Melbourne, paiva 1

Matkaloki. Melbourne, paiva 1.
Blogisivusto vaihtoi pyytamatta ja yllattaen itse itsensa ranskankieliseksi, mutta onneksi tata alustaa on tullut kaytettya jo riittavan kauan, etta huteralla kouluranskalla tunnistan, mita nappulaa klikata, jotta taman tekstin saa ulos. Hotellin kone ei osaa skandinaavikirjaimia, joten ilman aan ja oon pisteita mennaan. Blogikin kansainvalistyi saman tien kun lensin ulos Perthista! Ja matkaan.

Lentokenttabussiin klo 7.30 lahestulkoon kotipihalta, miten katevaa. Bussimatka vie melkein tunnin, bussi 37 kiertelee Perthin lahioita antaumuksella. Kentalla ketaan ei kiinnosta toilettilaukkuni, jonka 100 ml kokoisia nestepakkauksia yritan tarjota naytille matkatavaratarkistuksessa. 'Onko siella hiuslakkaa tai spray-deodoranttia? Ai ei, no anna menna sitten. Nesteet on okei'. Ahaa, ei ne ole muilla kentilla olleet? Mutta asia selva, sitten koneeseen. Ensilentoni Virgin Australialla. Olin buukannut onnellisena vahinkona erityispaljon jalkatilaa sisaltavan penkin. Kiva! Ilmastointi on tietenkin taysilla, kuten aina lennoilla. 'Anteeksi, voisinkohan saada huovan?' 'Taalla turistiluokassa ei valitettavasti ole tarjolla peittoja.' Aijaa, no onneksi olen sisukas. O-l-e-n  s-i-s-u-k-a-s... paleleelllleeeeeee!

Vieressa istuva aasialaistytto livahtaa heti koneen noustua vessaan. Esimerkkia seuraten nousen ylos ja alan ujuttaa laukkuani alas ylahyllylta, jotta saan sielta hupparin, eihan tata kylmyytta kesta suomalainenkaan. Lentoemanta syoksahtaa torumaan: 'Penkissa on istuttava, kunnes turvavyon merkkivalo sammuu'. Muttamutta... 'Ei mitaan muttia, tama on omaksi turvaksesi', lentoemanta melkein tyontaa minut takaisin penkkiin ilman huppariani. Kaivelen sen myohemmin, katson vaikka odotellessa telkkaria. Nayttoruutu tosin on rikki minun penkissani. Ei haittaa, mukana on hyva kirja, Nigel Marshin Overworked and Underlaid (ylityollistetty ja aliarvostettu) - ei henkilokohtainen tuntemukseni kyllakaan, mutta sisaltaa humoristisia tositarinoita elamantaitokirjoittajaksi heittaytyneen entisen toimitusjohtajan arki- ja perhe-elamasta. Lukaisen tasta pari lukua lisaazzzzz....

'Saisiko olla kasvis- vai lihavaihtoehto?' Oho, mitenkas mina noin torkahdin. Kasvisruoka, kiitos. Trooooot, vaara valinta. Kasvisruoka on pastaa, siis kaksi kourallista pennepastaa ketsupilla tomaattikastikkeella, paalla hippunen parmesaania. Onneksi sentaan vain hippunen, maitoallergiani huomioiden. Vierustoverini syo hyvalla halulla maukkaan nakoista lihacurrya. Kone laskeutuu Melbourneen melkein saman tien lahdon jalkeen, tuntuu, koska edelliset lentomatkani ovat kumpikin olleet Suomeen, ja kestaneet vuooorookaauuusiiiaa - no joo, todellisuudessa 22 tuntia, mutta se on lahella vuorokausia, monikossa. Perthista Melbourneen singahtaa kolmessa tunnissa. Olen buukannut ennakkoon kyydin hotellilleni, kentalta lahtee Skybus, joka vie Melin etelaiselle bussiasemalle (lieko rautatieasemakin?), josta pienemmat shuttle-bussit vievat kyytilaisia tarpeen mukaan keskustan hotelleihin. Hotellini on ihan Victoria Markets'in kupeessa, sinne heti huomenaamulla! Mutta nyt  heti tutustumaan edes lahikortteleihin. Vaikka lentoni lahti aamuyhdeksalta, on Melbournessa kello jo yli viisi, kun paasen hotellihuoneestani kadulle. Aikaero, kolme tuntia, haukkaa palasen paivasta.

Mahtavaa, taalla olen, Australian ruuan ja juoman paakaupungissa! Hyvia kahviloita, tunnettuja ravintoloita, valtava kirjo erilaisia keittioita ja ruokakulttuureja... namnamnam. Hirvea nalka. Siitahan on muuten jo tunteja, kun soin pastalounaani. Ja sita ennen soin vain pari leipaa ja banaanin aamupalaksi. Hirrrrrvvvveeaa nalka. Hirvea. Hirhirhirhir... toisella puolen katua on nakojaan korealainen, thaimaalainen ja japanilainen ravintola. Hmm, seuraavista valoista yli siis. Oho tassa kohdallanihan on Nandos! Kanaa ja akkia. Ja ranskiksia. Annos tulee poytaan parissa minuutissa. Ranskikset ovat haaleahkoja. Pitaisiko valittaa? Ei ole aikaa, NALKA. Kana on sitkeaa. No onpas kurja alku ruokapaakaupungilta. Ensimmainen valinta meni selvastikin pieleen, oma moka, mitas menin. Edes Nandos-kanta-asiakaskorttini ei kelvannut. 'Tama kampanja on vain WA:n asukkaille', myyja toteaa, kun tyrkytan korttiani. Hmhm, syodaankohan WA:ssa poikkeuksellisen paljon kanapikaruokaa siis....?

Jatkan Elizabeth Streetia alaspain kohti joenrantaa. Tuossahan on kivannakoinen kahvila, taidan juoda kahvikupillisen. Ja porkkanakakkupaloja... yksi mulle, kiitos. Ai tamahan taitaa muuten olla joku ketju. Hudson? En ole kuullut. Kahvi ja kakku tulevat poytaan. Porkkanakakku on kuivaa, ja tuorejuustopaallyste kelmeaa. Hmm, mites muuten menin taas ottamaan juustoa, vaikkei pitanyt? Kahvi maistuu pannunpohjilta suomalaisella huoltoasemalla ja soijamaitokin nayttaa juoksettuneelta. Kaksi epaonnistunutta valintaa perakkain, uskomatonta! Huomiselle googletan Urbanspoon-nettisivulta suositellut ja suositut vaihtoehdot, tama selva! Poikkelehdin kaduilta toiselle, paadyn vahingossa Chinatowniin. Upeita nakymia, taalla olisi varmasti hyvia ruokapaikkojakin. Pitaakin kayda vessassa valilla, tuossa on sopivasti ostari. Target Center, ahaa. Takalainen keskus-Anttila siis. Vessa unohtuu, kun mieleen tulee, etta pitanee ostaa sukkahousut: taalla Melbournessa on paljon viileampaa kuin Perthissa. Vain +21, kun Perthissa koko viime viikko pyyhki yli neljassakympissa. Eivat muistuneet sukkahousut mieleen pakatessa yhtaan kertaa. Targetista niita saa, joten sisalle mars.

Hetkinen, taallahan on eri valikoima kuin Perthissa. Kivannakoisia vaatteita tuossa (omatunto kolkuttaa, etta et kai aio tuhlata matkabudjettiasi Targetiin, samaan halpistavarataloon, jonne paaset Perthissa milloin vain, vaikka lounastauolla?) Omatunto, vaikene. Kavaisen akkia vaan sovittamassa. Sovituskopissa huomaan, etta yliannostus hiilareita - joita en yleensa nain paljoa syo - seka ei-niin-laadukas kahvikupillinen ovat tehneet tehtavansa. Murruuroououraour. Oliko se mun maha joka vinkas? Akkia etsimaan yleisovessaa. Vessa on ostarin toisessa kerroksessa, siella on perati kaksi koppia. Kopissani ei ole vessapaperia, onneksi olen oppinut tutkimaan asian ennen asioinnin aloittamista. Viereisesta kopista kuuluu: 'Oletko siivooja? Taalla ei ole vessapaperia.' Aikun kiva. En ole siivooja, valitettavasti. Kun lahden kiireella vessasta etsimaan toista, kuulen epatoivoisen aanen huutavan peraani: 'Jonkun pitaisi kertoa jollekulle, ettei taalla ole paperia!' Totta, mutta se joku en voi olla nyt mina, oma hata lahempi hata. Seuraava ostari tarjoaa helpotuksen, Melbournen paarautatieasema. On muuten siisti, moderni, hieno. Vahan samalla idealla kuin Helsingin Kamppi, eli bussiasema on yhdistetty uuteen kattavaan ostoskeskukseen. Ehka tama oli vain vatsalaukkuni kiero juoni jattaa Targetin vaatteet sovituskoppiin ja saastaa rahani johonkin uniikimpaan. Melbournella on shoppailukaupungin maine, ja bongaankin monta kiinnostavaa putiikkia jo Swanston Streetilta,Elizabeth Streetin suuntaiselta rinnakkaiselta keskuskadulta.

Yleiseen vaelteluun menee paljon enemman aikaa kuin huomasinkaan. Kun paasen hotellille, kello lahenee jo puolta yhdeksaa. Ilta on hamartynyt. Aika vetaytya yopuulle iltapalani, omenamehun ja kuivattujen mangolastujen kanssa. Lahikioskista ei taman kummempaa ruokaa irronnut, mutta parempi tamakin kuin sipsipussi ja pullo kokista, joita hotellin automaatista saisi. Unten maille ja aamulla ylos uusin voimin ja kamera ojossa! Kuvat joudun postaamaan jalkikateen, silla muistikorttiani en saa tahan hotellin koneeseen ujutettua.