Farmarimessut lännen malliin

Pääsin osalliseksi sadan vuoden mittaisesta traditiosta, kun sunnuntaina pulitin $25 ja astelin Claremontin Showground'in eli messualueen porteista sisään noin sadantuhannen muun täkäläisen kanssa. Viikon mittainen Perth Royal Show pidetään vuosittain syys-lokakuun taitteessa koulujen kevätloman aikana. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1902 lähtien organisaattorinaan Perthin kuninkaallinen maatalousseura. Kokonaiskävijämäärä tapahtumalla on puoli miljoonaa. Kyseessä on erikoinen yhdistelmä satojen metrien matkalle levittyvää tivolia, maatalousmessuja ja erilaisia kilpailuja, mukaanlukien koulu- ja esteratsastus, paimenkoirakisat sekä erilaisten eläinten näyttelyt. Enpä ollut eläessäni tiennyt, että esimerkiksi siipikarjarotuja on maailmassa yli 200, ja niistä hyvinkin sata oli esillä Royal Show'n yhdessä messuhallissa. Parhaat kyyhkyt, kanat, kukot, hanhet ja jopa meikäläisen silmiin tuikitavalliset sinisorsat oli arvioitu ja arvosteltu, ja muotovalioiden häkkejä koristivat samanlaiset ruusukkeet kuin mitä koiranäyttelyistä tai ratsastuskilpailuista saa. Ei aavistustakaan, mihin tarkoitukseen esimerkiksi kyyhkyjä kasvatetaan noin laajalla kirjolla, joukossa oli kalkkunaa muistuttavia kirjekyyhkylajeja sekä mitä erilaisimpia, koristeellisia sulkatöyhtöotuksia.

Nämä marsun ja apinan sekoituksen näköiset olennot ovat kanoja, kyllä vain.

Vaikken olekaan maatilalta kotoisin, on suvussa sen verran maajussitaustaa, että lehmien, hevosten, lampaiden ynnä muiden kotieläinten näkeminen ja niiden kanssa puuhastelu tuntuu aina kotoisalta. Erityisesti minua kiehtovat kilpailut, joissa ihmisen ja eläimen yhteistyö perustuu pieniin eleisiin ja merkkeihin, kuten ratsastus,  agility tai paimenkoiranäytökset. Tälläkin kertaa agilitykoirien ja handlereiden eli omistajien/kouluttajien yhteistyö lumosi. Miten voi puhumaton luontokappale olla niin fiksu, että oppii tekemään juuri mitä käsketään, pelkkien käsimerkkien ja yhden sanan mittaisten komentojen varassa? Osa koirista kylläkin sai lähes hepulin radalle päästyään ja ryntäili innosta haukkuen vähän sinne tänne. Muutama pennumpi yksilö myös häkeltyi kanssakilpailijoiden läsnäolosta kentän laidalla sen verran, että omistaja sai varsin yksikseen hihkua komentoja esteiden keskeltä. Kokeneemmat konkarit sen sijaan suorittivat radan kuin vettä vaan, parhaat myös älysivät handlerin käskystä palata takaisin ja hypätä esteet tai läpäistä putkitunnelit uudelleen, jos järjestys meni ensin väärin. 

Ihmekoira radalla.

Motion sickness'in eli hölskytyspahoinvoinnin uhrina kiersin tivolilaitteet suht kaukaa, lapsiperheitä ne luonnollisesti vetivät kuin sokeri muurahaisia. Maailmanpyörässä aioin ajella muutaman kierroksen, mutta pitkähkö jono ja kympin pääsymaksu saivat toisiin ajatuksiin. Sen sijaan kiersin ihmettelemässä menneen maailman laitteita Heritage-eli perinneteltassa. Teltan pihalta löytyi 1900-luvun alun traktori ja maatalouskone poikineen, kaikki tietenkin kuin miniatyyreja nykyisistä jättiläislaitteista. Teltassa olisi saanut kokeilla muun muassa morsetusta ja telegrammin eli sähkeen lähettämistä. Lisäksi esillä oli entisajan maataloudelle tarpeellisia laitteita ja askareita aina myllystä metallisepän ja puusepän pajaan. Pyörähdin pikaisesti ennen poislähtöä myös Australian armeijan esittelykulmauksessa. Hauskin puoli maastokangasleirissä oli nurkkaus, jossa sotilaat maalasivat lapsille kasvomaalauksia. Pikkutytöt näkyivät toivovan perhosia ja kukkia, joita tekijät uskollisesti maastoväreillään toteuttivatkin. Pojilla suosituin oli perinteinen maastokuviointi, kukin lapsi sai muistoksi vielä naaminointiverkosta leikatun päähuivin. Lystiä näytti olevan, niin maalareilla kuin asiakkaillakin.

Showgroundin yleisilmettä, alkamaisillaan kouluratsujen esittely.  Armeijateltat häämöttävät maailmanpyörän vieressä.