Picasso Perthissä

Seuraa taiteentuntemuksen opetustuokio - mitä ei varmaan olisi kannattanut tähän kärkeen todeta, että edes joku lukisi postauksen loppuun asti.

Mutta ihan sitä silmälläpitäen, että muut täkäläissuomalaiset haluavat käydä katsastamassa Picasso to Warhol-näyttelyn Perth Art Gallery'ssa, aikaa on vuoden 2012 loppuun saakka. Ja toisekseen olen itse niin innoissani aiheesta, kun pitkästä aikaa pyörin "omieni parissa" eli vaellellen taidehistorian oppikirjoista tuttujen, aitojen ja ehtojen teosten keskellä.

Picasso to Warhol-näyttely on lainassa New Yorkin MoMa:sta eli ehkäpä pallon kuuluisimmasta modernin taiteen museosta, joten merkit olivat lupaavat. Tosin ounastelin, että Perthin museolla tuskin on varaa kovin laajaa näyttelyä tuoda maahan, koska teosten lainasta joutuu maksamaan mojovaa vuokraa, järjestelyt ja vakuutukset maksavat taatusti satatonnisia ja niin ees päin.

Näyttely oli tosiaan aika suppea, mutta perjantai-illan visiitin arvoinen silti. Taidemuseo panostaa kivasti viikonloppuihin, sillä perjantaisin näyttely on auki peräti iltakymmeneen ja ala-aulaan on rakennettu viini- ja juustobaari. Taidemuseolta voi iltaa jatkaa kulttuurikorttelin sekä Northbridgen menokaupunginosan muihin kahviloihin ja boheemeihin baareihin.

Itseäni harmittaa suunnattomasti melkein missä tahansa näyttelyssä yleinen taustatiedon puute, tai oman käsitykseni mukaan vääränlainen kontekstointi. Älkää aina lätkikö niitä taiteilijan elämäkertatietoja kylteissä seinille, vaan infotkaa, miksi tämä kyseinen tyyppi, teos tai tyylisuunta on niin ihmeellinen, että se pitää ihan museoon asti tuoda. Taustoitus ja historialliseen hetkeen sitominen kertovat paljon enemmän mattimeikäläisille kuin se, milloin taiteilija valmistui taidekoulusta.

Työhistoriaani mahtuu useita pestejä taidemuseo-oppaana, ja silloin opin, että ihmisiä kiinnostavat eniten tarinat. Kuka, missä, miksi, mitä minun pitäisi tässä teoksessa nähdä? Etenkin Picasson kohdalla enemmistö yleensä olettaa, ettei tyyppi osannut maalata muuta kuin sekavia palikoita ja vääntyneitä naamoja. Totuushan on, että Picassolla oli klassinen taidekoulutus ja hän aloitti maalaamalla melkolailla realistisia muotokuvia, mitä ei palikkatyylistä uskoisi.

Picasson nerous piilee siinä, että hän keksi alkaa kuvata kohteita useasta eri kulmasta, useana eri ajanhetkenä, yhteen kuvaan vangittuna. Palikat ja vääntyneet naamat kuvaavat siis samaa kohdetta eri näkökulmista ja eri hetkinä, liikkeessä. Picasson uran alkuaikaan, 1920-30-luvuilla, liike ja nopeus olivat suuria ihmeitä länsimaissa: autot, junat ja lentokoneet olivat ihan vasta yleistyneet ja tulleet tai tulossa kaikkien ulottuville, kuin myös elokuvat eli liikkuva kuva. Liike ja ajan kuluminen kiehtoivat kovasti myös taiteilijoita.

Pablo Picasso, Crucifixion 1930. Tällaisia on tarjolla muutamia Perthissä, tosin ei juuri kyseinen teos .

Näyttelyssä oli pari teosta myös suosikiltani Piet Mondrian'ilta, tosin ei lempiteoksiani (maisemia), vaan tunnetumpia abstrakteja geometrisiä viiva-, perusmuoto- ja perusvärisommitelmia. Nämäkään neliöt valkoisella taustalla eivät kerro mitään kenellekään, ellei tiedä, että samaan aikaan (1920-30-luvuilla) kehittyi funktionalismi eli funkis-arkkitehtuuri.

Funkis syntyi, koska arkkitehdit halusivat riisua kaiken ilmaisun peruselementteihin. Ei mitään koristelua tai krumeluureja, vain rytmikkäitä perusmuotoja ja yksinkertaisia värejä eli valkoista, mustaa, punaista, keltaista ja sinistä. Myös huonekalumuotoilijat intoutuivat perusmuodoista ja -väreistä, ja aikakaudella ideoitiinkin monta muotoilun klassikkoa, kuten Red and Blue Chair (Gerrit Rietveld), kuva alla.

Yksi lempparini Piet Mondrianilta (ei ole Perthin näyttelyssä), The Red Tree. Mondrian maalasi alunperin maisemia ja siirtyi neliöiden maalaamiseen funkis-tyylin kehittymisen aikoihin, oli yksi tyylisuunnan kehittymiseen vaikuttaneista taiteilijoista.

Gerrit Rietveld, Red and Blue Chair 1917. Muotoiluklassikko, vaikkei välttämättä kauhean mukava. En ole kokeillut, on kallis tuoli.

Piet Mondrianin Dej Stijl - tyylisuunnan yksi edustaja. Perthin näytelyssä on Trafalgar Square-niminen vastaava taulu.

Näyttelystä löytyy nimensä mukaisesti myös legendaarisen Andy Warholin teoksia - ensimmäisiä taiteilijoita, joka keksi ottaa kohteekseen arkipäivän esineitä ja toistaa painokuvaa loputtomiin, mm. kaikkien tuntema Marilynin naamakollaasi (kuva alla).

Toinen legenda on Marcel Duchamp, joka puolestaan keksi ottaa konkreettisia arkipäivän esineitä käyttöönsä ja kyseenalaisti koko taiteen olemuksen tuomalla näyttelyyn omana teoksenaan seinästä irrotetun pisuaarin. Teoksen nimeksi hän kertoi "Suihkulähde" (kuva alla). Mikä on taidetta ja mikä ei, kuka sen saa määritellä, Duchamp kysyi. Niinpä, ei ole vastausta tähän oikein vieläkään, vaikka Duchamp mellasti taidemaailmassa 1910-luvulta lähtien.

Nykykatsojia nämä aikanaan mullistavat oivallukset eivät juuri hätkäytä, sillä elämme maailmassa, jossa on jo nähty kaikki. Mutta teokset onkin syytä asettaa historialliseen asemaansa, eli nähdä ne oman aikansa pioneereina. Joku keksi tämänkin idean ensin, vaikka me olemmekin samaa nähneet toistettuna jo miljoona kertaa. Perthissä pääsee kurkistamaan niihin ensimmäisiin oivalluksiin, ideoiden lähteille.

Andy Warhol, Marilyn 1967. Ei Perthissä. Allaoleva Campbell - keittopurkkiteos (yksittäisiä painokuvia kehystettyinä tauluina) sen sijaan löytyy näyttelystä ja on hieno.

Marcel Duchamp, Fountain (Suihkulähde) 1917.  Alkuperäinen teos on mennyt hukkaan ja siitä on enää valokuvia,  Perthin näyttelyssä tästä on pienoismalli (!).

Modernista taiteesta olisi ylipäätään hyvä tietää, että se syntyi kameran keksimisen myötä ja takia (1800-luvun loppupuolella). Taiteilijat joutuivat suorastaan identiteettikriisiin kameran yleistyessä, sillä kuka heitä enää tarvitsisi tallentamaan ulkomaailmaa, jos kuka vain pulliainen pystyi nappaamaan kuvan, milloin huvittaa, missä huvittaa, parissa sekunnissa? Kuka enää jaksaa kiinnostua maalauksista, joiden tekoon menee ikuisuus?

Syntyi täysin uudenlaisia tyylejä, kuten impressionismi - tapa vangita valon ja varjon leikkiä ja hetkellisiä mielikuvia. Ekspressionismi - taiteilijan omien ajatusten ja tunteiden muokkaamia näkymiä. Surrealismi - unikuvia ja painajaisia, mielikuvitusmaailmoja ja alitajuntaa. Abstrakti taide - keskitytään muotoihin ja väripintoihin, "taidetta taiteen vuoksi", aivan sama mikä aihe on kyseessä. Kubismi - Picassonkin tyyli, eli kohteen paloittelua eri näkökulmiin ja geometrisiksi perusmuodoiksi. Ja niin pois päin...

(Esi)surrealisteja Perthin näyttelyssä edustaa Giorgio de Chirico.  Ylläoleva teos on näyttelyssä: The Enigma of a Day, 1914. Surrealisteista tunnetuin on Salvador Dali - ks. kuva alla, jos et muista kuka, ei ole mukana Perthissä. Chirico oli liikkeellä ennen Dalia ns. metafyysisellä tyylillään ja Dali itse asiassa sai Chiricolta vaikutteita oman surrealismi-tyylisuuntansa kehittämiseen.

Salvador Dali, The Persistence of Memory (Muiston pysyvyys) 1931.

Näyttely on käymisen arvoinen, mutta suosittelen osallistumaan opastetulle kierrokselle. Muuten teosten tuijottelu saattaa jäädä tussahdukseksi, "mikä tässä nyt on niin hienoa oikeastaan...?"

*Kaikkien teosten tekijänoikeudet taiteilijoiden*