Ranska ja kuntokuurin vastakohta

Terveisiä kylmästä ja pilvisestä Ranskasta! Tosin tällä hetkellä, aamupäivästä, aurinko hieman kurkkii.

Olin Ranskassa käymässä kolme vuotta sitten suunnilleen samoihin aikoihin ja silloinkin oli kylmä jatkuvasti, koska kevät oli myöhässä. Sama vika tälläkin kertaa. Huhtikuun lopulla pitäisi kuulemma olla jo hyvinkin kevätkelit, mutta täällä Loiren laaksossa Toursin lähistöllä on melkeinpä hallaiset yöt ja päivälläkin maksimissaan 10 astetta. No, Suomeen verrattuna kelit lie lämpimät, joten se sääurputuksesta!

Olemme olleet maassa nyt pari viikkoa ja kestävyys on koetuksella, vatsan - ja maksan - nimittäin. Jatkuvasti syödään ja myös juodaan.

En osaa sanoa, olenko ranskalaisuuden ytimessä, vaiko pelkästään E:n perheen ja kaveripiirin ytimessä, mutta jälleennäkemistä on pitänyt juhlistaa joka ikinen päivä jonkinasteisella juhlimisella. Kun itse käyn Suomessa, buukkaan usein kahvit tai lounaan kavereiden kanssa ja kotona tai sukulaisilla käydessä kuulumiset vaihdetaan erittäin epämuodollisesti joko kahvikupin ja/tai telkkarin ääressä. Toki usein myös lasi tai pari kilistellään jälleennäkemisen merkiksi, mutta ei todellakaan joka ilta eikä pullokaupalla...

Täällä tapaamiset otetaan jopa liiankin tosissaan suomalaiseen makuun, eli jokainen lounas kestää pari-kolme tuntia ja päivällinen tuplat, ja kumpikin tulee oletusarvoisesti juominkien kanssa. Niissä keskitytään toisiin sataprosenttisesti eli mitään kännyköiden vilkuilua ei tapahdu, eikä myöskään telkkarin. Jutellaan, jutellaan, jutellaan, syödään, juodaan, jutellaan, toisto. Kirjaimellisesti siirrymme pöydästä pöytään ja meikäläinen on jo monta päivää vain esittänyt juovansa viinit, hieman huulia kostuttaen ja pääosan lasiin jättäen.

Tämä reissu on varmaan poikkeuksellisen kostea sikäli, että E on ensimmäistä kertaa käymässä Ranskassa neljään vuoteen ja juhlimme lisäksi E:n äidin pyöreitä vuosia, eli juhlia on kalenterissa enemmän kuin laki sallii kaikkine mahdollisine jälleennäkemisineen ja virallisine kekkereineen. Tähän mennessä tapaamani ranskikset ovat kaikki olleet näköjään sitä mieltä, että mitä iloisempi tapahtuma, sitä enemmän siihen kuuluu alkoholia, eli ilon mitta on juodun viinin (tai rommin, viskin, liköörin tms.) volyymimäärä. Rankkaa, etenkin kun en itse ole koskaan ollut kovasti alkoholin perään, pari lasia bubblyä eli kuohuviiniä kerrallaan alkaa olla maksimi.

Vaikka tällaiset jatkuvat syömingit alkavat näin kahden viikon mitassa ahdistaa, pidän ranskalaisista pöytätavoista ja sosiaalisuudesta. Poskisuudelmat ovat avautuneet ihan uudella tavalla nyt kun huomasin, että ne ovat erinomainen ice breaker. Kun uusi ihminen tulee paikalle, tälle suikataan aina kahdesta neljään poskisuukkoa (riippuen henkilön kotiseudusta eli moneenko on tottunut) ja sanotaan oma nimi esittelyksi. Kun heti alkuun lähennyttään näin fyysisesti, on itse asiassa helppoa alkaa säveltää jutunjuurta, kun toinen osapuoli ei tunnu niin vieraalta.

Suomalaisissa (vieraiden) kokoontumisissa ensimmäinen tunti - ellei koko tapahtuma - on usein enemmän tai vähemmän häkeltynyttä seinillekatselua, jos kaikki eivät oma-aloitteisesti kättele ja esittäydy vaan himmailevat vain samassa tilassa: jos jää ei murru heti alkuun, sitä on vaikea sulattaa tapahtuman / sukukahvittelun tms. edetessä.

Näin kahden viikon jälkeen tosin suomalaisesta alkaa kuoriutua esiin epäsosiaalinen metsien mörkö, sillä tälläkin hetkellä naputan tätä tekstiä huoneeseemme lukkiutuneena, kun E sosialiseeraa aamuauringossa terassilla lauman kavereita kanssa. Tusina opiskeluaikaista kaveria kerääntyi tänne E:n äidin kotiin eri puolilta Ranskaa ja Belgiaa ja ovat nyt pari päivää (sekä iltaa ja yötä) vaihtaneet kuulumisia.

Yritän pyöriä porukassa mukana sen minkä jaksan toisaalta kohteliaisuudesta, toisaalta kiinnostuksesta, mutta kumpaakaan ei pysty pitämään loputtomiin yllä, kun kielitaito ei riitä kunnolliseen kanssakäymiseen ja jutunaiheet liikkuvat muutenkin kymmenen vuoden takaisissa tapahtumissa sekä mitä kullekin on sittemmin tapahtunut. Välillä - usein - olo on kuin olisin juuttunut katsomaan vieraskielistä telkkaria ilman tekstitystä...

Ymmärrän ranskaa jonkun verran eli pysyn jotenkuten kärryillä, välillä paremmin, välillä kokonaan kärryiltä pudoten. En kuitenkaan pysty juuri osallistumaan muuten kuin englanninkielisillä välihuudahduksilla ja nauramalla oikeissa raoissa. Ymmärtäminen vaatii kuitenkin täysimääräistä keskittymistä ja se on vaikeaa etenkin taustamelussa. Myös keskittymisen ylläpito skarppina minuutista ja tunnista toiseen on sellaista aivojumppaa että ei pysty, ei kykene vuorokautta ympäri.

Mikseivät E:n kaverit puhu englantia sitten, kohteliaisuudesta? Tästähän ranskalaisia yleensä syytetään, että he ylpeästi ja ylenkatseellisesti puhuvat omaa kieltään ulkomaalaisen seurassa. No, onko se itse asiassa kovinkaan ihme? Tiedän kokemuksesta, miten hassulta tuntuu puhua suomalaisille kavereille englantia vain yhtä ulkkaria varten: kuulumisten vaihto aiheista ja ihmisistä, joita ulkkari ei edes tunne, tuntuu todellakin pöljältä englanniksi vain kohteliaisuuden nimissä - vaikka suomalaiset kyllä kiitettävästi näin tekevätkin.

Todennäköisin syy on kuitenkin kielitaidon puute. Ranskalaiset eivät juurikaan saa harjoitusta englannin puhumisessa: tv ja elokuvat dubataan ja kiitos Ranskan siirtomaamenneisyyden eli entisten alusmaiden niin Etelä-Amerikassa, Karibialla, Tyynellä Merellä, Afrikassa kuin Kaukoidässäkin, myös matkustelu ympäri maailmaa onnistuu ranskaksi, vain muutamien eng. fraasien varassa.

Moni ranskalainen ymmärtää englantia jonkun verran, etenkin jos sitä puhuu hitaasti, mutta harva pystyy vastaamaan etenkään monimutkaisia asioita. Näyttää siltä, että ranskalaiselle englannin puhuminen on kuin ruotsin puhuminen suomalaiselle. Teoriassa sitä pitäisi osata, koska sitä päntätään koulussa, mutta monikaan ei oikeasti osaa eikä myöskään uskalla tai kehtaa yrittää väärinpuhumisen ja naurujen pelossa.

Olen tässä parin viikon mittaan oppinut arvostamaan jokaista yritystä, jonka englanniksi kuulen, sillä se on paljon enemmän kuin mihin itse pysty tai kehtaan ranskaksi - juurikin sen saman väärinpuhumisen pelossa. Eli ensi kerran kun matkustat Ranskaan ja urputat englannin puutteesta - ajattele kaikkia ruotsalaisia turisteja (tai suomenruotsalaisia) jotka voisivat vaatia sinua keskustelemaan kaikesta ruotsiksi. Onnistuisiko? ;)

Kulttuurierohavaintoja seuraa pian, jahka löydän lisää omaa aikaa. Nyt näyttää siltä, että juurikin kohteliaisuuden nimissä on paras taas palata ranskaa oppimaan eli muiden seuraan...

Alla havaittua ympäristöä eli anoppilan pihamaata sekä perusaamupala.