Parisuhde suurennuslasin alla

Otsikko ei tällä kertaa ole omasta elämästä, vaan luin kiinnostavan jutun tutkimuksesta, jossa mitattiin parisuhteiden kestävyyttä. Ajattelin kääntää ja tiivistää sen tähän muillekin opiksi.

Tavanomaisista naistenlehtijutuista teksti poikkesi siinä, että mukana ei ole mitään top 10 - aktiviteettilistaa (keitä kullallesi kahvia, hiero jalkoja, sano että rakastat jne.) joilla lemmen liekkiä ylläpidetään. Viesti tiivistyy vain kahteen olennaisimpaan luonteenpiirteeseen/ajattelutapaan, joilla mistä tahansa ihmissuhteesta saa eniten irti. Ja elämästä yleensä, väittäisin.

Amerikkalaistutkimuksessa havaittiin, että keskimäärin vain kolmessa avioliitossa kymmenestä puolisot ovat suhteeseensa tyytyväisiä läpi elämän. Syyt tulossa tuonnempana. Tutkijat onnistuivat myös ennustamaan, mitkä parit tsemppaavat läpi vaikeuksien ja keiden yhteinen laiva ajaa karille. Kas näin tutkimus tehtiin:

Tutkijat haastattelivat pariskuntia samalla, kun nämä oli kytketty piuhoihin ja koneisiin sydämensykkeen, hikoiluasteen ym. määrittämiseksi. Keskustelun aiheina olivat mm. miten pari aikoinaan tapasi, millaisia onnellisia muistoja heillä on, millaisia ongelmia heillä on, ja millaisen isomman kriisin tai ongelman läpi he olivat parhaillaan menossa tai jo kokeneet.

Osa tutkittavista jutteli tutkijoille rauhallisina, kun taas osalle tutkittavista koneet mittasivat selviä stressin ja fight or flight - eli taistele tai pakene - reaktion merkkejä. Toisin sanoen suhteesta puhuminen oman kumppanin kanssa/läsnäollessa aiheutti osalle ihmisistä saman tunteen, kuin sapelihammastiikerin kohtaaminen arolla nahkaviitassa ilman keihästä. Ei liene yllättävää, että kun samat pariskunnat kartoitettiin kuusi vuotta myöhemmin, stressiä kokeneet olivat todennäköisimmin eronneet tai erittäin tyytymättömiä suhteeseensa.

Tutkijat nimesivät rauhallisten ryhmä master'eiksi eli mestareiksi, ja stressaantuneiden ryhmän disaster'eiksi eli käveliviksi katastrofeiksi.

Katastrofityyppien parisuhteissa oli kolme yhteistä pääpiirrettä, joilla juttu lähti menemään pieleen: contempt eli toisen vähättely tai halveksiminen, cold shoulder eli toisen tunteista piittaamattomuus (tai kyvyttömyys pistää toisen tunteita samalle sijalle omiin nähden); sekä focus on negativity eli kumppanin huonojen ominaisuuksien skannaus ja niihin oikein keskittymällä keskittyminen.

Huom. katastrofityyppejä tarvitaan vain yksi per parisuhde, ja pieleen menee. Jos kumpikin on kävelevä (suhde)katastrofi, sitä nopeammin alamäki alkaa, ellei jompikumpi äkkiä hoksaa tehdä asialle jotain vaikka pariterapian kautta. Harmi kyllä sitä katastrofiosapuolta ei välttämättä koskaan saa järkiinsä, koska vika ei ole minussa, se on sinussa - on katastrofille perusasetus.

Tutkijat tekivät sellaisenkin havainnoin (en oikein tiedä miten tämä prosentti oli laskettu, mutta kumminkin...), että negatiiviseen keskittyjät missasivat jopa 50% kumppanin hyvistä ominaisuuksista ja teoista, koska tuijottivat vain huonoja puolia, suurennellen niitä päässään. Cold shoulder puolestaan ilmeni esimerkiksi siten, että kun toisella oli hyviä uutisia - vaikkapa ylennys tai muu saavutus -, toinen partneri joko mitätöi, ei huomioinut tai ohitti uutiset olankohautuksella tyyliin "jaa, hyvä sulle." Contempt puolestaan tarkoitti, että parhaimmillaan toinen on kuin tapettia tai huonekalu - ainahan se on tossa ollu eikä minnekään lähde/muutu; ja pahimmillaan aktiivista omanarvon pönkitystä toista mollaamalla.

Ei vaadita kummoistakaan einsteinia tajuamaan, että eihän näillä eväillä pitkälle pötkitä, oli kyseessä, parisuhde tai ystävyyssuhde. Elämässä yleisestikin saa kyllä täyslaidallisen onnetonta oloa, jos nämä ominaisuudet tanassa lähtee päivistään selviämään.

Entäs sitten onnelliset parit? Heille riitti kaksi pääominaisuutta, joiden alle kaikki muu positiivinen loksahtelee: appreciation eli arvostaminen ja kiitollisuus, ja respect eli toisen kunnioittaminen. Näistä yhdessä muodostuu ominaisuus tai suhtautuminen nimeltään kindness eli kiltteys, ystävällisyys, mukavuus: "haluan olla sinulle kiva, tuli mitä tuli." Näin kumpikin partneri tuntee, että hänestä välitetään, häntä ymmärretään ja hänellä on arvoa.

Melko itsestäänselvästi tutkijat huomasivat, että melkeinpä tärkeintä on olla toiselle kiltti riidan aikana - vaikka tämä onkin aikamoinen paradoksi. Jos riidellessä kumpi tahansa päästää aggressiot, väheksynnän, halveksunnan ja muut kumppanit täysin irralleen, nämä tappavat suhteen kuin suhteen ajan kanssa. Näistä kun syntyy ajan myötä kaunan kierre, jossa kumpikin osapuoli laskee ja hautoo kokemiaan vääryyksiä kuin ammuttuja nuolia, mutta autuaasti unohtaa, mitä itse tuli lauottua.

Sanoihan jo Doctor Phil telkkarissa aikoinaan, että jos ja kun suhteessasi on ongelmia, katso ensin peiliin ja kysy: olenko minä sellainen tyyppi, jonka seurassa on hyvä olla? Jos sinä et ole ja toinen edes yrittää, niin siinäpä persoonallisuusremontin paikka peilin tälle puolen. Jos taas sinä olet mutta toinen ei, tässäkin on radikaalin muutoksen paikka - joskus se muutos on eri suuntiin lähtö ja lujaa.

Alkuperäinen juttu täällä.

"Mestareilla on tietoinen tapa, jota he käyttävät: he ajattelevat ihmissuhteitaan huomatakseen asioita, joista olla kiitollinen. He rakentavat tätä kunnioituksen ja arvostuksen ilmapiiriä tarkoituksella. Katastrofit puolestaan skannaavat suhdettaan bongatakseen joka ikisen virheen, jonka puoliso tekee."

"Valitse tarkoin, kenen kanssa luot uusia muistoja. Ne kun kestävät eliniän."