26.8.2012

Sitä saa mitä tilaa - vaikkei tiennyt tilanneensa

Elämä on kumma juttu. Sen lisäksi, että se on kummallista noin niinkuin biologian ja fysiikan tasolla (miten ne solumöykyt oikein syttyvät elämään, ja entäs sitten atomit? Miten jokin ainerippusista kasattu - ja vielä pienemmässä mittakaavassa silkasta energiasta eli kvanttipartikkelien muodostajista kokoonpantu - voi riittävän isoon mittakaavaan skaalattuna olla tietoinen ja tunteva, ajatteleva ja ihmettelevä olento, kuten nyt vaikkapa ihminen ja vielä tarkennettuna juuri minä?), se on kummallista myös arkipäivän kokemusten tasolla.

Kaikki varmaan tietävät erilaisia self help- ja elämäntaito-oppaita, joiden keskeinen teema on jokin seuraavista: saat sen mistä luovut - saat sen mitä toivot - saat sen mitä tarvitset - saat sen mitä pelkäät tai välttelet. Hmm. Itselleni ei ole oikein selvinnyt, että mikä noista peliautomaateista työntää oikean tuloksen, joten yritän siksi vältellä pelkäämästä mitään (kuten silmälääkäreitä, koska heti pelkäämään alettuani jouduin perinpohjaiseen silmätarkastukseen silmänpaineen mittausta myöten), yritän muistaa ajatella ja toivoa positiivisia asioita niin itselle kuin muillekin, ja yritän jättää tykkänään taakse kaiken tarpeettoman, kuten kaunan ja katkeruuden tunteet (tosin jos noista luopuu, niin eivätkö ne silloin tule takaisin tielleni tuon yhden teorian mukaan? Toivottavasti ei). Tällä hetkellä teoriarallia johtaa saat sen mitä tarvitset - linja.

Olen täällä huomannut, että elämääni on ilmaantunut pyytämättä ja yllättäen, mutta pelkästään positiivisena käänteenä liuta asioita, joita en tietoisesti tajunnut kaipaavani tai tarvitsevani. Mutta nyt kun ajattelen tarkemmin, juuri tätä olen toivonut viimeiset kymmenen, viisitoista vuotta? Paitsi että viisitoistakesäisen ponihaaveet ynnä muut Take Thatin fanitapaamiset ovat yhä täälläkin toteuttamatta. Mutta asiaan.

Ikuinen kesä. Perthissäkin tulee talvi, täkäläisille. He kärvistelevät toppatakit päällä ja käsiään puhallellen bussipysäkeillä kesäkuussa, kun suomalainen lampsii paikalle kevät/syksyvaatetuksessa, eli päällä kevyt takki ja joskus aikaisin aamulla sormikkaat. Keskipäivällä tulee kuitenkin kuuma, joten trenssin voi nakata käsivarrelle ja pyyhältää teepaitasillaan, usein. Tämäkö muka talvi, kutsuisin sitä touko- tai syyskuuksi? Jos sattuu muutamia kylmempiä viikkoja (päivälämpötila seilaa +15:ssa), on kuitenkin takuuvarmasti valoisaa. Aina herää auringon nousuun, ja töistä lähtiessä on vielä päivänvaloa jäljellä edes se yksi tunti, toisin kuin pohjoisen kotimaan kamaralla. On mahtava tunne elää koko vuoden ympäri energisenä ja aikaansaavana, ajattelematta, että taas menee 6-8 kuukautta "hukkaan" pimeässä kärvistellessä, sisätiloihin linnoittautuneena, lumentuloa, pakkasta, räntää ja mörönkolon pimeää manaillen.

Yhteisö. Vaikka itseäni rasittavat poliitikkojen loputtomat tyhjät jankutukset yhteisöllisyyden puutteesta ja keinotekoisista ideoista sen rakentamiseksi (opiskelijat hoitakoot kotikerrostalonsa vanhukset ilmaiseksi aina iltaisin tms.), yhteisöllisyyden puute on todellinen pulma Suomessa. Vietin lapsuuteni Melukylä-tyyppisessä kerrostaloyhteisössä, jossa oli aina naapureiden lapsia leikkikavereiksi, ja naapureita pitämään silmällä lasten temmellystä. Taloyhtiössä vietettiin yhteisiä juhlia ja talkoita, ja haravanvarressa keikuin itsekin syksyisin seitsenvuotiaasta eteenpäin. Vastaavaa samassa veneessä arjessa-tunnetta en ole sittemmin kokenut (paitsi opiskeluaikana Jyväskylässä, terveiset taidehysteerikoille!), vaikka elämässäni on aina ollut tärkeitä ja läheisiä sukulaisia, ja elämääni on säännöllisesti tullut - ja siitä on myös lähtenyt - liuta hyviä kavereita ja ystäviä.

Täällä uudella mantereella kohtaamani suomalaiset ovat kuitenkin muodostaneet tiiviin, lämminhenkisen pienen oman yhteisönsä, jossa ilot ja surut jaetaan kuin pidempäänkin tunteneiden kesken. Yhteishenki on vahva, koska kaikki olemme samassa tilanteessa ja pystymme edes pieneltä osin auttamaan toisiamme eteenpäin täällä expatin arjessa. Yhteisö ei ole kuitenkaan poissulkeva vaan erittäin tervetulleeksi toivottava, eli emme ole linnoittautuneet omaan pieneen Suomi-kuplaamme. Mukaan pääsee kyllä minkä tahansa maalainen - yleensä ne erimaalaiset päätyvät kuvioihin suomalaisen puolison mukana. Ja taas opimme kaikki jotain uutta toisiltamme.

Työ. (Myönnän, että tätä en ole ihan viittätoista vuotta pohdiskellut). Ehdin tehdä Suomessa töitä nelisen vuotta maisterinpapereiden suorittamisen jälkeen, ja sitä ennen väänsin milloin missäkin rekryagentti-vuokratyö-pätkäsilppuhanttihommassa koko opiskeluajan loma-aikoina, viikonloppuina ja osin myös arkiviikollakin. Yhteensä sekalaista, suurelta osin opintojen aikaista työuraa on Suomesta plakkarissa noin vuosikymmen. Koska suurin osa työelämäkokemuksistani koostuu ekstraajan hommista, olen useimmiten ollut aavistuksen kieroonkatsottu irtopala työpaikalla. Sittemmin ns. professionaalitöissä puolestaan tein erilaisia projektitöitä, joista osan kotoa käsin. En siis Suomessa ehtinyt varsinaisesti kuulua moneenkaan työpaikkaan, työyhteisöön ja työkaveripiiriin.

Olen nyt tilanteessa, jossa minulla on varma ja vakituinen työpaikka, osaamistani halutaan määrätietoisesti kehittää, taitoihini uskotaan ja niiden parantamiseksi tarjotaan rakentavaa palautetta. Olen nähdäkseni tärkeä osa tiimiä, ja olen melkeinpä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa en ole noin vain korvattavissa seuraavalla ekstraajalla, tai muuten vain poistettavissa yt-neuvotteluissa. Tiimissämme tehdään yhteistyötä, puhalletaan yhteen hiileen ja ponnistellaan yhdessä yhteisen päämäärän eteen, kukin oman panoksensa reilusti antaen. Kun herään aamulla, ensimmäinen ajatukseni ei enää ole: onkohan mulla vielä ens kuussa työ? Eikä seuraava ajatukseni ole: "onkohan tänään taas raskas päivä edessä, onkohan muut taas huonolla tuulella kaikkien viime aikojen vaikeuksien/yt-neuvottelujen/huonon työilmapiirin takia?" Vaan vihdoinkin ajatus on: "pitääkin järjestellä projekti x alkuun, kysäisen siihen neuvoa P:ltä, juttelen myös R:n kanssa tästä, S mainitsi jotain viime viikolla siitä omasta hommastaan, joka liittyy tähän - olispas muuten kiva käydä tänään yhdessä lounaalla ja viikonloppunakin voi tehdä jotain kivaa, onhan palkkapäivä". Toisin sanoen: minun mielestäni normaaliin työelämään kuuluva normaali ajatus.

Että kiitos Australia ja universumi!

Perthin Suomettaret, koolla ehkä puolet. Eilisiltä synttärikekkereiltä, oli lystiä!
Western Australian luonnonkukkaloistoa. Kevät on täällä ja pian kaikki kukkii! Kuva (c) Nothinglikeaustralia.com.au
Kuka muistaa? Lapsuuden suosikkileffa, Bernard ja Bianca Australiassa [The Rescuers Down Under]  1990. Kuva (c) Disney.

23.8.2012

Muuta Australiaan!

1) Eikö suksisauvakonsulentin homma, laskiaispullakioskin pito tai uima-avantojen kairaajan ammatti enää lyö leiville Suomessa? Tai osaatko työsi A:sta Ö:hön, takaperin, keskellä yötä hereille ravistettuna ja jonglööripalloja yhtä aikaa ilmassa kieputtaen? Kaipaatko lisähaastetta ja tilaisuutta näyttää, että on sinusta enempäänkin? Oletko aina haaveillut työkavereista, jotka huikkaavat sinulle juoma-automaatilta good day mate, fair dinkum?* Nyt on tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus vain hintaan $999 ja vähän päälle: muuta Australiaan ja ala pakertaa omassa (tahi uudessa) ammatissa vieraalla kielellä! Uniikki mahdollisuus oppia jokainen ammattitermi uudelleen, petrata kokouskäytännöt, tietokoneslangi, kahvihuonejuorut, lounaslista ja urheiluvedonlöyntitärpit ulkomaan kielellä. Mihin tahansa työtehtävään saa uutta sykettä, kun pitää jokaikinen uusi termi kysyä erikseen tyyliin 'mikä se on se kolmasosa-aanelosen kokoinen logollinen käsinkirjoitettu lappunen, joka pannaan liitteen mukaan kirjekuoreen'**... oh you mean compliments slip? Myös kaikki harrastukset saavat ihan uuden sävyn, kun jokainen normiaktiviteetti onkin yhtäkkiä nimetön. Kesken kiivaimman lentopallopelin tajuat, ettet voi antaa kellekään ohjeita, koska et tiedä toimintojen nimiä. Hyvä syöttö! Torju, torju! Passaa tänne! Hyökkää, iske kunnolla! Ööh, throw that ball up and keep it in the air you know...? 
Tämä on compliments slip, ettäs tiedätte. Kuva Google-kuvahaulla.
2) Kyllästyttääkö valinnavara leipähyllyllä? Ärsyttääkö, kun joka ilta marketissa on leipää jäljellä, etkä saa koskaan kokea sitä tunnetta, että saat olla lämpimästi kiitollinen viimeisestä leipäpussista, jonka onnistut Prismassa nappaamaan? Muuta Perthiin! Täällä leipä loppuu kaupasta hyvissä ajoin eli toimistotyöajan päättyessä. Leipä tietysti on pelkkää paahtoleipää, ja vaikka eri merkkejä ja makuja on näennäisesti paljon, käytännössä jokainen on vehnäpaahtista toinen kurpitsan-, toinen pellavansiemenillä. Jos elämästäsi puuttuu lähimatkailua, täällä sitä on tarjolla leivänhakumatkojen muodossa. Ruisleipää tai ainakin sen tapaista vuokaleipää saa muutaman lähijunapysäkin päästä, ja onnekkaasti Transperth katkaisee junaliikenteen juuri sinä päivänä, kun tarvitset ruisleipää tai paksusuolesi räjähtää vehnän paljoudesta. Junan korvaava bussi onneksi sytkyttää sinut perille vain puoli tuntia hitaammin kuin juna. Ja siellä se kaupan viimeinen leipä odottaa, oi onnea!
Tältä näyttää Australandian ruisleipä. Tosin tämäkin on täällä nimeltään Ruotsalainen Ruisleipä. Kuva Google-kuvahaulla.
3) Toivotko vaihtelua painajaisuniin? Itselleni on ilmaantunut täysin uusi painajaistyyppi, jota ei Suomen kultaisella kamaralla oltu kuunaan nähty. Torakkaunet. Olen tässä vuoden mittaan silloin tällöin (ilmeisesti stressin, nuhan tai muun ikävyyden painaessa) päässyt nukkumatin prime time - katsomossa todistamaan torakoiden mönkimistä unieni hämärissä milloin peiton alta, milloin seinien raoista, verhojen takaa, astiakaapista ja niin edelleen. En Suomessa asuessa edes tiennyt, miltä torakka näyttää, ja nyt mätkin niitä unissani epäsäännöllisen säännöllisesti tohveleilla, kirjoilla, kärpäslätkillä, paistinpannuilla ja haulikolla, juuri koskaan osumatta. Painajaisten torakat ovat sentään luonnollista kokoa ja näköä, eivät mitään Harry Potter - jättiläishyönteisversioita. Mutta todellista esikuvaansa vikkelämpiä ne ovat, sillä en koskaan osu niihin millään aseella. Hämähäkit sen sijaan eivät painajaisissa vilistä, mikä on näin araknofobikolle ihan kiitollisuutta aiheuttava ilmiö - kiitos aivot, että jätätte edes jotain alitajunnan suljetun osaston ovien taa ja painajaisissa hyödyntämättä!
Ei aina pelkästään halloween-painajaisia. Kuva (c) Tim Burton ja tuotantoyhtiö.
4) Pidätkö punajuurista enemmän kuin keskivertosuomalainen? Mutta et erityisesti pidä mistään muista pikkelsöidyistä tai etikkaisista mauista? Muuta Australiaan! Täällä leipien, purilaisten, patonkien ynnä muiden oletusarvotäyte on säilötty punajuuri, joka maistuu siis ihan samalta kuin suomalainenkin versio. Sen sijaan kaikki muut pikkelssisysteemit ovat vähemmän happamia/etikkaisia (ainakin kaikki tähän asti kokeilemani), ja perunasalaatista on etikkaisuus kitketty kokonaan, yhyy. Ei sen perunasalaatin kuulu pelkälle makealle ja majoneesille maistua. Suosikkiannokseni punajuurien suhteen on roast beef - setti, joita myydään lounasaikaan food courteissa eli ostareiden ruokakojukerroksissa. Yksinkertaisimmillaan annos on läjä paahtopaistisiivuja ja kasa ranskiksia, päällä (einesmäistä) ruskeaa kastiketta. Astetta yritteliäämpään annokseen kuuluu edellämainittujen lisäksi suomalaisen työpaikkaruokalan malliin jäävuorisalaattia, tomaattia ja kurkkua, sekä keitetty, kuorittu kananmuna ja muutama viipale punajuurta. Jotenkin ei olisi tullut itselleni mieleen kasata päällekkäin punajuuria ja kananmunaa, mutta meneehän tuo, etenkin sen takuumurean paahtopaistin matkassa. Kuin isoäidin keittiössä! Jossa on tosin kaksisataa muutakin toimistotyöntekijää appamassa kiireissään lounasta.
Kiwiburger eli ihan aussiburger - en tiedä miksi tämä on nimetty uusseelantilaisten mukaan, tällaisia täällä syödään. Kuva Google-kuvahaulla.
Kaiken kaikkiaan, ei ole yhtään syytä olla muuttamatta!

Näitä maisemia tosin tulee ikävä, satunnaisesti. Kuva (c) the Knife - bändi (ruotsalaista elektromussiikkia, kannattaa testata!)
* good day mate, äännetään guddai maeit tietysti päivää kamu, ja fair dinkum = totta maar
**Tällä on suomenkielinenkin nimi, mutten elääkseni saati kuollakseni muista sitä.

19.8.2012

Toisin päin

Täällä päiväntasaajan toisella puolen on moni asia väärinpäin, ainakin Pohjoisen kasvatille. Olen ehkä jo näistä maininnut, mutta koska mahdollinen aiempi blogipostaukseni on täysin pyyhkiytynyt muistista, antaa mennä toistamiseen ja kerta kielon päälle, hop.

1) Liikenne. Kaikkihan tämän tietävät. Aussilassa ajetaan vasenta laitaa ja tähän tottui yllättävän äkkiä. Itse olen ajanut vain satunnaisesti maantiellä enkä lainkaan kaupungilla, joten en osaa vielä vuoden jälkeenkään sanoa, miten citykurvailu onnistuisi. Vasen laita tuntuu kuitenkin nyt täysin normaalilta. Sen sijaan ratin paikan muistaminen on vieläkin työn ja tuskan takana. Onko se nyt sitten oikealla vai vasemmalla aussiautoissa? Muistisääntöni on, että kuski on tien keskiviivan puolella, eli istuu oikealla ja käyttää vaihteita vasurilla (jos autossa on vaihteet - automaattivaihdeautot ovat täällä huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa).

Jalankulkukin tapahtuu vasemmalla, eli esim. liukuportaissa ryhmitytään portaiden oikeaan laitaan, jotta vasemmalta pääsee ohi, jos on kiire junaan/bussiin/töihin/aleen. Kävely on tosin härömpää kuin autoilu, ja moni kävelee missä sattuu, mukaan lukien minä. Töissä on pari kertaa huumorilla huomautettu, että "keep left, you're not in Finland anymore", (eli pidä vasen laita, olet ihmemaa Ozissa nyt) kun olen jäänyt käytävälle arpomaan, kummalta puolen ohittaa vastaantulija.

2) Vesipyörteet. Aku Ankasta ynnä muista lähteistä huolimatta vesi ei täällä pyöri eri suuntaan eli myötäpäivään viemäriin - asia on todistettu ihan telkkarisarja Myytinmurtajissa (mikä tekee tiedosta ehdotonta faktaa). Moni on kuullut, että pallon tällä puolen vesi pyörteilisi eri suuntaan kuin siellä kotipuolella. Pyörteily riippuu kuulemma ihan altaan muodosta, ei sijainnista maapallon pinnalla. Coriolis-ilmiö, eli maapallon kiertoliikkeestä johtuva voima pyörittää ilma- ja vesimassoja isoissa mittakaavoissa pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään ja etelässä myötäpäivään. Ammeen, käsienpesualtaan tai vessanpöntön mittakaavassa voima ei vielä näy, yleisistä uskomuksista huolimatta. Sitä en osaa sanoa, näkyisikö pyörteily esim. uima-allasta tyhjennettäessä, vai tarvitaanko valtamerellinen vettä, ennen kuin Coriolis-ilmiö vaikuttaa...? Vesitieteilijät, apuja!

3) Pillimehut. Pillimehuissa on pilli väärinpäin purkin kyljessä, eli se pillin "nivel" tai taite on purkin alanurkassa, kun se Suomessa on purkin ylänurkassa. Pillireikä toki on purkin yläkannessa - ihan vain selvennyksenä, koska usein tätä pillikäänteisyyttä selittäessäni ihmiset kysyvät, että onko se reikäkin pohjassa ja tökätäänkö pilli sinne. Ei, edes aussit eivät ole niin nurinkurisia. Olen tästä pillifaktasta aikonut ottaa kuvan jo monta kertaa ruokakaupassa, mutta kummasti on nolottanut tähtäillä pillimehurivejä kännykällä... pitää ensi kerralla ostaa pillimehusetti kotiin ja kuvata salassa. Täällä pillimehut usein myydään kolmen tai kuuden pakkauksissa ruokakaupoissa, yksittäisiäkin saa esim. kioskeista.

4) Sosialiseerausajat. Tämä ei varsinaisesti ole käänteistä, mutta kuitenkin eri tavalla kuin Suomessa. Jos täällä kutsutaan kotiin bileisiin/grillaamaan, yleensä paikalle mennään jo hyvissä ajoin (esim. iltapäiväkahdelta) ja kotiinkin lähdetään hyvissä ajoin, usein yhdeksään mennessä. Suomessa kaikki iltamenoksi ymmärretty (eli alkoholia mahdollisesti sisältävä) tapahtuu ilta-aikaan, sanotaanko kuudesta eteenpäin ja saattaa jatkua puoleenyöhön ellei pikkutunneille. Ainoa kerta, kun olen ollut kenenkään kotona juhlimassa puoleenyöhön saakka, on ollut viime uusivuosi. Uudenvuoden pippaloita kun ei ole oikein motivoivaa lopettaa ennen varsinaista vuodenvaihdetta.

Ainakin osalta työpaikoista on melko tavallista käydä perjantaisin työpäivän jälkeen parilla lasillisilla kollegoiden kanssa (ehkä brittivaikutusta...?), ja silloinkin ilta päättyy hyvissä ajoin, useimmiten seitsemän-kahdeksan aikaan. Jos on suoraan töistä neljän-viiden välillä suunnannut pubiin/baariin/ravintolaan, parin tunnin istuskelu on aivan riittävä. Usein baareihin on myös pääsymaksu illemmalla, eli jos haluaa tuopin-pari tai viinilasin-pari nautiskella kohtuuhiljaisessa jutteluympäristössä, kannattaa olla liikkeellä ennen dj:n/livebändin sekä pääsymaksujen keruun aloitusajankohtaa (mikä starttaa kahdeksan-yhdeksän maissa).

Täällä on myös kohtuullisen yleistä tavata kavereita baarissa sunnuntaipäivällä tuopin-parin äärellä. Ideana ei ole juoda humalaan, vaan jutella, vaihtaa kuulumisia, viettää rentoa ja rattoisaa lepopäivää. Itse juon erittäin maltillisesti ja vaikka sunnuntain ideaan ei kuulukaan kännäys, se yksikin lasillinen tuntuu jotenkin ideana liian paljolta. Seuraavana päivänä on kuitenkin työpäivä...?

5) Aurinko ei koskaan paista etelästä. Se nousee idästä kuten Pohjolassakin, kiertää taivaankannen yli melko korkealla ja laskee länteen, pohjoisen kautta koukaten. Suomessa taas pohjoisen suunnasta ei koskaan tule valoa. On outoa, vaikka onkin täysin luonnollista.

6) Itikat ja banaanikärpäset. Täällä keskustassakin kohtaa satunnaisesti itikoita, mutta ne eivät pidä minkäänlaista ääntä. Äärimmäisen ärsyttävää, koska tulosuuntaa tai etäisyyttä ei saa arvioitua. En tiedä, ovatko täkäläiset itikat vähemmän hanakoita verenimijöinä, sillä en muista koskaan nähneeni/tunteneeni yhtään hyttysenpuremaa. Tai sitten niiden hyökkäys ei jätä todistusaineistoa samalla tavalla kuin suomalaisten lajitovereidensa. Banaanikärpäset ovat puolestaan käsittämättömän hitaita liikkeissään. En Suomessa muista koskaan liiskanneeni banaanikärpästä huolimattomalla huitaisulla, kun taas täällä puoli-innoton läppäisy vähän sinnepäin deletoi otuksen varmasti. Mikä lie evoluution oikku. Edullinen meille ihmisille, tosin.

Australiassa kuukin on kuumempi, oo-hiio-hei, kuin aurinko meillä vain suurempi, oo-hiio-hei. Tällaisen kuvan saa painatettua t-paitaan osoitteessa shirt.woot.com

12.8.2012

Viikonloppuaktiviteetteja

Viime viikonloppuna pyörittiin N:n ja K:n kanssa Claremontin messuhallissa käsityömessuilla. Tytöillä oli tähtäimessä löytää korttiaskartelutarpeita, ja itse toivoksin löytäväni virkkuu- tai neulontalankoja. Mitäkö niistä tekisin, no ei ole vielä suunnitteilla, mutta sopivia lankoja nähdessäni olisin varmasti saanut jonkinsortin inspiksen. Villasukille täällä on aina kysyntää, sillä talviaikaan lattiat ovat kylmiä jopa lämmitetyssä, laminaattilattiaisessa kerrostaloasunnossa, puhumattakaan laattalattiaisesta eristämättömästä omakotitalosta.

Mutta mitä opimme? Kortti- ja muuhun askarteluun oli messuhalli puolillaan papereita, pahveja, sapluunoja, leimasimia, kimallemaaleja, huurrehilettä, ruusukkeita ynnä muita. Mahtavaa seuralaisilleni, ja oli noita antimia itsekin mukava penkoa ja tonkia, vaikka olen enemmän korttien piirtäjä- kuin askartelijamallia. Pienisuuri salainen unelmani eli oman nukkekodin askartelu, sisustaminen ja kalustaminen jokaikistä pientä yksityiskohtaa myöten nosti jälleen päätään, ja lähestulkoon ostin pussillisen miniatyyrimaailman luontiin tarvittavia osasia. Jätin kuitenkin tämän uuden projektin aloituksen johonkin myöhempään, otolliseen ajankohtaan, ehkäpä lähemmäs joulua... Mutta lankoja en nähnyt yhtään korillista. Oli ompelukone-esittelyjä, paperi-, pahvi-, ja paperimassamyyntiä ja työpajoja, jonkin verran käsintehtyjä nukkeja sekä koruja (rautalanka- ja muovihelmisiä), ja pari pöydällistä joulukoristeita. Messuhallista kuitenkin vähintään puolet, ellei kaksi kolmasosaa oli varattu tilkkutöille ja niiden tekotarpeille. Tilkkutäkki, tai pienempänä versiona tilkkutyynyliina, on täällä selvästikin the Käsityö. Yksi hallinkolkka oli täytetty Tilkkutäkkikilpailun voittajateoksilla, mutta tähän osioon olisi pitänyt maksaa erillinen (nimellinen) yhden dollarin tiketti messuhallin 15 dollarin hintaisen sisäänpääsylipun lisäksi. Periaatteesta ei ostettu, kun tilkkutäkkejä näki hallissa muutenkin jopa kyllästymiseen asti, niin hienoja ja kärsivällisen taidokkuuden mestariteoksia kuin olivatkin.

Joulukoristeita elokuussa. Olivat tehdastekoisia, olisin toivonut näkeväni uniikkeja käsintehtyjä. 
Korttienaskartelu- ja scrapbooking-maailma on itselleni tuntematonta vyöhykettä, mutta näitä maalattavia ja liimattavia pahvikoristeita penkoessa alkoi kummasti vetämään puoleensa. Scräppäys, here I might come?
Tällainen joulutalo on pakko tehdä. Jos ei vielä ensi jouluksi, niin seuraavaksi!
Nukkienteko näyttää olevan täällä in. Ainakin isommasti kuin Suomessa.
The Käsityö on täällä kuitenkin tilkkutyö. Upeita, kekseliäitä tilkkutäkkejä ja -tyynyliinoja oli tupa pullollaan ja esivalittuja tilkkupaketteja, työpajoja ja ompelukonevinkkejä olisi ollut tarjolla lähes joka kojussa.

Lisää nukkeja. 
Teatteripuvustuksen taidonnäyte nukkientekijältä. Upea kaukaa, mutta läheltä katsoen vähän repsotti sieltä ja täältä laatu. Merkit ovat nyt selvät, Perfektionisti tuli kaapista- keskusteluohjelma selvästikin odottaa minua vieraakseen.
Kertakaikkisen ihana  melbournelaisukki myi tällaisia kertakaikkisen ihania, itsetekemiään tiffanylasitöitä. 

Tänä viikonloppuna oli ohjelmassa suomalaisten, sekä muutamien irkkujen, brittien ja aussien, yhteiskokoontuminen joulunviettoon. Kerroin Christmas in July -juhlan ideasta aiemmassa postauksessa, joten hyppään suoraan tunnelmaan. Harvoin on jouluruoka maistunut yhtä hyvältä kuin eilen lämpimänpuoleisessa Australian elokuun illassa, rattoisassa seurassa. Lähes kaikki oli omin kätösin väännettyä, kuninkuuden ainakin omissa silmissäni veivät itsetehdystä taikinasta ja itsekeitetystä luumuhillosta kokoonpannut tähtitortut, sekä marsipaanikuorrutettu, upeasti koristeltu kesää ja talvea yhdistävä joulukakku. Mutta en kyllä vähättele lainkaan kinkkua, lanttu-, peruna-, ja porkkanalaatikoita, minikokoisia karjalanpiirakoita, rosollia, maksalaatikkoa, lohikeittoa, graavilohitäytteisiä ruisleipä-cocktailpaloja ja kaurakeksejä. Kiitokset ja isot aplodit kaikille kokanneille ja leiponeille! Etenkin kun oma panokseni oli - jouluun kylläkin sopivasti - överipussillinen suklaapatukoita. Näillä saikin juhliin osallistuneet lapset sellaisille ylikierroksille, että tuskin malttoivat nukkua kaiken ympärijuoksun ja trampoliinikisojen jälkeen. Isäntäväki, voitte siis syyttää minua tästä... Pahoittelut. Luonnollisesti tarjolla oli myös pipareita ja glögiä. Vain vihreät kuulat puuttuivat.

Joulukuusi lahjoineen sen sijaan löytyi, ja jokainen sai lähtijäisiksi Secret Santa-paketin. Minulle sattui mystinen muovilätkä, jonka pitäisi leivänpaahtimeen pudotettuna painaa paahtoleipään hymynaaman kuva. Hauska idea, mutta miten se muovilätkä kestää paahtamista...? Täytyy jättää testaaminen johonkin toiseen asuinpaikkaan, sillä nykyasunnon palohälytinjärjestelmä on sen verran herkkä, etten tohdi ottaa muovinkäryriskejä. Muiden lahjapaketeista paljastui mm. kynttilöitä, luomu-suihkusaippuaa, viinipullo, keittokirja, Australia-väritteinen eli sini-valko-punainen peruukki sekä aikuisten kokoa olevat tutti ja vaippa. Öhöm. Väkeä paikalla oli ehkä kolmisenkymmentä, eli erittäin kiitettävänkokoinen seurue. Ilta oli onnistunut ja näillä jouluruuilla pärjää hyvin ensi jouluun. Mahtavaa :)

Joulujuhlakuvat (c) http://australianauringonalla.blogspot.com.au/
Kuusen katveessa juhlimassa. 
Suu täynnä lohikeittoa ja valkkaria. Hyvä  yhdistelmä.
Upea joulukakku! Alla sama kakku illan pimetessä, suli hieman mutta syötiin pois!

Laatikot rivissä, taitavat olla jo loppumaisillaan. Herkullisen lohikeiton jämiä voi ihmetellä muovilautasilta.  Ensi vuonna uusiksi!

10.8.2012

Oman elämänsä tv-tähti

Useammin kuin kerran tässä reilun vuoden mittaan on tuntunut, että olen tietämättäni ilmoittautunut kimaraan reality-tv-ohjelmia. Kyseenalainen tähteys on saavutettu ainakin seuraavissa hiteissä: The Truman Show, Selviytyjät, Amazing Race ja epäilemättä joskus lanseerattavassa Kohtaa kaikki heikkoutesi suorassa lähetyksessä-keskusteluohjelmassa.

Voin sanoa, että suurin yllätys tässä maasta toiseen muutossa on ollut - tadaa, toistan taas itseäni - kommunikoinnin vaikeus. Olen ällikällä löyty siitä, että kaikkein naurettavimmat kielimuurit kohtaan arkipäivän tilanteissa ja lauseiden tyyppiä "I have a dog" muodostamisessa. Työpaikalla elektronisen arkistonhallinnan koulutuksessa opin, että olen näköjään sepustanut vajaan vuoden työsuhteeni aikana noin 1100 erilaista dokumenttia. Kirjeitä, työsähköposteja, raportteja, referointeja toisten raporteista ja niin edelleen. Kaikki paperimuodossa oleva vuodatukseni on käynyt läpi moniportaisen laadunvalvonta-oikolukuprosessin (eli vähintään kolme muuta ihmistä on oikolukenut ja tarvittaessa korjannut tekstiäni), ja hyvin olen pärjännyt, erittäin vähillä korjauksilla ja huomautuksilla. Mutta. On se nyt helmutti, että pystyn pulputtamaan paperille kaikenlaista järkevää ja monimutkaista aiheista, joista en vuosi sitten edes tiennyt mitään (jätevesijärjestelmistä jne.). Mutta annapa kun alan kertoa, mitä tein viime viikonloppuna tai aion tehdä ensi viikonloppuna. Huomaan usein jälkikäteen, että olen joko käyttänyt väärää prepositiota (for, to, on, in, jne), mikä on mitätön virhe, mutta saattaa kuitenkin muuttaa lauseen merkitystä (Matti Nykäs-esimerkillä ei it's up to you vaan it's up yours)*. Tai sitten joku ratkaiseva sana on aavistuksen pieleen, ja olen posottanut pitkät pätkät siitä, miten menin kahviin, sen sijaan että menin kahvilaan. Toisin sanoin: ymmärrän kaiken minulle puhutun ja kaiken lukemani tekstin tasosta riippumatta, kirjallinen ulosantini on esimerkillistä, mutta suullinen verbaliikka kompastelee, mikä ärsyttää kuin pesällistä mehiläisiä. Tähän tuhat tulikivenkatkuista manausta, koska haluaisin niin jo pystyä kommunikoimaan kuin natiivit, NIIN! Kauanko se nyt voi viedä, että pääsee tästä I am potato-henkisestä puheesta ylemmälle portaalle??

Tältä tuntuu hyvin usein.
Tiedän, tiedän, todellisuudessa englantini on täysin riittävää, eikä kukaan muu kiinnitä virheisiini samaa määrää huomiota kuin minä itse. Näköjään telkkariohjelmien tähdityssarjaan voidaan lisätä vielä tuleva superhitti Perfektionisti tuli kaapista. Jaa että mitenkö olen näissä reality-ohjelmissa kunnostautunut? Esimerkki 1: Kohtaa (ja selätä) kaikki heikkoutesi - show: Täällä omista ikiaikaisen tutuista ympyröistä irrotettuna huomaa, miten olen itseni aiemmin ymmärtänyt/nähnyt, ja mitä tässä minäkuvassa kenties on ollut pielessä tai ainakin päivittämisen arvoista. Mitä minä ajattelen maailmasta, muista ihmisistä, omista taidoistani ja heikkouksistani - kaikki on käynyt läpi aikamoisen henkisen kasvun myllyn ja tullut ulos ensin silkkana jauhelihana, mutta nyttemmin muodostuneena, uudistuneena Anu vol II. - mallina. Olen tyytyväinen, rehellisesti sanoen. Vaikken ole tietääkseni koskaan ollut nurkkakuntainen, takahikiäläinen omaan paremmuuteeni uskova ja muita vähättelevä nillittäjä, niin jos noita ominaisuuksia on jossain mielen nurkissa pyörinyt, tehokkaasti ne on pölytetty pois. Ihmisillä ympäri maailman on ihmeellisiä taitoja ja ominaisuuksia, kiinnostavia tapoja ajatella, mielenkiintoisesti erilaisia arvoja kuin omani, mutteivät ne välttämättä ole sen huonompia. Erilaisia vain. Aluksi itseäni vaivasi kovastikin se, että erotun täällä joukosta. Aksenttini, vaatteeni, tapani paljastavat heti, etten ole syntyperäinen aussi, enkä edes kovin kauaa maassa ollut. Nykyään ajattelen vain, että minä olen minä enkä kukaan muu, ja sillä mennään.

Truman Show'lta tuntuu, koska kaikki muut ovat perillä siitä, miten täällä ollaan ja eletään, ihan kuin he saisivat ohjaajalta käskyjä ja minä yksin sompailen pelkästään oman itseni varassa. Selviytyjiä on tullut treenattua tänne saapumisen alkuvaiheessa sillä, että käytössä oli a) minimimäärä rahaa, b) ei lainkaan muuta omaisuutta, lukuunottamatta laukullista vaatteita sekä läppäreitä, c) ei tietoakaan maja- tai asuinpaikasta saati sosiaalisista ympyröistä (tutustuuko täällä koskaan kehenkään) ja d) ei harmainta hajua työpaikasta tai tulevasta toimeentulon lähteestä. Jestas, kaikkeen sitä heittäytyy. Mutta suosittelen lämpimästi, kyllä se palmunlehtimaja alkaa rakentua ja oma tiimi muodostua pikkuhiljaa. Amazing Race vedettiin läpi huhtikuussa Suomivieraiden kanssa, ihan vain siksi, että suurella innolla olimme buukanneet (tai siis minä olin buukannut) liiankin kanssa käyntikohteita ja tekemistä:

"Tiimin tehtävänä on kierrättää opastettavia jokaisessa Perthin nähtävyydessä ja esitellä sen parhaat puolet innostavalla, tarttuvalla, mutta rehellisellä ja liioittelemattomalla tavalla. Tiimin on poimittava jokaisessa nähtävyydessä vinkkejä opastettavilta siitä, onko tämä kyseinen nähtävyys ehkä niin kiinnostava, että lisää samanlaista halutaan nähdä, vai pitäisikö tiimin muuttaa lähestymistapaansa ja tarjota jotain täysin muuta. Tiimille annetaan uudet ohjeet kuukauden mittaisen kierroksen lopussa, mikäli he ovat vielä tolpillaan." Onneksi opastettavat itse vetivät välillä käsijarrusta ja viettivät mielellään hieman arkisempiakin päiviä - sitähän tutustuminen uuteen kaupunkiin parhaimmillaan on. Kiireetöntä kiertelyä, katselua, kaiken uuden ihmettelyä, ilman stressiä ja aikatauluja.

Loppuun ihan vain fiilistelyä: on täällä silti hyvä olla. Kukapa ei nauttisi tällaisista kotimaisemista!

Biitsillä. Kuva New South Walesista, mutta täällä Western Australiassa on tismalleen yhtä kaunista rannalla. Kuva (c) theage.com.

* Sama suomeksi: it's up to you = riippuu sinusta, ihan itsesi varassa - it's up yours = työnnäpä vaikka hanuriis.

8.8.2012

Talvesta

Go Team Finland! Katselen olympiapurjehdusta ja koska siinä ei varsinaisesti tapahdu äkkikäänteitä, voin hyvin kirjoittaa blogia sivussa. Iso osa olympialajeista näkyy telkkarista vasta keskiyön jälkeen, joten seuraaminen on ollut aika vähäistä. Ensimmäisen kerran vuosikymmeneen missasin myös ainoan olympialaisissa erityisesti kiinnostavan pätkän, avajaiset. Suora lähetys tuli kolmelta aamuyöllä, jolloin olen takuuvarmasti minä tahansa vuoden-, kuukauden- tai viikonhetkenä unten mailla. Ohi meni myös seuraavan päivän uusinta. Jäi näkemättä suomalaisten tämänvuotiset kisa-asut ja tiimikokoonpano. No, ollutta ja mennyttä, siis asiaan.

Tajusin vasta täällä, että maailmassa on toden totta liuta (lue: miljardeittain) ihmisiä, jotka eivät ole eläessään nähneet lunta. Aussikollega suunnittelee parhaillaan innolla reissua itärannikolle, koska jossain päin Victorian vuoristoa (käsittääkseni?) voi nähdä lunta lämpäreinä, kun ajaa riittävän korkealle. Moni muu aussituttu puolestaan ei ole koskaan nähnyt lunta kuin enintään räntäsateena, tai kaukana siintävinä vuorenhuippuina. Afrikaansikollega murisi tänään harmissaan siitä, että kotona Johannesburgissa oli eilen satanut ripauksellinen lunta. Sisko oli kuulemma lähettänyt videokuvaa kännykkään tästä ihmeiden ihmeestä. Aika ihme kyseessä onkin, sillä Johannesburgissa on satanut viimeisen reilun sadan vuoden aikana vain 22 päivänä. Kerran viidessä vuodessa siis, enintään.

Pulkkariemua Johannesburgissa. Kuva (c) CBC News.
Koska täällä ei ole jouluna lunta eikä joulutunnelmaa, juhlimme tulevana viikonloppuna kaveriporukalla paikallista enemmän tai vähemmän vakiintunutta perinnettä Christmas in July (in August, tässä tapauksessa).  Heinäkuun joulun ideana on, että vietetään keskitalven juhlaa keskitalvella, kuten asiaan kuuluu. Täällä talvi on nyt, joten joulukin on nyt. Todellisuudessa joulu on täällä joulukuussa kuten muuallakin maailmassa, ja Christmas in July on ilmeisesti muutamien viime vuosikymmenten mittaan keksitty tekosyy juhlia myös tähän vuodenaikaan. Vaikka Christmas in July-haulla löytää googlesta paljonkin tietoa ja väittämiä siitä, miten juhla olisi iso ja tunnettu perinne Australissa, eivät läheskään kaikki (west)aussit tunne konseptia. Töissä aiheesta kyselin ja yksikään ei tällaista perinnettä oikein tunne, saati vietä. Ihan sama minulle, mepä vietämme :) Heinäkuun joulu vietetään tietysti täysissä joulutällingeissä eli juhlapaikalla tulee olemaan kuusi, joulukoristeet A:sta Ö:hön, perinteisen joulupöydän kaikki herkut ja ylikin, sekä Secret Santa eli mikähän tämä Suomessakin tuttu lahjanjakosysteemi oikein on suomeksi nimeltään - salapukki?? Nyyttäripukki, ehkä. Jokainen tuo tullessaan pienen anonyymin lahjan yhteiseen lahjasäkkiin, ja pussukasta jaetaan vastaavasti jokaiselle jotakin. Kertoilin tulevista pippaloista täkäläistutuille ja yksi kysäisi mainiosti Is it only for Northern Hemisphere people? eli "onko ne billeet vain Pohjoisen Pallonpuoliskon immeisille?" Hehhee, hauska yleistys - kaikki päiväntasaajalta pohjoiseen ovat yksinkertaisesti Pohjolan väkeä, oli sitten kotoisin Marokosta, Japanista, Irlannista, Meksikosta tai Suomesta.

Talvi alkaa täällä tosin jo taittumaan, sen näkee jacarandapuihin ilmaantuvista lehtisilmuista. Jacaranda kukkii näyttävän violettina pilvenä lokakuussa, mutta lehdet puuhun näkyvät kasvavan jo nyt. Talvi on hujahtanut ohi vaivattomasti - tänä vuonna kun käytössä oli peräti lämmittävä ilmastointi ja kerrostaloasunto pysyi ihan itsestäänkin ihmisasumukseksi sopivan lämpimänä. Toisin kuin viimetalvinen, eristämätön, lämmittämätön, muiden kanssa jaettu omakotitalo. Nyt iltayhdeksältä keskitalvella pidän parvekkeen ovea auki samalla kun pyöritän pyykkejä kuivaajassa (joka syytää pikkuasunnon täyteen kuumaa ilmaa kuin jättimäinen fööni), ja hyvin tarkenee. Aamuisin on välillä kirpakkaa kuin Suomessa syyskuussa, mutta keskipäivään mennessä lämpö nousee kahdenkympin tuntumaan. Tänä vuonna on satanut poikkeuksellisen vähän, mikä on huono uutinen kuivuudesta jo valmiiksi kärsivälle osavaltiolle. Aurinkoiset säät kylläkin pitävät mielen virkeänä. Kyllä kiitos tällaiselle talvelle (paitsi että toivon käytännön syistä lisää sadetta, mutta vain öisin, tack)!

Jacaranda täydessä kukassa. IIhana. Laji on alun perin Brasiliasta, mutta näyttää menestyvän mallikkaasti Australiassa. Kuva google-kuvahaulla.
Piti kirjoittamani myös Claremontin käsityömessuista, joilla pyörin N:n ja K:n kanssa viime lauantaina koko iltapäivän. Pakko kuitenkin jättää kuvat ja kuvailut toiseen kertaan. Loppuun kuitenkin tärkeänä uutisena, että viikonloppuna olisi tullut suomalaista tv-tarjontaa, joka meni ikävä kyllä ohi silmien käsittämättömän lähetysajan takia. Sanoinko jo, että olen aina, kaikista tekijöistä riippumatta, nukkumatin kanssa treffeillä aamukolmelta? Suomalainen kung fu-fantasialeffa jäi siis jälleen kerran katsomatta, aihealuetta kohtaan tuntemastani syvästä kiinnostuksesta huolimatta. Voi suru! Toivottavasti elokuva uusitaan yleisön pyynnöstä - pitänee pommittaa kanavaa eri sähköpostiosoitteista ja tekaistuilla nimillä ja käsialoilla kirjeitse seuraavat kuukaudet. Kampanjaani saa osallistua.

Suomileffa Jade Warrior telkussa aamuyhdestä aamukolmeen, jee! Epäonninen seppä muuttuu vahingossa kung-fu-soturiksi, kohtalonaan taistella demonia vastaan jäätävässä Pohjois-Suomessa.