Kun elämä antaa sitruunoita

When life gives you lemons, make lemonade.  

Kun elämä antaa sitruunoita, ota Citroen. Selitän tuonnempana, mitä oma versiomme sitruunatarinasta tarkoittaa.

Olen pari viimeistä kertaa kirjoittanut siitä, miten olemme "jumissa" täällä Euroopassa, koska Australia on lukinnut rajansa niin tiukkaan, että kansalaisillakin on vaikeuksia palata. 

Aiheesta kirjoittamalla sain aikaiseksi melkoisen peemyrskyn Suomalaiset Australiassa-keskustelupalstalla, koska muutamien mielestä olen turhasta valittaja, en ota vastuuta omasta elämästäni vaan ulkoistan sitä Australian valtiolle, nillitän ihmisoikeuksista vaikkei kotimaahan paluun rajoittaminen nyt mitenkään ole ihmisoikeuskysymys, ja tulipa sellainenkin kommentti, että avautumalla tästä asiasta olen muuttanut koko edellämainitun keskustelupalstan henkilökohtaiseksi terapiasohvakseni. Huhhuh. Myllytyksen jäljiltä ei hetkeen huvittanut kirjoittaa mitään. Mutta palataan satulaan kuitenkin.

Teoriassa saisimme Aussilaan lentää vaikka heti, paluulupa on haettuna ja saatuna WA:n poliisilta (korona-ajan toimi). Kuitenkin jo aiemmin kerroin, että paluu on teknisesti vaikeaa ellei mahdotonta, koska lentoyhtiöitä koskevat tiukat matkustajamäärärajoitukset ja sen seurauksena lippuhinnat ovat pilvissä. Kuten sadoilta ellei tuhansilta muilta, meiltäkin on peruttu lennot kahdesti, rahanpalautuksia yhä odotellen. Uusia emme uskalla nyt heti ostaa juuri siksi, että mitään taetta ei ole, että lennot lennetään.

Tällä viikolla asiassa on alkanut tapahtua edistystä, sillä The Independent, CNN ja ranskalainen Figaro-uutislehti kirjoittivat, muiden muuassa, laajasti aiheesta aussit hylättyinä maailmalle. Kaiken lisäksi n. 5000 aussia on käynnistämässä ryhmäkanteen valtiota vastaan rajasulkujen johdosta ja jopa Amnesty International kerää adressia haaksirikkoaussien puolesta. 

Tämä kaikki negatiivinen julkisuus sai Ozlandian poliitikot toisiin aatoksiin ja narratiivi muuttui niin, että "mehän tuomme kaikki kotiin jouluksi". Flight cappeja eli matkustajamäärärajoituksia aletaan nostaa portaittain ja Perthiin saa lentää lokakuun lopusta lähtien n. 1000 matkustajaa viikossa nykyisen viidensadan sijaan. 

Tämä kehitys ei kuitenkaan tapahtunut vaivatta ja matkalle on mahtunut vaikka millaista kapulaa. Esimerkiksi se, että osavaltiomme Länsi-Australian pääministeri keksi ehdottaa, että laitetaan kaikki palaajat karanteeniin Joulusaarelle, tuhansien kilometrien päähän avomerelle, surullisenkuuluisaan pakolaiskeskukseen, jossa tällä hetkellä säilötään karkotusta odottavia rikollisia. Että sinne puolitoistavuotiaan taaperon kanssa piikkilankojen taa? Kyllä lämmittää mieltä ja rohkaisee jatkamaan lentolippujen ostoyrityksiä.

Olen nyt puolitoista kuukautta murehtinut tätä asiaa, herännyt yölläkin pohtimaan, miten pääsemme kotiin. Mutta liika on liikaa. 

Tämän viikon uusista käänteistä tietämättä teimme päätöksen, että jäädään suosiolla odottamaan parempaa aikaa Perthiin paluuseen. Meidän piti ilmoittaa jotain vuokralaisellemme riittävän ajoissa, joten lokakuun lopulle venytettyä vuokrasopimusta jatkettiin vielä tammikuulle asti. Näin saamme hengitysvaraa seurata, miten tilanne elää ja minne hittoon meidät aiotaan työntää karanteeniin ja paljonko koko hässäkkä tulee meille maksamaan. Neuvottelen parhaillaan työnantajan kanssa etätyömahdollisuudesta. Jos onnistuu, hyvä. Jos ei, sitten eletään säästöillä ja penninvenytyksellä, kuten tähänkin saakka. Väliaikatöitä voi toki etsiä myös, mitäänhän siinä ei menetä. 

Nyt siihen sitrus-Citroeniin, viimein. 

Saimme E:n 99-vuotiaalta mummolta lainaan 20 vuotta vanhan, kauppakassimallisen Citroen C3:n. Siihen mahtuu yksi matkalaukku, kaksi reppua, kolme matkustajaa sekä yhdet yhdistelmärattaat, jos ne kasaa mahdollisimman pieniksi ja ahtaa etupenkille. Ja suunnaksi Etelä-Ranskan ympäriajo. Jotain me kierretään, jos ei maapalloa niin edes yhden maan yksi kolkka, kissavieköön. 

Kun olimme jo Toulousessa asti, päätimme, että nyt ajetaan sinne Portugaliin, jossa meidän piti viettää syntymäpäivääni huhtikuussa ja jonne (myös) lentomme ovat peruuntuneet kahdesti.

Pelottaako Ranskan, Espanjan ja Portugalin tautitilanne, sehän on Suomea ja Australiaa rajumpi?

Liikumme omalla autolla omassa kuplassamme, kaikkialla on maskipakko joko julkisissa sisätiloissa tai ihan kaikkialla, puistot ja kadut mukaanlukien. Kauppoihin mennään käsidesipisteen kautta. Eteläeurooppalaiset ovat lopettaneet poskisuudelmat ja siirtyneet kyynärpäätervehdyksiin tai vilkutuksiin, maailmankirjat ovat sekaisin. Uutisia vahdimme haukkana ja kaikki eteentulevat lockdownit tietysti tulee kiertää. Niitä on näillä näkymin suunnitteilla Madridiin, Bordeauxiin ja Marseilleen. 

Omassa Citroen-kuplassa elely ei tietenkään ole syy ottaa liian rennosti. Pidämme maskeja kaikkialla, käsidesiä kuluu, otamme etäisyyttä muihin ja pysymme poissa väkijoukoista. Enemmistö käyntikohteistamme on ulkona, kuten Nazaren majakkarannan (Portugalissa) maailman suurimmat aallot. Ranskaan anoppilan turvapaikkaan palaamme ensi viikolla. 

Jos Australian valtio on ollut nihkeä ottamaan vastaan omia kansalaisiaan, aussit ulkomailla ovat mobilisoituneet auttamaan ja meillekin on netin tukiryhmässä tarjottu mm. ilmaista majoitusta vaikkapa Kroatiasta, jos sinne päätyisimme. Meillä ei toistaiseksi ole hätäpäivää majoituksen suhteen, sillä sukulaiset ovat (yhä vielä) tyytyväisiä meidän vierailuistamme. Mutta on aina helpottavaa tietää, että jelppiä on saatavilla. Ja moni on joutunut turvautumaan ventovieraisiin, kun expat-elämä onkin tullut tylyyn päätökseen viisumin loputtua, töiden loputtua tai äkillisen sairastumisen tai talousvaikeuksien vuoksi. Koronavuosi kun ei ole ollut normaali tai helppo kellekään. 

Olen alkanut jopa kallistua sille kannalle, että koronatilanteesta huolimatta elämämme on helpompaa täälläpäin palloa juuri nyt, kuin se olisi Australiaan palattua. Ainakin saamme suht vapaasti yhä liikkua, vaikka karanteeneinkin, eikä lupia maasta poistumiseen tarvitse anella byrokraateilta kuten Aussilassa. Tilanteen jatkuminen hamaan tulevaisuuteen on itselleni vaikeinta hyväksyä, eli mitään päättymispäivää ei ole annettu sille, milloin matkustaminen vapautuu edes aavistuksen. Nyt tilanne varmaan kiristyy taas entisestään, kun Euroopassa eletään taudin toista aaltoa. 

Ei voi kuin taas toistella, että kylläpä tästä irtiotosta tuli varsinainen ankkurit-irti-vuosi, ja pidempikin pätkä. No, kokemusten laariin kaikki!

Keskiaikainen linnoituskaupunki Carcassone ja normivarustus koronavuonna 2020. Alla uusi suosikkikaupunkini Bilbao, kuuluisa Guggeinheimin museo mukaanlukien.

Yllä ja alla: ranskalaista historiaa - elävää nykypäivää.

Yllä: Portoa tutkimassa. Alla: Nazaren ranta, maailman suurimpien surffiaaltojen koti. Aallokko yltyy jopa 30-metriseksi!

Aussit jumissa ulkomailla

Laitetaanpa lyhyt tilapäivitys.

Paluulentomme Perthiin on taas peruttu, lokakuun lopulta. Se peruttiin kaksi kuukautta ennakkoon. En ole koskaan törmännyt tällaiseen ennen, sillä peruuntumiset normaalisti johtuvat odottamattomista syistä, kuten laiteviasta tai säästä. 

Meillä on nyt rahaa kiinni sen verran paljon peruuntuneissa ja matkatoimistomme vararikon vuoksi "kadonneissa" lipuissa, että emme juuri tällä hetkellä pysty tai uskalla ostaa uusia lippuja, ennenkuin jostain tulee palautusta. 

Olen tietysti käyttänyt kaikki mahdolliset reitit - lentoyhtiön asiakaspalvelu, luottokorttiyhtiö, vararikkoa hoitava administrator (en tiedä mikä se on suomeksi). Viimeisimmät liput palautetaan tottakai, mutta aiemmin ostetuista emme välttämättä näe palautuksia aikohin, jos koskaan. Palautusten käsittely vie kuitenkin aikaa. Ainut, mitä voimme juuri nyt tehdä, on vain istua ja odottaa. Yhä lisää. 

Australian mediassa, ja myös kansainvälisesti, kaltaistemme tilanne on alkanut saada näkyvyyttä ja empatiaakin. Tähän saakka narratiivi eli "virallinen tapa puhua" on ollut, että olemme huithapeleita vastuuttomia lomailijoita, jotka emme vain tajunneet tai välittäneet, että kotiin Australiaan pitää palata HETI maaliskuussa, kun rajat suljettiin. 

Tuossa unohtuu, että virallinen ohje Australian valtioltakin oli: tule kotiin heti, PAITSI jos voit turvallisesti pysyä missä olet. Silloin pysy paikallasi, jotta pandemiaa ei ainakaan ruokita enempää, eikä aiheuteta kestämätöntä painetta karanteenisysteemille. 

Tuhansilla ausseilla on ollut tuhansia syitä pysyä paikallaan, vaihdellen työpaikasta perheen elantoon, sairastumisiin, taloudellisiin järjestelyihin, talon myyntiin, raskaana oloon jne. Realistisesti kun miljoona (!) ihmistä ei voi silloin hypätä, kun käsketään. 

Ausseja on ulkomailla noin miljoona. Heistä 300 000 on jo palannut Australiaan maaliskuun ja elokuun välillä ja eri tilastotietojen mukaan 20 000 - 100 000 yrittää yhä epätoivoisesti päästä kotiin. Teoriassa kaikkien pitäisi olla kotiutettu jotakuinkin helposti, koska Australia päästää maahan 4000 ihmistä kuukaudessa. Valitettavasti valtiovetoinen suunnittelu/määräily ei käy lainkaan yksiin yksityisten yritysten toimintamallien kanssa ja noita 4000 kuukausipaikkaa ei ole allokoitu vielä kertaakaan tehokkaasti. 

Lentoyhtiöt ottavat kyytiin eniten maksavat ja jättävät rannalle "halvat paikat" ostaneet. Asiaa vaikeuttaa, että valtio ohjaa lentoyhtiötasolla, mitkä yhtiöt saavat lentää Australiaan ja montako ihmistä kukin kone saa tuoda. Tämä kuulostaa niin monimutkaiselta himmeliltä, että ei ihme, että lippuja myydään ja perutaan aivan sokkona. 

Nyt jopa Australian karanteenihotellit ovat alkaneet anoa valtiolta, että päästäkää lisää ihmisiä sisään. Uutisten mukaan hotellihuoneista on käytössä alle 10% eikä yksikään sairaala ole millään lailla ylikuormittunut koronan vuoksi. Esimerkiksi Länsi-Australiassa ei ole ollut yhtään koronatapausta hotellikaranteenin ulkopuolella sitten huhtikuun. Matkailuala on kärsinyt jopa 90% laskun tulonlähteissä, sillä kotimaan matkailu ei riitä paikkaamaan tilannetta - etenkin, kun edes oman maan kansalaisia ei päästetä palaamaan. 

Eli näin tiukkoihin rajoituksiin ei vaikuta olevan muita syitä kuin poliittinen kilpailu: jokaisen osavaltion johtaja haluaa olla se, joka sanoo, että minun alueellani ei ole yhtään tautitapausta. Aussilassa on useita osavaltiovaaleja tulossa lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana, joten johtoasemasta nauttivat poliitikot eivät halua keikuttaa nyt venettä mitenkään, vaan vetää tiukkaa linjaa vaikuttaakseen määrätietoisilta ja päteviltä jatkamaan. 

Senaatti debatoi asiasta tänään ja nähtäväksi jää, onko jotain muutosta tulossa. Eilen uutisoitiin, että hätäapuna valtio alkaa myöntää pieniä lainoja ulkomaille jumittuneille ausseille, tiukoin kriteerein tottakai. Miten tämä auttaa pitkäaikaisesti, ei ole tiedossa. Monilla on jo paljonkin luottokorttivelkaa ja velkoja sukulaisille ym, jotta ovat pystyneet pärjäämään viimeiset kuukaudet, kun lentoja on jatkuvasti peruttu. Ensimmäinen vastaus olikin, että emme tarvitse lisää velkaa, tarvitsemme reitin kotiin. 

Henkilökohtaisesti olemme alistuneet siihen, että kotiin ei ole juuri nyt pääsyä. Millä menet, kun minkään kyytiin ei pääse? Olemme onnekkaita sikäli, että meillä on paikka, missä asua, tosin ikuisesti emme voi sukulaistenkaan venymiseen ja vierashuoneisiin nojata. 

Yritämme keskittyä nauttimaan alkusyksystä Ranskan maisemissa. Toisaalta tiedostamme olevamme tavallaan onnekkaita, olemmehan kaksoiskansalaisia, joten meitä ei uhkaa muille jumittuneille ausseille tyypillinen huoli, viisumin loppuminen. Toisaalta tällaisessa limbotilanteessa roikkuminen, kun tulonlähteiden kuivuminen uhkaa jatkuvasti, väkisinkin vaikuttaa mielialaan. 

Työpaikkani on ollut äääääärimmäisen joustava ja ymmärtäväinen ja olen saanut käyttää jopa kaikki palkalliset sairaslomapäivät, joten jotain rahaa vielä tilille liikkuu. Sen jälkeen edessä onkin palkatonta vapaata ja mahdollisesti jonkin vuokratyön etsiminen Ranskasta. Harmi vaan, että työttömyys on nyt korkeaa kaikkialla ja me tuskin olemme työnhaussa etusijalla, kun valittavana on paikallisiakin hakijoita. Toki E puhuu Ranskaa ja on täältä kotoisin, mutta hänen työkokemuksensa on viimeisten 12 vuoden ajalta ulkomailta. 

Onneksi sentään maktabudjettimme, säästömme, ovat vielä puolittain tallella, koska sitä suurta maailmanympärimatkaa ei koskaan tapahtunutkaan. 

Haluaisin päättää tämän johonkin inspiroivaan ja tsemppaavaan mietteeseen, mutta näköjään sekin päivä on koittanut, kun minusta loppuu tsemppihenki. 

Australialaiset jumissa poissa kotoaan-nettikartta. Tässä eivät kaikki 100 000 ole mitenkään, mutta havainnollistaa tilannetta kuitenkin. Mielenkiintoisesti ausseja on jumissa myös Australiassa, koska maansisäinen liikenne on sekin lyöty kiinni: osavaltiorajoja ei saa ylittää kuin luvalla ja karanteenin kautta. Joten moni on jäänyt "väärään" osavaltioon esim. vierailtuaan sairasta sukulaista katsomassa. 

Australian tilanne antaa ensikäden infoa siitä, miten modernia mobiilia maailmaa ei pysty noin vain sulkemaan ilman kerrannaisvaikutuksia: taloudellisia, terveydellisiä, mielenterveydellisiä. Australiassa on jo nähty ensimmäiset kuolemantapaukset rajasulkujen vuoksi: raskaana ollut äiti menetti kaksosvauvoistaan toisen, kun ei päässyt osavaltiorajan yli hoitoon ajoissa. Yksi henkilö on kuollut hotellikaranteenissa sairaskohtaukseen. Ja itsemurhat koko maassa lisääntyvät.

Miten kauan tällaista voi realistisesti, saati inhimillisesti, jatkaa?

Aussit jumissa maailmalla. Remove the Cap - kartta.