Top 4 uussaussin hyväksymää elämänfaktaa

Nonni, nyt se on tapahtunut. Olen marinoitunut tässä aussikulttuurissa riittävän kauan, että se on uponnut luihin asti. Olen muuttunut aussiksi. Ainakin siitä näkökulmasta, mitkä asiat ovat nykyään itselleni normaaleja, eli mitkä entiset ärsytyksenaiheet ovat ihan ok status quo. Huomaan sen näistä tavallisista Australiaan äskettäin tulleiden suomalaisten valituksenaiheista:

4) Talvella on sisällä kylmä / Suomessa on paremmat talot.

Kaveriporukassa ei näistä enää samalla antaumuksella purnata, koska kaikki olemme olleet täällä riittävän monta vuotta tottuaksemme ajatukseen, että talviaamuna kannattaa ottaa kannettava lämmitin mukaan vessaan, ettei kankku jäädy renkaaseen kiinni. Huomasin kuitenkin aiheesta urputettavan Suomalaiset Australiassa (tai Perthissä, en muista kummassa) facebook-sivulla, ja pitkä litaniahan siellä oli suomalaisten avautumisia aiheesta.

Kuulemma kukaan ei ole koskaan palellut missään niin paljon kuin täällä lähes-ympärivuotisen auringon maassa. Ja se on vieläpä mitä suurimmalla todennäköisyydellä totta. Vaikka Aussilassa ei sada lunta, se ei tarkoita, ettei tule kylmä. Suomessa ei palele, koska ulos pukeudutaan järkevästi - kun teini-iän pipottomuuskapinasta pääsee - ja sisällä on triplaikkunoiden vangitsema keskuslämmitys.

Australiassa sen sijaan vähän joka rako vetää, 1980-lukua vanhemmissa taloissa saattaa vessan tuuletus olla hoidettu suoraan ulos räppänällä, jossa ei ole minkään valtakunnan sulkuluukkua, ikkunat ovat yksikerroksiset ja eristystähän ei tunnettu ainakaan 20-30 vuotta sitten. Lämmityksestä puhumattakaan. Jos lämpöä haluaa, on hommattava oma kaasu- tai sähkölämmitin tai parhaassa tapauksessa takka. Vaikka lämpötilat vain erittäin harvoin tippuvat pari astetta alle nollan, se nollankin tuntuma on kylmä, jos ympärillä on vain hatara suoja.

Tänne muuttaessa keskitalvella kesäkuussa ällistys oli suuri (ja silloinen kumppani sai keuhkoputkentulehduksen), kun aamuisin olivat makkarin ikkunat kuurankukkien peitossa ja sisätilan lämpö hyvä jos +15. Vaelsin sisällä kaikkialle huopaan kääriytyneenä, vaikka päällä oli jo monta kerrosta vaatetta. Entä nykyään? Ylenmääräinen kylmän kauhistelu ja siitä valittaminen - - - pelkästään ärsyttävät. Joojoo, on kylmä, tämä levy on jo kuultu, seuraava aihe.

Toki itsellenikin on ongelma, että talvisin ulkona on päiväsaikaan lämpimämpää kuin sisällä, koska siellä paistaa aurinko, mutta sisätilat eivät ehdi auringon voimasta lämmitä päivän aikana. Ongelmasta valittaminen ei kuitenkaan lämmitä. Ratkaisuna minulla on valikoima paksuja fleecehuppareita ja villasukkahousuja, ja nykyään lämmitinkin. E sen sijaan ei ole kylmästä moksiskaan, koska kasvoi satoja vuosia vanhassa kivitalossa, jossa ei ollut lämmitystä tai niitä triplaikkunoita. Minulle Australiassa asumisessa on niin monta hyvää puolta muuten, että pari-kolme kuukautta hyytävää kohmetusta menee sivumaksuna.

3 Pelottavat eläimet / myrkylliset otukset / inhat ötökät.

Tässäkin aihe, jota ei jaksa enää itse kauhistella, mutta jolle löytyy ihmettelyä facebook-ryhmistä. Äskettäin joku kyseli, että uskaltaako sinne Down Underiin tulla lainkaan, kun joka paikka pursuilee hirveitä olioita kuten myrkkykäärmeitä. Itse olin ensimmäiset pari vuotta lähes pelosta halvaantunut aina kun näin torakan (etenkin sisällä). Tänä kesänä en montaa nähnyt edes kaduilla, joten pelko on alkanut haihtua. Isot hyönteiset sisällä sumutan myrkyllä tainnoksiin, jos en uskalla heittää kengällä tai E ei ole auttamassa. Ulkona asenne on, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja hämähäkkienkin puuhailla omiaan, kunhan eivät ole juuri minun puutarhatuolini alla tai terassikahvilan pöydän yllä.

Käärmeen olen nähnyt luonnossa kahdesti, kummallakin kerralla kyseessä oli poikanen - jotka nekin ovat myrkyllisiä, jos myrkkylajin jälkikasvusta on kyse. Ne eivät tule päälle, jos ei niitä itse provosoi. Käärmeet pelkäävät ihmisiä, välttelevät askelten kuminaa ja yrittävät joko olla huomaamattomia tai luikertavat lipettiin. Meidän taloudessa isompi ongelma on, että E haluaa nähdä jokaisen havaitsemansa eläimen mahdollisimman läheltä ja mieluiten ottaa käteen, joten saan aina luonnossa vahtia, ettei eläintenkäsittelytaitoihinsa liikaa luottava mies saa kuningasideaa yrittää pyydystää jotain tappavanmyrkyllistä lieroa.

Hait ovat vaara, joka itseäni eniten kauhistuttaa niiden eksoottisuuden takia (eivät ole tuttuja Suomesta). Hain kanssa ei paljoa neuvotella eikä niitä voi säikyttää tiehensä. En ole hyvä uimari ja meriaallokossa, pienessäkin, minulle tulee heti olo, että olen avuton ja hidas möhkäle aaltojen armoilla. Snorklauksesta ei meinaa tulla mitään, kun aina tuntuu, että pitäiskö kurkata olan yli, jos siellä vaanii hai.

Haihyökkäyksiä tapahtuu silloin tällöin ja tilastollisesti WA:ssa kuolee yksi ihminen vuodessa haiden uhrina. Fakta kuitenkin on, että pelkkä vedessä olo on monisatakertaisesti vaarallisempaa, sillä vuosittain Australiassa hukkuu noin 250 ihmistä, suurin osa uima-altaassa. Liikenteessä kuolee tilastojen mukaan reilu tuhat ihmistä vuodessa. Jopa salamanisku on tilastollisesti todennäköisempi tapa kuolla kuin hain suussa. Näitä muistellessa järki sanoo, että snorklata voi kaikessa rauhassa, mutta ikiaikainen vaisto sanoo, että mene hyvä saalispala takas kuivalle maalle varmuuden vuoksi...

Eläimien pelossa ei kannata jättää Australiaa kokematta, koska vastineeksi täällä on liuta kiinnostavia, söpöjä, (enimmäkseen) harmittomia eläimiä. Nykyään kenguru on sama asia kuin rusakko Suomessa, eli jos sellaisen näkee, onhan se mukava kohtaaminen luonnon kanssa, muttei kovin eksoottinen tai harvinainen sellainen. Värikkäitä papukaijoja riittää kirkumaan pihapuihin etelän tunnelmaa tuomaan, ja koaloita ja emuja näkee eläinpuistoissa. Kuten muitakin kivoja pussieläimiä: vompatteja, wallabeja, quokkia ja mitä näitä on.

2. ID-(identity document)pistebingo / sosiaaliturvatunnuksen puute / henkilötietojärjestelmän puute.

Suomalaisia aina alkuun ärsyttää se, ettei Australiassa ole minkäänlaista keskitettyä henkilörekisteriä. Ajokortti ei ole yksinään riittävä henkilötodistus tietyissä virallisissa yhteyksissä, kuten pankkitilin avaamisessa, kännykkäliittymän otossa (jos muu kuin prepaid) tai paperisota- kuten viisumiasioissa. Passikaan ei riitä, etenkään ulkomaalainen, vaan tarvitaan kombo useita erilaisia dokumentteja.

Aussit käyttävät menetelmää, jonka suomalaiset ovat nimenneet pistebingoksi: ajokortista saa tietyn määrän pisteitä, passista lisää, pankki- tai luottokortista jälleen lisää, omaan kotiosoitteeseen tulleesta sähkö-, kaasu-, vesi- tai puhelinlaskusta yhä lisää jne. Kun riittävän moni dokumentti yhdessä tuottaa sata pistettä, henkilöllisyys on todistettu.

Ihmettelen aina, miten pankkikorttiin luotetaan näin vahvasti. Pankilla katsotaan olevan niin hyvät takuut pankkitilin haltijan henkilöllisyydestä, että pankkikortti ID-korttina on täkäläisen ajokortin veroinen - jos siis se ajokortti on näyttää rinnalla. Vieläkin enemmän ihmettelen laskujen käyttöä ID-papereina, sillä äkkiäkös tässä Photoshop-ajassa kuka tahansa kyhäisi itselleen aidonnäköisen sähkölaskun millä osoitteella vain?

Kävin viime viikolla jättämässä sukunimen muutospaperit Perthin Registry of Births, Deaths and Marriages'iin eli Syntymä-, Kuolema-, ja Avioliittorekisteriin = maistraattiin (erikoisessa järjestyksessä nuo elämäntapahtumat muuten). Koska menimme naimisiin Suomessa, nimenmuutos ei automaattisesti tule voimaan täällä ilman erikseen anomista. Olin ennakkoon tutkinut netissä, mitä papereita tarvitsen, ja laatinut niistä kansion: täytetty nimenmuutoslomake, passi, ajokortti, Medicare- eli Kelakortti (tai vastaava, kuten Eläkeläiskortti, Centrelink- eli sossun kortti), syntymätodistus, lasku tai verotoimiston kirje, työsopimus, (kirje ja sopimus todistamaan, että olen asunut Australiassa vähintään 12kk) ja pysyvä oleskelulupa.

Menin virastoon, otin vuoronumeron, pääsin pian luukulle ja aloitin asioinnin. Virkailija otti passista ja ajokortista kopion, vilkaisi loppunippua päällisin puolin ja se oli siinä. Helppoa kuin heinänteko, kun vaatimukset tiedostaa ja toimii niinkuin odotetaan.

Jos minua joku nykyään ihmetyttää, niin se, että aussit eivät itse tunnu edelleenkään tajuavan, että se ID-bingo täytyy läpäistä ja vaaditut paperit kannattaisi olla matkassa jo kättelyssä. Maistraatissa viereiselle luukulle tuli itseäni hieman vanhempi nainen, kuulin hänen menneen juuri Balilla naimisiin. Virkailija kysyi: "onko sinulla hakemuslomake täytettynä?" Nainen: "Eeeiii, mikä hakemuslomake?" (joka seinällä on iso lappu, joka sanoo: täytä lomake ennen luukulle tuloa). Virkailija: "entäs onko sinulla näitä vaadittuja henkilöllisyyspapereita?" Nainen: "Ehei, enhän minä tiennyt että niitä tarvitaan, minulla on vain tämä avioliittotodistus."
Ja eikun kotoa vauhtia hakemaan, eli niitä ID-papereita.

Myönnän, ettei systeemi ole läheskään niin kätevä kuin jokaisen oma sarjanumero, sosiaaliturvatunnus. Toisaalta, esimerkiksi Working Holiday-viisumilla tuleva nuori voi aloittaa työnteon ja rahantienaamisen vaikka samana päivänä Australiaan saavuttuaan, kun palkan- ja verojenmaksua tai pankkitilin avaamista varten ei tarvita virallista henkilötunnusta, kunhan on nippu muita papereita. Hit the ground running, kuten täällä sanotaan.

1. Small talk

Tässä aihe, joka ei omassa kaveripiirissäni ole sen kummemmin purnauttanut, joskus lähinnä huvittanut. Mitä se kassa taas kysyi "how has your day been?", mitä ihmettä se sillä tiedolla tekee, hassu! Mutta kiltisti kuitenkin vastataan ja kysytään sama vastavuoroisesti, kun se tähän kulttuuriin kuuluu. Ja matkaa jatkaessa on kummallakin osapuolella hyvä mieli, kun lajitoveri kohteli kunnioittavasti. How are you, mitä kuuluu, on normitervehdys, vaikkei siihen yksityiskohtaista kuulumisselontekoa oleteta.

Sen sijaan suomalaisessa mediassa tasaisin väliajoin ja esimerkiksi Sinivalakosin Silimin - blogissa aihe on herättänyt voimakastakin närää puolesta ja vastaan. Yksien mielestä Suomessa ollaan epäkohteliaita, rujoa möllejä, kun ei sanota edes naapurille päivää, mistään small talkista puhumattakaan. Toisten mielestä Suomen paras puoli on lupa olla hiljaa omissa oloissaan vaikka keskellä suurkaupunkia. 'Minä en halua jutella naapurille, minä en halua jutella bussikuskille, minä en halua jutella kaupan kassalle' hokee suomalainen mielessään ja nettikeskustelupalstalla kaikille, joita kiinnostaa tai ei kiinnosta.

Olen kuullut ja lukenut lukemattomia suomalaisten kommentteja siitä, miten bussissa tai junassa ei kertakaikkiaan jaksa jaaritella jonkun tuikituntemattoman kanssa hyvää päivää kirvesvartta, kun on kiire, murheita, omaakin tekemistä, musiikkia kuunneltavana, some luettavana. Mutta. Eivät aussitkaan juttele koko elämäntarinaansa. Small talk on lähinnä tervehdyksen jatke, ei pitkä vuodatus. Jos sattuu yhtäaikaa hissiä tai bussia odottamaan, voi katsoa toista odottajaa silmiin ja vääntää hymyhäivähdystä naamalle tämän huomioidakseen, ehkä sanoa pari sanaa. Ei sen enempää. Junassa ja bussissa ei juttele kukaan. Lentokoneessa kyllä, mutta tätä yritän itse välttää, koska tykkään enemmän nukkua pitkillä lennoilla kuin rupatella niitänäitä.

Asiointitilanteissa eli kaupan, kirjaston, pankin tai postin kassalla muutaman ekstralauseen vaihtaminen on ausseille perusasetus. Ymmärrän, että teennäinen kiinnostuksen esittäminen tuntuu juuri siltä, mitä se on - epäaidolta. Mutta tässäpä radikaali ehdotus. Entä jos ei olla epäaitoja, vaan aidosti edes rippusen kiinnostuneita, miten toisella ihmisellä menee, vaikka tämä olisikin tuntematon? Kummasti asiointiin tulee lämpöä, kun muistaa, että aspakin on ihminen ja hänellä on mahdollisesti takana raskas, pitkä päivä. Ja minustakin tulee ihminen pelkän asiakkaan ja rahapussin sijasta. Mikä tässä skenaariossa on se huono puoli, minkä takia lähestymistapaa ei haluta edes kokeilla?

Vetoaminen suomalaiseen kulttuuriin - ei täällä jutella, täällä osataan olla hiljaa - on mielestäni henkistä laiskuutta. Miksi jossain esi-isien tavoissa roikutaan vain siksi, että niin on aina ennenkin tehty?

Jos sen sijaan ei ihan aidosti halua sanoa mitään ekstraa kellekään, ei mikään edelleenkään pakota sanomaan. Mutta muiden harrastaman small talk'in eli jutustelun ja lämpimän ystävällisyyden kritisointiin se ei oikeuta. Miksi edes pitäisi kritisoida ystävällisyyttä?

Terveisin,
no worries, kaikella on kultareuna ja hymyillään kun tavataan - uusaussi
(apua, olenko suomalainen enää ollenkaan?)

Kuvituksena muuten vaan kivoja kuvia arkiston kätköistä teemalla tällaista Perthissä.