Huiput ja notkot

Nyysin aiheen Noonalta sekä Dundernewsin keskustelupalstalta - ja olenpa tainnut aihetta liipata listauksin ennenkin -, mutta tuli mieleen luetella sekä aa- että ööluokan puolia uudesta asuinkaupungista (ja -maasta). Yritän välttää jo aiemmin maitsemiani parhauksia (mm. tuoreet hedelmät, ilmasto) sekä Noonan listaamia kurjuuksia, joten uusien huomioiden kimppuun.

Top parhaat, sekalainen valikoima

1) Rappukäytävät uusissa kerrostaloissa. Täällä on näköjään tapana kokolattiamatoittaa porraskäytävät, mikä kivasti vaimentaa askelmelun ja muutenkin luo vähän luksuksen tuntua. Kuin hotelliin / risteilylle tulisi, rapaisen ja kaikuvan, kolkoin värein maalatun betoni/laattakuilun sijasta. Hivenen oudohkoa on, että esim. omassa 9-kerroksisessa asuintalossamme ei ole periaatteessa ollenkaan portaikkoa (paloportaikko on), vaan pelkät hissit. Jokainen kerros on siis suljettu alue, jonne pääsee vain hissillä ja hissikin liikkuu vain turva-avainta lukulaitteelle vilauttamalla. Etu: rapusta ei ikinä kuulu ramppuuääniä, koska ääniä voi ylipäätään kuulua vain omasta kerroksesta kahdeksan muun kerroksen ovienpaiskinnan ja porraskipityksen sijasta. Haitta 1: jos unohtuu avain, ei pääse edes kotiovelleen, koska ei pääse hissiin. Tosin jos kotosalla on joku muu, voi tälle soittaa alaoven sisäpuhelimella. Haitta 2: hyötyliikunta portaissa on olematonta. Ovissa ei ole ovikelloja eikä nimikylttejä, koskaan. Täällä koputetaan, eikä kukaan tiedä, keitä viereisissä asunnoissa asuu. Nimikylttejä ei ole myöskään alakerran postilaatikkohuoneen postiluukuissa, pelkät asuntojen numerot. [Toim. huom. vanhemmat kerrostalot ovat 90%:lla varmuudella luhtitalotyyppisiä, eli porraskäytävät ja parvekkeet ovat samaa ulkotilaa].

2) Bussikuskit. Bussikuskit tervehtivät lähestulkoon aina ja hyvästelevät myös. Alkuun suomalaisen suusta tuli todella kankeasti see you eli nähdäänpä taas bussikuskille, jota en todennäköisesti ikinä enää näe. Mutta sanotaanhan suomeksikin näkemiin, joten miksipä vääntää tästä ongelmaa... Bussikuskit myös lähestulkoon varmasti ottavat kyytiin vielä senkin jälkeen, kun bussi on startannut pysäkiltä ja itse juokset myöhässä kieli vyön alla huitomaan perään. Sama tapahtuu, jos ei tajua/huomaa/muista viittilöidä lähestyvää bussia pysähtymään ennen kuin vasta bussin ollessa ihan kohdalla - bussi kohtuuvarmasti silti kaartaa tienlaitaan hieman pysäkin jälkeen ja kyytiin pääsee. Bussit eivät jätä ottamatta kyytiin sillä perusteella, että on jo tupaten täyttä - kuten Suomessa on tapahtunut. Ainoastaan silloin, jos bussin yksi perässä tulee tyhjempi bussi kaksi, ykkösbussi saattaa hurauttaa ohi. Täällä - kuten muuten Kanadassakin - on voimassa käytäntö, että auringonlaskun jälkeen bussikuskia voi pyytää pysäyttämään myös muualle kuin pysäkille. Eli jos kotitalo on kahden pysäkin välissä, bussi voi jättää kotiovelle, jotta pimeässä kävely minimoidaan. En tosin ole koskaan nähnyt kenenkään näin pyytävän, enkä ole itse hyödyntänyt tilaisuutta, koska keskustassa voi huoleti kävellä pimeälläkin.

3) Rautalangasta väännetty ohjeistus joka paikassa. Veroviraston sivuilla on niin kattava selonteko veroilmoituksen täytöstä, että jopa uskallan yksin yrittää, vaikka kirjanpitäjäavun ostaminen veroilmoituksen tekoon olisi verovähennettävä etu (ehkä sittenkin palkkaamme kirjurin, jotta tulevat kaikki työtaksikulu- sun muut vähennykset oikein). Muuallakin virastoissa ja toimistoissa yleensä kaikki kirjalliset ohjeet on plain Englishillä eli maikkimeikäläisen kielellä, ja suullisesti selitetään lisäksi, jos ei tekstistä ymmärrä (tosin satunnaisesti virkailija voi olla niin hapan, ettei huvita paljon kysellä). Kela saisi lähettää tänne jonkun tiedustelijan tutustumaan virastokielen antikapuloittamiseen.

4) Autoreittien tienvarsivessat. Kiitos ja ylistys, useimmissa turistikohteissa on yllättävän hyvin ylläpidetyt vesi-/kemialliset vessat. Luontopolun alkupäässä, suositun rannan tuntumassa ynnä muissa väkeä vetävissä luontokohteissa yleensä aina on siisti, hajuton, mopattu, käsienpesualtaalla ja vessapaperilla hyvin varusteltu vajatyyppinen toilettilaitos. Äkkivilkaisulta ja ulkoapäin katsoen kuin ulkohuussi, mutta kaupunkilaisten sietämä siistitympi ja hygieenisempi versio. Otin oikein kuvia näistä viime autoreissuilla blogia varten, mutta kappas kun kännykkä tipahti kalliolla erään kuvausyrityksen päätteeksi kiveen ja laitepahus deletoi kaiken siihen saakka kuvaamani, juutas sentään. Oli mahtavia maisemakuvia mobiilimuisti pullollaan ja tämä oli tulos.

Top typerät/huonot, yhtä sekalainen kokoelma

1) Epäilyttävät elukat. Näköjään lähes vuosi plakkarissa auttaa tottumaan kaikenlaisten sisäelukoiden kohtaamiseen, ja nykyään en mene välittömään paniikkiin, jos huonetilassa on 1-10 kpl seuraavia: hämähäkki/tuhatjalkainen/koppakuoriainen/muurahainen/tunnistamaton mönkiäinen. Pelkästään torakat saavat meikäläisen raivonsekaisen kauhun valtaan - minun keittiössähän ette minun ruokia minun työtasoilla ja minun hyllyillä saastaisilla jaloillanne pilaa! Onneksi mitään näistä elukoista, kaikkein vähiten torakoita, on tarvinnut sietää nykykämpässämme. Mutta autoreissuilla, motelleissa ym. majoituksissa tuota listan ykköspäätä tapaa säännöllisesti. Torakoita en ole itse asiassa nähnyt asuinuramme alkuvaiheen torakkaluukkuepisodin jälkeen missään sisällä, ainoastaan yksittäisiä iltaisin ulkona maassa ja seinustoilla. Osoittaa, että kyseisen kämpän infektiotaso (yöllä bongatut pari tusinaa torakkaa seinillä, lattioilla ja huonekaluilla) oli ylittänyt jo kaikki kuviteltavissa olevat rajat.

2) Toistan todellakin itseäni urputtamalla taas kommunikoinnista ja tutustumisesta, mutta ei täällä kyllä ihan tosta vaan ystävysty. Pinnallista tuttuilua toki on, mutta syvempää ja vankempaa tuntemista saa ihan töikseen yrittää avata. Ajan kanssa ja vähitellen, yritän muistuttaa itseäni. Ja siitäkin, että sama ulkopuolisuuden tunne olisi ollut edessä muuton jälkeen kaikkialla, sekä uudessa kaupungissa Suomessa että missä tahansa paikassa missä tahansa maassa. Suomalaista ystävällistä seuraa täältä on löytynyt ihailtavasti ja onkin monta syytä olla kiitollinen siitä, että voi uudessa maassa, uudessa elämässä turvata maanmiehiin. Suomalaisten yhtäpidon ja kiinteän verkostoitumisen määrä ja laatu on suorastaan yllättänyt - etenkin, kun muunmaalaiset tutut asiaa ihmettelevät. Eivät esim. muut skandit tunnu olevan läheskään yhtä samaa maata ulkomailla, saati muut kansallisuudet. Kai se on niin, että pienen kansakunnan pieni edustajisto ulkomailla löytää toisensa helpommin, ja toisten kokemiin iloihin ja suruihin on helppoa ja luontevaa osallistua ja tarjota apua ja tukea.

3) Ekologisuuden puute. Perth on kierrätys-, veden- ja energiansäästö- ynnä muissa ekoasioissa vuosikymmenen ellei pari itärannikkoa jäljessä, ja huikeasti jäljessä esimerkiksi Suomen tasoa. Sydän itkee verta töissä joka kerta, kun tajuan tulostaneeni jotain väärin protokollaamme nähden, ja joudun tulostamaan samat jutut uudelleen ja heittämään entiset roskiin - sentään uudistuneeseen toimistoon saatiin paperinkierrätys, aiemmassa oli todellakin vain sekajäte myös monisteille! Printtaan itselleni kaiken pakollisen kaksipuolisina ja kaksi sivua arkilla-moodilla, mieluiten teen itselleni pdf-kopioita tietsikan ruudulta lukua varten. Tänään kuulin, kun tiimimme toinen skandi (eli Ympäristötietoinen Henkilö) yritti ohjeistaa aussia tarpeettoman tulostamisen välttämisestä. Dokumentteja voi toden totta kierrättää luettavana myös sähköisesti, ajatella! Ei mennyt jakeluun, ei sitten millään. Tiimin britti suosii myös sähköisiä dokumentteja, todennäköisesti kuitenkin siksi, että niitä on sata kertaa nopeampi muokata kuin paperitulosteita. Aussit printtaavat KAIKEN yksipuolisina kopioina ja nyhräävät punakynällä korjauksia, vaikka Wordista löytyy track changes-toiminto, jolla saisi tuntikaupalla nopeammin muutokset aikaan ja muiden tietoon. Voi huooooooh ja krääh.

4) Satunnaisesti pilkahteleva, tähän saakka itseltäni näkymättömissä pysynyt vanhakantaisuus sukupuoliroolijaottelussa. Työpaikkamme näyttää olevan huikeasti edellä montaa muuta paikkaa (suomikavereiden puheista päätellen), ja olen aiemmin hehkuttanut tasa-arvon tasoa sekä sukupuoli-, ikä-, syntyperä-, että muilla mittareilla mitaten. Vanhanaikaisuutta en voi väittää perthiläiseksi ilmiöksi, sillä samaan törmää eri tilanteissa Suomessakin. Suomessa kumma kyllä vähättelytilanteet liittyvät useammin työhön, kun taas täällä (omakohtaisesti kohtaaminani) urheiluun. Jälleen tänään sain osakseni kummastuneita katseita, kun kuohahdin jalisjoukkueemme kapteenille siitä, että hän suorilta delegoi puolustuksen naisille ja hyökkäyksen miehille. Pidin huolen, että me kaksi naista vuorottelimme hyökkäys- ja puolustuspäässä. Minähän en kentän perukoilla seisoskele siksi, että kollegajannu ei usko, että juoksen yhtä kovaa kuin hän (ja juoksin muuten, ihan uhalla). Sama on tapahtunut aiemminkin mm. silloin, kun sekatiimimme yksi naisjäsen ehdotti, että naiset eivät pelaisi ratkaisevassa lentopallopelissä menestyksen varmistamiseksi. JAA että SANOTKO uudelleen?? Ja pelattiinhan me - kyseinen ehdottaja, naispomo, on sitäpaitsi työtilanteissa tiukka feministi, joten kohtuuouto takinkääntö urheilun / fyysisen aktiviteetin suhteen! Nämä pari esimerkkiä eivät kattavasti valaise tilaa, mutta kyllä täällä Suomea vahvemmin tuntuu oletus, että naiset ovat (henkisestikin) hennompia ja heikompia ja miehet taas niitä vahvoja. Suomalainen justiina ei tätä niele ja olenkin yleensä ensimmäisenä jyräämässä oletusta vastaan. Oppivathan nämäkin, perkule.

Jotakuinkin tältä näyttää millipede, yleinen mönkiäinen talojen ulko- ja sisäseinillä. Mittaa otuksella n. tuuman verran.

Justiina-asenteella. Niin.