Tämän hetken hankalin kehityskulku suurkaupungeissa on jatkuva laajeneminen ja sen mukanaan tuoma liikennemäärien kasvu. Etenkin angloamerikkalaisissa maissa, mutta myös Euroopassa ja Aasiassa on hankaluutena, että kaupunkikeskustat näivettyvät uusien suburbioiden rakentamisen myötä. Suureen osaan näitä uusia esikaupunkeja ei pääse ilman omaa autoa, tai julkisliikenne on puutteellista. Siispä syntyy amerikankierre, jossa kaikki asuvat kaukana keskustasta kilometreittäin levittäytyvällä omakotitaloalueella, kaikki asiat hoidetaan autoilla, ostokset tehdään jättiostareilla, joilta ajetaan toisiin jättiostareihin, kaupunkikeskustaan jäävät vain suuryritysten konttorit ja/tai slummiutuvat alueet. Nykyään puhutaan jo exurbioista eli uusista asuinalueista aiempien esikaupunkien takana - ja jälleen etäisyydet ja liikennemäärät kasvavat. Monissa kaupungeissa kuolettuminen tai kurjistuminen uhkaa myös keskustaa lähimpänä olevia esikaupunkeja, kun hyvin toimeentulevat pakenevat yhä kauemmas ringissä.
Miksi ihmiset sitten muuttavat yhä kauemmas, vaikka se tietää pidempiä työmatkoja, enemmän tunteja autossa, lisää saasteita? Koska useissa kaupungeissa keskustan ja sen lähiseutujen rakennuskanta rappeutuu hitaasti mutta varmasti. Sijainnin takia kiinteistöjen hinnat ovat kovia, vaikka kunto on päästetty surkeaksi. Harva innostuu ostamaan omaa ja remontoimaan ylihintaista luukkua vielä kalliilla rahalla. Siispä rapistuneimmat talot jäävät vuokralaisille, koska jostain ne tulot on kiinteistönomistajien kaivettava, ja toisaalta, asuntojen kysyntä on piikissään. Kulahtaneiden asuinalueiden ilme näyttää usein likaisuuden ja hoitamattomuuden takia vaaralliselta, vaikka todellista riskiä ei olisikaan. Nuhruisuudesta syntyy kierre, jossa kaikki ne, joilla on valinnanvaraa (esim. mahdollisuus ostaa oma), välttelevät seutuja. Toki voi käydy niinkin päin, että keskustaa aletaan kohentaa isolla rahalla, kuten täällä Perthissä on alkanut tapahtua. Vanhoja rappioalueita puretaan, uusia pilvenpiirtäjiä ja kodikkaita asuin- ja asiointialueita syntyy tilalle. Uusiutuminen on kuitenkin hidasta, ja ne uudet keskusta-asunnot vasta ylihintaisia ovatkin! Eli pako exurbioihin jatkuu.
Täällä suuri osa 60-80-lukujen kerrostaloista on tiilirunkoisia, mikä ilmeisesti tekee niistä jokseenkin peruskorjauskelvottomia. Suomessa ei ole tavatonta nähdä betonikerrostaloa purettuna rankaan saakka, jolloin vanhan betonirungon päälle saneerataan täysin uusi talo. Täällä samaa ei voi tehdä, koska tiilet pitäisi käytännössä vaihtaa yksitellen. Ainut tehokas perusparannusvaihtoehto näyttää olevan purkaminen ja uuden teko tilalle. Ei aavistustakaan, miten ongelma aiotaan ratkaista, sillä se vaatisi jotakuta innokasta rakennusliikettä ostamaan koko kerrostalon kaikkine asuntoineen kaikilta yksittäisiltä omistajilta, ennen purku- ja jälleenrakennusurakkaa. Turvallisempaa on tutkailla tätä ongelmaa vain teoriassa ja paperilla, kuin olla itse mukana - ainakaan torakkaluukun asukkaana.
Anteeksi taas kun ängen tänne sun blogiisi kirjoittelemaan vertailevaa kertomusta, mutta tähänkin aiheeseen on vaikea olla tarttumatta ;) Enpä ole kaupunkisuunnittelun ammattilainen, mutta ehkä sitten harrastelija..
VastaaPoistaAnyway, koen että tilanne on monessa kaupungissa lähtenyt jo toiseen suuntaan - ihmiset hakeutuvat lähemmäksi keskustaa ja keskustan lähialueet virkoavat eloon. Näin on käynyt täällä ja monessa Yhdysvaltojen kaupungissa viime vuosina, mm. korkeiden energian (bensan) hintojen takia. Monen monet keskustan lähellä sijaitsevat alueet ovat täälläkin "gentrifikoituneet" nopeasti viime vuosina.
Kaupunkien maantieteellistä laajentumista tämä kehitys ei kuitenkaan pysäytä, mm. siitä yksinkertaisesta syystä että ihmisiä muuttaa kaupunkiin enemmän kuin mitä keskustan lähelle ehditään rakentamaan - Melbourneen muuttaa noin 1700 ihmistä joka viikko, joka on jokseenkin älytön tahti; kaupunki nielee vajaan Lahden kaupungin verran asukkaita joka vuosi. Plus monet ihmiset haluavat ison talon pihalla, jota nyt ei vaan keskustasta tavallisen kuolevaisen hinnoilla löydy, joten ihmiset ovat valmiita kulkemaan pidempiä työmatkoja.
Ainakin täällä Melbournessa "lähellä" (n. 20km säteellä keskustasta) olevien lähiöiden palvelu- ja eloisuustilanne on aivan eri luokkaa kuin USA:ssa ja Suomessakaan. Kaikki palvelut löytyvät läheltä ja pikkukaupat kukoistavat lähiöissäkin.
Exurbeissa tilanne on sitten ainakin alkuun eri; aika näyttää minkälaisia alueita uusista alueista muodostuu.
Toivoa sopii että tulevaisuudessa yhä useammat firmat suhtautuisivat suosiollisemmin etätöihin - monille se olisi teknisesti mahdollista jo nyt, mutta firmojen käytännöt eivät sitä aina salli. Runsaat etätyömahdollisuudet ja/tai joustavat satelliittitoimistotilat lähiöissä auttaisivat paljon turhaan liikkumiseen.
Ei tarvitse aktiivisuutta pyydellä anteeksi - päinvastoin hyvä, että aiheet kiinnostavat!
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa noissa huomioissa; voisi sanoa, että toi mun kuvaama tilanne on taaksejäävää vaihetta (1980-90-l) ja nyt 2000-l mittaan on lähtenyt kehitys toiseen suuntaan, eli keskustoja ja noita vanhoja lähiöitä on lähdetty elävöittämään onnistuneesti. Lähinnä ehkä Suomessa tilanne laahaa jäljessä, ja kaupunkirakenne leviää pikemmin kuin "eheytyy" virkamieskielellä. Kerran yhdessä seminaarissa Suomessa näin kalvon, jossa oli Tampereen seudulle myönnetyt poikkeusluvat rakentaa kaavoittamattomalle alueelle. Niitä on satoja, ellei tuhansia vuositasolla - ihmiset nyt vaan tykkää rakentaa järvenrantaan luonnonhelmaan. Tuo isojen pihojen toive selittää omakotimaton leviämistä myös täällä, tottakai.
Täkäläisten lähiöiden eloisuus ON yllättänyt myös minut, Usa/Kanada-pohjalta sekä Suomeen verrattuna. Kivaa kun joka asuinalueella on omaa luonnetta, omia lähikauppoja ja jopa kahviloita. Käykää ihmiset niissä lähikahviloissa, että elävät :) Ettei mene Suomeksi, jossa on vain lähiöpubeja.