Olenko koskaan aussi?

Miten kauan tulee asua ulkomailla tullakseen uuden kotimaansa kansalaiseksi? Byrokraattisessa mielessä aussiksi muuttuu neljässä vuodessa, jos on sinä aikana saanut pysyvän oleskeluluvan, omistanut ko. luvan vähintään kaksi vuotta kansalaisuuden hakuhetkellä, ja asunut maassa pidemmittä katkoksitta. Mutta: milloin muuttuu omissa ja/tai muiden silmissä uuden kotimaan kansalaiseksi? Riippuu taatusti maasta ja vastaajasta.

Toisille asia on mustavalkoisen selvä: ei koskaan. Ajauduin tällaista asennetta vastustamaan netissä (missäpä muualla), kun sain facebookissa kuulla olevani törppö, kun edes ehdotin, että maahanmuuttajista tulisi joku päivä suomalaisia ilman "maahanmuuttajataustainen"-etuliitettä. Itse olen sitä mieltä, että mamuna Australiassa en halua tulla jatkuvasti puhutelluksi tai ajatelluksi "maahanmuuttajana". Mihin sitä tietoa oikeastaan tarvitaan?

Jos minusta esim. kirjoitettaisiin lehtijuttu täällä, siihen ei erittäin todennäköisesti merkittäisi - ilman omaa pyyntöäni - että olen alunperin muualta. Ausseista 30% on syntynyt Australian ulkopuolella, joten moisen alleviivaus tuntuisi aika turhalta. Sen sijaan Suomessa on ihan normikauraa ilmoittaa lehtijutuissa, puhutaanko kantasuomalaisesta vai uussuomalaisesta; ei siis vain rikosuutisissa, vaan yleisesti. En oikein tiedä, miksi.

Väittelykumppanini netissä oli sitä mieltä, että kukaan ei voi tulla erimaalaiseksi kuin siksi, joksi on syntynyt. Minun mielestäni voi. Mutta tässä piilee jutun juoni - hän puhui etnisestä taustasta, minä puhuin henkilöstä historiansa ja kokemustensa summana. Hänestä etnisyys on jotain, joka vaikuttaa ihmisen käytökseen, arvoihin ym. ihmisyyteen, kun taas itse ajattelen, että geeniperimä on vain kuoremme (keho) muodostusresepti ja millaiseksi itse ihminen tulee, rakentuu yhtä paljon ympäristön muokkaamana. Ja jos ympäristö vaihtuu kesken matkan tai peräti suoraan syntymässä, ei se etnisyys automaattisesti pistä ketään esim. rakastamaan saunaa, jos sattuu syntymään suomalaissukuun Australiassa - elleivät vanhemmat opeta saunomaan!

En tietenkään voi väittää, että esim. kiinalaisesta lähtee kiinalaisuus pois Suomeen tai Australiaan muuttaessa. Sen sijaan en näe relevanttina väittää, että kiinalaiseen sukuun Australiassa syntynyt olisi ensisijaisesti kiinalainen, kasvaessaan aussikulttuurissa englanninkielellä. Epäilen sitäkin, miten kiinalainen on esim. 5-, 10-, tai 15-vuotiaana Australiaan (tai Suomeen) muuttava, joka elää koko loppuelämänsä uudessa maassa.

Vanhemmiten identiteetti lie jo rakentuneempi ja fiksautuneempi, joten aikuisuuden kynnyksellä tai aikuisena muuttava ehkä pysyttelee enemmän lähtökulttuurinsa tuotteena. Mutta tämäkin on tapauskohtaista mielestäni, ei automaatio.

Nettiväittelykumppanini ilmeisesti yritti puolustaa ajatusta, että jokaisella on oikeus omaan kulttuuriinsa, ja sitä edustaa myös uudessa maassa. Hän oli siis itse asunut ulkomailla ja oli sitä mieltä, että oli koko ajan suomalainen, ei uudenmaalainen. Tässäkin tosin piilee ajattelutavan ero: jos muuttaa ulkomaille väliaikaisesti, tuskinpa muuttuu uudenmaalaiseksi, vaikka varmasti uusia tapoja ym. sieltä mukaansa omaksuukin. Mutta entä kun muuttaa pysyvästi? Aivan eri asia.

Itseäni häiritsee, että omasta mielestään sitä omaa kulttuuria pitäisi jokaisen itse saada vaalia, mutta muilta maahanmuuttajilta vaaditaankin ihan eri asioita: ts. suomalainen haluaa olla suomalainen myös Saksassa, USAssa, Ruotsissa jne., mutta syyrialainen tai irakilainen Suomessa pitäisi äkkiä assimiloida ja opettaa pois omista tavoistaan ja kielestään. Tämä ei toki ole pelkästään monien suomalaisten asenne, vaan näköjään aika globaali. Kyllä tässä pitäisi joku keskitie löytää, eli kaikille samat oikeudet. Mielestäni keskitie on, että omia perinteitä ja kulttuuria saa harjoittaa, kun ne eivät ole ristiriidassa uuden main lain kanssa eivätkä vahingoita muita.

Muttamutta. Voiko siis olla lähtömaansa -maalainen, jos ei siinä kulttuurissa enää elä, eikä näe ja koe sitä suuntaa, mihin lähtömaa etenee vuosien mittaan? Olenko minä esim. viisi-kuusikymppisenä yhä suomalainen vaiko aussi? Mielestäni jonkinlainen merkkipaalu lie silloin, kun on elänyt yli puolet elämästään uudessa maassa. Voiko silloin enää kokea olevansa ensisijaisesti synnyinmaalanen? Nähtäväksi jää, kun itsellä tuo aika vuosikymmenten päästä koittaa.

Todennäköisimmin olen aina jotain siltä väliltä. Tällä hetkellä identiteettini on Australiassa asuva ulkosuomalainen, vaikka aussipassi eli maan kansalaisuuskin on. En tunne olevani australialainen, vaikka Australiasta pidänkin kovasti ja mielelläni kuulun tähän kulttuuririkkaaseen, monimuotoiseen kansaan. En kuitenkaan tunne olevani suomalainen, vaan nimenomaan ulkosuomalainen - jonkinlainen oma rotunsa, jota yhdistää ulkopuolisen näkökulma eli Suomen kulttuurin joidenkin piirteiden nostalgisointi ja ylistys, ja joidenkin kavahtaminen (esim. jörötys, negatiivisuus ja kateellisuus).

Tämä on taatusti aihealue, jota jokainen maastamuuttava pui jossain vaiheessa elämäänsä, enkä ehkä pysty lisäämään mitään täysin uutta näkökulmaa tai oivallusta. Olisi kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia, kommenttikenttään mahtuu!

Täällä eri kulttuurien näkyvät juhlapäivät ovat normikauraa kaupungilla. Eilen vietettiin keskisyksyn sadonkorjuujuhlaa tai "kuukakku"-juhlaa (moon cake), jota juhivat mm. kiinalaiset, korealaiset ja vietnamilaiset. Nämä kuvat ovat tosin kiinalaiselta uudeltavuodelta helmikuussa.

Yllä ja alla Indonesian, mukaanlukien Balin, edustusta uudenvuoden kulkueessa.