Kesä talven keskelle

Arjen onni on kiinni pienistä asioista. Kaikki sen tietävät, mutta harvat ehkä muistavat jokapäiväisessä elämässä. Itseltänikin oli unohtunut, miten paljon voi pientä muutosta arvostaa. Ostimme nimittäin lämmittimen. Oi onnea!

Aussitalot eivät tule pattereiden ja keskuslämmityksen kera, kuten suomitalot. Olen asunut täällä tähän mennessä kuudessa osoitteessa (väliaikaiset punkkausratkaisut eivät ole luvussa mukana), ja vain kahdessa on ollut lämmitys. Reverse cycle air conditioner toisinsanoen, "lämmittävä ilmastointilaite", eli olisiko tuo nyt ilmalämpöpumppu. Suomalaisseinustojen pattereita, saati lattialämmitystä, en ole nähnyt kenelläkään.

Olen jo useaan otteeseen urputtanut siitä, miten aussit eivät eristä talojaan, eivätkä myöskään pidä tupla- tai triplaikkunoita tarpeellisina. Kesä-, heinä- ja elokuussa yölämpötilat laskevat nollan ja +10 välille, ja sisälämpötilat hilaavat samaan suuntaan eristämättömissä oloissa. On uskomatonta, miten paljon yksilasisten ikkunoiden väleistä voi vetää, vaikka raot on teoriassa tiivistetty kumisella eristenauhalla. Kylmin loukko (pahimmillaan sisällä +14) oli nykyistä edeltänyt paritalonpuolikas nukkumalähiössä. Siellä ikkunanraoista tuuli siihen malliin, että verhot lepattivat, ja etuoven alla oli sormen mentävä rako. Siis siinä, missä suomitaloissa on kynnys.

Nykyisenkin asunnon etuoven alla on matala rako, mutta a) se sentään johtaa vain rappukäytävään, ei suoraan ulos ja b) olemme tukkineet raon köydenpätkällä, joka on juuri oikean paksuinen. Täällä myydään ihan asiaan tarkoitettuja ”hiekkamakkaroita”, eli täytettyjä kangaspötkylöitä, joita pidetään etuoven alaraon tukkeina. En tajua, miksei ovi voi olla lähtökohtaisesti tiivis, tai miksei alla ole kynnystä. Liekö joku hengittävyys- tai ilmanvaihtomääräys tämä?

Olemme viimeisen kuukauden tsemppailleet kotona paksut hupparit ja collegehousut päällä, kerrastoissa tottakai. Nyt kuitenkin meni viimein kuppi nurin kylmänsiedossa, kun tuntuu, että sängystä ei pääse aamuisin ylös ja töistä meinaa myöhästyä joka aamu vain siksi, että ei huvita raottaa ihanaa peittoa ja altistua makuuhuoneen jäisille hönkäyksille!

Kotitöiden tekeminenkin on lipsunut rästipuolelle. Olen normaalisti kovasti siisti ihminen, enkä tykkää siitä, että lattialla on ripauksiakaan hiekkaa, ruokapöydällä murusia tai kylppärin tasolla hammastahnaroiskeita. (E ei ole turhantarkka, mutta on onneksi sopeutunut meikäläisen siisteyskäsitykseen vain pienin mutinoin ja ”maniac”-tokaisuin...). Nyt kaikki siivoaminen tietää ekstra-ajan viettoa kylmälle altistuneena, kun mieluummin koteloituisi lämpimään talvipesään täkkien ja huopien alle. Tiskaus sentään vielä menee, koska siinä käsiä saa liottaa kuumassa vedessä.

Siispä vihdoin annoimme luonnonvoimille periksi – eikäkun, mehän nimenomaan panimme niille hanttiin! - käymällä ostamassa sähkölämmittimen. Ah mikä trooppinen kesätuuli! Värkki on käytännössä kuumailmapuhallin ja ei ole tietoakaan, paljonko se ahmii sähköä. Kyseisen mallin ostimme, koska siinä oli ekoasetus. Mitä se käytännössä tarkoittaa, emme tiedä. Myyjästä ei ollut iloa ollenkaan, sillä ensimmäiseen kysymykseen, ”mikä olisi kaikkein energiatehokkain lämmitystapa”, ukko vastasi vain: ”lämmittävä ilmastointilaite”. No kiitos. Jos meillä sellainen olisi kotona, emme kai olisi täällä elektroniikkaliikkeen lämmitinosastolla pienlaitteita pällistelemässä?

Häntä ei normaaliin WA:n tapaan kiinnostanut asiakaspalvelu pätkääkään, ja tietoja sai nyhtää hammaslääkärin pihdeillä. Liekö syynä asiointiaika lauantai-iltapäivä ja myyjän mielessä jo illan grillailu, futispeli ja oluttölkki, vai mikä maksoi. No, me maksoimme vajaan satadollarisen omasta supertehokkaasta, liikuteltavasta puhaltimestamme ja nyt kanniskelen sitä huoneesta toiseen sen mukaan, missä olen.

On luksusta herätä aamulla, kun voi napsauttaa lämmittimen puhaltamaan, ja uskaltautua täkkien alta, kun huone on leppoisan lämmin eli suomalaisittain normaalit +24 astetta. Sitten kannankin vekottimen mukanani keittiöön ja pistän puhaltamaan keittiönpöydän alle aamupalan syönnin ajaksi, ja kylppäriinkin sen voi parkkeerata. En ikinä Suomessa pitänyt lämmintä sisätilaa erikoisominaisuutena, mutta nyt olen oppinut arvostamaan sitä aivan uudella tavalla.

Täkäläiset ihmettelevät aina, kun suomalainen sanoo, ettei viihdy kylmässä. ”Mutta sinähän olet tottunut kotona siihen!”. No kun en ole! Ulos puetaan järkevästi päälle eikä siellä hengailla huvikseen, kun oikein pakastaa. Sisällä ei tarvitse palella niin, että ei koskaan kunnolla sula talviholotnasta.

Kertaakaan ei ole Suomessa tarvinnut illalla käyttää tietsikkaa kynsikkäät käsissä, kaksi kerrosta huppareita päällä, jotta kohmeiset sormet pysyisivät nappuloilla edes jotenkin. Eikä yöllä mennä vessaan puoliksi peläten, että kankku jäätyy renkaaseen kiinni. Suomi, tuo keskuslämmityksen ihmemaa. Olkaa onnellisia suomalaiset arjen luksuksesta!

Ollapa tällainen talvihuvila. Kuva netistä.