Pohjola aussin silmin

Olen useinkin kirjoittanut asioista ja havainnoista, jotka itseäni ovat ihmetyttäneet, ihastuttaneet tai vihastuttaneet Australiassa. Samaten olen troolannut muiden aussisuomalaisten mielipiteitä samasta aihepiiristä. Tänne muuttavat eivät kuitenkaan - tietenkään - ole ainoat ihmettelijät. Myös ausseja ihmetyttää moni juttu ulkomailla.

Tässä yleisimpiä aiheita, joita täkäläiset ovat minulle ihmetelleet tai ihastelleet liittyen pohjoiseen ilmastoon ja ilmiöihin. "Pohjoinen" tässä tarkoittaa Kanadaa ja Pohjoismaita - läheskään kaikilla tapaamillani ihmisillä kun ei ole kokemusta juuri Suomesta, mutta monilla on takanaan reissu (tai haaveena matka) jonnekin Mystiseen Arktiseen Maailmaan. Eli niputetaan nyt surutta Pohjola yhdeksi ja samaksi ja sukelletaan ihmeisiin:

1) Lumi

Keskiverto perthiläinen ei välttämättä ole nähnyt lunta koskaan. Täkäläiset matkailevat kyllä paljon, mutta lumi kuuluu perthiläisten mielessä yleensä hiihto- ja laskettelukohteisiin, tai valkeaan jouluun, jota he eivät välttämättä osaa kaivata. Jos on aina viettänyt joulua uima-altaassa, rannalla tai takapihalla grillaten, joulu pakkasenpuremassa pirtissä kynttilänvalossa ei välttämättä millään lailla puhuttele tai kiehdo. Mutta, niitäkin täkäläisiä on runsaasti, joita lumi ihmetyttää ja vetää puoleensa. Lunta saatetaan lähteä katsomaan esim Japaniin tai Koreaan talvilomalle, tai Australian Alppien hiihtokeskuksiin itärannikolle. Kuulemani perusteella aussinuorten yleinen unelma on viettää välivuosi Kanadassa, hiihtokeskuksissa työskennellen ja lumilautaillen.

Olen noin sata kertaa kuullut tarinan, miten Perthissä satoi v. 2010 golfpallon kokoisia rakeita, ja vaikkei kyseessä olekaan lumi, on se ehkä lähimpänä lunta, jota täkäläinen paikallisissa oloissa voi kokea. Tosin Lounais-Australian korkeimmalla huipulla nimeltään Bluff Knoll sataa joskus hetkellisesti lunta, ja tämä ylittää joka kerta uutiskynnyksen. Minulta on mm kysytty, tuntuuko lumi samalta kädessä kuin rantahiekka. On muuten tosi vaikea selittää, miltä lumi tuntuu, koska sehän tuntuu erilaiselta eri pakkasasteilla! Ei kylläkään rakeisen jauhoiselta rantahiekalta koskaan.

2) Vuodenajat

Perusperthiläinen tietää, että Pohjolassa on neljä vuodenaikaa, ja monista se on tavattoman kiehtovaa. On toki Perthissäkin kesä, syksy, talvi ja kevät, mutta vuodenaikojen vaihtelu ei ole läheskään niin näkyvää ja dramaattista kuin pohjoisessa. Suomalaisen silmiin Perthin vuodenajat ovat pikemminkin superkesä, kesä, syksy ja taas kesä. Täällä vuodenajat vaihtuvat kirjaimellisesti kalenterin perusteella, eli esimerkiksi nyt 1. syyskuuta alkoi kevät, ja 1. joulukuuta alkaa kesä. Omaan järkeeni ei käy, että kalenteripäiväys kertoo vuodenajan - sehän riippuu täysin säistä ja eri vuosina vuodenajat rullaavat hieman eri tahtiin.

Harvaa täkäläistä kuitenkaan kiinnostavat Pohjolan kevät ja syksy, varmaankin siksi, ettei niiden kauneutta/arvoa osaa oikein hahmottaa, jos ei ole niitä kokenut. Kevään ujo kaikenkattava vihreä tai syksyn ruska ovat asioita, joita ei samassa laajuudessa Perthissä näe (koska täällä on niin paljon ikivihreää ja hiirenkorvat tai syksyn värit näkyvät vain pienessä mittakaavassa). Talvi ja se Ihmeellinen Lumi ovat asia, jotka enemmän täkäläisiä puhuttavat.

3) Ulkoilu ja säähän varautuminen

Perthissä paistaa aurinko keskimäärin 200 päivää vuodesta, mikä on mahtavaa. Toisaalta se tuottaa mielestäni epäterveen suhtautumisen sateeseen. Täällä esimerkiksi ei kaikissa päiväkodeissa ulkoilla lainkaan tihku/sadesäällä, ja juuri kukaan ei ulkoiluta koiria sateella. En tiedä, miten lapset ja koirat nauttivat ulkoilmasta 3-4kk kestävän sadekauden eli talven aikana, eivätkö ollenkaan, vai vain pieninä pistäytymisinä kuurojen välissä?

Useampi täkäläinen on hehkuttanut minulle, miten Pohjoisessa ihmiset ulkoilevat säällä kuin säällä ja pukeutuvat sään mukaan! Daa, eikös tuo nyt ole itsestäänselvää...? Kanadassa asunut kollega oli aivan myyty vancouverilaisten ulkoilmainnostuksesta, ja samaten hänestä on kiehtovaa, että Pohjolassa aurinko sanelee niin paljon elämää: jos aurinko paistaa, pitää päästä äkkiä ulos. Aurinkoisella säällä ei tuhlata aikaa kotitöihin, telkkariin, sisälläoloon, ihmeellistä.

4) Valo ja pimeys

Nämä puhuttavat suomalaisiakin, mutta etenkin eri ilmasto-oloista tuleva jaksaa hämmästellä päivän pituutta tai lyhyyttä. Jotakuinkin ensimmäinen asia, jota minulta aina kysytään, kun synnyinmaani selviää, on: eikös siellä ole tosi pimeää talvella? Mitäpä siihen vastaamaan muuta kuin myöntävästi. Noin puolet juttukumppaneista on oma-aloitteisesti lisännyt "ja valoisaa kesällä", kun taas se toinen puolisko ei tiedä/muista/noteeraa tätä kääntöpuolta talven pimeyden rinnalla.

Perthissä päivän pituus ei kovasti vaihtele. Talvisin aurinko nousee aamukuudelta ja laskee iltakuudelta. Keskikesällä mittaa on parisen tuntia enemmän, aurinko nousee n. viideltä ja laskee seitsemältä. Monien täkäläisten ilmeistä päätellen se, että Suomessa talviaurinko pysyy puunlatvojen tasolla ja näkyy vain muutaman tunnin per päivä kuulostaa legendalta, vaikka he olisivat kuulleet asiasta aiemminkin. Tapaamani kesälomailleet pohjolankävijät (Norjan, Ruotsin tai Suomen) kyllä sitäkin innokkaammin hehkuttavat yötöntä yötä, joka on satunnaiselle kokijalle silkkaa magiaa. Kanadassa ei keskimäärin pääse samaa kokemaan, sillä maan asutuimmat seudut ovat Keski-Euroopan tasolla ja vain pohjoiset territoriot tarjoaisivat samaa kuin Pohjoismaat.

Neljä vuodenaikaa.

25+1 siistimpi koti - vinkkiä

Oletko konmarituksen ystävä, vai pikemminkin hamstraaja? Itse en ole ääriminimalisti, mutta tykkään decluttered- eli sälättömästä kodista ja tiloista. Minua suorastaan fyysisesti ahdistaa liika tavara, ja ahdistusta täytyy purkaa poistamalla liiat näkösältä: lattialta, pinnoilta, myös kaapeista. Paradoksaalisesti tosin tykkään vierailla kodeissa, joissa on paljon koristeita, ja reissussa usein käyttämämme AirBnB tulee valittua mielenkiintoisimman sisustuksen perusteella (tietenkin majoituksen taso, sijainti ja hinta painavat osaltaan).

Liekö tämä aivan arkijärkeä vai otollisia oivalluksia, mutta tässäpä muutama oman elämäni vinkki, jos kaipaat kotiisi lisää tyhjää tilaa tai edes jonkinlaista semi-väljyyttä. Tarkoitus ei ole saarnata saati tuomita hamstraajia, pelkästään jakaa havaintoja, jotka itselleni toimivat.

1. Kun ostat, kierrätä

En käytännössä koskaan osta uusia vaatteita ilman, että kierrätän kaapista jotain pois. Eihän sitä uutta vaatetta tarvitse, jos vanhatkin ovat vielä ok. En ole shoppailusta kiinnostunut, vaan se on pikemminkin pakollinen projekti, joka on about vuosineljänneksittäin tehtävä. Etenkin täällä Aussilan auringossa narulla kuivatetut vaatteet kulahtavat paljon Suomea nopeammin. Ostan kerralla muutaman vaatekappaleen ja samalla raivaan kaapista pois saman määrän, pitääkseni yllä perussiistin varaston arkeen ja töihin.

2. Jos säilytystila loppuu, älä hanki lisää

Havaintojeni mukaan on yleistä/loogista/väistämätöntä, että kun kaapeista loppuu tila, ostamme lisää kaappeja. Ikeasta saa hyllyjä, lipastoja, sängynaluslaatikoita, hengaripussukoita ja looraa looran päälle, edullisesti vieläpä. Itse ajattelen, että jos kaappiin ei mahdu, se on selkeä merkki, etten tarvitse lisää tavaraa. Tai, kaapista kannattaa kaivaa sellainen pois, jota ei käytä - miksi se sinne kaappiin on tungettu alunperinkään? En haluaisi myöskään käyttää kerrostalon kellarivarastoa lainkaan, mutta kun elämän jakaa sukeltaja-kalliokiipeilijä-retkeilijän kanssa, niin maastopyörä, pari kuutiota sukelluskamoja ja elintärkeitä köysiä ja koukkuja täytyy säilyttää jossain - mieluummin siellä varastossa kuin olkkarissamme. Kellarivarastovastaisuus juontaa siitä, että useammassakin muutossa olen kiroillut sitä epämääräistä sälää, jota kellarivarasto magneetin lailla kerryttää, ja joka pitää raikota tai raijata asunnonvaihdon yhteydessä väistämättä.

3. Vain litteitä matkamuistoja

Matkamuistot ovat asia, jota en oikein ymmärrä. Siis ymmärrän rationaalisella tasolla, mutten tunnepohjaisesti. Itselleni valokuvat ja muistot ovat tärkeämpiä kuin tavara, mutta toki siinä on perää, että matkamuistojen avulla on helpompi eläytyä reissun tunnelmiin jälkikäteen. Ostan matkoilta joko pelkästään käyttöesineitä (useimmiten vaatteita), tai kuvia: tauluja, julisteita, kehystettäviä asioita. Miksikö? Koska seinillä on sitä tavoiteltua tyhjää tilaa - tai itse asiassa ei pian ole tämän politiikan seurauksena. Taulu ei kauheasti täytä kotia, päinvastoin piristää ja muistuttaa Japanista, Egyptistä, Ranskasta, Suomesta....

4. Et keksi käyttöä? Eroon, pikimmiten

Tämä on uusi lempiaiheeni, turhien, kummallisten ja kirpparikelvottomien tavaroiden kierrätys tehokkaasti. Olen aiemminkin kirjoittanut Perthissä - ja muuallakin - toimivasta ryhmästä nimeltään Buy Nothing, Älä Osta Mitään. Se on naapurustoprojekti, jonka Facebook-sivulla voi kuka tahansa ilmoitella tavarasta, josta pyrkii eroon tai haluaa itselleen. Olen sivuston kautta päässyt eroon mm.  vähänkäytetystä kosmetiikasta ja kristallideodorantista, joita ei mitenkään voi laittaa kirpparille myyntiin (kuka maksaa avatusta ripsiväristä?), mutta josta ihme ja kumma kyllä joku kuitenkin ilmaiseksi ilahtuu ja suostuu käyttämään (tiedän, ettei kosmetiikan jakaminen ole hygieenistä, mutta omapahan on vastaanottajan asia).

5. Pyyhkeet ja lakanat eläinsuojaan

Perthissä paikallinen kissasuoja ottaa mielellään vastaan vanhoja pyyhkeitä ja liinavaatteita kissojen häkkeihin ja siivoukseen. En tiedä, onko tämä maailmanlaajuinen tapa, mutta kannattaa tsekata oman kotipaikkakunnan eläinsuojan tavarantarve. Kulahtaneita lakanoita tai nukkaantuneita pyyhkeitä kun ei tietenkään kukaan halua kirpparilta, mutta ei niitä viitsisi kaatopaikallekaan kuskata, hyvää kangasta yhä! Eläimet sen sijaan arvostavat (?) pehmeäksi hiutuneita pesä- ja leikkitarpeita.

6. Muista silti tunnearvo

En ole tavaroihin kiintyvä ihminen laisinkaan ja esimerkiksi muuttaessani Perthiin silloisen siippani kanssa myimme ja lahjoitimme pois kaksiomme kaiken sisällön; astiat, huonekalut, vaatteet ja teknologia mukaanlukien. En ole päivääkään katunut, että siihen mennessä kerryttämäni kama on elämästäni kadonnut, vaikka tappiolla. Mutta. Ainoa asia, jonka kierrättämistä yhä kadun, on mummolta saatu kesämekko, joka sattui olemaan täydellisesti kokoani ja väreiltään ja malliltaan kivan 60-lukuinen, aito sellainen. Se lähti SPR:n kirpparille samassa kuormassa kuin kaikki muukin, mutta nyt harmittelen, että olisin sitä kuitenkin mielelläni yhä käyttänyt ja ehkäpä säilyttänyt peräti jälkipolville, kun mummokin oli sen minulle saakka saanut välitettyä. Ei auta itku markkinoilla.

Toisaalta, jos kaikesta koskaan lahjoittamastani, kierrättämästäni tai myymästäni omaisuudesta vain yksi esine on jäänyt kalvamaan mieltä, aika helpolla olen päässyt! Todettakoon, että vanhempieni luona toki on vielä jokunen muistoesine, kuten piirustuksia ja maalauksia, joita tein teininä.

Onko kierrättäminen sinulle ilo vai pakkovelvollisuus? Entäpä kaappien siivous - vapauttavaa vai puuduttavaa? Löytyykö kodistasi vähintään 15 vuotta sitten turhaksi käyneitä asioita - ja onko se häpeä vai iloinen yllätys löytyessään?

Kuva siksi, että se on kiva ja aiheeseen sopiva. Ko bloggari ehdottaa helpoiksi declutter- eli raivauskohteiksi seuraavat... (jatkuu kuvan alla)

https://deliberatelyhere.com/declutter-from-your-home/

1. vanhat lääkkeet ja vitamiinit
2. vanhat CDt ja DVDt
3. vaatteet, jotka eivät mahdu päälle tai ole enää tyyliäsi
4. kokkauskirjat, joiden reseptejä et käytä
5. parittomat sukat
6. toimimattomat kynät
7. kengät - mitä käytät, mitä et? Mitkä ovat elähtäneet ohi elvytyksen?
8. säilytysrasiat - onko niitä oltava monta kaapillista?
9. vanhat kuitit, laskut ym paperi
10. postikortit (tunnesyistä tosin vaikeampi kuin edelliset)
11. rikkinäiset kodinkoneet
12. jääkaapin sisältö - löytyykö sieltä kolme vuotta vanhaa pestoa?
13. sälälaatikko, siis se, minkä sisältö on kaikille arvoitus
14. sekalaiset mukit
15. vanhat koristeet, esim vuosientakaisilta synttäreiltä
16. työpöytäsi sisältö
17. kirjat - mitä oikeasti yhä luet, mitä et ole edes vilkaissut vuosiin?
18. tehtävälistat: sen sijaan, että laadit listoja, ala toteuttaa niitä ;)
19. vanhat lakanat ja pyyhkeet
20. kierrätystavara - aika viedä ne kierrätykseen eikä vain suunnitella asiaa.

Kuka on vastuussa tekemisistäsi?

Viime kuukaudet Australiaa on puhuttanut väite, että Melbournea terrorisoivat "sudanilaisjengit". Sisäministeri jostain syystä kokee asialliseksi tätä väitettä levittää, vaikka faktapohjaisesti sudanilaiset tekevät 1% Australian rikoksista, 78% on ihan aussien ja uusseelantilaisten omia tekosia ja loput sitten eri kansallisuuksien. Täällä asuu n. 200 eri kansallisuutta, joten porukkaa on laidasta laitaan, suurin osa kunnollisia, osa vähemmän.

Tämä bloggaus ei ole asiasta rikollisuus siltään, vaan asiasta mitä "yhteisö" voi asialle tehdä - vai voiko juurikaan? Nimittäin näitä sudanilaisuutisia siivittää aina some-kansan vankka vaatimus, että sudanilaisyhteisön tulisi puuttua asiaan ja ratkoa ongelma yhteisönsä sisällä. Samaa linjaahan kuulee aina, kun johonkin tiettyyn etniseen tai kulttuuritaustaan kuuluva tekee rikoksen: miksei X-yhteisö puutu asiaan, tuomitse rikoksia, estä niitä tapahtumasta? X-yhteisö on selvästi kokonaisuudessaan rikollinen, koska ei estä jäseniään rikkomasta lakia. Näkyvin esimerkki varmasti tällä hetkellä on, miten muslimeista puhutaan, mutta X:n voi korvata ihan millä vain taustalla.

Kuulun itse ns. suomalaisyhteisöön Perthissä ja olen mielestäni jonkinsortin yhteisövaikuttaja eli aktiivinen järjestämään tapahtumia ja kokoontumisia suomalaisille. Eniten suomalaisia kerralla olen täällä tavannut Suomi-koulun ja Suomi-kirkon yhteisesti järjestämillä Suomen 100-vuotisjuhlilla viime joulukuussa - n. 170 ihmistä. Mutta, ovatko nuo 170 koko Perthin "suomiyhteisö" ja mitä se edes tarkoittaa? Täällä on suomalaisia tai suomalaistaustaisia monesta syystä, eikä missään ole tilastoa, paljonko meitä palloilee Perthissä yhteensä.

Osa käy ja lähtee esim. välivuodella, Working Holidaylla, etätöitä tekemässä, tai expattina jonkin firman lähettämänä. Osa asettuu aloilleen hieman pidemmäksi aikaa, opiskelemaan, työskentelemään, perhettä perustamaan. Osa on ollut Perthissä vuosikymmeniä, muttei ole kokenut tarvetta verkostoitua muiden suomalaisten kanssa, tai ainakaan sellaisten kanssa, jotka ovat tulleet paikalle myöhemmin. Oma arvioni Perthin seudun suomalaisista liikkuu missä vain välillä 200 - 1000 riippuen siitä, kuka lasketaan tai kuka haluaa tulla lasketuksi mukaan. Ovatko turistit suomiyhteisöä? Entä toisen tai kolmannen polven suomalaiset? Tai ne, jotka eivät koskaan osallistu mihinkään  yhteisiin juttuihin, kun heillä on omatkin paikalliset ei-suomalaiset piirit?

Suomiyhteisö ei ole sen enempää olemassa yhtenäisenä, yhteisesti asioista päättävänä heimoneuvostona kuin sudanilais- tai muslimiyhteisö.

Jokaisella tiettyyn taustaan tai ryhmään kuuluvalla on omat ympyränsä, eikä sama kieli- tai kulttuuritausta takaa, että kaikki tuntevat kaikki, tulevat kaikkien kanssa toimeen, noudattavat samoja tapoja tai jakavat jonkinlaisen saman yhteisen johtajan, joka sanelee, miten eletään. Jopa uskontokunnittain ihmisten välillä on rajuja eroja ja yksi muslimi tai yksi kristitty voi olla vakaumuksestaan ja elämäntavastaan ihan eri mieltä kuin toinen muslimi tai toinen kristitty.

Seuraa esimerkkitarina aiheesta, mikä on yksilön ja yhteisön suhde tilanteessa, jossa yksilö tekee idioottimaisen tai moraalisesti väärän päätöksen. Tarina on palasteltu yhteen täällä kuulemistani tositarinoista (ei tosin vain suomalaisille tapahtuneista).

Pekka muuttaa Perthiin toiveikkaana uuden uran ja uuden elämän suhteen, onhan hän kuullut kaupungista paljon hyvää tutuilta, jotka ovat jo sinne työllistyneet. Pekka aloittaa työnmetsästyksen Working Holiday-viisumilla ja pian tärppääkin. Ammattinsa vuoksi hän pääsee kokiksi ravintolaan. Pekka puurtaa pitkää päivää ja hyväksyy sen, että lakisääteisiä penalty rates eli ilta/sunnuntaikorvauksia ei makseta, koska yrittäjä vakuuttaa, että sponsoroi Pekalle työviisumin WH:n päätyttyä. WH:lla kun saa työskennellä vain 6kk yhdelle työnantajalle, kun taas työviisumilla viisumityypistä riippuen 2-4 vuotta, jopa pysyvästi Australiaan jääden.

Viidennen kuukauden kohdalla Pekkaa alkaa ahdistaa, kun viisumia ei näy eikä kuulu, mutta yrittäjä vakuuttelee, että paperityö on ihan käynnistymäisillään. 6kk tulee täyteen ja yrittäjä toteaa, ettei pystykään sponsoroimaan Pekkaa, voivoi, kiitos ja ei muistella pahalla.
Alkaa taas armoton työnmetsästys.

Työtilanne on huonontunut eikä Pekalle löydy vakipaikkaa ravintoloista, pelkästään satunnaista keikkaa, joka ei kata vuokraa ja elämistä. Aiempien kesätöidensä ansiosta Pekka löytää Gumtreestä eli nettitorilta paikan brick layerina eli muurari-laatoittajana. Homma ei ole lupauksista huolimatta ns skilled muurausta vaan hän lähinnä avustaa muuraria, sekoittaa betonia ja kantaa sementtisäkkejä ja painavia tiilipakkauksia päivät pitkät jopa +37 asteen helteissä. Tälläkin kertaa on puhetta sponsoroinnista, mutta Pekka on viime kerrasta viisastunut ja ottaa selvää myös muista viisumivaihtoehdoista voidakseen jäädä maahan WH:n jälkeen. Mahdollisin väylä on TAFEssa eli ammattikorkeakoulussa opiskelu, mutta kurssit maksavat lähes kymppitonnin ja hänellä ei ole sellaisia säästöjä kasassa.

Työmaa ei ole paras mahdollinen. Pekka kuulee joka päivä kuittailua aksentistaan ja epäilyä, että hän on vähän jälkeenjäänyt, koska englanti ei aina luonnistu. Asiasta välittämättä hän tekee tuplavuoroja ja raataa ylitöitä niin paljon kuin ehtii - tämä firma sentään maksaa ylitöistä. Mutta, Pekka alkaa huomata ongelmia palkkakuiteissaan. Kaikkia tunteja ei olekaan maksettu, Pekan palkasta puuttuu jopa 15% useampia kertoja peräkkäin. Pekka valittaa asiasta ja firma lupaa tarkkaan tutkia palkkakuitit. Pekan casual eli tarvittaessa töihin tuleva työsopimus kuitenkin päättyy ja loppupalkka ei tule tilille ollenkaan. Lopulta yritys ei enää vastaa Pekan puheluihin eikä palkkaa näy, ei kuulu. Pekalta puuttuu vielä tonni tarvittavasta summasta TAFEen, jotta hän voi hakea uutta viisumia ja jäädä maahan. Maastapoistumispäivä lähenee joka hetki.

Täysin kypsähtäneenä kokemaansa kohteluun, Pekka tapojensa vastaisesti pyöräilee työmaalle yöllä, rikkoo munalukon ja varastaa työkalupakin, jonka sisällön tietää arvokkaaksi ja panttilainaamokelpoiseksi. Jos ei palkka tule, se otetaan itse, hän ajattelee, helteen sumentamin aivoin.

Kysymys: mitä suomiyhteisön tulisi tässä tilanteessa tehdä? Miten estää suomalaista kettuuntumasta ja ottamasta oikeutta omiin käsiin? Eritoten, jos kukaan muu suomalainen ei edes tunne Pekkaa tai tiedä hänen kokemastaan kohtalosta?

Tällä en väitä, että jokainen rikos on yhtä "mitätön" kuin Pekan, tai että rikoksia ylipäätään pitäisi jotenkin yrittää puolustella, pehmennellä tai ymmärtää. Ei tietenkään. Lähinnä pohdin, miten realistista on odottaa jonkinlaista yhteisöneuvosto-asiaanpuuttumista, kun sitä myyttistä yhteistä heimoa ja heimojohtajaa perustuen samaan kieleen tai synnyintaustaan ei itse asiassa ole?

Enemmistön edustajana on usein helppo unohtaa, että vähemmistöt(kään) eivät ole henkilökohtaisissa tekemisissä kaikkien tai edes suurimman osan kanssa omassa "yhteisössään". Edes 170-päinen suomiyhteisö ei pysty vastaamaan "omiensa" tekemisistä, miten silloin monituhatpäinen tai jopa monisatatuhatpäinen porukka? Kun suomalainen tekee Suomessa rikoksen, vaaditaanko kaikkia suomalaisia tuomitsemaan se, tai puuttumaan asiaan jotenkin? Yleensä ei, koska asiaanpuuttuja on oikeutetusti poliisi ja tuomari. Jos asia hoidettaisiin jotenkin muuten, "heimona", lähestytään uhkaavasti oman käden oikeutta ja lynkkausmahdollisuutta, jotka eivät mitenkään kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Oikeusvaltioon ei myöskään kuulu ajatus, että eri kansankerroksille tai ryhmille on eri oikeuskäytännöt.

Mutta tarkoittaako yhteisön paine oman käden oikeutta? Eikö se pikemminkin tarkoita vaikuttamista, asiaanpuuttumista ennakkoon, tilanteen hillitsemistä? Kyllä, parhaimmillaan. Tätähän koko ajan tapahtuukin kaikkialla maailmassa, kun esim perheet, naapurustot tai koulut yrittävät vaikuttaa lasten ja nuorten käytökseen positiivisesti. Ei kuitenkaan ole realistista ajatella, että esim Perthissä koulua käyvän suomalaisnuoren käytökseen vaikuttaa eniten "suomiyhteisö" sen oman lähiyhteisön sijasta: perhe, koulu, naapurusto, harrastuskaverit sekä yhteiskunta ylipäätään sääntöjensä, lakiensa ja ohjeidensa muodossa.

Pointtini ei ole, etteikö yhteisöön kuuluminen ole tärkeää, tai etteikö samaan kieli-, uskonto- tai kulttuuritaustaan kuuluvilla ole keskenään verkostoja. Pointti on, että vähemmistöjen kohtelu "heimoina" ei ole hedelmällistä eikä realistista. Kuulumme kaikki moniin eri yhteisöihin ja kaikkein tärkein moraalikoodisto tulee maan laista, koska se on ainoa, jota voidaan lakiteitse velvoittaa noudattamaan.

Miten todennäköistä on, että suomalainen aktiivisesti puuttuu toisen tuntemattoman suomalaisen elämään, kun bussissa viereen istuminen on haaste? :D