Nenä ja Perth

Istuimme eilen lähiravintolan terassilla "kylmässä" +14 asteen talvisäässä, kaasulämmittimen hohkassa, ihmetellen sitä, että kaikki koiran* kanssa paikalle tulleet olivat topanneet koiran talviloimeen. Eihän koirarassu varmaan 14 asteessa pärjää ilman ekstravaatetusta?

(Täällä aivan yleisesti saa tuoda koiran kahvilan tai ravintolan terassille, ja tarjoilijat yleensä tuovat koiralle juomakipon ruokailun ajaksi).

Anyhow eli enihuu eli joka tapauksessa, terassilla istuskellessa nenään kantautui purilaisten ja muiden ruokien ohella levän tuoksu. Kyseinen Royal-ravintola on Claisebrook Cove-nimisen lahdenpoukaman rannalla, Perthiä halkovan Swan-joen varrella. Siitä kehkeytyi mieleen miettiä, millaiset tuoksut ovat ominaisia Perthille - ja ehkäpä Australialle laajemminkin.

1. Merilevä ja suola

Jokainen Australian suurkaupunki Canberraa lukuunottamatta on lähellä merta, koska keskimanner on aavikkoa ja rannikoilla puolestaan on viljavaa, vehreämpää seutua. Perthissä on puolen tusinaa suosittua, todella kaunista hiekkarantaa, joissa on keskeiset palvelut eli vessat, suihkut suolaveden poistamiseksi iholta, kahvila ja/tai ravintola/baari.

Tietenkin rantaa on kaikkialla, missä meri ja maa kohtaavat, eli nämä puoli tusinaa paikkaa ovat siis ylläpidettyjä ja uimavahdittuja rantoja ja loput nyt vaan ovat paikallaan itsekseen.

Rannoilla tietenkin tuoksuu merilevä ja merivesi. Ennen Australiaan muuttoa ajatuksissani manner oli lähinnä Uluru tai Ayer´s Rock, se punainen mahtava kallio keskellä mannerta (jota emme ole vielä livenä nähneet hankalan matkan vuoksi), koaloita ja eukalyptuksia. Nyt Australia-kuvaani mahtuu paljon erilaisia erikoisia kasveja, aina palmuista ruohopuihin (näyttää vähän heinäseipäältä) ja oleantereista ja magnolioista kaktuksiin. Ja tietenkin meri ja rannat - valkoisen hiekan peittämät tai kallioiset ja jylhät rannat.

2, Kahvipavut

Olen monenmonta kertaa kirjoittanut, miten hullaantuneita aussit ovat kahviin ja nimenomaan laatukahviin. Täällä ei kahvinkeitinkahvia myydä missään, vaan jokainen kahvila tekee jokaisen tilatun kupin erikseen, yleensä kahvipavuista jauhamalla, baristan eli kahviasiantuntijan käyttämällä koneella.

Kaupungilla leijaileekin väistämättä kahvintuoksu aina kahvilan kohdalla, eli jotakuinkin joka korttelissa. Kahvintuoksu sekoittuu eklektiseen tuoksupilveen eri maiden ja kulttuurien ruokia, koska tokihan kaupunkilaiset tarvitsevat kunnon valikoiman lounasvaihtoehtoja aina thaimaalaisesta filippiiniläiseen ja etiopialaisesta kuubalaiseen.

3. Eukalyptus

Eukalyptusöljy on varmaan kaikille tuttua ja sitähän ripsautetaan mm. löylyveteen Suomessa. Eukalyptuspuut eivät sinällään paljoa tuoksu. Lehdet alkavat tuoksua vain, jos niitä rutistelee käsissä, tai kun ne tippuvat kuivina maahan ja paahtuvat auringossa. Australialainen metsä ei tuoksu yhtä vahvasti kuin suomalainen havumetsä, mutta kyllä sillä oma tunnistettava tuoksujälkensä on.

Itse rakastan luontoa ja metsiä, ja metsän tuoksujen haistelu, samoin kuin tietenkin näkymät ja metsän äänet, ovat ainutlaatuisia rauhoittavuudessaan. Käymmekin yleensä viikonloppuisin joko joenrantapuistossa lenkillä tai kävelyllä, tai Perthin kukkuloilla automatkan päässä "trekkaamassa" eli kiertämässä jonkun luontopolun.

4. Piparminttu

Tämä ei ole välttämättä arkituoksu, vaan se yhdistyy mielessäni retkeilyyn ja telttailuun. Piparminttua voi tuoksutella puristelemalla peppermint treen lehtiä. Tuoksun ja öljyn sanotaan karkottavan itikoita, joten yleensä retkillä tätä kikkaa yritämme käyttää, jos jäi offit kotiin (kuten monestikin unohtuu). Peppermint tree ei ole mitään sukua piparmintulle, mutta sen lehdissä on sama raikas tuoksu. Peppermint tree on kotoperäinen Länsi-Australian puu ja sitä pidetään haitallisena Itä-Australiassa, koska se vie kasvutilaa sikäläisiltä kasveilta. Täällä Perthissä puuta voi kuitenkin ihastella hyvällä omallatunnolla.

Tällaisissa maisemissa on mukava viettää talvi-iltapäivää.

Peppermint treen lehtiä ja kukkia. 

Kulttuurierot kotona - parisuhteen piristys

Keskusteluja kolmen kulttuurin kodissa - jossa kohtaavat vaikutteet suomalaisuudesta, ranskalaisuudesta ja myös australialaisuudesta.

Anu: Millaisia perinteitä teillä on Ranskassa? Onko mitään sellaisia, joita täällä Australiassa ei ole?

E: On, vaikka millä mitalla! Yksi, mikä tulee heti mieleen, on Galette des Rois Kuninkaiden päivänä eli Epiphany-päivänä*. Sitä vietetään joulun ja uudenvuoden jälkeen tammikuun 6. päivä. Ensin leivotaan tai ostetaan Galette des Rois kakku. Sitten koko perhe kokoontuu pöydän ääreen. Yksi leikkaa kakkua ja yksi perheenjäsen istuu pöydän alla sanelemassa, kelle kukin pala annetaan. Kakkuun on leivottu miniatyyri-Neitsyt Maria ja kenen palaan se sattuu, on päivän kuningas ja pitää paperikruunua päässä.

A: Hahahaaahahaa, vitsailet, eikö niin? Miksi pöydän alla? Haloo?

E: No tietenkin siksi, ettei tyyppi näe, missä palassa Maria on. Leikatessa se voi paljastua.

A: Omituisin kuulemani perinne hetkeen!

E: Niinkö? Entäs suomalaisten perinne, jossa istutaan pöydän ääressä kahvittelemassa ja syömässä tietynlaisia torttuja, puhumassa underground-runoilijasta?

A: Underground?

E: Niin, kuolleesta runoilijasta, josta kukaan ei ole kuullut suomalaisten lisäksi?

Touché... :D

[*Epiphany: loppiainen. Katoliset viettävät sitä sen muistoksi, kun itämaan tietäjät vierailivat vastasyntyneen Jeesuksen seimellä].

***

Sen jälkeen kun kävimme Suomessa kuukauden v. 2015, E:lle iskostui muutamia suomenkielen sanoja, joita hän yhä käyttää. Yksi on maitovara (kahvissa). Hän kysyy, how much maitovara. Varan merkitys on näköjään auennut muutenkin.

Ranskalainen tapa on annostella ruoka toisen lautaselle valmiiksi, eli isäntä/emäntä/kokki tarjoilee ruuan kaikille, ei niin, että kukin ottaa itse. Alkuun E latoi aina liikaa minulle, koska en tykkää syödä ähkyyn. Yritin myös itse ottaa ruuat - tai jos olin kokannut, odotin, että E ottaa itse, mutta tästä hän lähinnä häkeltyy, koska se on ranskalaisen silmiin epäkohteliasta. Vaikka olenkin selittänyt, että suomalaiselle kyse on vain käytännöllisyydestä.

Eräällä ruualla:

A: Muista, ei liikaa minulle. Laita vain puolet omasta annoksestasi.

E: Joo joo, tiedän. Karkkivara.

(Koska minulla yleensä on aina karkkipiilo keittiön kaapissa, josta napsin ruuan päälle parit salmiakit, mielestäni huomaamattomasti...).

***

E: Missä te ammutte ilotulitusraketit ja juotte shamppanjat itsenäisyyspäivänä? Silloinhan on varmaan kova pakkanen, eikä ulkona ole kiva olla.

A: Raketit? Ei me ammuta raketteja itsenäisyyspäivänä, sitä pidettäisiin epäkunnioittavana, luulen. Me katsotaan suoraa lähetystä tanssiaisista presidentinlinnasta, jossa presidentti ensin kättelee tuhat vierasta, ja arvostelemme vieraiden pukuja ja käytöstä.

E: Ai menevätkö kaikki jonnekin juhliin ja tanssiaisiin itsenäisyyspäivänä? Hienoa!

A: Eivät kaikki, vain ne muutamat harvat ja valitut, jotka on kutsuttu presidentinlinnaan.

E: Siis katsotte vierestä, kun muut pitävät hauskaa...?

A: Juu-u, se on tärkeä perinne. Yleensä päivällä tulee Tuntematon Sotilas telkkarista, sotaelokuva Suomi vastaan Neuvostoliitto. Se on aika masentavaa katsottavaa. Yleensäkin päivä on enimmäkseen hiljainen ja hartaan kunnioittava, ei riehakas.

E: ... (sanaton).

***

Kun kysyin E:ltä, mikä hänen mielestään on "räikein" kulttuuriero välillämme, hän pamautti miettimättä: tienylitys. Tässä on nimittäin kengässä hiertävä kivi, vaikka taipumista kummankin osalta on tullut.

E on sitä mieltä, että tien voi ylittää jalankulkijana (tai pyöräilijänä) juuri siitä mistä haluaa, koska onhan hän vapaa kansalainen ja itse vastuussa omista tekemisistään. Hänen mielestään esim. autojonon välistä puikkelehtiminen on ihan ok, koska tyhmäähän se on lähteä kiertämään kauas jonon eteen tai taakse suojatietä etsien. Sama jalankulkijan liikennevalojen kanssa. Ne antavat suuntaviivaa, mutta ovat todellakin vain kehoitus, eivät este.

Meikämanne suomalainen en pysty nielemään moista arvaamatonta ja vastuutonta käytöstä, vaan kyllä liikennesääntöjä tulee noudattaa ja punainen valo on suorastaan halvaannuttava. Olen kuitenkin tästä sääntöehdottomuudesta alkanut lipsumaan E:n vaikutuksen alaisena, sillä suomalainen ystävä visiitillä helmikuussa järkyttyi, kun piti seurata minua pitkin ja poikin teitä, vaikkei suojateitä näkynyt mailla halmeilla. Kuulemma ihan poukkoilijaksi ja riskinottajaksi olen muuttunut.

E puolestaan nykyään odottaa kanssani liikennevaloissa, jos näkee, että autoja lähestyy. Ennen hän olisi rynnännyt yli, nyt hän tietää, että vaimo ei hievahda, jos lähettyvillä on yhtään riskin paikkaa. En ole välttämättä niinkään huolissani siitä, että jäisin alle, vaan siitä, että saan sakot, tai pilaan liikennekulttuuria rakentamalla jalankulkijoille ja pyöräilijöille arvaamatonta, rasittavaa mainetta. E:n mielestä kukin on vastuussa omista tunteistaan (mikä totta onkin) ja jos jotakuta jurppivat toiset tienkäyttäjät, tämän on syytä vain hengitellä syvään ja päästä siitä yli.

Galette des Rois. Pyysin E:ä näyttämään, mikä näistä on oikea versio, ja hän tunnollisesti osoitti erikseen jokaista oikeaa kakkua. Ainoastaan oikea ylänurkka (säilykehedelmät) ei ole hänen alueensa perinteinen kuningaskakku.

Älä hyppää raiteille, pilaat muiden päivän

Nyt kun Eurooppa ja sen reunat näyttävät olevan nyrjähtäneet raiteiltaan - Nizzan isku, Turkin kaaos - tuntuu siltä, että haluan kirjoittaa ihan muusta. Jostain astetta hyväntahtoisemmasta.

En tiedä, onko tämän päivän aihe kenenkään muun mielestä maailman arkipäiväisen hyvyyden merkkipaalu, mutta itselleni aihe on sivistyneen yhteiskunnan selkäranka. E on kanssani eri mieltä ja pitää aihetta holhoavuutena ja typeryksien paapomisena. Nimittäin kaikkialle ulottuva ohjeistaminen ja erilaiset motivoivat julisteet ja iskulauseet Australian julkisissa tiloissa ja työpaikoilla, sekä "awareness raising" eli valistuskampanjat.

Selitetäänpä. Täällä on todella yleistä, että esim. joukkoliikenteen käyttäjiä ohjeistetaan vähän joka asiassa. Varo rakoa metron tai lähijunan ja laiturin välissä. Pidä kaiteesta kiinni, kun kävelet portaissa tai ajat rullaportailla. Muista käyttäytyä siivosti junassa. Muista olla laittamatta jalkoja penkille. Muista, että kaikkia ei kiinnosta juuri sinun musiikkisi, joten pidä iPodit ja muut pienemmällä. Muista antaa istuin niille, jotka tarvitsevat sitä sinua enemmän.

Se, mikä tästä tekee ilahduttavaa, on muistuttelun tyyli. Aina kohtelias, aina huolehtiva. Suoria määräyksiä ja käskyjä ei näe juuri missään. Kun Perthin junissa oli juliste, jossa vihaisesti irvistelevä vauva julisti: "Stop! Tämä penkki on vain minulle ja vanhemmilleni!", tästä nousi haloo, koska ihmiset pitivät sitä liian määräilevänä ja aggressiivisena. Siis photoshopattua kuvaa vauvasta! Pyytää saa ja pitää, ei käskeä. Toiset pitää ottaa huomioon, mutta omaa tilaa ei saa vaatia kyynärpäätaktiikalla. Vaan kohteliaasti hymyillen, silmiin katsoen.

Ohjeistusten huipun näin Singaporessa, jossa metroasemilla on kylttejä: ennenkuin teet itsemurhan hyppäämällä raiteille, ajattele, miten monen ihmisen päivän pilaat sillä. Aika raju muistutus, ja kova oletus, että masentunut jaksaa vielä välittää tuntemattomienkin päivästä. Ilmeisesti kuitenkin toimii Singaporen kollektiivi- ja häpeänvälttelykulttuurissa?

Ajatus ohjeistuksen takana on (kuulemma Brittilästä periytynyt) logiikka, että ei voi odottaa tai vaatia tiettyä käytöstä, jos sitä ei ole selvästi pyydetty ja ohjeistettu ensin.

Ainakin julkissektorin työpaikoilla perehdytetään ihan joka asiaan, kuten missä ovat post-it-laput ja kuka on työturvallisuusvastaava, ja mikä on ko. työpaikan Code of Conduct eli millaista käytöstä töissä odotetaan. Koulutukset alkavat "yhteisten sääntöjen laatimisella" kuin ala-asteella, eli kirjoitetaan tauluun, miten käyttäydytään: kohteliaasti, otetaan muut huomioon, ei puhuta päälle, jne.

Huom, tietenkin riippuu työpaikasta, eli kyllä villin lännen mallejakin on, joissa käytännöt muuttuvat päivästä riippuen eikä kukaan tiedä, kuka vastaa mistä - ja päälle huutaa se, jolla on kovin ääni.

Omassa toimistossani on varoituslappu varoituslapun päällle, eli varo kiehuvaa vettä (kuumavesihanasta), muista venytellä ja pitää taukoja, ota yhteyttä tukinumeroon tai ammattiliittoon, jos koet olevasi stressaantunut, kiusattu tai muuten uupunut, jne. Muista kysyä kollegalta, miten tällä menee, muista tukea muita työtehtävissään, ja niin pois päin.

Käytännössä näitä lappuja ei muista lukea eikä niitä huomaa arjessa. Tai näin luulisi. Silti, huomaan omasta ja muiden käytöksestä, että ohjeiden läsnäolo painuu alitajuntaan ja vaikuttaa siihen, miten muita kohtelee.

Tietenkin aussitavat ovat perua laajemmasta kulttuurisesta mallista, jossa odotetaan tiettyä, kohteliasta käytöstä ja toisaalta siitä poikkeavaa (eli tylyä, aggressiivista, tms.) ei siedetä. Kuitenkin, sanat rakentavat maailmaa ja ilmapiiriä. Näiden odotusten ja oletusten jatkuva takominen kalloon muistuttaa alitajuntaa, että tätä odotetaan.

Manipulointia, holhousta vai sivistyneen yhteiskunnallisen ilmapiirin ylläpitoa?

Valistuskampanjat töissä ovat oma suosikkini, vaikka monet pitävätkin niitä rahan- ja ajanhukkana. Australiassa toimii tuhansia hyväntekeväisyysjärjestöjä milloin minkäkin asian korjaamiseen, ja monet näistä tekevät yhteistyötä julkissektorin kanssa: työntekijät lahjoittavat rahaa tietyn partnerijärjestön keräyksiin. Oman työpaikkani tämänvuotinen partneri on Lääkärit Ilman Rajoja - järjestö, jolle minunkin palkastani menee parikymppiä kuussa, vapaaehtoisena suoralahjoituksena palkanlaskennan järjestämänä.

Partnerijärjestö, samoin kuin monet muut, käyvät työpaikoilla puhumassa toiminnastaan ja aiheesta, jota yrittävät muuttaa tai parantaa maailmassa. Meille on esitelty mm. opaskoiria kouluttava järjestö, Punaisen Ristin veripalvelu, eturauhassyöpäjärjestö, diabetesjärjestö, CP-vammajärjestö, kystinen fibroosi- järjestö, aboriginaalien asemaa parantava järjestö ja mitähän vielä.

Toisin sanoen työntekijöitä kohdellaan kuin koululaisia, joille käydään esitelmöimässä kuin yläasteen huumevalistuskampanjoissa. Holhoavaksi tulkittava asenne saattaa ärsyttää, mutta itse olen sitä mieltä, että tiedon ja ymmärryksen lisääminen ei ole koskaan turhaa. Näin monen muun elämää vaikeuttavat tekijät tulevat suurempien massojen tietoisuuteen ja sitä kautta maailmaa muutetaan. Hitaasti, mutta varmemmin kuin ilman valistusta.

Oma työpaikkani näyttää olevan kärkikastia valistuksen yleisyydessä, mutta kyllä esim. E:n työpaikalla (kunta) on samanlaisia ajoittaisia esitelmiä, ja työpaikat kautta Australian osallistuvat hyväntekeväisyystempauksiin kuten Cancer Council-syöpäjärjestön Australian Suurimpaan Aamuteehen. Se on vuosittainen tapahtuma, jossa leivotaan vapaaehtoisvoimin kahvileipää töihin ja sillä hankitut rahat lahjoitetaan Cancer Councilille.

Enpä ihmettelisi, jos tämä kyltti on Australiasta. "Varoitus, tässä kyltissä on terävät reunat, älä koske kyltin reunoihin! Ps. silta on poikki."

Talvi Perthissä eli sisälle jäätyy

Talvi on taas Perthissä ja täällä on kylmintä neljään vuoteen: Perthissä kävi yöpakkasella 0.7 asteen verran ja syrjemmällä eli Perthin kukkuloilla elohopea hipaisi jopa puolitoista astetta pakkasen puolella. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta kaupungissa, jossa ihmiset ovat tottuneet +20-45 lämpötiloihin, kaikki alle kymmenen plusasteen on uutismateriaalia. Ja nollakelit sitäkin enemmän.

Ensimmäisenä vuotena Perthissä talvi oli järkytys ja shokki kylmän sisälämpötilan vuoksi. Olen tästä ennenkin kirjoittanut ja jokainen Australiassa asuva suomalainen on samasta valittanut vähintään kymmenen kertaa aussivuosiensa aikana, mutta kertauksen vuoksi ja uusille lukijoille: täällä ei harrastettu talojen eristämistä juuri lainkaan, ja paremmat eristykset ja tiiviimmät ikkunat näyttävät olevan viimeisen vuosikymmenen juttu. Sitä vanhemmissa taloissa falskaa ja vetää joka raosta, esim. oven alta, kun kynnys ei sitä kunnolla tuki, tai ikkunoista, joita yksinkertainen lasi ei jaksa lämmittää.

Asuminen uudessa kerrostaloasunnossa on paljastunut erittäin energiatehokkaaksi lämmityksen ja ilmastoinnin osalta. Kyllä meilläkin ilma viilenee yöllä, mutta lämpiää taas pian aamulla, kun nappaa ilmastoinnin lämmitykselle viideksi minuutiksi. Sitten tarkeneekin tupakeittiö-olkkarissa oleilla. Enää ei ole tarvinnut turvautua aiempien asuntojen konsteihin, eli kannettava sähkölämmitin mukaan vessaan aina siellä asioidessa; retkeilyyn sopivat fleecevaatteet monikerroksisina päällä sisällä, jne. Normipyjama ja huppari riittävät aamupalloiluun, mitä nyt välillä joutuu huopa päällä keittämään kahvia, kun lämmitin vielä lämmittää.

Tosin tänä aamuna käytin pikaisesti myös hätämetodia eli uuni päälle viideksi minuutiksi, sitten luukku auki, jotta tarkenin keittää kahvit keittiössä.

Näin 5+ vuotta aussilassa on vaikuttanut niin, että sisätiloissakin tuntuva vuodenaikojen vaihtelu on itse asiassa mukavaa. Ikuinen kesä alkaa - käsittämätöntä kyllä - kyllästyttää, jos ei koskaan koe mitään muuta. Perthin talvi on kylmimmillään kuin Suomen lokakuu ja ihan riittävän talvista ja pimeää näin Suomen talvea enimmäkseen inhoavalle (pimeyden takia). Päivänvaloa riittää talvellakin 11 tuntia, eli kun herää ennen seitsemää, ehtii hyvin pyydystää kaikki valonsäteet, joita päivästä irtoaa, vaikka pimeä laskeekin jo iltakuudelta.

Ausseille on edelleenkin suuri ihmetyksen aihe, miksi suomalainen ei pidä kylmästä. Heidän logiikkansa menee jotenkin niin, että jos on johonkin aina tottunut, kai siitä myös pitää tai ei ainakaan välitä. Selitän kerta toisensa jälkeen, että ei se kylmyys sinällään, vaan sisällä palelu, jota ei Suomessa käytännössä koskaan tapahdu. Sellaista taloa ei olekaan, jossa ei olisi lämmitystä, triplaikkunoita ja kunnon eristystä. Täällä puolestaan Salvos eli Pelastusarmeija kerää parhaillaan rahaa, jotta vähävaraiset saisivat lämmitettyä taloaan talven yli ja kodittomat jonkun suojan. Sähkö ja kaasu eivät ole halpoja, kun tupa vetää joka raosta niin, että lämmitysdollarit hukkautuvat harakoille.

Australiassa on laki, jonka mukaan sähköfirmat eivät saa katkaista sähköjä (ja lämmitystä, jos sähköllä), jos asiakas on todistetusti vähävarainen. Silloin pitää tarjota alennusta, valtion tukia, maksusuunnitelmaa jne. ja näitä siis itsekin työkseni valvon. Sen sijaan kaasun ei katsota olevan elintärkeä elementti, mikä on hieman ristiriitaista, kun monilla liesi toimii kaasulla, vesi lämpiää kaasulla, ja lämmittimenä voi olla kaasulämmitin.

Kaasu on sähköä halvempaa, joten kaasulämmittäminen olisi parempi vaihtoehto, kun on rahasta pulaa. Kaasulaskuihinkin saa osavaltiolta avustusta könttäsumman kerran vuodessa, mutta läheskään kaikki eivät tästä tiedä, vaikka kaasufirmoilla onkin velvollisuus asiasta kertoa, jos asiakas on todistetusti vähävarainen. Kaikki eivät halua paljastaa, etteivät rahat riitä - nähtävästi etenkin eläkeläisille on kova paikka hakea apua tai tunnustaa, että tiukilla ollaan.

Asuminen on yleisesti ottaen niin kallista Perthissä, että etenkin näin talvella huomaa, miten paljon kodittomia kaduilla on. Siksipä itsekin Salvoksen keräykseen osallistuin, koska mielestäni lämpimässä suojassa nukkuminen on osa perustavanlaatuisimpia ihmisoikeuksia fyysisen koskemattomuuden ja peruselintarpeiden täyttämisen ohella.

Viikonloppuisin eli kotona ollessa lämmitämme asuntoa pitämällä parvekkeen ovea auki, josta aurinko mukavasti porottaa sisään. Toinen tärkeä kikka on pitää kaikkien huoneiden ovet kiinni, jotta vain olkkaria täytyy lämmittää. Sekä aukoa ruoka- ja astiakaappien ovia mahdollisimman vähän, sillä uskomatonta kyllä, kaappeihin kehkeytyy kylmää ilmaa ja se virtaa sieltä ulos kuin jääkaapista, kun ovia aukoo. Ei ehkä koko huoneen lämpötilaan vaikuta, mutta tuntuu ikävältä, kun itse paistattelee lämmittimen hehkussa ja kurkottaa kahvikuppia häkellyttävästä kylmänhohkakaapista.

Kun siellä Suomessa ensi kerran tuskailette helteiden tai pakkasten kanssa, muistakaa, että siellä pääsee mihin tahansa sisätilaan sopivaan lämpötilaan suojaan, milloin vain. Kaikkialla ei sisätila auta :)

Parveke talviaamun auringossa. Tänään, kuten yleensä, on mukava poutasää. Lämpötila +7-9  aamusta ja iltapäivästä luokkaa +15-18 auringonpaisteesta riippuen. 

Ystävämme lämpöpuhallin puhaltamassa sänkyyn, että tarkenee nukahtaa.

Pyöräpuolue, eläinoikeuspuolue vai ampujien puolue?

Australiassa on meneillään vaaliviikonloppu ja tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun minäkin sain äänestää Australian kansalaisena. Joten tässäpä ihmettelyä, miten toisen maan (kuin Suomen) äänestäminen tapahtuu ja miten paikat jaetaan. Ei nimittäin ole ihan itsestäänselvää ja Wikipedian vilkuilusta huolimatta en ole täysin kärryillä, miten systeemi oikein toimii.

Alkajaisiksi, Australiassa äänestetään edustajia edustajainhuoneeseen (House of Representatives) ja senaattiin. Suomessahan äänestetään eduskuntaan ja sieltä keskuudesta nousee sitten hallitus sen perusteella, mikä puolue pääsee vaalivoiton perusteella hallitusta muodostamaan. Edustajainhuoneessa on täällä 150 jäsentä ja senaatissa 76, joihin kumpaankin äänestetään henkilöitä erikseen, vaikkakin yhtä aikaa. Käynnissä on toisin sanoen kahdet vaalit. Ei siis mene niin, että noista 150:sta valitaan 76 senaattiin, vaan ehdolla ovat eri ihmiset kumpaankin ja yhteensä populaa parlamentissa on 226.

Tämä Brittilästä tuttu ala- ja ylähuoneajattelu ei ole vieläkään itselleni auennut eli mikä on tarkalleen edustajainhuoneen ja senaatin tehtävien ero. Ainakin lakiehdotusten tulee läpäistä kumpikin huone ennenkuin niistä tulee lakeja.

Suomalaiselle hämmentäväksi homman tekee se, että senaatti ei ole hallitus, vaan erillinen elin edustajainhuoneen rinnalla. Käsittääkseni hallitus tulisi muodostaa pelkästään edustajainhuoneen jäsenistä, joiden työtä senaatti sitten valvoo. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole kiellettyä tai kirkossa kuulutettua etteikö senaattori voisi olla ministeri (tästä nimittäin löytyi debattia vuodesta 1891 lähtien netin syövereistä).

Hallituksen saa muodostaa se puolue, joka voittaa vaalit, eli saa kasaan uskottavimman porukan määrältään 76, jotka voivat onnistuneesti eli vähiten riitaisesti hallita. Australia on käytännössä kaksipuoluemaa, vaikka pieniä puolueita onkin olemassa ja jokunen niistä on jalan oven väliin saanutkin sekä senaattiin että edustajainhuoneeseen.

Puolueita olisi tänä vuonna ollut valita esimerkiksi Australian Pyöräilijäpuolue, Eläinten oikeudet - puolue, Metsästäjät ja Kalastajat - puolue, Terveys - (eli rokotusvastaisuus)puolue, Seksipuolue (libertaari- eli rajoittamattoman yksilönvapauden puolue), Uusiutuvan Energian Puolue, Taidepuolue (jota äänestin, mm.) sekä liuta yhden ihmisen nimen ja persoonan ympärille koottuja puolueita, kuten Bob Katter, Glen Lazarus, Nick Xenophon jne.

Äänestäminen ja ääntenlasku on suomalaiselle hämmentävää, ellei peräti turhauttavaa seurattavaa. Täällä nimittäin ei äänestetä vain yhtä henkilöä, vaan kaikki omassa osavaltiossasi senaattiin ehdolla olevat pitää pisteyttää paremmuusjärjestykseen. Samaten edustajainhuoneeseen saa valita 6-12 henkilöä, mahdollisesti enemmänkin, riippuen mihin kohtaan äänestyslipuketta numeroitaan piirtelee. Lipuke on nimittäin kaksiosainen ja jos numeroi keskiviivan yläpuolelta, valitaan vain 6 ruutua, mutta jos numeroi keskiviivan alapuolelta, täytyy valita vähintään 12. Älkää kysykö miksi. Käytännön ero on, että viivan yläpuolelle annetut äänet painottuvat puoliväkisin vanhoille isoille puolueille, kun taas viivan alapuolelle annetut äänet tuovat pienpuolueita näkyviin.

Äänestyslippu on kuin kebabtilauslista, jossa jokaisen ehdokkaan vieressä on lokero, joka numeroidaan. Numero 1 suosikille, siitä alenevassa järjestyksessä numeroon 12 asti, keitä haluaisi edustajainhuoneeseen lähettää. Nähtävästi ihan jokaisen lokeron, joita on eri määrä eri osavaltioissa riippuen ehdolla olevien puolueiden määrästä, saisi numeroida, eli jopa 30-40. En kuitenkaan itse uskaltanut alkaa 13:sta eteenpäin piirtelemään, kun en ihan varma tästä ollut ja mieleeni oli jumahtanut tuo luku 12.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaiki 6-12 parlamenttiin pääsevät. Joka vaalipiiristä eli kaupunginosasta tai kunnasta pääsee "jumalten kukkulalle" vain yksi, eniten ääniä saanut ehdokas. Ääntenlaskussa huomioidaan ensin first preference eli kelle on annettu numero 1, sen jälkeen joka ikinen preferointi lasketaan ja jotenkin painotetaan. Kaiken huipuksi puolueet lahjoittavat toisilleen ääniä, eli jos oma ehdokas ei pääse parlamenttiin, tämän äänet "testamenttautuvat" jollekulle sovitulle toisen puolueen ehdokkaalle.

Nämä diilit eivät aina ole julkisia, ja esim. Vihreiden kannattajalle on todella turhauttavaa tietää, että vasemmisto ja oikeisto saattavat testamentata ääniään toisilleen, eli mieluummin "veriviholliselleen" kuin Vihreille, koska kumpikin perinteinen puolue pitää Vihreitä kaksipuoluejärjestelmää häiriköivänä oudokkina.

Kaikkein kummastuttavin piirre aussiäänestyksissä on, että kannatusprosentti ei näytä korreloivan saatujen paikkojen kanssa. Esim. vihreillä on tällä hetkellä 10% kannatus, mutta vain yksi paikka tulossa. Seuraavaksi suurimmalla mikropuolueella, NXT:llä (ei meinaa Next vaan Nick Xenophon Team) on 2% kannatus ja myös yksi paikka tulossa. Vasemmistolla (Labor, "Demarit") on ensisijainen kannatus 35% luokkaa, mutta paikkoja tiedossa n. 65 eli lähes puolet.

Toinen hämmentävä elementti on, että oikeisto on itse asiassa kolmen puolueen kokoelma, jotka kaikki kampanjoivat erikseen, mutta ne lasketaan yhtenä puolueena ääntenlaskussa. Näistä Liberals ("Kokoomus") on suurin n. 28% kannatuksella, mutta sillä on aina siipinään Liberal National Party ja National Party, eli jotakuinkin "Keskusta" ja "Kristilliset". Yhdessä niiden kannatus on n. 42%.

Suomalaiselle ei aukea, miksi esim. Keskusta ei voisi tehdä yhteistyötä Vasemmiston tai Vihreiden kanssa, mutta ei vain voi. Sellainen vaihtoehto ei ole koskaan edes pöydällä, että nämä pienemmät puolueet lyöttäytyisivät yhteen muodostamaan hallituksen. Ja oikeistoblokki ei edes pahimmissa painajaisissaan voi sietää Vihreitä. Ei ihmekään, ettei kaksipuoluejärjestelmän heiluri koskaan murru, kun ajattelu on niin luutunutta, vallassa voi olla vain joko Kokoomus tai Demarit ja muut nähdään lähinnä rakkikoirina räksyttämässä ympärillä - siitä huolimatta, että tänäkin vuonna 23% kansasta äänesti jotain muuta puoluetta kuin Kokoomusta tai Demareita. Tämä 23% kannatus ei kuitenkaan juuri missään näy, kun itse parlamenttia muodostetaan.

Kaksipuoluejärjestelmän ärsyttävyys korostuu siinä, että kampanjointi on lähes aina syyttelevää ja jopa mustamaalaavaa. Oikeiston jokainen mainos kiljuu "Vasemmisto sitä ja tätä negatiivista, he ovat sodassa meitä kaikkia vastaan, älä usko Vasemmiston valeita!" ja Vasemmiston vaalimainoksissa tietenkin muistutetaan jokaisesta Oikeiston takinkäännöstä, lupauksen pettämisestä jne. Eli kukaan ei tunnu kampanjoivan omat hyvät puolet ja ideat edellä, vaan toistaan mollaten. On peräti vaikea tietää ilman eri tutkimusta, mitä kumpikin tarkalleen ottaen vaalilupauksinaan ehdottaa, kun pääasia on tuo toisen morkkaus.

Vaalit olivat eilen, tulos ei ole vieläkään tiedossa, eikä ilmeisesti varmistu ennen tiistaita juuri tuon monimutkaisen äänestystavan vuoksi. Suomalainen miettii hämmennyksissään, että miksei ole vain yhtä lappua per vaalit, joihin piirretään isolla se numero, jonka haluaa. Simppeliä ja tulos saadaan joka kerta samana iltana.

Koska äänestyslippu on monimutkainen, puolueet jakavat äänestysohjeita kannattajilleen vaalipaikan pihalla. Eli miten kannattaisi numeroida, jos haluaa suosikkipuolueensa pallipaikalle. Kuvassa edustajainhuoneen vaalilipukkeesta osa.

Tässä puolestaan senaatin äänetyslipun kuva ja ohjeet Vihreiden kannattajille, miten äänestetään. Jokainen puolue antaa eri järjestyksen numerointiin. 

Äänestäminen on pakollista Australiassa ja siksipä vaalipaikoille kertyykin jonoja, jopa 40-50min. En ihan tajua, miksei paikkoja ole joka niemessä ja notkossa hommaa nopeuttamaan. Oma äänestyspaikkani oli Perthin valtuustotalo.

Tämänhetkinen tilanne puoluekannatuksen suhteen: oikeistoblokki lievässä johdossa, vasemmisto kannoillaan, vihreät kaukana perässä yhdellä paikalla, vaikka kannatusta on 10%. Eijummarra.