Hollywoodin porteilla ja sieltä pois

Kerroin aiemmin, että osallistuin kirjoittamallani romaanilla amerikkalaiseen kykyjenetsintä-kustannussopimuskilpailuun. Kilpailu on nimeltään Launch Pad Tracking Board ja kilpailusivuni on täällä. Kisassa haettiin uusia nimiä, joiden romaaniluonnoksista voisi saada parhaassa tapauksessa elokuvan tai tv-sarjan. En itse asiassa kisaan ilmoittautuessani ihan tajunnut, että tuomarit ovat tv- ja elokuvamaailmasta pääasiassa ja kirjan kustantaminen on sivuseikka, kun taas ”silver screen” eli elokuvasovitus se pääasia. 

Kisa ei ehkä ollut paras väyläni yrittää kirjamarkkinoille. Oma genreni on mysteeriseikkailu/draama, päähenkilöt arkeologitiimi + sukeltaja ja tapahtumapaikka Suomi, kun muut toiveikkaat olivat lähteneet perinteisemmällä tv-sisällöllä ja romantiikalla kisaan, teemoinaan mm. prätkäkostajia Arizonan autiomaassa, kirjallisuudenopiskelijan ja opettajan välinen masokistinen rakkaustarina (50 Shades of Grey ei tule lainkaan mieleen), sekä tietenkin amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuva tarina, jossa henkilöitä katoaa selittämättömästi ja poliisit tutkivat, onko syynä murha, musta magia vai mikä. 

Kisan ensimmäinen vaihe on nyt päättynyt ja en tällä kertaa päässyt voittoputkeen saakka. Vielä on jäljellä ns. Jokerikortti, eli myös ”hävinneiden” joukosta tullaan valitsemaan yksi kustannussopimuksen saava: aivan tyhjiin ei tämä reissu vielä valunut. Ei se tosin ruppanaksi puhkaistuksi ilmapalloksi päätynyt muutenkaan, koska nyt voin käyttää TOP 50-sijoitustani kisassa löytääkseni kustantajan oma-aloitteisesti, ja lisäksi sain melko kattavaa, rakentavaa kritiikkiä, jota voin käyttää tekstin parantamiseen. 

Kas tällaista kynäilivät Hollywoodin edustajat suomitytön tarinasta:

” MUINAINEN JUMALA (THE OLD GOD) on kunnianhimoinen ja omaperäinen mysteeridraama, joka keskittyy vedenalaiseen arkeologiaan. Ryhmä löytää järvestä esineen, joka on mahdollisesti jonkinlainen muinainen toteemi tai taikakalu. Romaani tutkii elämän ja olemassaolon tarkoitusta, ihmisen paikkaa maailmassa sekä jumalten/yliluonnollisen roolia, käyttäen välineenään tuttua ”kadonneen henkilön etsintä”- juonikaarta. 

Romaanin ideat ovat laajakatseisia ja kiinnostavia, mutta rytmi ja toteutus laahaa ja tiivistelmän perusteella tarinassa on epäuskottavia käänteitä, joita tv-katsojien olisi vaikea niellä. Kirjailija ei tarjoa riittävän syvää taustatarinaa päähenkilö Benille – ei ole selvää, miksi hänen toimistaan seuraa niin kauaskantoinen tragedia kuin nyt tapahtuu. Tiivistelmän perusteella Annan rooli ei ole riittävän vahva – hän voisi olla muistamisen arvoinen sankaritar, mutta hän näyttää katoavan tarinasta liikaa loppua kohden. 

Romaani alkaa hyvin ja rytmi vetää mukaansa, mutta tarina uppoaa liiaksi raskassoutuiseen pohdiskeluun, jossa hallusinaatiot ja mahdolliset yliluonnolliset tapahtumat tekevät pääjuonen hankalaksi seurata sen sijaan, että tukisivat sitä. Tv-versiota ajatellen eristynyt ja ei-erityisen-puoleensavetävä Suomen korpiseutu ei ole kiinnostava tapahtumapaikka. Seutu sopii romaaniin ja kirjailija kuvaa maisemia hyvin, mutta seutu ei tarjoa riittävästi dynaamisia tapahtumia ollakseen vetovoimainen tv:ssä. Ideaalisesti tv-sarja sijoittuu seudulle, joka tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia vaihteleviin tapahtumiin ja jopa pikkupaikoissa pitäisi voida tapahtua vaikka mitä (vrt Twin Peaks tai Under the Dome). 

Tässä romaanissa keskeiset teemat ovat henkisyys, elämän tarkoituksen pohtiminen ja vain satunnaiset konfliktit henkilöiden välillä, mistä on vaikea rakentaa visuaalisesti jatkuvasti kasvavaa tarinaa. Elokuvaa ajatellen romaanista puuttuu pakottava eteenpäin ajava voima kuten hätä tai kiire, teema, johon näyttelijät ja ohjaajat yleensä tukeutuvat. Vaikka Benin kyvyt sukeltajana ovat ainutlaatuiset, hänestä henkilönä puuttuu sellainen karisma, jota elokuvasankarilta odottaa. Myös hentoinen* Anna jää henkilönä etäiseksi eikä riitä koukuttamaan katsojaa. Keskeiset tapahtumat sijoittuvat veden alle, mikä vaikeuttaa budjetin laatimista kalleudellaan. Romaanimuodossa visuaalinen maailma ja vedenalaisuus voivat olla kiehtovia ja kirjailija tekee hyvää työtä niiden kuvauksessa, mutta tätä maailmaa on vaikea saattaa valkokankaalle samalla intensiteetillä. 

Kaikenkaikkiaan romaanissa on kiehtovasti kirjoitettuja osia ja todella ainutlaatuisia konsepteja tutkittavaksi, tarinassa on rikas teemallinen sävy ja mukana on ketään loukkaamaton hengellinen/spirituaalinen pohjavire. Elokuvasankareiksi sopivien henkilöhahmojen puute ja tapahtumapaikka kuitenkin asettavat rajoitteita tarinan sovittamiseksi tv- tai  elokuvamuotoon. Kirjailija voisi harkita tapahtumien siirtoa jonnekin tavanomaisempiin maisemiin, tai rakentaa henkilöistä vahvemmin karismaattisia: nämä auttaisivat kuvaversion luomista tarinasta. ”

(*En missään vaiheessa kuvaillut toista päähenkilöäni arkeologi-Annaa hentoiseksi, en tiedä mistä moinen käsitys tuli!)

Jos kiinnostaa lukea tarina tämähetkisessä editointimuodossaan PDF-versiona, ota yhteyttä, lähetän sähköpostiin! Otan mielelläni palautetta vastaan. Tulen työstämään kirjaluonnosta vielä, ottaen huomioon ylläolevan palautteen, ja ehkäpä vielä joku päivä sen saa kirjakaupasta ja kirjastosta... sormet ristiin ja peukut pystyyn. 

Ehkä joskus vielä Deadpoolin sijasta valkokankailla ihmetellään suomalaista korpijärveä ja sinne kätkeytyviä arvoituksia!

Elämäni aakkoset - tärkeää juuri nyt

Löysin blogosfääristä hauskan haasteen, jota ei kylläkään minulle esitetty, mutta sehän ei estä tarttumasta toimeen, pyydettiin tai ei!

Elämäni aakkostettuna

A - Anu eli MinäIte(tm). Myös aurinko ja aurinkoisuus ovat sydäntäni lähellä. Aurinkoinen Arja Koriseva oli lapsena lempparijulkkikseni - kertooko se sitten iästäni vai mistä... ja kinastelin naapurintytön kanssa siitä, kumpi meistä saa esittää Arjaa olohuoneen "Tangomarkkinoilla" hiusharjaan laulaen. Hävisin lähes aina ja jouduin olemaan Paula Koivuniemi.

B - banaanit ovat kätevä eväs ja elämässäni nyt in, koska luin, että kuorista saa hyvää kaliumlisää ruukkukasveille. Joka aamu silppuan aamupalabanaanini kuoret ja jakelen ne tasa-arvoisesti parvekkeen ruukkuihin suoraan, kun ei ole kompostia. Saa nähdä auttaako palmujen kellastumiseen.

C - Celia, eräs hahmo lempisarjassani 800 Words, Piikkejä Paratiisissa. Jäin koukkuun Suomen-lomalla ja jatkoin katsomista kotona: aussiperhe muuttaa pikkukylään Uuteen-Seelantiin ja mitä siitä seuraa. Kommelluksia ja kohtuuharmitonta draamaa enimmäkseen.

D - dieetti. En ole koskaan ollut varsinaisesti laihdutuskuurilla, mutta tuntuu, että joulukilot (anopin kokkailut) ja Suomi-kesäloman pullakilot eivät lähteneetkään itsekseen, joten on ollut pakko hieman vahtia suuhun menevien muffinien määrää.

E - elämäni mies E. Maailman kultaisin, viisain, luotettavin ja hauskin heppu. Joskus toki myös ärsyttävin :D

F - filmiura. Ei lähelläkään todellisuutta, mutta uusin haaveeni on onnistua joskus kirjoittamaan elokuvakäsikirjoitus, mielellään Suomeen sijoittuva jännäri tai mysteeri, mutta kansainvälisille markkinoille. Ei vähä mitään näissä suunnitelmissa ja unelmissa.

G - "guruni" on ranskalainen joogaopettaja Mavra, nuori mutta (/ja?) viisas, äärimmäisen viehättävä persoona ja hyvä opettaja.

H - hiljaa hyvä tulee. Lause, joka ei ole koskaan aiemmin kuulunut sanavarastooni, ja periaate, jonka olen vasta näin aikuistuttuani sisäistänyt. Heti nyt, vauhdilla, täysillä, on ollut ennen operointimallini, mutta romaanien kirjoittamisen opettelun myötä olen oppinut, että joitain asioita vain täytyy hioa jopa vuosikausia.

I - ilo. Kun katson elämääni taaksepäin, lähdin Suomesta en vain aurinkoa, vaan iloa, intoa ja inspiraatiota etsimään. Suomessa on mielestäni (talvesta johtuen?) yleislannistava ilmapiiri: liian usein ensivastaus mihinkään on "ei tuu onnistumaan" tai "itku pitkästä ilosta". Jaa. Kiitos, ei kiitos. Rennompaa, iloisempaa, letkeämpää elämäntapaa kohti.

J - jatkuu. Elämä jatkuu, muutoksia tapahtuu aina, seuraava päivä voi olla ihan erilainen kuin tänään sekä hyvässä että pahassa ja sen yritän muistaa: kun menee hyvin, kannattaa iloita, kun menee huonosti, kannattaa muistaa, että jatkossa voi olla ihan muuta: aina koittaa se uusi päivä.

K - koulu. Olen aina pitänyt koulusta, koska rakastan uuden oppimista. Olen työskennellyt aikuisopettajana ja nyt toimin Suomi-koulun puheenjohtajana. Joskus mietin, kannattaisiko hankkia opettajan pätevyys opettaa esim. lukiossa, mutta koulutuksen hinta on täällä Australiassa tähtitieteellinen, joten on ainakin toistaiseksi jäänyt.

L - loma. Aina mielessä, kuinkas muuten! Mahtavia lomakohteita on vaikka muille jakaa ja tämänhetkinen suuntima on jouluksi Lombokille Balin viereen, jos vain saadaan edes muutama päivä vapaaksi töistä.

M - matka tuli puoliväkisin mieleen lomasta. Ulkoistunut suomalainen tottuu yleensä pian matkustamiseen, koska moni meistä ramppaa Suomessa vuosittain ja matkustustunteja saattaa kertyä jopa vuorokausi yhteen suuntaan.

N - nuotio on asia, jota Australiassa kaipaan. Perthissä on sateista keskikesää lukuunottamatta tulentekokielto. Jos täällä haistaa savuntuoksua, se yleensä tarkoittaa metsäpaloa eli katastrofia. Nuotiomakkaraa tai pannukahveja ei siis täällä retkillä nautiskella.

O - Ombudsman, Oikeusasiamies, työpaikkani.

P - Perth, kuinkas muuten. Jotkut kutsuvat Perthiä lisänimellä "end of earth", koska tämä on niin kaukana kaikesta. Joskus eristyneisyys haittaa, joskus ei, juuri tällä hetkellä ei, koska kevätsään aurinko ja kaunis kukkiva luonto kyllä saavat unohtamaan murheet.

Q - Qantas, "lentävä kenguru", Australian valtion lentoyhtiö. On tullut tutuksi matkoilla Suomeen ja muualle. Luulin, että qantas olisi jokin aboriginaalisana, mutta ei: tylsästi se on lyhenne firman alkuperäisestä nimestä Queensland and Northern Territory Aerial Services. Queensland nostettakoon myös kohtaan Q, kaunis osavaltio sademetsineen.

R - rakkaus, rauha, ruoka, raha... perustarpeita varmaan kaikkien elämässä ja kaikki onnellisesti hyvin omassani.

S - sauna! Pitäneekö lie joskus oma sauna rakentaa, jos sattuu omakotitalon omistajaksi jossain vaiheessa. En näin keväällä ja kesällä saunaa juuri kaipaa, mutta olisihan se mahtava talvisateista päästä lämmittelemään takapihan "vajasaunaan", kuten moni suomalainen Australiassa tekee.

T - tavat. Tämän blogin olemassaolon perusta on suomalaisten ja australialaisten tapojen havainnointi ja raportointi. Helposti uppoudumme omiin tapoihimme ja pidämme niitä itsestäänselvyyksinä, kun todellisuudessa jokaisella kulttuurilla, ryhmällä, perheellä tai yksilöllä on oma tapansa hahmottaa, toimia, ajatella, toimia toisten kanssa. "Itsestäänselvyyksien" paljastaminen on kuin salapoliisityötä ja tuottaa ilahtuneen Ahaa!-elämyksen, kun jotain uutta taas bongaan.

U - uusi. Minua on aina kiehtonut muutos ja uutuus, ei niinkään muoti tai teknologia uutuuksineen, vaan uudet alut, uudet mahdollisuudet, uudet näkymät. Jokin potentiaalissa on äärimmäisen kiehtovaa: mitä tästä alusta ja siemenestä voi kasvaa?

V - vieraat. Täälläpäin vierashuone on elinehto. Joka kolmas aussi on muualta kotoisin ja vieraita käy enemmän tai vähemmän säännöllisesti merten takaa. Perthissä on aivan normaalia kuulla, että yhden luona ovat appivanhemmat kuukauden, toisen luona jopa 8kk. Pisimpään vierailevat aasialaiset appikset. Suvun lisäksi vierailevat myös kaverit, tai vierashuonetta saatetaan vuokrata AirBnb:n kautta lisätienestien toivossa.

X - xenofobia, tuntemattoman pelko, asia, joka mietityttää minua paljon. En ajattele, että esim. pakolaisvastaisuus tai rasismi johtuvat suoraan tai pelkästään xenofobiasta, mutta osansa sillä taatusti on. Australiassa xenofobia on lievempää tai ainakin sosiaalisesti paheksuttua, kun taas Suomessa kuulostaa liiankin peruspuheelta. Toisaalta, en kannata kaiken vastustuksen niputtamista xenofobian piikkiin. Meillä kinastellaan säännöllisesti siitä, onko haluttomuuteni matkustaa Intiaan xenofobiaa (E:n käsitys) vai tervettä itsesuojeluvaistoa ja haluttomuutta "palkita" turistirahoillani maata, jossa (eritoten maaseudun) naisia ja tyttöjä kohdellaan aivan ala-arvoisesti.

Y - yliopisto, elämässäni jotenkin mukana vuodesta 2002, ziizus. Väikkärin pitäisi olla valmis v. 2018 loppuun mennessä ja näyttää siltä, että onnistuu. En suosittele väikkäriä kellekään hätäiselle, koska kriittisen palautteen määrä tyrmää jo alkumetreillä, jos ei ole valmis vääntämään, vääntämään, vääntämään uusiksi, huoh.

Z - Zoo. Eläintarhat ovat ristiriitainen aihe, koska toisaalta tykkään niistä kovasti: on kiinnostavaa nähdä eksoottisia eläimiä läheltä. Toisaalta mietityttää, miten hyvä elämä eläimillä voi tarhassa olla. Lajiensuojelu- ja säilytystyö kyllä on tärkeää. Esimerkiksi Perthin eläintarha rahoittaa orankiensäilytysohjelmaa Sumatralla: vankeudessa syntyneitä orankeja vapautetaan luontoon ja valistetaan paikallisia orankien suojelusta.

Å - Åland, Ahvenanmaa. Olen lomaillut Ahvenmaalla pari kertaa ja mielestäni seutu on yksi maailman kauneimipia. Ahvenanmeren saaristoa ihailin taas kesällä risteilyllä Helsingistä Tukholmaan, ja Ahvenanmaa esiintyy yhtenä tapahtumapaikkana romaaniluonnoksessa, jota nyt kirjoitan.

Ä - äiti, äidinkieli. Kumpikin tärkeitä ja rakkaita, aina.

Ö - öljy on perthiläisen elämässä mukana vähintään sivujuonteena, koska osavaltion rahakkaimmat alat ovat kaivos-, kaasu-, ja öljyteollisuus. Joskus tulee puheeksi Vihreän puolueen jäsenyyteni ja vastaukseksi saan lähinnä vaivaantuneita katseita, koska 80% kavereistani on jollain lailla kytköksissä kaivos- tai öljyteollisuuteen. Ei ihme, että täällä vasta nyt kiellettiin pahin roskamuovi (ilmaiset ruokakaupan pussit) ja pullopanttitoiminta alkaa ensi vuonna.

Tässä myös tärkeät aakkoset.

Hurrikaani Irma ja katastrofivalmius

Miten Australiasta käsin voi olla mitään erityisempää sanottavaa Floridan ja Kuuban välissä riehuvasta Irmasta? Olen seurannut uutisia normaalia tiiviimmin, koska yksi parhaista ystävistäni asuu Floridassa ja on tietenkin huolestuttanut, mitenhän hänelle ja perheelleen käy. K muutti amerikkalaismiehensä kanssa Floridaan täältä Perthistä pari vuotta sitten ja nyt he asuvat miehen perheen naapurustossa.

Sain torstaina K:lta viestin, että he ovat raskaan evakuointimatkan päätteeksi päässeet perille Virginiaan, joka on neljäs osavaltio pohjoiseen Floridasta. Asukkaita on kehotettu hakeutumaan mahdollisimman kauas, koska hurrikaani tavallisesti hyytyy sisämaahan päästyään. K oli perheineen onnistunut vuokraamaan viikoksi asunnon vuoristosta Virginiasta, jossa kokevat olevansa riittävän kaukana vaarasta.

Evakuointi ei ollut helppoa. Bensa ja vesi olivat loppuneet useimmilta tankkausasemilta ja kaupoista, tiet aivan tukossa ja normaalisti 13 tuntia kestävä ajomatka vei reilusti yli vuorokauden. Miehen perheen talo on pahimman tulvariskin alla, mutta piti vain jättää oman onnensa nojaan. K on puolisonsa kanssa remontoinut ostamaansa omakotitaloa viimeisen vuoden ja nyt on mahdollista, että kaikki raskas työ ja rahanpanostus saattaa valua hukkaan, kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Voin vain arvailla, miltä mahtaa tuntua, pakkautuneena autoon kaiken pikaisesti kerättävän omaisuuden kanssa, appivanhemmat takapenkillä, koira takakontissa, kun tiedät, että takaisin palatessa ei välttämättä ole mitään jäljellä omasta kodista.

BBC uutisoi tänään, miten Floridan kuvernööri kehottaa kaikkia evakuoitumaan nyt: kuvernööri väittää, että vielä on aikaa, ja vain itsepäiset ja itsetuhoiset jäävät hurrikaania vastaanottamaan. "Oma moka", jos menee pieleen siis.

Luin myös Floridassa asuvan journalistin kolumnin siitä, miten hän perheineen ei pääse enää pakoon, koska Floridasta johtavat kaksi valtatietä ovat kumpikin niin tukossa, että ne ovat käytännössä satojen kilometrien mittaisia parkkipaikkoja. Kun miljoonat ihmiset yrittävät pakoon yhtä aikaa, eihän siitä hyvää seuraa. Sähköt ovat poikki monista paikoista, pullovesi on ollut loppu jo monta päivää kaupoista ja bensa-asemat myyvät ei-oota. Jos autosta loppuu bensa, sinnehän jäät valtatien laitaan odottamaan hurrikaanin iskua, suojanasi vain auton pelti- ja lasikuori. Kellään ei ole varaa antaa varakanisteriaan juuri sinulle. Journalisti ei saa edes ikkunoitaan naulattua umpeen, koska vaneri on ollut loppu kaupoista jo viikon. Hän odottaa kahden lapsensa kanssa, amme täynnä juomavettä, miten tulee käymään.

Journalistin jutun kärki oli luonnollisesti hänen perheensä ahdinko, mutta myös turvajärjestelyjen avuttomuus. Floridan osavaltio tai USA:n valtio eivät ole järjestäneet minkäänlaista koordinoitua evakuointisysteemiä. Tusina hätämajoituspaikkaa on avattu, mutta esimerkiksi julkisliikennettä, busseja, junia, lentoja pois Floridasta ei ole järjestetty. Jotkut lentoyhtiöt päinvastoin ovat alkaneet rahastaa lennoilla ja myyvät niitä tupla-triplahintan.

Kukin on oman onnensa ja oman autonsa nojassa. Hätämajoituksiin ei enää mahdu, vaan niistä käännytetään väki ovelta. Tuntuu uskomattomalta seurata, että itseään maailman varakkaimmaksi maaksi mainostava valtio ei saa kansalaisiaan turvaan yhdestä osavaltiosta, vaan vain toivotaan ja rukoillaan parasta.

Katastrofiin varautuminen on alkanut tuntua myös omakohtaisemmalta nykyään, koska Australiassa on joka kesä rajuja maastopaloja, jotka saattavat levitä tai peräti alkaa asuinalueilta. Muutama vuosi sitten paloi kokonainen kylä Länsi-Australian lounaiskolkassa ja millä tahansa pidemmällä automatkalla tulee yleensä ajaneeksi halki alueen, jossa on ollut metsäpalo - mustia karrelle palaneita runkoja vain jäljellä. Täkäläisissä virallisissa evakuointiohjeissa ja vaihe, jolloin uutisissa kerrotaan, jos on liian myöhäistä paeta. Sanat kuuluvat: "varaudu taistelemaan tulta vastaan kuolemaan saakka."

Katastrofeja seuratessa ei voi kuin ihmetellä sitä jääräpäistä vimmaa, jolla monet poliitikot yhä vakuuttelevat, ettei ihmisen toimilla ole niihin mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen, ilmastomuutos on kukkua. Kun asuu mantereella, jossa Ilmatieteen laitos joutui lisäämään uuden värin lämpöennusteisiin - yli +50 astetta, katastrofaalinen - tekisi moisilla puheilla lähinnä mieli pyyhkiä peffa.
Joku raja.

Hurrikaani Irma ja muut kutsumattomat kaverit. Kuva (c) Nasa.

Lempiasioita tai -aistimuksia Australiassa

Viikonlopun kunniaksi hieman kevyempää asiaa. Perthissä on kevät saapumaisillaan ja liekö siitä suomalais-aussin sydän herkistynyt huomaamaan kaikkia mukavia asioita. Olen jo pidempään pohtinut tekeväni listan asioista, joista erityisesti pidän Perthissä, eli jotka ovat mielestäni tyypillisiä täällä tai jostain syystä painuneet mieleen.

Pyykinpesuaineen tuoksu

Tämä ei äkkiseltään kuulosta erityisen australialaiselta tai ei-suomalaiselta. Mielestäni puhdas pyykki on yksi parhaita tuoksuja maailmassa, vaikka vahvoista tuoksuista saattaakin laueta migreeni. Tuoksu ei tietenkään saa olla ylivoimainen, vaan mukavan vieno vivahde. En tiedä, käyttävätkö aussit tuoksuvampia pyykkijauheita kuin suomalaiset, pesevätkö vaatteita useammin, käyttävätkö hajustetta rumpukuivaimessa vai missä mennään. Joka tapauksessa Perthissä usein lehähtää pyykinpesuaineen tuoksu kadulla, ohikulkijoista, ihmisten kotona.

Olen analysoinut, että ei se pyykkijauhe ehkä sinällään ole ihanuuksista ihmeellisin, vaan mitä tuoksu edustaa. Puhtaat lakanat kyläpaikassa tai hotellissa tarkoittavat, että nyt ollaan lomalla, ja ehkä siitä pyykinpesujauheen tuoksu on iskostunut mieleeni onnen synonyymina. Aussitaloissa on myös usein avoin laundry eli kodinhoitohuone, jossa pyykkijauhetta säilytetään, ja sieltä tuoksu leviää isommasti taloihin kuin suljetun oven takaa kylppäristä. Mahdollisesti siksi aussitalot tuoksuvat vahvemmin kuin suomalaiset ja jotenkin siitä tulee kodikas olo.

Ulkoilman tuoksu vaatteissa

Toinen tuoksuaihe. Suomessahan yleensä koko talvi menee tuoksujen puutteessa, paitsi keino-sellaisten, joten ehkä siksi vuoden ympäri tuoksuminen on kiinnittänyt huomioni. Kuivaamme lähes aina pyykit parvekkeella ja niihin tarttuu pesuaineen tuoksun lisäksi ulkoilman eli mielestäni leirielämän jännittävä tuoksu. En ole kovin innokas telttailija nykyään, mutta lapsena suurinta huvia oli teltassa nukkuminen. Yksi parhaista lapsuusmuistoistani on, kun sain luvan nukkua teltassa kodin pihalla parhaan kaverini kanssa ja oli kyllä niin jännä kesäyö ettei paremmasta väliä. Samaten telttailu yhdistyy mielessäni lomailuun, koska ne muutamat kerrat, kun olen aikuisena telttaillut, olen ollut autoreissussa tai vaeltamassa.

Ulkona kuivattuihin pyykkeihin, tai käytön jälkeen ulos ripustettuihin pyyhkeisiin, tarttuu samanlainen ulkoilman tuoksu kuin telttaankin, eli ne tuoksuvat lomalta, aikaisilta kesäaamuilta, luonnolta ja vapaudelta.

Pikkukahvilat joka paikassa

Luen väikkäriäni varten asiaa mielipaikoista, joita tutkitusti lähes kaikilla on. Mielipaikka on paikka, johon mennään, jotta tullaan paremmalle mielelle tai tuulelle. Mielipaikkaa siis joko tiedostamatta tai tietoisesti käytetään mielialan hallintaan ja hyvinvoinnin palauttamiseen. Mielipaikka on usein luonnossa, mutta joidenkin (harvempien) mielipaikka on esimerkiksi oman kodin makuuhuone, tai jokin julkinen tila kuten kirjasto tai kahvila. 

Omat mielipaikkani löytyvät luonnosta ja veden ääreltä, kuten niin monilla muillakin, mutta mielipaikkalistalle pääsevät myös Perthin kirjaston kahvila ja muutama muu mukavasti sisustettu, kodikas kahvila – niitä ei ole Perthistä vaikea löytää. Lempikahvilani eivät ole mallia ”ota itse tarjotin ja istu ostarin meluun”, joita Suomessa on runsaasti, vaan quirky eli mikähän olisi suomeksi, omaperäisesti tai eklektisesti sisustettu ja kotileivonnaisen oloisia tuotteita myyvä putiikki. Vastajauhettujen kahvipapujen tuoksu kuuluu tietysti olennaisena osana kokemukseen. 

Kukkivat puut

Suomessa kukkivista puista saa nauttia vain hetken, kun omenapuut ja tuomet kukkivat toukokuussa ja pihlaja kesäkuussa. Perthissä on useita kukkivia puita ja kukkiminen ajoittuu pidemmälle ajanjaksolle. Juuri nyt, syyskuussa, kukkivat korallipuut, joiden tulipunaiset kukat ovat upean veistoksellisia. Niiden jälkeen lokakuussa alkaa jacarandakausi, jolloin monet Perthin asuinaluekadut peittyvät latvusten violettiin pilveen. Eukalyptukset aloittelevat nyt kukintaansa ja jatkavat joulun tienoille saakka, niissä on kivat tupsumaiset kukat. Perthin joulupuu eli Nuytsia kukkii näyttävin kellanoranssein kukin joulun tienoilla, samoin pulloharjapuut (bottle brush trees), kun taas suurin osa tuhannesta akaasialajista kukkii tuoksuvin keltaisin pallerokukin keskitalvella eli kesäkuussa.

Kukkivat ja hedelmiä tekevät puut ja pensaat kiteyttävät mielestäni aurinkoisen ilmaston eksotiikan, koska niistä on aiempaa kokemusta vain lomilta. Samaten täällä erittäin yleiset, seiniä pitkin kiipeilevä ihmeköynnös (bougainvillea) ja usein ulkoterasseilla ja katoksissa käytetty sinisade (wisteria) huokuvat eksotiikkaa ja kauneutta. Ihmeköynnös on kuulemma tuskallinen pitää kurissa, koska se leviää äkkiä ja runko on täynnä piikkejä, mutta sitä on ohikulkijana kiva katsella muiden seinillä.

Jos Suomesta listaan samalla lailla lempiasioitani tai ehkäpä lempiaistimuksia, olisivat ne savun tuoksu (puusauna, kesämökki, takkatuli, nuotio...), joulukuusen tuoksu ja joulun tuoksut ylipäätään (mausteet, piparit, havut, appelsiinit, glögi), sininen hetki talvella, jolloin koko luminen maailma on taianomaisen värinen ja jota sävyä täällä ei koskaan näe, sekä pilvetön kesäyö järvellä tai rannalla, taas sävy ja näky, jota täällä ei koskaan näe, koska yöllä tulee pimeää, piste. 

Ihmeköynnös (bougainvillea)

Korallipuu (coral tree)

WA Christmas Tree (nuytsia)

Sinisade (wisteria)

Aina kaikki hyvin? Yksinäisyydestä

Viimeksi kerroin, että kirjoittamani romaani kilpailee kustannussopimuksen saamisesta. Sain vastaukseksi paljon kannustusta ja siitä kaikille kiitos. Eräs kommentti jäi mieleen kummittelemaan, nimittäin: "mikä sinulta ei onnistu tai mitä et osaa, kun näyttää, että kaikki sujuu?" Kommentti oli hyväntahtoinen ja otin sen huumorilla, mutta siitä jäi kaksi asiaa pohdituttamaan. Ensinnäkin onnistuminen elämässä, ja toisaalta se, onnistuuko minulta todellakin kaikki vai onko blogini painottunut, ehkä peräti vääristynyt, positiivisuuden puolelle?

Onnistumisesta sen verran, että ehkä tekemisistäni saa sellaisen kuvan, että aina on tuulta purjeissa, koska a) kerron mielelläni hyviä uutisia, koska ajattelen, että ne voivat rohkaista muita yrittämään omien unelmien saavuttamista ja hyvistä uutisista tulen itsekin hyvälle mielelle; ja b) kukas sen kissan hännän nostaa jos ei itse? Minua on aina ihmetyttänyt suomalaisuuteen (ilmeisesti) kuuluva piirre, että omia taitoja, menestystä, aatteita ja vaatteita tms. tulisi hieman epäillä ja mielellään vähätellä. Miksi? Ei kukaan tietenkään halua kuunnella omahyväistä saati mihinkäänperustumatonta toitotusta siitä, miten mahtava suksee kertoja itse on. Mutta miksei saisi ja kannattaisi ilahtua ja jakaa hyviä uutisia silloin, kun niitä on?

Ex-pomoni täällä Aussilassa kerran ohjeisti, kun kehityskeskustelussa pyysin häntä antamaan enemmän positiivista palautetta tavanomaisemman kritiikin sijasta: "Mitä pidemmälle elämässä ehdit sekä iän, aseman että saavutusten puolesta, sitä vähemmän muilla on aikaa ja kiinnostusta kehua sinua. Töissä senioriasemissa olevilla on omat murheensa ja myös odotukset niitä alaisia kohtaan kasvavat jatkuvasti, jotka etenevät urallaan. Opi tunnistamaan itse omat vahvuutesi ja olemaan ylpeä saavutuksistasi." Jäi mieleen.

Blogijuttuni ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia (ainakin omasta mielestäni), koska toisaalta sellainen satun olemaan luonteeltani, toisaalta haluan mieluummin tallentaa hyvän mielen juttuja kuin murheita. Toki kritiikkiäkin blogista löytyy sekä Australiaa että Suomea kohtaan, koska ei mikään tai kukaan ole täydellinen. Omia henkkoht murheitani en kovin usein jaa, osin siksi, ettei suuria murheita ole (puunkoputus) ollut aikoihin, toisaalta siksi, että murheet tuntuvat paljon henkilökohtaisemmilta kuin ilonaiheet ja ovat siksi vaikeammin jaettavia. Usein rohkaistun kirjoittamaan vaikeista aiheista vasta sitten, kun ongelma on jotenkin ratkennut, niin tälläkin kertaa.

Yksi asia on tänä vuonna painanut, mutten ole aiemmin keksinyt, miten siitä kirjoittaisi rakentavasti. Yksinäisyys, kavereiden katoaminen, välien väljähtäminen, vähenevä yhteydenpito perheeseen ja sukuun yhä pidempään jatkuvan erilläänolon vuoksi. Olen elämässäni muuttanut sen verran monta kertaa, että otan perusasetuksena sen, että kaikki ihmiset eivät pysy elämässä mukana koko matkaa, vaan jotkut tulevat mukaan vain osaksi polkua ja hyvä niin. Kuitenkin tämän vuoden mittaan on tuntunut, että olen palannut ensimmäisen aussivuoden yksinolofiiliksiin, eikä se ole ollut kivaa.

Vaihdoin vuoden alussa työpaikkaa, ja tajusin vasta muutama kuukausi jälkikäteen, miten paljon sosiaalinen elämäni oli nojannut hyvään työporukkaan. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan joka päivälle juttuseuraa eikä joka viikolle lounaskamuja. Uuden työpaikkani työilmapiiri on aivan erilainen kuin edellisen, eikä siellä juuri jutustella, saati käydä lounaalla yhdessä. Töitä, töitä, töitä, se on siinä.

Samaan aikaan Perthiin-muutostani saakka kasassa ollut suominaisten kaveriporukka on pikkuhiljaa hajaantununut, koska osa on muuttanut takaisin Suomeen, osa elää omaa elämäänsä perheen, työn, harrastusten, opiskelun ym. tiimellyksessä, eikä meistä kellään ole enää samaa vertaistuen tarvetta kuin alkuvuosina. Kukin on siis vähitellen ajautunut uusiin suuntiin ja uusien kavereiden huomiin. Paitsi hetkellisesti minä. Vuoden puolivälissä oli hetken sellainen olo, että olen ihan irrallaan, yksin, kenenkään kaipaamattomissa (paitsi tietty E:n).

Onnekseni olen nyt alkanut tutustumaan uusiin työkavereihin hieman paremmin, jotta edes jokunen sananvaihto päivän mittaan tapahtuu muustakin kuin työstä. Samaten olen löytänyt mahtavan porukan perthinsuomalaisia kirja- ja kirjoitusintoilijoita, joiden kanssa aika rientää ja juttu luistaa kirjoitusharrastuksesta puhuessa. Hetken irrallisuus ja yksinäisyys kuitenkin jälleen kerran opettivat, että maanmuutto voi olla raskas prosessi. Ymmärsin paremmin, miksi niin monet päättävät lopulta, että synnyinmaa mansikka ja paluumuuttolasti laivataan Suomeen.

Mietin, onko vaikeampaa olla yksin uudessa maassa kuin synnyinmaassaan, koska uudessa paikassa ei ole vanhoja verkostoja kuten koulukavereita, perhettä jne. joiden seuraan voisi hakeutua? Vai onko uudessa maassa itse asiassa paremmat oltavat, koska Australiassa on niin paljon uusia tulijoita, että ainakin maahanmuutosta ja sopeutumisesta saa yhteistä jutunjuurta ja kaverustumisen syyn, jos ei muusta? Varmaan vaihtelee henkilöittäin ja tilanteittain.

Itselleni on ollut helpompaa löytää uusia kavereita Australiasta aikuisena kuin Suomesta aikuisena, koska aussit ovat keskimäärin sosiaalisempia ja "miksaavat" ympyröitään, eli mielellään kutsuvat esimerkiksi opiskelu-, työ-, ja lapsuudenkaverit samoihin tilaisuuksiin sen sijaan, että kaikki pidetään erillisinä kuppikuntina. Muistan ensimmäisenä aussivuonna järkyttyneeni, kun kaveri kutsui minut Halloween-juhliin ja paikalla olivat myös hänen vanhempansa - - - kolmikymppisen kotibileissä, vanhemmat? Kaveri ei koskaan saanut tietää, että meikäläisen silmiin moinen oli kummallista; nykyään normaalia, kuten myös vastasyntyneiden näkeminen pubilounaalla tai musiikkikonsertissa, niinkuin Down Underissa on tapana. Kaikki mukaan vauvasta vaariin!

Suomi-koulun toiminnasta löytyy aina seuraa. Toivon saavani aikaan varainkeruu-joulumarkkinat koululla lokakuussa: perthiläiset, tervetuloa!