Ihmettelen

Telkkarista tulee parhaillaan Aussi-futiksen eli footyn palkintoseremonia nimeltään Brownlow Medal, kummallinen show. Kyseinen palkintogaala ei ole liigan voittajien palkitsemista varten, vaan sesongin parhaan pelaajan valinta. Kenttätuomarit äänestävät jokaisen footypelin päätteeksi mielestään reiluinta ja parasta pelaajaa (best and fairest), ja koko kauden mittaan eniten ääniä saanut pelaaja julkistetaan gaalassa. Jutun juju on, että pelaajat puolisoineen istuvat gaalaillallisella ykköset päällä pari tuntia, ja juontaja lukee puuduttavalla äänellä jokaikisen äänen, joka kauden aikana on annettu. Lopulta show huipentuu voittajan julistamiseen pisteiden kumuloiduttua, vähän kuin Euroviisuissa. Mitään muuta ohjelmassa ei näköjään tapahdu, ei väliaikaohjelmaa, ei musiikkia, ei mitään. Muutama videonpätkä kauden peleistä sentään nähdään silloin tällöin, ja joitain puheita kuunnellaan. Yleistunnelma on lähinnä harras. Vaikea kuvitella, että vastaava parhaan jääkiekkoilijan totinen palkintogaala saisi kummoistakaan kannatusta Suomessa. Tai sitten nimenomaan saisi.

Ai juu, jos footy on jollekulle täysin vieras laji (eli kaikille Australian ulkopuolisille), se ei todellakaan ole jalkapalloa vaan meikäläisen silmiin sekoitus amerikkalaista jalkapalloa, rugbyä, pikajuoksua ja sekavaa painimista. Soikionmallista palloa potkitaan, heitellään ja pompautellaan jättimäisellä, melkein ympyränmuotoisella kentällä, jolla on porukkaa kuin pipoa. Pelaajat käyttävät kutistuneennäköisiä peliasuja eli minimaalisia shortseja ja hihattomia t-paitoja. Kovaa sakkia nämä miehet kyllä ovat, sillä mitään suojia ei käytetä, ja taklaukset ovat suoraan jääkiekosta. Bronlow-palkinto on sikälikin erikoinen, että se jaetaan ennen kauden päättymistä. Pisteitä annetaan siis vain runkosarjan peleistä, ei finaaleista. Loppuottelu on vasta ensi viikonloppuna, matsissa vastakkain Sydney Swans ja Hawthorne Hawks Melbournesta. Perthin kumpikaan joukkue, Fremantle Dockers ja West Coast Eagles eivät finaaleihin yltäneet.

Muuta ihmeteltävää:

Huomasin tuossa, että uunissani lukee luukun sisäpuolella: älä grillaa luukku auki. Oh really??

Keskustakirjasto, siis Perthin kaupungin kirjasto ei ole auki viikonloppuisin. Ovet ovat auki vain klo 9-18 arkisin. Viikonloppuisinhan sitä olisi aikaa työssäkäyvillä ja/tai perheellisillä kirjastossa pyöriä. Katkeruutta aiheuttaa tämmöinen, terveisin kirjaston suurkuluttaja jo vuodesta 19....köhköhhöh, siis ikävuodesta seitsemän lähtien.

Meillä kävi töissä puhujavieraana joku iso pamppu, Australian hallituksen ex-ministeri. Minulla kesti noin puoli tuntia tajuta, että kyseessä on poliitikko ja tunnettu sekä arvostettu sellainen. Herrahenkilö ei esitellyt itseään, varmaankin siksi, että se olisi ollut sama asia kuin Martti Ahtisaari tai veteraanipoliitikko Erkki Tuomioja esittelisi itsensä puheen aluksi. Edelleenkään en puhujan nimeä tiedä (en oikein kehdannut keltään kysyä), fiksu oli ja konservatiivi/oikeistopoliitikoksi ihmeen sosiaalidemokraattinen, siis sosiaalisen omatunnon näkökulmasta. Jos joku tunnistaa näistä tuntomerkeistä, niin ilmoittautukoon kommenttilootaan, lähetän palkkion! Ministerinä joskus 1980-luvulla - oli aboriginaaliasioista vastaava ministeri ainakin, ehkä jokin muukin -, politiikassa mukana jo 1970-luvulta. Koulutukseltaan lakimies ja erikoistunut ihmisoikeus- ja vähemmistökysymyksiin. On nyt mukana Australian perustuslain uudistamistoimikunnassa. (*Myöhempi lisäys: tsekkaa vastaus kommenttiboksista, nero tietäjä löytyi!*).

Ja eteenpäin. Sisäisen kelloni mukaan on syksy, vaikka täällä onkin kevät. On siis aika uusien alkujen, kuten uusien opintojen tai harrastusten, kuten aina vuodesta 19... röhhöhköh, kauan sitten lähtien. Mutta missä on Syksyn Wirallinen Korkkaaja, Kansalaisopiston kurssiesite? Kääksä, eihän sellaista täällä tule! Miten tämän kestän?? Suunnitelma B. Googlasin vastaavantyyppisiä lyhytkursseja ja löytyihän niitä joitain, järjestäjänä Central TAFE eli keskusammattiopisto. Hurraa, etsausta eli grafiikantekoa piikillä kaivertamalla ja hapoilla metallilaattoja syövyttämällä, juuri sitä mitä oon aina halunnut (ja tehnytkin aiemmin). Miten hyvä tuuri, äkkiä nimi sisään kurssille. Aijaa, ei voi ilmoittautua netitse? Ai että pitäisi puhelimessa antaa luottokortin numero? Öö, nyt ei kyllä herätä luottamusta. No marssitaan sitten koulun opintokansliaan neuvottelemaan ja lopputulema on, että voin jättää luottokortin numeron lomakkeella sinne. Ai. No ei edelleenkään edistyksellisin maksumetodi ikinä (eikä minusta luotettavinkaan). Ei kai TAFE kehtaa kavaltaa tulevan opiskelijansa rahoja...? Viikon päästä saan sähköposti-ilmoituksen, että kurssi on peruttu, koska minä olin ainoa osallistuja. Siihen tyssäsivät seikkailut Kansalaisopiston korvikkeessa. Ei näin käy koskaan siinä aidossa ja alkuperäisessä opinahjossa, päinvastoin kurssit aina tupaten täynnä. Rahoja eivät sentään vieneet.

Lauantaina nökötin luottavaisena elokuvateatterissa venäläiselokuvafestivaaleilla. Liput oli hankittu oikein etukäteen, etten vain jää ilman. Kaksisataapaikkainen teatteri kumisi tyhjyyttään. Paikalle ilmaantui lopulta yhdeksän (!) muuta henkilöä. Tiedä sitten, olivatko elokuvavalintani niin epäkiinnostavia (animaatio ja romanttinen komedia), mutta muut Perthin asukkaat eivät tarjonnasta selvästikään innostuneet. Sunnuntain seitsemäntuntisessa Sota ja Rauha-näytöksessä sen sijaan oli kuulemma tupa täynnä. Hyvähyvä. Kummeksunnan kohteet: 1) puolentoista miljoonan asukkaan kaupungissa on laadukas ulkomaisen elokuvan festivaali, mutta lippuja jää myymättä reilusti yli puolet. Häh, osallistujamäärä on samaa luokkaa kuin Järvi-Suomen kotikaupungissani, ja siellä väkeä on kuitenkin lähtökohtaisesti vain 7% Perthin asukasluvusta. 2) Lastenanimaation alussa mainostettiin pitkään ja perusteellisesti Beluga-vodkaa. Todennäköisimmin venäläissponsorin toive (lue: käsky), minkäs kulttuuritapahtuman tuottajaparkana teet.
Ymmärrän kokemuksesta.

Ivan Tsarevich and the Grey Wolf - Prinssi Ivan ja Iso Harmaa Susi. Klassinen venäläissatu Disney-henkisenä, mutta kymmenen kertaa absurdimpana versiona Russian Resurrection - elokuvafestareilla. Kuva (c) Melnitsa Animation Studio.