Katsaus arkeen Perthissä - tammikuu

Olen ollut hetken blogikatkolla, koska aloitin vihdoin oikein olan takaa opiskelemaan. Todellisuudessa olen sitkeästi ja hiljaa vääntänyt ensimmäistä tieteellistä artikkeliani kasaan koko viime vuoden. Nyt tammikuun kuluessa hioin sen pakettiin ja lähetin kierrokselle kansainvälisiin journaleihin eli akateemisiin julkaisuihin, joihin mokoman on päästävä raadin läpi julkaistuksi, jotta meikäläisestä joskus tulee tohtorimiekan ja -hatun onnellinen omistaja.

Ensimmäisestä journalista artikkeli tuli bumerangina takaisin "liian vaatimattoman tieteellisen panoksen" vuoksi, mutta koska osasin odottaa hylsy(j)ä, en tästä lannistunut, vaan pakersin settiä paremmaksi ja lähetin seuraavaan. Tämä seuraava journal sentään otti tuotokseni harkintaan ja kuulen kuukauden sisällä, kelpaako se heille. Sormet ja varpaat ristissä odotan! Ensimmäisen jälkeen on saatava sama tulos aikaan vielä kahden muun artikkelin kanssa, eli ei se toki näin helpolla ole sujut.

Lisäksi minun on tehtävä 30 opintopisteen verran muita opintoja, joihin onneksi saan työkokemusta jonkun verran hyväksilukuina ujutettua mukaan. Artikkelin ja muiden vaadittujen esseiden parissa askartelu vie kirjoitusideat ja -mehut, joten tämä postaus on lähinnä "elossa ollaan" huokaus vapaampia kirjoitustoveja toivoessa.

Mitä muuta olen tehnyt, kuin elvyttänyt melkein vuosikymmen sitten maisterivaiheessa viimeksi tarvittuja yliopistotaitoja? Alla todistusaineistoa.

Bongasin pulun, joka maastoutuu mahtavasti katulaatoitukseen. Todellisuudessa tämä ei ole pulu, vaan pienempi kesykyyhky, joilla on todella kaunis kujertava lauluääni. Sitä mielelläni kuuntelin entisessä asunnossa, sillä näitä kyyhkyläisiä oli aina pihapuissamme. Nykyasunnon ikkunat ovat valitettavasti kauempana puista ja kyyhkyjen rauhoittava ääni ei enää aamuyöstä kuulu.

Kävimme Leedervillen kaupunginosassa syömässä lihapullia lihapullaravintolassa, nasevasti nimeltään the Meatball Bar. Paikka ei siis tarjoile mitään muuta ruokaa kuin erilaisia lihapullia, ja hyviä ovat. Yksi versio kasvispullia on tosin listalla. Meistä on puolivahingossa kehkeytynyt enemmän tai vähemmän vegetaarisia syöjiä, sillä kotona tulee usein laitettua ruokaa, johon ei tule lihaa (sen korvaavat pavut, munat tai esim. fetajuusto). Mutta kokonaan emme ole lihanmausta päässeet/luopuneet, ja lihapullat maistuivat taivaallisilta. Suosittelen!

Kävin Perthin eläintarhassa ihmettelemässä orankien maailmaa. Tämä tosin tapahtui jo joulun alla, sillä työpaikkamme pikkujoulut olivat eläintarhassa, kuten viime vuonnakin. Perthin eläintarhassa on toki kaikki Australian eläinnähtävyydet, mutta myös ilmeisen menestyksekäs orankien suojeluohjelma. 

Tiedän, että eläintarhoista ollaan montaa mieltä eivätkä ne kaikkia viehätä eläinten vankilana, mutta omasta mielestäni eläintarhat tekevät tarpeellista ja arvokasta suojelutyötä - kunhan joskus tulevaisuudessa toivon mukaan osaamme peräti elää niin, että muiden lajien elinympäristöjä ei olla jatkuvasti uhkaamassa ja salametsästämässä. Orangit lajina ovat kotoisin Australian naapurista Indonesiasta, joka on seuraava saariryhmä suoraan Australiasta pohjoiseen. Harmillisesti kuvaan ei sattunut yhtään orankia, makoilivat noissa tähystyskoreissa laidan takana. 

Kierrätin lampun. E inhoaa tätä Ikean halvinta riisipaperivalaisinta ja on halunnut siitä eroon päivästä 1. lähtien. Minusta lamppu on ihan kiva. Yritin jo kerran aiemmin myydä sen muun tavaran mukana muuton mutkassa, mutta ylläripylläri, kukaan ei halunnut maksaa kymppiä lampusta, joka Ikeassa uutena maksaa $9.90... Tästä opin, että ilmaiseksihan se on annettava, jos eroon haluaa. 

Lamppuun liittyy parisuhdetarina, sillä E todentotta on halunnut siitä eroon jo vuosia, kun taas minä tykkään laittaa jalkalamput päälle hämärällä kattolamppujen sijaan, enkä ole suostunut luopumaan tästä lampusta, ennenkuin meillä on uusi tilalla. Tästä saatiin kerran oikein riitakin aikaan, kun E ei voinut ymmärtää pakkomiellettäni viistoon valoon, kun sitä kattolampuistakin saa. Meikäinen itkua tuhertaen (pärskien...) siihen selittämään, että olen jo elänyt yli puolet elämästäni pimeydessä; maassa, jossa valoa ei näe kunnolla kuin kesällä. Haluan, että pimeä on tunnelmallista, ei pelkästään ankeaa ja masentavaa. 

E lupasi ritarillisesti hankkia minulle lisää valoa ja hänen makuunsa paremmin sopiva lamppu ilmaantui seuraavana päivänä. Paperivalaisin sekin, mutta eri mallinen. Näin meillä ylä- ja alamäessä...

Leivoin.

Kuten kuvasta näkyy, onnistuin tekemään varsin hienostuneen banaanipannarin. Resepti: yksi banaani, yksi kananmuna, reilu ruokalusikallinen tummaa kaakaota, ripaus sokeria. Yritin paistaa pannarin pannulla, jolla se nimensä mukaisesti kuuluu paistaa, ja siihenhän se jumahti öljyn puutteessa: paloi pohjasta, jäi raa´aksi sisältä. Pannari pellille (pannusta irti kaapien) ja uuniin valmistumaan. Pelasta mitä pelastettavissa on. Yksin sain syödä, sillä E tuli paikalle, totesi sanatarkasti että "didn't go like in Strömsö` (Suomen tapakulttuurista on jäänyt jotain mieleen) ja kieltäytyi syömästä, koska kuulemma näyttää jonkun jätökseltä. Kiitos. Ylä- ja alamäessä...

Suomalainen ja ranskalainen ne yhteen soppii

Kun suomalainen ja ranskalainen elävät yhdessä Australiassa, pakostikin välillä tupsahdetaan kulttuurierojen porteille. Ranskalaiset ja suomalaiset ovat riittävän lähellä toisiaan, jotta mullistavia tai dramaattisia eroja ei ole, lähinnä pieniä hymyilyttäviä tai hämmentäviä outouksia. Kuten.

Juhliminen. Ranskikset juhlivat heinäkuun 14:ttä päivää (Ranskan vallankumouksen vuosipäivä, Bastille-päivä) nähtävästi kuten suomalaiset uuttavuotta. Kyseessä on kansallinen rieha, jolloin paukutellaan papatteja ja räjäytellään raketteja, ja tietenkin syödään ja juodaan hyvin ja runsaasti. Kun tuli puheeksi suomalainen itsenäisyyspäivä, en oikein tiennyt, mistä päästä aloittaa. E kyseli, että missä te ammutte raketteja ja juhlitte skumppalasien kanssa kun on talvi, ja jouduin selittämään, että moista ei juuri tapahdu.

Suomen itsenäisyyspäivä on hyvin vakavahenkinen juhla, kun vaikkapa ranskalaisiin tai Australia Day´hin 26 tammikuuta vertaa. Kaikkinaiset karnevaalit, mesoaminen ja rieha, saati raketit, eivät suomalaisten itsenäisyyspäivään istu. E kysyi, että liittyykö päivään joitain rituaaleja. Tuntematon Sotilas telkkarissa, puolustusvoimien paraati, Presidentinlinnan juhlien ja kättelymaratonin kuvaus eivät selvästikään kuulostaneet hauskanpidolta epäuskoisen E:n korvaan...

Kun ranskalainen juhlii, pääasia on pitää hauskaa ja nauttia elämästä. Suomalainen juhla sen sijaan on usein harras ja perinteinen, kuten itsenäisyyspäivä, joulu tai pääsiäinen. Mihinkään niistä kun ei perinteisesti kuulu mikään räiske, mäiske, intoilu tai pöydillä tanssiminen. Vappu, juhannus ja uusivuosi sitten erikseen.

Ruokailu. Ranskalainen ruokailurytmi on suomalaisen silmiin kummallinen, ja päinvastoin. E ei söisi aamupalaa ollenkaan, ellen minä tuputtaisi. Minusta ei ole terveellistä lähteä raskaisiin ruumiillisiin töihin ilman ruokaa eli kunnon puurolautasellista.

Joku kahvileipä, kuten croissant, voisi aamukahvin kanssa mennä ilman nakutustani, jos meillä koskaan olisi tuoreita croissantteja. E ei ymmärrä päivän vanhoja croissantteja, eli niitä ei kannata ostaa huomiselle valmiiksi, pitäisi ostaa leipomosta samana aamuna. Hänelle päivän ensimmäinen ruoka on lounas, joka on melko tuhti, ja jos Ranskassa oltaisiin, sen ilmeisesti voisi nauttia viinilasin kera. Sen jälkeen on pitkä ruokailutauko aina päivälliseen saakka, jota ei näköjään tee mieli ennen iltaseitsemää-kahdeksaa.

Ideaalitilanteessa ennen päivällistä juodaan aperitiivi, jotta ruokahalu herää. Tätä ei tosin meillä ei-aito-ranskalaisessa kodissa aina tapahdu, koska suomalainen on terveysviranomaisten toimesta iskostettu paheksumaan jokapäiväistä alkoholia, vaikka annos olisikin pieni.

Suomalainen, ainakin naistenlehtien terveys- ja painonhallintavinkit alitajuntaan sisäistänyt henkilö, uskoo, että terveellinen ruokailuväli on enintään neljä tuntia. Syön aamupalan, lounaan, välipalan ja päivällisen, ja joskus iltapalankin, riippuen miten kevyesti söin päivän mittaan. Tästähän seuraa, että emme näin kolmen yhteisen vuoden jälkeenkään ole yleensä yhtä aikaa nälkäisiä. E:n mielestä syön koko ajan, vaikkakin vähän kerrallaan, ja sen on hänestä huvittavaa: kuin linnun ruokailua.

Mielestäni taas E syö kuin käärme, eli hotkaisee leuat nyrjäyttävän jättiaterian ja sitten sulattelee sitä loputtomiin. E on hienosti sisäistänyt suomenkielen sanan pala, ja hän usein kysyy, että taasko syön jotain palaa. Aamupalaa, välipalaa, iltapalaa, väli-välipalaa... Nykyään melkein mikä tahansa ruoka menee meillä nimellä pala. "Otetaanpa palaa".

Kieli. Puhumme keskenämme englantia, mutta sieltä täältä tarttuu toisen äidinkielen sanoja mukaan. E osaa joitain perussanoja suomea, ja käyttää niitä osuvasti. Naurettavaa on yksi hänen suosikkejaan, ilmeisesti pärisevä ärrä on hauska sanoa. Samoin ällöttävää on hauska lausua jostain syystä. Ensimmäinen E:n oppima sana oli maitovara, suomalaiselle tärkeä konsepti.

Itse yritän enemmän tai vähemmän menestyksellä ja keskittymisellä oppia ranskaa ensi huhti-toukokuun Ranskan-reissua varten. Perusasioita ymmärränkin, mutta normitahtisesta keskustelusta on todella vaikea erottaa yksittäisiä sanoja, etenkin kun E veljineen puhuu Pariisin-slangia, ei kirjakieliranskaa. E puhuu minulle nykyään pyynnöstäni ranskaa ainakin muutamia lauseita per päivä, eli ymmärrän perusjuttuja kuten "vahditko tuota pizzaa uunissa", "haluatko vettä" ym. arkikieltä. Vastata en tosin juurikaan osaa, muuta kuin je comprend un peu le francais, juujuu, ymmmärrän vähän.

Tajusin eilen, että pidän E:tä turhaan tiukkana opena, koska hän ei useinkaan ole tyytyväinen ensimmäisiin pariin-kolmeen lausuntayritykseeni vaan toistattaa, kunnes sanat tulevat täydellisesti. Kun tästä sanoin, hän huomautti, että itse teen aivan samoin suomen suhteen. Ällöttävää lausutaan kahdella ällällä ja kahdella teellä, ei älöttävää tai ällötävää. Samoin pikku ja pieni eivät kelpaa sanoina piku tai piini. Viimeksimainitut liittyvät jälleen kerran palaan... eli pikku pala, iso pala, tosi iso pala (meillä keskitytään olennaiseen!).

On muuten todella kinkkistä yrittää selittää joitain täysin arkisia termejä ja niiden eroja. Tuli puheeksi, että jos haluaa jotain asiaa vähän (esim. vähän kahvia), voiko sanoa pikku kahvi tai pieni kahvi? Pieni kahvi toimii, ainakin kahvilassa, mutta muutoin pitäisi sanoa vähän kahvia. Miten selität vähän ja pieni eron? Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että vähän tarkoittaa jotain volyymimittaa (nestettä, kaasua, massaa tms.), kun taas pieni tarkoittaa kokoa. Pieni kahvi voi siis tarkoittaa kahvikupin kokoa, ei nesteen määrää sinällään.

Törmäsin itse samanlaiseen "ei voi sanoa noin" ranskan lauseeseen melkein välittömästi, kun E opetti, miten sanotaan "missä on": ou est...? Mutta mutta. "Missä on vessa" ei menekään ou est la toilette, koska ranskaksi kuulemma vessa on monikkosana (miesten ja naisten vessa(t)). Eli pitää sanoa ou sont les toilettes?

Yksilönvapaudet. Ranskalaisilla on maine barrikadeilla keikkujina eikä syyttä. Yksikään tuntemani ranskis ei katso hyvällä sitä, jos joku yrittää jotenkin rajoittaa hänen oikeuksiaan (tai sellaisiksi katsottuja asioita). Esimerkki. Pariisin terrori-iskujen jälkeen Ranskan poliisi kehotti kansalaisia pysymään sisätiloissa ja välttämään julkisia kokoontumisia, kuten mielenosoituksia. No, YK:n ilmastokokous pidettiin kuitenkin juuri Pariisissa. E arveli jo ennen kokousta, että paikalliset eivät taatusti pysy poissa kaduilta, ja oikeassa hän olikin. Mielenosoitus toki oli pienempi kuin suunniteltu, mutta tapahtui silti: 3000 ihmistä kokoontui Eiffel-tornin puistoon ja 20 000 jätti kenkänsä paikalle merkiksi, että he olisivat paikalla fyysisesti, jos poliisi ei vaatisi kokoontumiskieltoa.

Yksilö vs. yhteiskunnan säännöt  kolahtaa meillä joka kerta, kun pitäisi jalankulkijana odottaa punaisissa valoissa. E ei voi ymmärtää, miksi jalankulkijan pitää vitkutella valotolpalla, jos kerran autoja ei juuri nyt tule ja olisi turvallista ylittää? Suomalainen taas uskoo, että valo on meidän kaikkien turvaksi ja opiksi. E ei ollut uskoa silmiään, kun hän Suomessa näki, että valoissa odottelu ei ole vain minun kummallisuuteni: 95% suomalaisista odottaa punaisissa valoissa vaikka -25 asteen pakkasessa ja ilman yhtään autoa, koska laki.

Meillä on myös aivan eri asenne poliisia kohtaan. Olen leirissä "poliisi on ystävä ja aina luotettava, ei koskaan korruptoitunut", kun taas E on varma, että poliiseilla on sakkotavoite, joka heidän pitää päivässä täyttää ja sakottavat siksi pöljistä pikkurikkeistä. Täytyy tosin myöntää, että E on sattunut törmäämään juuri tällaisiin pikkurikesakottajiin, ja on mm. täällä Perthissä saanut sakot siitä, että ajoi risteyksessä aavistuksen liian pitkälle odottamaan omaa vuoroaan, eli olisi voinut teoriassa aiheuttaa haittaa muille risteyksessä ajaville. Omastakin mielestäni tästä olisi voinut antaa vain varoituksen...

Väittelykeskustelukulttuurin eroista olen kirjoittanut jo aiemmin ja tämä herättääkin helposti kitkaa, tosin ei E:n ja minun välillä. Mutta E:n perheen ja minun välillä kyllä... eli Ranskan-loma tulee taatusti olemaan ikimuistettava sekä hyvina muistoina että haastellisuudessaan :D

Tyyneys on valttia parisuhteissa. Ja kulttuurieroissa. Ja kaikissa ihmissuhteissa. 

Pariisin mielenosoittajat hengessä mukana. Kuva (c) Eric Gaillard/Reuters/CBC News.

Pariisilaiset ulkoilevat silloin kun haluavat, sanoi poliisi - saati terroristit - mitä vain. Kuva (c) David Johnson.