaoSYrjMRCSbRl7lApOyQyTlT0b0Xdsez5pGLv8B2/s1472/Van2.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1472" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnDSqtP5J_D_97uEmF7R0v_8ai1gbAfE6zH3QR9rk86S2hdYVsD94-2rNfmk03wacXPkWwW27go20uiXVbCaZC80TIqxPHXJdvkseKJwFxxRo_ePSsw3H4C2AjJKeyo_WtqwecgMcmhAnSD3aap3OUaoSYrjMRCSbRl7lApOyQyTlT0b0Xdsez5pGLv8B2/w640-h360/Van2.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vancouver lähivuorelta katsoen, Cypress Lookout. </td></tr></tbody></table><div><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuEMZUDclsRXCGOSHil9uHQNS43RaE7F2OdEJNz1ZM0iZk1A6wtRh5jsePIP4Xv83HSQTBpYCNONUctAwrDlmyN914AtXyrH4CucvaD01cSobH1Oguqi94c0hMapRqn_ugnmaeaNSWOCoeRbnCYFYVXIkS-FYolwalRmmqOE-EcTrEw32sOcvLCmVRagns/s1218/Van1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="914" data-original-width="1218" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuEMZUDclsRXCGOSHil9uHQNS43RaE7F2OdEJNz1ZM0iZk1A6wtRh5jsePIP4Xv83HSQTBpYCNONUctAwrDlmyN914AtXyrH4CucvaD01cSobH1Oguqi94c0hMapRqn_ugnmaeaNSWOCoeRbnCYFYVXIkS-FYolwalRmmqOE-EcTrEw32sOcvLCmVRagns/w640-h480/Van1.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Lähirinteen kartanot. Emme ihan tällaisessa asu.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVNeHXLfdk71DeLJ-d7X5A7tHMGPzm9SycdDTjULXcHHHJRF3pAALqkLsUFTGpvHB0X3MYvuG9sGIguaaBUMkU8vvTJ0PXrxDfGId-5pHnF3yZAbHJV4GjF0tJ39JktOasgkKCJDecSvs3vqPwE9osivWGvcoJhzbhkv7b1h8hgFSzTIEhuCCF9XqWCscj/s1473/Van4.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1473" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVNeHXLfdk71DeLJ-d7X5A7tHMGPzm9SycdDTjULXcHHHJRF3pAALqkLsUFTGpvHB0X3MYvuG9sGIguaaBUMkU8vvTJ0PXrxDfGId-5pHnF3yZAbHJV4GjF0tJ39JktOasgkKCJDecSvs3vqPwE9osivWGvcoJhzbhkv7b1h8hgFSzTIEhuCCF9XqWCscj/w640-h360/Van4.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vancouver on kiireinen satamakaupunki niin tavarankuljetuksen kuin turisminkin saralla. Kesäkausi on täynnä risteilyaluksia, reitillään Alaskaan.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhEWVNDkLCgaENzIxH5Mf4KQTPyGbAFqtb1rHmtLyBcCNXbvzIOuh6WgzRYX1nnIAC0SeOLL5YTBVE2PaNjK8UE5NrygdEgMsCNf2XV8RyUXAAFyB1tWW-eccnFhUAnNKNIp_Sf2jz5edUlRIB9pFdAaOV0jMIHAqG8l0OhEkv33Ul7mQBPEJQkOuK0NVmV/s1104/Vic1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1104" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhEWVNDkLCgaENzIxH5Mf4KQTPyGbAFqtb1rHmtLyBcCNXbvzIOuh6WgzRYX1nnIAC0SeOLL5YTBVE2PaNjK8UE5NrygdEgMsCNf2XV8RyUXAAFyB1tWW-eccnFhUAnNKNIp_Sf2jz5edUlRIB9pFdAaOV0jMIHAqG8l0OhEkv33Ul7mQBPEJQkOuK0NVmV/w640-h480/Vic1.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yllä ja alla: Victorian arkkitehtuuria Vancouver-saarella.</td></tr></tbody></table><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgSlkZsfzJuOkmd47mjo3KQIzl-Z9mjec7DRFfHZ_aHJL402CWIo2-RoPN-OZk8BX2q6EGHp7Nq5ecxwsYa9xy0H0Fh_BMd58hMc9RsFA_WD7Kce6O8P6V-DnBcvraaWZeUxhVC0ZbhYaumce9lyaKNCI_mPuwSnJgG52M3YOmOu5T4daWeQ6gOhv0F6_B/s1104/Vic2.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1104" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgSlkZsfzJuOkmd47mjo3KQIzl-Z9mjec7DRFfHZ_aHJL402CWIo2-RoPN-OZk8BX2q6EGHp7Nq5ecxwsYa9xy0H0Fh_BMd58hMc9RsFA_WD7Kce6O8P6V-DnBcvraaWZeUxhVC0ZbhYaumce9lyaKNCI_mPuwSnJgG52M3YOmOu5T4daWeQ6gOhv0F6_B/w640-h480/Vic2.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCfe8wZuNYcedYtTLeZhVJrXyIk0H7I7_99bFttJLMvL4ljww0Gh0bRTA7wevefDy1CHppH46Sqn93Rq964nujlRVicyiIinlgsptRL8VXi4L2nS81-3KfD0OzQhNwv0BJJhD5V6qWVo47YQQqQp2Zg4ewuD_fNHARLFkfNmv0xr55u6skm8hwR4h3Vycx/s1104/Vic3.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1104" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCfe8wZuNYcedYtTLeZhVJrXyIk0H7I7_99bFttJLMvL4ljww0Gh0bRTA7wevefDy1CHppH46Sqn93Rq964nujlRVicyiIinlgsptRL8VXi4L2nS81-3KfD0OzQhNwv0BJJhD5V6qWVo47YQQqQp2Zg4ewuD_fNHARLFkfNmv0xr55u6skm8hwR4h3Vycx/w640-h480/Vic3.jpg" width="640" /></a></div><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnxJSuEU4BhUptJnoBwuv3ydwgc9p6rVHIkC9ZsAs9Fdai7zxpmjHqtHlncGIZMdEthoFpmmWK7hcmRspg8Cgv9Hhk79kp7Wo3WWz8XJA2bQb3J6Iwy3NclGKXb_vKRn94FEW4pcrZorqevYK0JfaAwlkx6XBHaS8UgREnDrBKVTaKla_glGXIoAzOIphI/s828/Van3.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="621" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnxJSuEU4BhUptJnoBwuv3ydwgc9p6rVHIkC9ZsAs9Fdai7zxpmjHqtHlncGIZMdEthoFpmmWK7hcmRspg8Cgv9Hhk79kp7Wo3WWz8XJA2bQb3J6Iwy3NclGKXb_vKRn94FEW4pcrZorqevYK0JfaAwlkx6XBHaS8UgREnDrBKVTaKla_glGXIoAzOIphI/w480-h640/Van3.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Outoa evästä. Juustoraasteleipä, limpusta puolet. Kuulemma alkuruoka esim. pizzalle (!).</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-89397450716936240822023-06-04T03:50:00.000+08:002023-06-04T03:50:00.882+08:00Vancouver-päiväkirja, täällä ollaan!<p>Terveisiä Vancouverista! Kirjoitin viimeksi toukokuun alussa, ja tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon. Vietimme aikaa Suomessa sukuloiden, osallistuin E:n kanssa tohtoripromootiooni Jyväskylässä, ja siirryimme koko perheenä Kanadaan kesänmittaiselle tutkijavierailujaksolle. Mistähän päästä aloittaisi? Kronologisesti varmaan helpointa. </p><p>Jyväskylässä vietettiin suorastaan jättimäistä promootiojuhlaa toukokuun lopussa, kun 400 maisteria, tohtoria sekä näiden seuralaista juhli akateemisia saavutuksiaan. Promootioita on vain muutaman vuoden välein eikä niihin tietenkään osallistu jokainen valmistunut, toisaalta promootioon saa tulla vaikka vuosikymmenen "myöhässä". Eli jokainen vielä promotoimaton valmistunut saa osallistua halutessaan. Kynnyksenä monelle varmastikin on hinta: promootion osallistumismaksu on useita satasia, seuralaiselta samoin. Muita rahareikiä ovat ihan paikalle matkustus ja majoittuminen, sekä tietenkin juhla-asu, hattu ja miekka. Laitoin mielenkiinnosta ylös, paljonko osallistumisemme kaikkinensa maksoi, ja tällainen oli kuitti: </p><p>Osallistumismaksut, 250€ tohtorit ja 230€ seuralaiset</p><p>Majoitus kaksi yötä, kaksi henkeä 98€ ("boutique"-hostellissa)</p><p>Bussit Jyväskylään ja sieltä pois, yht. 110€</p><p>Kaksi juhla-asua minulle (miekanhiojaisiin eli promootion aaton juhlaan, sekä itse promootioon ja illallistanssiaisiin, sis. kaikki pakolliset eli kengät, laukku, juhla-hanskat, mustat sukkahousut, miekkavyö ja musta sateenvarjo) 200€</p><p>Frakkipaketin vuokra E:lle, pakolliset kaksi versiota (musta liivi, valkoinen liivi, lakerikengät, mattakengät) 260€</p><p>Tohtorinhatun ja lyyran vuokra postikuluineen 170€</p><p>Miekka 0€, koska sain lainaan yliopistolta kyselemällä</p><p><i>Yhteensä 1318€</i></p><p>Onnistuin mielestäni puristamaan kulut minimiin, sillä kokosin juhla-asut kasaan jo omistamistani vaatteista sekä kirpparilöydyistä, vaikkakin jouduin ostamaan uutena alesta polvipituisen mustan cocktail-mekon - tein siitä siis iltapuvun lisäämällä pitkän mustan hameen. Pukukoodi juhliin on tiukka ja ehdoton, eli vaikka sävelsinkin asujen kanssa, niiden piti kuitenkin mätsätä vaadittuun. Lisäksi säästimme liikkumisessa (bussi junan sijaan) ja majoituksessa (hostelli hienomman vaihtoehdon sijaan). Myös miekan laina ostamisen tai vuokrauksen sijasta tiputti yhteissummaa useilla satasilla. </p><p>No, nyt kun on saatu kuiva kirjanpito alta pois, kannattiko panostus? Kyllä, ehdottomasti. </p><p>Juhlat olivat kaksipäiväiset - kolmaskin päivä olisi ollut valittavana, mutta sen jätimme pois lastenvahti- ja kulusyistä, mutta oikeastaan enimmäkseen siksi, että emme ehtineet ilmoittautua siihen ennenkuin järviristeilypäivä oli loppuunmyyty. Juhlat olivat hyvin perinteiset akateemisuudessaan ja peräti ihmettelin, miten historiallisen hieno henki niihin saatiin klassisuudella: kaikki ohjelmat ja esitykset olivat joko kuorolaulua ilman säestystä, runonlausuntaa, puheita tai instrumentaalimusiikkia. Promootiopäivän iltana tanssittiin myös vanhojentanssit, mutta me emme tanssilattialle päässeet harjoituksen puutteen vuoksi: harjoituksiin olisi pitänyt osallistua Jyväskylässä ainakin yksi kerta ennakkoon ennen h-hetkeä. Juhliin tietysti kuului myös gourmet-ruokailua viinien kera kaksien illallisten merkeissä, sekä paljon sosialiseeraamista pöytäseurueen kanssa. Tässä ratkaisevasti auttoi Australiassa opittu small talk-taito, sillä pöytäseurueet olivat suomalaiseen tapaan hieman jäässä alkuun. </p><p>Juhlista jäi hienoja muistoja ja mielestäni varsin tyylikkäitä kuvia. Ainut "moka" oli, etten testannut hatun kanssa minkäänlaista kampausta ennakkoon ja promootioaamuna väsäämäni lettinuttura ei sitten sopinutkaan lierin alle, kun hattu painettiin päähäni juhlavassa seremoniassa. Aavistuksen liian suuri vuokrahattu lipsahteli silmilleni siihen malliin, että perässä kulkeva kysyi, annettiinko minulle väärä hattu! Tilanteen korjasi nutturan nopea purku kahdeksi letiksi, kun en muutakaan keksinyt paniikissa. Mutta aika pieni murhe tuo. </p><p>Tämäkin juhla tosin hiukkasen jäi muun matkustuksen ja sen tuoman jännityksen/innostuksen jalkoihin, samoin kuin väitöstilaisuuteni. Väittelyni jälkeen helmikuussa 2020 lähdimme melkein suorilta Italiaan kiertelylomalle ja siitä meidän oli tarkoitus jatkaa maailman ympäri, mutta korona katkaisi siltä suunnitelmalta siivet (ja vei lentolippurahat) kuten muistamme. Nyt lähdimme Jyväskylästä samantien Espooseen odottelemaan seuraavalla viikolla lähtenyttä "muutto"lentoamme Kanadaan. Ja täällä ollaan nyt!</p><p>Saavuimme Vancouveriin reilu viikko sitten ja olemme jo nyt kierrelleet kaupunkia ja seutua siihen malliin, että aika tuntuu kuukaudelta. Vancover on ainakin vierailijan silmin mahdollisesti yksi maailman kauneimpia kaupunkeja* tai ainakin yhdellä kauneimmista paikoista. Arkkitehtuuri sinällään ei ole mitenkään pysäyttävää, vaan aika geneeristä ja elementtipohjaista teräs-lasi-betoni-pilvenpiirtäjärakentamista. Mutta kaupungin vihreys ja sijainti meren, jokilaaksojen ja vuorten helmassa ei voisi upeampaa olla. </p><p><i>*Vancouverissa tosin on Kanadan kaupungeista eniten(?) sosiaalisia ongelmia, mikä näkyy käsiin räjähtäneenä kodittomuutena ja huumeidenkäyttönä tietyillä alueilla, Downtown East Side etenkin.</i></p><p>En oikein osaa vielä pukea sanoiksi kaikkea näkemäämme, joten palaan Vancouverin ja Kanadan kuvailuun tuonnempana. Mutta yksi asia on varma: tämä(kin) reissu vahvistaa vakaumustani siitä, että matkustaminen ja ylipäätään liikkeellä olo on ihmisen parasta aikaa. Uusissa tai tutuissa maisemissa, ympäristössä liikkuminen ja sen tutkiminen monin eri tavoin - kävellen, pyöräillen, uiden, kiipeillen, junalla - on palkitsevaa sinällään ja ruokkii kehoa ja mieltä. Vaihtelu virkistää ja vaihteleva liikkuminen virkistää vielä enemmän, siis vastakohtana tietokoneen ja ruutujen ääressä nökötykselle. Vaikka koneella tätä bloggaan ja töitäkin täällä tulee tehdä, matka antaa taas paljon uutta pontta sille, että järjestän työpäiväni toisin myös jatkossa: mahdollisuuksien mukaan liikunnan ja maailmantutkimisen ehdoilla tai ainakin niitä mukaan ujuttaen. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiChxwg53vp0wAOq6uPCR_fkMc8emMRYA9kjPR_YfHRLxymwhUc73LY_13PqjHFFP8Zmz6cYkaDVEeqklA_qDsybkxwRzexLLIAKFfhQhkR6uyX54y_uRmig655TEmiWYmkl1yCwnfsAMKG88nzqHhAm-Fcgo8Sgob8EegIvN96nBsD50OvIx8iHn7r8g/s2048/Kanada1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiChxwg53vp0wAOq6uPCR_fkMc8emMRYA9kjPR_YfHRLxymwhUc73LY_13PqjHFFP8Zmz6cYkaDVEeqklA_qDsybkxwRzexLLIAKFfhQhkR6uyX54y_uRmig655TEmiWYmkl1yCwnfsAMKG88nzqHhAm-Fcgo8Sgob8EegIvN96nBsD50OvIx8iHn7r8g/w480-h640/Kanada1.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSOpb8iLSEdPJaAsy3o2xVbnfLjoLlVKF6-7dDpi-bNUAYNVOnwgKa_pQPsg5qF_puZ90JgcfqQs5S0iIxXru1cI5By4TmOkc9FqdD9HzFbZ_RPhhGp2DEIE975M9gqYwaecIH7HYfoWRn2b4MQ2ZkYnj_QeBkMH1BBLWUEd1EXyU5U3gsNCtTUV0M-A/s2048/Kanada2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSOpb8iLSEdPJaAsy3o2xVbnfLjoLlVKF6-7dDpi-bNUAYNVOnwgKa_pQPsg5qF_puZ90JgcfqQs5S0iIxXru1cI5By4TmOkc9FqdD9HzFbZ_RPhhGp2DEIE975M9gqYwaecIH7HYfoWRn2b4MQ2ZkYnj_QeBkMH1BBLWUEd1EXyU5U3gsNCtTUV0M-A/w640-h480/Kanada2.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEw1cb64lohTT-k8IUNgAr4WoyzzCUfFCb_La0E8f-aF7SqDn80N_fT8r3RdCSBanh4qqSfnRO70m0LB5T5a-_HE_ifUQnMe8zSVQjtThBK3S9XAmmEOT5-pvRcDAG7zBQ7SulwXi9oL1IOQqQZMc9RHyU6vvNu0YBqrejC1TnfDNHLXQ-C2WW5I3qdA/s2048/Kanada3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEw1cb64lohTT-k8IUNgAr4WoyzzCUfFCb_La0E8f-aF7SqDn80N_fT8r3RdCSBanh4qqSfnRO70m0LB5T5a-_HE_ifUQnMe8zSVQjtThBK3S9XAmmEOT5-pvRcDAG7zBQ7SulwXi9oL1IOQqQZMc9RHyU6vvNu0YBqrejC1TnfDNHLXQ-C2WW5I3qdA/w480-h640/Kanada3.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxcv0ddZoCM2B2kOC5kSYdQ9ymnQXB6CWwKnfQhc2KLwv-0EmKj0bHkkHoQPi0I72DXmAIvYot2YjxG-Og85DEIlTK9SgdrHhWUr8zHA_PpBHJmFi1_6v_w33zvbO44Jna8E2_ZrLXQHebS2nGV35z8m06Btzay8QsicDbaRPhVMvIlVH4-IS6w6TPPA/s2048/Kanada5.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxcv0ddZoCM2B2kOC5kSYdQ9ymnQXB6CWwKnfQhc2KLwv-0EmKj0bHkkHoQPi0I72DXmAIvYot2YjxG-Og85DEIlTK9SgdrHhWUr8zHA_PpBHJmFi1_6v_w33zvbO44Jna8E2_ZrLXQHebS2nGV35z8m06Btzay8QsicDbaRPhVMvIlVH4-IS6w6TPPA/w480-h640/Kanada5.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoofxIyjtYU6K3l-DygF4HukbX_uhLbyhoiinoC_ACnWEOgEe3aK7603dAlNLjEMZk8PGXtRuvJhJr_eLUvawJGeUZuPjOLK1RhXQfrH8kzbGFBeifRGU2daajvi1J2nNRQyYbr7kWZO8fBep4CNtt4xU-UHIr6yQAnC-NBDtrojn7BorOMKdNRS8Q9w/s2048/Kanada6.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1452" data-original-width="2048" height="454" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoofxIyjtYU6K3l-DygF4HukbX_uhLbyhoiinoC_ACnWEOgEe3aK7603dAlNLjEMZk8PGXtRuvJhJr_eLUvawJGeUZuPjOLK1RhXQfrH8kzbGFBeifRGU2daajvi1J2nNRQyYbr7kWZO8fBep4CNtt4xU-UHIr6yQAnC-NBDtrojn7BorOMKdNRS8Q9w/w640-h454/Kanada6.jpg" width="640" /></a></div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3E1kL3lNkpHFSwKSizCYDO0gI4uksLaa6aG4TxGy9gO4cgxINO5W5AXfrNC8POKvIj9BrMzYtTZA2NIKPc0X4xyI9YbBClp_LzqXesGYl_iQd4SZxiy5ft-WmAyx38QXJtKOfvc3jkdp_JwQUlPNymln6RL9J5VGGlU-6zCQ8SAyWWC75fQQoc8CBBw/s1296/prom3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="972" data-original-width="1296" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3E1kL3lNkpHFSwKSizCYDO0gI4uksLaa6aG4TxGy9gO4cgxINO5W5AXfrNC8POKvIj9BrMzYtTZA2NIKPc0X4xyI9YbBClp_LzqXesGYl_iQd4SZxiy5ft-WmAyx38QXJtKOfvc3jkdp_JwQUlPNymln6RL9J5VGGlU-6zCQ8SAyWWC75fQQoc8CBBw/w640-h480/prom3.jpg" width="640" /></a></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjl16WsET8XDev1RS6QGznITf1jaX18PYg-oQML6md8Hnza8Xyy_qtrqgAc4jPnFKlj2j19GNuALnXvADOE3IOJ1PIYe4Fs_sr5y5DoT_Q4d91OOiTm11a3awb8ZwyhQ_qMsiF672uwe1wn7DBbAJkRia-JP9MmCujLNyQtVUFOjIeOZBcY_eUzDJ5B4A/s2048/Prom1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1735" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjl16WsET8XDev1RS6QGznITf1jaX18PYg-oQML6md8Hnza8Xyy_qtrqgAc4jPnFKlj2j19GNuALnXvADOE3IOJ1PIYe4Fs_sr5y5DoT_Q4d91OOiTm11a3awb8ZwyhQ_qMsiF672uwe1wn7DBbAJkRia-JP9MmCujLNyQtVUFOjIeOZBcY_eUzDJ5B4A/w542-h640/Prom1.jpg" width="542" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhq70l1lXI2dWLSr_Vb3tO9nHwMAYq2j1cZ2WyJnNVcVv0vHvf7SNTmfO6h6qLP2F4fOzF0PXFWdIaGNHqBzF0jjOpZ1zfHEB0WLMp9gpjRi3cVg3BaUXYHySyAEkI52P2pD7U88f0tJUvqy5GR1yekd3MU6K4Aah6JsQf6vpAYjSly_d0AHEkJpMCR4g/s1489/Prom2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1489" data-original-width="907" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhq70l1lXI2dWLSr_Vb3tO9nHwMAYq2j1cZ2WyJnNVcVv0vHvf7SNTmfO6h6qLP2F4fOzF0PXFWdIaGNHqBzF0jjOpZ1zfHEB0WLMp9gpjRi3cVg3BaUXYHySyAEkI52P2pD7U88f0tJUvqy5GR1yekd3MU6K4Aah6JsQf6vpAYjSly_d0AHEkJpMCR4g/w390-h640/Prom2.jpg" width="390" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br />Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-15583860936751328742023-05-05T18:40:00.004+08:002023-05-05T22:16:21.527+08:00Nurinpäin Australiassa<p>Hellurei ja terveiset Suomesta! Olemme kolmatta viikkoa lomalla Suomessa herra 4veen kanssa. E on vielä kierroksella Ranskassa, josta liittyy seuraamme äitienpäivänä. Loma on tosin ollut enemmän mallia työloma, koska nelivuotiaalle on jatkuvaa onnenpäivää tajuta, ettei enää mennäkään päiväkotiin, vaan hillutaan kotona äidin ja sukulaisten kanssa aamusta iltaan ja leikkiä ja leikittäjää piisaa - jos ei, sitä vaaditaan kärkkäästi ja kovaan ääneen. Lomasuoraan saatiin mukaan sairaslomakin, koska varotoimista huolimatta en koskaan selviä pitkistä lennoista sairastumatta nuhaan. No, nyt onneksi alkaa elämä voittaa, vaikka kirjaimellisessa mielessä elämä eli luonto vielä kangerteleekin lumisohjon ja räntäkuurojen alla. Oli jouluisin vappu naismuistiin! </p><p>Maanvaihto kirvoittaa aina vertailuja, niin tälläkin kertaa. Tässä muutamia huomioita, joita olen haalinut blogin luonnoskansioon julkaisua odottelemaan. Joten miksipä ei tuutata tätä ulos nyt. Australian kutsumanimi on <i>Down Under</i> ja kulunut vitsi on, miten kaikki on siellä nurinpäin. No, ehkä kirjaimellisesti ei, mutta jotkut asiat kuitenkin. </p><p><b>Uimahalli ja sauna</b></p><p>Aussit tunnetaan surffikansana, ja väestöstä 80% asuu rannikkoalueilla, koska mantereen keskusta on hiekka-aavikkoa. Meri kuuluu elämään, elämäntapaan ja kulttuuriin vahvasti, silti tai ehkä juuri sen vuoksi uimahallejakin on runsaasti. Melkeinpä jokaisella kunnalla on oma urheilu- tai monitoimihallinsa uima-altaineen. Uimahallissa käynti on kuitenkin erilainen kokemus kuin Suomessa, ei välttämättä parempaan suuntaan. </p><p>Suomessa allasalueelle ei pääse ulkovaatteissa eikä ainakaan ulkokengissä. Perthissä pukuhuoneisiin kuljetaan allasalueen kautta, hiekkakengillä tallaten, eivätkä läheskään kaikki edes käy vaihtamassa uikkareihin. Monet vanhemmat vahtivat lastenaltaassa polskivia muksujaan sisävaatteissa, ja vanhemmat täyttävät myös katsomot ja altaanvieruspenkit, kun uimakouluja pidetään. Läheskään kaikki eivät myöskään käy suihkussa ennen tai jälkeen kloorialtaassa pulikoinnin (varmaan käyvät sitten kotona..?), vaan lapset saatetaan pakata autoon suoraan uikkareissa ja kylpytakissa, mennen tullen. Näin ollen yksi allasvahti on lähes koko ajan työllistetty siinä, että ajelee lattioita pesuri-kuivurilla. </p><p>Saunaan mennään uikkarit päällä, suihku taktisesti (vaikkakin ohjeistuksen vastaisesti) ohittaen. Sauna on allasalueella ja jaettu, eli saunoja ei ole erillisiä miehille ja naisille. Itseäni suuresti nyppivä asia on, että osa porukasta lappaa saunaan suoraan kuntosalilta lycrassa, eli saunaan mennään "nesteenpoistoon", hikoilemaan kiloja pois. Tämä on aivan älytön trendi. Joku viikko sitten höyrysaunassa eräs nuorimies kuntoiluvaatteissaan laskeutui lattialle ähkimään, kun ei jaksanut enää kuumuutta, muttei suostunut lähtemään pois, vaikka eräs toinen ja minä sitä ehdotimme. Hän sanoi, että tavoittelee puolta tuntia, ja oli ollut vasta vartin. Kävin sitten vaivihkaa vinkkaamassa allasvahtia tsekkaamaan saunan, ettei mies ainakaan pyörry sinne. Vähemmän rentouttavaa kaikille. </p><p>Saunoja yleensä on joko turkkilainen höyrysauna tai kuivasauna, tai molemmat. Kuivasauna on siis suomalainen sauna ilman löylyä. Kiuas löytyy, mutta vedenheitto on ehdottomasti kielletty, etteivät "vastukset mene oikosulkuun". En itse käy enää kuivasaunassa, koska ei se leivänpaahtimessa istuminen aja asiaansa ollenkaan. Turkkilainen nyt jotenkin toimii, vaikka laatoilla istuminen trooppisessa lämpösumussa ei ole sama kuin puulauteilla löylyn heitto. Saunojen, samoin kuin porealtaiden, edustalla on aina litania varoituksia: ethän mene, jos kärsit siitä tai tuosta terveysongelmasta tai olet raskaana. Myöskään lapsia ei päästetä saunaan, vaan ikäraja yleensä on 16v. Suomalainen vauvaansa vadissa saunassa kylvettävä ehkä hymähtelee tälle, mutta aussien kehno ymmärrys saunoista auttaa ymmärtämään kiellot. Ajatellen niitä saunaan lähes pökrääviä nesteenpoistajia. </p><p>En ole itse aiemmin suuresti tykännyt aussiuimahalleista, koska niissä on mielestäni liian meluista ja likaistakin (hiekka ym. kengistä). Kuntoilumielessä ja työkunnon ylläpidoksi hankin kuitenkin monitoimihalliin jäsenyyden ja olen totutellut uimaan kerran-pari viikossa jo vuoden ajan. Kyllähän siihenkin tottuu, mutta suomalainen hygieenisempi ja kylpylämäisempi meno sopii omaan mielenmaisemaani huomattavasti paremmin. </p><p><b>Koulupolun aloitus</b></p><p>Länsi-Australiassa peruskoulu alkaa pakollisella esikoululla sen kalenterivuoden alussa, jolloin lapsi täyttää viisi vuotta vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Suomentaen: naperomme N täyttää viisi vuotta maaliskuussa 2024, joten hän aloittaa eskarin helmikuussa 2024, kun kouluvuosi alkaa. Hän on siis vasta 4v., kun eskariuniformu vedetään päälle ensi kertaa. Suomessa eskari on aloitettava sen kalenterivuoden syksynä, jolloin lapsi täyttää kuusi vuotta, eli lapsikohtaisesti jopa puolitoista vuotta myöhemmin kuin Aussilassa. Ja pikkulasten vanhemmat tietävät varsin hyvin, miten ison eron kehityksessä tekevät vuosi saati kaksi. </p><p>Esikoulua edeltäisi peruskouluun niinikään kuuluva<i> kindy </i>eli esi-esikoulu tai leikkikoulu, joka ei ole pakollinen. Emme kuitenkaan itse ilmoittaneet pikkujeppeä kindyyn helmikuussa 2023, koska käytännön tasolla se lähinnä vaikeuttaisi elämäämme. Kindyä on 15 tuntia viikossa, eli koulusta riippuen esim. kaksi kuuden tunnin päivää ja yksi aamupäivä per viikko, tai vuoroviikoin kaksi ja kolme kuuden tunnin päivää. No, harva työpaikka tarjoaa vanhemmille viiden tunnin työpäiviä, jotka mahdollistaisivat kouluun viennit ja haut plus työmatkat. </p><p>Koulut usein järjestävät aamu- ja iltapäiväkerhoja, mutta omalla kohdallamme niitä ei ollut tarjolla ja lapsi menisi myös päiväkotiin silloin, kun ei ole kindypäivä. Tämä logistinen pallottelu ei houkutellut ollenkaan eikä myöskään ollut selvää, mitä sellaista lapsi koulun kindyssä oppisi, mitä ei päiväkodin kindystä saa. Etuna olisi, että koulun kindy on ilmainen, päiväkoti maksaa meille $55 eli 33€ per päivä (maksut riippuvat vanhempien tulo- ja "työaktiivisuus"tasosta, jotka paikallinen Kela <i>Centrelink</i> määrittää). Toisaalta aamu- ja iltapäiväkerhot maksavat, eli koulun kindyn ilmaisuus pyyhkiytyy näiden maksujen myötä pois. </p><p>HUOM: Peruskoulusta minulla ei ole vielä omakohtaista kokemusta, eli kaikki "tietämäni" perustuu muilta kuultuun ja netistä luettuun. Siksipä minulla varmaan on jokseenkin puolueellinen ja nihkeä asenne, koska suomalaisessa peruskoulussa arvostamani puolet - säännölliset välitunnit, vapaa leikki, pienet luokkakoot, opettajien korkea koulutus ja ilmainen kouluruokailu - eivät Auslandiassa ole lainkaan itsestäänselviä. Eivätkä kuulemma nykyään enää Suomessakaan... Todennäköisesti kirjoitan kouluun liittyen päivityspostauksen vuoden 2024 lopussa, kun sitä oikeaa kokemusta on, ja julistan kaikki nykyiset pelkoni turhiksi :D </p><p>Netin pohjalta tutkien perthiläisissä peruskouluissa on vain yksi välitunti aamupäivästä, eli aussien rakastama <i>morning tea</i>. Koulupäivä kestää noin yhdeksästä kolmeen ja puoliltapäivin on puolen tunnin lounastauko. Yhden välkän ja yhden ruokatauon lisäksi ei siis muita taukoja näy, mikä ei suomalaisen logiikkaan istu yhtään. Ei aikuinenkaan jaksa koko päivää tauotta, miten pikkuvekarat, joiden työtä oikeasti on leikki? Ilmeisesti jonkinlaisia taukoja ja tekemisen vaihteluita on leivottu päivään sinne tänne, koska eiväthän opettajatkaan jaksa vetää sata lasissa kuutta tuntia. </p><p>Toinen omakohtaisesti kammoamani asia on kouluruokailun puute. Tyypillisesti kouluun pakataan lapselle mukaan eväät, eli ainakin meikämannen mielikuvituksettomassa keittiössä lounaat tulevat typistymään linjalle voileipää/piirakkaa/pizzaa, hedelmiä ja vihanneksia kylkeen. Tuntemani aussiäidit pitävät hyvänä, että kukin perhe ruokkii oman muksunsa, niin varmasti tietää, mitä tämä syö ja millaisilla terveys/ravintoarvoilla. Itse olen aika päinvastaista mieltä eli nimenomaan "joukkoruokailu" opettaisi erilaisten ruokien ja makujen ääreen ja ammattimainen keittiöhenkilökunta osaa kyllä laittaa ravitsevaa ruokaa. (Syökö lapsi sitten sitä, on toinen kysymys, minkä ääressä Suomessakin painitaan). Kuulemma kouluissa on usein myös kanttiini, josta voi ostaa välipalaa. En tosin tässä vaiheessa tiedä, millaista ruoka siellä on, eli onko tarjolla oikeaa ruokaa vai settiä ranskikset-nugetit-sipsipussi kuten kanadalaisissa yliopistoissa. </p><p>Mielestäni ironisesti Australiassa(kin) usein ihaillaan suomalaista koulua, etenkin ilmaista kouluruokailua ja ulkona vietettyjä säännöllisiä välitunteja. Kuitenkaan tänne niitä ei ole laajassa mitassa tuotu, yksittäisten koulujen rehtorien kokeilujen lisäksi. </p><p>Toisaalta, aussikouluissa ilmeisestikin käytetään paljon aikaa, vaivaa ja intoa vuorovaikutus- ja esiintymistaitojen harjoitteluun. Lapset oppivat hyvin nuoresta olemaan <i>assertive</i> eli terveen itsevarmoja ja suorapuheisia, tai ainakin se on tavoite. Esimerkiksi meidän kindyssä on pienenä ongelmana kiusaaminen, tarkemmin sanoen yhden ongelmalapsen käytös muita, myös meidän N:ää kohtaan. Toki ohjaajat siellä pyrkivät puuttumaan rajuun käytökseen, mutta kaikki lapset opetetaan myös sanomaan ääneen ja reippaasti, <i>ei, en tykkää tuosta, lopeta.</i> </p><p>Tämä käytösmalli jatkuu aikuisuuteen eli olen useinkin todistanut vierestä esim. asiakaspalvelutilannetta, jossa aspaa pommittaa joku rasittava, jopa aggressiivinen tyyppi ja aspa osaa sanoa hyvin tehokkaasti, itsevarmasti, kuitenkin kohteliaasti: tuo ei käy päinsä, lopeta. Silloin mielessä usein käy, että suomalaisten kansallistunne ketutus varmaan vähenisi rajusti, jos kaikki olisi opetettu jo lapsena kommunikoimaan omat rajansa selkeästi, silti vihatta, eikä tarvitsisi vain kyräillä, harmitella ja hiljaa hiiltyä, kun ei kehtaa tai osaa sanoa etenkään vieraammalle, miltä oikeasti tuntuu tai mitä toiselta tarvitsee. (Ajattelen nyt vaikkapa niitä hetkiä, jolloin suomalainen jumittaa toisen takana marketissa eikä kehtaa pyytää tilaa päästäkseen ohi kärryjen kanssa...).</p><p><b>Suhtautuminen säähän ja luontoon</b></p><p>Havahduin tässä vappuviikon lumisateessa ja kuuraisilla teillä ajaessa, miten erilainen käsitys ausseilla ja suomalaisilla on asioiden vaarallisuudesta. Alkaen auringosta, joka Suomessa kuitenkin on harvinainen valoilmiö aussiarkeen verrattuna. Suomalaiset yleensä ottavat aurinkosuojatoimet hyvinkin vakavasti ja esim. itse en Australian-alkuvuosinani mennyt minnekään vaikkapa hihattomissa vaatteissa, jotta olisin paremmin suojattu UV:tä vastaan. </p><p>Viime joulun tienoilla näin Perthin-naapurustomme someryhmässä motkotuksen Nivean aurinkorasvan tehottomuudesta. Henkilö oli kuulemma palanut pahasti uintireissulla, vaikka oli aurinkorasvaa. Moni muu tuli samaan ketjuun kommentoimaan, että joo on tehotonta litkua tuo uintihommiin, tehdään valitus Nivealle! Muttamutta. Kyseisenä päivänä UV-indeksiarvo oli 13 eli <i>extreme</i>, sitä vastaan ei auta mikään aurinkorasva, etenkään vedessä lilliessä. Suojausta tarvitaan UV-indeksiarvon ollessa yli 3. Suomessa keskikesällä keskipäivällä indeksi nousee 5-7:ään. Kuvittele meneväsi tuntikausiksi uimaan avoveteen UV-arvon ollessa kaksinkertainen... kinkku käristyy, ei siihen auta mikään!</p><p>Lapsiaan aussit suojaavat yleensä hyvin eli Down Under-kestokampanja <i>slip slop slap</i> (sujauta päälle pitkähihaista, lätkäise ihoon aurinkorasvaa, lämpsäytä päähän hattu) on tehonnut. Samoin päiväkodit ja koulut ovat tarkkoja ihon peittämisestä auringossa. Meillä hatun pysyminen taaperon päässä oli alkuun haaste, sen kun saa niin helposti revittyä pois itse. Nyt päiväkoti-ryhmäpaineen jälkeen - ja tajuttuaan, miten hyvin lierihattu auttaa häikäisyssä - lapsi ei suostu ulkoilemaan ilman hattua. Hyvä. </p><p>Tottakai suomalaisetkin usein/helposti kärähtävät etelänlomilla, eli ei aurinkosuojaus mikään finskien erityislahjakkuus ole. Kuitenkin yleisellä tasolla näyttää, että me pohjoisen kasvatit kunnoitamme auringon pelottavaa voimaa hieman enemmän kuin siihen lapsuudesta tottuneet.</p><p>Muutamat suomalaisten usein pelkäämät asiat kuitenkin alkavat vaikuttaa aavistuksen huvittavilta tai ainakin ylimitoitetuilta Auslandiasta käsin. Luonnonläheisiksi ihmisiksi suomalaiset karsastavat ötököitä, etenkin sisällä, jopa kohtuuttomasti. Tällainen olin itsekin ja toki nirhin kärpäset ja öttiäiset edelleen, jos ne tunkevat sisälle ärsyttämään. Mutta en enää hätkähdä jokaista hämähäkinverkkoa aidassa tai etenkään ulkona juoksentelevia kuusi- tai kahdeksanjalkaisia epeleitä, vaikka olisivat isojakin. Jopa <i>redbackit </i>eli mustaleskisukuun kuuluvat myrkkyhämähäkit tapan kätevästi kärpäslätkällä, kun niitä terassillemme ilmaantuu. Tosin sisältä löytyvät torakat, isot (peukalonpään kokoiset) hämähäkit ja niveljalkapistiäiset päätyvät E:n poistamiksi, koska niihin en uskalla koskea. Biologin mielestä tällaisten ottaminen käteen ei ole mitenkään inhottavaa -- minun silmissäni kyseessä on supervoima. </p><p>Suomalaiset suhtautuvat myös ruokamyrkytys- ja vatsatautiriskiin aivan eri vakavuudella kuin aussit. Suomessa puhutaan paljon kylmäketjusta, ruokaloilla on tiukat määräykset kuljetuksesta ja käsittelystä, ihmisillä on kesäisin jopa kylmäkasseja peräkonteissa kaupasta kotiinkuljetusta varten. En ole vuosikymmenessä Länsi-Australiassa nähnyt <i>yhtään </i>kampanjaa kylmäketjusta. Vaikka kesällä asteluvut ovat rutiinisti +35-40 jopa pari kuukautta ja ylipäätään Suomen kesän lämpötiloissa liikutaan kolme neljäsosaa vuodesta.</p><p>Juttelin joskus tätini kanssa kouluruokailusta Australiassa. Tätini, suomalaisen päiväkodin ruokavastaava, oli totaalijärkyttynyt ajatuksesta, että pakkaisin lapsellemme päiväksi mukaan vaikkapa Perthissä tavallisia juusto-kinkku-voileipiä. Eihän niitä voi laukkuun laittaa -- edes kylmälaukkuun -- muutamaksi tunniksi, pilalle menevät lounasaikaan mennessä! Mikä on ihan perusteltu huoli. Toisaalta. Jotenkin kaikki muutkin pärjäävät, ja piknik-tyyppisiä (lapselle kelpaavia) eväitä on vain rajallinen määrä keksittävissä, eli jotenkin vain pitää sekin sutvia. </p><p>Ausseja ei myöskään yleisesti pelota meri, vesi, eivätkä juuri haitkaan tai muut vaaralliset/myrkylliset/haitalliset eläimet. Suomalaisena itse suhtaudun esimerkiksi aallokkoon syvällä kunnoituksella enkä mereen mene, jos olot ovat kuin pesukoneessa. </p><p>Aussien pelottomuus ehkä osin johtuu siitä, että monilla on oma uima-allas ja lapset usein laitetaan jo vauvana uimakouluun, eli uimataito on ilmeisesti keskimäärin aika hyvä. Australiassa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 200-300 ihmistä, Suomessa 100-150, eli asukaslukuun suhteutettuna hukkumiskuolemia on Suomessa jopa kolminkertainen määrä Australiaan verrattuna. Pilkkimiskulttuuri (heikoilla jäillä) sekä juhannuksen vietto järvellä päissään lienevät suuret syyt Suomen hurjiin lukuihin. Lisäksi ainakin Länsi-Australiassa on lailla määrätty, että uima-altaan tulee olla tarkastajan hyväksymällä tavalla aidattu, kun taas Suomessa saa olla vaikka minkälaisia piha-allas-virityksiä ilman lapsiturvallisia suojauksia. </p><p><b>Omituiset riskit</b></p><p>Toisaalta Länsi-Australiassa on vaaroja, joita ei oikeastaan koskaan kohtaa Suomessa. Näistä mielestäni kummallisin ovat auto-onnettomuudet, joissa joku rysäyttää yöllä talon seinästä läpi asukkaiden makuuhuoneeseen. Tässä yhdistyy muutama täkäläinen tyypillisyys. 1) WA:ssa on paljon omakotitaloalueita, joissa talojen etupihoja ei ole aidattu tieltä katsoen. 2) Juuri ajokortin saaneet rallittelevat joskus öisin hiljaisilla lähiöteillä. 3) Talot eivät aina ole kovin järeää tekoa, esim raudoitettua betonia tai betoniharkkoa, vaan kaksinkertaista tiiltä ilman vahvistuksia. 4) Täkäläisissä omakotitaloissa on usein keittiö ja olkkari takapihan puolella, koska terassi/takapiha on olohuoneen ulkojatke. Makuuhuoneet ovat kadulle päin, etenkin vierashuone.</p><p>Jossain vaiheessa ajattelin, lukiessani näistä onnettomuuksista kerran kuussa, etten ikinä itse haluaisi taloa, jossa on makuuhuoneet kadulle päin. No, nykyisessä talossamme näin on, mutta onneksi piha on porrastettu niin, että emme ole katutasossa ja kadun ja talon välissä on matala muuri. Emme myöskään ole kulmatontilla - ne tuntuvat olevan kärsivin kohde, kun (känniseltä) kuskilta pettää ohjaus mutkassa. </p><p>Jos ajattelee toisinpäin, suomalaiset ovat mielestäni rohkeita luonnonolojen suhteen, eritoten kylmän. Suomessa yhtään kukaan ei arkioloissa pelkää hypotermiaa, vaan ulos uskalletaan mennä säällä kuin säällä. Varustus sen mukaan, tietenkin. Ihmiset liikkuvat myös paljon metsissä, aika erämaisemissakin, pelkäämättä eksymistä, villieläimiä, tai ison oksan tippumista päähän (mikä ihme kyllä on aika yleinen pelko maailmalla, minulta on nimittäin tästä usein huolestuneena kyselty). Toisaalta Suomessa satunnaisesti kuolee ihmisiä jääpuikon tippumiseen päähän (kadulla räystäästä), tätä riskiä ei varmasti ole missään päin Australiaa -- edes Tasmaniassa, jossa sataa vuosittain lunta. </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSG6F0_4IKZwhdFI5etWAtDkcI6O00WAYOIimeKuzfmZIIiGh1W-zhUV419ZZe_dXIGgAdIEFmmVEh2u42fxKbO2DDo7YibEzCseQtE6LMahqep-fXVCczBEXEft4yspOX8Q-_wXRuu-yaoLThbO4gSWNfCWz8yV0lc6DjInAvm2-BjXp4To06dWy9FQ/s795/Vappu2023-2.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="795" data-original-width="596" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSG6F0_4IKZwhdFI5etWAtDkcI6O00WAYOIimeKuzfmZIIiGh1W-zhUV419ZZe_dXIGgAdIEFmmVEh2u42fxKbO2DDo7YibEzCseQtE6LMahqep-fXVCczBEXEft4yspOX8Q-_wXRuu-yaoLThbO4gSWNfCWz8yV0lc6DjInAvm2-BjXp4To06dWy9FQ/w480-h640/Vappu2023-2.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jouluvappu 2023. Taustalla jäinen Kallavesi.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgL2Q_qYewY2okuZA2bR--GDIAZ6gKKj6qJsnTCguqbbmhtb5tljeQaZjMulyOHc7cJCga1IV8PEjhCleubQ75doMwbtP2ezlUH0UzccSkg7-593yzN9qblJP6LwE4b8LZthgKyechFtQb2BZIV0Cg5tyrci4o8sZZb9F7ivlHXRaUjyHdOrBj6MPnd0Q/s1944/Vappu2023.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1944" data-original-width="1458" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgL2Q_qYewY2okuZA2bR--GDIAZ6gKKj6qJsnTCguqbbmhtb5tljeQaZjMulyOHc7cJCga1IV8PEjhCleubQ75doMwbtP2ezlUH0UzccSkg7-593yzN9qblJP6LwE4b8LZthgKyechFtQb2BZIV0Cg5tyrci4o8sZZb9F7ivlHXRaUjyHdOrBj6MPnd0Q/w480-h640/Vappu2023.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hypotermiariski? Perusvappu, ehkä myös juhannus.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfGUK41v2PcjGttyNUK9qw35Olgbux82XjtnrIfMx4qV4zEIFL2VkKwlGUI90Tgcz7jpKbE3ErJKfZyP0hTm95JXbI1rkMCI4UuhgDQDTuPP0RCvWjlqPtPqxZpNGRToe9cXbvVhR-fJaemNqH6H6T6mdNU1BsA7mckpWQdOQjJnrwZOYUWTxg4j-Baw/s2592/N-museo.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfGUK41v2PcjGttyNUK9qw35Olgbux82XjtnrIfMx4qV4zEIFL2VkKwlGUI90Tgcz7jpKbE3ErJKfZyP0hTm95JXbI1rkMCI4UuhgDQDTuPP0RCvWjlqPtPqxZpNGRToe9cXbvVhR-fJaemNqH6H6T6mdNU1BsA7mckpWQdOQjJnrwZOYUWTxg4j-Baw/w480-h640/N-museo.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kun australialaistunut äiti ei kestä kylmää, vietetään päivä museossa. </td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-61320349949715254252023-04-11T15:05:00.003+08:002023-04-11T15:24:09.120+08:00Aloilleen asettumisesta - eli taas mennään<p>Tervetuloa seuraamaan vuoden 2020 irtiottomme jatko-osaa (tulevaisuus näyttää, onko kyseessä draama, jännäri vai tragikomedia). Tuli tilaisuus muuttaa väliaikaisesti Kanadaan, joten tuumasta toimeen. </p><p>Muutto-sana on ehkä liian mahtipontinen kuvaamaan kolmen kuukauden tutkijavaihtojaksoa, jolle lähden University of British Columbiaan Vancouveriin. Toisaalta, jos lähtö edellyttää koko kodin pakkaamista pois ja perheen heivaamista reissuun mukaan, niin ainakin muuton ulkoiset tunnusmerkit täyttyvät. </p><p>Lähtö ei tosin tullut salamana poutataivaalta, vaan on ollut tiedossa jo puolitoista vuotta, kun tutkimusryhmäni apurahansa sai. Tutkijavaihto on osa hankesuunnitelmaa ja taisipa olla rahoituksen reunaehto. Kuitenkin asia on tuntunut kaukaiselta aina tänne asti ja nyt yhtäkkiä ei tunnukaan kaukaiselta vaan hyvin iholletulevalta: pikkujeppe ja minä lähdemme matkaan tämän viikon sunnuntaina, tosin Suomen kautta kuukauden lenkin koukaten, ja E liittyy seuraamme Suomessa toukokuun puolivälissä. Toukokuun lopusta elokuun alkuun asutamme jonkun kanadalaisperheen kellarikaksiota Pohjois-Vancouverin puolella. </p><p>Tapani mukaan olen haalinut samaan syssyyn valtavasti tehtävää, tai jotenkin tehtävät vain löytävät minut. Kun muutamme, jätämme kotimme vuokralle kalustettuna, eli kaikki muu irtaimisto pitää varastoida. Olen kuitenkin matkaamassa Suomeen myös työasioissa, eli siihen liittyvät askelmerkit ja tehtävät pitää saada ennen lähtöä valmiiksi, vaikka pakkausteippi huuteleekin laatikosta. Lisäksi Suomessa odottaa tohtoripromootio omine kommervenkkeineen, joihin lukeutuvat mm. kahdet eri iltajuhlat kaksine eri pukukoodeineen. Miekan ja hatun hankinnasta puhumattakaan. Sitä ennen pitäisi jelppiä myös E:n pikkuveljelle kansalaisuus, paperibyrokratian sain valmiiksi tänään (olen luvannut tässä asiassa auttaa jo vuosia ja erinäisistä syistä haun pitää tapahtua ennen lähtöämme). Ja tietysti pitäisi myös pystyä pakkaamaan helposti liikuteltava matkalaukullinen tavaraa kahteen eri ilmastoon, koska Suomen ja Kanadan lisäksi olemme päätyneet varaamaan paluumatkan Meksikon kautta: E täyttää elokuussa 40 vuotta ja eihän noin mahtavaa juhlistus(teko?)syytä voi jättää käyttämättä nähdä vielä yksi maa lisää. </p><p>En edes aloita siitä, että Suomen verovirasto on muistanut minua omilla vaatimuksillaan ja Suomessa viettämämme aika v. 2020 onkin poikinut verovastuita, joista en tiennyt... niiden setviminen jääköön Suomen päähän. </p><p>No, postauksen pointti ei kuitenkaan ole valitella kiirettä, siitä itse asiassa yritän aktiivisesti opetella eroon. Olen tämän vuoden mittaan lukenut kasan kirjoja, joiden yhteinen teema on "suorita vähemmän, elä enemmän" eli kuinka ihmiskunnan olisi terveellistä kokonaisuudessaan pyrkiä ulos työsuoritusten, kulutuksen, tuottavuuspalvonnan ja voitontavoittelun kehikosta. Postauksen ajatus oli pohdiskella aloilleen asettumista ja hieman myös bloggaamista. Aloitan jälkimmäisestä. </p><p>Olen tänä vuonna kirjoittanut minimimäärän postauksia aiempiin vuosiin verrattuna ja osittain kyseessä lienee luonnollinen kehitys: olen pitänyt tätä blogia miltei 12 vuotta eli olen peräisin varmaan liitukaudelta nettiajanlaskussa. Tusinassa vuodessa ehtii sanoa monta asiaa moneen kertaan, aika lailla samaa jankatenkin. Toisaalta ainahan elämässä tapahtuu uutta ja löytyy myös uusia näkökulmia, eli aiheet sinällään eivät lopu. Motivaatio sen sijaan välillä putputtaa huuruilla. </p><p>Osasyynä ovat välillä saamani negakommentit, vaikka niitä kyllä tulee jopa yllättävänkin vähän. Kuitenkin aika ajoin joku ilmaantuu kommenttikenttään tai someen luettelemaan, miten elän väärin, ajattelen väärin tai sanoitan asioita väärin. No, ei pitäisi antaa hetkauttaa, mahtuuhan maailmaan mekastusta. Ehkä negailu vaikuttaa enimmäkseen/vain siksi, että itsekin välillä mietin bloggaamisen mielekkyyttä ja anonyymit "inhoan tekstejäsi, silti luen ne aina" huutelut horjuttavat jatkamisen mielenkiintoa. </p><p>Toisaalta tiedostan, että vanhemmaksi tultuani olen muuttunut paljon varovaisemmaksi tavassani ilmaista asioita. Pienen ihmisen kasvattaminen ja rinnalla kasvaminen ovat opettaneet, että jokaisella sanalla ja teolla on seuraus ja mielestäni on sivistyksen minimimitta pystyä muotoilemaan sanottavansa niin, ettei ainakaan tahallaan loukkaa, nälvi tai alista. Vaikkei ole kaikkien kanssa samaa mieltä, pitäisi pystyä tulemaan toimeen tässä samassa maailmassa ja yhteiskunnassa. </p><p>Mutta asiaan, eli aloilleenasettumiseen. Olen miettinyt jo vuosia ellei vuosikymmeniä, miksi aloilleen asettumista pidetään jonkinlaisena menestyksen tai aikuistumisen standardina? Toki on minunkin mielestäni sikäli fiksua "edetä" elämässä, ettei jatka kaikkien vuosikymmentensä läpi 10-vuotiaan tai edes parikymppisen meiningillä, mitä se kullekin tarkoittaakin. Tuntuu, että mitä enemmän itselleni tulee vuosia matkamittariin, sitä vähemmän minua kiinnostaa kaikkinainen urautuminen: tiettyyn työpaikkaan, mielenkiinnon kohteisiin tai sijaintipaikkaan. Tämä taas ei tarkoita, että elämä pitäisi elää ikuisena kiertolaisena hanttihommia siellä täällä tehden tai sinkkubileitä kiertäen. Ehkä ennemminkin sitä, että pohdin paljon erilaisia vaihtoehtoisia tapoja asua ja elää: kuten nyt vaikka tämä tutkijavaihto ja perheen kanssa matkustaminen, kun tilaisuus on. Nelivuotiaamme ei vielä jää mistään paitsi, jos ei ole koko lukuvuotta samassa päiväkodissa tai eskarissa, eli ei tarvitse edes järjestellä mitään kotikoulu/kiertokoulusysteemejä, hihhei!</p><p>Jos voisin täysin vapaasti päättää, minusta olisi mahtavaa viettää yksi vuosi kierrellen Australiaa (tai jotain muuta mannerta) matkailuautolla, ja yksi vuosi risteillen maailman meriä, perhe matkassa tietenkin. Minne sitten, Antarktikselle, kuuhun, Marsiin...?! Kovin realistisiahan nämä visiot eivät ole, kuten yleensä/muuten seikkailullinen E jaksaa minua muistuttaa (fiksu mies). Eräs unelmani olisi ostaa pala maata, rakentaa sinne minitalo ja päästä eroon asuntolainasta käden käänteessä - tähän ehkä joskus tulevaisuudessa palaamme oikeastikin, koska E puolestaan intoilee mahdollisuudesta harjoittaa pienimuotoista maanviljelyä tai pikemminkin hyötypuutarhanhoitoa: nykyinen pikkuinen terassipihamme ei avokadopuiden istutukseen taivu. </p><p>Palataanpa maanpinnalle. Miten mannertenvälinen väliaikainen muutto hoidetaan? Minimivarustein, taas kerran. Kumpikin meistä, E ja minä, pakkaamme yhden isohkon matkalaukun per henki. Rattaita ym. ei enää tarvita, yksi raijattava tavara vähemmän. Vancouverista oli erittäin tuskallista löytää majoitusta, koska vajaan kolmen kuukauden majapaikkaa ei ole missään järkihintaan tarjolla. Liian pitkä aika hotelli/hostelli/AirBNB-hinnoilla, liian lyhyt aika hankkia ns. oikeaa kotia. Jokainen vuokranantaja kun priorisoi pidemmät, pysyvämmät vuokralaiset. Syynäsin myös kimppakämppiä, mutta yhtään kukaan ei halua pikkulapsiperhettä kämppiksikseen - ymmärrän. Yliopistolta ei apua heru, koska en ole menossa heille pysyvämpään työsuhteeseen vaan oman tutkimusryhmäni rahoituksella lyhytaikaisesti. Hetken jo tuskailin tammikuussa, pitääkö koko vierailu peräti perua, koska kolmen kuukauden vuokrasuhteille alkoi kertyä hintaa <i>kolmekymmentä tuhatta</i> aussidollareissa. Vancouver on varmasti maailman inflaatiopiikkien huipulla asumiskustannuksissaan.</p><p>Lopulta onnistuimme löytämään ihan Booking.comista jonkun alakerrastaan vuokraaman asunnon "vain" tuplasti sillä hinnalla, mitä täällä kotonakin maksamme asumisesta. Eli hammasta purren Mastercard moikumaan. </p><p>Tämä onkin hyvä rako muistuttaa, että jos olet haaveillut irtiottomahdollisuuksista, niin tsekkaa hyvä ihminen kaikki mahdolliset väylät. Vuorotteluvapaa, opiskelijavaihto, tutkijavaihto, valtion virkailijavaihto (tämä on oikea mahdollisuus sekä Suomessa että Australiassa, täällä nimeltään <i>secondment</i>), sapattivapaa, oman kodin vuokraus talveksi ja lähtö lämpimään, mitä näitä on. SUOSITTELEN. </p><p>Journalisti-kirjailija Celeste Headleen sanoin, vapaasti suomennettuna:</p><p><i>Kun aivot saavat levätä ja latautua, ne palautuvat niinsanottuun valmiustilaan. Tuolloin aivot järjestelevät uutta, vasta hankittua tietoa ja sovittelevat sitä jo olemassaolevaan kokemukseemme. Valmiustila on ehdoton edellytys oppimiselle, mielikuvitukselle ja viisaudelle. Jos mielemme ei saa koskaan levätä, ei se myöskään koskaan saa tilaisuutta vaellella uusiin hedelmällisiin suuntiin. </i></p><p><i>Pohdiskelu on ehkäpä ainutlaatuisin ihmisen toimista; kyky, joka erottaa meidät kädellisserkuistamme. Ei liene liikaa väittää, että kykymme pohtia tekee meistä ihmisiä. Neurotieteilijä Jonathan Smallwoodin mukaan juurikin haaveilu, mietiskely ja pohdinta erottavat meidät muista eläimistä. Ehkä nyt ymmärrät, miten vaarallista on tavoitella jatkuvaa suorittamista ja tuottavuutta, kaikki valveillaolotunnit. </i></p><p>(Celeste Headlee: Do Nothing, 2020, p. 127)</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZYdJKT9SQZoK4Xh0E_0YvhoPaKqG4btHrxmesfTCxrYfS7jonsJo4ZhVfuaCEXizjG3u4WDbAAJcDj4gQ9wBd5KTOPQrEXlkGcBRFS5VRD2ytvcBLLek6_tA9T29ZGM0z-x0CQTLMQ7jcjuSpoX_Dp02tu1Cm-JMAacq-4jOBUBf_okchBvvRXieMYQ/s2224/PXL_20230409_030728344.MP.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1668" data-original-width="2224" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZYdJKT9SQZoK4Xh0E_0YvhoPaKqG4btHrxmesfTCxrYfS7jonsJo4ZhVfuaCEXizjG3u4WDbAAJcDj4gQ9wBd5KTOPQrEXlkGcBRFS5VRD2ytvcBLLek6_tA9T29ZGM0z-x0CQTLMQ7jcjuSpoX_Dp02tu1Cm-JMAacq-4jOBUBf_okchBvvRXieMYQ/w640-h480/PXL_20230409_030728344.MP.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pääsiäisen tivolista, hurjaa menoa! Mutta mitäpä elämä olisi pelkällä mukavuusalueella tai samassa karusellissa pyörien. Hyvä välillä hypätä uusin suuntiin (tosin ei noin korkealta..!). E ja N kyydissä.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUOToxPiih1858so3CmbpHata7BfL6b5fVHzSjBHalp3NuslNiK4DH434eYaZb2U0Hv2n0hTt9t1DDpnr6-R9cmyWURfkr7KyFjTXkUestJ2XjyiwOtneK5Eiof2xf5mzTBrqxH1mtp8EBP19sztdLS3v2scybva3iiA2BFAx7yKehnqeudrX5MUyJdw/s2592/PXL_20230410_030247618.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUOToxPiih1858so3CmbpHata7BfL6b5fVHzSjBHalp3NuslNiK4DH434eYaZb2U0Hv2n0hTt9t1DDpnr6-R9cmyWURfkr7KyFjTXkUestJ2XjyiwOtneK5Eiof2xf5mzTBrqxH1mtp8EBP19sztdLS3v2scybva3iiA2BFAx7yKehnqeudrX5MUyJdw/w480-h640/PXL_20230410_030247618.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vietimme ystävän kanssa yhteissynttäreitä high tealla: se on erityisen fiini brunssi- tai iltapäiväteekattaus, Perthissä menestyvä brittikulttuuritaustainen bisnesidea :)</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifV8JUFnRKCwKhvULgNpGymTFAP5_j-ZTOYKeitmCRiyPdRsWC1POP7WMdyjGKNaZexRb6dzeB8FDHKYbImWamJoIhXP3jq5lbTeZSFuekIuP0joHgvySo6FMuZNJMcRHVQJv-uuXV0d_aSCflWKeox6UA97vwlb_yH31QekkjsunjKo6YdcH33ZiLGQ/s2592/PXL_20230410_030449291.PORTRAIT.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifV8JUFnRKCwKhvULgNpGymTFAP5_j-ZTOYKeitmCRiyPdRsWC1POP7WMdyjGKNaZexRb6dzeB8FDHKYbImWamJoIhXP3jq5lbTeZSFuekIuP0joHgvySo6FMuZNJMcRHVQJv-uuXV0d_aSCflWKeox6UA97vwlb_yH31QekkjsunjKo6YdcH33ZiLGQ/w480-h640/PXL_20230410_030449291.PORTRAIT.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Njom!</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEistr_WeTN7ZysYceQBLPmQucQGsuQ-Dq75uJLplupmndq0TzSyz9AybHti0R7mapBHDFzjOTrdNoO9XVAW-0D3yGwq8VBaix57kH1eOm-NNpRP05w3Iwh5Axi-UbGYIeg_9jwkHjfhSvn-ahltFWPYzhjJ0AGho8Yruh8kNQUEVsMLDXG6Fin-Q3DOTQ/s2592/PXL_20230410_030617155.PORTRAIT.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEistr_WeTN7ZysYceQBLPmQucQGsuQ-Dq75uJLplupmndq0TzSyz9AybHti0R7mapBHDFzjOTrdNoO9XVAW-0D3yGwq8VBaix57kH1eOm-NNpRP05w3Iwh5Axi-UbGYIeg_9jwkHjfhSvn-ahltFWPYzhjJ0AGho8Yruh8kNQUEVsMLDXG6Fin-Q3DOTQ/w480-h640/PXL_20230410_030617155.PORTRAIT.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tarjoiluista oli pakko pakata kolmasosa kotiin, emme jaksaneet kaikkea edes kolmestaan!</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-3372059587524566762023-01-29T10:16:00.009+08:002023-01-29T10:30:38.927+08:00Synttärit - mihin järjestäjäkategoriaan kuulut?<p>N täyttää pian jo
neljä vuotta, eli juhlien järjestäminen häämöttää. Muttamutta. Minun ja E:n
käsitykset juhlista poikkeavat aika lailla.</p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Olemme
ensimmäistä kertaa vaiheessa, jossa ”kuuluisi” kutsua lapsen
päiväkotikavereita, mutta mieluiten kutsuisin vain omia kavereitamme lapsineen.
Visioin mielessäni kohtuullisen pienet synttärit, joissa ehdin rattoisasti
jutella kaikkien aikuisten kanssa, eivätkä lapset kilju tai riehu liikaa (just!).
E puolestaan aina juhlien lähestyessä ehdottaa vieraiksi aivan jokaikistä
tuntemaansa ihmistä, tyyliin kaikkien ex-työpaikkojen kollegat sekä
kaverinkaverit – mitä enemmän populaa, sitä hauskempaa, hänen mielestään. Joihinkin
juhliin tällainen eklektinen meno sopiikin, esimerkiksi tupareihin, mutta minun
mielestäni ei lapsen synttäreille... tuntuisi oudolta kutsua ihmisiä, joilla ei
ole mitään tunne- tai edes tuttuussidettä lapseemme. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Emme suinkaan ole
ainoat toisistaan eriävien juhlamietteidemme kanssa, nyky-Australia kun on
tunnetusti kulttuurien sulatusuuni. Laatimallani testillä voit kätevästi paikantaa,
oletko suomalainen, (länsi-)aussi, ranskalainen vaiko kaakkoisaasialainen</span><span lang="EN-AU">*</span><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">, kun lasten
synttärikutsuista puhutaan. Huom, sisältää karikatyyreja/stereotypioita
perustuen pieneen otantaan, eli ei tieteellisiin tarkoituksiin, heh! <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="EN-AU">*</span><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">tässä yhteydessä Vietnam, Malesia, Singapore, Hong Kong tai Filippiinit<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpFirst" style="mso-list: l5 level1 lfo5; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">1.<span style="font-family: "Times New Roman"; font-size: 7pt; font-stretch: normal; font-style: normal; font-variant: normal; line-height: normal;"><b>
</b></span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><b>On
aika järjestää lapselle synttärit. Keitä kutsut kesteille?</b><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l3 level1 lfo1; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">A)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Häh,
lapsen kaverit tietenkin. Eli puolisen tusinaa lasta naapurustosta, vanhempien
kaveripiiristä, päiväkodista tai koulusta. Kutsun saavat vain ne, joiden kanssa
lapsi enimmäkseen leikkii ja joiden vanhemmatkin tunnet. Jos sukulaisiakin
kutsutaan, on ehkä järkevintä järjestää kahdet kemut, eli kaverisynttärit
lapselle ja kahvikutsut aikuisille. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l3 level1 lfo1; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">B)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Omat
sukulaiset sekä 10-15 kaveria samasta päiväkodista tai koulusta, riippumatta
siitä, oletko tavannut vanhempia. Kouluikäisen lapsen tapauksessa on varminta
kutsua koko luokka, tai ainakin kaikki luokan tytöt tai pojat, riippuen siitä,
onko oma lapsi tyttö vai poika. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l3 level1 lfo1; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">C)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Omat
sukulaiset, lapsen kaverit, naapurit ja ehkä työkaveritkin, riippumatta siitä,
onko naapureilla ja työkavereilla lapsia. Aikuiset seurustelevat keskenään mielellään
hälystä riippumatta.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpLast" style="mso-list: l3 level1 lfo1; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">D)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Aivan
kaikki.</span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpFirst" style="mso-list: l5 level1 lfo5; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><b><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">2.<span style="font-family: "Times New Roman"; font-size: 7pt; font-stretch: normal; font-style: normal; font-variant: normal; line-height: normal;">
</span></span></span><!--[endif]--></b><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><b>Kuka
hoitaa tarjoilut?</b><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l4 level1 lfo2; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">A)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vanhemmat.
Jompikumpi vanhempi (yleensä äiti...) leipoo itse monenmoista suolaista ja
makeaa tarjottavaa, sekä tekee synttärikakun, taitotasosta riippumatta.
Kaupasta voi ostaa ehkä sipsejä tai karkkeja, mutta hillityssä mitassa. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l4 level1 lfo2; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">B)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vanhemmat,
mutta on täysin ok ostaa suurin osa tarjoiluista, etenkin jos ne voi tilata
joltakulta tutulta leipurilta. Jokaisen lähipiirissähän on ainakin yksi
catering-yrittäjä tai koti-kuppikakku-taiteilija. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l4 level1 lfo2; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">C)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vanhemmat
ja isovanhemmat hoitavat perusjutut eli naposteltavaa ja synttärikakun, mutta
jokainen vieras tuo myös mukanaan jotain yhteiseen pöytään, vähintään
viinipullon – eihän nyt nelivuotiaan synttäreistä mitään tule, jos ei
aikuisille ole lasillista tarjota!<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpLast" style="mso-list: l4 level1 lfo2; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">D)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vanhemmat,
isovanhemmat ja vanhempien sisarukset eli lapsen tädit, sedät ja enot
vaimoineen. Tarjoiluja pakerretaan ainakin pari vuorokautta ennakkoon yötä
päivää.</span> </p>
<p class="MsoListParagraphCxSpFirst" style="mso-list: l5 level1 lfo5; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><b><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">3.<span style="font-family: "Times New Roman"; font-size: 7pt; font-stretch: normal; font-style: normal; font-variant: normal; line-height: normal;">
</span></span></span><!--[endif]--></b><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><b>Mitä
juhlissa tarjoillaan?</b><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l1 level1 lfo3; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">A)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Kahvia.
Ai lapsille? Mehua tai limpparia, nykyään mielellään jotain astetta
terveellisempää tai ainakin vähäsokerista (muttei keinomakeutettua). Pöytään täytyy
löytyä ainakin tusina erilaista suolaista sekä makeaa tarjottavaa: jos oikein
on inspis iskenyt, tarjottimella on voileipäkakku sekä mansikka- tai lakkatäytekakku
kermavaahdolla. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l1 level1 lfo3; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">B)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Olutta
ja siideriä. Entäs lapsille? Vihannes- ja hedelmätikkulautanen, jolla kuuluu
olla kurkkua, kirsikkatomaattia, selleriä, omenaa, appelsiinilohkoja,
rypäleitä, mansikoita ja pensasmustikoita, ehkä myös vesi- ja hunajamelonia.
Lisäksi voi olla juustolautanen ja erilaisia voileipäkeksejä, sipsejä ja muita
naksuja. Kuorrutettuja kuppikakkuja täytyy olla, sekä upeasti koristeltu korkeankeikkuva
täytekakku, jonka on tehnyt kondiittori (tai ainakin catering-urasta haaveileva
sukulainen). <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l1 level1 lfo3; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">C)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Viiniä.
Jaa lapsille vai? Kaikenlaista pientä naposteltavaa, enimmäkseen sipsejä,
naksuja, keksejä, pasteijoita, hedelmälohkoja ja rypäleitä sekä juustolautanen.
Aikuisille on erilaisia salaatteja, esimerkiksi vihersalaatti, pähkinä-granaattiomenasalaatti
ja couscous-salaatti. Synttärikakku voi olla vaikkapa juustokakku tai
jäätelökakku riippuen siitä, mistä päivänsankari pitää. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpLast" style="mso-list: l1 level1 lfo3; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">D)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Maustettua
kuplavettä, aikuisille ja lapsille. Ruokakattaus sisältää ainakin kolme
erilaista nuudeliruokaa, kolme erilaista riisiruokaa, ja padalliset kutakin:
hapanimelää porsasta, kanaa ja nautaa, sekä erilaisia kokattuja kasviksia.
Ruokaa jää vähintään puolet yli. Makeat tarjoilut voivat sisältää esimerkiksi
trooppisia hedelmiä sekä erilaisia makeita riisijauhopalleroita. Synttärikakku
on tilattu hyvissä ajoin ennakkoon ja kustomoitu juuri näihin juhliin.</span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpFirst" style="mso-list: l5 level1 lfo5; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;">4<b>.<span style="font-family: "Times New Roman"; font-size: 7pt; font-stretch: normal; font-style: normal; font-variant: normal; line-height: normal;">
</span></b></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><b>Mitä
juhlissa tapahtuu ja tehdään?</b><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l0 level1 lfo4; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">A)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Osallistuvien
lasten vanhemmat käyvät tuomassa lapsensa päivänsankarin luo ja lähtevät itse
kotiin, tullakseen hakemaan mukelot sovittuun päättymisaikaan. Sukulaiset
saattavat kahvitella keittiön pöydän ääressä, kun lapset leikkivät
olohuoneessa. Lapsille voi olla jokin ohjattu aktiviteetti, kuten onginta tai
aasinhännänkiinnitys. Juhlat alkavat ruokailulla ja synttärikakun syönnillä.
Päivänsankari avaa lahjat välittömästi ne saatuaan, tai viimeistään
onnittelulaulun ja kakunsyönnin jälkeen. Pikkujuhlijat on puettu astetta
siistimmin, muttei hienoimpiinsa. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l0 level1 lfo4; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">B)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vieraat
saapuvat puistoon, jossa juhlat pidetään. Kaikilla on päällä perusarkivaatteet tai
rantakamat. Lapset rynnistävät leikkitelineisiin tunniksi, vanhemmat hakevat
juomaa jäillä täytetystä valtavasta kylmälaukusta ja muodostavat
jutustelupiirejä. Vaihtoehtoisesti juhlat ovat sisäleikkipaikassa, jossa lastenohjaaja
hoitaa synttärien kulun. Vanhemmat odottavat uskollisesti paikan päällä, kukaan
ei lähde kotiin väliajaksi. Tunnin leikin jälkeen käydään tarjoilujen kimppuun,
keräännytään laulamaan onnittelulaulu, ja kahden tunnin kuluttua suurin osa
vieraista lähtee kotiin. Lahjat kerätään erilliselle lahjapöydälle: ne ehkä
avataan aivan lopuksi tai viedään kotiin paketoituina. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l0 level1 lfo4; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">C)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vieraat
saapuvat päivänsankarin kotiin tipoittain, jotkut juhlien alkamisaikaan, jotkut
puoli tuntia, tuntia tai kahta myöhemmin. Juhlathan kestävät joka tapauksessa
koko iltapäivän ja illan, ja siellä piipahdetaan tai viivytään kunkin
mieltymysten mukaan. Kaikki ovat pukeutuneet huolettoman tyylikkäästi. Lapset
leikkivät talon joka huoneessa sekä pihalla, kenenkään erikseen vahtimatta,
aikusten jaloissa enemmän tai vähemmän vahingotta. Välillä joku nostaa vauvan
pois trampoliinista tai taaperon pois tiilikasasta, vaikkei tiedä, kenen lapsi
on kyseessä. Buffetista napostellaan pitkin iltapäivää ja viini virtaa,
kenenkään kuitenkaan humaltumatta. Onnittelulaulu ja synttärikakku hoidetaan
extempore jossain kohti iltaa, ja juhlat jatkuvat iltapimeälle. Kukaan ei
muista lahjoja, koska on niin paljon puhuttavaa.<span style="mso-spacerun: yes;"> </span><span style="mso-spacerun: yes;"> </span><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpLast" style="mso-list: l0 level1 lfo4; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">D)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Vieraat
saapuvat jotakuinkin sovittuun aikaan päivänsankarin kotiin, puistoon tai
vuokratilaan, esimerkiksi kerrostalon sisäpiha-kerhotilaan. Sinne on jo
valmiiksi ladottu valtava vuori ruokaa, katso kohta 3. Lapsen mummo häärii
tiiviisti ruokien ympärillä, nykii päivänsankarin tyylikästä prinsessamekkoa
tai solmiopukua paremmin istuvaksi ja toruu lasta joka kerta, kun pukuun uhkaa
tulla tahra. Tilaan on tuotu leluja ja rutkasti ilmapalloja, joiden kimpussa
lapset pörräävät, jotakuinkin riidatta. Osallistujina ovat kokonaiset perheet,
ml. päivänsankarin kavereiden isot ja pienet sisarukset. Aikuiset seurustelevat
keskenään, lapset ryntäilevät eestaas, päivänsankarin mummo tuputtaa ruokaa
kaikille ja juhlakalun vanhemmat stressaavat, loppuvatko ruoka, juoma, lautasliinat
tai ilmapallot kesken. Parin tunnin päästä lauletaan onnittelulaulu ja
leikataan kakku, mutta juhlien on tarkoitus jatkua ainakin toinen mokoma.
Vieraita on niin paljon, että on mahdotonta tutustua kaikkiin. Lahjat avataan
vasta kaikkien lähdettyä.</span> </p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><b>Mitä ostat
lahjaksi?</b><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpFirst" style="mso-list: l2 level1 lfo6; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">A)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Jotain
monipuolisen käytännöllistä ja hillityn väristä, kuten rakentelu- tai askartelusetin.
Tuotteen täytyy olla sertifioidusti myrkytön ja mahdollisimman
ympäristöystävällinen. Myös kirjat ja vaatteet ovat oivia lahjoja, vaikkei päivänsankari
itse niitä suuresti toivoisi. Niistä on hyötyä kuitenkin pitkällä aikavälillä!<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l2 level1 lfo6; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">B)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Mitä
päivänsankari toivoo, olipa se sitten kasa muovikrääsää tai yhden käyttökerran
kestävä hilavitkutin. Juhlat ovat päivänsankarin hieno hetki, eli tämän tulee
saada, mitä haluaa. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpMiddle" style="mso-list: l2 level1 lfo6; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">C)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Jotain
harkittua ja verrattain arvokasta. Lahjan hankinta on tärkeä asia, jossa tulee
osoittaa arvostusta saajaa kohtaan kuluttamalla puolet enemmän rahaa kuin
odotetaan. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoListParagraphCxSpLast" style="mso-list: l2 level1 lfo6; text-indent: -18pt;"><!--[if !supportLists]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-bidi-theme-font: minor-latin;"><span style="mso-list: Ignore;">D)<span style="font: 7pt "Times New Roman";">
</span></span></span><!--[endif]--><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Jotain
hauskaa, suurta, värikästä, ääntäpitävää ja lasta viihdyttävää. Disney-tuotteet
ja erilaiset musiikkia soittavat lelut tai musiikki-instrumentit ovat erityisen
kuumaa kamaa.</span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><b>Tulokset</b><o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Eniten
A-vastauksia. Olet pesukestävä suomalainen, ulkomaillakin. Elät uudelleen oman
lapsuutesi normeja ja purnaat hiljaa mielessäsi siitä, miten synttäreistä on
nykyään tehty liian isoja karnevaaleja. Et periaatteesta halua järjestää juhlia
missään vuokratilassa, kuten sisäleikkipuistossa, koska se nostaisi rimaa
seuraavalle vuodelle liikaa ja lopulta juhlien hinta ja stessitaso ylittäisivät
kestokykysi. Kyllä minun aikanani riittivät pelkkä jäätelökakku ja tikkarit,
jupijupi...<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Eniten B-vastauksia.
Sinussa on 99% aitoa wessiä eli länsiaustralialaista. Juhlien tulee olla
lapsille hauskat, vaikka se tarkoittaisikin pientä ahdistusta vanhemmille rahankulutuksen
ja takeltelevan sosialisoinnin muodossa – ethän tunne omista juhlavieraistasi
montaakaan, mutta kun lapsi pyysi kutsumaan juuri tietyt päiväkoti- tai
koulukaverit... Pääasia, että juomat eivät loppuneet kesken ja lapsi sai avata
jättivuoren lahjoja, siitä jäi upeita muistoja ja valokuvia. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Eniten
C-vastauksia. Oletko kenties syntynyt Loiren laaksossa? Sopisit Keski-Ranskaan kuin
nenä naamaan. Mielestäsi juhlien kuuluu olla iloisen hälyiset, kuitenkin huolettoman
elegantit, ja kaikki ikäluokat mahtuvat samoihin juhliin; tosin
lapset laitetaan lastenpöytään, jotta aikuiset saavat seurustella rauhassa. Synttäreiden
tavoite on tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia samalla, kun lapset hääräilevät
omiaan. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;">Eniten
D-vastauksia. Kaakkos-Aasia on toinen kotisi ainakin henkisesti. Olet sukurakas
ja iloitset isoista perhetapahtumista. Lempiharrastuksesi on syöminen (eikä se
todnäk näy mitenkään päällepäin). Synttärit järjestetään, jotta saadaan
tarjoilla runsas ateria kaikille läheisille. Alkoholi ei juhliin niinkään
kuulu, siitä tulee vain huippaava, epämukava olo. Lapset leikkivät juhlissa
iltamyöhään serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa, naapurit piipahtavat paikalla kuka
milloinkin tuomassa pikku lahjan ja rupattelemassa – sekä tietysti syömässä. <span style="mso-spacerun: yes;"> </span><span style="mso-spacerun: yes;"> </span><o:p></o:p></span></p><p class="MsoNormal"><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"></span></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGODl1Fl8KXd7GiJsRixzixsqGZDEy4BXoQMU85Isvs9lhGugrn5V81QeLAUqiALaFip9VTU1Y21VxbjhnFicQg0x9mkOKuxUctUahg3TVG4n8HuwYkpc-EWqdcpVeV8N9HZ4LVp9aQ5czJTVXYowodm5ovuxyjDUYNbhJ-HYk_h84twg_QL0A9XECbw/s2592/PXL_20221019_030138781.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGODl1Fl8KXd7GiJsRixzixsqGZDEy4BXoQMU85Isvs9lhGugrn5V81QeLAUqiALaFip9VTU1Y21VxbjhnFicQg0x9mkOKuxUctUahg3TVG4n8HuwYkpc-EWqdcpVeV8N9HZ4LVp9aQ5czJTVXYowodm5ovuxyjDUYNbhJ-HYk_h84twg_QL0A9XECbw/w480-h640/PXL_20221019_030138781.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Synttäreillekin sopivaa kimmellystä Tokiossa: Tokyo Teamlab´in valotaidenäyttely.</td></tr></tbody></table><span lang="FI" style="mso-ansi-language: FI;"><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7qGouXSdT5wVTJB5gXlWWyp2JdZsYsHQ0UHlRUPBQZCH3LdWKXb8N214p1NVUpn-9qaQRokhpwgyjpDMenIFNiNZ0hAwEHyHmfbNMXA2X0OZQDiJ-EKLsZcHoZ2YeKH9b6Jei00PjfH52utdmtMiZ1Lw9f9bmiktv62WwllzZn3SzF40cKy61Jo2mcg/s2246/PXL_20230102_023802142.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2246" data-original-width="1685" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7qGouXSdT5wVTJB5gXlWWyp2JdZsYsHQ0UHlRUPBQZCH3LdWKXb8N214p1NVUpn-9qaQRokhpwgyjpDMenIFNiNZ0hAwEHyHmfbNMXA2X0OZQDiJ-EKLsZcHoZ2YeKH9b6Jei00PjfH52utdmtMiZ1Lw9f9bmiktv62WwllzZn3SzF40cKy61Jo2mcg/w480-h640/PXL_20230102_023802142.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Juhlakattausilluusio. Liisa Ihmemaassa-näyttely Perthin Boola Bardip-museossa. Kaikki tuossa pöydässä on oikeasti kuviotonta valkoista pintaa, kaikki kuvat on heijastettu katosta. Kuviointi liikkui ja eli. </td></tr></tbody></table></span><p></p>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-43504853066508544262023-01-05T11:23:00.000+08:002023-01-05T11:23:00.354+08:00Paleolapsuus myös aikuisille?<p>Hyvää uutta vuotta! Taas on aika totutella kirjoittamaan uusi vuosi asiakirjoihin ja ties minne. Ehkä 2023 alkaa maaliskuussa tulla numerona luontevasti 2022:n sijasta. </p><p>Uuden vuoden alkaessa on tavanmukaista aloittaa elämäntaparemontti. Tämä teksti ei kuitenkaan ole uudenvuodenlupauksista, vaan mitä opin viime vuonna eli miten vuoden 2022 hiljaisuudessa toteuttamani elämäntaparemontti meni niinku omasta mielestä. Ensin pieni kiertotie tai taustatarina. </p><p>Aloitin toukokuussa 2022 apurahatutkijana hankkeessa, jossa tutkitaan teemaa "hyvä elämä". Kullakin ryhmämme tutkijalla on oma palastellumpi aihealueensa, minulla se on kodin, kodikkuuden, kotoilun ja kotiin liittyvien harrastusten ja ajanvietteiden merkitys ulkosuomalaisten elämässä. Kuitenkin käsitteeseen "hyvä elämä" mahtuu valtavasti muutakin, ja olen sekä yleisestä mielenkiinnosta että taustamateriaalia hankkiakseni lukenut laajasti fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista kaikista mahdollisista näkökulmista. </p><p>Koska olen taustaltani historian- ja kaupunkitutkija, minua eritoten kiinnostaa ympäristön (sekä ympäröivän yhteiskunnan) merkitys ja vaikutus elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Viime vuoden mittaan ahmin kirjoja, jotka tutkailivat ja kritisoivat etenkin digilaitteita tai digipalveluissa viettämäämme aikaa monenmoisten haittojen ja riskien lähteinä. Sosiaalinen media tutkitusti koukuttaa ja pahimmillaan aiheuttaa ahdistusta tai syventää masennusta sekä aiheuttaa itsetunto-ongelmia. Ja jatkuvat uutisvirrat ja maailman murheiden paino vievät helposti epätoivon alhoon, jos selaus on liiallista eli ns <i>doomscrolling</i>, tuomiopäivän odotusta. Ruutuajasta ovat varmaan kaikki kuulleet eikä tämä teksti ala siitä paahtaa suoraan. Mutta, palaan tähän. </p><p>Lisäksi luin sekä populäärimpää että tieteellisempää tekstiä muista terveyshaitoista ja yhteiskunnallisen tason terveysongelmista, aina ahdistuksesta ja masennuksesta vakavaan ylipainoon, diabetekseen jne. Tähänkin palaan, hetkinen, koukataan takaisin omaan elämääni hetkeksi. </p><p>Olen aina ollut liikunnallinen, urheilullinen, aktiivinen ja seikkailunhaluinen. Äitini kertoman mukaan jossain lapsuuden neuvolakortissani on terveydenhoitajan kuvailu "reipas". Kuitenkin perheellistymisen sekä istumatyön myötä kunto oli karissut (lopetin futsalin peluun raskausaikana) ja pari vuotta sitten N:n taaperoaikaan olin elämäni huonoimmassa kunnossa fyysisesti ja henkisesti - toki en missään pohjamudissa, mutta BMI ylipainon puolella ja olo jatkuvasti väsynyt, ärtynyt, aivosumussa. Tavanomainen tuoreen äidin/vanhemman kokemus epäilemättä. Kuitenkin vuosi sitten kypsähdin asiaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni aloitin laihdutuskuurin - en pelkästään kilojen karistamisen vuoksi, vaan aktiivisemman ja energisemmän olon perässä. </p><p>Käytin apuna sovellusta nimeltä Noom, joka mielestäni toimi yllättävän hyvin. Nuukailin ja käytin sitä vain ilmaisen tutustumisjakson ajan, mutta sovellus antoi hyvän alkusysäyksen kiinnittää tarkempaa huomiota syömisen laatuun (perusjutut, eli nesteytystä, kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja proteiineja jauho-sokeri-hiilarimätön sijaan...). Lisäksi tunnustin tosiasiat eli etten KOSKAAN saa aikaiseksi joogailla yksin kotona YouTuben ääressä, vaan tarvitsen ryhmiä tai aikatauluja ja ostin edelleen jatkuvan jäsenyyden kunnan kuntokeskukseen. </p><p>Tiedostin, että mikään laihdutuskuuri ei tilannetta muuta pysyvästi, vaan nimenomaan tarvitaan sitä kliseistä elämäntaparemonttia eli uusien tapojen iskostamista (lihas)muistiin.¤¤¤ Aloin harrastaa "pakkouintia" kuten täkäläinen tuttuni asiaa kuvaa: en aiemmin suuresti pitänyt uimisesta, mutta nyt harrastukseen totuttuani käyn uimassa kahdesti viikossa. Uinti valikoitui siksi, että olin jo kokeillut joogat, pilatekset, aerobicit, zumbat, sambat jne ja olin kaikkiin hieman kyllästynyt vuosien harrastamisen jälkeen. Lisäksi - ja nyt viimein päästään otsikon asiaan eli paleolapsuuteen - halusin löytää jotain ns autenttista, en sijaistoimintoa. Uinti on mielestäni lähinnä hyötyliikuntaa eli ns luonnonmukaista liikkumista, kun kuntokeskuksen tarjontaa syynää. </p><p>Kaikkia vuoden mittaan lukemiani kirjoja yhdistää se pohjavire (vaikkakaan tätä ei kirjoissa osata näin sanoittaa), että iso osa nykyajan kaupunkielämästä on täynnä sijaistoimintoja. Sijaistominnolla tarkoitan eläinten käyttäytymistä tutkivien huomiota, jossa häkkiin lukittu eläin alkaa toistaa jotain pakkoliikettä, koska ei pysty toteuttamaan vaistotoimintojaan kuten vapaata vaeltamista. Tietenkään en väitä, että ruuhkabussissa istuvat pureskelevat selkänojaa tai heijaavat kehoaan puolelta toiselle kuten tylsistyneet koirat tai hevoset. Mutta. Matkaamme töihin liikkuvalla tuolilla luonnollisen toiminnon kävelyn sijasta. Tuijotamme puhelinta tai kirjaa luonnollisen toiminnon, juttelun (tai ajattelun) sijasta. Taomme tietokoneen näyttöä luonnollisen toiminnon eli elannon etsimisen ympäristöstä sijasta. Illalla käymme kuntosalilla luonnollisen toiminnon eli hyötyliikunnan, vaeltelun tai fyysisen työnteon sijasta. Lopuksi tuijotamme telkkaria luonnollisen toiminnon eli tarinoiden kertomisen toisillemme sijasta. (Huom: tiedostan, että "luonnollisuus" on suhteellista enkä väitä, että on olemassa jokin yksi ainoa oikea tapa elää luonnollisesti tai luonnonmukaisesti).</p><p>Tässä kohti haluan painottaa, että otsikon paleo-sanasta huolimatta en romantisoi kivikautta, metsästäjä-keräilijä-aikakautta tai muita "vanhoja hyviä aikoja". Tuskin kukaan ihmiskunnasta ikävöi aikoihin, jolloin onnettomuudet, sairaudet, vammautumiset ja lapsikuolleisuus olivat tapissaan. </p><p>En etenkään ihannoi nykyajan paleohömpötyksiä kuten paleoruokavaliota, jossa hehkutetaan lihansyöntiä ja yhdistellään ympäri maailman hankittavia "luonnollisia" ruoka-aineita kuten kookosöljyä ja kvinoaa, joita yhdelläkään oikealla metsästäjä-keräilijällä ei olisi ollut mahdollista hankkia yhtä aikaa elinaikanaan käsiinsä maantieteellisen sijaintinsa takia. En myöskään usko wellness-liikkeisiin, joissa kuvitellaan, että kaikki kehon krempat, sairaudet ja ongelmat voi parantaa pelkillä elämäntavoilla, ruokavalioilla tai positiivisella asenteella lääketieteellisten interventioiden sijaan. Mutta, taas mutta. </p><p>Näin neljänkympin vuosimittarin saavuttaneena olen henkkoht huomannut, että kehoni ei kestä nykyajan länsi-australialaista elämäntapaa, jossa istutaan paikallaan tolkuttomia aikoja. Autossa, ruuhkassa, junassa, toimistossa, kotona tietokoneen tai tv:n ääressä. Meistä kenenkään anatomiaa ja biologiaa ei ole tarkoitettu näihin. Vuosituhansia ja vain vuosisatoja sitten ihmislaji hankki ruokansa kävelemällä päivittäin keskimäärin 10km. Onnekkaasti tämänhetkisessä työssäni on itseohjautuvat ja joustavat työajat, eli minun ei ole pakko kököttää toimistotuolissa (tai edes seisomatyöpöydän ääressä) 8h putkeen, vaan paloittelen työajan taukojen, lenkkien, uinnin, levon ja sosiaalisten suhteiden ympärille. </p><p>Tämä selvä, mutta miten mikään näistä liittyy lapsuuteen saati paleolapsuuteen - mitä se edes tarkoittaa?</p><p>Keskeisimmät opit lukemistani kirjoista ovat olleet seuraavat:</p><p>- ihmismielen tai tarkemmin aivojen perusasetus on "foraging" eli vaeltelu-keräilymoodi. Ihminen, joka on elämäänsä perustyytyväinen ja ahdistumaton, mielellään tutkailee ympäristöään vähintään silmillään, huomioi uutta, noteeraa ja ehkä arvostaa vanhaa, imee vaikutteita ja aistimuksia, ehkäpä fyysisesti keräilee asioita kuten kukkia, luonnonmateriaaleja tai muuta tarpeellista löytyvää (tietenkin keräily nykyään tapahtuu pääasiassa kaupoissa ja rahan omistamisen vaatimus keräilyvietin toteuttamiseen on oma filosofis-psykologis-sosiaalinen kysymyksensä). Ja kääntäen, ympäristön kiinnostunut tutkailu tai vähintään huomiointi vähentää tyytymättömyyttä ja ahdistuneisuutta. Kaupunkitutkijan logiikalla heti huomaa, että kiinnostuneeseen tutkailuun vaaditaan kiinnostavaa vapaasti käytettävää ympäristöä, mitä Perthin lukuisat moottoritiet, avoparkkipaikat ja muut 1960-luvun kaupunkisuunnittelun "betoni-ihmeet" eivät valitettavasti tarjoa ja tämä mielestäni osaltaan ruokkiikin täällä tavallista ahdistuneisuus- ja keskittymishäiriöongelmaa. Lisäksi vaeltelu-keräilyvietti mielestäni nykyään kohdistuu liikaa digilaitteisiin eli selaamme niistä sisältöä, aivojen vaatiessa jatkuvasti lisää nähtävää, mikä mielestäni aiheuttaa alitajuista turhautumista. </p><p>- lapsena on äärimmäisen tärkeää saada vapaasti vaellella ympäristössä. Tämä auttaa kehittämään tilallista hahmotuskykyä, mutta se myös ohjelmoi ja rakentaa niitä aivojen neuroverkkoja, jotka osallistuvat muistin, ongelmanratkaisukyvyn ja itsetunnon kehittymiseen. Kun lapsi ratkoo tilallisia ongelmia eli koittaa omin päin tai lapsiporukassa löytää parhaita reittejä, salaisia nurkkauksia, jännittäviä ihmeitä ja hyödyllisiä paikkoja, hän luo samalla perustuksia itseluottamukselle: minä pystyn, minä osaan, minä kykenen. Tämä tutkitusti vähentää keskittymishäiriöden ja ahdistuneisuuden kehittymistä/kokemuksia. </p><p>- lapsen luonnollinen tapa oppia on vapaan leikin kautta ja leikki, vaeltelu, tutkailu, seikkailu sekä vanhempien lasten ja aikuisten tekemisten matkiminen olivatkin ainoat tavat lapsille oppia asioita ennen järjestäytyneen koululaitoksen syntyä parisataa vuotta sitten (joka Euroopassa alunperin luotiin armeijan tarpeisiin eli ryhmäkurin ja tottelevaisuuden takaamiseksi, sittemmin siirtyi kirkon haltuun ja siitä lopulta julkishallinnolle). </p><p>- kävely ja ylipäätään kehon käyttäminen ja liikkuminen pitävät kunnossa myös mielen. Motoristen liikeratojen ylläpito ja laajentaminen ruokkivat myös aikuisilla muistiin, ongelmanratkaisukykyyn ja itsetuntoon liittyviä neuroverkkoja, ja tutkitusti kävely auttaa puskemaan kauemmas tai ainakin lieventämään niin masennusta, dementiaa kuin Parkinsonin tautiakin. </p><p>Luin mielenkiinnosta Maria Montessorin kirjoittaman kirjan 1900-luvun alusta (Montessori-pedagogiikan perustaja siis) ja siinä hän kuvailee, kuinka 1800-1900-lukujen taitteen kasvatus- ja opetusihanteisiin kuului lasten pakottaminen hiljaisiksi paikoilleen pulpettipenkkeihin, jotka oli naulattu kiinni lattiaan. Tavoitteena oli mahdollisimman liikkumaton, jäykkä, hiljainen, hyväryhtinen lapsi. Tätä Montessori kovin sanoin kritisoi ja olikin ensimmäisiä, jotka kannustivat vapaaseen leikkiin, liikuntaan, luonnonmukaisuuteen ja aikuisten toimien matkimisen kautta oppimiseen ulkoa pänttäyksen sijasta. </p><p>Toki nykyään vapaa leikki ja liike ymmärretään laajasti tarpeellisiksi, silti täällä Perthissä tapaa yllättävän paljon hiljaisen, paikallaanistuvan lapsen ihannetta päiväkodeissa, kouluissa ja muiden vanhempien kasvatusmetodeissa. Toivottavasti N:n tuleva koulu - joka alkaa ensi vuonna! - on valveutuneempi. </p><p>Itse 1980-luvun suomalaislasten tapaan elin "paleolapsuuden" eli sain liikkua hyvinkin vapaasti lähimaastossa, metsissä, rannoilla, hevostalleilla, jopa 10km säteellä alakouluikäisestä saakka. Kävelin, pyöräilin, uin, juoksin, kiipeilin, kaivelin, rakentelin. Luonnosta löytyi aina jotain uutta jännää touhuttavaa kavereiden kanssa. Nyt nelivuotissynttäreitään lähestyvää omaa lastani katsoessani ihmettelen, miten voin ikinä päästää hänestä samalla tavalla irti, ja kuitenkin pitäisi tavalla tai toisella, jotta hän saa kasvaa ja kehittyä rohkeaksi, itsenäiseksi, pystyväksi, liikunnalliseksi, terveesti. </p><p>Nyt tavoitteenani on palauttaa paleolapsuus sekä itselleni että perheelleni. Miten saisimme liikuttua enemmän luonnossa, maastossa, seikkaillen, kehoa ja mieltä vapaasti ja monipuolisesti käyttäen; sen sijaan, että jumitamme paikallaan erinäisissä kulkuvälineissä, sisätiloissa, ruutujen ääressä? Edeltävä kun tutkitusti tukee mielen ja kehon hyvinvointia, jälkimmäinen puolestaan haittaa sitä. Ensimmäinen askel on tänään(kin) suuntaaminen Intian Valtameren rantamatalikkoon hiekka- ja vesileikkeihin työpäivän jälkeen ilta-aurinkoon. </p><p>¤¤¤Miten elämäntaparemontti onnistui? Mielestäni hyvin, sillä painoa tippui 10kg (huom, tässä ei ole tarkoitus kritisoida kenenkään toisen kroppaa eikä ihannoida laihduttamista) ja päätavoitteeni eli energiatasojen nosto onnistui. Minimoin vehnän, sokerin ja maitotuotteet, jotka eivät minulle sovi, ja panostin liikuntaan, eli erittäin tavanomaisilla keinoilla olo koheni.</p><p>Parempaa, terveempää, vapaampaa ja liikkuvaisempaa vuotta 2023 toivottaen!</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzDcw1MxN2P8Zqp65CSLfDK4xQbieqrY6KD7XjqdWAvmhzE708pWDwS51QkOG7TifkqXrlVqUGXRs3B-ekHWfmNFA9RzPKxuuXVWWYRsDMhDW9VhgtX4YDVQz_Xo_T7S_9_SULZEqKbLY-sXZ7w7PYIED-SwJOLEoFbDkQSawhVLBWF2pCS8lJHauRgA/s2115/PXL_20221224_042849786.MP.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1586" data-original-width="2115" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzDcw1MxN2P8Zqp65CSLfDK4xQbieqrY6KD7XjqdWAvmhzE708pWDwS51QkOG7TifkqXrlVqUGXRs3B-ekHWfmNFA9RzPKxuuXVWWYRsDMhDW9VhgtX4YDVQz_Xo_T7S_9_SULZEqKbLY-sXZ7w7PYIED-SwJOLEoFbDkQSawhVLBWF2pCS8lJHauRgA/w640-h480/PXL_20221224_042849786.MP.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Sonic-siiliä ihailevaa lähes nelivuotiasta ei tarvitse hoputtaa juoksemaan, jalat vievät ihan itsestään.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrBUuBGgNb18yJvSVu4_odwox7OhUgF8j8a262FtReWN2OhDdFZ8cyfjjZ4FUo8yfi4KhfVPmiDYMlabobxnZUE_rezmvS20TgIqc88kbMl-wV_t0J6FpF7ZBhMJB7qmXuLFa5Y4kuhNsqu4ZNK0fvTcV8s3o402dFKlPI7rrdBqqprgl2Nf8-eue9HQ/s807/PXL_20221216_035417269.MP.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="605" data-original-width="807" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrBUuBGgNb18yJvSVu4_odwox7OhUgF8j8a262FtReWN2OhDdFZ8cyfjjZ4FUo8yfi4KhfVPmiDYMlabobxnZUE_rezmvS20TgIqc88kbMl-wV_t0J6FpF7ZBhMJB7qmXuLFa5Y4kuhNsqu4ZNK0fvTcV8s3o402dFKlPI7rrdBqqprgl2Nf8-eue9HQ/w640-h480/PXL_20221216_035417269.MP.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Näissä maisemissa todentotta kelpaa liikkua, tosin vain aamuisin ja iltaisin, koska päivällä kärähtää +35-40-helteissä.</td></tr></tbody></table><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuIpwXvD_d6yUviBXJgy_kRmFFtbFn2Oec-WL6POOCRL8s0HtQdKgOpgixLnrpe_kRBbFesliVhe8b7c2IkLjCp6QUAmPcOQzBabjDT7Ly-TLCnzCSb7-O62O2VB79Rv8WXP8KHazNGuX-Mv4rJhcHPs64zMxG7cjhmXazkT6UBsb8ig2LLtaE_y6sdQ/s1934/PXL_20230102_113257395_2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1934" data-original-width="1450" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuIpwXvD_d6yUviBXJgy_kRmFFtbFn2Oec-WL6POOCRL8s0HtQdKgOpgixLnrpe_kRBbFesliVhe8b7c2IkLjCp6QUAmPcOQzBabjDT7Ly-TLCnzCSb7-O62O2VB79Rv8WXP8KHazNGuX-Mv4rJhcHPs64zMxG7cjhmXazkT6UBsb8ig2LLtaE_y6sdQ/w480-h640/PXL_20230102_113257395_2.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjdmDYn0LOc7V7wyHMeZJf4TsdDiv82KxLKpvt9AAtfhwvh1-BN6govXEyJe9aR31JtNu6IMvw--iDI7rfRVZtUalysRpTlQ_qsA7Xk-P1v629t7aT3wHTOZZnV7c4tS2G3iaycZlYrCJIMB_RTtlQ7SewxEjEOE24Sep9ZQtiD77owfaHbkNn5C7xngA/s2016/Anu2023.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2016" data-original-width="1512" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjdmDYn0LOc7V7wyHMeZJf4TsdDiv82KxLKpvt9AAtfhwvh1-BN6govXEyJe9aR31JtNu6IMvw--iDI7rfRVZtUalysRpTlQ_qsA7Xk-P1v629t7aT3wHTOZZnV7c4tS2G3iaycZlYrCJIMB_RTtlQ7SewxEjEOE24Sep9ZQtiD77owfaHbkNn5C7xngA/w480-h640/Anu2023.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Terveisiin elämäntapoihin toki kuuluu myös gin-tonic tai viinilasi silloin tällöin, uutenavuotena rosmariinipuskassa nautittuna :D</td></tr></tbody></table><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Lähteet: </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Bond, Michael. Wayfinding (2020) - vaeltelun ja navigointitaitojen tärkeys psyykelle</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Gabor, Mate. When the Body Says No (2021) - keho varastoi traumoja, mikä voi laukaista sairauksia</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Gabor, Mate. Scattered Minds (2019) - keskittymishäiriöiden stressiperäisistä syistä</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Gray, Peter. Free to Learn (2015) - vapaan leikin merkitys oppimiselle</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Hari, Johann. Stolen Focus (2022) - sosiaalisen median tahallinen koukuttavuus</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Odell, Jenny. How to Do Nothing (2019) - vapaa-ajan ja vapauden merkitys luovuudelle</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Solms, Mark. The Hidden Spring (2021) - <i>foraging</i>-keräilymoodi aivojen perusasetuksena</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tallis, Frank. The Act of Living (2021) - tarinallisuuden merkitys identiteetin muodostumiselle</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Walker, Peter. The Miracle Pill (2021) - kävely psyykis-fyysisenä sairauksien torjuntakeinona</div>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-698895764906770582022-12-19T10:54:00.002+08:002022-12-19T11:06:53.459+08:00Joulukirkko Tongan malliin<p>Kävin pitkästä aikaa, varmaan vuosikymmenen tauon jälkeen, joulukirkossa. Tosin en tiennyt meneväni joulukirkkoon, luulin osallistuvani joululaulutapahtumaan. Semanttinen ero ehkä, mutta Suomessa olin tottunut siihen, että kirkoissa järjestetään erikseen kauneimmat joululaulut, ja sitten varsinainen joulukirkko jumalanpalveluksineen. En ole kirkon jäsen, mutta mielestäni kirkoissa usein on kaunis, harras tunnelma ja joulun tienoilla etenkin tulee jonkinlainen tarve pohtia syntyjä syviä ja arkea syvempiä mietteitä. </p><p>Matkasin keskustaan erääseen <i>United Church</i>-kirkkoon eli protestanttis-ekumeeniseen kirkkoon. Googlesta opin, että United Church tai Yhdistynyt/Yhdistävä kirkko on metodistitaustainen, mutta tunnustaa ja hyväksyy kaikki protestanttiset suunnat (käsittääkseni). Riittävän lähellä evlut-kasvuympäristöäni siis. </p><p>Heti kärkeen tajusin erheeni, koska naispappi, joka toimi myös seremoniamestarina, ilmoitti tilaisuuteen kuuluvan myös roolileikkiä tai oikeastaan interaktiivista improteatteria. Oujee, näitähän suomalainen tyypillisesti rakastaa. Päätin kuitenkin pysyä penkissä (toistaiseksi), koska käsiohjelmassa oli niitä kaipaamiani joululauluja ja -hymnejä. </p><p>Suoraan sanoen koko tilaisuus oli kotikutoisella ja hurmaavan absurdilla tavalla kaoottinen. Kirkossa oli monta vakiokävijäryhmää, mukaanlukien tongalaiset, fijiläiset, sierra leonelaiset, karenit (Myanmarin, Vietnamin ja Thaimaan alueilla asuva sino-tiibetiläinen kielivähemmistö) ja olikohan myös muita Tyynenmeren saarelaisia. Muutamia valkoisiakin naamoja oli lisäkseni, hyvin eklektinen ja ekumeeninen porukka siis. Tilaisuutta veti kaksi pappia, angloaussi mies ja tongalainen nainen. Jokainen vakioryhmä esitti kuorolaulua, mutta ensimmäinen kuoro eli fijiläiset olivat myöhässä liikennruuhkan vuoksi, ja tämä sotki pappien pasmat. He kuitenkin yrittivät lennosta edetä ohjelman kanssa niin, että mennään seuraavaan ohjelmanumeroon eli pianosooloon. Sooloilija pisti parastaan, mutta mahdollisesti esitysten vuorojen vaihtumisen vuoksi hermoili ja hieman sotkeutui nuoteissaan. No, ei se haittaa. </p><p>Osa käsiohjelman esityksistä oli sooloinstrumenttiesityksiä, osa kuoroesityksiä, osa luettuja tarinoita, osa taustamusiikin kanssa katsottavia kuva-teksti-diaesityksiä. Ja välillä lauloimme kaikki. </p><p>Yllättäin liikutuin niin paljon yhteislaulun alkaessa, etten saanut nuottiakaan suusta ensimmäisen virren aikana. Kirkko, kynttilät, laulu, hartaus ja ihmisjoukko toivat mieleen viimeisen kerran, kun osallistuin äitini kanssa kauneimpiin joululauluihin Suomessa; tilaisuus, joihin hän ei enää (ainakaan toistaiseksi) terveydentilansa vuoksi pääse. Vaikka en ole eilisen teeren tyttö, jotenkin tänä jouluna "lapsuuden loppu" on iskenyt tajuntaan rajuimmin, eli asiat, jotka olivat lapsena ja nuorena, myös nuorena aikuisena, tavallisia ja normaaleja, eivät enää voi toteutua, kuten luminen mummolajoulu suvun kesken, tai juurikin ne kauneimmat joululaulut perinteenä äidin kanssa. Koti-ikävä ja ihmisten ikävä pyyhki ylitseni vahvemmin kuin odotinkaan, vaikka en yleisesti ottaen kaipaile Suomeen - jouluisin tosin aina. </p><p>Eli tavallaan tilaisuuden hassuhko takkuilu auttoi, koska se veti murheen alhosta takaisin tarkkailijaksi. Kuorolaiset eivät läheskään aina tienneet, minne ja milloin mennä, ja papit myös putosivat itse kärryiltä ohjelman kulusta ja joko hyppivät yli tai yrittivät toistaa jo tapahtunutta. Sitten päästiin improteatteriin. </p><p>Sen sijaan, että impro eli jouluseiminäytelmä olisi vain aloitettu esiintyjien valinnan jälkeen, valinta venyi/venytettiin monenmonen esityksen yli. Eli ensin valittiin Maria ja Joosef, sitten kuorolaulua. Sen jälkeen enkeleitä, kuorolaulua. Sitten viisaat tietäjät, kuorolaulua. Sitten seimitallin eläimet eli kaikki yleisön lapset, kuorolaulua. Esiintyjät vain istuivat ja odottivat kirkon etualalla jokaisen esityksen ajan, mikä omakohtaisesti olisi ollut aika vaivaannuttavaa, vaikka alkuun ajattelinkin, että kai nyt yhden enkelin tai aasin roolin vetää jos pakko on. </p><p>Seiminäytelmästä oli kehitetty tongalainen versio (tongalainen naispappi ilmaisi näin) eli loogisesti Joosefin alkuperäkaupungissa Betlehemissä olisi hänellä ollut sukulaisia paljonkin, joten myös seimen ääreen tarvittiin paljon <i>extended family </i>eli tädit, sedät, serkut, isovanhemmat jne. Näytelmän valmistelu oli tahallisesti humoristista eli tarkoitus ei ollut kirjoittaa Raamattua uusiksi. Puolet tongalaisista imuroitiin näytelmään kuka mitäkin sukulaista esittämään. </p><p>Kun nämäkään eivät näytelmän kaikkia hahmoja täyttäneet eli vielä tarvittiin yleisesti ystäviä ja kylänmiehiä, ja papit alkoivat haalia osallistujia myös kirkon takapenkeiltä, kaappasin ruokakassini ja pakenin hiljaisuudessa. Tässä vaiheessa oltiin nimittäin edetty vasta kolmasosa käsiohjelmasta ja aikaa oli kulunut lähemmäs puolitoista tuntia. Järkeilin, että tulen nakittamaan seimitallin naapuri-ohikulkijana numero 9 aika kauan, jos en ota hatkoja. Harmi tavallaan, koska sitä varsinaista yhteislaulua ei ollut juuri lainkaan eli <i>Christmas carols</i> tässä yhteydessä tarkoitti kuoroesityksiä - moniakaan kappaleita en tunnistanut kulttuurierojen vuoksi. </p><p>Perthissä on myös suomalainen kirkko, joka järjestää kauneimmat joululaulut, mutten itse silloin päässyt. Harkitsin myös pohjoismaista jumalanpalvelusta, mutta toisaalta oli kiinnostavaa ja hauskaa kokea jotain hyvin erilaista. Minua ylipäätään kiehtoo Australiassa se, miten monet eri kansat, kulttuurit ja kieliryhmät elävät (pääsääntöisesti) sulassa sovussa rinta rinnan. Se tunne ja tunnelma kiteytyivät tässä tilaisuudessa. </p><p>Vaikka olen tavallaan sopeutunut hyvin Australiaan ja viihdymme täällä elintavan ja elintason sekä ilmaston vuoksi, en ehkä koskaan pysty tuntemaan tätä mannerta kokonaan kodiksi luonnonolojen erilaisuuden vuoksi. Juurikin jouluisin minulle iskee kova kaipuu jonnekin lumisiin kaamosmaisemiin, nimenomaan siihen talviunitunnelmaan, jota kaamos aiheuttaa: rauhoittumiseen, hiljentymiseen, hämäränhyssyyn. Vaikka Suomessa asuessa juurikin talvi/räntä/pimeys kypsyttivät joka vuosi. Luonto on kaikkineen niin erilaista täällä Perthin seudulla - kuivaa aavikonlaitaa, rannan hiekkadyynejä, kahisevalehtisiä oliivinvihreitä eukalyptuspuita - etttä suomalaista kuusimetsää tai keväänvihreää tuomilehtoa kaipaava sieluni tuskin koskaan täysin juurtuu; mikä onkin maahan/maastamuuttajille yleistä. </p><p>Olen nyttemmin alkanut enemmän miettiä, millainen shokki, järkytys ja murhe se aikoinaan oli - ja edelleen syvästi ja kipeästi on - Aboriginaaleille, kun heidän maansa otettiin. Aboriginaaleilla on erityisen vahva side kotipaikkaan, sillä luonto ja ympäristö nähdään heimolle tärkeiden henkien ja esi-isien asuinsijana sekä luojaolentojen toimien ilmaisuna. </p><p>Valkoisten silmissä täällä riitti lääniä, joten mikseivät vain lähde muualle, jos valkonaamat "tarvitsevat" jonkun tiluksen maanviljelyyn, asuttamiseen, kaivoksille jne. Aboriginaalikulttuurin mukaan kukin on turvallisesti tervetullut vain omalle eli sukunsa ja heimonsa maalle ja muualle mennäkseen tarvitsee sen alueen jäsenen suorittaman tervetulotoivotuksen eli hengille ja esi-isille osoitetun ilmoituksen. Näin tulokas pystyy liikkumaan uudella alueella turvallisesti eikä joudu henkien kanssa ongelmiin. Näin ollen Aboriginaalit eivät pystyneet vain väistämään tieltä, väärälle seudulle ja väärien henkien alle joutumisen pelossa, toisaalta oliko sekään enemmän oikein, että yhden ryhmän joutuessa väistymään myös toinen joutui alta pois tai ainakin jakamaan niukkoja resursseja entisestään. </p><p>Luonnollisesti Australian karulla mantereella on ollut turvallisinta liikkua tuttuja reittejä, koska aavikolla selviytyminen on todella haastavaa ja Aboriginaalit seurasivatkin<i> songlines</i> eli laululinjoja, jotka periytyvät Uniajalta eli myyttiseltä maailman luomisen ajalta (joka tosin on ajan ja paikan ulkopuolella eli jatkuu edelleen käsittääkseni):</p><p>Wikipedian mukaan "asiantunteva henkilö pystyi navigoimaan maastossa toistamalla laulun sanoja, jotka kuvailevat maamerkkejä, veden lähteitä ja muita luonnonilmiöitä. Usein Uniajan luojaolentojen liikkeiden ja tekojen merkkien ajatellaan näkyvän maastossa, vaikkapa hiekkakuoppina, jotka ovat luojaolentojen jalanjälkiä". </p><p>Valkoaussit ovat nykyään alkaneet ymmärtää maan, luonnon, ympäristön ja aboriginaalien välisen kytköksen paremmin ja ainakin valtio/virastotasolla sitä yritetään jollain tasolla paikata ja tukea, tosin usein byrokraattisen tehottomasti. Kuitenkin viralliseenkin kielenkäyttöön on ilmestynyt ilmaisuja kuten "on country" ja "speak language" eli olla oman sukunsa ja heimonsa maalla ja puhua alkuperäiskieltään, ja että näihin on ihmisillä ainakin periaatteellinen oikeus, vaikka ei läheskään aina lakitekninen (esim kaivosyhtiöt voivat ostaa maata valtiolta, vaikka se olisikin Aboriginaalien perinneseutua). Huom, aboriginaaliheimoja on ainakin 250 ja kieliä 150, eli ei ole vain yhtä aboriginaalimaata, -kulttuuria, tai -kieltä.</p><p>No, tarina polveili nyt kauas tongalaisesta joulukirkosta, palataanpa joulukuviin ja -tunnelmiin. Hyvää joulunodotusta kaikille!</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIjCPJHT58ZK23toX2Tl7DIhJi-99502cWKw0HGwwME_hcCfabsq7zUl38F9JDjkLNMIgOVL6S7xWRNqZnIsIDHumPUta6d3_6OYwsEwAspmY0iPOTm6nkApzJMdy_zJOJeEkILecgEMB7YjNXT2_p-z5N3qY3Vu2aCI4mL-nqjBRSqDZ8lePb1oPTkw/s2516/joulukirkkoPerth.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1810" data-original-width="2516" height="460" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIjCPJHT58ZK23toX2Tl7DIhJi-99502cWKw0HGwwME_hcCfabsq7zUl38F9JDjkLNMIgOVL6S7xWRNqZnIsIDHumPUta6d3_6OYwsEwAspmY0iPOTm6nkApzJMdy_zJOJeEkILecgEMB7YjNXT2_p-z5N3qY3Vu2aCI4mL-nqjBRSqDZ8lePb1oPTkw/w640-h460/joulukirkkoPerth.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kirkossa ennenkuin tilaisuuden kulku selvisi minulle.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUA5rVpjCVhLh78Ksl24API3JS-8xZPnwcnztczGcYMRvvazpRU_QNlJrUaU8xapOWXF70Sqm6ovOcUNal9aO2wY8BXPE76LjEAudq-YUI7oJBWADqZZ4HM0Jf-Ynlq9pbH2W3hCLR-NTbl0CFf50cpH1rvN7iVuBNYFxTLNe0UI1DFr7HOsHPzEWijA/s2592/joulukoristeAus.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1944" data-original-width="2592" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUA5rVpjCVhLh78Ksl24API3JS-8xZPnwcnztczGcYMRvvazpRU_QNlJrUaU8xapOWXF70Sqm6ovOcUNal9aO2wY8BXPE76LjEAudq-YUI7oJBWADqZZ4HM0Jf-Ynlq9pbH2W3hCLR-NTbl0CFf50cpH1rvN7iVuBNYFxTLNe0UI1DFr7HOsHPzEWijA/w640-h480/joulukoristeAus.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Täällä tykätään huumorikoristeista, mm. juoma-aiheisista.</td></tr></tbody></table><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7PzqSy2sHSgkWH9MfNVRSbrB6avsW2foRyxVRxaNhFefTc6AytViNr1n4lSLqc1UVLRoNwKvvLoa2DN1nzhH7MxP6Q3QwuJNw1sG-9LakbTOklbM3wOaqBsvaOU8oJcrZCUIdZrQM5Hb57LDvGYvJS0lysbJs0jr8lQYQNtTnKSUjccjKcnQCW3Y4LQ/s2592/joulukuusi.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1944" data-original-width="2592" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7PzqSy2sHSgkWH9MfNVRSbrB6avsW2foRyxVRxaNhFefTc6AytViNr1n4lSLqc1UVLRoNwKvvLoa2DN1nzhH7MxP6Q3QwuJNw1sG-9LakbTOklbM3wOaqBsvaOU8oJcrZCUIdZrQM5Hb57LDvGYvJS0lysbJs0jr8lQYQNtTnKSUjccjKcnQCW3Y4LQ/w640-h480/joulukuusi.jpg" width="640" /></a></div><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPd_gkEEAxvb-RjezRaPTz6Gqtzkd97edle2YXkVcAEfPK3tpfUxcpZuV2ZQPjaLZGqvmY1IR9LGeDgiM_nrbePO5gm7TuNmWdLG-WGgh0-VAjntQ4Xisic94Bnl-n_k7NPDrRnmLU7bEqf5WeQS6ULbCiS1JY6JIu2Qtc4uLUhv5U6R0KALYdrybEkQ/s2592/jouluseppeleAus.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPd_gkEEAxvb-RjezRaPTz6Gqtzkd97edle2YXkVcAEfPK3tpfUxcpZuV2ZQPjaLZGqvmY1IR9LGeDgiM_nrbePO5gm7TuNmWdLG-WGgh0-VAjntQ4Xisic94Bnl-n_k7NPDrRnmLU7bEqf5WeQS6ULbCiS1JY6JIu2Qtc4uLUhv5U6R0KALYdrybEkQ/w480-h640/jouluseppeleAus.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Aussiseppeleitä banksian ja eukalyptuksen kukin.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQ4pOXdN_mx18KHt0_BCR3iZjCf3nl80AOLESoyImjA0d_34XgvymD1BzWP_CRZDcCWWnEusrHBj__1EZaBCXLO7YLTxAvNuCqrMu_pzMLEz1erNGss5Mx6PhFXyGUrNj_YGxOJo3YiaBFI_gSQ7QbYOuXJNLg6i8XQT1tfPQxERl21d7o30ZP3GnSqw/s2142/Mandurah1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1606" data-original-width="2142" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQ4pOXdN_mx18KHt0_BCR3iZjCf3nl80AOLESoyImjA0d_34XgvymD1BzWP_CRZDcCWWnEusrHBj__1EZaBCXLO7YLTxAvNuCqrMu_pzMLEz1erNGss5Mx6PhFXyGUrNj_YGxOJo3YiaBFI_gSQ7QbYOuXJNLg6i8XQT1tfPQxERl21d7o30ZP3GnSqw/w640-h480/Mandurah1.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jouluöverit on parempi kuin vajarit. Perthin naapurikaupungissa Mandurahissa jouluvaloristeilyltä kuvattua.</td></tr></tbody></table><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXHPDMPzwNgGrtUasbfDGg-OUtsJ_EVqjoEGhUMXISekbuHcAWfhB4-RTidWVXM0tlRvD23Xmfgt7ELTe5ojd3MZ6IUAHUx2mW5lNcqbOlsMxVn9d7KePxU4u_hoHHkNRjyB2dortgQyaM9LGqFdlNOiMp5m31QWk6x31MPFX-4szj20IY-FZKVRKOWg/s2110/Mandurah2.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1582" data-original-width="2110" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXHPDMPzwNgGrtUasbfDGg-OUtsJ_EVqjoEGhUMXISekbuHcAWfhB4-RTidWVXM0tlRvD23Xmfgt7ELTe5ojd3MZ6IUAHUx2mW5lNcqbOlsMxVn9d7KePxU4u_hoHHkNRjyB2dortgQyaM9LGqFdlNOiMp5m31QWk6x31MPFX-4szj20IY-FZKVRKOWg/w640-h480/Mandurah2.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgy4ZQTYfBfCRWXExYeWf3hFViYzMmjD0i4O0LD-5dbNvqvc3K7gK5eWzWcEIzdf8z9sdPQWRwHWxUbDpNF9pzlQmxu197c2qe_eE5_wNAQ9KJvcJmcqyyujrvr5i0kWQzsbTlVztpTbhT0PjDjM3xdMNxVIqyKEuCfBkxU3zTLWnwwWCyveRzAsTa73Q/s2048/Mandurah3.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgy4ZQTYfBfCRWXExYeWf3hFViYzMmjD0i4O0LD-5dbNvqvc3K7gK5eWzWcEIzdf8z9sdPQWRwHWxUbDpNF9pzlQmxu197c2qe_eE5_wNAQ9KJvcJmcqyyujrvr5i0kWQzsbTlVztpTbhT0PjDjM3xdMNxVIqyKEuCfBkxU3zTLWnwwWCyveRzAsTa73Q/w640-h480/Mandurah3.jpg" width="640" /></a></div><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4ByphU5HrxEFsOUFSA6GYA8uXOkErg3kz_X358-ohneyLTY7MDfp22LJe8A1dznSflkpw8GIWi-ODzkqNKkckv9sPSM_Wl-5EPhR4MN5cBqCzBNMzxQo4oMmO7PLjXjWiepABB-aFA-HE10Tn2ES-UM_Ywo8xmqvhmHSgH9gqfR7WPCmhgfrcOzC3YQ/s2295/PikkuNkoriste.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2295" data-original-width="1721" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4ByphU5HrxEFsOUFSA6GYA8uXOkErg3kz_X358-ohneyLTY7MDfp22LJe8A1dznSflkpw8GIWi-ODzkqNKkckv9sPSM_Wl-5EPhR4MN5cBqCzBNMzxQo4oMmO7PLjXjWiepABB-aFA-HE10Tn2ES-UM_Ywo8xmqvhmHSgH9gqfR7WPCmhgfrcOzC3YQ/w480-h640/PikkuNkoriste.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jouluostoksilla.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-85933609141477082202022-11-28T10:06:00.003+08:002022-11-28T10:13:42.661+08:00Kuka apua antaa ja saa<p>Aloitan nyt postauksen sanoilla, joilla ei peruskoulun muinoisen äidinkielenopettajani mukaan saisi koskaan aloittaa mitään tekstejä. Äikkämaikka aina painotti, ettei tylsempää avausta olekaan, kuin "viime aikoina on puhuttu", "viime aikona on ollut esillä" jne. No, tästä huolimatta. </p><p>Viime aikoina olen pohtinut paljon avunantoa ja avunsaamista. Asia on ajankohtainen sekä itselle, että laajemmin lähipiirissäni. Useammilla Suomen-sukulaisillani on elämäntilanne, jossa mielestäni tarvittaisiin paljon enemmän (ulkopuolista) apua kuin saatavilla on. Sitä ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole otettavissa. Milloin esim. omaishoitajuuden ehdot sanelevat, ettei omaishoidon palkkion lisäksi voi saada käytännön kotiapua kunnalta, tai syrjäseuduille ei ole lainkaan kotihoitoon tai kodin hoitoon liittyvää apua saatavilla. Ideoin täältä käsin vaihtoehtoja, mutta ne on yleensä vaikeaa tai kallista tai muuten ongelmallista panna täytäntöön. </p><p>Omassa elämässä, lapsiperhearjessa, avuntarve on toisenlaista, kuitenkin jatkuvaa. Vaikka meitä on kaksi vanhempaa yhtä lasta kohden, ei työssäkäynnistä tai arjessa latautumisesta tule oikein mitään, jos ei ole lisäkäsipareja. Olemme onneksi löytäneet kolmannella yrittämällä mukavan päiväkodin, jonne lapsi menee mielellään, ja lähiömme kirjaston ja liikuntahallin lapsiparkit ovat myös kovassa käytössä - lapsen omasta pyynnöstä, koska niissä on paljon vapaata leikkitilaa ja hauskaa tekemistä. Lisäksi olen kohtuullisen sinnikkäällä verkostoitumisella löytänyt naapurustostamme kolme muuta lapsiperhettä, joiden kanssa meillä on YYA-sopimus. Kun E sairasti pahaa koronaa minun Suomen-reissuni aikana, yksi perheistä hoiti hänelle flunssalääkkeitä ja ruokaa. Kun minua <a href="https://www.abc.net.au/perth/programs/drive/happy-finns-secrets/101626658?fbclid=IwAR2apX7FFNH9NGEfejK4NtMehod_0wRUlu0Cp3PJybYCWU1hPcbI875ctcE" target="_blank">haastateltiin radioon</a> lyhyellä varoitusajalla, teemana suomalaisuus, yksi perheistä otti N:n huomaansa puoleksi tunniksi, jotta sain vastailla kysymyksiin taustahälyttä. Ja vastaavasti jelpimme itse aina tarvittaessa. </p><p>Muttamutta. Miten onkin suomalaisen kulttuuriseen DNA:han iskostettu ajatus, että apua on jotenkin noloa tai väärin tai vaivaannuttavaa pyytää? Silloin, kun olisin itse tarvinnut apua ihan eniten eli N:n pikkuvauva-aikaan, kun tämä heräsi 6-8 kertaa yössä, en sitä saanut mistään kysyttyä, en edes parhailta ystäviltäni. Jotenkin tuntui, että en kehtaa keltään pyytää mitään ekstraa, kun kaikilla on omatkin elämänsä. Toisaalta, univajeisessa hormonimyrskyssä myös tuntui mahdottomalta olla imeväisestä erossa, eli vaikka parin tunnin lapsenvahti säännöllisesti olisi ollut todella fiksua - E:n osallistumisen lisäksi tietenkin - en vaan saanut sitä aikaan. Rutkasti apua saimme - ts oman lähisuvun piiristä - vasta palattuamme Eurooppaan N:n ollessa 9kk. Sinne sitten jäimmekin koronajumiin vuodeksi, eli muutaman kuukauden sukulointi Suomessa ja Ranskassa venyi käytännön pakosta. Mikä jälkikäteen ajatellen oli tosi hyvä juttu, perhesiteiden kannalta. </p><p>Jos meille joskus vielä toinen lapsi syntyy, niin ainakin olen nyt paremmin varautunut siihen, mistä ja miten apua hankitaan. Esimerkiksi nuo liikuntahallin ja kirjaston lapsiparkit ottavat hoiviinsa jopa 8-viikkoisia vauvoja, jotta univajeäiti (tai isä) saa hengähtää rauhassa kahvikupin ääressä. Ja niissä on aina samat tutut, kiltit ja kivat hoitajat. Kannatan, aplodit!</p><p>Avuntarve ja -anto mietitytti sikälikin, kun männäviikolla ilmoitin N:n esi-esikouluun eli peruskoulun kindyyn. Hän voisi aloittaa helmikuussa 2023, mutta ensi vuoden työmatkojeni vuoksi siirsimme aloitusta syyskuulle 2023. Nimi piti kuitenkin laittaa jonotuslistalle jo nyt. </p><p>Ilmoittautumislomakkeessa kysyttiin mielestäni melko tunkeilevia ja epärelevantteja kysymyksiä, kuten: mikä on vanhempien korkein koulutustaso, ammatti ja ammattiluokka (ylempi johto, keskijohto, ammattikoulutaso, jotain muuta?). Tavallaan tajuan, että koulun täytyy hieman kartoittaa oppilaiden sosioekonomista taustaa, jotta tiedetään esimerkiksi tukiopetuksen ja tukipalvelujen tarve. Mutta suomalaiselle kalskahtaa todella pahasti korvaan tämä kastijärjestelmän oletus, että ns. matalasti koulutettujen lapset tuottanevat ongelmia. Tosin E:llä oli asiasta ihan eri tulkinta. Hänen mielestään koulu kysyy vanhempien yhteiskuntaluokkaa siksi, että osaa varautua vanhempien taholta tulevaan pomotukseen ja mahdollisiin oikeusjuttuihin, joita hyväosaiset ja hyvätuloiset herkemmin nostavat. Mielenkiintoinen tulkintaero.</p><p>Lomakkeessa kaikkein pysäyttävin oli ruksi, joka piti laittaa kohtaan "onko oppilaalla ambulanssivakuutus ja saako tarvittaessa kutsua ambulanssin". Australiassa ambulanssi on maksullinen yksityispalvelu lähes kaikissa osavaltioissa. Täällä Länsi-Australiassa ambulanssin kutsuminen tuottaa tonnin laskun potilaalle, ellei ole ambulanssivakuutusta. Meillä tämä on, on ollut alusta saakka. Jäin miettimään, että mitäs niiden oppilaiden kohdalla, joilla ei sitä ole? Eikö ambulanssia kutsuta? Jätetään opettajien ensiaputaitojen varaan? Tai odotetaan, että vanhempi hakee ja kiidättää ensiapuun? Australia ei ehkä ole USA:n tasolla yhteiskunnallisessa eriarvoisuudessa, mutta tällaisissa tilanteissa ei kyllä kauaskaan jäädä. </p><p>Itselleni ambulanssivakuutusasia tuli hyvinkin ajankohtaiseksi jokunen viikko sitten. </p><p>Olin palaamassa lounastauolla autolle, hieman syrjäiselle lähiökadulle, kun yhtäkkiä huomasin tien vieressä korkealla puskapenkereellä miehen makaamassa naamallaan maassa. Mies oli puolipukeissa, jalassaan vain housut, kengätkin irrallaan pusikossa. Hetken rekisteröin, mitä katson, ja tajutessani, että kyseessä ei ole ns normisammunut (Perthissä näkee harmillisen usein kodittomia tai alkon/aineiden vaikutuksen alaisia nukkumassa puistoissa), soitin välittömästi hätäkeskukseen. Yritin samalla huudella miehelle ja näin herätellä tätä. Hätäkeskuspäivystäjä käski tutkia miehen elonmerkit ja kääntää tämän selälleen. Mies oli kuitenkin liian painava ja jäykkä, eli en saanut häntä puskettua edes kyljelleen. Hänen kasvonsa olivat painuneet hiekkaan eikä hän taatusti ollut saanut hengitettyä hetkeen. Aloin hieman panikoitua, mutta onneksi juuri silloin ohi käveli muita ihmisiä, jotka huusin apuun. Kun saimme potilaan yhteistuumin puskettua selälleen, näimme tämän kasvoista - ja jäykistä raajoista - että peli on 99.5% varmuudella menetetty. Mitään elonmerkkejä ei ollut. </p><p>Päivystäjä käski meitä hakemaan lähimmän defibrillaattorin (sydäniskurin). Mistä, miten, ajotien varrella, pusikon ympäröimänä? Yksi ohikulkijoista keksi, että hän voi juosta hakemaan sen muutaman sadan metrin päästä liikuntahallilta. Ennenkuin hän ehti lähteä, ambulanssi kuitenkin kurvasi paikalle, ja luovutimme tilanteen ensihoitajille. He aloittivat välittömästi paineluelvytyksen ja sydäniskurin käytön. On kuitenkin vaikea uskoa, että noin pahasta jamasta potilas vielä saataisiin elävien kirjoihin - tosin en ole lääketieteen ammattilainen. Kuulemma ensihoitajat kuitenkin aina yrittävät elvytystä vähintään 20 minuuttia, jos yhtään toivonkipinää on. </p><p>Järkytykseni tapahtuneesta oli aluksi aikamoinen, mutta E:n ja lähiystävien sekä oman lapsuudenperheen kanssa debriiffaus onneksi purki tilanteen sydämeltä. </p><p>[Juuri tätä kirjoittaessani tuli soitto poliisilta, joka tutkii kyseistä kuolemantapahtumaa, eli mies oli menehtynyt].</p><p>Minulle selvisi jälkikäteen, että joissain Australian osavaltioissa ambulanssilasku karhutaan soittajalta, jos sitä ei saada perittyä potilaalta. </p><p>Ilmeisesti näin ei tehdä Länsi-Australiassa ja meillä on se mainittu ambulanssivakuutus, joten olisin varautunut, jos näin kävisi. Mutta. Miten ihmeessä voi olla fiksua yhteiskunnallisessa mielessä sälyttää vastuu tuntemattoman hoidosta toiselle tuntemattomalle, sen sijaan, että se katettaisiin verovaroin?? Kun pysäytin ohikulkijat auttamaan, eräs heistä sanoi minulle ambulanssin saavuttua: "teit oikein, moni olisi vain kävellyt ohi". Siis häh? Moni olisi kävellyt ohi, kun joku makaa henkitoreissaan? Tottakai tätä tapahtuu kaikkialla, pulassa olevia ei auteta. Tuntuu kuitenkin aika karmealta sellainen politiikka, jossa ei edes yritetä rohkaista auttamaan, vaan ambulanssiin suhtaudutaan varakkaampien ylellisyytenä, ei kaikille ihmisarvoisesti kuuluvana perusoikeutena. </p><p>Jos ulkomaille muutto on jotain perustavanlaatuista opettanut ihmisyydestä, se on juurikin avunpyynnön, avunsaannin ja avunannon voima. En ja emme ole täällä voineet nojautua perinteisimpään turvaverkkoon, eli lapsuudenperheeseen, lähisukuun tai vuosikymmenten takaisiin ystäviin. Siksi apua on osattava ja uskallettava pyytää kaikkeen ja kaikkialta silloin, kun sitä tarvitsee. </p><p>En missään nimessä kannata sellaista kansalaisyhteiskuntaa, jota esim Suomen oikeisto taannoin lukkarinrakkaudella ajoi, eli että naapurusto, suku tai kolmas sektori ottaisivat hoitoonsa monet sellaiset tehtävät, jotka nyt kuuluvat julkissektorille (esim. jotkut lasten ja vanhusten hoito- ja hoivapalvelut). Mutta ehkä Suomessakin olisi enemmän tilausta ja tilaa sille, että ystävät, tuttavat ja naapurit auttavat toinen toisiaan. Tietenkin tämä riippuu ihmisestä, ja monilla varmasti on hyvinkin kattavia apuverkostoja. Toisilla ei sitten ollenkaan, ja yksinäisyys niittää ihmiselämiä masennuksen ja lyhentyneen elinajan kautta. </p><p>Teemaan sopivasti, kuitenkin mukavan iloisesti, pääsin viikonloppuna viettämään Suomi-tyttöjen pikkujouluja, nekin omanlaistaan YYA-verkostoa. Tästä yli vuosikymmenen kasassa olleesta seurueesta löytyy yleensä aina leikkiseuraa lapsille, vertaistukea äidille/vanhemmille, sekä yleistä kaveruutta ja tarinaniskentää. Muutamia on lähtenyt, uusia tullut tilalle, Suomi-kylä tavallaan. Mielestäni oman kylänsä tarvitsee ja ansaitsee jokainen. </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk_tLlL6JxnTBgKixoGKPM58NtYJspIRyBRCW5sUXDKbqAtzBpZl3Vx8USHu_5sINJfp7qdK1j4Nw1wSWdd6TiAIbNIId3-cEsBJzURtFL0fnUrlZidwfmT9yEoynH3R3xeWQmlr2No6uDlyWoR5NKyItTPj3shaqgkrQLtiPBE3ARZ6icCsNJYFV9JQ/s2048/seinamaalausPerth.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk_tLlL6JxnTBgKixoGKPM58NtYJspIRyBRCW5sUXDKbqAtzBpZl3Vx8USHu_5sINJfp7qdK1j4Nw1wSWdd6TiAIbNIId3-cEsBJzURtFL0fnUrlZidwfmT9yEoynH3R3xeWQmlr2No6uDlyWoR5NKyItTPj3shaqgkrQLtiPBE3ARZ6icCsNJYFV9JQ/w480-h640/seinamaalausPerth.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jos elämä tuntuu usein näin hektiseltä, on hyvä pysähtyä ja pyytää apua. Seinämaalaus erään kahvilan seinässä Perthissä.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-88930827188293193462022-11-07T11:14:00.003+08:002022-11-07T11:20:07.248+08:00Japanilaiset häät<p>E:n nuorin veli meni naimisiin japanilaisen morsiamen kanssa ja luonnollisesti olimme mekin mukana juhlissa Kobessa, Osakan lähellä. Sen jälkeen vietimme viikon porukalla Tokiossa. Pariskunta ei sen kummempaa häämatkaa halunnut, oltuaan yhdessä seitsemän vuotta ja tarkalleen ottaen häätkin oli jo vietetty Perthissä aiemmin, rekisteröinti maistraatissa. Koben häät olivat se virallinen juhla perheille. </p><p>Häissä ei ollut uskonnollista seremoniaosuutta, ja ne noudattivat melko samanlaista kaavaa kuin länsimaisetkin häät. Juhlat vietettiin fiinissä fuusioravintolassa, joka tarjoili japanilaisittain sovellettua ranskalaista ruokaa - sulhasen perheen kulttuurin huomioiden. Suurimmat erot olivat osallistujien pukeutumisessa sekä hääparin vanhempien roolissa. Hääpari vietti päivän erittäin juhlavissa hääkimonoissa ja meidät lähimmät perheenjäsenet pyntättiin kimonoihin myös: sanon pyntättiin, koska juhlakimonoita ei voi pukea yksin päälle, vaan tehtävään oli palkattu kaksi pukijanaista. Eli palataan päivän alkuun...</p><p>Häät alkoivat kello 12, mutta meidät lähisukulaiset oli aikataulutettu saapumaan juhlapaikalle klo 10:00, jotta kaikki varmasti ehtivät asuihinsa. Miehet eli E ja sulhasen isäpuoli saivat pukea itse itsensä, heille oli varattu kolmesta kerroksesta koostuvat hieman aamutakkimaiset kimonot. Me naiset eli sulhasen äiti, morsiamen äiti, morsiamen sisko sekä minä pääsimme/jouduimme pukijanaisten käsittelyyn ja kunkin meistä pukeminen vei puoli tuntia. Morsian ja sulhanen olivat saapuneet jo aiemmin ja heitä oli puettu, puunattu ja kammattu aamuyhdeksästä saakka. Kimonot oli kaikille vuokrattu, sillä omaksi ostaminen maksaa monesta tonnista jopa kymppitonniin saakka. </p><p>Ihailen japanilaista estetiikan tajua ja mielestäni missään maassa ei ole yhtä kaunista, miellyttävää ja siistiä kuin Japanissa. Tietenkin mielipiteeni olisi aika toinen, jos asuisin siellä, ja kipuilisin kulttuurishokin ja epäkohtien kanssa - joita kaikissa maissa on. Kun morsian alunperin kysyi, haluammeko me sulhasen perheenjäsenet myös kimonot, olimme E:n kanssa asiasta innoissamme. Mahtavaa päästä tälläytymään ja kokeilemaan jotain ihan uutta! Mielettömiä kuvia ja hauska kokemus! Kun pukijanaiset alkoivat kiristää ensimmäisiä vöitä ympärilleni, fiilis kuitenkin muuttui. </p><p>Juhlakimono on taideteos, joka rakennetaan kantajansa päälle. Naisilla asuun kuuluu puuvillainen aluspaita, alushame, ei rintaliivejä (rinnat sidotaan lakankankaisilla suikaleilla), välipuku, 12 alusvyötä ja -remmiä (!), erilaisia pyyhekankaisia toppauksia harteille ja vyön alle, päällyspuku, päällysvyö ja koristevyö. En valitettavasti tiedä puvun osien oikeaoppisia nimiä, joten nämä vain käyttötarkoituksen mukaan kuvaillen. Puvun kerroksissa ei ole lainkaan nappeja tai muita kiinnitysmekanismeja kuin nuo vyöt, siksi niin monta, ja tiukkaan. Liukas kangas alkaa muuten luistaa päivän mittaan, ja kietaisumallinen puku saattaa alkaa harittaa. Jouduin pitämään verhosta kiinni, kun pukijanaiset kiristivät remmejään vyötärön ympärille ja alkoi jopa vähän huimata, kun puku tuntui niin tiukalta ja hengittäminen vaikealta. Hetkellinen paniikinpoikanenkin iski, kun tajusin, että vessassa käyminen olisi vaikeaa ellei mahdotonta putkiloon suljettuna, köysien kiristäessä suolistoani, ugh. </p><p>Yritin viestittää täydellisen kielimuurin yli, että antakaa happea, ei niin tiukkaan. Pukijanaiset vain katsoivat minua ilkikurisesti hymyillen, nyökkäsivät täydessä tyyneydessä puettavaa morsiamen äitiä kohti - joka ei inahtanutkaan prosessin aikana. Toinen pukijoista työnsi kaksi sormeaan pukuni vyön alle testatakseen tiukkuutta. Sitten hän hymyili, julisti (käsittääkseni), että henkireikää on, jatketaan, älä valita. Eipä siinä auttanut kuin niellä niskurointi, eihän päivä ollut minun draamaani varten eikä olisi sopivaa varastaa show´ta pyörtymällä kuin viktoriaaninen korsettivanki. </p><p>Lopulta sipsutin pukuhuoneesta ulos viimeisteltynä kullanvärisillä korollisilla varvassandaaleilla ja Maija Poppas-mallisella käsilaukulla (kuuluivat asuun). Pukijat pukivat myös sukat ja sandaalit, koska puku päällä ei pysty kumartumaan. Ja seuraavaksi morsiamen suvun arvioon. Serkkuja, mummoja, setiä, tätejä, sisko, veli, ystäviä, keitä lie virtasi luokseni kommentoimaan pukua ja muuten tutustumaan, mutta valitettavasti kielimuurin vuoksi en kauheasti saanut tilateessa osallistuttua muuten kuin hymyilemällä ja nyökkimällä. Kolmevuotiaamme sen sijaan koki tilanteen kummalliseksi ja vaikka hän yleensä viihtyy väkijoukoissa ja sopeutuu hyvin, äidin ja isin oudot kaavut ja muutenkin uusi tilanne saivat tämän pillahtamaan itkuun, joten vetäydyin hetkeksi muualle lohduttelemaan pikkujeppeä. </p><p>Sivuhuomiona: myös miesten juhlakimonoon kuuluu äärimmäisen tiukka vyö, mutta vyötärön sijaan se köytetään vatsan alle, vatsaa korostamaan. Mitä suurempi pömppömaha, sitä arvokkaampi ja kunnioitettavampi mies - näin perinteisten käsitysten mukaan!</p><p>Hääpari kierteli vieraiden joukossa ennen tilaisuuden alkua, ja jo tässä vaiheessa otettiin runsaasti kuvia yhdessä ja erikseen. Selvisi myös, että sulhanen ei ollut saanut ennakkoon aivan tarkkaa tilannekuvaa päivän kulusta, vaan oli kuvitellut juhlan olevan kasuaalimpi ja lyhyempi - näin morsian oli meitäkin alkuun infonnut. Eli tavoite oli joko muuttunut suunnitteluvaiheen aikana, tai japanilaisen käsitys epämuodollisesta on aika eri kuin eurooppalaisen! </p><p>Hääseremonia tapahtui yläkerran salissa, jossa vieraat istuivat tuoliriveillä kuten länsimaisissakin häissä. Sulhanen odotti etualan pöydän luona, morsian saapui musiikin säestyksellä isänsä saattamana. Ovella kaikkien katsoessa morsiamen äiti kiinnitti tyttärensä hiusnutturaan symbolisen kukan ennen saattoa sulhasen luo. </p><p>Tilaisuuden juonto oli pelkästään japaniksi, joten sisällöstä en valitettavasti saanut enempää selvää. Paikalla ei ollut pappia tms, vaan juonnon hoiti seremoniamestarinainen-hääsuunnittelija useine apureineen. Ilmeisesti puheosuus oli liikuttava, koska kaikki kyynelehtivät. E ja morsiamen sisko pitivät pienen jaetun puheen englanniksi ja japaniksi - morsian oli kirjoittanut sen heille valmiiksi. Minullekin ilmaantui viime hetken rooli, sillä morsian pyysi edellisenä päivänä, että N toimisi sulhaspoikana ja kantaisi sormukset heille. N ei kuitenkaan uskaltautunut yksin käytävälle noin vain, joten saattelin hänet etualalle, samalla varmistaen, etteivät sormukset tipu tyynyltä hävöksiin. Lopuksi, klassisesti, pari suuteli ja kulki yhdessä ulos, vieraiden heittäessä kukkien terälehtiä heidän päälleen. </p><p>Seremoniaa seurasi ehkäpä vartin tauko, jolloin vieraat saivat onnitella tuoretta paria. Sitten meidät paimennettiin takaisin juhlasaliin, jonka apurit olivat järjestelleet kuvanottoa varten. Tuolit oli muuten siirretty syrjään, mutta eteen oli koottu noin tusinan tuolin rivi. Osallistujat vietiin paikoilleen melkeinpä yksi kerrallaan, eli kuvaan ei saanut noin vain lopsahtaa. Hääpari tuolirivin keskelle, vanhemmat heidän vierelleen - isä ja isäpuoli lähimmiksi, sitten äidit - ja reunoille me sisarukset/sisarusten puolisot, kuin kuninkaallisten kuvauksissa konsanaan. Loput vieraat järjesteltiin tuolirivin taa. Meidän eturivissä istuvien piti olla tietyssä asennossa, eli kämmenet polvien päällä, naisilla kimonoon kuuluva viuhka kädessä. Apurit kävivät korjailemassa asujamme ja asentojamme. Tosin itse pidin sylissä N:ää eli oma asentoni oli japanilaisittain ihan väärä. Aivan lopuksi hääkuvaaja otti rennon kuvan eli halusi, että kaikki teemme kaksin käsin V-rauhanmerkkejä ja hymyilemme ja nauramme leveästi. </p><p>Taas vartin tauko, vein muksun ulos katetulle terassille leikkimään pienestä tihkusateesta välittämättä. Tässä vaiheessa myös muut lapset - morsiamen serkkujen - olivat kypsähtäneet pönötykseen ja ulos muotoutui leikkipiiri. Morsiamen isä jututti meitä sulhasen sukulaisia käännöskojeen avulla, eli hänellä oli kannettava puheenkääntäjä (ei kännykkä, vaan jokin sanelukoneen tapainen), jonka myötä saimme jonkinlaista ajatustenvaihtoa käyntiin. Sitten alkoikin juhlaruokailu, viiden ruokalajin kattaus. Omasta mielestäni ruuat olivat erinomaisia, vaikkakin kalapainotteisia. Sulhanen puolestaan ei ollut täysin otettu morsiamen valinnoista, koska ei ole kalan ystävä lainkaan. Mutta minkäs teet, maassa maan tavalla, ja Japanissa on mahdotonta löytää edes paikallista aamupalaa ilman kalaa. </p><p>Ranskalaisvieraita hieman huvitti/shokeerasi, että ruokajuomien valikoimana oli joko valko- tai punaviini tai sake. Siis ei valikoima erilaisia punaviinejä ja valkoviinejä, vaan yksi kumpaakin (kuten Suomessakin yleensä...). Ranskassa ei sellaista ravintolaa olekaan, jossa ei ole pitkää listaa kaikkia mahdollisia viinejä. Taas, maassa maan tavalla, ja itse luotin jääveteen kuohuviinimaljan jälkeen. </p><p>Juhlissa ei leikitty leikkejä eikä tanssittu tansseja. Morsian selitti meille, että ne eivät kuulu perinteisiin häihin, koska japanilaiset tanssit ovat hitaita ja pienieleisiä sooloesityksiä, eivät paritansseja. Tosin pienenä kisailuna juhlapari jakoi kaikille Australiasta tuotuja macadamiapähkinäkeksejä, ja osa saajista voitti lisäpalkinnon (ilmeisesti jotain pientä syötävää). </p><p>Vieraat oli jaoteltu tarkasti erillisiin pöytiin eli sulhasen perhe yhdellä laidalla, morsiamen perhe vastalaidalla ja väliin jäivät morsiamen ystävät yhteen pöytään. Sulhasen puolelta osallistujia olimme vain me lähin perhe. Tämä oli tavallaan kiva, koska sai olla "omassa rauhassa" ja keskittyä syömiseen, toisaalta muihin häävieraisiin tutustuminen jäi oikeastaan kokonaan tapahtumatta. Mitään minglailuvaihetta ei ollut, eli kaikki istuivat pöydissään juhlan koko keston ajan, kolmisen tuntia. Tosin ruokailujen välillä lapsiperheelliset pyörivät ulkoterassilla, jotta lapset saivat päästellä höyryjä. </p><p>Juhlaparin vanhemmat olivat esillä mielestäni länsimaista mallia enemmän, eli juhlapari antoi heille seremoniallisesti lahjoja, sulhanen ja morsian kumpikin pitivät kiitospuheet vanhemmilleen, ja kun kakunleikkuun aika tuli, oli sulhasen ja morsiamen äitien tehtävä syöttää kakkua omalle aikuiselle lapselleen - siis sen jälkeen, kun pari syötti kakkua toisilleen. Mielestäni liikuttavasti ja myös länsimaisittain hieman kummallisesti morsian lupasi puheessaan olla jatkossa "parempi tytär", siis ei hyvä vaimo. Eli kuului morsiamen rooliin luvata pitää tiiviisti yhteyttä vanhempiinsa myös naimisiinmenon jälkeen. Taas, puheet ylipäätään olivat ilmeisen liikuttavia (osa niistä oli käännetty meille paperilla, osaa ei), koska kaikki kyynelehtivät kovasti. Aussihäissä yleensä painopiste on huumorissa, vitsailussa ja hauskanpidossa, joten kulttuuriero siihen oli iso. Toisaalta suomalainen on tottunut itkuvirsipainotteiseen juhlintaan, olivatpa kyseessä vuosijuhlat, häät tai hautajaiset, eli melankolia, liikutus ja syvät tunteet olivat sikäli tuttuja. </p><p>Juhlien kuluessa pukijanaiset tarkkailivat meitä kimonollisia ovenraosta ja tulivat välillä vetämään meitä sivuun, jos jokin osa puvusta vaikutti hapsottavan. E:n äitiparka joutui käsittelyyn monta kertaa, kun kimonon vyöt löystyivät. Itse pääsin vähällä, vain muutamalla nykäisyllä ja viuhkan uudelleenasettelulla vyöhön. Kuriositeettina: morsiamen juhlakimonoon kuuluu nykypäivänäkin seremoniallinen puukko, joka on työnnetty vyön sisälle. Satoja vuosia sitten samuraikulttuurissa sitä tarvittiin itsepuolustukseen, mutta myös - raa´asti - kunniaitsemurhan tekoon, mikäli morsian ei suostunut järjestettyyn avioliittoon. Eli ainut keino perua häät oli päättää omat päivänsä. Samuraikulttuurissa kunniaitsemurha vaadittiin myös silloin, jos häihin hyökättiin, eli morsian oli joutumassa ryöstetyksi ja siten häväistyksi. Rankkaa historiaa. </p><p>Nykypäivän Japani, etenkin Tokio, on kuitenkin aivan toisenlainen (ainakin pintapuolisesti), eikä missään muussa metropolissa ole mielestäni - myös tilastollisesti - yhtä rauhallista, siistiä ja turvallista. Nautimme reissusta kaikin puolin, nyt paluu arkeen ja työympyröihin. Eihän tässä olekaan enää kuin pari kuukautta jouluun ja seuraavaan lomaan ja taukoon! :D </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDYyLWq-qm0qsv0AhaMxo3_mLC5OPKZqM50l7l1hB_63N_PyNSuhcA25yIMwLKViF62g2a58j9I3dW_SgLoFHebHHcwy6DryCrvrPT-WlSxwu7oHGgMgpPiYi1J7v5-tZ5dF_YSFYio2mGv3FgSYEh5BjjRsBIjZEeqEVhzgqrtZVs7IS6IYuptSRJbA/s2003/AnuKimono.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2003" data-original-width="1244" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDYyLWq-qm0qsv0AhaMxo3_mLC5OPKZqM50l7l1hB_63N_PyNSuhcA25yIMwLKViF62g2a58j9I3dW_SgLoFHebHHcwy6DryCrvrPT-WlSxwu7oHGgMgpPiYi1J7v5-tZ5dF_YSFYio2mGv3FgSYEh5BjjRsBIjZEeqEVhzgqrtZVs7IS6IYuptSRJbA/w398-h640/AnuKimono.jpg" width="398" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Koreana kimonossa.</td></tr></tbody></table><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqAZsOiSf_oVjsyKV_1kpAzicBcIB5ZEUIChUDB1a_dri00N3_5Gv5NtC2WWoy09nIXbpAWLXWahOS4LPBOoh5wxlXWrXJYYBVulWEI6BJ7FUbpfnaK7O0FdtJbS_4KN-lB55L9hcnYyT0veUMiHRlkgEBnhNnJ_glfPvEAG2tKYYme3xWPFnl8tWxxQ/s2592/Kimonoedusta.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqAZsOiSf_oVjsyKV_1kpAzicBcIB5ZEUIChUDB1a_dri00N3_5Gv5NtC2WWoy09nIXbpAWLXWahOS4LPBOoh5wxlXWrXJYYBVulWEI6BJ7FUbpfnaK7O0FdtJbS_4KN-lB55L9hcnYyT0veUMiHRlkgEBnhNnJ_glfPvEAG2tKYYme3xWPFnl8tWxxQ/w480-h640/Kimonoedusta.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kimonomessuilta. Tallainen on oikeaoppinen kimonon edusta. Alla esitelty, kuinka kaulus kuuluu asetella niskasta, klipsut poistetaan, kun asettelu on oikein tehty. </td></tr></tbody></table><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjegSnmRV-hYzui665R9gvhadY9Co4XP4Yvpvva7humb8-LLHXKS-K80m0Zqp7ZH9JGPhk1TMMQFM7z_q_EaUkpHZ8j6n-uZzIIWYSAE8f-WQCuE89gacaV_0PTtF6xbNCbDaokdC1cT2w6VXMt05YW-cNeeqFFc-jl-onIzzed9nnnkL9FXip-jMINNg/s2592/Kimonokaulus.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjegSnmRV-hYzui665R9gvhadY9Co4XP4Yvpvva7humb8-LLHXKS-K80m0Zqp7ZH9JGPhk1TMMQFM7z_q_EaUkpHZ8j6n-uZzIIWYSAE8f-WQCuE89gacaV_0PTtF6xbNCbDaokdC1cT2w6VXMt05YW-cNeeqFFc-jl-onIzzed9nnnkL9FXip-jMINNg/w480-h640/Kimonokaulus.jpg" width="480" /></a></div><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEix0fg-UdJ1MVWewqgERYAFGrVkBYtHV5gkH8x7gPxWuXSUEcpF9wexqMM3ySsBCRpmUo-vyjire2W85feLJjUon5X4-4upa6xhS64S7P4N29HSoIRiSIPiOAU-IhugNTNssfMPhuacDRpMwu8IrmNl5jJqWDsk4vLzHg07_qrVSEs2AXnMvG7sJFOd5g/s2592/Syyskoristelua.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2592" data-original-width="1944" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEix0fg-UdJ1MVWewqgERYAFGrVkBYtHV5gkH8x7gPxWuXSUEcpF9wexqMM3ySsBCRpmUo-vyjire2W85feLJjUon5X4-4upa6xhS64S7P4N29HSoIRiSIPiOAU-IhugNTNssfMPhuacDRpMwu8IrmNl5jJqWDsk4vLzHg07_qrVSEs2AXnMvG7sJFOd5g/w480-h640/Syyskoristelua.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Syyskattaus juhlissa.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh_Ni9EUUS-4P0lXuPSWwlEqvvj7z6i2J0HibPEHmrtqRGkVdLFDRrBcNKcolAbFChi7MSfmx0vI-RoXY5N-LXmJAtlPnOv5AeBSmOz-CNJ8X-62ybTnUjC6-dzKu-5zv1Rux_xGAyoGuJ_7mrBUbwyJ__DleOP2Bz9P-g76Vm8W4NSTl96tpJxK6Mmg/s2592/Tokio.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1944" data-original-width="2592" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh_Ni9EUUS-4P0lXuPSWwlEqvvj7z6i2J0HibPEHmrtqRGkVdLFDRrBcNKcolAbFChi7MSfmx0vI-RoXY5N-LXmJAtlPnOv5AeBSmOz-CNJ8X-62ybTnUjC6-dzKu-5zv1Rux_xGAyoGuJ_7mrBUbwyJ__DleOP2Bz9P-g76Vm8W4NSTl96tpJxK6Mmg/w640-h480/Tokio.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ihmeellisen siisti ja rauhallinen Tokio. Varmaan levollisin suurkaupunki maailmassa.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-30622645912549971052022-10-01T15:39:00.000+08:002022-10-01T15:39:06.747+08:00Tavallisuuksia Länsi-Australiassa<p>Kirjoitetaanpas taas vanha kunnon "outoa Australiassa"-postaus. Tai siis outoa ja erilaista Suomi-silmin. Tutusti <i>disclaimer</i>, että postaus koskee Länsi-Australiaa ja eritoten Perthin seutua. </p><p><b>1) Lähimetsät</b>. Suomessa on pitkäaikainen kaavoituslinjaus, että lähimetsiä eli jokseenkin luonnontilaisia plänttejä pyritään säilyttämään kaikkialla asuinrakentamisen yhteydessä. Jokaisen virkistysalueen ei tarvitse olla hoidettua puistoa, vaan päinvastoin, luonto luontona - vaikka lähimetsät polkuineen ja ehkäpä roskineen eivät tietenkään vastaa luonnonpuisto- tai korpimeininkiä. No. Täälläpäin lähimetsät nähdään enemmän ongelmana kuin mahdollisuutena. Miksi?</p><p>Australiassa ei tunneta jokamiehenoikeutta, ja ylipäätään maa- ja kiinteistöomaisuuteen suhtaudutaan paljon enemmän sijoituksena kuin minään muuna. Yksityisillä mailla ei välttämättä saa vaellella ja ne on usein aidattu ja kieltokyltitetty. Valtion ja osavaltion omistamat maat puolestaan nähdään myyntikelpoisina resursseina (paitsi jos ovat luonnonpuistoiksi kaavoitettuja), eli niitä syötetään gryndereille omakotitaloalueiksi rakennettaviksi aina asuntopulan uhatessa (jotakuinkin jatkuvasti täällä Perthin seudulla). </p><p>Asumme alueella, joka kasvaa kiihkeää vauhtia, kuten monet muutkin näin 40-60km etäisyydellä keskustasta. Sitä lähempi vyöhyke on jo rakennettua, ja täällä perukoilla on enemmän vapaata maata. Tosin <b>täyttä</b> täällä ei ole missään, vaan korkeampaa ja tiiviimpää voisi helposti rakentaa melkeinpä minkä vain rautatieaseman tai ostoskeskuksen tuntumaan, mutta näin ei periaatesyistä tehdä: täkäläiset yleensä haluavat ikioman tontin. Yli kolmekerroksiset kerrostalot missään keskustan ulkopuolella herättävät vahvaa NIMBYä eli <i>not in my backyard-</i><i>ei minun takapihalleni-</i>huutelua. </p><p>Ne lähimetsät, joita seudullamme on jäljellä, on useimmiten kaavoitettu tulevaisuuden omakotitonteiksi. Osin tämä johtuu mainitusta asuntopulasta (maa- tai tonttipulasta ei oikeasti voi puhua, koska voisi rakentaa sitä tiiviimpää ja korkeampaa). Osin siitä, että ulkoilmakansaksi moni aussi on yllättävän varoivainen luonnossa liikkuja myrkkyeläinten vuoksi. On totta, että <i>bushbashing</i> eli puskissa tarpominen on vaarallista: meitä eivät "uhkaa" vain punkit, hirvikärpäset ja kyyt, vaan useat jopa kuolettavan vaaralliset käärmeet. Täällä Perthin seudulla onneksi elää vain yksi vaarallisen myrkyllinen hämähäkki, mustaleskisukuun kuuluva <i>redback</i>, kun taas muualla Auslandiassa myös myrkkyhämähäkkivalikoima on runsas. Metsiin ei yleisesti kannata mennä pensaalta pensaalle puskemaan, vaan mieluiten vain polkuja (mahdollisimman leveitä) pitkin.</p><p>Kaupunkialueilla yleensä muunnetaan pusikot ja metsämaastot manikyyritasoisiksi nurmipuistoiksi, joissa käärmeet eivät niinkään viihdy. Muuten hyvä, mutta normisti puistot ovat joko leikkipuistoja, grillausalueita, tai ovaaleja eli aussifutikseen sopivia jättinurmikenttiä. Metsässä liikkumisen kokemusta niistä ei saa. </p><p>Itse ratkaisemme ongelmaa ajamalla viikonloppuisin syrjemmälle metsävaelluksia varten. Tämä on ihan ok muuten, mutta tuntuu hieman ristiriitaiselta polttaa bensaa joka kerta luontokokemuksia saadakseen. Tosin on todettava loppuun, että Perthin keskustan tuntumassa on melko luonnontilaisena säilytetty, valtava viheralue Kings Park, ja muitakin isoja luonnonpuistoja metropolialueella on useita, eli missään tapauksessa emme asu "pilatussa" paikassa. </p><p><b>2) Sukupuoliroolit</b>. Olen tästä usein aiemminkin kirjoittanut, enkä aio aloittaa uutta feministisaarnaa. Mutta asia on pakko mainita muutaman kappaleen verran, niin outoa (jälkeenjäänyttä) täällä Australian Teksasissa Perthissä välillä on. </p><p>Osin, ellei enimmäkseen, kaivosvaltaisen talouden vuoksi, Perthissä elää vahvana roolijako "mies elättää-vaimo hoitaa kodin ja lapset". En törmännyt tähän jakoon ensimmäisten 10 vuoden aikana juurikaan, koska olin itse töissä keskustassa, asuimme keskustan tuntumassa, ja olimme jatkuvasti yliopistokoulutettujen miesten ja naisten ympäröimiä sekä naapurustossa että työpaikalla. Lisäksi kaverimme ja tuttumme olivat paljolti kansainvälisiä, (silloin) lapsettomia uraihmisiä. Täällä angloaussi-suburbiassa maailma on ihan toinen. </p><p>Esimerkki. Olimme muutama viikko sitten E:n kollegan kotona pizzaillanvietossa alkuillan, ja olimme ainoat, jotka toivat lapsen mukanaan. Tämä siksi, että meillä ei ole paikallista perhetukiverkkoa, eli emme voi taikoa joka menoa varten lapsenvahtia. Siksi olemme tottuneet kuskaamaan pikkujeppeä mukana kaikkialle. E:n työkavereista paikalla oli pelkästään miehiä, koska kaikkien vaimot olivat jääneet kotiin hoitamaan lapsia. Juhliin oli kutsuttu kuitenkin muitakin, kuten kollegan iäkkäät naapuripariskunnat (70-80v) eli mistään jätkien ryyppäjäisistä ei ollut kyse. </p><p>Muutamat E:n työkaverit ällistelivät faktoja a) miten minä, nainen ja äiti, tulin nukkumaanmenoaikaan (klo 18-20!) juhliin lapsi mukanani, ja b) käyn töissä kokopäiväisesti. Huom, näitä ei esitetty mitenkään tuomitsevaan sävyyn, vaan aidosti uteliaana/ihmetellen. Koska kaikki vieraat olivat erinomaisen mukavia, en aktivoinut feministiräjähdystä, mutta ihmettelin hiljaa itsekseni, ettekö ole ennen (pohjoismaisittain) normaalia naisihmistä tavanneet, jolla on koulutus, ura, perhe ja sosiaalinen elämäkin vielä. </p><p>Kun kotimatkalla autossa juttelimme asiasta E:n kanssa, paljastui, että hänen työpaikallaan herättää suurta hämmennystä, että E:n vaimo eli minä en pelkästään käy töissä ja tienaa, mutta myös maksan isojakin hankintoja joko yhdessä tai yksin (esim ostin E:lle synttärilahjaksi matkan Tasmaniaan), ja että en automaattisesti halua/suostu tekemään jokaista päiväkotivientiä/hakua tai lapsen sairaspäivää, vaan ne jaetaan meidän perheessä 50-50. Leukani tippui lattialle tästä jälkijättöisyydestä. </p><p>Loppukaneettina taas, että asiat ovat muuttumassa täälläkin, viimeinkin. Nuoret/tuoreet isät ovat alkaneet paljon enemmän haastaa työkulttuuria, jossa heidän oletetaan pakertavan iltoja, jopa viikkoja perheestä erillään jossain kaivosleirissä, kun äiti kamppailee pikkulapsiarjessa. Miehet uskaltavat nykyään sanoa <i>täälläkin</i>, että minulle on tärkeää/tärkeintä viettää enemmän aikaa oman perheeni ja lasteni kanssa, ja haluan olla tasaveroinen ja tasa-arvoinen vanhempi, en vain avustaja tai kävelevä lompakko. </p><p>Perinteisesti jonkinlainen kultaryntäys-macho-kulttuuri on Länsi-Aussilassa "vaatinut", että mies paiskii mukisematta töitä milloin missäkin, ja lapsia nähdään tunti nukkumaanmenoaikaan jos silloinkaan. Sivuhuomiona, mielenterveysasiat, etenkin miesten mielenterveyden parantaminen, ovat alkaneet nousta ihan uudella lailla tapetille täällä niin mediassa, somessa, arkikeskusteluissa, työpaikalla kuin politiikassakin, koska kuvailemani nk. <a href="https://www.psychologytoday.com/au/blog/self-care-men/202207/6-things-keep-men-taking-better-care-themselves" target="_blank">man box</a>-kulttuuri ei ole ollut terveellistä kellekään. Eli pikkuhiljaa, tällaiset muurit murtuvat. </p><p><b>3) Metropoli vs muut seudut. </b>Kuvittele Suomi, jossa on vain yksi iso kaupunki, Helsinki lähikuntineen. Missään muualla koko maassa ei ole yhtään kaupunkia, jonka koko on yli 50 000 asukasta. Eli Turku, Tampere, Jyväskylä, Kuopio jne ovat kaikki vain murto-osa nykyisestä eivätkä oikeastaan kaupunkeja lainkaan vaan isoja kirkonkyliä. Kaikki tilastot esitellään mallilla "metropoli ja sitten ne muut". Tällainen on Länsi-Australia. Koko osavaltiossa asuu noin 2,5 miljoonaa asukasta, joista Perthin metropolialueella 1,5 miljoonaa. Länsi-Australian koko on puoli Eurooppaa. Eli erittäin tyhjää on. </p><p>Perthissä asumiseen tarvitaan omanlaisensa luonteenlaatu, tai ainakin kyky "tyytyä" tietyllä tavalla. Vaikka usein ruodin miinuspuolia ja ongelmia, elämänlaatu ja elintaso ovat oikeasti erittäin hyviä Perthissä ja siksipä itsekin täällä nökötämme jonkin muun paikan sijasta. Mutta. Ihminen, joka kaipaa jatkuvasti jotain uutta etenkin matkustelumielessä, saattaa kokea Perthin aika perukkana ja siksipä tänne ei olekaan hurjaa asuttajavirtaa itärannikolta. Perthistä ei siis käytännössä pysty lähtemään kaupunkilomalle naapurikaupunkeihin, koska naapurikaupunkeja ei ole olemassakaan (ellei niitä isoja kirkonkyliä lasketa). Seuraavaan isoon kaupunkiin, Etelä-Australian pääkaupunkiin Adelaideen on linnuntietä 2700km eli enemmän kuin Helsingistä Ateenaan. Itse asiassa Perthiä lähin kaupunki ei ole Australiassa lainkaan vaan Denpasar Balilla, 2600 km päässä. </p><p>Tämä eristyneisyys on itsellenikin ollut se kaikkein vaikein "pilleri" Perthiin liittyen. Olen sen verran utelias, menevä ja aktiivinen matkustelija, että haluaisin nähdä vähän kaikkea kaikkialla. Nykyään matkustelumme keskittyy Perthin ympäristön pikkukyliin ja luontoon - onneksi olemme kumpikin innokkaita vaeltajia ja myös roadtrip-ihmisiä. Mutta. Näin 11v tässä kolkassa viettäneenä samat pikkukylät on nähty jo useaan otteeseen ja myös luonnonpuistot ja vaelluspolut on aika huolella koluttu. Onneksi elämäntilanne (joustava työ) mahdollistaa kuitenkin muunkin matkustamisen ja käyn edelleen sinnikkään tunnollisesti ja koti-ikävän yllättämänä myös Suomessa/Euroopassa vuosittain. </p><p>Kuvituskuvat erään Perthin kukkuloiden kauppapuutarhan kevätfestivaaleilta. Hedelmäpuiden kukinta-aika. Ja kätevä keino puutarhalle hankkia lisätienestejä - alueelle oli sinne tänne lavastettu Insta-sopivia taustoja (tekokukkia, keinuja, pianoja jne), joiden eteen perheet jonottivat varttikaupalla somekuvien ottoon, sisäänpääsymaksun hinnalla. Meillä muksua kiinnosti vain "labyrintissä" eli hedelmäpuukujilla juoksentelu, etenkin hippaa ja karkuun. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijM66NDJfwpbYRQBDIvmejcADQdI9Zu6v0LobjryK0mm-Ds0NSV1XMyfpT1pJk8UqMwwB6EFlSw5SQNF9AKTLtlpYC8CB1rm9LFI2xBC_uHn4jZl2EaK-8keYHeZvHcmNsTOgT-VnRH0SeS6cKvK_eKOcwrNhKWgGNh7nmC0hSe4Iy3j1JRpTmP5zgpA/s2048/307988097_10158351040655633_7298151567613322919_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijM66NDJfwpbYRQBDIvmejcADQdI9Zu6v0LobjryK0mm-Ds0NSV1XMyfpT1pJk8UqMwwB6EFlSw5SQNF9AKTLtlpYC8CB1rm9LFI2xBC_uHn4jZl2EaK-8keYHeZvHcmNsTOgT-VnRH0SeS6cKvK_eKOcwrNhKWgGNh7nmC0hSe4Iy3j1JRpTmP5zgpA/w480-h640/307988097_10158351040655633_7298151567613322919_n.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfMbIdaaDvR2D1g8ooCfdzjz2zAtSR3QztOtVCfkk-YHKNOTps1aa-qxnaNQKpnKVcvO6uRIgD6zWF80hO6s3MrCoD9qEZyjx2nez9Ko-g8U7Aa5XnHAuHjMPDWx0wcchwqS4V-PYwvQ3ITm_SwYld9lF4erKZqAYdwOYzvXJaSPEVdZkNuJCPOUd65Q/s2048/308110074_10158351042050633_4618466410072230987_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfMbIdaaDvR2D1g8ooCfdzjz2zAtSR3QztOtVCfkk-YHKNOTps1aa-qxnaNQKpnKVcvO6uRIgD6zWF80hO6s3MrCoD9qEZyjx2nez9Ko-g8U7Aa5XnHAuHjMPDWx0wcchwqS4V-PYwvQ3ITm_SwYld9lF4erKZqAYdwOYzvXJaSPEVdZkNuJCPOUd65Q/w480-h640/308110074_10158351042050633_4618466410072230987_n.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEituQ8iNvayOg2bvx37tFEDAsrV8iddhXMxYQFlfiJUxuNlyTUQyz_yJ-x7p3hZPWkbx54Jfq05cX5lowbbNcefMS-FizQo-Oy8rD6IB8v9WWaJCCgb90uBw2nvrQtUwE1BybLt4LGnlqIpbUeq2zVOG5kLnpnyLbyeR9Zor0EO38OdCtxHO0ekGV6IgA/s2048/308961006_10158351730175633_503892408982012987_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEituQ8iNvayOg2bvx37tFEDAsrV8iddhXMxYQFlfiJUxuNlyTUQyz_yJ-x7p3hZPWkbx54Jfq05cX5lowbbNcefMS-FizQo-Oy8rD6IB8v9WWaJCCgb90uBw2nvrQtUwE1BybLt4LGnlqIpbUeq2zVOG5kLnpnyLbyeR9Zor0EO38OdCtxHO0ekGV6IgA/w640-h480/308961006_10158351730175633_503892408982012987_n.jpg" width="640" /></a></div>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-67768414285336605702022-09-12T11:35:00.000+08:002022-09-12T11:35:32.070+08:00Kuningattaren kuolema<p>Aihe, joka on ollut joka tiedotusvälineessä jatkuvalla syötöllä nyt kolme päivää. Mitä sanottavaa tästä voi enää olla? </p><p>Mitä kuningattaren kuolema tarkoittaa Australialle ja miten uutinen on täällä otettu vastaan? Riippuu täysin kuulijasta. Ehkä karkeasti jakaen reaktioita on kolme: suru ja järkytys aikakauden päätöksestä; katkeruus siitä, kuinka kuningatar ja kolonialistinen Iso-Britannia eivät ole tehneet riittävästi alkuperäiskansojen hyväksi; ja neutraalihko välinpitämättömyys, "ei koske minua". </p><p>Suomalaisille brittikuninkaalliset ovat tuttuja lähinnä iltalehtien otsikoista, <i>The Crown</i>-sarjasta (ja tusinoista muista elokuvista ja sarjoista), sekä satunnaisista valtiovierailuista Suomessa noin kerran vuosikymmenessä - tosin 2010-luvulla brittihovin jäseniä nähtiin Suomessa peräti kolme eri kertaa. Itse kuningatar kävi Suomessa viimeksi vuonna 1994, kun taas uunituore kunigas Charles ei ole maassa käynyt kertaakaan. </p><p>Australiassa Elizabeth vieraili 16 kertaa eli kohtalaisen ahkerasti. Hänhän otti ilmeisen tosissaan Brittiläisen Kansainyhteisön jatkuvuuden, vaikka siitä onkin hänen aikanaan eronnut useita maita (tosin moni on myös liittynyt takaisin.) </p><p>Milloin Australia itsenäistyi Iso-Britanniasta, jonka siirtokuntana (oikeammin: aboriginaaleilta vallattuna alueena) se sai alkunsa? Yllättävän myöhään mielestäni. Australian Kansainyhteisö (<i>Australian Commonwealth</i>) perustettiin 1901, kun siihen saakka irralliset siirtokunnat/osavaltiot yhdistyivät yhdeksi kansakunnaksi. Australian asema itsenäisenä valtiona vahvistui kuitenkin vasta 1931 ja viimeiset lakisiteet Iso-Britannian alaisuuteen katkaistiin 1986. </p><p>Muuten, kotikulmamme Länsi-Australia on koko Australian historian ajan ollut jonkinlainen vastarannankiiski ja täällä on aika ajoin noussut irtautumisvaatimuksia (<i>secession</i>). Australian Commonwealthiin liittyminen vuonna 1901 oli ilmeisesti työn ja tuskan takana, koska Länsi-Australia oli muihin osavaltioihin nähden myöhässä kansanäänestyksen järjestämisessä. Tämä aiheutti kansanliikehdintää, jossa erinäiset Länsi-Australian pikkuyhteisöt olisivat halunneet liittyä Australiaan omina itsellisinä alueinaan. Lopulta kuitenkin koko osavaltio liittyi.</p><p>Vuonna 1933 puolestaan länkkärit olivat jo saaneet tarpeekseen yhtenäis-Australiasta ja halusivat siitä eroon. <i>Referendum´</i>in eli sitovan kansanäänestyksen tulos oli 68% itsenäistymisen puolesta. Omaksi valtiokseen Länsi-Australia ei kuitenkaan päässyt, koska Commonwealthin perustusasiakirja ei laillisesti mahdollista siitä irtautumista. Eli kerran jäsen, aina jäsen, sori siitä. </p><p>Irtautumisajattelu oli täällä taas vahvasti voimissaan koronan aikana, ja osavaltion pääministeri Mark McGowan veti "valtio valtiossa" tai "saari saaressa"-linjaa, joka ainakin allekirjoittaneelle vaikuttaa jopa laillisen rajatapaukselta. Tänne oli voimassa erillinen kulkulupa eli Australian passilla ei päässyt Länsi-Australiaan puoleentoista vuoteen ilman lisälupaa. No, tämä aihe on jo puitu eli se siitä. </p><p>Takaisin siihen, miten monarkin vaihtuminen vaikuttaa Australiaan. Aivan suoraan ja välittömästi tuskin mitenkään. Monarkilla ei ole enää muuta suoraa valtaa Australiassa kuin maan kenraalikuvernöörin sekä osavaltioiden kuvernöörien nimittäminen hallituksen suosituksesta. Kenraalikuvernööri puolestaan nimittää ministerit tehtäväänsä ja hallituskauden päättyessä hajottaa hallituksen uuden tieltä (jos olen ymmärtänyt oikein). Kuitenkin monarkki on virallisesti Australian ylin hallitsija eli tällä hetkellä Australian kuningas on Charles III. </p><p>Käytännön näkyvin ero lie se, että pikkuhiljaa Elizabethin kuvalla varustetut Australian rahat eli viiden dollarin setelit sekä kaikki kolikot poistuvat kierrosta ja ne korvataan Charlesin kuvalla. Uuden hallitsijan profiilin tulee olla eri suuntaan kolikoissa kuin edellisen, vallanvaihdon merkiksi. </p><p>Täällä kuitenkin povataan itsenäistymisajattelun vahvaa nousua, koska Charles ei ole kovinkaan suosittu kuningas verrattuna Elizabethin henkilökohtaiseen suosioon. Moni anglo-aussi, samoin kuin britti, koki Elizabethin jatkuvuuden ja turvallisuuden edustajana, aikakauden symbolina sekä työmoraalin, omistautumisen ja velvollisuudentunnon perikuvana. Charlesia ei nähdä samalla lailla ollenkaan, ja kerkeimmät ovat jo alkaneet julkisuudessakin vaatia kansanäänestystä tasavaltaistumisesta. </p><p>Aboriginaalien puolesta en tietenkään voi puhua, mutta lukemani perusteella moni suhtautuu erittäin katkerasti britti-imperiumiin yleisesti, ymmärrettävästi. Onko Elizabeth parempi kuin Charles vai toisinpäin, lienee toissijaista. </p><p>Täkäläisaktivistien mukaan tasavaltalaisuus antaisi aboriginaaleille paremman neuvotteluaseman, enemmän oikeuksia ja tunnustusta, sekä vahvempaa poliittista näkvyyttä ja vaikutusvaltaa. Tällä hetkellä Australian eduskunnassa on viisi aboriginaaliedustajaa, kun kaikkiaan parlamentin koko on 151 jäsentä (3.3%). Tavallaan tämä kuulostaa realistiselta ratiolta, ajatellen, että aboriginaaleja on tilastollisesti 2-3% Australian väestöstä. Mutta. Koko Australian historian aikana eduskunnassa on tätä ennen ollut yhteensä viisi aboriginaaliedustajaa eli hiekanjyvänen Nullarborin autiomaassa. </p><p>Henkkoht tuntuu kyllä hassulta, että Australia on virallisesti Charlesin kuningaskuntaa - pampun, jota kukaan ei oikeastaan halua johtajakseen eikä todennäköisesti tule koskaan missään yhteydessä kohtaamaan. Mielestäni tästä historian jäänteestä, henkisestä kahleesta, voitaisiin jo päästää irti. Mutta jos enemmistö ausseista yhä kannattaa monarkiaa, olkoon sitten niin. Tosin tuo aboriginaalien vahvempi poliittinen edustus ja olojen parantaminen on syytä tapahtua täysin riippumatta siitä, kumpaa tulevaisuuden polkua maa lähtee seuraamaan.</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPStObbIZU-0R7HX2yDKtPGoSOSevspTuCkuWJ00xnrPkUD32DPTzz1jOStiv6_4wCqtMvi8xlsYS0CEiCSpMSixcNgD1ue5kRDHmM775ysw0zSL8GjvV3IqJb4-hdU2Z-oRlL4U94j_pC_HMT7cLYCgkI_ymkN1E2-6J5NlUCsMc3jp_Nv5utfXM6MA/s1583/auscoins.PNG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="895" data-original-width="1583" height="362" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPStObbIZU-0R7HX2yDKtPGoSOSevspTuCkuWJ00xnrPkUD32DPTzz1jOStiv6_4wCqtMvi8xlsYS0CEiCSpMSixcNgD1ue5kRDHmM775ysw0zSL8GjvV3IqJb4-hdU2Z-oRlL4U94j_pC_HMT7cLYCgkI_ymkN1E2-6J5NlUCsMc3jp_Nv5utfXM6MA/w640-h362/auscoins.PNG" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuningattaren muodonmuutos. Tuo ensimmäisen kuparikolikon kuva voitti kuvituskilpailun, koska siinä nuorella kuningattarella on laakerinlehtiseppele perinteisen kruunun sijasta. Kilpailun raati koki näkemyksen raikkaaksi, vaikka se onkin suora viittaus/lainaus antiikista. Kuva Sydney Morning Herald.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-21218191718741877092022-09-04T15:51:00.003+08:002022-09-05T08:51:37.737+08:00Tasmaniasta takaisin arkeen ja juhlaan<p>Mitä meille kuuluu? Kiitoksia hyvää. Tänään syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina Australiassa vietetään isänpäivää. Äitienpäivä on sama kuin Suomessa eli toukokuun toinen sunnuntai. Mekin juhlistimme isänpäivää asiaankuuluvasti kakkukahvein ja lahjoin. </p><p>Pikkujeppe N oli päiväkodissa askarrellut paketin, tai oikeastaan päiväkodin hoitajat sen tekivät. Paketista paljastui N:n piirustus, joka oli kuulemma isin työmaanosturi. Muuten hyvä, mutta isillä ei moista nosturia kyllä töissä ole, työmaasturi kylläkin. Taisi olla herra 3-veen unelmaa, että isi olisi töissä rakennustyömaalla, joita pikkujeppe ihailee. </p><p>Paketissa oli erittäin aussilaisesti myös purkillinen itse tehtyä grillausmaustetta, jota aiommekin tänään kokeilla pihvien ryydittäjänä. Lisäksi lahjaan kuului itse tehty avaimenperä, mutta sitä N ei raaskinutkaan antaa isille, koska se oli liian hieno, eli sen hän piti itse :D </p><p>Muutenkin päivä on sujunut erityisen aussiperinnemerkeissä, sillä olemme puuhailleet takapihan kasvilavojen parissa. Täällä alkoi kevät virallisesti 1. syyskuuta (en varmaan koskaan pääse yli siitä, että vuodenaika alkaa kalenterista eikä siitä, millainen sää on). Siispä raikkosimme vihannespenkeistä pois kuihtuvat kasvit ja rikkaruohot, ja istutamme uutta. </p><p>Tähän saakka kasvilavaharrastus ei ole päässyt jääkaappia täyttämään. Kurkkuja penkistä sikisi sellainen satsi, että emme edes ehtineet kaikkia syödä. Mutta muut yrityksemme ovat olleet enemmän tai vähemmän kituliaita. Vihreitä paprikoita saimme sen verran, että niistä tehtiin yksi salaatti ja yksi fetapiirakka. Kirsikkatomaatteja tuli ehkä kolme, ellei peräti neljä. Porkkanoitakin saimme puolisen tusinaa, mutta niiden koko oli mallia tulitikku. No basilika kasvoi niin valtoimenaan, että aloin jo olettaa sen yrittävän karkuun autotallin katon yli. </p><p>Nyt aiomme kuitenkin uudistaa tarjonnan. Oman kompostitynnyrin anti on levitelty multaan. E lähti pojan kanssa taimi- ja kanankakkaostoksille Bunningsiin eli täkäläiseen K-Rautaan. Siellä on todnäk miljoona muutakin isää lapsineen, kuten joka viikonloppu, ja etenkin tällaisena isä-lapsi-laatuaika-päivänä. </p><p>Loppupäiväksi otan naperon haltuuni ja E saa tehdä mitä mielii - tosin päällimmäisenä taitaa painaa <i>diploman</i> eli lisätutkinnon pakerrus. E suorittaa parhaillaan työpaikan rahoittamana/luvalla lisäkoulutusta, paperia, joka on suomalaisen silmiin jonkinlainen puolikas kandi; avoimessa yliopistossa suoritettava pätevöityminen. Hänhän vaihtoi alaa meribiologiasta puubiologiaan eli kaupunkipuuston hoitamiseen. </p><p>Elämä on sitten Suomen-reissun asettunut taas arkisiin uomiinsa, tosin arkea on ollut melkein vähemmän kuin lomaa ja juhlaa. Kävimme elokuun puolivälissä viikon kiertelyn Tasmaniassa E:n synttäreiden nimissä. Olemme omaksuneet aussi-ihanteen, että syntymäpäivä otetaan vapaapäiväksi, joskus kokonainen viikko (etenkin, jos täyttää pyöreitä). Seuraava tasavuosikymmen täyttyy E:llä vasta ensi vuonna, mutta juhlistusta ja lomaa tarvittiin silti - hän ei ollut Suomen-matkalla mukana työkiireiden vuoksi ja ne kiireet piti mielestämme selättää lomaillen. </p><p>Näimme Tasmanian ensimmäistä kertaa ja siitä lisää kohta. Tässä välissä ehti tapahtua muutakin: ensimmäinen "sukujuhlamme" Australiassa, E:n veljen häät. Meillähän ei ole täällä muuta sukua kuin E:n nuorin veli. Häät olivat pieni seremonia maistraatissa ja vapaamuotoinen kymmenen hengen juhla erään keskustahotellin kattoravintolassa. Tuore pari vaikutti tyytyväiseltä ja juhlat olivat jatkuneet aamuyölle, tosin N ja minä evakuoiduimme iltakuudelta. </p><p>Juhlinta ei lopu tähän, vaan matkustamme lokakuun lopussa Japaniin toiseen seremoniaan. Morsian - nyt vaimo - on japanilainen, eikä hänen perheestään kukaan päässyt maistraattitapahtumaan. Myöskään E:n ja veljen äiti ei ollut Perthissä, mutta tulee Osakan juhliin. Eli se todellinen perhejuhla vietetään Japanissa, Perthin "kenraaliharjoituksen" jälkeen. Tällaiset moniportaiset juhlat ovat täällä maahanmuuttajien keskuudessa kohtuuyleisiä, koska eri maista tulevien puolisoiden suvut ja ystävät eivät yleensä mitenkään kaikki pääse kerralla paikalle, joten joudutaan sompimaan sitä, mitä vietetään, missä, milloin, ja millä rahalla/budjetilla. </p><p>Odotamme innolla Japanin matkaa, koska Japani on kummankin meistä lempimaita ja on mielestäni kiinnostavaa ja etuoikeus päästä mukaan perinteisiin japanilaisiin häihin. Tosin en tässä kohtaa tiedä, miten perinteisestä puhutaan, kun en ole koskaan japanilaishäissä ollut. Kimonot tulee ylle, myös minulle, morsiamen toiveesta ja järjestämänä. Häät vietetään ranskalaisessa ravintolassa, joten on kiinnostavaa tarkkailla myös sitä, mikä on japanilaisten käsitys tai versio ranskalaisesta kulttuurista ja ruuasta (tietty voihan ravintola olla myös ranskalaisomistuksessa). Monikulttuurinen mix siis tiedossa. </p><p>Japanista lisää aikanaan - mm sinne pääsyn vaikeudesta, koska tällä hetkellä maahan ei pääse koronarajoitussyistä ilman viisumia. Nyt Tasmaniaan. </p><p>Tasmania teki lähtemättömän vaikutuksen, vaikka näin pliisua kliseetä käytänkin. En tajua, miten jokainen aussi ei vielä ole Tasmaniassa käynyt, koska se on minusta kiehtovimpia paikkoja koko maassa. Yhdellä saarella voi kokea niin monta erilaista aussiasiaa (luontoa, eläimiä, maisemia, ilmastoa, kulttuuria), että suosittelen kyllä kelle tahansa ja kaikille. Mutta. Tasmania on myös seutu, jolta aboriginaalit on järjestelmällisimmin pyyhitty pois ja heillä on käsittääkseni vähiten oikeuksia verrattuna muihin osavaltioihin/territorioihin, eli tämä puoli saaren historiasta synkistää sen kokemista. </p><p>Jos kuitenkin puhutaan pelkästään luonnosta, minua Tasmania puhuttelee huikeasti enemmän kuin Perth maisemien ja kasvillisuutensa puolesta. Varmaankin siksi, että Etelä- ja Länsi-Tasmania ovat kuin yhdistelmä Uutta-Seelantia (kuvista arvioiden), Norjaa, Skotlantia, Englannin ja Ranskan maaseutuja sekä Italian viinialueita. Ja tietysti Australian surffirantoja. Viljavia peltomaita, jättieukalyptusmetsiä, esihistoriallisia sademetsiä, valkohiekkaisia rantaviivoja, jylhiä vuorenrinteitä, myrskynpiiskaamia rantakallioita. Ja viihtyisiä pikkukyliä sekä sopivasti käveltävän kokoinen, historiallisen arkkitehtuurin elävöittämä pääkaupunki Hobart. Toimii minulle. </p><p>Olimme saarella vain viikon emmekä nähneet maisemista kuin ehkä kymmenesosan jos sitäkään. Mutta suorastaan havahduin horroksesta siihen, että Perthin tuulenpieksemä, tasamaastoinen aavikonreuna-merenrantadyyni-nahkeapensasluonto on minulle aikuisena opittu ympäristö, kun taas tiheiden metsien tummanvihreä laaksoinen syli on lapsuudestani tuttu, vaistomaisesti "oikea".</p><p>Minua myös vuosi vuodelta jurppii enemmän Perthin kestämätön kaupunkisuunnittelu, joka pohjautuu täysin gryndereiden voitontahkoamiseen eli maata myydään kauempaa ja kauempaa keskustasta ja kaukolähiöitä (kaukioita?) yhdistämään on pakko rakentaa lisää ja lisää nelikaistamoottoritietä ja amerikanmalli-liittymäympyröitä ja apiloita. Kun osavaltiohallinto johonkin investoi, se investoi asfalttiin. Ja tämä on niin 1960-lukuista kuin olla ja voi, etenkin kun Länsi-Australian terveydenhuolto natisee liitoksissaan ja vuotaa hoitajia ja lääkäreitä kuin seula, nämä kun eivät rahoituspuutteista tulipalokiirettä ja tauotonta potilastulvaa kestä vuosi- saati vuosikymmentolkulla. </p><p>No, miksemme muuta Tasmaniaan? Jos olisi vain minusta kiinni, voisimme hyvin muuttaakin, ainakin pariksi vuodeksi testaamaan. Todennäköisestihän sieltä palattaisiin häntä koipien välissä maitolennolla, koska kypsähtäisin samaan mihin Suomessakin: kylmään, märkään, talveen, räntään. </p><p>E suhtautuu tulevaisuuden päätöksiin vähemmän mutulla ja vaistolla, ja robottimaisen rationaalisesti kykenee laskemaan hyvät ja huonot puolet. Hobartissa on (lähes kaikkien Australian kaupunkien tavoin) valtava asuntokupla ja omistusmarkkinoille pääsy on lähes mahdotonta ilman miljoonaluokan lainaa. Urakehitys ei ilmeisesti ole ainakaan Perthiä parempaa ja hänkään ei kylmästä ja märästä talvesta suuresti innostu. </p><p>Se omista pähkäilyistämme. Mitä Tasmaniassa näimme? Valtavasti koskematonta tai ainakin senoloista luontoa, suuremman määrän erilaisia villieläimiä kuin missään muualla (valitettavasti myös muodossa tienvierusraato, koska wallabeja ja muita minikenguruita ja pussieläimiä kirjaimellisesti hyppi puolen tusinaa joka tienmutkassa hämärän tultua). Koimme luonnonvoimia veneajelulla Tasmaniamerellä, kun sade ja tuuli pieksivät toppatakkien ja sadekaapujen pintaa. Toisaalta oli mahtavaa olla "kunnolla elossa" eli elementtien äärellä, liikkeellä luonnossa, tämän normiarkeen kuuluvan näytöntuijotuksen ja näppiksennaputuksen sijasta. Myös N pärjäsi loistavasti kerrospukeutumisen ja matkapahoivointilääkkeen ansiosta - en itsekään pysty olemaan missään keikkuvassa ilman tablettia. </p><p>Osan suunnitelmistamme jouduimme perumaan, koska näin lopputalvesta Cradle Mountain-vuoristoon ennustettiin lumisadetta ja äkisti vaihtelevia kelejä. Vuokrafirman kesärenkailla ei suuresti innostanut lähteä testaamaan vuoristoreittien kallistuskulmia ja mutkaisuutta. Sovimme, että joku kesä teemme uuden Tasmanian-reissun, pidemmän, kattavamman. </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuNfLLu52T6XtevVcu25_l49yDzmdTbKi_CNcnAzo_mb5Sy6WXvvbp-us-oJuIFFC9ec4rQctriTGQWVexpH5y8j_v20FXDN7pzwTLf0zXRaH8sgAj6iyXI0DR9XkHS2tQz_c0z-Xr3d5PGcNFZAfQukZ3j8eHe9n2CmXk8XnJ33VZuIGk1AcQuh14Bw/s2048/AB6.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuNfLLu52T6XtevVcu25_l49yDzmdTbKi_CNcnAzo_mb5Sy6WXvvbp-us-oJuIFFC9ec4rQctriTGQWVexpH5y8j_v20FXDN7pzwTLf0zXRaH8sgAj6iyXI0DR9XkHS2tQz_c0z-Xr3d5PGcNFZAfQukZ3j8eHe9n2CmXk8XnJ33VZuIGk1AcQuh14Bw/w640-h480/AB6.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pakollinen turistipose Wineglass Bayssa. Tähän pisteeseen pitää vaeltaa noin 45 minuuttia vuorenrinnettä ylös, infoksi kaikille, jotka eivät tätä ennakkoon hoksaa (kuten minä). Luulin Google mapsin perusteella, että nousua on ehkä vartti. Just. Suoraan linnuntietä kivikkoon ehkä.</td></tr></tbody></table><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9JEFkjfTi9Dg11wfuApupmmxk9eVPYWh8lkFj-g7Ir5RXTHLxhXrScbehIsrpmIgJhnTE7KTrOmncVd11jZPKuib827Gcx10FfrYd3vGi4hvOfbZs1FPCTtLO3mmZQ4fyQjkMUkr8s59wIzfHZYlH9icBBQ5PjVOdP47CurOQ5-4zXL8FRC0rcxQPrg/s2048/AB2.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9JEFkjfTi9Dg11wfuApupmmxk9eVPYWh8lkFj-g7Ir5RXTHLxhXrScbehIsrpmIgJhnTE7KTrOmncVd11jZPKuib827Gcx10FfrYd3vGi4hvOfbZs1FPCTtLO3mmZQ4fyQjkMUkr8s59wIzfHZYlH9icBBQ5PjVOdP47CurOQ5-4zXL8FRC0rcxQPrg/w480-h640/AB2.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQWAfYfnhibU0-8dvCu9sGwsscpOQOeE0RX-xterl9RTUd9zuN8xCMcnLJmtLKgeLUReVcZLliSHI6wOd4rMlMuvyGPc0RsMsmYAJhIOF_26R_gV6bhmNiZ7xkgfApGYD-wQiQagH4tH_ioEYb1XP00Jb39gQ8MKkt_O72vwq5OtpcupgM6vvHi9T3Ww/s2048/AB3.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQWAfYfnhibU0-8dvCu9sGwsscpOQOeE0RX-xterl9RTUd9zuN8xCMcnLJmtLKgeLUReVcZLliSHI6wOd4rMlMuvyGPc0RsMsmYAJhIOF_26R_gV6bhmNiZ7xkgfApGYD-wQiQagH4tH_ioEYb1XP00Jb39gQ8MKkt_O72vwq5OtpcupgM6vvHi9T3Ww/w480-h640/AB3.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjM3Op5nd4lhpZP-rcIhQLarge7D4CF0LHTTemw8muPEcfdFygCUSAnb9zcgtDt-rlijsGPRbF3lkjo_Pel5_--JuKJrKK50TmPevQBslyVd195kAYV_hee-zQypnmfnMisUlrg0RVrLZ_tbJzDvj3Ca3wa8YpALWBu0l9e96R2II2urKpdLah3-yK_OQ/s2048/AB4.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjM3Op5nd4lhpZP-rcIhQLarge7D4CF0LHTTemw8muPEcfdFygCUSAnb9zcgtDt-rlijsGPRbF3lkjo_Pel5_--JuKJrKK50TmPevQBslyVd195kAYV_hee-zQypnmfnMisUlrg0RVrLZ_tbJzDvj3Ca3wa8YpALWBu0l9e96R2II2urKpdLah3-yK_OQ/w480-h640/AB4.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8tshLuw2OhdozB3xj2lzOyb4zXqU5Na3ujSYzgmuJN-KKcnE2DM9rgCUwYeaB9NC8K6AxKCkQZEF1Xr99O4g5w8HqgVq8mAyTBTPX5rfIdd7eTRnj5zOV4G8aKcrsyfC9giaS8VxqYX1F0YSC3g1rm7t2oc96tkewNZE2oh2a5aRr-pakObU645dETQ/s2048/AB5.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8tshLuw2OhdozB3xj2lzOyb4zXqU5Na3ujSYzgmuJN-KKcnE2DM9rgCUwYeaB9NC8K6AxKCkQZEF1Xr99O4g5w8HqgVq8mAyTBTPX5rfIdd7eTRnj5zOV4G8aKcrsyfC9giaS8VxqYX1F0YSC3g1rm7t2oc96tkewNZE2oh2a5aRr-pakObU645dETQ/w480-h640/AB5.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Matkalla Tasman-saarelle sateessa ja tuulessa. Tasman on Tasmanian eteläkärjestä etelään sijaitseva erillinen, jyrkkä ja korkea pikkusaari, joka oli asuttajien/kolonialistien ensimmäinen maihinnousukohta. Menomatka oli jännittävä, paluumatkalla alkoi hieman kypsyttää märkä, kylmä ja aallokko. Onneksi päästiin suoraan lämmitettyyn bussiin ja kohtapuoliin currylounaan ääreen. </td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghxg5tpWwWtksDpD_3HUQOeat7MplQWug0x-A6i2n5OIe8JWZJorcXLuVnAg4OcJcxWh-nMhU7zw9DF8G1wGPOctEPxTmAymVPRp_TCm7VtNFJpo5ETGIJ5wu2zNLWi399eDZ2d7cB4pmVux28RXzAGxxBk7nqPjq0e-2_Siz65nLUcTvPr3S8G7brWg/s1609/AB1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1609" data-original-width="1206" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghxg5tpWwWtksDpD_3HUQOeat7MplQWug0x-A6i2n5OIe8JWZJorcXLuVnAg4OcJcxWh-nMhU7zw9DF8G1wGPOctEPxTmAymVPRp_TCm7VtNFJpo5ETGIJ5wu2zNLWi399eDZ2d7cB4pmVux28RXzAGxxBk7nqPjq0e-2_Siz65nLUcTvPr3S8G7brWg/w480-h640/AB1.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Perthissä fiinimpänä, lankomiehen häissä. </td></tr></tbody></table><br />Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-89884953011536654862022-07-18T10:20:00.004+08:002022-07-18T10:20:54.466+08:00Erinäisiä loppujaOhoi, tämän blogin 11-vuotispäivä tuli ja meni kesäkuussa ilman fanfaareja. Tuskin tarvitsee erikseen osoittaa, että blogi on elänyt hiljaiseloa jo parisen kuukautta, eivätköhän aktiivilukijat ole huomanneet sen. Miksi näin? En oikein itsekään tiedä. Ilmeisesti tässä kohtaa bloggausuraa alkaa tulla ideavaraston pohja vastaan. Olen myös huomannut, että tultuani vanhemmaksi en enää koe olevani asioissa kovinkaan kummoinen tietäjä tai uranuurtaja, vaan ihan yhtä hukassa monella tavalla kuin kaikki muutkin. Eli bloggausmoottorinani aiemmin toiminut self-help-toitotus on hieman kärsinyt. <div><br /></div><div>Mutta oli tässä "oikeitakin" syitä. Kävin Suomessa herra 3veen kanssa, viivyimme siellä puolitoista kuukautta. Osin töissä (yliopiston), osin lomalla. Olen yleensä inspiroitunut kirjoittamaan lomilla kaikenlaisia Suomi-Aussi-eroavaisuus-havaintoja, mutta tällä kertaa matka meni niin arjen pyörityksessä, etten päässyt tekstivirran matkaan. Koronakin kävi vieraana, sillä ensin sen sairastivat vanhempani, sitten minä. Kolmevuotiaan tilanteesta emme päässeet varmuuteen, koska testit näyttivät epäonnistunutta (kiemurtelevan muksun sieraimesta on aika vaikea saada kunnon näytettä). Minulle henkkoht korona ei ollut nuhaa kummempi, mutta siitä jäi todella sitkas jälkitauti. Poskiontelontulehdus, joka on roikkunut enemmän tai vähemmän vihoittelevana jo kuukauden. Tätäkin kirjoitan päänsäryssä, odotellen, että antibioottikuuri nro 2 auttaa. </div><div><br /></div><div>Suomessa käynti oli ensimmäistä kertaa minulle henkisesti hieman vaikea, koska niin moni asia on tullut tai tulossa tiensä päähän. En yleensä ole kovin sentimentaalista tyyppiä muutosten suhteen, päinvastoin, suhtaudun niihin innostuksella. Mutta monta lopullista muutosta kerralla kuitenkin kolahtaa. </div><div><br /></div><div>Vanhempani muuttivat uuteen asuntoon vuonna 2020 sen jälkeen, kun Suomesta lähdimme edellisen kerran. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa käymään heillä ja vaikka kerrostaloasunto itsessään ja sijainteineen oli ihan mukava - eikä heidän aiempi asuntonsa ollut lapsuudenkotini - kuitenkin muutoksen lopullisuus kalahti. En ollut ajatellut, että olisin kummemmin kiintynyt entiseen rivariin, mutta näköjään lähes 20 vuoden jakso ei pyyhkiydy muistista noin vain. Asuimmehan siellä itsekin puoli vuotta ja rivari vehreine takapihoineen oli näköjään alitajuntaani leimautunut mummolaksi. </div><div><br /></div><div>Enemmän kuitenkin harmittaa, että oma mummolani, minulle tärkeä ja rakas "aina se on ollut olemassa" paikka, ei ole enää mummola. Mummoni ei ole enää aikoihin pystynyt asumaan yksin omakotitalossa, ei oikeastaan sen jälkeen, kun ukki nukkui pois loppuvuodesta 2019. Mummolan rakennus on tällä hetkellä käyttämättä ja kokonaan keittiötön vesivahingon vuoksi. Kävin sielläkin nyt ensimmäistä kertaa sitten talon tyhjäksi jäännin ja itkuhan siitä melkein tuli. Tuli outo olo, että kun talon rakentaja - ukki - siirtyi ajasta ikuisuuteen, talo itsessään päätti, että nyt riittää. </div><div><br /></div><div>Myös E:n äiti on nyt eläköidyttyään muuttanut uuteen pieneen taloon, vieraalle pikkukylälle Ranskassa, eli meillä ei ole enää lainkaan ns. tuttuja mummoloita käyntikohteina. Olen pohtinut paljon, miksi tämä järkyttää minua, koska talo on vain talo ja esineet esineitä, en yleensä niihin kiinny ja olen itsekin muuttanut ainakin parikymmentä kertaa elämässäni. Kunnes tajusin, että eivät tässä talot ja asumiskuviot niinkään harmita, vaan ajan marssi kohti vääjäämätöntä. Sukulaiset, jotka vielä tänne muuttaessani v. 2011 olivat loistokunnossa tai vähintäänkin keskivertojamassa, potevat kuka mitäkin kroonistunutta. Fakta on, että suvussani on lähiaikoina tulossa enemmän hautajaisia kuin esim. ristiäisiä.</div><div><br /></div><div>On ulkosuomalaisten loputon pohdinnan ja murehdinnan aihe, kuinka ratkaista tällainen elämäntilanne. Omat isovanhemmat ja vanhemmat vanhenevat, tarvitsevat ehkä apua, fyysistä ja taloudellista. Toisaalta minulta ei kukaan odota mitään enkä ole koskaan kokenut pienintäkään painostusta tai syyllistämistä siitä, että asun kaukana. Toisaalta tuntuu, että onko oikein vain seilata menemään omalla paatillaan oman pienen perheensä kanssa, kun laajempi suku saattaisi hyötyä siitä, että olisin paikan päällä auttamassa enemmän? Tällaisia ei voi kukaan ratkoa toiselle valmiiksi, vaan kunkin pitää itse tehdä omat päätöksensä. </div><div><br /></div><div>Australiassa sentään kukaan ei kritisoi lentämistä suvun/perheen takia (nyt kun pandemia-rajasuluista ja niiden "uhmaamisen" aiheuttamasta moraalipaniikista päästiin). Suomessa puolestaan kuulen enemmän sitä, onko oikein, että yksilöt yhä lentävät palloa ympäri, kun koko yhteiskunnan tulevaisuus on uhattuna ilmastokriisissä. Onko se oikein? En tiedä. Mielestäni ei sekään ole oikein, että katkaisee välit kauas tai kommunikoi vain videopuheluin. </div><div><br /></div><div>Vaikka olemme toisaalta asettuneet Australiaan pysyväisluonteisesti, en pysty olemaan pohtimatta, voimmeko asua näin kaukana iäti. Toisaalta meille ei ole Suomessa uramielessä tulevaisuutta - minulle ehkä, E:lle oikein ei - eikä Suomen vuodenkierto räntäkausineen ja masennuskaamoksineen meitä kumpaakaan houkuttele. No, ensi vuonna kokeilemme uutta maata Kanadaa. Neljän kuukauden kesäpätkä Vancouverissa toivottavasti valaisee meille kummallekin, mitä tulevalta haluamme eli olemmeko pysyvästi perthiläisiä vai kuulummeko jonnekin muualle. </div><div><br /></div><div>Kesäkuvia Suomesta kuvitukseksi. </div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEGtXHbGsa4xIXRDPhvUWlTmG9YwJgyIoVHmkbmaQZPFrR26sX_SrNhdmtcSR9ZXq4AvJMdseGPREFFLyYuBHYfCAaCZeqMzqw3KuuSwcLhIIA21c9WgLKI4-kb7TZGEARJyov7_7PdIDUct_WisaX5MdqWpLMP3XN9hJUIggqZpswcfB--nCCkrsBnw/s2048/juhannuskakku.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEGtXHbGsa4xIXRDPhvUWlTmG9YwJgyIoVHmkbmaQZPFrR26sX_SrNhdmtcSR9ZXq4AvJMdseGPREFFLyYuBHYfCAaCZeqMzqw3KuuSwcLhIIA21c9WgLKI4-kb7TZGEARJyov7_7PdIDUct_WisaX5MdqWpLMP3XN9hJUIggqZpswcfB--nCCkrsBnw/w480-h640/juhannuskakku.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEju4LNq9e72cEINElA4PLyAPrPGySJhAcFDju7aqD3KRDXTTVi6Tbec1mG7HvyviAUf-s8oVtm_5LSXrD6kTNcvIRi1Qcqo4GDoSPMdWXsHqhKu8QCPFpOICOE6aF8rYvxK7ZHlpXeZMysO6YDKxNUWUphC1nmJASZjv302cYNglhqy7LP_jCzgyy9uFg/s2048/juhannuskukat.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEju4LNq9e72cEINElA4PLyAPrPGySJhAcFDju7aqD3KRDXTTVi6Tbec1mG7HvyviAUf-s8oVtm_5LSXrD6kTNcvIRi1Qcqo4GDoSPMdWXsHqhKu8QCPFpOICOE6aF8rYvxK7ZHlpXeZMysO6YDKxNUWUphC1nmJASZjv302cYNglhqy7LP_jCzgyy9uFg/w480-h640/juhannuskukat.jpg" width="480" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBkUKWgRm-Zjin8Slu5VWC5fQJ9v-7Bpb1DT4BRPfewNLotk3K06-jIQqhmLCH15poDzePqvVBpkpvAXVAGy9TBxiiVw1r4cz9-_umijA77vlNVOYGMbDdFbv5wFxic8HRo43gM1QNfqKf32V_s_pPtiNNrL_FQMdwiOmHQEAofsk8e0pul_Cnb1PY6Q/s1070/Nseikkailee.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="803" data-original-width="1070" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBkUKWgRm-Zjin8Slu5VWC5fQJ9v-7Bpb1DT4BRPfewNLotk3K06-jIQqhmLCH15poDzePqvVBpkpvAXVAGy9TBxiiVw1r4cz9-_umijA77vlNVOYGMbDdFbv5wFxic8HRo43gM1QNfqKf32V_s_pPtiNNrL_FQMdwiOmHQEAofsk8e0pul_Cnb1PY6Q/w640-h480/Nseikkailee.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVze4JDmHEEnIZ08OsYcHe-HxmgiJ4lJcdh-367wYGZS-wPPky7lDhINpWv0SEGJgwD9Y6auKp7noAfyKoUgiGuBjaP3rvO4lkDhrCWuRFO0lFAWoKrV7w775hsUFjCFN0Ojeiw2yHzOPW_G7jfvCaip9muu_1KX2lLosqVJdrYfoLm0IPcmo8N1kRxA/s2048/Oulujarvi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1535" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVze4JDmHEEnIZ08OsYcHe-HxmgiJ4lJcdh-367wYGZS-wPPky7lDhINpWv0SEGJgwD9Y6auKp7noAfyKoUgiGuBjaP3rvO4lkDhrCWuRFO0lFAWoKrV7w775hsUFjCFN0Ojeiw2yHzOPW_G7jfvCaip9muu_1KX2lLosqVJdrYfoLm0IPcmo8N1kRxA/w640-h480/Oulujarvi.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhr40CVkOgLzYUQKmv-CVH0Md0zpoksYU_GRtqzMonoEQvirm0NdCyvYggCJCzFZI_BWKVMxssqLxg7OhGnJGZQKwngYGfmuOk1Ak2JO9LNps43vxSunY2_4PNYk-ryLzYc7KRXGeKyDimZMxWMbZiGCV1YRaJWRtJYGZNSroCQZ8U0vJewM45iXLbscA/s2048/pelargoniat.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhr40CVkOgLzYUQKmv-CVH0Md0zpoksYU_GRtqzMonoEQvirm0NdCyvYggCJCzFZI_BWKVMxssqLxg7OhGnJGZQKwngYGfmuOk1Ak2JO9LNps43vxSunY2_4PNYk-ryLzYc7KRXGeKyDimZMxWMbZiGCV1YRaJWRtJYGZNSroCQZ8U0vJewM45iXLbscA/w480-h640/pelargoniat.jpg" width="480" /></a></div><div><br /></div>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-35567379302496166742022-05-04T11:03:00.002+08:002022-05-04T11:03:23.502+08:00Voihan asuntokupla ja ulkoistamisen juhla<p>Asuntoteemalla jatketaan. Australiassa asuntorakentaminen on hyvin erilaista kuin Suomessa - en tarkoita niinkään materiaali- tai tyylipuolella, vaikka näissäkin on eroja Suomeen verrattuna. Vaan siinä, mitä rakennetaan ja minne, ja miten asioista päätetään. Huom, en ole perusteellisesti tutkinut asiaa, vaan teksti perustuu uutisiin ja omiin havaintoihini.</p><p>Australiassa on tällä hetkellä vakava vuokra-asuntopula. Miksi, ei ole oikein kellekään kunnolla selvää. Vapaita vuokra-asuntoja on koko maan tasolla niukasti ja etenkin täällä Länsi-Australiassa ja Perthissä vapaana on alle 1% kaikesta vuokra-asuntokannasta. Siitä huolimatta, että osa asunnoista on pakosti sellaisia, jotka a) eivät kelpaa oikein kellekään, tai b) ovat ylihinnoiteltuja. Omakin vuokra-asuntomme meni TUNNISSA mainostuksen aloituksesta, kun siis olimme ensin vaihtaneet välittäjää ja siivonneet kämpän edustuskuntoon <a href="https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2022/03/vuokranantajan-verenpaineet.html" target="_blank">edellisen vuokravälittäjän tunaroinnin jäljiltä</a>. </p><p>Joitain syitä tarjonnan vähyyteen ovat korona-aika, asuntokupla ja julkisen asuntotuotannon olemattomuus. Korona-ajan rajasulku aiheutti sen, että moni ulkomailla oleskelevista noin miljoonasta aussista palasi kotiin, jolloin heille tarvittiin asuntoja, tai ottivat haltuunsa vuokralla olleet omistusasuntonsa. Asuntokupla eli asuntojen arvon kohtuuton nousu puolestaan on aiheuttanut sen, että asunnot nähdään erinomaisina sijoituskohteina, ja kynnelle kykenevät ostavat niitä pois esim. lyhytaikaiseen Airbnb-vuokraukseen, jolloin pitkäaikaisvuokralaiset jäävät nuolemaan näppejään. Australian asuntokannasta vain noin 4% on julkissektorin omistuksessa (kunnat, kaupungit, osavaltio, valtio), kun Suomessa osuus on muistaakseni 15% ja kaikesta asuntokannasta jopa kolmasosaa on jotenkin tuettu julkisesti rakennusaikana, esim. valtion ARAVA-lainoin. EU:n keskiarvo julkissektorin omistuksessa on välillä 10-30% maasta ja laskukaavasta riippuen (onko esim. hyväntekeväisyysjärjestön omistama kerrostalo julkisomisteinen, jos sitä pitkälti rahoittaa valtio?). </p><p>Enihou. Australiassa on 80-luvulta ollut voimissaan uusliberaali ajatusmalli, että asunto on palkinto, jonka onnistunut elämänhallinta eli palkkatöissä loistaminen ihmiselle tuottaa. Kun tienaa, on varaa, ja kaikkien tulisi omistaa oma kotinsa, mieluiten omakotitalo isolla tontilla ja uima-altaalla, <i>the Australian dream</i>. Suomessa puolestaan 80-luvulta lähtien nousi ajatusmalli, että asunto on perusihmisoikeus, ja kodittomuus on yhteiskunnallisesti niin iso ongelma, että sen ratkaisemiseksi on tehtävä kaikki voitava. </p><p>Tämä ei tarkoita, ettei Suomessa ole lainkaan kodittomia (kyllä on, etenkin piilokodittomia, eli toisten nurkissa/sohvilla asujia). Eikä myöskään tarkoita, että kaikki aussit omistavat omakotitalon, tai kotinsa ylipäätään asuntotyypistä riippumatta. Kyllä täälläkin asutaan kerrostaloissa ja vuokralla. Mutta. Auslandiassa - etenkin Länsi-Australiassa - on Suomeen verrattuna yllättävän nuiva suhtautuminen minkäänlaiseen kommuuniomistukseen, jollaiseksi myös kerrostaloasuminen tai asunto-osakeyhtiöt ylipäätään luetaan. </p><p>Kun Suomessa tarvitaan lisää asuntoja, tyypillinen tapa on, että kunta kaavoittaa uuden alueen jonkin olemassaolevan asuinalueen kupeeseen tai sisälle - joskus harvemmin myös kauas pelloille tai metsiin - ja käynnistetään aluesuunnittelukilpailu. Kilpailun voiton yksi ehto on, että alue on hyvin kytketty julkisliikenteeseen, eli alueelle tulee vähintään bussipysäkkejä, pääkaupunkiseudulla mahdollisesti myös metro- tai lähijuna-asema. Pyörätiet keskustaan/aluekeskukseen ovat myös keskeisiä ehtoja. </p><p>Kilpailun pohjalta valitaan yksi tai muutama rakennusyhtiö toteuttamaan kerrostalo- ja/tai rivarialue, ja rakennusyhtiöt usein myös jäävät kerrostalojen omistajiksi tai ne myydään kokonaisuuksina isoille firmoille kuten eläkeyhtiölle. Toki myös yksittäisiä asuntoja myydään, mutta Suomessa on erittäin tavallista, että kokonaisen kerrostalon omistaa ja sitä hallinnoi jokin yksittäinen taho, vaikkapa Helsingin kaupunki, tai yleishyödyllinen yhteisö. Länsi-Australiassa tätä ei tapahdu käytännössä lainkaan, ja jos tapahtuu, kerrostalon omistaa osavaltio, asunnot on suunnattu vähävaraisille ja sinne vuokralle pääsyyn on jopa kymmenen vuoden jonot. </p><p>Miten meilläpäin ratkaistaan asuntopulaa? Kunta kaavoittaa uuden alueen keskelle ei-mitään, koska siellä maa on halpaa. Alue myydään rakennusliikkeelle, joka puolestaan alkaa myydä yksittäisiä tontteja yksityisostajille. Osa ostajista on toisia rakennusliikkeitä, suurin osa tavallisia ihmisiä/perheitä. Jokainen ostaja on vastuussa oman talonsa rakennuksesta eli jokaisella työmaalla ahertaa eri firma. Julkisliikenteen tavoittavuus ei ole minkäänlaisessa asemassa suunnitteluvaiheissa eikä se ole myöskään myyntivaltti, sillä oletusarvoisesti jokaisella perheellä on kaksi autoa. Tätä mallia täällä myös ihannoidaan eli aina kun asuntopula nostaa päätään, vaaditaan lisää rakennusmaata ja lisää verohelpotuksia tai rakennusbonuksia/insentiivejä/ponsia ensikodin rakentajille. </p><p>Jälkimmäisen mallin ongelma on, että kaikki kilpailevat samaan aikaan samoista resursseista. Rakennusliikkeitä on rajallinen määrä, kuin myös niihin osaavia työntekijöitä. Tällä hetkellä omakotitalotyömaat Perthissä ovat kauttaaltaan viivästyneet jopa pari vuotta, räjähtäneen kysynnän takia, sekä koronarajasulunkin jälkioireena (Länsi-Australiaan ei ole päässyt töihin pariin vuoteen, ellei ole täältä kotoisin). Kun niitä vuokra-asuntoja ei saa, moni koittaa ostaa omaa talopakettia ja siitä seuraa sumppu. Pullonkaula aiheuttaa ongelmia kaikkialle, sillä nyt kun osavaltio yrittää epätoivoisesti paikata vuokra-asuntopulaa muutamilla hassuilla <i>social housing</i>- eli vähävaraisille tarkoitetuilla kerrostaloprojekteilla, niillekään ei löydy tekijöitä, koska kaikilla on jo tilauskirjat täynnä. </p><p>Kerrostalotyömaat Länsi-Australiassa toimivat samalla yksityistämis- ja granulaatioperiaatteella. Suomessa grynderi eli perustajaurakoitsija yleensä palkkaa kaikki tarvitsemansa ammattilaiset: betonivalajat, raudoittajat, laatoittajat, muurarit, kirvesmiehet, putkiasentajat, sähköasentajat jne. Täällä jokainen noista on alihankkija eli yksityinen yrittäjä, joka työskentelee sopimussuhteessa pääurakoitsijaan. Hankkeen aikataulutus ja valvonta on vaikeaa, koska alihankkijoilla on yhtä aikaa muitakin työmaita meneillään. Eli esim putkiasentaja saattaa olla viivästynyt muualla, jolloin työ viivästyy myös seuraavalla työmaalla, jne jne. Ja kun putkien veto viivästyy, ei voi valaa lattioita, viimeistellä seiniä jne jne. Loputon lumipalloefekti. </p><p>Kun ostimme off-the-plan-kerrostaloasuntomme, se valmistui melkein aikataulussa v. 2015, vain muutaman kuukauden myöhässä. Meidän asuntomme oli valmiina ensimmäisenä, ehkä siksi, että juputin asiasta viikoittain kiinteistönvälittäjälle, kun valmistumisen määräpäivä alunperin tuli ja meni. Olimme siis ensimmäiset asukkaat kerrostalossamme ja asuimme siellä yksin pari viikkoa. Kuitenkin meidänkin asuntomme viivästyi juuri siksi, että sähköasentaja ja keittiön välitilan taustalasin asentaja olivat kiireisiä muilla työmaillaan, ja taisipa siellä olla myös lattiapinnoittaja ja seinämaalarikin myöhässä. Lähes kaiken ulkoistaminen varmaan tuottaa palkkakulusäästöjä urakoitsijalle, mutta en oikein käsitä, miten nämä isot viivästymiset - nykyään tosiaan se pari vuotta per rakennusprojekti - voi olla hyvää säästöä oikein kellekään. Ei ainakaan omakotitalon ostaja-omistajalle. </p><p>Täällä on nyt alkanut näkyä enemmän äänenpainoja siitä, että jottain tarttis tehrä. Australian eduskuntavaalit ovat kolmen viikon päästä ja toinen isoista puolueista, haastaja Labor eli Työväenpuolue (kuin SDP), meni lupaamaan 40% <i>equity schemen </i>eli yhteisomistuskuvion, jossa valtio maksaa ja omistaa 40% asunnosta jos (vähävarainen) omistaja-asukas maksaa ja omistaa 60%. Yksityiskohtia en ole vielä nähnyt, mutta huonoimmillaan tilanne vain pahenee. Rakennusliikkeet todennäköisesti koittavat alkaa vedättää vielä rajumpaa hintaa, jos tietävät, että ostajalla on 40% ekstraa valtiolta (ellei sitten malliin sisäänrakenneta maksimihintoja ostoille). Eli edelleenkään ei suosita tai siirrytä vuokrakerrostalojen rakennusmalliin (täällä nimeltään <i>build to rent</i>), vaan koitetaan pumpata lisää puhtia jo valmiiksi ylikuumenneille omakotitalomarkkinoille. </p><p>Itärannikolla kaupunkirakenteen tiivistäminen on edennyt pidemmälle kuin täällä Perthissä, ihan tilanpuutteen ja varmaan moniäänisemmän ostajakunnan vuoksi. Perthissä sen sijaan tapellaan yhä jokaikisestä kerrostalosta, joka tulisi esim. lähiön rautatieaseman läheisyyteen eli suomalaisittain loogiseen paikkaan. Naapurustolla on tapana nousta takajaloilleen kaikesta kaksikerroksisen ylittävästä, koska perinteisesti kerrostalot on koettu moniongelmaisten vähävaraisten "sijoituspaikoiksi". Nykyään Perthin keskustassa ja muutamilla paraatipaikoilla kerrostalot usein ovat jopa luksus-retriittejä kattoterasseineen sekä kuntosali-, sauna-, uima-allas-, ja konferenssi/juhlatiloineen. Kuitenkin keskustan ulkopuolella kerrostaloja yleisesti kavahdetaan ja omakotitalon ja pihan omistamisen eetos on vahva. </p><p>Kestävyysnäkökulmasta Perthin malli ei voi enää kauaa elää ja hengittää, koska <i>urban sprawl </i>eli uusien lähiöiden hajauttaminen yhä kauemmas työssäkäyntialueista ja keskuksista ei voi jatkua loputtomiin. Ukrainan sodan vuoksi bensan hinta nousi täälläkin ennätyslukemiin ja valtion oli jo pakko leikata bensaveroa, koska monilta uhkasi lähteä työpaikka alta, kun töihin ei ole enää varaa ajaa. Nimenomaan ajaa, koska perthiläisistä kaksi kolmasosaa asuu julkisliikenteen saavuttamattomissa (!). Puhumattakaan siitä, miten paljon luontoa ja viilentävää puulatvustoa pitää jyrätä jokaisen uuden asuinalueen ja sinne johtavan monikaistatien alta. Naamapalmu.</p><p>No, mikään maa ei ole täydellinen ja kehittymisen varaa on kaikkialla. Haaveilen edelleen jonkinlaisesta hybridimaasta, jossa moni yhteiskunnan rakenteellinen kehitysaskel on Suomesta; ilmasto, palkkataso, ruokakulttuurikombo ja lapsiystävällisyys Australiasta; ja sosiaalinen elämä perheellisten illanviettoineen Espanjasta. Minne saarelle lähden sen perustamaan ja kuka tulee mukaan? :D </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjCd4SNPK5G6Zw3FLqf6cJl5YYz8FTpg7W3_nm7CyagO7UmJ_bQtQh017qEyWdfEgLTILvU8EMOZymab9vnfQT2nP8AdLiOIFZLQiBwgw0_dLHJsh-JjLybjBsWgKooSHJThTGySFQ5V4nkGlLnnLJvAZAxMVqHWxh2CUTBDXBgJuWNFYUMzU1jZazdug/s2592/PXL_20220417_073107353.MP.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1944" data-original-width="2592" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjCd4SNPK5G6Zw3FLqf6cJl5YYz8FTpg7W3_nm7CyagO7UmJ_bQtQh017qEyWdfEgLTILvU8EMOZymab9vnfQT2nP8AdLiOIFZLQiBwgw0_dLHJsh-JjLybjBsWgKooSHJThTGySFQ5V4nkGlLnnLJvAZAxMVqHWxh2CUTBDXBgJuWNFYUMzU1jZazdug/w640-h480/PXL_20220417_073107353.MP.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Perthin seudun Venetsia, Mandurah. Kanavanrantarakentamista ja omat venelaiturit.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-5705730265561845052022-04-06T11:42:00.004+08:002022-04-06T11:49:55.264+08:00Montako kulttuurishokkia voi tulla?<p>Minulta kysyttiin somen puolella, millaiseksi koen asettumisemme Perthiin, nyt kun paluustamme on kulunut lähemmäs puolitoista vuotta. Olen tänä aikana postaillut niin monta Australiaan kriittisesti suhtautuvaa tekstiä, että niistä varmaan välittyy mielikuva, etten suuresti viihdy täällä tai paluu saattaa jopa kaduttaa. Näin ei kuitenkaan ole. </p><p>Minulla aivan selvästi oli paluu-kulttuurishokki, kun takaisin pääsimme marraskuussa 2020. Siihen vaikutti eniten senhetkinen politiikka eli rajut koronasulut, sekä "nostosillat kiinni-vallihaudat syviksi"-lietsonnan aiheuttama keskustelukulttuuri. Minulla oli ajoittain erittäin epätoivottu olo, koska Perthissä kohtasi koko vuoden 2021 ajatusta, että matkustaminen pandemia-aikaan on moraalisesti väärin ja kaikki kohtaamamme vastoinkäymiset olivat itse aiheuttamiamme. Olen kertonut aiemminkin, että kävin peräti terapiassa asian vuoksi, koska torjutuksi/väheksytyksi tulemisen tunne on omiaan aiheuttamaan ei pelkkää mielipahaa, vaan mielenterveysongelmia. </p><p>Edelleenkin ajattelen, että poliittisessa mielessä rajasulku oli hoidettu huonosti: sillä aiheutettiin paljon henkistä ja tunnepuolen kärsimystä, joka ei olisi ollut pakollista, jos Australialla olisi ollut astetta paremmin suunniteltu karanteeniohjelma (eli reilusti enemmän paikkoja vaikkapa leirintäalueilla tai kaivosleireissä, joissa leviämisen riski on minimoitu keskustahotellien sijaan). Rajasulku myös lietsoi ehkä pitkäaikaistakin juopaa heihin ja meihin: paljasjalka-aussit hurrasivat asialle, muualta muuttaneet sitkuttivat vaikeissakin oloissa ilman perheen ja suvun tukea, koska perhe ja suku eivät päässeet maahan. </p><p>Kuitenkin vuoteen 2021 mahtui paljon hyvää. Ostimme uuden kodin, aloitimme uusissa tehtävissä, N on löytänyt paikkansa päiväkodissa, elämä asettui uomiinsa. </p><p>Tapasimme taas monet hyvät ystävämme, ja on ollut tosi onnellista huomata, miten monien ihmisten kanssa välit ovat syventyneet ja ystävyys jatkuu vahvana, vuoden poissaolostamme huolimatta. Jännitin nimittäin palattuamme sitäkin, kuivahtavako kaveruudet, kun muutimme aika kauas (50km tai puolen tunnin ajo) aiemmasta kodistamme ja sosiaaliset verkostomme jäivät ihan eri paikkaan. Ehkä voisi verrata asiaa Helsingistä Hyvinkäälle muuttoon, jos kaikki päivittäiset/viikottaiset piirimme jäisivät välille Helsinki/Espoo. Kuitenkin tätä pelkäämääni kaveruussuhteiden menetystä ei tapahtunut, eli välimatka ei onneksi katkaissut siteitä. Tähän tosin itse aktiivisesti vaikutan eli liikun mukisematta tuota väliä junalla tai autolla, odottamatta, että minua tullaan kotoa hakemaan. </p><p>Kaveruussuhteissa on tapahtunut muutosta ja mullistuksia muista syistä, eli muutamien pitkäaikaisten tuttujen kanssa en enää pidä yhteyttä, koska Perthin rokotuspakkoon ja koronarajoitteisiin suhtautumisemme on niin eri ja sitä myötä myös monet muut elämänarvot, valinnat ja tulkinnat asioista. Itse en olisi mitään välirikkoa toivonut, mutta joskus näköjään menee näin. Kaipa elämässä yleisesti ihmissuhteet elävät ja kehittyvät, eli joskus löytyy uusia tuttavuuksia, joskus vanhoja tippuu pois, kun suuntaudumme kaikki eri tavoin, mielenkiinnonkohteet muuttuvat jne. </p><p>Nyt siihen kulttuurishokkiin. Kulttuurishokki usein johtuu uuden maan tapojen koetusta outoudesta ja niihin turhautumisesta. Tällä kertaa tavat eivät olleet se syy, vaan todennäköisesti kombo kolmea eri asiaa. Ensinnäkin, palasimme Australiaan töihin, arkeen, peruselämään, vietettyämme vuoden sapattivapaata (jos nyt pikkulapsen vanhemmuutta voi sapattivapaaksi kutsua...). Kulttuurishokki 1 syntyi ihan siitä, että "piti" palata työelämään, kahdeksasta neljään rytmiin, arjen pakerrukseen, nyt höystettynä päiväkotirumballa ja taaperonuhilla.</p><p>Toisaalta olin töihinpaluusta iloinen, koska ihmiselle, ainakin minulle, on hyvästä elämän rytmitys ja annettuihin tavoitteisiin pyrkiminen. Toisaalta välillä työelämän byrokratia ja toimistopolitiikka ottavat ihan satasella aivoon. Huomaan entistä tarkemmin kaikenlaista tehottomuutta ja teatteria, jotka aiemmassa elämässä eivät niin rassanneet. Varmaan korona-aika sinällään on herkistänyt tutkimaan, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mikä vain näennäistärkeää. Esimerkiksi tittelit ovat aika lailla menettäneet kiiltonsa, samoin kaikenlainen turhantärkeä patsastelu, jota Länsi-Australian julkissektorilla (ja varmaan työelämässä yleisesti) näkee. Työelämässä tai politiikassa eivät asiat läheskään aina mene niin, että lopputulos olisi tehokkain, moraalisesti eniten oikein tai rahallisesti edullisin, vaan niin, miten jokin paperi sanelee tai pamppu kokee omaa asemaansa edistäväksi. </p><p>Kulttuurishokki 2 kumpusi juurikin tuosta, että Länsi-Australian politiikka oli totaalisesti mullistunut poissaolomme aikana ja keskittyi aivan täysillä koronasta pelotteluun ja me vs te pullisteluun. Jälkikäteen on kiinnostavaa huomata, että pikkujutut jotka alkuperäinen tännemuutto sai näkemään rasittavina - vaikkapa sekoittajahanojen puute, asuntojen kylmyys talvella, henkilötunnuksen puute, jne - eivät nyt paina missään, mutta autoritäärinen politiikka sen sijaan sai minut mielenosoituksiin asti. Ja tästä taas kumpusi elämään railo, koska paikalliset tuttuni kuten kollegani eivät voineet ymmärtää, miksi vastustaisin "hyvin toimivaa ja parasta mahdollista" saari saaressa-sulkutilaa. Eli en vuoteen voinut juuri puhua aidoista tuntemuksistani töissä, vaan jouduin välttelemään korona-aiheista, väistämättä konflikteihin johtavaa väittelyä. </p><p>Kummallisesti, kun on olemassa aihe, josta ei voi puhua, se pukkaa esiin vähän kaikkialta. Esimerkki. Olin työkonferenssissa ennen joulua ja kahvitauolla istuin ulkopenkillä syömässä välipalaa. Viereeni istui mukavan ja leppoisan oloinen nainen, ehkä 60v. Hän aloitti jutustelun ja jotain kautta aihe piankin kiertyi koronarajoituksiin. Mainitsin, että minulle on vaikeaa, etten pääse matkustamaan perhettäni ja sukuani tapaamaan. Hän samantien ripitti minua itsekkyydestä: miten saatan ajatella vain omaa välimatkaani, kun koronalta turvassa olo kuitenkin on tärkeintä elämässä? Onhan hänkin ollut erossa omasta aikuisesta tyttärestään ja lapsenlapsestaan jo viisi vuotta, he asuvat Melbournessa, joten mitä minä ruikutan vuoden erosta? Eipä siihen sitten juuri ollut kommentoitavaa, kun empatian ja ymmärryshalukkuuden taso oli tuossa. Ironisesti, konferenssin aihe oli kodittomuuden hoito, eli empatiakyvyltään tämä henkilö oli ehkä väärässä paikassa... </p><p>Kulttuurishokki 3 johtuu nimenomaan työstäni. Palattuani töihin minut siirrettin (taas) uuteen tiimiin, mikä oli sinällään hyvä, sillä tutkimus on minulle parhaiten sopiva työnkuva. Tutkin tiimini kanssa yhteiskunnallisia ongelmia, joihin osavaltiohallinnon tulisi voida paremmin puuttua lain, käytäntöjen ja budjetin puitteissa. No, työ on mielestäni tärkeää ja tärkeyden vuoksi mielekästä. Mutta. Se on aivan ÄÄRETTÖMÄN raskasta henkisesti. Kun kahdeksan tuntia päivässä lukee raportteja kaikesta siitä, mikä ihmiselämässä voi mennä pieleen - kodittomuus, kotiväkivalta, lastensuojelu, köyhyys, sairaudet, Aboriginaalien kohtelu, vankiloiden huonot olot jne jne - ei maailmaa näe kovin ruusuisten lasien läpi. Eli kulttuurishokit 1 ja 2 kiertyvät nekin yhteen kolmosen kanssa. Olen joutunut tilanteeseen, jossa olen jatkuvasti <i>exposed</i> eli altistettu, en vain Länsi-Australian hallinnollisille ongelmille, vaan maailman pahuudelle. Ja tämä ei ole hyvä asia kenenkään mielenterveydelle. </p><p>Nyt kuitenkin sikäli iloisia uutisia, että aloitan ensi kuun alussa uudessa pestissä, vaikken vanhaa jätä kokonaan. Pääsin töihin Jyväskylän yliopiston vetämään kolmevuotiseen tutkimusprojektiin, jossa tutkin ulkosuomalaisia, tarkemmin ottaen Australian ja Kanadan suomalaisia, ja heidän sopeutumistaan uusiin maihin ns. esteettisten käytäntöjen eli kaikenlaisen luovan, taiteellisen, kauniin ja aisteille tärkeän tekemisen keinoin (esim. puutarhanhoito, käsityöt, sisustus). Tämä ei tarkoita, että kaikki sopeutuvat juuri näiden keinojen kautta, vaan tämä linssi on kyseisen projektin valittu näkökulma. Monia muita tulokulmia on jo paljonkin tutkittu (esim sopeutuminen kielenoppimisen, ammatin tai muunlaisten harrastusten kautta). </p><p>Olen huomannut, että kulttuurishokkien 1-3 kautta tai takia koen itseni tällä hetkellä vahvemmin suomalaiseksi tai ulkosuomalaiseksi kuin australialaiseksi. Olen ylpeä ja tyytyväinen monista asioista Suomessa, ja tuon sen aiempaa enemmän esille somessa ja muissa keskusteluissa. Haluaisin myös, että Australia olisi joissain asioissa enemmän Suomen kaltainen, esimerkiksi juuri kodittomuuden hoidossa. Tottakai silti tajuan, että en voi yhtenä ihmisenä muuttaa kokonaista mannerta eikä missään maassa voi asua siltä pohjalta, että toivoo sen olevan muuta kuin on. Arvelen, että heiluri taas jossain kohti heilahtaa ja australialaisuus noussee vahvemmin minuuteni osaksi. </p><p>Tutkimusprojektini osana tulemme viettämään jonkin aikaa Kanadassa vuonna 2023 (jos korona tms ei heitä kapuloita rattaisiin), eli tämän blogin teema <i>life in English</i> jatkuu toisessa englanninkielisessä maassa väliaikaisesti. Kiinnostavaa päästä sinne puimaan Kanadan epäilemättä aiheuttamaa kulttuurishokkia, tai ehkä Australiaanpaluu-shokkia taas jälkikäteen! :D </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9DR8kCGmsi8bBnwWnu75fqkmwiy2mej2TF_qVqK_R4ytqtHCS0zpl3imgj_4KllKxUFcoaAtK_5dKRWMUBSBmgq8RzBg77izbuBFFMZprYvkwm6yFaDzQmiXXJB-FKVqLIWB8C6Y8BIRfWzk65CRWp2Iru5LvptpckTBXdVmwb9gAKt6XJNjRqskEdA/s1526/nocoffee.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1017" data-original-width="1526" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9DR8kCGmsi8bBnwWnu75fqkmwiy2mej2TF_qVqK_R4ytqtHCS0zpl3imgj_4KllKxUFcoaAtK_5dKRWMUBSBmgq8RzBg77izbuBFFMZprYvkwm6yFaDzQmiXXJB-FKVqLIWB8C6Y8BIRfWzk65CRWp2Iru5LvptpckTBXdVmwb9gAKt6XJNjRqskEdA/w640-h426/nocoffee.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Keskeinen shokki Perthissä on, että suurin osa kahviloista menee kiinni klo 15. Järjetöntä! Iltapäivä- saati iltakahvia ei meinaa saada mistään, vaan töiden jälkeen pitää keitellä omat sumpit kotona.</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3006950768021319696.post-91431544137623994812022-03-30T11:25:00.002+08:002022-03-30T11:25:23.341+08:00Asunnonosto Australiassa - lainanhaku, tarjousprosessi, kaupanvahvistus<p>Asuntoteema jatkuu. Hyvät ystävämme miettivät ensiasunnon ostoa ja tuli siitä mieleen koota pientä käsikirjaa, mitä kaikkea pitää tietää ja tehdä, kun asuntokaupoille ryhtyy Australiassa. Täällä on jonkin verran osavaltiokohtaisia eroja, eli tämä paketti tarkalleen ottaen koskee vain Länsi-Australiaa, sivuten muita osavaltioita. Ihan kaikkea faktaa en muista tarkalleen, joten kannattaa tarkistaa asiat googlaamalla, jos asuntokauppa polttelee mielessä. </p><p>Suomalaisen yllätti ihan ensinnä se, miten monta välikättä asuntokauppaan tarvitaan. "Tarvitaan" lainausmerkeissä. Täällä ei riitä, että kohtaajina ovat myyjä, ostaja ja välittäjä. Vaan normikauppaan on otettava mukaan myös <i>settlement agent</i> tai <i>conveyancer </i>eli kaupanvahvistaja, sekä <i>building inspector</i> eli kuntotarkastaja. Hyvin monilla on lisänä <i>mortgage broker</i> eli lainaneuvottelija, ja pankilla saattaa olla omia alihankkijoitaan vähän kaikkeen, siitä kohta lisää. Jokainen ekstrahenkilö veloittaa ekstraa, mikä pitää laskea mukaan lainakuluihin (tai omista säästöistä otettavaan pottiin).</p><p>Asuntokaupoille voi alkaa, jos on säästänyt vaadittavan <i>depositin</i> eli käsirahan, tällä hetkellä useimmat pankit vaativat 20% myyntihinnasta. Perthissä asuntojen keskihinta on n. $400 000 ja talojen $500 000, mutta huomattavasti kalliimpaakin on, alueen haluttavuudesta riippuen. Omasta kolmen makkarin talostamme maksoimme reilusti keskihintaa vähemmän $330 000, koska alue on Perthin edullisimpia <i>working class</i>- työläis/teollisuusaluestatuksestaan johtuen. Itse tykkään lähiöstämme, merenrantaan on 10min ajo, lähikauppaan ja juna-asemalle 5min kävely, suosikkipaikkaani kirjastoon kahviloineen 5min ajo, kaikkialla paljon puistoja ja vihreää. Se pelätty teollisuusalue (öljyn- ja metallienjalostamo) on useamman kilometrin päässä eli ei mitenkään näy arjessamme negatiivisesti. </p><p>Koska meillä oli jo ennestään asuntolaina ja lisäksi olimme juuri viettäneet sapattivuoden poissa töistä, meillä ei ollut vaadittua 20% käsirahaa säästössä vaan saimmekohan kokoon ehkä 14%. Löysimme kuitenkin pankin, joka tällä summalla suostui lainaamaan, kunhan maksamme LMI:n eli <i>lender´s mortgage insurancen</i>, lainanantajan vakuutuksen. Siitä jouduimme pulittamaan $3500. Moni mieluiten säästää kunnes pääsee vaadittuun käsirahasummaan välttääkseen turhan kulun LMI:n. Se on siis puhtaasti lainanantajan turva, jos jättäisimme lainoja maksamatta. Emme itse siitä hyödy mitenkään - pankki pakkolunastaisi asuntomme, jos emme maksa oikein ja ajallaan. </p><p>Kuitenkin laskimme, että meidän pitäisi säästää noin vuosi päästäksemme 20%:n summaan ja tänä aikana pitäisi kuitenkin maksaa vuokraa, eli jonkun toisen lainaa. Maksamalla $3500 säästimme noin $16 000 vuokrissa, eli parempi näinpäin. LMI riippuu kauppahinnasta ja lainaavasta pankista, ja se voi olla paljon enemmän tai hieman vähemmän kuin meidän maksamamme. Tarkista aina ennakkoon!</p><p>Muita lainan päälle tulevia kuluja ovat kaupanvahvistaja (mitä vain välillä $500-2000 kilpailutukseni perusteella), rakennustarkastaja ($200-500), asunnon hinta-arviointi ($220), lainan perustamiskulut ($250), pankin laki- ja hallintokulut ($900) eli parisen tonnia vähintään, pankista ja kilpailutuksista riippuen. Hinta-arvioinnin tekee lainaava pankki eli sitä ei voi pyytää mistään itsenäiseltä osapuolelta tai tehdä itse. Käytännössä he vertailevat pyyntihintaa toteutuneisiin kauppoihin alueella eli varmistavat, että pyytämäsi laina on linjassa asunnon todellisen arvon kanssa. </p><p>Kun vetää ostohousuja jalkaan, kannattaa olla jo valmiiksi mietittynä, paljonko pystyy maksamaan - ja hankkia pankilta <i>preapproval</i> eli lainan esihyväksyntä. Kuulemma kaupat saattavat usein tyssähtää siihen, jos ostajalla ei ole esihyväksyntää, koska lainaprosessi saattaa viedä parikin kuukautta. Ja myyjä usein mieluummin valitsee ostajan, jolla on jo pankki puolellaan ja lupaus paperilla, että riittävä summa rahaa on tulossa. Esihyväksyntä vaatii paperitöitä myös, mutta yhtä paljon kuin luottokortin hakeminen eli sen pystyy tekemään netitse tunteroisessa (jos siis on esim. omat palkkatulot/tilinauhat valmiina, ja kotitalouden kuukausibudjetti toteutuneisiin kuluihin perustuen laadittuna). </p><p>No mistä löytää oikean pankin? Aussit keskimäärin eivät halua/jaksa/uskalla itse etsiä ja kilpailuttaa, vaan luottavat asiantuntijaan eli lainaneuvottelijaan (<i>mortgage broker</i>). Neuvottelija on itsenäinen osapuoli, jonka tulisi teoriassa esitellä sinulle parhaat lainat, tilanteeseesi sopivimmin. Itselläni on pelkästään huonoja kokemuksia brokereista pari sellaista tavattuani, enkä luota heidän itsenäisyyteensä tai puolueettomuuteensa ollenkaan. Broker saa palkkion siltä pankilta, jonka tuotteen myy, eli käytännössä heillä on tietty valikoima tuotteita tietystä sopimuspankeista. Esittelemättä saattavat jäädä paljon parempia diilejä tarjoavat <i>second tier </i>- eli "toisen kerroksen" pankit/lainalaitokset, kuten luotto-osuuskunnat (<i>credit union</i>) ja nettipankit (<i>online only banks</i>).</p><p>Meillä on seitsemän vuoden aikana ollut laina neljästä eri pankista ja vaikka kilpailutus vie aikaa ja lainanantajan vaihto maksaa, kilpailuttamalla olemme säästäneet korkomenoissa ja lainanhoitokuluissa. Näistä kaksi on ollut luotto-osuuskuntia, yksi nettipankki, ja yksi ihan normipankki (tämänhetkinen lainaajamme). Oman kokemukseni perusteella olen huomannut, että isoilla tunnetuimmilla pankeilla ei koskaan ole parhaat tarjoukset, koska he luottavat tunnettuuteensa ja siihen, että ihmiset eivät uskalla kokeilla pienempiä tarjoajia. Tottakai pitää olla järki mukana sellaisen kelkkaan hypätessään, mutta esim. nettipankit ovat aina jonkun ison tunnetun pankin alajaostoja tai siipitoimintaa. Jos eivät ole, älä lainaa sieltä. </p><p>Kun esihyväksyntä on, voi alkaa shoppailla uutta kotia. Miten se tapahtuu? Ihan samoin kuin Suomessakin (oletan), eli käymällä näytöissä. Australiassa on kohtuuyleistä myydä asunto huutokaupalla, mutta tämä metodi on suosituin itärannikolla, enkä ole koskaan käynyt huutokaupassa täällä Perthissä. Tarjous asunnosta tulee tehdä paperilla ja yleensä välittäjällä on siihen nettilomake. <b>Huom, Länsi-Australiassa tarjousta tehdessä pitää tietää, että se on sitova</b>. Eli jos allekirjoitat paperin sanoen, että tarjoat $500 000 ja omistaja hyväksyy sen, puolimillinen pitää sitten kaivaa jostain ja maksaa, oikeuden uhalla. Tarjousta ei kannata tehdä huvikseen kokeilumielessä, eikä missään nimessä isommalla summalla kuin mihin laina ja käsiraha yhdessä riittävät. </p><p><i>Useimmissa muissa osavaltioissa on </i>cooling off<i> </i>period<i> eli voit perua kaupan ilman syytä tietyn ajanjakson kuluessa, vaikka olisit allekirjoittanut tarjouspaperin. Tarkista aina oman osavaltiosi säännöt!</i></p><p>Tarjoukseen voi laittaa erilaisia ehtoja, esimerkiksi <i>subject to finance</i> eli ehtona on pankkilainan saanti, tai <i>subject to sale</i> eli ehtona on oman asunnon myynti. Tiivistäen, mitä vähemmän ehtoja tarjoukseen laitat, sitä todennäköisemmin tarjous hyväksytään (koska kauppa on mahdollisimman nopea ja suorasukainen). Toisaalta, ei ehtoja tai vähin ehdoin kauppa saattaa olla itsellesi haitallinen, jos jokin meneekin pieleen (esim kuntotarkastuksessa paljastuu jotain yllättävää). Eli vähimmäisehdoiksi tulisi / kannattaisi laittaa ainakin <i>subject to finance and subject to satisfactory building inspection</i>. Huom, älä ota tätä minään lakineuvona eli tutki asiaa tarkkaan itse ja/tai pyydä kaupanvahvistajaasi lukemaan tarjouspaperi läpi ennen sen lähettämistä.</p><p>Mistä tietää, mitä kannattaa tarjota? Tähän on yhtä monta mielipidettä kuin ostajaakin. Usein kiinteistövälityssivuilla on ohjehinta tai haarukka, eli esim. minimipyyntö $500 000 tai paras tarjous välillä $500 000 - 600 000. Järkevän haarukan pystyy arvioimaan tutkimalla myytyjen asuntojen tilastoja haluamaltasi alueelta. Tottakai ammattilaisostajat seuraavat hintakehitystä ylipäätään ja tietävät talouden merkeistä, milloin on hyvä tai huono aika ostaa. Itse ostimme ensimmäisen asuntomme hintapiikissä ja nykyisen kotimme kohtuustabiilina aikana (sillä alueella). Yleensähän koti on vähän pakko ostaa silloin kun se on pakko, eli harva meistä pystyy odottamaan vaikkapa 5-10 vuotta jotain parempaa hetkeä.</p><p>Minimipyyntöhinnan tarjoaminen ei tarkoita, että se tullaan hyväksymään, ja on vain pakko sävelkorvalla arvioida, onko paras ratkaisu tarjota hieman alle vai ylle vai tasan. Suositut kohteet menevät Perthissä erittäin nopeasti eli jopa ennen virallista markkinoille tuloa tai ensimmäisestä näytöstä. Välittäjän kanssa on ok neuvotella, kunhan muistaa, että tämän tavoite on maksimoida voitto. Eli ei kannata missään nimessä paljastaa, että ensimmäinen tarjouksesi on vaikkapa $20 000 vähemmän kuin mihin oikeasti pystyt. Kiinteistöostoista on miljoonia kirjoja, nettisivuja ja YouTube-videoita, joissa minua pätevämmät ihmiset jakavat vinkkejä, eli niitä kannattaa hieman opiskella ennen neuvottelutuokioita. </p><p>Kun tarjouksesi on hyväksytty, alkaa hektinen paperityö pankin kanssa. Heille pitää toimittaa suunnilleen kaikki tieto kaikesta rahaliikenteestäsi, eli tulot, menot, lainat, luottokortit, huolto/elatusvastuut jne. Tällaiset paperit kannattaa tutkailla valmiiksi ennakkoon. Yleensä pankki haluaa nähdä ne kolmen viime kuukauden ajalta. Monet noista on pitänyt toimittaa jo esihyväksyntää hakiessa, mutta lainan kohdalla kaikki pitää todnäk päivittää. Koska Australiassa ei tunneta sotua tai henkilönumeroa, pelataan myös pistebingo eli sinun tulee eri dokumentein todistaa olevasi kuka väität olevasi. Joskus voi mennä pankkiin paikan päälle näyttämään esimerkiksi passin, ajokortin ja Medicare- eli Kelakortin. Joskus pitää järjestää tunnistautuminen muuten. Esim meidän tapauksessamme meidän piti tilata kotiin "Uber"-tunnistus eli olikohan Fedexin heppu, joka tutki korttimme, otti meistä kuvat ja pyysi allekirjoituksen tietokantaan. Tämä oli mielestäni päätöntä, koska olisimme voineet ajaa pankkiin 5min tunnistautumaan. Mutta heillä oli tällainen välikäsisopimus, maan tavan mukaan. </p><p>Pankki, välittäjä ja kaupanvahvistaja sopivat keskenään <i>settlement daten</i> eli kaupanvahvistus/kiinteistönsiirtopäivän. Se on yleensä 1-2kk tarjouksen hyväksymisestä, ellei ole erikseen sovittu pidempää aikaa vaikkapa oman talosi myyntiä odottaen. Tuona päivänä raha liikkuu ostajalta myyjälle ja kauppakirjat siirretään nimiisi. <b>Vahvistuspäivän takaaminen on nyt kaikkein tärkein prioriteettisi</b>, koska jos se viivästyy jonkun paperibyrokratialeiman puuttumisen takia, joudut maksamaan sakkoja ja kauppa saatetaan jopa purkaa. </p><p>Täällä on uutisissa ollut tapauksia, joissa ostajat ovat menettäneet koko käsirahan, kun kauppa ei ollutkaan vahvistuspäivänä mahdollinen esimerkiksi pankin virheen tai oman tahattoman viivyttelyn takia. Eri osavaltioissa on eri säännöt, eli joissain tulee "vain" sakkoa (pankin lakiteknisiä maksuja), joissain voi tosiaan koko käsiraha vuotaa ostajalta myyjälle rangaistuksena kaupanviivytyksestä, ja kauppa voi raueta. Eli on ERITTÄIN tärkeää tietää, mikä seuraamus vahvistuspäivän viivästymisestä on ja miten voit taata vahvistuksen onnistumisen. </p><p>Kun vahvistuspäivä onnistuneesti koittaa ja kauppa viimeistellään, kiinteistö siirtyy virallisesti nimiisi kiinteistörekisterissä (Länsi-Australiassa nimeltään Landgate). Huom, jos ostat kiinteistön yhdessä toisen kanssa (esim puoliso), teidän on pitänyt jo aiemmin päättää, onko järkevää liittää kumpikin <i>titleen</i> eli kiinteistönomistuskirjaan, vai onko se vain toisen nimissä. Puolison lisääminen jälkikäteen papereihin on kallista, kun taas lainanhakuaikaan se ei lisää kuluja. </p><p>Edut ja haitat kummastakin päätöksestä kannattaa tutkia tarkkaan. Joissain osavaltioissa voi olla mahdollista saada <i>first home owner´s grant</i> eli ensiasunnon ostajan avustussumma kummallekin, jos esim yksi omistaa 70% yhdestä kiinteistöstä, toinen 30%, ja seuraavassa ostoksessa omistajuus on toisinpäin. Näistä kannattaa puhua jälleen yhden välikäden eli <i>accountantin</i>, kirjanpitäjän kanssa, jollainen lähes kaikilla ausseilla on, jos heillä on yhtään omistuksia. Toisaalta, joissain osavaltioissa voi eron sattuessa olla todella vaikeaa saada omaa puolikastaan kiinteistöstä, jos oma nimi ei ole <i>titlessä</i> eli jättäytymällä pois omistuskirjasta saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä puille paljaille, jos suhde ajautuu karikolle (teoriassa kaikki omaisuus jaetaan avioerossa puoliksi, kuitenkin käytännössä omistava osapuoli pystyy piilottamaan omaisuutta exältä). Näistä en tässä ryhdy neuvomaan, kunhan mainitsen tiedottamisen nimissä. </p><p>Kaupanvahvistuspäivä on normaalisti myös se päivä, jolloin saat asunnon avaimet ja usein myös lahjan (klassisesti suklaata ja skumppapullon) välittäjältä, ja saat muuttaa sisään. Onnea kaupoista! </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbNB4HhBgKnX_B8npHlacY4uOocwxVSoZOMS1wHmDpCzgrZfyFA6VIUKA0POnhFytJAe_bS9IE-DKqnhrqTcmcDyZ4g6Z1lEXcs4q3kqbg9eB9t_c0pL-piJSUNWcKr0qzNbpv3oW7c3XJdEQcXo1sAnKyYduFaGYOP5Qqy8ixO-hAQQxiABPmRkgGdA/s2825/3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2825" data-original-width="2119" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbNB4HhBgKnX_B8npHlacY4uOocwxVSoZOMS1wHmDpCzgrZfyFA6VIUKA0POnhFytJAe_bS9IE-DKqnhrqTcmcDyZ4g6Z1lEXcs4q3kqbg9eB9t_c0pL-piJSUNWcKr0qzNbpv3oW7c3XJdEQcXo1sAnKyYduFaGYOP5Qqy8ixO-hAQQxiABPmRkgGdA/w480-h640/3.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Perthin keskustaa.</td></tr></tbody></table><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgji0LTGUtIb0gKcNpnwtQWzLiYHGGj9Hf9BSKIba-dWpAufJVBVGmL2TDM3ZcUP4ofsNhrYi1bco2-9P9Uu7w1iVSXGq3y-bLsoPo0dl929SpvQHByyC9QVrpLKoE0uaPtjPmdILYZ_fAokWwrrcBm5AJhxUf69_99nHyfsMmzJYjih3s4wDQ0sl1a_g/s4032/1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="4032" data-original-width="3024" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgji0LTGUtIb0gKcNpnwtQWzLiYHGGj9Hf9BSKIba-dWpAufJVBVGmL2TDM3ZcUP4ofsNhrYi1bco2-9P9Uu7w1iVSXGq3y-bLsoPo0dl929SpvQHByyC9QVrpLKoE0uaPtjPmdILYZ_fAokWwrrcBm5AJhxUf69_99nHyfsMmzJYjih3s4wDQ0sl1a_g/w480-h640/1.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hauska sammakkoperhe muuten vaan. Loma-Airbnb:n seinässä.</td></tr></tbody></table><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-0CTUaKTXSR0HfioaP71sP48mFg8GZiiFcUTktJaOFlE8mspUOoCnDrpaFmPH_gFC6UT4asbzjGQio_pyJzIr9Pq5MU2nXUFsfkrmgC6ozlMmLEI_H7rTm6pXIWqBukX-wC-rhPmsoHpBP3sg9uYVUoEkC2JscGHDinlSeQu7RAJJJMcQTT8YdCxYaA/s3264/2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3264" data-original-width="2448" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-0CTUaKTXSR0HfioaP71sP48mFg8GZiiFcUTktJaOFlE8mspUOoCnDrpaFmPH_gFC6UT4asbzjGQio_pyJzIr9Pq5MU2nXUFsfkrmgC6ozlMmLEI_H7rTm6pXIWqBukX-wC-rhPmsoHpBP3sg9uYVUoEkC2JscGHDinlSeQu7RAJJJMcQTT8YdCxYaA/w480-h640/2.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Lomaselfie, melkein onnistui!</td></tr></tbody></table>Anuhttp://www.blogger.com/profile/18257643164866686386noreply@blogger.com2