Ulkopuolinen

Kukkuluuruu, elossa ollaan, hiljaiselosta huolimatta. Sitten viime postauksen olen/olemme pääasiassa sairastelleet, sillä Perthin ennätykselliset sadeaallot ja Etelämantereelta kumpuavat kylmät rintamat yhdistettynä päiväkodissa jatkuvasti kiertäviin pöpöihin eivät ole olleet iisipiisi meidän perheen immuniteetille, ainakaan allekirjoittaneelle. Poika ja mies sairastuvat hetkeksi ja pongahtavat takaisin energisiksi itsekseen muutamassa päivässä, kun minä köhin, röhin ja niistän ainakin pari viikkoa putkeen, kunnes kierros alkaa alusta. 

Tällä hetkellä lähinnä lasken päiviä siihen, kunnes a) kevät kunnolla koittaa ja b) päiväkodissa tulee vuosi täyteen. Kuvittelen näes, että ilmojen lämmetessä pöpökavalkadi maagisesti kutistuu kierrosta, ja taaperon oltua vuoden hoidossa marraskuun puolivälissä tällä on kattava immuniteettikirjasto, eikä joka helkutin bakteeri ja virus perusta uutta kotia meille.

Uudesta kodista puheenollen. Olemme asettuneet uuteen kotiimme hyvin ja olen itse asiassa alkanut viihtyä täällä lähiössämme, jota aluksi vierastin. Ei täällä olekaan niin kamalaa. Hyvät palvelut lapsiperheelle, mukavan vehreä ympäristö, lähiökeskustassa kirjasto kahvilalla ja crechellä eli lapsiparkilla, näillä pärjää. Tätäkin kirjoitan kyseisestä kirjastosta.

Myös työnkuvani muuttui. Minut siirrettiin tutkimustiimiin, johon olen tähdännyt jo kauan, jes! Nyt alan tutkia yhteiskunnallisia ongelmia, joihin osavaltion tulisi jotenkin tai paremmin puuttua, kuten lasten ja nuorten ongelmat, kotiväkivalta ja kodittomuus. Tämähän ei tietenkään sinällään kuulosta miltään juhlan paikalta, koska ongelmat ovat vakavia eikä niistä lukeminen tai kirjoittaminen ole mitään hupia - itse asiassa välillä niin raskasta, että on pakko vetää kävelylenkki korttelin ympäri adrenaliinia tasatakseni. Kuitenkin itseäni motivoi kovasti tieto, että tekemäni työ voi vaikuttaa tuhansien muiden elämään parantavasti, isossa mittakaavassa ja vuosikymmenienkin päähän.

Osin sairastelusta johtuen, toisaalta koronarajoitusten vuoksi, blogini potee pientä identiteettikriisiä. Kirjoitusmotivaatio putputtaa tällä hetkellä huuruilla täyden tankin sijaan, mikä ehkä on normaaliakin nyt kun bloggausta tuli täyteen 10 VUOTTA kesäkuussa. Aiheita pongahtelee edelleen mieleen, mutta tuntuu vaikealta tarttua niihin täyden tekstin verran. Mitä oikein tästäkin sanoisin, onko minulla asiaa, jota joku muu ei ole jo kattanut? Lisäksi Perthin eristäytyminen muusta Australiasta ja maailmasta koronasyistä on saanut minut hyvin kriittiseksi täkäläistä politiikkaa ja koronalinjaa kohtaan, joten on hankalaa hypettää niitä hyviä puolia, joita edelleen maassa kuitenkin on.

Australian tiukka rajasulku on kestänyt nyt reippaasti yli puolitoista vuotta, joten moni lentoyhtiö on lakannut lentämästä Australiaan kokonaan. Jäljellejääneet operoivat muutamia hassuja lentoja, lähinnä rahtikoneina. Pullonkaulasta johtuen Australiaan paluuta yrittävien lippuja perutaan ja uudelleenbuukataan nyt ensi vuodelle. Eli pitkät on jonot! Poishan täältä ei edelleen pääse kuin erittäin painavista syistä (mm. lähisukulaisen saattohoito tai hautajaiset) ja siihen pitää anoa kirjallinen lupa kuin Itä-Berliinissä konsanaan. 

Teoriassa matkustuksen tulisi hivenen helpottua ensi vuoden alussa, kun Australian rokotuskattavuus on riittävä, vähintään 80%. Toisaalta hallitus on munaillut rokotekampanjan kanssa jatkuvasti ja rajapyykkejä on siirretty moneen otteeseen, eli en itse usko ollenkaan, että se mitä nyt on tiedotettu ja luvattu, takuuvarmasti pitää. Etenkin kun Australia yhtenä maana on johtajuudeltaan ja päätöksiltään hajonnut ja jokaisen osavaltion johtaja vetää omaa linjaansa välittämättä siitä, mitä pääministeri tai maan hallitus tiedottaa/päättää/haluaa. Länsi-Australia on julkisesti ilmoittanut pitävänsä rajat kiinni pidempään kuin muut osavaltiot ja tavoittelee jopa 90% rokotekattavuutta, ennenkuin matkustus minnekään mahdollistuu. Milloinhan lie tuo tapahtuu... Tällä hetkellä Länsi-Australian rokotekattavuus on 40% täysin rokotettujen osalta ja joka viikko kattavuus nousee 1%. Kuitenkin tämä luku koskee vain yli 16-vuotiaita, kun tuo 90% tavoite koskisi kaikkia yli 12-vuotiaita. 

Syntyperäiset aussit eivät näytä käsittävän, miksi ihmeessä on ongelma, että maasta ei pääse ulos eikä sisään.

Vain kahdella kolmesta aussista on passi eli kolmasosa ei ole koskaan tai viime aikoina poistunut maasta, eikä valtaväestölle tunnu avautuvan, miksi "merten taa" pitäisi päästä nyt, kun siellä riehuu tappava tauti joka teilaa sinut heti jos rajan yli astut - näin maailmantilanne on täällä mediassa maalailtu. 

Minusta on tullut somessa rajasulun epäreiluuden äänitorvi ja peräti jonkinsortin vapaustaistelija, sillä saan ajoittain yhteydenottoja tuntemattomilta Messengerissä, voisinko jotenkin infota tai auttaa heitä lähtemään maasta. Ihmisiä turhauttaa matkustuslupaprosessin monimutkaisuus, byrokraattisuus ja läpinäkymättömyys. Jotkut saavat luvan, toiset eivät, vaikka hakemus olisi käytännössä identtinen tai sama hakemus lähetetty tusinan kertaa: 11 kertaa hylätään, 12. onnistuu. 

Asiaa pahentaa, että Australian pääministerin kanssa samaan kirkkoon kuuluva pastoripariskunta sai poistumisluvan nouproblem, kun normikansalaiset eivät saa lupaa sisään tai ulos vaikka syynä olisivat syöpähoidot, adoptio, tai se, ettei ole nähnyt omia lapsiaan lähes kahteen vuoteen. Lupia sisään ja ulos näyttävät saavan myös B-luokan julkkikset, raharikkaat sekä ex-poliitikot, jotka matkustavat yhä valtion piikkiin jahtaamassa korkeita palleja ulkomaisissa vaikuttamiselimissä. 

Olen viime kuukaudet todella vakavasti painiskellut sen kanssa, miten tämän maan johtoporras ja johtosysteemit voivat olla niin kaksinaismoralistisia. Olen myös ensimmäistä kertaa sitten tänne muuttoni selkeästi erottuva ulkopuolinen: muualta tullut, puhun aksentilla, olen näkyvästi ja äänekkäästi eri mieltä enemmistön kanssa siitä, miten maan asioita tulisi hoitaa. Aina kun koronarajoituksista tulee missään puhetta, joudun ensin hieman tunnustelemaan, mikä on vastapuolen tilanne ja kanta. Rajasulkua kritisoimalla nimittäin saa helposti rokotevastustajan/sekopäisen yhteiskunnan vaarantajan leiman, vaikkei näistä olisi kyse ollenkaan - olenhan itsekin täysin rokotettu. 

Jotenkin kaikki nyanssit ja vivahteet ovat keskustelusta kadonneet ja ei saisi esittää esim. sellaista mielipidettä, että rajahärdellin voisi hoitaa paljon paremmin, vaikkapa valvotun kotikaranteenin kautta, jota nyt muutamissa muissa osavaltioissa varovasti testataan. Minulla on muutamia tuttuja, joiden kanssa ei voi ollenkaan alkaa asiasta juttusille, sillä heidän silmissään kyseenalaistan Isä Aurinkoista eli Länsi-Australian pääministeriä, joka "pitää meidät kaikki turvassa" kohtuuttomilla tiukoilla rajoituksillaan. Sama kaikissa muissakin sosiaalisissa tilanteissa eli vastaukseksi tulee välittömästi "olemme sentään onnekkaita (ilman koronaa)", kun yhtään erehdyn kommentoimaan, miten ikävöin perhettäni ulkomailla ja miten epäsuhtaiselta pitkä matkustuskielto tuntuu.

Kieroonkatsottu vähemmistöstatus ei ole kiva asia. Eristäminen ja ulkopuolelle jättäminen ovat olleet kautta aikojen rangaistuksia eri yhteiskunnissa ja syystä. Kukaan ei halua olla se, josta ei välitetä, jota ei kuunnella, jonka hyvinvointi tai mielipiteet eivät merkitse. 

Australian asukkaista kolmasosa on kotoisin muualta ja kahdella kolmasosalla on ulkomailla syntynyt vanhempi. Kuitenkin nyt kaikkien lyhytaikaisviisumilla olijoiden lähdettyä, Perthistä on tullut paljon vahvemmin "true blue Aussie" eli syntyperäisten tyyssija. En enää kuule päivittäin eri aksentteja, vahvasti murrettua englantia saati muita kieliä. Turistit ja kansainväliset opiskelijat ovat kadonneet - he eivät ole päässeet maahan puoleentoista vuoteen. Ravintoloissa ja kahviloissa on vain ausseja töissä, ei reppureissaajia tai ulkkariopiskelijoita, jotka ennen tätä alaa miehittivät. Minulta on alettu kysyä monen vuoden tauon jälkeen, olenko täällä lomalla, koska aksentillisen englannin kuuleminen on harvinaistunut niin paljon. Silloin tekisi mieli kiljua, miten luulet kenenkään lomailevan maassa ja osavaltiossa, joka ylpeilee sillä, että on porttien ja lukkojen takana, saari saaressa, fortress eli läpitunkematon linnoitus? 

Paradoksaalisesti Länsi-Australia aloitti juuri kalliin mainoskampanjan houkutellakseen työvoimaa itärannikolta ja Uudesta-Seelannista, sillä ammottava työvoimapula alkaa aiheuttaa jo riskejä eritoten sairaaloissa. Osavaltio kustantaa myös Isosta-Britanniasta saapuvien lääkärien ja hoitajien lennot, muuttokulut ja karanteenin, kun itsekseen muista maista yrittävät saman ammatin edustajat - jopa expat-aussit jotka haluaisivat palata Länsi-Australiaan töihin - eivät tänne pääse rajasulun aiheuttaman lentopullonkaulan takia. Herrantähen tätä tehottomuutta ja järjettömyyttä. 

Tämän postauksen alkuperäinen pointti ei ollut kuitenkaan pureskella tätä, epäilemättä ja selkeästi jonkinmoista traumaa. Ajatus oli julkaista väliaikatiedotus: en ole lopettanut kirjoittamista ja kyllä täältä edelleen pesee asiaa, kunhan toivun, jaksan, tokenen. En kuitenkaan voi kieltää sitä, että vuodet 2020-21 ovat vaikuttaneet tuntemuksiini ja asenteisiini Australiaa kohtaan, ei aina positiivisesti. Perthiin eli Elysiumiin paluu vuoden poissaolon jälkeen on aiheuttanut aika rajun kulttuurishokin. 

Kun aloitin tämän blogin, kirjoitin enimmäkseen pienistä huomioista, eroista, joita havainnoin Suomen ja Australian välillä. Miten täällä kaupassa ei punnita hedelmiä itse, tai miten taloista puuttuu eteinen ja siivouskomero (sekä triplaikkunat, eristys ja usein myös lämmitys). Miten suomalainen kahvipöytä- ja voileipäbuffet-kulttuuri yllättää ranskalaisen, tai kuinka aussisuomalaiset aina manailevat tuota mainittu eristyksen- ja lämmityksenpuutetta. Huomaan näitä eroja edelleen, mutta jotenkin ne eivät juuri nyt tunnu enää tekstin arvoisilta, kun on kaikki tämä iso muu meneillään. 

Ehkä vielä joku päivä saan kiinni arjen erojen ja pienten kummallisuuksien havainnoinnista, joka kuitenkin on harrastuksena hauska ja vähemmän kuormittava kuin yhteiskunnallisten ongelmien puinti, jota nyt työksenikin teen. Toivottavasti siellä muilla mailla mustikkaisilla menee mukavasti ja korona alkaa olla taaksejäänyttä elämää kaikille piakkoin!

Nuorna vitsa väännettävä. Barista- eli ammattilaiskahvikone kahvilan leikkimistä varten sekä kahvilan muuta tykötarpeistoa lapsille. Vastajauhettu kahvi on ausseille pyhä asia.

Länsi-Australia on niin vahvasti kaivosteollisuusseutu, että lapsillekin myydään hi-vis (high visibility)-työvaatteita, jotta he voivat leikkiä olevansa kuin isi tai äiti.