Minä, autokuski

Tänään oli vuorossa jännitysnäytelmä nimeltään autolla Perthin perjantairuuhkaan, ensimmäistä kertaa. Olen menossa kaupungin ulkopuolelle koulutukseen alkuviikoksi ja koska koulutuspaikkaan (voimalaitos) eivät kulje julkiset pelit, ainoa keino hankkiutua paikalle on firman auto. Pomoportaalla on company lease car'it käytössä, mutten ollut aiemmin tiennyt, että tällainen rivivirkailijakin saa kyseisiä autoja käyttää työajoihin. Niinpä minulle hyväuskoisesti ojennettiin pomoni auton avaimet parkkihalli- ja bensakorttiohjeiden kera, oikein hymyiltiin perään. Tajuatteko te toimiston tädit, etten ole ajanut Perthissä vielä yhtään kertaa? Saati ruuhkassa, saati moottoritiellä, saati keskustan kolmekaistaisessa sumpussa Saint Georges Terrace'lla, jonka itäpäässä satun asumaan? Automaattivaihteinen autokin on melkein uusi tuttavuus, onneksi sentään pientä treeniä täkäläisellä maantiellä on alla. Tosin sanottakoon, että jos manuaalipeli olisi kesytettävänä, niin huomattavasti suuremmassa pulassa olisin, aluksi. Tottumiskysymys, tottakai.

Seikkailuni alkoi lupaavasti tahattomalla kaasuttelulla parkkihallissa, kun en muistanut, kumpi poljin on kaasu ja kumpi jarru. Kytkin kun puuttuu välistä, selkäytimestä tulevat ajojalkakäskyt menevät minne sattuu. Pari harjoituskiekkaa hallia ympäri ja rohkeasti kohti ulosajoramppia. Hetkinen, missäs se koko ramppi on? Pari lisäkierrosta, ja paikallistuihan se exit viimein. Ulosajoportilla vastassa on uusi haaste. Firmalla on kuukausiparkkikortit, joita käytetään eri tavalla kuin väliaikaispysäköintikortteja. Olin saanut ohjeet, että älä työnnä korttia sinne masiinan luukkuun sisään vaan pyyhkäise vain siinä laitteen päällä. Meikäläinenhän pyyhkii niin maan peijoonisti (aavistuksen liian kauas pysäytetystä autosta tottakai, että varmasti saa kurkottaa tosissaan), mutta portti ei aukea. Onneksi intialainen vartijasetä näkee epätoivoni ja tulee näyttämään, miten toimitaan. Ai tohon lukijakohtaan se piippautus? Just joo, itse yritin sitä korttia heiluttaa ei-kosketusnäytön päällä ja liian sivussa. Viimein portti aukeaa ja pääsen kohti liikennettä, kaikki ikkunat auki (kun en heti tiennyt, mistä sähkönamikasta kuskinpuoleinen ikkuna avautuu), pyyhkijät viuhuen, vilkut välkkyen, kas kun ei pissapoika suihkuten. Oho, jalankulkijoita, nyt on tarpeen äkkipysäys - jarru pohjaan, nytkähdys, kyynärvarret täysillä töötin päälle TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!! Sori hei, anteeks nyt, ei ollu tarkoitus, epätoivoista olkien kohauttelua ja pahoittelevaa, hurmaavaa (vai mielipuolista) hymyilyä, onneksi on ikkunat auki valmiiksi niin sorryni kuuluvat kunnolla ulos asti. Ja eikun ruuhkan sekaan, hokien maanisesti mielessä: keep left keep left keep left keep left eli muista sit kanssa pysyä siellä vasemmalla puolen tietä!

Osaan liikkua Perthin keskustassa näin reilun vuoden jälkeen täysin mutkatta (etenkin, kun keskusta on ruutukaavaa ja suhteellisen pieni), mutta eipä ole ennen tullut kiinnitettyä pätkänkään huomiota kiellettyihin kääntymissuuntiin. Ajoin monta korttelia poispäin kotoa, ennen kuin sain ratsuni oikeaan suuntaan. Tarkoitukseni ei ollut pullauttaa suorilta edellämainitulle St Georgesille, Perthin pääbisneskadulle. Mutta minkäs teet, sinne vei se kaista jonka satuin ottamaan. Onneksi en ollut ainoa törppö, joka ajoi bussikaistalla. Perthissä ajamisessa on se hyvä puoli, että jos ei pelkää muita autoja, ajaminen on itse asiassa helppoa. Ihmiset antavat kiitettävästi ja nopeasti tilaa kaistanvaihtajalle, ja ainoastaan jos jää itse empimään, menettää tilaisuutensa. St Georgesin ahtailla kolmella kaistalla hirvittävät ainoastaan sivupeilin mitan päästä pyyhkivät bussit, mutta muuten liikennevirran mukana pärjää ihan kivasti. Mitä nyt kerran jämähdin keskelle risteystä, kun edellä mennyt letka ei mahtunutkaan valojen tuolle puolen. Ennakoiva kuski (jollainen yleensä ja aina Suomessa olen, huom!) tietysti ottaa tämän huomioon eikä tunge sinne peränpitäjäksi, jos ei mahdu. No, ensimmäisen kerran anteeksiannettavia mokia, eikös juu te kaikki joiden perjantaikiireistä kotiinmenoa tukin.

Itse matkasin kotiin oikein pidemmän kaavan kautta, koska kotini on toisella puolen tietä kuin mistä suunnasta olin tulossa. Erisuuntaisten kaistojen välissä on keskisaareke (eli siis sellainen jalkakäytäväntapainen koroke), joten autohalliin ei väärästä suunnasta tullessa koukatakaan. Eikun kaasu pohjaan, Swan Riverin ja Heirisson Islandin yli ja seuraavaan lähiöön Victoria Parkiin asti, koska parista muusta suunnittelemastani risteyksestä ei saanutkaan kääntyä haluamaani suuntaan. Kotimatka vei yhteensä lähes tunnin, kun se normaalisti kävellen ja bussilla vie vartin. Tästä ajasta tosin omaa toilailuani oli vain murto-osa, sillä enimmäkseen jumitin muun matelutahtisen autojonon syleilyssä keskustan punaisissa valoissa. Tulipahan otettua Perthin liikenteeseen ja autoon pakollista tuntumaa, sillä en periaatteessa saisi ajella mitään huviajoja. Hyvää harjoitusta kuitenkin. Rohkaistuin jo yhden kerran perusteella uhoamaan, että jos Perthissä niin Melbournessakin - uudenvuoden aloitusreissulleni taidan vielä vuokrata päräyttää auton, kun kerran itärannikkolle asti lennän! Mutta sitä ennen: hyvät ihmiset perthiläiset, kypärät päähän maanantaiksi ja tiistaiksi, saatatte kohdata minut liikenteessä.

Yksi Perthin moottoriteistä, Kwinana Freeway etelän suuntaan. Tuleva ajotaitojeni näyttämö. Kuva: Perthnow.com.au

St Georges Terrace hiljaisena hetkenä, ei ollut tänään viiden jälkeen näin väljää. Kuva: ABC News.