Ultimate Roomscape - pako murtovarkaan pesästä

Lauantaina käytiin sokkotreffeillä. Sokkoa ei tosin ollut partneri - joka siis tietenkin oli oma puoliso E - vaan paikka. Järjestin E:lle yllätystekemisenä uudenlaisen aktiviteetin, room escapen eli huonepako-pelin. Tällaisia tarjoaa Perthissä ainakin Ultimate Roomscape Malagan kaupunginosassa 20 min Perthin keskustasta pohjoiseen.

Pelin idea on tunnissa ratkaista kaikki annetut arvoitukset ja vihjeet, joiden avulla viimein pääsee "pakenemaan" huoneesta. Peli on sekoitus larppausta eli live-roolipeliä, kolmiulotteista palapeliä sekä päättelyketjua: vihjeen 1 ratkaisusta aukeaa vihje 2, jonka avulla löytyy vihje 3, josta johtavat jäljet vihjeeseen 4, ja niin päin pois kunnes viimeinen luukku (tässä tapauksessa huoneen ovi) aukeaa. Pelissä ei saa käyttää apuvälineitä eli kännykkää, nettiä tms, eikä myöskään kynää ja paperia. Pelkästään omat aivot, tiimityöskentely ja yritys-erehdys-uusi yritys vievät eteenpäin. 

Mikäli Perthissä pyörii porukkaa, jotka haluavat kokeilla samaa peliä, en uskalla kertoa vihjeistä saati ratkaisuista kovin yksityiskohtaisesti. Mutta yleiskuvauksena seuraavaa: 

Saavuimme paikan päälle kymmentä vaille, kuten oli ohjeistettu. Emme saaneet juuri mitään infoa siitä, miten peli pitäisi pelata tai mitä odottaa. Ainoastaan tiedon, että meillä on tunti aikaa ja saamme pelin mittaan pyytää kahdesti apua "pelimestarilta" jos tarvitaan. Mitään ei tarvitsisi yrittää avata tai siirtää väkivalloin ja voimalla, vaan kaikki tarvittava aukeaa helposti, kun saamme vihjeet ratkottua. Samoin mitään ei löydy katosta eikä myöskään kiipeilykorkeudelta, eli kaiken tarvittavan saisimme katsekorkeudelta tai alempaa. Siinäpä se. 

Peli pelataan omalla joukkueella, eli tässä tapauksessa me kahdestaan. Silmät sidottiin, meidät johdatettiin käytävää pitkin pieneen huoneeseen, ja kuulimme pimeässä lyhyen alustustarinan: meidän tulee ratkaista kaikki vinkit, jotta pääsemme ulos ja voimme todistaa olevamme mestarimurtovarkaan manttelinperijöitä.  

Pelinohjaaja otti silmäsiteet pois ja jätti meidät keskenämme pojottamaan n. 4x4m kokoiseen tilaan, joka oli sisustettu vanhanaikaiseksi herrasmiehen työhuoneeksi. Huoneessa oli työpöytä, työtuoli, kirjahylly kirjoineen, matka-arkku, sisustustakka (eli ei oikeaa tulta), manttelin päällä esineitä kuten kynttilänjalka, ekstratuoli, hattuteline ja huopahattu, sekä lipasto, jonka päällä oli kassakaappi. Yhtä seinää peittivät lattiasta kattoon taulut. Työpöydän päällä oli mystinen vihje, ja siitäpä piti sitten alkaa älyämään, että mitä tehdä seuraavaksi. 

Ensimmäiset vihjeet paukutimme kasaan helposti. Oma vahvuuteni on reaktionopeus, eli en hyydy paineen alla ja huomaan äkkiä muutoksia tai ns. silmäänpistävyyksiä ympäristöstä, pieniäkin. Olen myös huoleton nappien painelija, eli testaan kaikki laitteet "mitähän tästä tapahtuu" tyylillä, en ohjekirja kädessä. Niinpä löysimme äkkiä taulujen alta ym. numerokoodeja, salakirjoitusta ja muita mysteerejä, joita setvimme ja käytimme päästäksemme aina eteenpäin. Osa vihjeistä näkyy vain uv-lampulla, joka puolestaan menee päälle, kun saa säilön auki päästäkseen painamaan nappia; säilön avausta varten puolestaan tarvitsee numerolukkoon koodin, jonka saa vain etsimällä huoneesta jne. 

Yhdessä vaiheessa niskaamme tipahti kasa leluhiiriä kattoluukusta. Hivenen ehkä kirkaisin, mutta hillitysti - toisista huoneista kuului välillä räväkämpiäkin kiljaisuja. Hiiret osoittautuivat ensimmäiseksi todelliseksi tenkkapooksi, sillä niiden mukana leijaili uusi vihjelappunen, mutta sen runo ei auennut meistä kummallekaan. Osa hiiristä oli numeroitu 1-10, mutta niiden järjestäminen riviin tai värijärjestykseen ei tuottanut mitään uusia vihjeitä. Niinpä jouduimme käyttämään ensimmäisen kahdesta 'kilauta kaverille' - kortistamme. Pelinohjaajan opastuksella natiivienglanninkieltä vaativa runo vihdoin aukesi, ja jouduimme tekemään pienen matemaattisen päättelytehtävän, jolla hiiristä saatiin selko, ja saimme jälleen uuden kätkön auki. 

Tunnista oli käytetty ehkä 25 minuuttia, kun löysimme kulkukortin ja vahingossa myös sille sopivan piippauslaitteen. Piippiip!! Jee, päästiin ulos, vähänkö ollaan sankareita, ovi auki, mestarimurtovarkaan viitat päälle ja juhlat kattoon! Intoilin painamaan vihjesummeria kertoakseni, että voitimme pelin. Pelinohjaaja ilmaantui, mutta vain kertomaan, että ovi on ollut auki koko ajan, koska eivät he voi meitä oikeasti lukita sisään turvallisuussyistä. Kulkukortti avaa kyllä jotain, mutta ei ovea. Ällistelimme huoneessa hyvän aikaa turvakorttia piippaillen, kunnes viimein älysimme: salaovi. Toiseen huoneeseen. Joka oli peilikuva tästä ensimmäisestä huoneesta! Emme siis olleet lähelläkään ratkaisua. Ja olin hätähousuna tuhlannut viimeisen vinkkikerran, kun emme edes yrittäneet hoksata salaovea itse!

Olimme löytäneet ensimmäisestä huoneesta mystisiä, jättikokoisia palapelin paloja sekä irrallisia shakkinappuloita, joiden pohjassa oli niiden paikka: E5, G7 tai muuta vastaavaa. Löytyi myös shakkilauta. Otimme nämä mukaan ja aloimme haravoida huonetta nro 2. Löytyi lisää paloja ja nappuloita. Entäs sitten? E oli varma, että koko palapeli on vain hämäyksen vuoksi, kun taas itse ajattelin, että shakkinappuloilla mitään tee. Kumpikin olimme tietenkin väärässä. Huone 2 osoittautui paljon ykköshuonetta vaativammaksi, sillä jumimme tenkkapoohon heti ensimmäisen vihjelappusen kanssa: tässäkin huoneessa oli siis ensimmäinen vihje avoimesti näkösällä kirjoituspöydän päällä. Emme millään löytäneet, mitä lapun runo vihjasi meidän etsiä. Ja siinäpä sitten hinkutimme samassa pisteessä aivan liian kauan, samoja esineitä ympäri käännellen ja siirrellen, älynväläyksen toivossa.

Vaikka olimme jo käyttäneet kaksi vinkkiämme, kannustin E:tä pyytämään uuden vihjeen, jos vaikka heltyisivät - ja vaikka emme ehkä saavuttaisi mainetta ja kunniaa, saisimme sentään pelin loppuun. Saimme taas pelinohjaajan avuksi, joka näytti meille etsimämme salakätkön. Siitä saimme uutta virtaa ja vihiä suunnasta, jolla potkimme hienosti menemään seuraavat hetket, uusia kätköjä aukoen ja koodeja purkaen. E pääsi näyttämään kyntensä eli paneutuvan, kärsivällisen analyyttisyytensä ja strategiakykynsä, kun meikäläinen malttamattomana huohotti niskaan ja siirteli kynttilänjalkoja kuvitellen, että jotain hyötyä tästä vielä avautuu. Kunnes...

Aika loppui kesken. 

Olimme (turhaan) nakuttamassa aiemmin löytämällämme kirjoituskoneella, kun summeri pärähti soimaan ja pelinohjaaja ilmestyi pahoittelemaan, että ei nyt mennyt putkeen tällä kertaa. Hän kertoi, että vain 30% yrittäjistä läpäisee tämän kyseisen pelin ensimmäisellä kerralla. Mutta, vedimme sentään ykköshuoneen nappiin, koska läheskään kaikki eivät kuulemma koskaan löydä huonetta numero 2. Hän opasti meidät pyynnöstäni jäljellä olevien vihjeiden halki, ja voi pojat, en olisi ikinä ainakaan yksin älynnyt paria niistä. E:n kanssa kahteen pekkaan ja aivoon ehkä juuri ja juuri, jos meillä olisi ollut ekstratunti aikaa takoa yrityksen ja erehdyksen kautta, ja miettiä ihan rauhassa aikapaniikin sijasta.

Tässä kakkoshuoneessa muuten oli kuin olikin oikeasti lukittu poistumisovi ja sen pielessä koodilukko, jonka avaamalla olisimme voittaneet. 

Jälkikäteen kumpikin myönsimme itsellemme ja toisillemme, että otimme koko pelin ihan liian lunkisti asenteella "se on kuitenkin dumdum'eille eli pöljille suunniteltu". Australiassa ollaan niin turvallisuushakuisia ja rautalangasta vääntämisintoisia, että emme kumpikaan uskoneet, että mitään kovin haasteellista tai oikeasti vaativaa voisimme kohdata. Itse oletin, että kaikki vihjeet jotenkin syötettäisiin lusikalla, tai ainakin kaiken tarvitsemansa tiedon löytäisi ihan siltään huoneesta/huoneista. Pelissä kuitenkin tarvitaan myös yleissivistystä, matematiikan taitoja ja ennen kaikkea ennakkoluulotonta asennetta: mistä tahansa saattaa löytää mitä tahansa, ja moni vinkki vie kohteeseensa vasta mutkan kautta, ei suoraan. 

Vihjeitä pitää pystyä ratkomaan montaa rinnakkain, mutta toisaalta, uusia vihjeitä ei voi saada, ennen kuin entiset on ratkottu - koska uudet löytyvät esim. numerolukolla suljetusta kassakaapista. Eli pitää jaksaa yrittää uusista tulokulmista, jos ensimmäinen idea ei olekaan oikea. Peliä kannattaa itse asiassa pelata isommalla porukalla kuin kahdestaan, koska enemmän aivoja tarkoittaa enemmän ideoita ja ongelmanratkontapoweria. Jos joku on vailla team building - aktiviteettia työpaikalle, tai synttäriylläriä tärkeälle ihmiselle, tässä oiva vinkki. 

Mitä jäi käteen? Hauska tunteroinen ja hyvää jutunjuurta ja analyysinaihetta peliä seuranneelle brunssille aurinkoisella terassilla. Tunne, että ei me nyt ihan typerimmästä päästä olla. Toisaalta tunne, että hemmetti, pitää yrittää uudelleen (jotain toista peliä), jotta voimme todistaa itsellemme, että pystymme siihen! Ja iloinen vahvistus sille, että sovimme loistavasti yhteen, sillä pärjäsimme "lukitussa" huoneessa paineen alla ongelmia ratkomassa sulassa sovussa, toisiamme kaikin puolin täydentäen, riitelyn, nokittelun, ivailun tai keskinäisen kilpailun sijasta. Tämä peli kaikille avioon aikoville pakolliseksi testiksi, ennenkuin ovi alttarille/maistraattiin aukeaa! :D

Ultimate Roomscape, aulatila, jossa hermostuneena odotellaan koitosta. Hiljaista näin aamuvarhain avaamisaikaan. 

Mitä näiden ovien takaa paljastuu?

Wall of fame/shame. Kaikki pelaajat kuvataan pelin jälkeen ja itse saa kirjoittaa kuvatekstin polaroidiin. Monta oli onnistujaa, mutta niin myös floppaajaa. Itse päästiin shame-osastoon...