Suomikoulun uusi opettaja

Kotikadulta.

Ennenkuin päästään snorklaustauoille osaksi vuotta (ks. edellinen postaus), otin tänään ensimmäisen askeleen myös toisella saralla. Lyöttäydyin mukaan hiljattain perustetun Suomi-koulun toimintaan teinien ryhmän apuopena.

Suomikoulu on käytännössä lauantaikerho joka toinen viikonloppu, ja kaikki toiminta on vapaaehtoisten pyörittämää. Pienellä lukukausimaksulla katetaan materiaalikulut ja perheille opetussession jälkeen tarjottavat rupattelu-tutustumis-pullakahvit. Koulu toimii Perthin Suomikirkon tiloissa Parkwoodissa.

Näin toiminnan alkuvaiheessa ryhmiä on kolme: aivan pienille (alle 2v.), 3-6-vuotiaille, ja yli 7v. Tämä isoimpien lasten ryhmä kattaa itse asiassa ikäryhmät aina aikuisiksi asti, mikä ymmärrettävästi aiheuttaa haasteita. Miten opettaa mielekkäästi vasta koulunsa aloittaneita, ja jo melkein aikuisia?

Oma mukaantuloni liittyy tämän dilemman ratkaisemiseen. Pyörin paikalla varuulta ottamassa teinit haltuun, jos alakoululaisten kanssa leikin varjolla oppiminen ei heitä motivoi. Miten tämän haltuunoton teen, jää vielä nähtäväksi, koska tänään sattui tavallista pienempi ryhmä ja teini-ikäiset tekivät suosiolla samoja tehtäviä kuin pienemmätkin.

Tunti oli mielestäni hyvin suunniteltu ja päivän teemana oli kaikilla suomikoululaisilla ruoka-aineet. Meidän ryhmässä tunnistettiin ja nimettiin suomeksi ruokia kuten hedelmiä ja vihanneksia, pelattiin ruokabingoa, kerrottiin omista lempi- ja inhokkiruuista, sekä lueteltiin, mitä tavallisesti syödään aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi.

Hauska oppimisleikki oli maistelu- ja arvauskisa, jossa ryhmäläisten silmät peitettiin huiveilla, ja kunkin eteen lautaselle tipautettiin jokin pieni murunen maisteltavaa. Oli leipäpala, keksilohko, mansikkaviipale, porkkanasiivu ja suklaanokare. Kun maun tunnisti, piti ruoka-aine huutaa suomeksi. Tämä ja ruokabingo saivat n. 7-vuotiaat pojat villiintymään (bingo! bingo! bingo! bingo! bingo! hei kato mä sain bingon!), kun taas teini-ikäiset pojat osallistuivat hillitysti, mutta kylläkin yllättävällä innostuksella. Itse olin tietenkin maistelemassa mukana (ilmaista ruokaa ja hauskaa tekemistä!), mutta älysin olla hihkumatta ruokaa ääneen ja jättää vastausmahdollisuuden oppilaille.

Suomi on ihan järkyttävän vaikea kieli, tajuan nyt. Äännä tässä sitten tuhottoman pitkiä sanoja kuten grillimakkara, herkkusieni, vesimeloni, viinirypäle... saati sitten taivutetussa muodossa: herkkusieniä, herkkusienistä - minä tykkään vesimelonista ja viinirypäleistä. Ja entäs kirjoittaminen! On rutkasti kaksoiskonsonantteja ja kaikki vokaalit äännetään eri tavalla kuin englannissa. "Makkara" ei kirjoiteta mukuru, vaikka englanninkieliselle tämä tavaus kuulostaakin järkevältä. Eräs nokkela lapsi yhdisti aivan oikein lempiruokansa suklaa, jäätelö ja kakku saadakseen aikaan superjälkkärin suklaajäätelökakku. Nero.

Lapset lipsahtavat melkein välittömästi puhumaan keskenään englantia, koska se nyt vaan on luontevaa ja kaikille helpompaa. Ymmärrän nyt, miltä kieltenopettajistani on tuntunut (vaikken ihan lapsena kieliä opiskellutkaan), kun jokainen paritehtävien tekijä vänkää vaan keskenään suomeksi, kun pitäisi edes yrittää kielilläpuhumista. Enkusta kuitenkin tykkäsin aina ja se tuntui helpolta, joten siinä pysyttelin tunnollisimmin. Ilmankos asun nyt täällä enkä Ruotsissa.

Yhden tunnin perusteella en tiedä, miten varsinainen opetus itseltäni luonnistuu, koska tällä kertaa vain avustin. Entisenä sarjiskurssien vetäjänä sekä AMK-sijaisopettajana varmaan ihan riittävän hyvin, vaikken ammattipedagogi olekaan. Kielten opettaminen on kuitenkin aivan oma haasteensa, minkä opin yrittäessäni yliopistoaikoinani toimia tutorina amiskaenglantia opettelevalle tytölle. Miksi tämä on näin? on jatkuvasti toistuva, mahdoton kysymys kieliopin kanssa. No kun se vaan on, on vastaus ihan liian usein, ainakin tällaisen epäpätevän lingvistin tietopohjalta. Ja joka sääntöön löytyy aina poikkeus. Millä perusteella? Nokunonvaan. Hyvä.
Kyllä auttaa tämä tieto.

Ryhmän varsinainen opettaja lupasi, että mukaan saa tuoda myös ei-teinejä oppilaita. E nimittäin yllättävästi kiinnostui suomen opiskelusta kun kuuli, että tällainen tilaisuus olisi helposti ja halvalla tarjolla. Kunhan mies kotiutuu Kambodzasta, edessä on pikapänttäys suomea ennen kielen testausta kenttäolosuhteissa Suomessa. Olen vastavuoroisesti päättänyt opetella ranskaa ja yhteinen tavoitteemme on oppia espanjaa, joten kohta ollaan sellainen monikieliperhe että oksat pois ja vapise Guinnesin ennätysten kirja!

Kuvituksena kuvia kotikulmilta tämänpäiväisessä ihanassa kesäsäässä.

Meiltä n. 100 metrin päässä on tällainen lintulampi. Toinen puolikas joutsenparista päätti yllättäen lentää kuivalle maalle ja hetken tepastelun jälkeen hyökkäsi hätyyttämään näyteikkunasta heijastuvaa kuvaansa. Ärsytti ilmeisesti moinen polleus, mitä joku vieras kenokaula kehtasi lasin takaa esitellä.

Meidän ostos valmistuu tässä, koti on tulossa kerrokseen kaksi. Samassa korttelissa pysytään kuin nytkin. Niin hyvät on maisemat, että minnepä tästä. Paitsi matkustamaan kaikkialle säännöllisin välein.