Taas lähti mies erämaaleiriin töihin ja itsekseni jäin - kämppäkaverit toki edelleen ovat saman katon alla - tänne cityyn. Nyt onkin hyvää aikaa uppoutua väitöskirjan tekoon, kun vain saisi aikaiseksi. Alku aina hankalaa, lopussa tohtorinmiekka seisoo ja niin päin pois. Mutta asiaan. Western Australian osavaltio käytännössä pyörii kaivosalan ympärillä, ja luonnonvara-alat (mineraalit, rautamalmi, maakaasu, öljy, kulta, timantit) imuroivat tänne työvoimaa sekä interstate- että overseas-tasoilla, eli sekä koko maan mittakaavassa että merten takaa ulkomailta. Lyhenne FIFO tuli hyvin pikaisesti tutuksi, tarkoittaen fly in fly out - työtä, eli reissutyötä, jossa jossain luojanseläntakana sijaitsevalla työmaalla asutaan yhtäjaksoisesti yleensä viikosta kahteen ja vastavuoroisesti kotona oleillaan vapaalla viikko tai pari. Muunkinlaisia rostereita eli vuoroja on, jopa sellaisia, joissa työmaalla asutaan kuukausitolkulla, ja kotona vietetään vastapainoksi palautumiskuukausi. Nämä pidemmät vuorot käsittääkseni ovat käytössä lähinnä offshore-tehtävissä eli öljynporauslautoilla tai vastaavilla.
Kaikki eivät luonnollisestikaan kaivosalalle mahdu tai pääse, vaikka tunku ja hinku onkin kova. Työvoima kuitenkin kiertää sikäli, että esimerkiksi rakennus- ja koneteollisuusaloilta on jätetty pestit ja koneet seisomaan kaivosten kutsuessa, jolloin seuraavat onnekkaat pääsevät sitten näihin tyhjäksi jääneisiin tehtäviin. Esimerkiksi toiset house share - eli talonjakaja-kämppiksemme ovat varta vasten muuttaneet Perthiin Melbournesta päästäkseen leveämmän leivän syrjään kiinni. Täällä on korkeampien palkkojen ansiosta mahdollista vuolla sen verran kultaa vaikka rakennustarviketehtaassa, että toinen puoliso voi jäädä kotiin tulevaa perhettä hoitamaan, kun toinen uurastaa palkkashekkien perässä. Melbournessa kuulemma - kuten Suomessakin - yhden tulonsaajan perheillä on sen verran tiukkaa, ettei mieli tee jättäytyä yhden hankkijan varaan.
Miesvaltainen ala kuin luonnonlakina työllistää lisää miehiä, vaikka esimerkiksi jättimäisten kaivosrekkojen kuskeiksi valitaankin mielellään huolellisen ja varovaisen maineessa olevia naisia. Todennäköisin syy miesten ylivoimaan ovat epämukavahkot työolosuhteet, monien tehtävien fyysinen raskaus, sekä se, että töitä on tehtävä outbackissa, kaivos kun harvoin sijaitsee lähijunareitin päässä. WA:n osavaltiossa asuu kuulemani mukaan jopa kolmanneksen enemmän miehiä kuin naisia. Sinkkumiesten isot palkat johtavat siihen, että johonkin se kaikki ylipursuileva raha on törsättävä: teillä näkeekin varsin usein toinen toistaan ärhäkämpiä sporttiautoja, keskustan kaduilla viikonloppuiltaisin innokkaita juhlijoita, sekä lehdissä ilmoituksia, joissa toiveikkaat äkkirikastuneet bachelorit haluavat vuokrata ostamastaan uudenhulppeasta omakotitalosta huoneen jollekulle kivalle naiselle. Eräs Perthin nähtävyys, Burswoodin kasino elää kukoistuskauttaan, ja sitä laajennetaan ja remontoidaan parhaillaan isolla rahalla. Tosin kasinon kukkaroina toimivat myös monet Lähi-Idän ja Aasian raharikkaat, kuten öljysheikit.
Moni muuttaa Perthiin käydäkseen vuoden-pari tienaamassa säästöön, toki moni tulee jäädäkseen. Kaupunki onkin jossain mielessä kuin modernin ajan Klondyke, aina saluuloineen, strippiluolineen ja pokeripöytineen. Onneksi sentään meno ei aivan yhtä villiä ole, kuudestilaukeavia ei mukana kanniskella ja bandiititkin eli moottoripyöräjengiläiset operoivat kuulemma enimmäkseen Sydneyssä ja muualla itärannikkolla.
28.9.2011
27.9.2011
Pallon ympäri
Täällä on ollut viime päivät poikkeuksellisen kylmää, Perthiin iski viime viikolla sitkeä kylmä rintama ja sekä tuuli että sade riepottelevat armotta. Aamuisin herätään alle kymmeneen asteeseen (sisällä sentään peräti +16, kiitos täkäläisen tavan, ettei kannata turhaan yöllä lämmittää kun kerran peiton alla ollaan), ja päivän mittaan elohopea on parhaimmillaan noussut jonnekin +17-18 kieppeille. Mitään eroa suomalaiseen syyskuun loppuun ei huomaa. Paitsi että puut ovat alkaneet taas vihertää, pensaat, ruohot ja kukat kukkia, ja ihmiset vähentäneet vaatteita, vanhasta tottumuksesta arvatenkin. Ei ainakaan todellisten lämpötilojen mukaan. On vaikea ymmärtää, miten täkäläiset tarkenevat lähteä aamulla liikkeelle ilman sukkia varvastossuissa, shortseissa tai caprihousuissa. Samaan hengenvetoon on kyllä todettava, että on tämä suomalaisen silmin ollut talveksi harmiton, sillä täällä on kuitenkin pärjännyt vain ohuella takilla, ilman myssyjä tai villasukkia. Sormikkaat tosin kurjuudekseni hukkasin, ja ehkä joku topatumpi takkikin olisi ollut kätevä, jos olisin sellaisen tajunnut kesäkuussa ostaa. Nyt niitä ei enää myymälöissä roiku, vaan tilalla ovat bikinit. Eivät kylläkään liiemmälti houkuttele näillä säillä. Pakko sanoa, että viiman läpi töihin taisteltuani tekisi jo mieli kivahtaa aussikollegoiden ainaiseen huikkaukseen "sinähän pärjäät kylmässä, kun olet kerran Suomesta" että jos siitä olisin niin erityisesti pitänyt, olisin kai jäänyt sinne, EH? (loppua kohti nousevalla, läpikyllästyneellä äänellä).
Tietenkään en niin tee, koska kukapa haluaisi olla tyly kivoille ihmisille. Merkillepantava piirre ausseissa on - loputtoman iloisuuden, ystävällisyyden ja sosiaalisuuden lisäksi - että tämä sakki muuten matkustaa, ja paljon! Tuntuu, että jokainen on ollut viimeisen vuoden sisällä jossain kaukomatkalla, vähintään Singaporessa, Balilla tai Hong Kongissa; myös Kuala Lumpur, Dubai ja Uusi-Seelanti kokonaisuudessaan ovat tavallisia matkakohteita. Perthin suurimmat etniset vähemmistöt ovat britit, kiinalaiset, italialaiset ja eteläafrikkalaiset, joten moni käy matkojen päässä sukuloimassa tai muuten vain esi-isien kontuihin tutustumassa. Ausseja näköjään kiinnostaa matkailu ylipäätään, sillä todella moni on lomillaan kierrellyt Eurooppaa - Skandinavia mukaanlukien - , Etelä- ja Pohjois-Amerikkaa, onpa Afrikankin kävijöitä, Aasia on tietenkin tuttua kauraa, "naapurissa" kun on. En ole vielä yhtään kertaa joutunut selittämään, missä Suomi tarkalleen ottaen on (kuten joskus harvoin saattoi käydä Kanadassa). Sen sijaan minulta usein kysytään, mistä kaupungista olen, koska jokainen haluaa tietää, onko kenties pistäytynyt kotikaupungissani junamatkaillessaan Suomessa. Jos Suomeen asti ei ole jostain syystä päätynyt, vähintään muistojen arkusta löytyvät matkaliput Tukholmaan tai Norjan rannikolle.
Tulin joskus kysyneeksi matkustusinnosta joltakulta, ja sain selitykseksi, että koska Australia on maantieteellisesti niin eristynyt, moni haluaa lähteä katsomaan, millaista siellä muualla on. Siksiköhän niin moni suomalainenkin on lähtenyt merta edemmäs kalaan. Suomalaisia ja suomalaistaustaisia (enintään kolmannessa polvessa) kun lasketaan asuvan ulkomailla jopa miljoona henkeä. Viiden miljoonan kansasta kuudes miljoona maan rajojen ulkopuolella on paljon. Olenkin mielenkiinnolla seurannut vilkasta keskusteluketjua Taloussanomista, aiheeltaan Pakoon Suomesta, kannattaako?
Joukossa on toki turhiakin kommentteja, mutta myös runsaasti kiinnostavia pieniä tarinoita expateilta eli Suomesta muuttaneilta, muuton syistä ja seurauksista, elämästä yleisesti, kaikkialta maailmasta.
 |
| Kun joka suunnassa ympäröi meri, tulee monelle mieleen lähteä katsomaan, mitä sen takana on. Allekirjoittanut Cervantesin kylän rannalla. |
25.9.2011
Viikonlopun mittaan
Tänä viikonloppuna tunnelma Perthissä on ollut suorastaan käsinkosketeltavan innostunut, kaupungin footie-joukkue nimittäin pelasi melbournelaisjoukkuetta vastaan paikasta loppuotteluun. Innostus on tosin sunnuntain mittaan haalistunut Westcoast Eagles - joukkueen häviön ja pronssiottelupaikan näpeistä valumisen myötä. Footie, football eli aussijalkapallo on laji, josta en ollut ennen tänne muuttoa kuullutkaan. Kyse ei siis ole meikäläisten tutusta jalkapallosta, joka täällä kuin myös Amerikassa tunnetaan nimellä soccer. Nyt footiesta pitäisi olla kiinnostunut ja innoissaan vähän siellä ja täällä, sillä Eagles'ien menestys on ollut päivänpolttava puheenaihe jo useita viikkoja. Tunnustan jo kärkeen, että en tiedä lajista juuri mitään, enkä ole seurannut pelejä, mutta sitä ei ole voinut välttyä oppimasta, että lajilla on todella vankka kannattajapohja täälläpäin mannerta. Kuulemma rugby on toinen suurlaji, mutta sen perustavimmanlaatuiset kannatusalueet ovat tietääkseni itärannikolla ja Uudessa-Seelannissa. Footie näyttää päällepäin amerikkalaisen jalkapallon ja rugbyn sekoitukselta, jota pelataan lähes pyöreällä kentällä sukkulamallista palloa heitellen ja potkien, ilman suojavarusteita (kummallisen pikkuruisissa shortseissa ja hihattomissa paidoissa), ja johon kuuluu näyttäviä hyppyjä, loikkia, syöksyjä ja heittoja.
Koska emme älyä footien päälle, harrastimme tänä viikonloppuna toista täkäläistä vakioajanvietettä eli ostoskeskuksissa pyöriskelyä. Footiesta ei kaupoissakaan eroon päässyt, sillä lähes jokainen myyjä halusi innokkaasti jutella matsista ja tuloksista, mukavaa sosiaalisuutta toki. Eräät tuttumme käyvät joka lauantai kierroksella jossain kaupungin kymmenistä ostoskeskuksista, ja olemme jokusen kerran lyöttäytyneet mukaan. Autottomina, tuttujen kyyditseminä ostarisuunnistus on itse asiassa ihan kiinnostava tapa oppia tuntemaan kaupunkia (mitä on missäkin päin ja miten sinne pääsee), lisäksi ostarien taattua ihmisvilinää on ihan mukava käydä katselemassa viikonlopun ratoksi. Perthin keskustakin onneksi on vilkas ostos-, kohtaamis- ja tapahtumapaikka, ja viikonloppuisin keskustan kaduilta löytyy jos jonkinlaisia esiintyviä taiteilijoita: osa tasokkaampia, osa taitojen puutetta valtavalla esiintymisinnolla paikkaavia.
Ostarien huono puoli on, että kauppatarjonta on lähes sama melkeinpä kaikkialla. Myymälöiden koko ja valikoima tosin jonkin verran vaihtelee ostarin koosta riippuen. Ehdoton suosikkimme - ja näköjään myös aasialaisten suosikki - on Harbour Town City Westin lähijunapysäkin vieressä. Tähän vanhanaikaisempaan ulkoilmaostariin on koottu valikoima erilaisia outlet- eli tehtaanmyymälöitä, ja hyvällä tuurilla shoppailulauantai tai -sunnuntai tuottaa mukavan pussillisen edullisia löytöjä. Valtavasti maallinen omaisuus ei ole karttunut ostariviikonloppujen tuloksena, sillä enimmäkseen ostarivaeltelun tarkoitus on katselu ja ihmettely - sekä tavaramäärien että kanssaostelijoiden. Lounassuunnitelmana ostari kannattaa vain, jos siellä sattuu lounasaikaan olemaan, ei siis mikään erityissuositeltava vaihtoehto. Ruokapaikkatarjonta on kokemustemme mukaan amerikkalaista ja kanadalaista tasoa parempaa, mutta mitään gourmeeta on turha hakea. Vakiovarusteluna löytyy peruskebab- ja purilaiskojuja, erilaisia aasialaisia mättöjä (intialaista, kiinalaista, japanilaista), sekä tietenkin paakkelssi- ja voileipäkahviloita. Suosikkivälipalani on kätevä ja raikas smoothie, tuoreista hedelmistä, marjoista ja jäästä tilauksesta pyöräytettävä pirtelö - tosin Singaporen kojujen smoothiet olivat vielä tuoreempia ja maukkaampia! Myös kevätrullilla jaksaa yllättävän pitkään, ajavat tismalleen saman asian kuin karjalanpiirakat Suomessa.
Siellä se footy on, siis se pallo. Ihmistornin päällä. Kuva Google-kuvahaulla.
Koska emme älyä footien päälle, harrastimme tänä viikonloppuna toista täkäläistä vakioajanvietettä eli ostoskeskuksissa pyöriskelyä. Footiesta ei kaupoissakaan eroon päässyt, sillä lähes jokainen myyjä halusi innokkaasti jutella matsista ja tuloksista, mukavaa sosiaalisuutta toki. Eräät tuttumme käyvät joka lauantai kierroksella jossain kaupungin kymmenistä ostoskeskuksista, ja olemme jokusen kerran lyöttäytyneet mukaan. Autottomina, tuttujen kyyditseminä ostarisuunnistus on itse asiassa ihan kiinnostava tapa oppia tuntemaan kaupunkia (mitä on missäkin päin ja miten sinne pääsee), lisäksi ostarien taattua ihmisvilinää on ihan mukava käydä katselemassa viikonlopun ratoksi. Perthin keskustakin onneksi on vilkas ostos-, kohtaamis- ja tapahtumapaikka, ja viikonloppuisin keskustan kaduilta löytyy jos jonkinlaisia esiintyviä taiteilijoita: osa tasokkaampia, osa taitojen puutetta valtavalla esiintymisinnolla paikkaavia.
Ostarien huono puoli on, että kauppatarjonta on lähes sama melkeinpä kaikkialla. Myymälöiden koko ja valikoima tosin jonkin verran vaihtelee ostarin koosta riippuen. Ehdoton suosikkimme - ja näköjään myös aasialaisten suosikki - on Harbour Town City Westin lähijunapysäkin vieressä. Tähän vanhanaikaisempaan ulkoilmaostariin on koottu valikoima erilaisia outlet- eli tehtaanmyymälöitä, ja hyvällä tuurilla shoppailulauantai tai -sunnuntai tuottaa mukavan pussillisen edullisia löytöjä. Valtavasti maallinen omaisuus ei ole karttunut ostariviikonloppujen tuloksena, sillä enimmäkseen ostarivaeltelun tarkoitus on katselu ja ihmettely - sekä tavaramäärien että kanssaostelijoiden. Lounassuunnitelmana ostari kannattaa vain, jos siellä sattuu lounasaikaan olemaan, ei siis mikään erityissuositeltava vaihtoehto. Ruokapaikkatarjonta on kokemustemme mukaan amerikkalaista ja kanadalaista tasoa parempaa, mutta mitään gourmeeta on turha hakea. Vakiovarusteluna löytyy peruskebab- ja purilaiskojuja, erilaisia aasialaisia mättöjä (intialaista, kiinalaista, japanilaista), sekä tietenkin paakkelssi- ja voileipäkahviloita. Suosikkivälipalani on kätevä ja raikas smoothie, tuoreista hedelmistä, marjoista ja jäästä tilauksesta pyöräytettävä pirtelö - tosin Singaporen kojujen smoothiet olivat vielä tuoreempia ja maukkaampia! Myös kevätrullilla jaksaa yllättävän pitkään, ajavat tismalleen saman asian kuin karjalanpiirakat Suomessa.
 |
| Morley Mall eli Morleyn kaupunginosan ostarilta. |
24.9.2011
Vasemmalta ohi Suomesta
Täällä suhtaudutaan todella vakavasti sääntöihin ja aikatauluihin, vaikkei niistä välttämättä tehdä arkielämässä numeroa. Lakipuolella on kuitenkin yllättävän yksityiskohtaista sääntelyä, jollaista en Suomessa tiedä olevan (tosin tästä tiedän aika vähän). Hypätään esimerkkiin:
Olen nyt töissä virastossa, joka valvoo utilities- eli perustarvelaitosten, toisin sanoen vesi-, sähkö-, ja kaasulaitosten toimintaa. Yhtenä monista ohjekirjasistamme on jokaiselle toimialalle oma, kolmekymmensivuinen vihkonen asiakkaan oikeuksista. Täällä vesi, sähkö ja kaasu katsotaan perustarpeiksi, joihin pääsyä ei saa rajoittaa esimerkiksi liian kalliilla hinnoittelulla tai katkaisemalla jakelu laittomasti vaikkapa maksamattomien laskujen vuoksi.
Jakelua kyllä joskus keskeytetään maksuhäiriöiden vuoksi, mutta katkaisu ja uudelleenkytkentä ovat todella tarkasti viranomaistaholta ohjeistettuja ja valvottuja toimenpiteitä. Aina ennen liittymän sulkemista laitoksella on velvollisuus neuvotella todistetusti asiakkaan kanssa esimerkiksi osamaksusuunnitelmasta, mahdollisista valtion avustuksista (joita vähävarainen voi saada selviytyäkseen utilities-laskuista), alennuksista tai jopa velan anteeksiannosta.
Niukoille joutuneita varten on täällä useitakin erilaisia oikeusaputoimistoja, jotka antavat talous- ja oikeusneuvontaa maksutta, ja voivat asiakkaan puolesta neuvotella näitä riitatilanteita. Toissapäivänä jouduin juuri ennen työpäivän loppua lähettämään kiireellisen lehdistötiedotteen sekä virallisen selvityskirjeen saatesähköpostin kanssa osavaltion Energiaministeriöön, koska eräs suuri sähkölaitos oli katkaissut yhdeltä asiakkaaltaan sähköt sääntöjen vastaisesti kello kolmen jälkeen arkipäivänä. Katkaisun saa tehdä vain arkisin välillä 9-15, perjantaisin ennen kello yhtä, viikonloppuisin ja juhlapyhinä ei ollenkaan. Lain ja valvonnan puitteissa yksikin rike katsotaan niin vakavaksi, että se uutisoidaan välittömästi, ja tiedotetaan ministeriportaaseen saakka.
Muutenkin täkäläinen systeemi tiettyjen oikeuksien valvonnassa on yllättänyt. Vaikka ammattiyhdistyksillä ei täällä ole samanlaista neuvotteluvaltaa kuin Suomessa - eivätkä ammattiliitot ylläpidä työttömyyskassoja, vaan työttömyysvakuutukset otetaan yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä -, ainakin julkissektorilla työsuhde-edut ja oikeudet ovat jopa suomalaisia parempia.
Vakityöntekijä virastossamme on oikeutettu 4 viikon palkalliseen vuosilomaan, jonka lisäksi käytössä on 20 päivää (yhtäjaksoisia tai irrallisia päiviä) syyperusteista, palkallista lomaa. Nämä päivät pitää aina perustella, ja niitä saa henkilökohtaisiin menoihin, kuten sairaan lapsen tai muun sukulaisen hoitamiseen. Oman sairauden aikaiset sairaslomapäivät ovat erikseen. Huom, kaikkien etuuksien suhteen suuriakin työpaikkojen välisiä eroja on.
Virastossamme sairaslomaa saa kaksi päivää omalla ilmoituksella, kolmannesta eteenpäin tarvitaan lääkärintodistus. Ensimmäinen sairaspäivä on käsittääkseni aina palkaton. Yleistä, perustelematonta palkatonta lomaa saa pyynnöstä enintään 10 viikkoa joka vuosi, tätä oikeutta ei työnantajalla ole mahdollisuutta evätä kuin erittäin painavasta syystä. Toisin sanoen, jos on säästöjä tai muu toimeentulon lähde, pystyy töistä olemaan poissa 16 viikkoa vuodessa (vuosilomat ja palkattomat lomat), ja lisäksi vielä neljä viikkoa syyperusteisesti.
Äitiysloman osalta muistelen kuulleeni, että täydellä työnantajan maksamalla palkalla vapaata on 3 kuukautta, sen jälkeen osavaltion maksamalla minimipalkalla 4,5 kuukautta. Minimipalkka on reilut 2000 dollaria eli 1600 euroa kuussa, eli aika paljon rutkemmin, kuin minimiäitiyspäivärahat Suomessa. Tämän lisäksi virastostamme saa 2 vuotta palkatonta vapaata lapsen hoitoon, eli jos perheestä tai suvusta löytyy toinen elättäjä, kotona lasta voi hoitaa yhteensä reilut kaksi ja puoli vuotta.
Täällä tunnetaan myös isovanhempainvapaa, eli jos isovanhempi vastaa lapsen hoidosta, siihen saa palkatonta vapaata yhteensä vuoden. Täkäläinen tuttumme odottaa vauvaa, ja sitä kautta on nähnyt väläyksen myös "neuvola"käytännöstä. Täällä raskaudenaikaiset lääkärintarkastukset ovat maksuttomia (Medicare eli kansallinen terveydenhoitorahasto kattaa ne), tosin haluamistaan ylimääräisistä ultraäänikäynneistä joutuu itse maksamaan, muistaakseni parisataa dollaria kerta. Niistäkin saa osan takaisin Medicaren eli jotakuinkin täkäläis-Kelan kautta.
Raskaudenaikaista hoitoa antava General Practitioner, GP eli yleislääkäri valitaan itse haluamaltaan lääkäriasemalta, mutta synnytyssairaala määrätään oman asuinalueen mukaan. Synnytysvalmennus on pakollista, ainakin yhden valmennuskerran verran. Sairaalaan tehdään tutustumiskäynti ennen synnytystä, ja täytetään hoitotoivelista, eli rastitaan haluaako kivunlievitystä, millaista, jne.
Yleensäkin Medicare toimii Kela-korvauksen lailla, eli on määriteltynä korvattavat hoitotoimet ja niille maksukatto, jonka mukaan korvaus hoidosta haetaan. Korvauksen saa ymmärtääkseni joko shekkinä tai käteisellä suoraan Medicaren toimistosta, kun sinne marssii lääkärilaskun kuitin kanssa. Osa lääkäreistä laskuttaa suoraan Medicarea, jolloin itse maksaa vain osan, tai ei mitään, lääkärinlaskusta.
Meitä Medicare ei toistaiseksi koske, sillä järjestelmään pääsee vasta pysyvän oleskeluluvan saatuaan. Lisäksi Centrelink eli valtiollinen sosiaalitoimisto myöntää terveydenhuollon lisämaksukortteja opiskelijoille, eläkeläisille ja pienituloisille. Kortin avulla saa katettua lääkärikuluista sen osan, jota Medicare ei korvaa.
Palkansaajien eläkemaksut maksavat työnantajat, eli summaa ei pidätetä palkasta, vaan maksetaan bruttopalkan päälle suoraan eläkerahastoon. Itselläni on veroprosentti tällä hetkellä 5 - 7% Suomen tasoa pienempi, vaikka tulot ovat isommat, koska TYEL:iä ja sairausvakuutusmaksuja ei pidätetä palkasta (tosin olen kyllä maksanut yksityisen sairausvakuutuksen). Sosiaaliturvan erojen pohdinta jatkuu, kunhan saan taas kerättyä enemmän tietoa aiheesta - pysykää kanavalla!
Olen nyt töissä virastossa, joka valvoo utilities- eli perustarvelaitosten, toisin sanoen vesi-, sähkö-, ja kaasulaitosten toimintaa. Yhtenä monista ohjekirjasistamme on jokaiselle toimialalle oma, kolmekymmensivuinen vihkonen asiakkaan oikeuksista. Täällä vesi, sähkö ja kaasu katsotaan perustarpeiksi, joihin pääsyä ei saa rajoittaa esimerkiksi liian kalliilla hinnoittelulla tai katkaisemalla jakelu laittomasti vaikkapa maksamattomien laskujen vuoksi.
Jakelua kyllä joskus keskeytetään maksuhäiriöiden vuoksi, mutta katkaisu ja uudelleenkytkentä ovat todella tarkasti viranomaistaholta ohjeistettuja ja valvottuja toimenpiteitä. Aina ennen liittymän sulkemista laitoksella on velvollisuus neuvotella todistetusti asiakkaan kanssa esimerkiksi osamaksusuunnitelmasta, mahdollisista valtion avustuksista (joita vähävarainen voi saada selviytyäkseen utilities-laskuista), alennuksista tai jopa velan anteeksiannosta.
Niukoille joutuneita varten on täällä useitakin erilaisia oikeusaputoimistoja, jotka antavat talous- ja oikeusneuvontaa maksutta, ja voivat asiakkaan puolesta neuvotella näitä riitatilanteita. Toissapäivänä jouduin juuri ennen työpäivän loppua lähettämään kiireellisen lehdistötiedotteen sekä virallisen selvityskirjeen saatesähköpostin kanssa osavaltion Energiaministeriöön, koska eräs suuri sähkölaitos oli katkaissut yhdeltä asiakkaaltaan sähköt sääntöjen vastaisesti kello kolmen jälkeen arkipäivänä. Katkaisun saa tehdä vain arkisin välillä 9-15, perjantaisin ennen kello yhtä, viikonloppuisin ja juhlapyhinä ei ollenkaan. Lain ja valvonnan puitteissa yksikin rike katsotaan niin vakavaksi, että se uutisoidaan välittömästi, ja tiedotetaan ministeriportaaseen saakka.
Muutenkin täkäläinen systeemi tiettyjen oikeuksien valvonnassa on yllättänyt. Vaikka ammattiyhdistyksillä ei täällä ole samanlaista neuvotteluvaltaa kuin Suomessa - eivätkä ammattiliitot ylläpidä työttömyyskassoja, vaan työttömyysvakuutukset otetaan yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä -, ainakin julkissektorilla työsuhde-edut ja oikeudet ovat jopa suomalaisia parempia.
Vakityöntekijä virastossamme on oikeutettu 4 viikon palkalliseen vuosilomaan, jonka lisäksi käytössä on 20 päivää (yhtäjaksoisia tai irrallisia päiviä) syyperusteista, palkallista lomaa. Nämä päivät pitää aina perustella, ja niitä saa henkilökohtaisiin menoihin, kuten sairaan lapsen tai muun sukulaisen hoitamiseen. Oman sairauden aikaiset sairaslomapäivät ovat erikseen. Huom, kaikkien etuuksien suhteen suuriakin työpaikkojen välisiä eroja on.
Virastossamme sairaslomaa saa kaksi päivää omalla ilmoituksella, kolmannesta eteenpäin tarvitaan lääkärintodistus. Ensimmäinen sairaspäivä on käsittääkseni aina palkaton. Yleistä, perustelematonta palkatonta lomaa saa pyynnöstä enintään 10 viikkoa joka vuosi, tätä oikeutta ei työnantajalla ole mahdollisuutta evätä kuin erittäin painavasta syystä. Toisin sanoen, jos on säästöjä tai muu toimeentulon lähde, pystyy töistä olemaan poissa 16 viikkoa vuodessa (vuosilomat ja palkattomat lomat), ja lisäksi vielä neljä viikkoa syyperusteisesti.
Äitiysloman osalta muistelen kuulleeni, että täydellä työnantajan maksamalla palkalla vapaata on 3 kuukautta, sen jälkeen osavaltion maksamalla minimipalkalla 4,5 kuukautta. Minimipalkka on reilut 2000 dollaria eli 1600 euroa kuussa, eli aika paljon rutkemmin, kuin minimiäitiyspäivärahat Suomessa. Tämän lisäksi virastostamme saa 2 vuotta palkatonta vapaata lapsen hoitoon, eli jos perheestä tai suvusta löytyy toinen elättäjä, kotona lasta voi hoitaa yhteensä reilut kaksi ja puoli vuotta.
Täällä tunnetaan myös isovanhempainvapaa, eli jos isovanhempi vastaa lapsen hoidosta, siihen saa palkatonta vapaata yhteensä vuoden. Täkäläinen tuttumme odottaa vauvaa, ja sitä kautta on nähnyt väläyksen myös "neuvola"käytännöstä. Täällä raskaudenaikaiset lääkärintarkastukset ovat maksuttomia (Medicare eli kansallinen terveydenhoitorahasto kattaa ne), tosin haluamistaan ylimääräisistä ultraäänikäynneistä joutuu itse maksamaan, muistaakseni parisataa dollaria kerta. Niistäkin saa osan takaisin Medicaren eli jotakuinkin täkäläis-Kelan kautta.
Raskaudenaikaista hoitoa antava General Practitioner, GP eli yleislääkäri valitaan itse haluamaltaan lääkäriasemalta, mutta synnytyssairaala määrätään oman asuinalueen mukaan. Synnytysvalmennus on pakollista, ainakin yhden valmennuskerran verran. Sairaalaan tehdään tutustumiskäynti ennen synnytystä, ja täytetään hoitotoivelista, eli rastitaan haluaako kivunlievitystä, millaista, jne.
Yleensäkin Medicare toimii Kela-korvauksen lailla, eli on määriteltynä korvattavat hoitotoimet ja niille maksukatto, jonka mukaan korvaus hoidosta haetaan. Korvauksen saa ymmärtääkseni joko shekkinä tai käteisellä suoraan Medicaren toimistosta, kun sinne marssii lääkärilaskun kuitin kanssa. Osa lääkäreistä laskuttaa suoraan Medicarea, jolloin itse maksaa vain osan, tai ei mitään, lääkärinlaskusta.
Meitä Medicare ei toistaiseksi koske, sillä järjestelmään pääsee vasta pysyvän oleskeluluvan saatuaan. Lisäksi Centrelink eli valtiollinen sosiaalitoimisto myöntää terveydenhuollon lisämaksukortteja opiskelijoille, eläkeläisille ja pienituloisille. Kortin avulla saa katettua lääkärikuluista sen osan, jota Medicare ei korvaa.
Palkansaajien eläkemaksut maksavat työnantajat, eli summaa ei pidätetä palkasta, vaan maksetaan bruttopalkan päälle suoraan eläkerahastoon. Itselläni on veroprosentti tällä hetkellä 5 - 7% Suomen tasoa pienempi, vaikka tulot ovat isommat, koska TYEL:iä ja sairausvakuutusmaksuja ei pidätetä palkasta (tosin olen kyllä maksanut yksityisen sairausvakuutuksen). Sosiaaliturvan erojen pohdinta jatkuu, kunhan saan taas kerättyä enemmän tietoa aiheesta - pysykää kanavalla!
17.9.2011
Suomi tutuksi!
Vaikka emme olekaan täällä eläintarhaeläimen veroisia nähtävyyksiä - joka viides mantereen asukki on joka tapauksessa alun perin muualta* -, kohtaa silti joskus hauskoja luuloja tai kysymyksiä suomalaisuuteen liittyen. Tässäpä näytteitä:
Täällä toimistoissa käytetään superkäteviä, eri kokoisille paperinipuille tarkoitettuja paperiklipsejä, joita en ole nähnyt Suomessa. Kun satuin mainitsemaan tästä työkavereille, keskustelu johdattui pyykinpesuun ja kuivaukseen. Jotenkin kollegat erehtyivät luulemaan, että Suomessa ei ole myöskään pyykkipoikia, jos ei ole niitä paperiklipsejäkään. Kun selvitin, että pyykkejä kyllä kuivataan narulla, koska kuivausrumpu ei ole vakiovaruste joka asunnossa, seuraava ihmetyksen aihe oli saunan käyttö pyykinkuivaustilana. Kerroin, että meillä oli suomalaisessa kerrostalokaksiossamme sauna, kuten uusissa kerrostaloissa yleensäkin. Ihmetys vain syveni. Miksi ihmeessä haluaisimme höyrykaapin kotiin? Kuvailin, että sauna on ihan oikea huone, tosin pieni, ei mikään kaappi tai höyrylaatikko. Sitten sainkin selittää, että mihin sitä saunaa tarvitaan. Miksi ihmeessä kukaan huvikseen kotona hikoilisi, kuntosalien ja kylpylöiden saunat nyt vielä ymmärtää. Ruotsissa usein työmatkaillut brittipomoni ilmaantui paikalle lyömään lisää löylyä tarinaan kuvailemalla, miten saunassa hakataan kanssalauteilijoita koivunoksakimpuilla ja sitten pöyritään hangessa tai uidaan avannossa. Tässä vaiheessa osa kuulijaporukasta jättäytyi edes yrittämästä ymmärtää.
Eilen töissä huomattiin, että tapanani on aina näyttää Finnish Thumbs eli suomalaiset peukut. En ollut itse tajunnut, että vastaan usein ihmisille - esimerkiksi kysyttäessä, ehdinkö hoitaa jonkun tehtävän tai olenko ymmärtänyt jonkin uuden työtehtävän ohjeistuksen - näyttämällä peukaloita ylös, eli kaikki ok, good to go. En ole ikinä kiinnittänyt asiaan huomiota; onko peukkuilu yleisesti suomalainen ilmiö, vai vain jostain syystä itselleni tarttunut tapa. Kuulemma näyttää ihan (huippuhauskan ja kekseliään) Wallace&Gromit - vahanukkeanimaation Gromit-koiralta, joka mykkänä hahmona elehtii vain käsimerkein ja ilmein, muunmuassa kaksin käpälin peukkuja näyttämällä, kun onnistuu/saa mennä/kaikki kunnossa.
Täkäläisiä kiinnostaa erityisesti, mitä Suomessa perinteisesti syödään. En tiedä, olenko harvinaisen surkea ruokalähettiläs, mutta en yleensä muista mitään muita ruokia kuin karjalanpaistin ja -piirakat, joululaatikot (peruna-, porkkana-, ja lanttu-), sekä kesäkeiton (yäk). Mainio keskustelu oli etenkin seuraava:
Kollega: "Syötte varmaan paljon suolattua poroa Suomessa, eikös poropihvejä tarjoilla ravintolassa?"
Minä: "No ei oikeastaan... kyllä ravintolassa yleensä syödään muuta lihaa, poroa on vähän erikoisemmissa tai hienommissa paikoissa."
Kollega: "Ai mitä lihaa, tuskin teillä siellä sentään naudanpihviä on?"
Minä: "(?) Kyllä nautaa saa, niitä nimenomaan ravintolassa usein syödään"
Kollega: "Mutta eivätkö lehmät jäädy kuoliaaksi siinä ilmastossa?"
Minä: "Kyllä varmaan, jos olisivat talvella ulkona, mutta ne pidetään sisätiloissa talven ajan."
Kollega: "Onpa hemmoteltuja lehmiä!"
Mutta koska työkavereinani on tällä hetkellä ihmisiä Australian lisäksi mm. Kiinasta (sekä Hong Kongista että manner-Kiinasta), Vietnamista, Britanniasta, Ruotsista, Tanskasta, Romaniasta, Puolasta, Italiasta ja Seychelleiltä, suomalaisuus ei erityisemmin erotu outoutena joukosta.
* Tarkennus: kun muutama sukupolvi taaksepäin mennään, niin toki lähes jokainen on alkujaan muualta. Esimerkiksi WA:n osavaltiossa vain 2% asukkaista on aboriginaaleja.
Täällä toimistoissa käytetään superkäteviä, eri kokoisille paperinipuille tarkoitettuja paperiklipsejä, joita en ole nähnyt Suomessa. Kun satuin mainitsemaan tästä työkavereille, keskustelu johdattui pyykinpesuun ja kuivaukseen. Jotenkin kollegat erehtyivät luulemaan, että Suomessa ei ole myöskään pyykkipoikia, jos ei ole niitä paperiklipsejäkään. Kun selvitin, että pyykkejä kyllä kuivataan narulla, koska kuivausrumpu ei ole vakiovaruste joka asunnossa, seuraava ihmetyksen aihe oli saunan käyttö pyykinkuivaustilana. Kerroin, että meillä oli suomalaisessa kerrostalokaksiossamme sauna, kuten uusissa kerrostaloissa yleensäkin. Ihmetys vain syveni. Miksi ihmeessä haluaisimme höyrykaapin kotiin? Kuvailin, että sauna on ihan oikea huone, tosin pieni, ei mikään kaappi tai höyrylaatikko. Sitten sainkin selittää, että mihin sitä saunaa tarvitaan. Miksi ihmeessä kukaan huvikseen kotona hikoilisi, kuntosalien ja kylpylöiden saunat nyt vielä ymmärtää. Ruotsissa usein työmatkaillut brittipomoni ilmaantui paikalle lyömään lisää löylyä tarinaan kuvailemalla, miten saunassa hakataan kanssalauteilijoita koivunoksakimpuilla ja sitten pöyritään hangessa tai uidaan avannossa. Tässä vaiheessa osa kuulijaporukasta jättäytyi edes yrittämästä ymmärtää.
Eilen töissä huomattiin, että tapanani on aina näyttää Finnish Thumbs eli suomalaiset peukut. En ollut itse tajunnut, että vastaan usein ihmisille - esimerkiksi kysyttäessä, ehdinkö hoitaa jonkun tehtävän tai olenko ymmärtänyt jonkin uuden työtehtävän ohjeistuksen - näyttämällä peukaloita ylös, eli kaikki ok, good to go. En ole ikinä kiinnittänyt asiaan huomiota; onko peukkuilu yleisesti suomalainen ilmiö, vai vain jostain syystä itselleni tarttunut tapa. Kuulemma näyttää ihan (huippuhauskan ja kekseliään) Wallace&Gromit - vahanukkeanimaation Gromit-koiralta, joka mykkänä hahmona elehtii vain käsimerkein ja ilmein, muunmuassa kaksin käpälin peukkuja näyttämällä, kun onnistuu/saa mennä/kaikki kunnossa.
Täkäläisiä kiinnostaa erityisesti, mitä Suomessa perinteisesti syödään. En tiedä, olenko harvinaisen surkea ruokalähettiläs, mutta en yleensä muista mitään muita ruokia kuin karjalanpaistin ja -piirakat, joululaatikot (peruna-, porkkana-, ja lanttu-), sekä kesäkeiton (yäk). Mainio keskustelu oli etenkin seuraava:
Kollega: "Syötte varmaan paljon suolattua poroa Suomessa, eikös poropihvejä tarjoilla ravintolassa?"
Minä: "No ei oikeastaan... kyllä ravintolassa yleensä syödään muuta lihaa, poroa on vähän erikoisemmissa tai hienommissa paikoissa."
Kollega: "Ai mitä lihaa, tuskin teillä siellä sentään naudanpihviä on?"
Minä: "(?) Kyllä nautaa saa, niitä nimenomaan ravintolassa usein syödään"
Kollega: "Mutta eivätkö lehmät jäädy kuoliaaksi siinä ilmastossa?"
Minä: "Kyllä varmaan, jos olisivat talvella ulkona, mutta ne pidetään sisätiloissa talven ajan."
Kollega: "Onpa hemmoteltuja lehmiä!"
Mutta koska työkavereinani on tällä hetkellä ihmisiä Australian lisäksi mm. Kiinasta (sekä Hong Kongista että manner-Kiinasta), Vietnamista, Britanniasta, Ruotsista, Tanskasta, Romaniasta, Puolasta, Italiasta ja Seychelleiltä, suomalaisuus ei erityisemmin erotu outoutena joukosta.
 |
| Brittitouhuajat, keksijä Wallace, sekä luottoapuri, oikea käsi koira Gromit. Kuva Google-kuvahaulla. |
15.9.2011
Nokkelasti naapurissa
Jos joku on innoissaan odottanut lisäsisältöä blogin osastolle Tapetilla täällä eli Newsflash from Down Under ja manaillut, kun sivu ei päivity, syy seuraa tässä. Täällä ei kerta kaikkiaan ole kovin vaihtelevia lehtiuutisia, vaan juttuaiheet pyörivät kuukaudesta toiseen samojen aiheiden ympärillä. Kuten aiemmin olen maininnut, sensaatiohakuiset väkivalta- ja onnettomuusaiheet ovat jokapäiväisiä, mutta esimerkiksi politiikasta ja päätöksistä uutisoidaan melko vähän. Poikkeuksina nykyhallituksen lobbaama kiistanalainen carbon tax eli hiilidioksidivero; sekä laittomat venepakolaiset, joita Australian aluevesille tulvii Indonesian suunnasta - Afganistanista ja muista kriisipesäkkeistä paenneina. Koska lehtiuutisia myös taustoitetaan täällä valitettavan vähän, otin asiakseni etsiä aiheista taustatietoa. Aloitin Christmas Islandista, jolla siis sijaitsee Australian laittomien pakolaisten vastaanottokeskus, eristysleiri toisin sanoen. Ennen kuin huomasinkaan, täysin muut aiheet imaisivat mukaansa.
Christmas Islandin historia on vaiheikas. Australian haltuun toisen maailmansodan yhtenä tapahtumanäyttämönäkin toiminut fosfaattikaivossaari päätyi 1950-luvulla. Australia pulitti Singaporelle vajaat kolme miljoonaa puntaa silloista rahaa Joulusaaresta. Kiehtovampaa on, että samaan aikaan Australia sai hallintaansa myös vielä etäämpänä merellä sijaitsevat Cocos (Keeling) Islands eli Kookossaaret tai Keelingin saaret. Kookossaaret koostuvat koralliatollista, ja asukkaita trooppisen laguunin rannoilla on nykyään kuutisensataa. Saarelle liiikennöi säännöllinen lentoreitti Virgin Australialla, ja koska menopaluulippu irtoaisi hintaan $800, alkoi seuraavana lomakohteena houkuttaa.
Asumattomat Kookossaaret löytyivät 1600-luvulla ja asutus starttasi 1800-luvun alussa, kun skottilainen merikapteeni John Clunies-Ross purjehti ohitse ja bongasi mielestään oivan tulevan asuinpaikan perheelleen, päättäen palata myöhemmin takaisin. Kapteenin epäonneksi sivistyneen maailman sääntöihin kyllästynyt, Borneolla palvellut brittivirkamies Alexander Hare eli sattuvasti Jänis sattui keksimään saman idean, haali matkaansa 40 malesialaista vaimoa ja lähti perustamaan saarelle uutta uljasta paratiisia, Aatamina Eevojen keskelle. Kun kapteeni sitten oman vaimonsa, lastensa, anoppinsa ja miehistönsä kanssa seilasi rantaan, ällistys oli molemminpuoleinen. Etenkin, kun kapteenin miehistö keksi siltä istumalta haluta omakseen sekä saaret että virkamiehen vaimot. Virkamies oli ilmeisesti kirjanpitäjä, koska vaimoja ei miehen seura kiinnostanut uusien mahdollisuuksien avauduttua, ja niin jäi britti-Aatami itsekseen. Virkamies lähti lopulta yksin saarelta, koskaan palaamatta.
Lisää kiinnostavaa historiaa löytyy Australian toiselta puolen, Nauru-saarelta (Kookossaaret ovat täältä länteen ja Nauru itään). Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio Nauru on Australialle läheinen, sillä Naurulla toimi 2000-luvun mittaan Australian toinen pakolaiskeskus. Sen avaamista uudelleen väläytellään aika ajoin, mutta ainakin toistaiseksi on menty Joulusaaren kapasiteetilla. Ideana käsittääkseni on, että laittomat pakolaiset eivät saisi jalansijaa Australian mantereelta, jolloin heihin ei tarvitse soveltaa Australian lakeja. Vastineeksi pakolaisten ylläpidosta Australian valtiovarainministeriö laati myös Naurun vuosibudjetit. Huomioiden, että Naurun valtion koko rahastoitu varallisuus kutistui 1990-luvulla huonojen sijoitusten vuoksi 1,3 miljardista aussidollarista vain kymmenesosaan eli 130 miljoonaan, tämä vastapalvelus oli varmaan ihan tervetullut. Australia on kyllä avustanut myös terveydenhuollon ja koulutuksen saralla, kuulemma.
Fosfaattikaivoksilla 1980-luvulle saakka vaurastunut Nauru joutui kehittelemään uusia tulonlähteitä, kun merilinnunkakasta aikojen saatossa muovautunut fosfaattivaranto louhittiin loppuun. Siispä Nauru siirtyi pakolaisten isännöintiin, sekä tunnustamaan tarvittaessa uusia maita, sopivaa summaa vastaan tottakai. Nauru on ensimmäisten joukossa tunnustanut mm. Kosovon, Abhasian, Etelä-Ossetian ja Kiinan Tasavallan eli Taiwanin (Taiwanin virallinen nimi todella on Republic of China, ja maata hallitsee Kiinan oppositiopuolue Kuomintang eli Kiinan Nationalistipuolue. Sen isomman Kiinan virallinen nimi on People's Republic of China eli Kiinan Kansantasavalta).Vastineeksi Nauru on saanut 50-130 miljoonan aussidollarin avustuspaketteja tunnustamiltaan mailta. Harvinaisen innovatiivista talouspolitiikkaa. Naurulaisten think out of the box - logiikasta voisi olla oppia myös Suomelle, joka jatkuvasti painiskelee milloin missäkin lamassa, uuden Nokian löytymättömyyden jättämässä epätoivossa.
Christmas Islandin historia on vaiheikas. Australian haltuun toisen maailmansodan yhtenä tapahtumanäyttämönäkin toiminut fosfaattikaivossaari päätyi 1950-luvulla. Australia pulitti Singaporelle vajaat kolme miljoonaa puntaa silloista rahaa Joulusaaresta. Kiehtovampaa on, että samaan aikaan Australia sai hallintaansa myös vielä etäämpänä merellä sijaitsevat Cocos (Keeling) Islands eli Kookossaaret tai Keelingin saaret. Kookossaaret koostuvat koralliatollista, ja asukkaita trooppisen laguunin rannoilla on nykyään kuutisensataa. Saarelle liiikennöi säännöllinen lentoreitti Virgin Australialla, ja koska menopaluulippu irtoaisi hintaan $800, alkoi seuraavana lomakohteena houkuttaa.
Asumattomat Kookossaaret löytyivät 1600-luvulla ja asutus starttasi 1800-luvun alussa, kun skottilainen merikapteeni John Clunies-Ross purjehti ohitse ja bongasi mielestään oivan tulevan asuinpaikan perheelleen, päättäen palata myöhemmin takaisin. Kapteenin epäonneksi sivistyneen maailman sääntöihin kyllästynyt, Borneolla palvellut brittivirkamies Alexander Hare eli sattuvasti Jänis sattui keksimään saman idean, haali matkaansa 40 malesialaista vaimoa ja lähti perustamaan saarelle uutta uljasta paratiisia, Aatamina Eevojen keskelle. Kun kapteeni sitten oman vaimonsa, lastensa, anoppinsa ja miehistönsä kanssa seilasi rantaan, ällistys oli molemminpuoleinen. Etenkin, kun kapteenin miehistö keksi siltä istumalta haluta omakseen sekä saaret että virkamiehen vaimot. Virkamies oli ilmeisesti kirjanpitäjä, koska vaimoja ei miehen seura kiinnostanut uusien mahdollisuuksien avauduttua, ja niin jäi britti-Aatami itsekseen. Virkamies lähti lopulta yksin saarelta, koskaan palaamatta.
Lisää kiinnostavaa historiaa löytyy Australian toiselta puolen, Nauru-saarelta (Kookossaaret ovat täältä länteen ja Nauru itään). Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio Nauru on Australialle läheinen, sillä Naurulla toimi 2000-luvun mittaan Australian toinen pakolaiskeskus. Sen avaamista uudelleen väläytellään aika ajoin, mutta ainakin toistaiseksi on menty Joulusaaren kapasiteetilla. Ideana käsittääkseni on, että laittomat pakolaiset eivät saisi jalansijaa Australian mantereelta, jolloin heihin ei tarvitse soveltaa Australian lakeja. Vastineeksi pakolaisten ylläpidosta Australian valtiovarainministeriö laati myös Naurun vuosibudjetit. Huomioiden, että Naurun valtion koko rahastoitu varallisuus kutistui 1990-luvulla huonojen sijoitusten vuoksi 1,3 miljardista aussidollarista vain kymmenesosaan eli 130 miljoonaan, tämä vastapalvelus oli varmaan ihan tervetullut. Australia on kyllä avustanut myös terveydenhuollon ja koulutuksen saralla, kuulemma.
Fosfaattikaivoksilla 1980-luvulle saakka vaurastunut Nauru joutui kehittelemään uusia tulonlähteitä, kun merilinnunkakasta aikojen saatossa muovautunut fosfaattivaranto louhittiin loppuun. Siispä Nauru siirtyi pakolaisten isännöintiin, sekä tunnustamaan tarvittaessa uusia maita, sopivaa summaa vastaan tottakai. Nauru on ensimmäisten joukossa tunnustanut mm. Kosovon, Abhasian, Etelä-Ossetian ja Kiinan Tasavallan eli Taiwanin (Taiwanin virallinen nimi todella on Republic of China, ja maata hallitsee Kiinan oppositiopuolue Kuomintang eli Kiinan Nationalistipuolue. Sen isomman Kiinan virallinen nimi on People's Republic of China eli Kiinan Kansantasavalta).Vastineeksi Nauru on saanut 50-130 miljoonan aussidollarin avustuspaketteja tunnustamiltaan mailta. Harvinaisen innovatiivista talouspolitiikkaa. Naurulaisten think out of the box - logiikasta voisi olla oppia myös Suomelle, joka jatkuvasti painiskelee milloin missäkin lamassa, uuden Nokian löytymättömyyden jättämässä epätoivossa.
 |
| Edes trooppisten saarten rannoilla ei eletä vain kalasta ja simpukoista. |
13.9.2011
Kohtaaminen erämaassa
Kävimme viikonloppumatkalla pohjoisessa, tosin ei kovin kaukana tämän maan mittakaavassa. Ajoimme Nambungin luonnonpuistoon noin 250 kilometrin päähän Perthistä. Reitti pitkin rannikkoa - Indian Ocean Drive - palkitsi näkymillään, vaikka varsinaisia merimaisemia näkyikin vain satunnaisesti. Matkalla kasvillisuusvyöhyke ehti vaihtua viitisen kertaa. Ajomatkamme alkoi Perthin ympärysseudun lehtipuuvaltaisista, lehtotyyppisistä metsistä, reitti jatkui matalia heinätuppaita ja pensaita puskevaan maastoon. Välillä ajoimme suomalaista mäntykangasta muistuttavan maiseman halki, tosin mäntyjen neulaset olivat reilusti vaaksan pituisia. Sitten tunnelma vaihtuikin erikoiseen "kaislapalmu"vyöhykkeeseen: näitä grasstree - eli ruohopuu-palmutumppeja kasvaa vieri vieressä silmänkantamattomiin, tuuheapäisten menninkäisten armeijoina. Lopulta ajoimme Skotlannin nummia muistuttavan, loivasti kumpuilevan varvikon keskellä. Saapuessamme Nambungiin nummien ylitse erottui korkeita hiekkadyynejä, jotka valtaisivat rantamaaston kokonaan, jos dyynien kulkua ei ehkäistäisi niitä sitovaa aluskasvillisuutta istuttamalla.
Nambungin nähtävyys ovat pinnacle't, hiekkamaasta esiin työntyvät kivipilarit ja -paadet. Paikka on yllättävän vetovoimainen näköjään, sillä saapuessamme luontopolun alkupäähän saimme melkein tyrkkiä kanssavaeltajia eteenpäin kyynärpäätaktiikalla. Kivimuodostelmien keskelle pääsee sekä autoreittiä, että kävelypolkua pitkin. Huomasimme pian, että kansa keskittyi jalkapatikkareitin alkuun, ja kun jatkoimme muutamat sata metriä syrjemmälle, saimme tutkailla vajaan parin kilometrin mittaisella polulla lähes kaksin. Pinnaclet ovat ilmeisesti muodostuneet muinaisen meren alla, hautautuneet meren katoamisen jälkeen dyyneihin ja paljastuneet aina aika ajoin, kuten nyt. Oli vaikuttavaa vaellella äänettömien kivien keskellä, laskevan auringon alla, kaukana kaikesta (paitsi muista turisteista). Kohtasimme myös kaksi villiä nokkasiiliä yhtäkkiä yllättäen! Tosin kohtaaminen ei ollut täysin onnistunut ainakaan toiselle siilille, sillä se halvaantui paniikissa paikalleen, kun ympärille kertyi ihmettelijöitä laumaksi asti, meidän esimerkkimme harmillisesti innoittamina. Onneksi siili pääsi lopulta onnellisesti turvaan kotipusikkoon.
 |
| Ruohopalmujen maassa. |
 |
| Intian valtameri on turkoosi ja hiekka valkeaa, etenkin Lancelinin kalastajakylän rannalla. |
 |
| Kivien valtakunnassa. Abotarinan mukaan kivet ovat juoksuhiekkaan hautautuneiden nuorukaisten sormia. |
 |
| Pelottomat vaeltajat. |
8.9.2011
Pienet oudot asiat
Lintujen lisäksi olen bongaillut pieniä eroavaisuuksia paikallisen elämänmenon ja suomalaisten tapojen välillä. Tai ehkäpä erot ovat vain omien tapojeni, ja täkäläisten tekemisten välillä. Huomioita seuraa kuitenkin:
1) Sormiruuat. Täällä aika moni asia syödään sormin. Toki muille suomalaisillekin voi olla ihan tavallista, että pizza ja ranskikset pistellään aina kourilla menemään, vaikka itse käytän aterimia. No hampurilainen nyt menee käsissä pidellen, niinhän se kuuluukin syödä. Mutta vaikka erilaiset täytetyt leipäset kuuluisikin syödä käsin, esimerkiksi stake sandwich eli pihvitäytteinen (pitaleipätyyppinen) leipä tulee mielestäni kunnolla käsitellyksi vain veitsen ja haarukan kera. Vaikka pihvi yleensä on hyvälaatuisen murea, on se helpompi pistää suupalasiksi työkaluilla pelkkien hampaiden sijasta. Oudointa kuitenkin on, että myös salaatti on täällä ainakin joillekin käsipelillä syötävää ruokaa, ja fetapalat ynnä muut sattumat saa mukaan kääräisemällä ne sormin salaatinlehteen. Flunssakammoinen käsidesin ystävä ei ihan jokaisen ruuan käpälöintiä käsitä.
2) MYO eli make your own, tee itse omasi. Neronleimaus-bisnesidea, suosiosta päätellen. Täällä on useita erilaisia vastaavia ruokapaikkoja, joissa asiakas koostaa itse itselleen sopivan annoksen, olipa kyseessä sitten pizza, täytetty patonki tai muu leipä, salaatti-, tai hedelmäsalaattiannos tai jäätelökulhollinen. Ilmeisesti se ensimmäinen ja alkuperäinen ruuat aineksina myyvä innovoija oli MYO-niminen lounasketju. Minusta on uskomatonta, että ihmiset maksavat siitä, että saavat itse kasata tarjottimelleen jonkun alustan (kuten pizzapohjan, pitaleivän, patongin tai paahtoleivän) ja mättää sen sisään valmiiksi pilkottuja erilaisia salaattiaineksia ja liha-, kala-, broileri-, ja kasvistäytteitä, sekä levitteitä ja/tai soosseja. Pizzakin paistetaan itse. Ja tämän ällistyksen ääneen julistettuani, on paras tunnustaa, että olen MYO:n uskollinen asiakas. Voi kätevyyttä, kun ei tarvitse aamukiireessä kyhätä jostain jääkaapin perukan aineksista lounaspatonkia kasaan, vaan voi kävellä 10 metriä työpaikan ulko-ovelta tällaiselle kojulle ja haalia kaikki tuoreimmat ja herkullisimmat täytteet samaan leipään.
3) Tukat. Täällä hiusmuoti on erilaista kuin Suomessa. Tietymättömissä ovat villisti värjätyt kampaukset, ja ylipäätään mitkään erikoisemmat, tai edes lyhyet leikkaukset. Naisista 99 %:lla on pitkät hiukset, kampauksena on yleensä aina löysä nuttura päälaella. Ihmettelin aluksi aamuisin, miksi väki liikkuu niin likaisissa hiuksissa, kun kaikkien suortuvat näyttivät niin hoitamattomilta. Sitten tajusin, että enemmistö vain lähtee suoraan suihkusta töihin ja kouluun, kuivaamatta hiuksia siinä välissä. Puoliksi kuivunut sotkuinen tukka näyttää kauempaa likaiselta. Sotkettu, pöyhitty pörröisyys on muutenkin in, ainakin koululaisilla. Olen päätellyt, että kyseessä on jonkinlainen hiljainen kapina koulupukuja vastaan, sillä hiukset ovat ainoa asia, jossa ei noudateta kohteliaansiistiä kravatti-kauluspaita-linjaa.
4) Tulostaminen. Täällä ei näköjään metsäkato tai muu paperin tuhlailu huoleta, sillä kaikenlaista printtaillaan surutta, yksipuoleisina kopioina tottakai, useita luonnosversioita samoista asiakirjoista lukemista ja kynällä korjailua varten. Paperinkierrätyslaatikoita ei ole, eikä samojen printtien tyhjiä puolia käytetä luonnostulostukseen uudelleen. Kun ensimmäisenä päivänä töissä kysyin, minne nakkaan turhat tulosteet, sain vastaukseksi hölmistyneen katseen ja tokaisun: jos vaikka roskikseen kuten muutkin. Kun on ikänsä kierrättänyt paperia, ei omatunto salli heittää ihan hyviä, vain puoliksi käytettyjä uudehkoja aanelosia roskiin! Siispä kasaan niitä työpöydälleni toivossa, että joku jo lähikuukausina havahtuu kierrätyksen tarpeeseen. Tai tutustun johonkuhun perheeseen, jonka lapset tarvitsevat loputtoman lähteen piirustuspaperia.
1) Sormiruuat. Täällä aika moni asia syödään sormin. Toki muille suomalaisillekin voi olla ihan tavallista, että pizza ja ranskikset pistellään aina kourilla menemään, vaikka itse käytän aterimia. No hampurilainen nyt menee käsissä pidellen, niinhän se kuuluukin syödä. Mutta vaikka erilaiset täytetyt leipäset kuuluisikin syödä käsin, esimerkiksi stake sandwich eli pihvitäytteinen (pitaleipätyyppinen) leipä tulee mielestäni kunnolla käsitellyksi vain veitsen ja haarukan kera. Vaikka pihvi yleensä on hyvälaatuisen murea, on se helpompi pistää suupalasiksi työkaluilla pelkkien hampaiden sijasta. Oudointa kuitenkin on, että myös salaatti on täällä ainakin joillekin käsipelillä syötävää ruokaa, ja fetapalat ynnä muut sattumat saa mukaan kääräisemällä ne sormin salaatinlehteen. Flunssakammoinen käsidesin ystävä ei ihan jokaisen ruuan käpälöintiä käsitä.
2) MYO eli make your own, tee itse omasi. Neronleimaus-bisnesidea, suosiosta päätellen. Täällä on useita erilaisia vastaavia ruokapaikkoja, joissa asiakas koostaa itse itselleen sopivan annoksen, olipa kyseessä sitten pizza, täytetty patonki tai muu leipä, salaatti-, tai hedelmäsalaattiannos tai jäätelökulhollinen. Ilmeisesti se ensimmäinen ja alkuperäinen ruuat aineksina myyvä innovoija oli MYO-niminen lounasketju. Minusta on uskomatonta, että ihmiset maksavat siitä, että saavat itse kasata tarjottimelleen jonkun alustan (kuten pizzapohjan, pitaleivän, patongin tai paahtoleivän) ja mättää sen sisään valmiiksi pilkottuja erilaisia salaattiaineksia ja liha-, kala-, broileri-, ja kasvistäytteitä, sekä levitteitä ja/tai soosseja. Pizzakin paistetaan itse. Ja tämän ällistyksen ääneen julistettuani, on paras tunnustaa, että olen MYO:n uskollinen asiakas. Voi kätevyyttä, kun ei tarvitse aamukiireessä kyhätä jostain jääkaapin perukan aineksista lounaspatonkia kasaan, vaan voi kävellä 10 metriä työpaikan ulko-ovelta tällaiselle kojulle ja haalia kaikki tuoreimmat ja herkullisimmat täytteet samaan leipään.
3) Tukat. Täällä hiusmuoti on erilaista kuin Suomessa. Tietymättömissä ovat villisti värjätyt kampaukset, ja ylipäätään mitkään erikoisemmat, tai edes lyhyet leikkaukset. Naisista 99 %:lla on pitkät hiukset, kampauksena on yleensä aina löysä nuttura päälaella. Ihmettelin aluksi aamuisin, miksi väki liikkuu niin likaisissa hiuksissa, kun kaikkien suortuvat näyttivät niin hoitamattomilta. Sitten tajusin, että enemmistö vain lähtee suoraan suihkusta töihin ja kouluun, kuivaamatta hiuksia siinä välissä. Puoliksi kuivunut sotkuinen tukka näyttää kauempaa likaiselta. Sotkettu, pöyhitty pörröisyys on muutenkin in, ainakin koululaisilla. Olen päätellyt, että kyseessä on jonkinlainen hiljainen kapina koulupukuja vastaan, sillä hiukset ovat ainoa asia, jossa ei noudateta kohteliaansiistiä kravatti-kauluspaita-linjaa.
4) Tulostaminen. Täällä ei näköjään metsäkato tai muu paperin tuhlailu huoleta, sillä kaikenlaista printtaillaan surutta, yksipuoleisina kopioina tottakai, useita luonnosversioita samoista asiakirjoista lukemista ja kynällä korjailua varten. Paperinkierrätyslaatikoita ei ole, eikä samojen printtien tyhjiä puolia käytetä luonnostulostukseen uudelleen. Kun ensimmäisenä päivänä töissä kysyin, minne nakkaan turhat tulosteet, sain vastaukseksi hölmistyneen katseen ja tokaisun: jos vaikka roskikseen kuten muutkin. Kun on ikänsä kierrättänyt paperia, ei omatunto salli heittää ihan hyviä, vain puoliksi käytettyjä uudehkoja aanelosia roskiin! Siispä kasaan niitä työpöydälleni toivossa, että joku jo lähikuukausina havahtuu kierrätyksen tarpeeseen. Tai tutustun johonkuhun perheeseen, jonka lapset tarvitsevat loputtoman lähteen piirustuspaperia.
 |
| Täällä nämä kaikki oudot asiat tapahtuvat, Perthissä. |
7.9.2011
Arkiset eläimemme
Meren ihmeiden jälkeen on aika esitellä kotipihan peruseläimistö. En ole mikään lintubongari, mutta suomalaisista linnuista tunnistan kyllä talitiaiset ja punatulkut, varikset ja harakat, sekä muutaman muun kuten peipon, västäräkin ja sorsan. Linnusto on täällä tietenkin ihan toisenlaista.
Australian raven eli täkäläinen vastine varikselle. Suomalaisen korpin näköinen, mutta variksen kokoinen aussikorppi on jokaisen puustoisen ja puistoisen alueen vakiovahti. Täällä meilläpäin, upouudella asuinalueella, korppeja näkee vain harvakseltaan, koska istutetut puut eivät ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Muualla peritavallinen korppi selvästikin arvostaa lehvästöisiä, korkeita tähystelypaikkoja. Korpissa koomisinta on ääni, sen raakunta on miksaus lampaan, kissan ja kiukkuisen vauvan moikunaa. Vää-mää-nää-bäääääööää. Kun ensimmäisen kerran kuulimme kyseisen linnun ääntelyä rantapuistikossa Cottesloessa, piti oikein tarkkailla, mistä pahoinvoivan vuohen ääni tulee. Maasta vai puusta, ilmasta vai merestä. Epätoivoiseen, pitkään ja matalaan määkäisyyn päättyvä huuto naurattaa yhä.
 |
| Kuva: Wikipedia. |
 |
| Kuva: oma. |
 |
| Kuvat: Wikipedia. |
Tosin yksi alkuperäislaji, jolta elintilaa saisi minun puolestani viedä, ovat torakat. Opin juuri, että täällä on 400 erilaista torakkalajia. Hip ja hurraa. Tietenkin pitäisi muistaa, että vain muutama noista on kotien kestoinhokkeja ja loput elävät luonnossa ihan keskenään, muita olentoja eri tavoin - mm. ruokana olemalla - hyödyttäen. Mutta silti... ällöjä ovat. Oheisesta linkistä englannintaitoisille lisää ötökkätietoutta, sekä kaikille upeita maisemia Australiasta, hyönteisistä innostuneen aussivalokuvaaja Nick Monaghanin valokuvablogissa:
http://lifeunseen.com/index1.php
3.9.2011
Veden alla kuivalla maalla
Tänään turisteilimme eli kävimme kauan suunnitellulla visiitillä AQWAssa, Aquarium of Western Australia'ssa. Vuodesta 1991 lähtien toiminut meriakvaariomaailma uudistettiin 2001, ideana on esitellä Länsi-Australian rannikon merenalaista maisemaa, koralleja, kaloja sekä muita eläväisiä koko osavaltion 12 000 kilometrin mittaisen rantaviivan matkalta. AQWA itse ei ole mikään valtavan suuri, Hillary's Boat Harbourissa sijaitsevan rakennuksen tilat kiertää keskittyneestikin parissa tunnissa. Elämys on silti hieno, ja talossa esitellään sopivassa suhteessa pieniä yksittäisiä akvaarioita rannikon eri olosuhteista, sekä isompia ja näyttävämpiä kokonaisuuksia, joita ovat mm. ulkoilman vesiolentoallas (eläinten nimet eivät tiedossa, kuten hoksaavaiset lukijat arvaavat), sekä allas, jonka pikkuhaita ja -rauskuja saa silittää.
Ehdoton vetonaula on kuitenkin vedenalainen tunneli, eli valtavan ison akvaarion sisälle rakennettu pleksituubi, jonka läpi vaeltamalla - liukuhihnalla seisten, tarkemmin sanoen - pääsee katselemaan vedeneläviä suoraan sivulta ja alta, kuin sukelluksissa itsekin. Altaassa on kaukonäköisesti seudun kolme kovinta ja näyttävintä polskijaa eli hai (useita erilaisia, suurin noin 3 m pitkä), keihäsrausku (siipien kärkiväli noin puolitoista metriä) sekä merikilpikonna (noin metrin mittainen). Valaita ja delfiinejäkin Australian vesillä on, mutta ne eivät ymmärrettävästi mahdu akvaarioihin. Lisäksi altaassa uiskentelee jos jonkinlaisia merikaloja, isompia ja pienempiä, sulassa sovussa haiden kanssa. Jokin yksittäinen kalanpää tosin pyöreksi virtausten mukana, liekö kyseessä tähteeksi jäänyttä ruokaa, vai mutustavatko hait silloin tällöin naapureitaan ajankuluksi. Hiljakseen ohi kelluksivat, kylmin luomettomin silmin tuijottavat hait saivat uskomaan, että ei tee mieli tipahtaa veneestä missään haireviireillä. En ole myöskään ikinä sukeltanut, enkä ollut siitä edes aiemmin kiinnostunut (veden alla pitkään oleilu kuulostaa tekemiseltä, johon ihmiskehoa ei ole tarkoitettu). AQWAssa vierailu jätti kuitenkin mieleen kytemään, pitäisikö sittenkin yrittää. Snorklaus ja laitesukellus kun tuntuvat olevan paikallislajeja ja kansallisurheilua.
Näin jälkikäteen huomasin, että joko eläimistä ei ollut juurikaan tietoja esillä, tai sitten infoja ei vain huomannut, koska värikkäät, ihmeellisten korallien täyttämät tankit sekä vedenalainen sininen taikamaailma veivät niin mukanaan. Tieteelliset tekstiesittelyt ovat toisaalta turhia, koska kohde on selvästi pikkulapsiperheiden suosikkipaikka, ainakin näin lauantaisin. Onneksi tilaa oli mukavasti myös meille ei-lasten-kanssa-liikkuville, silti innosta hihkuville osoittelijoille. Jos kameran teho riittää operoimaan hämärässä, AQWAssa saa taatusti loman näyttävimmät kuvat, upeiden turkoosia ja neonsävyä hehkuvien korallien ja eksoottisten kalojen akvaarioiden äärellä. Silittelyallas ulkona oli myös yllättävän kiehtova aikuisellekin. Kahluualtaan syvyisessä vedessä uiskenteli pieniä rauskuja ja haita, jotka eivät kosketusta hätkähdä. Kun silitteleviä pikkulapsia sivusta seurattuani uskalsin uskoa, että hai ei pure ja rausku ei syöksy altaasta päälle kuten nettivideoissa näkee, kokeilin itsekin. Rausku tuntuu ihan avaruusoliolta (sikäli kuin minä asiasta tiedän), nahka on kuivankarhean ihmisihon tuntuista ja koko olio käden alla viileä, selkäranka ja kylkiluut kovat, muuten vatsan kohdalta pehmeä. Ei muistuta yhtään kalaa.
AQWAn vieressä on laitureiden päälle rakennettu Sorrento Quay'n kauppaputiikki- ja ravintola-alue, jossa mukavasti kuljeskelee vielä iltapäivää viettämässä. Myös merenrantaa ja venesatamaa kiertelee mielellään. Kaiken kaikkiaan kiinnostavimpia käyntikohteita Perthissä, Anun Matkat arvottaa täydet viisi tähteä.
AQWAn tunnelmia.
2.9.2011
Maassa maan kielellä
En tiedä onko vain minun ongelmani, vai yleisemmin suomalaisille vaikea asia, mutta olen hivenen suoraviivainen anglokulttuuriin. Vaikka aussit ovat todella mutkattomia ja välittömiä, täällä ei jätetä asiaankuuluvia kohteliaisuuksia sanomatta pelkän rentouden takia. Kaikkiin työpyyntöihin liitetään aina sana please, voisitko kiitos. Olen pari kertaa huomannut jälkikäteen, että omat toimistonsisäiset sähköpostini olisivat vaatineet muutaman pleasen lisää ollakseen standardinmukaisia, vaikka omalla mittapuullani olen ollut erityisen kohtelias. Samoin kaikkia mahdollisia kohteliaisuusmuotoja pitäisi muistaa viljellä, eli voisitko mitenkään ystävällisesti, mitä lämpimimmin terveisin, ei vain töksösti voitko, hyvä, kiitti. Ulkopuolelle meneviin kirjeisiin ja meileihin olen kyllä paneutunut antaumuksella, etten vain riko työpaikan sähköposti- ja kielenkäyttöohjeistusta vastaan - ohjeet siis siihenkin löytyvät.
Onneksi pikkukohteliaisuuksia kuten how are you ja nice to meet you on jo harjoiteltu Kanadassa, sillä vaikka kyseessä ovat noin päivänselvät ja yksinkertaiset lauseet, ei niiden oikea käyttö tule luonnostaan ilman rutinoitumista. Häkellytimme joskus tervehtijöitä Kanadassa, kun nice to meet you (hauska tavata) -lauseeseen ei tullut äkkiseltään mitään muuta vastausta mieleen kuin yeah, toisin sanoen niinpä onkin mukava tavata minut. Kröööööök - alitajuinen virhesummerin ääni. Kun olisi edes saanut jatkettua sanoilla it was, olisi tilanne tullut pelastettua, ja sanoma muuttunut muotoon; niinpä tosiaan olikin mukava tavata. Samaa virhettä ei onneksi tule tehtyä montaa kertaa! How are you - eli mitä kuuluu tai kuinka voit, on myös yllättävän vaikea. Ainakäypä vakiovastaus on nasevasti I'm good, eli hyvinhän tässä. Tuokin piti takoa päähän, ettei ala liikaa pohtimaan, mitä sitä kertoisi kuulumisistaan, kun toinen nyt kerran ystävällisesti kysyi. Kummallisinta on, että kysymykseen ei läheskään aina vastata - eikä siihen odoteta vastausta - , vaan esimerkiksi puhelimessa voi alkaa selostaa asiaansa heti, kun toinen on huomaavaisesti kysynyt kuinka voit. Ei siis voida mitenkään, papatetaan vaan muuta.
Täällä toisia puhutellaan aina nimeltä, ja jos nimi ei ole tiedossa/muistu mieleen/muuten vaan haluaa vaihtelua, korvataan se tavallisesti sanoilla love tai dear, tai miehen puhutellessa miestä, mate tai buddy, kaivoksilla kuulemma myös brother toimii. Hyvän huomenen toivotukset ynnä muut huikkaukset pitäisi muistaa ryydittää toisen nimellä, ja itsehän kömmähtelen siinä jatkuvasti, koska - tarkkailkaa vaikka - Suomessa nimiä käytetään varsin harvoin. En ole sentään ketään kutsunut väärällä nimellä, en vain meinaa muistaa sanoa nimiä mihinkään väliin. Nyt olen ottanut viikkotehtäväkseni nimien hokemisen oikeissa rakosissa. Good morning Heather, how are you today Cherie, nice to see you Greg. Sähköpostien suhteen olen ottanut yltiövarovaisen linjan ja teitittelen vastaanottajaa aina aluksi, eli kirjoitan Dear Mr tai Ms xxx. Jos tai pikemminkin kun vastaanottaja vastaa puhutellen minua etunimeltä, siirryn itsekin käyttämään etunimeä. Epäilin, että olenkohan ylimuodollinen, koska itselleni kirjoitetaan aina joko Dear Anu eli Anu Hyvä, tai ihan reippaasti Hi Anu eli heippati vaan Anu. Nyttemmin hoksasin, että etunimittely mitä todennäköisimmin johtuu välittömän epämuodollisuuden sijasta tai lisäksi siitä, että nimestäni ei tiedä, olenko miesten vai naisten puolelta. Töissä olen nimittäin pari kertaa saanut meilin, joka alkaa Dear Sir tai peräti Gentlemen eli hyvät herrat, kun meili oli osoitettu myös mieskollegalleni.
Onneksi pikkukohteliaisuuksia kuten how are you ja nice to meet you on jo harjoiteltu Kanadassa, sillä vaikka kyseessä ovat noin päivänselvät ja yksinkertaiset lauseet, ei niiden oikea käyttö tule luonnostaan ilman rutinoitumista. Häkellytimme joskus tervehtijöitä Kanadassa, kun nice to meet you (hauska tavata) -lauseeseen ei tullut äkkiseltään mitään muuta vastausta mieleen kuin yeah, toisin sanoen niinpä onkin mukava tavata minut. Kröööööök - alitajuinen virhesummerin ääni. Kun olisi edes saanut jatkettua sanoilla it was, olisi tilanne tullut pelastettua, ja sanoma muuttunut muotoon; niinpä tosiaan olikin mukava tavata. Samaa virhettä ei onneksi tule tehtyä montaa kertaa! How are you - eli mitä kuuluu tai kuinka voit, on myös yllättävän vaikea. Ainakäypä vakiovastaus on nasevasti I'm good, eli hyvinhän tässä. Tuokin piti takoa päähän, ettei ala liikaa pohtimaan, mitä sitä kertoisi kuulumisistaan, kun toinen nyt kerran ystävällisesti kysyi. Kummallisinta on, että kysymykseen ei läheskään aina vastata - eikä siihen odoteta vastausta - , vaan esimerkiksi puhelimessa voi alkaa selostaa asiaansa heti, kun toinen on huomaavaisesti kysynyt kuinka voit. Ei siis voida mitenkään, papatetaan vaan muuta.
Täällä toisia puhutellaan aina nimeltä, ja jos nimi ei ole tiedossa/muistu mieleen/muuten vaan haluaa vaihtelua, korvataan se tavallisesti sanoilla love tai dear, tai miehen puhutellessa miestä, mate tai buddy, kaivoksilla kuulemma myös brother toimii. Hyvän huomenen toivotukset ynnä muut huikkaukset pitäisi muistaa ryydittää toisen nimellä, ja itsehän kömmähtelen siinä jatkuvasti, koska - tarkkailkaa vaikka - Suomessa nimiä käytetään varsin harvoin. En ole sentään ketään kutsunut väärällä nimellä, en vain meinaa muistaa sanoa nimiä mihinkään väliin. Nyt olen ottanut viikkotehtäväkseni nimien hokemisen oikeissa rakosissa. Good morning Heather, how are you today Cherie, nice to see you Greg. Sähköpostien suhteen olen ottanut yltiövarovaisen linjan ja teitittelen vastaanottajaa aina aluksi, eli kirjoitan Dear Mr tai Ms xxx. Jos tai pikemminkin kun vastaanottaja vastaa puhutellen minua etunimeltä, siirryn itsekin käyttämään etunimeä. Epäilin, että olenkohan ylimuodollinen, koska itselleni kirjoitetaan aina joko Dear Anu eli Anu Hyvä, tai ihan reippaasti Hi Anu eli heippati vaan Anu. Nyttemmin hoksasin, että etunimittely mitä todennäköisimmin johtuu välittömän epämuodollisuuden sijasta tai lisäksi siitä, että nimestäni ei tiedä, olenko miesten vai naisten puolelta. Töissä olen nimittäin pari kertaa saanut meilin, joka alkaa Dear Sir tai peräti Gentlemen eli hyvät herrat, kun meili oli osoitettu myös mieskollegalleni.
Mr. Roo, How are you today? Feeling a bit drowsy, eh?
1.9.2011
Elämää englanniksi
Pian kolme kuukautta paketissa täällä ja huomaan, että englanninkieli alkaa olla ruostemurusista ja hämähäkinseiteistä puisteltu. Vaikka olen tarkoituksella pitänyt kielitaitoa yllä Suomessa lukemalla englanninkielisiä romaaneja ja nettilehtiä, englanninkielisessä ympäristössä aluksi takeltelee kuitenkin. Nyt alkaa olla siinä pisteessä, että suomesta englantiin ja taas suomeen voi vaihtaa lennosta. Aiemmin piti enemmän hioa mielessä ennakkoon, mitä aikoo sanoa, ja silloin tietysti se sanomisen hetki menee keskustelussa ohitse. Ensimmäisessä työpestissäni täällä jännitin hieman puhumista ja etenkin kirjoittamista, koska en halunnut harjoituksen puutteessa antaa huonoa kuvaa. Huoli oli turha, pitääkin olla niin suomalainen... mitähän nuokin minusta ajattelee. Täällä törmää päivittäin ihan kaikentasoisiin puhujiin, ja edes natiivit eivät puhu saati kirjoita virheettömästi. Esimerkiksi työsähköposteissa on usein kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Natiiveillekaan ei ole itsestään selvää, miten sanat kirjoitetaan, sillä ääntämisestä ei läheskään aina voi päätellä, mistä kirjaimista sana muodostuu.
Koska nykyinen(kin) työpaikkani on virasto, myös työyhteyksissä käytetty kieli on varsin virallista. Ensimmäiset pari viikkoa menivät lähinnä sen hahmottamiseen ja omaksumiseen, mitä kirjoitan sähköposteihin, miten puhun puhelimeen, mitä kirjoitan dokumentteihin. Muutaman tavallisenharmittoman sanan kanssa olen joutunut tahtomattani painiskelemaan, sillä opin esimerkiksi, että työpaikallani ei koskaan käytetä sanaa told eli kertoi, kun tarkoitetaan, että esimies/kollega pyysi tekemään jotain (x told me to do this = nou nou). Pomoni mukaan se on kovempi ja komentavampi sana kuin said tai advised, sanoi/neuvoi/ohjeisti/antoi tiedoksi. Told-muodon käyttö kuulemma viittaisi hiljaisesti siihen, että koen tulleeni komennetuksi ja käsketyksi, vaikka on kollegiaalisesti ehdotettu tai ohjeistettu. Itselleni tuo tell-verbin "kovuus" oli kyllä totaalinen yllätys, sillä olin kuvitellut, että tell- ja say-verbit kääntyvät suomeksi nimenomaan kertoa (jotain pidemmästi) ja sanoa (jotain lyhyesti). Pomoni on tosin britti, eli en tiedä, onko tell-vastaisuus yleis-perthiläistä, yleis-virkakielisyyttä vai yleis-brittiläistä, vaiko vain yksittäisen henkilön tiukka linja. Advise-sana on uskomattoman suosittu, ja kaikki tiedoksiannot ja ilmoitukset aloitetaan aina sen kanssa: Please be advised that - Huomaathan, että... Itselleni advise on aina tarkoittanut neuvoa, eli en olisi sitä ennen osannut joka väliin tuputtaa.
Huomaan myös, että sekä onnekseni että jännityksekseni pomoni on innokas kieliharrastaja ja kielenhuoltaja. Yksikään väärin muotoiltu tai pilkutettu lause ei jää huomaamatta. Aluksi tarkka seula kauhistutti, mutta nyttemmin hoksasin, että tämähän on elämäni tilaisuus hioa epävarman kielikorvan varaan jäänyttä kielioppia ja rakennetta - ja saada vieläpä palkkaa siitä. Sain myös loistavan kirjavinkin, kustannustoimittaja Lynne Trussin hauskan ja opetuksineen mieleenjäävän Eats, Shoots & Leaves: The Zero Tolerance Approach to Punctuation eli Nollatoleranssi välimerkkien väärinkäyttöä kohtaan. Pahoittelut mahdollisesta puhkiselittämisestä, mutta nimen alku on sanaleikki ja kumpuaa vitsistä, jossa panda menee baariin, tilaa ja syö annoksen, ampuu kattoon ja lähtee maksamatta. Kun baarimikko kysyy, miksi näin, panda heittää, että katso sanakirjasta kohdasta panda. Sanakirjassa lukee: Panda. Eats shoots and leaves (syö bambunversoja ja lehtiä). Väärin pilkutettuna lause kääntyy muotoon: syö, ampuu ja lähtee. Hehhee. Trussin, ja vitsin pointti on, että välimerkeillä on väliä. Välimerkkien historiaan, kehitykseen, käyttöön ja tavallisimpiin virheisiin lystikkäästi tarttuva kirja on mitä mainioin ase kamppailussani virastokielen kesyttämiseksi. Nyt eivät enää comma, hyphen, dash, bracket, colon, semicolon, quotation tai ellipsis pelota.
Koska nykyinen(kin) työpaikkani on virasto, myös työyhteyksissä käytetty kieli on varsin virallista. Ensimmäiset pari viikkoa menivät lähinnä sen hahmottamiseen ja omaksumiseen, mitä kirjoitan sähköposteihin, miten puhun puhelimeen, mitä kirjoitan dokumentteihin. Muutaman tavallisenharmittoman sanan kanssa olen joutunut tahtomattani painiskelemaan, sillä opin esimerkiksi, että työpaikallani ei koskaan käytetä sanaa told eli kertoi, kun tarkoitetaan, että esimies/kollega pyysi tekemään jotain (x told me to do this = nou nou). Pomoni mukaan se on kovempi ja komentavampi sana kuin said tai advised, sanoi/neuvoi/ohjeisti/antoi tiedoksi. Told-muodon käyttö kuulemma viittaisi hiljaisesti siihen, että koen tulleeni komennetuksi ja käsketyksi, vaikka on kollegiaalisesti ehdotettu tai ohjeistettu. Itselleni tuo tell-verbin "kovuus" oli kyllä totaalinen yllätys, sillä olin kuvitellut, että tell- ja say-verbit kääntyvät suomeksi nimenomaan kertoa (jotain pidemmästi) ja sanoa (jotain lyhyesti). Pomoni on tosin britti, eli en tiedä, onko tell-vastaisuus yleis-perthiläistä, yleis-virkakielisyyttä vai yleis-brittiläistä, vaiko vain yksittäisen henkilön tiukka linja. Advise-sana on uskomattoman suosittu, ja kaikki tiedoksiannot ja ilmoitukset aloitetaan aina sen kanssa: Please be advised that - Huomaathan, että... Itselleni advise on aina tarkoittanut neuvoa, eli en olisi sitä ennen osannut joka väliin tuputtaa.
Huomaan myös, että sekä onnekseni että jännityksekseni pomoni on innokas kieliharrastaja ja kielenhuoltaja. Yksikään väärin muotoiltu tai pilkutettu lause ei jää huomaamatta. Aluksi tarkka seula kauhistutti, mutta nyttemmin hoksasin, että tämähän on elämäni tilaisuus hioa epävarman kielikorvan varaan jäänyttä kielioppia ja rakennetta - ja saada vieläpä palkkaa siitä. Sain myös loistavan kirjavinkin, kustannustoimittaja Lynne Trussin hauskan ja opetuksineen mieleenjäävän Eats, Shoots & Leaves: The Zero Tolerance Approach to Punctuation eli Nollatoleranssi välimerkkien väärinkäyttöä kohtaan. Pahoittelut mahdollisesta puhkiselittämisestä, mutta nimen alku on sanaleikki ja kumpuaa vitsistä, jossa panda menee baariin, tilaa ja syö annoksen, ampuu kattoon ja lähtee maksamatta. Kun baarimikko kysyy, miksi näin, panda heittää, että katso sanakirjasta kohdasta panda. Sanakirjassa lukee: Panda. Eats shoots and leaves (syö bambunversoja ja lehtiä). Väärin pilkutettuna lause kääntyy muotoon: syö, ampuu ja lähtee. Hehhee. Trussin, ja vitsin pointti on, että välimerkeillä on väliä. Välimerkkien historiaan, kehitykseen, käyttöön ja tavallisimpiin virheisiin lystikkäästi tarttuva kirja on mitä mainioin ase kamppailussani virastokielen kesyttämiseksi. Nyt eivät enää comma, hyphen, dash, bracket, colon, semicolon, quotation tai ellipsis pelota.
Kuva:Wikipedia.