Ajattelin
aloittaa uuden teeman, "töissä Australiassa": kulttuurieroja ja huomioita
työelämästä aina kun sellaisia tulee vastaan ja satun tunnistamaan. Tämä ei
ole mikään kattava lista, eikä välttämättä kovin järjestelmällinen katsaus.
Lähinnä yhden ihmisen havaintoja sieltä sun täältä.
Idea teemaan
syttyi tällä viikolla töissä, kun peräkkäin sattui useampi ”periaustralialainen”
päivä, jokainen jotain täkäläistä hienosti kiteyttäen.
Torstain vietin aamusta
iltaan internal controls manual´in parissa, eli siis työpaikan käsikirjaa
uusiksi kirjoittaen.
Joka tiimillä meidän
organisaatiossa, kuten tietääkseni kaikkialla julkissektorilla, on oma
sääntökirjansa. Se on kuin Ikea- tai lego-kokoamisohje: näin teet työsi, askel
askeleelta. Ohjekirja on pakollinen varuste työpaikalla ja luonnollisesti sitä pitää
aika ajoin päivittää, kun lainsäädännössä tapahtuu muutoksia tai
kehitetään parempia käytäntöjä.
Käsikirja kuulostaa
äkkiseltään idioottien opukselta, sillä esimerkiksi meidän tiimin kirjassa on
todentotta kuvattu aivan perusteista lähtien jokainen oleellinen/toistuva
työtehtävä malliin:
- Virkailija arkistoi kaiken sähköisen yhteydenpidon seurantatietokantaan.
- Virkailija analysoi raportin sisällön (ks. riskinanalyysien ohjesääntö), ja kirjoittaa siihen vastauksen ohjeen mukaan.
- Mikäli raportti ei täytä vaatimuksia, virkailija ottaa yhteyttä raportin laatijaan ja pyytää lisätietoja ja selvennyksiä.
- Raportin laatija muokkaa raporttia vaaditulla tavalla, mikäli tarpeen.
- Vrkailiija laatii yhteenvedon raportista ja toimittaa sen johtokunnan hyväksynnän jälkeen aihealueesta vastaavalle ministerille
- ...blaa blaa blaa.
Kun ensimmäisen
kerran näin controls manualin, en tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Siis oikeesti,
mitä kädestäpitelyä! Kun pari kuukautta sitten vaihdoin hetkellisesti
työtehtäviä toiseen tiimiin ja sain käsiini heidän tiiminsä controls manualin,
kiljaisin sisäisesti hallelujaa. Puolitoista kuukautta toisissa tehtävissä
onnistuivat ilman sen kummempaa takkuilua ja myös sellaisina päivinä, kun
olin ainoa henkilö paikalla, koska joka kysymykseen löytyi vastaus hienosti
ajantasalla pidetystä controls manualista.
Käsikirjan
kirjoittaminen ja ylläpito käy työstä, mutta toisaalta, sen tuoma ajansäästö ja helpotus on varmasti rahassa
mitattavaa. Kun paikalla on uusi aloittaja tai sijainen, tai täytyy paikata päivän verran jotakuta hivenen erilaisia tehtäviä tekevää omassa tiimissä, käsikirja kouraan.
Ohjekirjoja on lisääkin
ja jokaista monimutkaista tehtävää varten on omat ohjeensa. Fordilaista täsmäpaloiteltua
työskentelyä. Eipähän tule riitaa, että mitä olisi pitänyt tehdä ja millä
tavalla, ja tekeekö jokainen varmasti kaikki pykälät. Myönnän, että jos
ohjekirjaa ei päivitetä, siitä äkkiä muodostuu byrokraattinen myllynkivi, jota
raahataan mukana vain pakosta tai virkaintoisuudesta. Mutta omalla
työpaikallani se on aidosti hyödyllinen lunttilappu.
Viikko ei ollut
pelkkää ohjekirjojen pänttäystä ja hiomista, vaan keskiviikkona pääsin
konferenssi-illalliselle Perthin parhaimmistoravintolaan, Kings
Parkin Frasers´iin. Osallistuin pomoni sijaisena: eipä
ollut minulta hirveä uhraus lupautua vastaanottamaan ilmainen kolmen ruokalajin
illallinen ruokajuomineen.
Kings Park on kukkulalla Perthin keskustan ja Swan-joen kainalossa. Puiston korkeiden
eukalyptuspuiden ja palmujen välistä avautuvat mahtavat näkymät joen yli pilvenpiirtäjänkeskustaan iltavalaistuksessa. Frasers, suosittu hää- ja juhlapaikka, nököttää aivan kukkulan laella näkymien kannalta parhaalla paikalla. Muutama muu kollega onnistui
nappaamaan liput myös, joten networking- eli verkostoitumisillasta tuli aika
lailla ”juttele pelkästään kavereillesi samalla kun mussutat herkkuja upeissa maisemissa”-ilta.
Tilaisuus alkoi
kuten viralliset juhlat, konferenssit ja esitelmät Perthissä yleensäkin: acknowledging the traditional owners eli
seudun alkuperäiskansan, Noongar-aboriginaaliheimon mainitsemisella. Tämä on käsittääkseni
uudehko perinne, jossa puheenpitäjä puheensa aluksi toteaa jotakuinkin, että ”tunnustamme Noongarit”, kunnioitusta osoittaakseen.
Samalla
kunnianosoituksella alkoi myös iltakoulutus seuraavana päivänä. Luulin tulleeni
seuraamaan the Australian Institute of Management´n esitelmää aiheesta ”think
on your feet” eli miten vastata äkkiä ja vakuuttavasti tilanteissa, joissa ei
ole ehtinyt valmistautua tai ei välttämättä tiedä aiheesta paljoa.
Kyseessä olikin workshop,
eli interaktiivinen koulutus, jossa harjoitellaan pareittain tai ryhmässä.
Kouluttaja esitteli hauskalla tavalla erilaisia metodeja, ja tehtävänä oli
sitten käyttää juuri opittua menetelmää parin kanssa keskustellessa. Onneksi
olin työkaverin kanssa liikenteessä, joten ei tarvinnut ihan tuntemattomien
juttusille lyöttäytyä, huh!
Vastaava koulutus
tuskin rullaisi Suomessa, tai ainakin paljon tahmeammin. Se nimittäin alkoi
tyypilliseen tapaan yleisöstä ideoita hakien. Millainen on hyvä esiintyjä? kysyi
kouluttaja. Yleisöstä alettiin huutelemaan mielipiteitä, jotka kirjattiin
fläppitauluun. Paikalla oli satakunta ihmistä. Kyllä meikäläisen aikaan
yliopistossa kaikki istuivat tuppisuina massaluennolla, ja yleensä vain yksi
äänekäs vastasi tai kommentoi opettajan kysymyksiin - koskaan, mitään. Muut
lytistyivät matalammiksi ja toivoivat, että toivottavasti ei ainakaan minulta kysytä.
Työviikko on nyt onneksi pulkassa ja rentouttava viikonloppu odottaa, jes. E lähti
nelipäiväisille arboristien kokoontumispäiville eilen, luvassa mm.
puuhunkiipeilykilpailuja ja moottorisahan käyttönopeus- ja taitokisoja. Olisin
päässyt minäkin messiin, jos yöpyminen kahdeksan hengen tukkijätkätuvissa olisi
houkutellut.
Tuli tunne, että kirjaston kirjapino, kotisohva, torkkuhuopa, pannu minttuteetä ja ehkäpä suklaalevy viikonloppuseurana ovat tällä kertaa enemmän kohdillaan.
Yllä ja alla: Frasers-ravintola sisältä ja ulkoa. Tänne tuskin on muulloin asiaa, sen verran kalliin oloinen. Kuvat (c) Frasers. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!