Asunto ja auto, (aussi)elämän peruspilarit

Näköjään kun E ja minä lähdetään ostoksille, niin silloin mennään eikä meinata.

Ensin harkitaan antaumuksella kotona, nettiä selataan kuumeisesti, ja kun sitten lopulta päätetään ryhtyä kaupantekijäisiin, pätkäytetään ensimmäisessä paikassa nimet alle. Tällä tekniikalla ostettiin asunto (joka on yhä rakenteilla), ja samalla metodilla ostettiin auto. Juuri äsken.

Kerrostalon rakennustyöt alkoivat maaliskuun alussa. Allekirjoitimme sopimuksen viime marraskuussa. Muutaman kuukauden tyhjää tonttia katseltuamme hivenen kurkkua kuristi, että mitäköhän tuli tehtyä. Entäs jos tämä on vuosisadan huijaus, ja rakennusliike chillailee nyt Meksikossa meidän käsiraha taskussaan.

Töissä eräs peruspessimisti löi löylyä lisää ja tuhahteli tuskaisesti, miten kenenkään ei koskaan kannata ostaa off-the-plan asuntoa, koska niissä menee aina metsään taloudellisesti. Hieman housunpuntti vapisi meikäläisellä kokemuksen puutteessa, että noinko on. No, siellä se nyt kuitenkin rakentuu ja aivan aikataulussa.

Työmaa etenee hyvää vauhtia, sillä perustukset on valettu ja maanalainen autohalli on pian valmistumaisillaan. Sen jälkeen työmaalla aletaan rakentaa ensimmäistä kerrosta neljästä. Meidän ostos tulee kerrokseen kaksi, eli ehkä jo muutaman kuukauden sisällä näemme tulevan kotimme raamit.

Vahvistusta on betonin sekaan ladottu urakalla, sillä en ole koskaan nähnyt näin vahvoja harjateräsnippuja betonivalun runkona. Kuin maanjäristyksiin varautumista. Työmaalla käy peräti yllättävä kuhina: rakennusmiehet paiskivat hommia arkiaamuisin jo ennen seitsemää, sekä työskentelevät myös lauantait. Ihmeellisen reipasta menoa. Urakkatahdilla, sanoisin.

Autonosto on ollut meillä harkinnassa pidempään, mutta jotenkin ei olla saatu aikaiseksi. Syy on suoraan sanoen minussa, koska inhoan kaikenlaisia sitovia isoja hankintoja. Etenkin auto tuntuu turhakkeelta, koska sen arvo tippuu saman tien kun sen ajaa autokaupasta ulos. Käytetyn auton ostaminen puolestaan on tuntunut riskialttiilta, kun kumpikaan meistä ei ole varsinaisesti mekaanikko tai muu asiantuntija.

Tähän asti olemme pärjänneet junien, bussien, apostolinkyydin, kavereiden kyytiin hyppäämisen sekä laina-auton varassa. E:n veljeltä työmatkoja varten lainattu kaksi vuosikymmentä vanha Ford Laserin rähjä ei tosin sivuäänistä päätellen kauaa enää teitä mittaile.

Työpaikalla opin tällä viikolla, että minulle on tarjolla etu nimeltään salary packaging. Siinä työntekijä voi käytännössä vaihtaa palkkarahaa tavaraan, kuten autoon. Osamaksulla maksettava auto veloitetaan suoraan palkasta ennen veroja. Toisin sanoen tästä hyvästä saa pienen veronalennuksen, koska rahapalkan määrä vuositasolla putoaa auton maksuerien verran. Eikun tuumasta toimeen ja autokaupoille - vimmatun nettiseulonnan jälkeen tietysti.

Teimme samana päivänä kaupat, kun eteen osui omasta mielestämme hyvä diili: pieni ja sähäkkä, melkein pakasta vedetty Toyota Yaris. Sama merkki on ollut omistuksessa ennenkin, joten auto tuntui tutulta ja luotettavalta.

Koeajo tosin onnistui meikäläiseltä kuin hädin tuskin autokoulun läpäisseeltä! Manuaaliajo tuntemattomalla herkällä autolla, pahimmassa iltapäiväruuhkassa, nytki ja potki kiitettävästi näin automaattivaihteisiin tottumisen jälkeen. Auto saadaan kotiin vasta muutaman päivän päästä, kun paperityöt on työpaikan taholta hoidettu. Sitten eikun kruisailemaan, jeh.

Olen viime aikoina uhrannut palkkarahaa vapaa-ajaksi eli "ostanut" lisää lomia, ja nyt vaihdoin rahaa autoksi. Vähän liiankin helppoa tällainen erilaisten täkäläisten etujen käyttö.

Yllä ja alla: Tältä näyttää tulevan kodin tontilla. Kerrostalon pohjakerros valmistumaisillaan.

Tällainen tarttui matkaan tänään.