Mitä sinä haluat elämältä?

Vietin eilen synttäreitäni ja näin vuotta vanhempana ja viisaampana mielessä pyörii jos jonkinlaisia elämänopetuksia, joita tähän mennessä olen kerännyt. Seuraa hieman "diipimpää" pohdiskelua normibloggaukseeni nähden sekä elämänviisauksien jakoa tyyppiä life coaching: Anun Filosofointinurkka.

Olen viime aikoina miettinyt paljon hindujen käsitettä maya, illuusio.

Se tarkoittaa valheellista erillisyyden tunnetta, vaikka me kaikki olemme yhtä ja samaa. Hindujen mukaan yhden ja saman jumalallisen voiman ilmentymiä, ja länsimaisen fysiikan, biologian ja psykologian termein - olemme kaikki yhtä ja samaa universumia ja sitäpaitsi saman lajin edustajina itse asiassa aika samanlaisia pohjimmiltamme, näennäisistä eroista huolimatta. Kaikilla on unelmia, toiveita, pelkoja ja suunnitelmia, ja kaikki rakastavat jotakuta tai jotakin ja pelkäävät tai "vierastavat" jotakuta tai jotakin.

Maya eli illuusion tai näennäisyyksien verho on ollut mielessäni siksi, että näin "vanhemmiten" alkaa tajuta, millaisia illluusioita itse kukin rakentaa, sekä henkilökohtaisella tasolla että yhteiskunnan ja maapallon tasolla. Erityisesti:

Raha. Rahasta voisi kirjoittaa esseitä, sillä käytännössähän rahan ei tulisi olla muuta kuin arvon mitta ja vaihdon väline, mutta nykymaailmassa se on tuote, jota pankit myyvät lainoina.

Suomen Pankki (muiden tahojen mukana) myöntää, että pankit eivät välitä rikkaiden rahoja lainaajille, vaan luovat uutta rahaa kirjanpitokeinoin jokaisen lainan yhteydessä: kun ostat asunnon, pankilla ei ole holvissa odottamassa satoja tonneja, vaan he kirjaavat asuntosi taseeseen omaisuudekseen. Nyt he omistavat asunnon verran arvoa, jonka lainaavat rahana sinulle. Sama asunto siis on seka kiinteistönä että rahana pankin kirjoissa. Käytännössä siis lainaat itseltäsi, mutta pankki perii korot välistä ja näin tekevät jättivoittonsa.

Näin rullaa koko nykyinen talous, eli mikään raha, joka pankista lainataan valtion, yritysten tai yksityisten toimesta, ei ole sijoittajien tai rikkaiden säästöjä - talletusten välittämisen kieltävät jo pankkisäännöt.

Kun tajuaa, että raha syntyy velasta ja on itse asiassa myytävä tuote, rahan puute kuulostaa aika kornilta ongelmalta. Rahaa saa maailmaan niin paljon kuin sitä haluaa olevaksi lainata - ja lainoja voisi tuottaa myös oman maan keskuspankki (kuten tapahtuikin ennen EU:ta), jolloin valtio ei olisi jatkuvasti rahapulassa. Anyhow, tämä osa mayaa ei ole se, mikä eniten ihmetyttää, vaan se, miten paljon raha ohjaa käytöstä vauvasta vaariin ja yksilöstä kansakuntiin.

Kun nuori suunnittelee uravalintaa, hänen on väistämättä mietittävä, mikä tuottaa rahaa. Kun aikuinen/aikuisempi miettii työpaikan- tai alanvaihtoa, on hänenkin tehtävä päätös rahan mukaan. Bisneksiä perustetaan siltä pohjalta, mikä tuottaa, ja valtion budjetti laaditaan siten, että menoja olisi mahdollisimman vähän - vaikka siinä jäisivätkin köyhät ja heikot jalkoihin ja veneestä.

Raha ei kuitenkaan kerro juuri mitään siitä, mikä on arvokasta. Arvokasta on, mikä itsestä tuntuu oikealta ja antaa kanavan auttaa muita. Se, että joku maksaa (paljon) palvelusta tai tuotteesta, ei takaa, että palvelu tai tuote on arvokas tai edes laillinen. Maailman suurimpia rahantuottajia ovat asekauppa, huumeet ja ihmiskauppa, ja rahantienaus ei todellakaan noilla aloilla paranna saati pelasta maailmaa.

Raha, sen tienaus tai menetys sanelevat mielestäni aivan liikaa kaikkien elämää. Moni arkailee esim. välivuoden pitämistä tai downshiftaamista, koska ensinnäkin mietityttää, pärjääkö taloudellisesti, ja toisaalta niistä saa silmilleen sellaista kuraa Suomessa, että oksat pois. Jos ei ole joka hetki taloushyötyä maksimoiva muurahainen, on tallaamisen arvoinen.

Sen sijaan, että pohdittaisiin, mikä oikeasti on arvokasta - kuten uuden oppiminen, elämänkokemukset, kypsyminen ja viisastuminen ihmisenä - tuijotetaan vain rahakäppyröitä ja sitä, montako veroeuroa jää saamatta, jos Heikki ja Helinä lähtevät kiertämään maailmaa rinkat selässä vuodeksi. Se, mitä H&H voisivat oppia ja tuoda takaisin Suomeen uusina ideoina, energiana ja motivaationa ei näyttäydy kellekään, koska sitä ei voi välittömästi mitata rahassa. Mikä on logiikkana aivan päätöntä.

Sama pätee alavalintaan ja opiskeluihin. Tajuan, että jokaisen on pakko löytää se rahaa tuottava rako itselleen, koska ilman rahaakaan ei pärjää. Mutta nykymaailma muuttuu niin nopeasti, että alavalinta ei sanele loppuelämää läheskään samalla tavalla kuin aiempina vuosikymmeninä. Nykyään on uusia ammattikuntia, jotka eivät perustu opintoihin, kuten sosiaalisen media koordinaattori/johtaja (eli blogosfräärin, facebookin ja muiden erityisosaaja) tai ammattijärjestäjä eli kotien supersiivooja ja järkkäilijä, joten tietyn alan opinnot eivät takaa rahaa, ja toisaalta tietyn alan opinnot eivät estä rahaa.

Toisin sanoen: mitä opiskelee ja tekee työkseen, tai millä alalla uransa aloittaa ja millä lopettaa, eivät välttämättä linkity paljoakaan toisiinsa, joten oma motivaatio, into ja kiinnostus ratkaisevat paljon enemmän, väitän. Rahan asettaminen johtotähdeksi ei tuo onnellisuutta, olen oppinut omasta ja muiden elämästä.

Mayaa löytyy maailmasta enemmänkin kuin vain raha ja näennäiset erot/kuilut ihmisten välillä. Yksi on perinteet ja mihin on kasvanut.

Hämmästelen joka päivä sitä, miten moni lokeroi itsensä jumiin elämään, josta ei pidä, vain siksi, että olettaa muiden odottavan tätä häneltä.

Milloin pitäisi valita tietynlainen partneri, milloin työ, milloin elämäntapa/uskonto/perinteet/tavat ja käytös muuten. Joissain tapauksissa suku, ystävät, naapurit, työkaverit ja yhteiskunta painostavat elämään tietyllä tavalla - ehkäpä tienaamaan materiaa elämänkokemusten ja viisauden sijasta. Joissain tapauksissa nämä oletukset ovat ihan omassa päässä ja muutoksia ei uskalleta tehdä siinä pelossa, että mitä muutkin sanovat, jos alan elää kuten oikeasti haluan?

Kysymys, jota olen miettinyt jotakuinkin 20 vuotta kuuluu: mitä väliä, mitä muut sanovat?

Kukin on vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan, ja jos toisten odotukset eivät tee sinua onnelliseksi, miksi annat oman päätösvaltasi pois kritiikin tai naureskelun pelossa? Se on ihan kritisoijien oma ongelma, miten sinun elämäsi näkevät - ei sen tarvitse muuttaa sinun unelmiasi.

Kun viisi vuotta sitten kerroin Suomessa, että muutan pian Australiaan reppureissaajaksi irtisanouduttuani vakityöstä, sain kahdenlaista palautetta. Toisten mielestä päätös oli huikean jännä, kun taas toisten mielestä se oli vastuuttominta ja päättömintä haihattelua mitä löytyy. Kuka nyt jättää rahanansaintakeinon haahuillakseen maailmalla? Mitä siitäkin seuraa? Entä jos en löydä töitä? Entä jos en tienaa rahaa? Entä jos joudun palaamaan maitojunalla kotiin? Entä jos säästöni palavat reissaamiseen?

Entä sitten?

Minulla olisi silti kaikki ne kokemukset, opit, muistot ja ihmissuhteet, joita en olisi koskaan saanut nököttämällä tietokoneen ääressä toimistossa eläkkeelle saakka.

Unelmien aitouden mittaa mielestäni se, miten paljon vaivaa on valmis niiden eteen näkemään. Jos Kalle ja Kaisa haikailevat Suomesta muuttoa, mutta eivät saa sitä aikaan, koska on tämä oma talo tai hyvä vuokrakämppä, on työpaikat, on kaveripiiri, on sukulaiset, on tulossa tärkeitä sukujuhlia, on ylenemismahdollisuus; kun taas ulkomailla viisuminsaanti on epävarmaa, työpaikan saanti on epävarmaa, entäs jos menee pieleen... silloin maastamuutto ei ehkä ole Kallelle ja Kaisalle sopiva unelma.

Sen tunnistaminen, että itselle sopivat tietynlaiset unelmat ja toisille toisenlaiset, auttaa jo pitkälle. Ehkä elämää voisi silti virittää enemmän onnellisuutta tuovaan muotoon, kuten matkustella ja lomailla muuten enemmän, panostaa isommin onneatuoviin harrastuksiin, tai ottaa kaiken irti siitä, että saa asua lähellä sukua ja kavereita, kauniissa kodissa.

Millaisen elämän sinä haluaisit, jos raha ei olisi este?

Mitkä ovat tämän unelman keskeiset elementit? Itsenäisyys? Vapaus? Rakkaus? Merkityksellisyyden tunne? Haasteiden voittaminen? Rauhassa eläminen? Uusien asioiden kokeminen? Kiinteät suhteet läheisten kanssa?

Miten tuon elämän tai palasia siitä voisi saada ihan ilman rahamuutoksiakin? Mitä sellaista jätät tekemättä joka päivä, viikko, kuukausi tai vuosi, jota itse asiassa voisit tehdä, jos suunnittelisit ja budjetoisit toisin, etkä pelkäisi, mitä muut sanovat? Tai mitä sellaista teet säännöllisesti, mitä et oikeasti halua, mutta teet miellyttääksesi muita tai välttääksesi ongelmia tai kritiikkiä?

Olen kävelevä esimerkki siitä, että arkikin voi olla lähestulkoon juhlaa, jos vain tunnistaa oman onnellisuutensa lähteet ja elää niiden mukaan, välittämättä muiden mulkoilusta :)

Mihin lokeroon sinä istut elämässä, ja oletko siihen tyytyväinen? Tulisiko lokeroa muuttaa, laajentaa tai vaihtaa tykkänään toiseen? Tai astua ulos koko lokerointiviidakosta? Kansallismuseo, Melbourne, lasten taidenäyttely.