Pian kansalainen ja oman kodin omistaja

Kirsikkapiirakkakahvit itseltäni itselleni kansalaisuustestissä onnistumisen kunniaksi. Kuva on Australian lippu värikoodina.

Nyt täällä puhaltelevat kaikenlaiset muutoksen tuulet. Olen nimittäin pian sekä Australian kansalainen, että ihkaensimmäisen oman asunnon omistaja-asukas.

Kävin toissapäivänä kansalaisuustestissä. Mutta miten koko testiin pääsin, eli miten kansalaisuutta haetaan? No, ensin pitää olla asunut Australiassa riittävän pitkään: vähintään neljä vuotta siitä päivästä, kun ensimmäisen kerran laillisesti Down Underin tomuun astui. Minulla tämä täyttyi jo 10. kesäkuuta tänä vuonna, eli sinä päivänä, kun neljä vuotta sitten maahan pöllähdin WH-viisumituloste käsimatkatavaroihin sullottuna. Aivan samana päivänä en hakemusta saanut jätettyä Suomen-reissun takia, mutta pian kuitenkin.

Tuosta neljästä vuodesta täytyy vähintään yhden vuoden olla PR-vuosi = pysyvällä oleskeluluvalla oleskeltu. Lisäehtona on, että neljän vuoden mittaan ei ole saanut olla Australiasta poissa yli vuotta yhteensä (ei edes sellaisina lomapätkinä, joista tulee yli 12kk yhteenlaskettuna). Australian kamaralta ei ole myöskään saanut olla poissa yli kolmea kuukautta hakemuksen jättöä edeltävän vuoden aikana. Logiikka kai on, että jos olet ollut yli kolme neljäsosaa vaaditusta ajasta Down Underissa, sinut voidaan laskea täkäläiseksi.

Muitakin tapoja muuttua aussiksi on, kuten syntyperän perusteella tahi uusiseelantilaisesta aussiksi jotain eri paperireittiä, mutta tähän en puutu, koska itse pystyin vain tällä yhdellä tavalla anomaan.

PR-viisumihakuun verrattuna kansalaisuushakemus on hellyttävä paperipinkan raapaisu. Hakemus on simppeli nettilomake, jossa lähinnä kysytään samat henkilöllisyystiedot tuhanteen eri kertaan ja tapaan. Ainoa hankala kohta voi tulla eteen, jos omat vanhemmat ovat reissanneet Australiassa; heidän kaikki visiittinsä, sekä reissulla käytettyjen passien numerot, pitäisi aussiviranomaisille toimittaa. Miksi, en tiedä. Mutta kerrankin oli hyötyä siitä, että omat vanhempani eivät ole tänne asti vielä päässeet/ehtineet.

Liitteeksi vaaditaan itseltä vanhat tutut passi, ajokortti, syntymätodistus sekä avioliittotodistus, jos nimi on muuttunut, Medicare-kortti ja osoitteen todistamiseksi sähkölasku tai vastaava. Jaksaa aina itseäni ihmetyttää, että mikä ihmeen pyhä auktoriteetti sähköyhtiö on? Äkkiäkös kuka tahansa photoshoppaisi itselleen vaikka kaverilta lainattuun Synergyn laskupohjaan tekaistun osoitteen?

Kaikista pitää ottaa kopiot, todistuttaa ne oikeiksi postissa, apteekissa, rauhantuomarilla tahi omassa tapauksessa pomoni toimesta (senior public servant eli pitkäaikainen osavaltion työntekijä). Skannatut kopiot pitää liittää hakemukseen, ja alkuperäiset pitää erikseen esitellä tapaamisessa Maahanmuuttovirastossa, kun kutsun sinne saa. Online-hakemus maksoi $260 eli parisataa euroa, ei siis ihan halpaa lystiä. PR-viisumiin ja sen sivukuluihin verrattuna kuitenkin kahvirahoja.

Hakemukseni käsiteltiin pikavauhtia, sillä sain parin viikon sisällä kutsun papereiden tarkistukseen ja kansalaisuustestiin. Menin käskettyyn aikaan paikalle Perthin Department of Immigration and Border Protection'iin eli Maahanmuuttovirastoon West Perthissä, sain vuoronumeron, jonotin, pääsin tiskille. Siellä tiukkailmeinen täti syynäsi paperini ja ilmoitti jäätävästi, että nyt ei hyvää heilu, koska syntymätodistus puuttuu (unohdin sen, koska alitajuisesti kuvittelin, että passi ja ajokortti riittäisivät). Täti kuitenkin lämpeni paperipinon tsekkauksen loppua kohden, kun kaikki muut vaaditut dokumentit kassistani löytyivät, jopa hymyili ja vakuutti, että "läpäiset testin varmasti".

Hivenen sain moitteita siitä, että osa papereistani on yhä tyttönimelläni, koska täällä kaikki dokumentit ajokortista Medicare(Kela)korttiin eivät todellakaan automaattisesti muutu uudelle nimelle, vaikka nimen rekisteröisikin viralliseksi. Ehei, jokaisessa puljussa aina pankista ajoneuvovirastoon ja Medicarelta vakuutusyhtiöille pitää henkilökohtaisesti käydä näyttämässä alkuperäinen avioliittotodistus, että uskovat. Eli en ole vielä kaikkialla ehtinyt (jaksanut) lippulappujeni kanssa vierailla.

Testi pidettiin paperisyynin jälkeen viereisessä huoneessa. Sama fiilis kuin ajokortin teoriakokeessa: testissä istutaan tietokoneen ääressä sermien välissä luokassa, jossa on monia muitakin testintekijöitä yhtä aikaa. Ensin ilmoittaudutaan kokeenvalvojalle, joka ohjaa koneelle. Sen jälkeen koneelle kirjaudutaan valvojan antamaa koodia käyttäen. Ja testi alkaakin saman tien. Siinä on 20 monivalintakysymystä, joista vähintään 15:een pitää vastata oikein, aikaa on kolme varttia. Kokeeseen voi harjoitella ennakkoon Immin nettisivuilla, ja testiä saa koittaa kahdesti. Saa olla tosi huono tuuri, kömpelö kielitaito tai muuten jännityksestä sekaisin, että testissä ei onnistu.

Enemmistö kysymyksistä on helppo hoitaa päättelemällä, jos on yhtään kiinnittänyt ympäristöönsä huomiota Australiassa asuessaan. Esim. aboriginaalien lipun värit ovat punainen, keltainen ja musta. Aussilipun värit ovat sininen, valkoinen ja punainen. Mutta sitten tenkkapoo. Mitkä ovat Torres Strait Islander'ien (yksi alkuperäisasukasryhmistä) lipun värit? En edes tiennyt, että heilläkin on lippu! Vastauksista sai kuitenkin karsittua, että kaksi muuta ovat nuo em. liput ja kolmas on sitten saarelaisten lippu: vihreää, sinistä, mustaa ja valkoista.

Muutama kysymys olisi ollut kinkkinen, ellen olisi niihin törmännyt jo harjoituskokeessa. Kuten: mikä on Australian kenraalikuvernöörin (Governor General) rooli? Allekirjoittaa lait, eli olla niiden viimekätinen hyväksyjä. Milloin Australian perustuslaki astui voimaan? 1901. Milloin saapui the First Fleet eli ensimmäinen valkoinen asuttajalaivasto (vankeja ja vartijoita nykyisen Sydneyn tuntumaan tuonut laivaryhmä)? 1788.

First Fleetin muistin siitä, että luin äskettäin erittäin elävästi kirjoitetun kirjan kuuluisasta naisvangista nimeltään Mary Bryant: hän oli yksi ensimmäisen laivaston tuomia pakkopioneereja, mutta käsittämättömällä sisulla karkasi varastamalla veneen ja seilaamalla haalimansa miesporukan kanssa 5000 kilometriä Timorin saarelle. Siellä Mary jäi uudelleen kiinni hollantilaisten siirtokunnassa ja rahdattiin vankilaivalla Englantiin, jossa hänet lopulta armahdettiin parin ekstravuoden istumisen jälkeen. Maryn rikos? Hattuvarkaus. Oli rikos ja rangaistus vähän eri luokkaa vuonna 1788.

Takaisin asiaan: vedin testin pikavauhtia läpi, koska halusin nähdä, mikä tulisi tulokseksi. "Tuhlattavana" oli kuitenkin uusintatesti, jos tarpeen olisi. Ja 100% onnistumisprosentti sieltä pätkähti, jehee! Lähtiessäni sain infon, että kunhan käyn näyttämässä syntymätodistukseni vielä paikan päällä, hakemukseni käsitellään loppuun ja saan kutsun kansalaisuusseremoniaan seuraavien parin kuukauden kuluessa. Sen järjestää oma kunta eli perthiläisittäin kaupunginosa, meillä City of Perth. Kutsua ja tilaisuutta odotellessa.

*Loppu-edit* kävin eilen näyttämässä sitä syntymätodistusta = Suomen maistraatista saatavaa väestörekisteriotetta, jota olen kanniskellut mapissa vuodesta 2010, siis siitä asti kun WH-viisumia hain. Tiskillä oli jonoa, ja eteeni kiilasi kiinalainen perhe, ensin yhden, sitten kahden, lopulta neljän ihmisen voimin. Kun suomalaiseen tapaan purnasin ärtymystä itsekseni, kuulin, mitä asia koski: perhe kyseli aikaa sitten jätetyn hakemuksensa perään, ja selvisi, että olivat täyttäneet väärän nettihakemuksen - feikki-sellaisen.

Olivat siis maksaneet tälle sivustolle , eivätkä oikealle Immigration and Border Protection-sivulle. Virkailijan mukaan ko. sivu on todennäköisimmin huijausta, koska hakemus saati maksu eivät olleet Immiin tulleet, eikä Immillä ole ko. nettisivun toimintaan osaa eikä arpaa. Eli jos täyttelette nettihakemuksia - joko viisumia tai kansalaisuutta varten - tarkkana siinä, että vain virallisilla sivuilla kannattaa maksaa!

Ja sitten vielä asuntoasiaa. Päästiin eilen ensimmäistä kertaa ihan paikan päälle näkemään valmistumassa oleva asuntomme. Kerrostalo itsessään on valmis, mutta asunnot ovat vielä laiton alla. Oma kämppämme oli 90%:sti valmis, mutta yksityiskohtia kuten ovenkahvat, pistorasioiden päällysmuovit jne. puuttuivat. Miltä tuntuu viimein nähdä kaksi vuotta sitten päätetty ja sovittu ostos? Todella vaikea kuvailla.

Toisaalta kaikki oli niinkuin pitääkin, eli kaikki luvatut asiat asunnossa oli. Laatu vaikutti äkkinäkemältä hyvältä, eli pinnoissa ym. ei oltu fuskattu, listat olivat paikallaan, luvatut koneet eli uuni, kaasuhella ja kuivausrumpu löytyivät. Toisaalta, koska olen tähän mennessä nähnyt vain korkeakiiltoisia brosyyrikuvia ja hehkutusta, ehkä odotukset olivat aavistuksen liian korkealla. Normaalilta asunnolta näytti, ei miltään luksushotellihuoneelta. Väkisinkin mielessä kävi myös, että olikohan fiksua tehdä kaupat kaivosbuumin aikaan, ja olisiko sittenkin pitänyt vielä odottaa, jos hinnat laskisivat? Ikuisuuskysymys varmaan. Toisaalta nyt asuntolainojen korot ovat ennätysalhaalla, eli jos tulomme pysyvät nykyisellä tasolla, saamme tahkottua lainaa lyttyyn kohtuunopeasti.

Uusi asunto on aavistuksen pienempi neliöiltään kuin nykyinen vuokrakolmiomme, pääasiassa makkareiden puolesta. Ajattelimme, että pienehkö asunto keskustassa on hyvä aloituskohde, koska se on helppo vuokrata eteenpäin, jos haluamme itse vaihtaa maisemaa tahi isompaan.

Arvelisin, että nykykämppä on n. 70-neliöinen, kun uusi on n. 60-neliöinen. Toisin kuin Suomessa, täällä asuntoja ei vuokrata eikä myydä neliöitä hehkuttaen, vaan huone- ja kylppärilukua. Pienempään muutto tarkoittaa sälän ja romppeen karsimista ennen muuttoa. Se on kuitenkin pelkästään hyvä asia - säännöllinen muuttaminen pitää tilat ilmavina ja turhat taakat poissa. Parvekkeelle pitää ensi töiksi viritellä ruukkupuita, jotta näkymät säilyvät vehreinä. Nyt kodistamme näkyy puidenlatvoja, uudessa kämpässä pelkästään rakennuksia.

E:lle pienoisen pettymyksen tuotti hänen ennakkoon stressaamansa aihe: varastokomero. Ne ovat nimittäin uudessa kerrostalossa mallia hitsattu häkki autohallissa. Nykyisessä meillä on ihan jykevällä ovella lukittava komerohuone. E on varma, että hänen kalliit sukellus- ja kiipeilykamansa päätyvät pitkäkyntisille, samoin kuin maastopyörämme, jos ne häkkikomeroon jätetään kaiken kansan näkyville. Eli pitää raivata asunnosta tilaa arvokkaimmalle tavaralle ja viritellä joku patentti komeroon, että pyörät pysyvät tallessa (en halua joka päivä raijata pyörää yläkertaan).

Alla jokunen kännykkäräpsy eiliseltä katsastusreissulta:

Yllä ja alla: tupakeittiö. Olkkarin puolelta ei saanut järkevää kuvaa vastavaloon eli parvekkeen suuntaan, enkä älynnyt ottaa koko tilan kattavaa kuvaa keittiöön päin. Harmillisesti myös makkareissa oli liian hämärää kännykuvan ottoon - lamput eivät olleet vielä paikallaan.

Parvekenäkymät paranevat ruukkukasveilla, uskon. 

Yllä ja alla: tällainen sisäpiha rakennuksessa on, keskentekoinen vielä.

Näkymä kaikille yhteiseltä kattoterassilta.