Lääkärissä soten jälkeen

Australiaan muuttajalle saattaa tulla yllätyksenä, että täällä ei ole ollenkaan terveyskeskuksia eikä neuvoloita.* Kaikki lääkäriasemat ja lääkärit ovat yksityisiä, paitsi julkisissa sairaaloissa työskentelevät. Täällä ei varata aikaa omalääkärille asuinalueen mukaan, vaan itse valitaan mistä tahansa paikasta lääkäri, jolle haluaa. Australia siis elää "sotenjälkeistä" aikaa. Miten homma täällä toimii?

*[Edit: neuvolaa paikkana ei ole, mutta kätilö tai sairaanhoitaja tekee kotikäyntejä tai ottaa vastaan apteekin tiloissa ja takaa käytännössä saman palvelun - näin minua ohjeistettiin Suomalaiset Australiassa-ryhmässä.]

Lääkärin taksa on joko kokonaan Medicaren eli täkäläisen kelakorvauksen piirissä (jos ko. Lääkäri on ”bulk-billing” medicarelaskuttaja), mutta ei aina: potilas maksaa omasta pussista, ja medicare-korvaus annetaan joko alennuksena saman tien, tai se haetaan rahanpalautuksena Medicarelta jälkikäteen. Saman tien annettava alennus on nykyään mielestäni yleisin systeemi. Täällä Perthissä normihinta lääkärille on n. $80 ja siitä saa takaisin vajaat puolet, euroiksi muunnettuna maksettavaksi jää n. 30-35e eli jonkin verran enemmän kuin suomalaisessa terveyskeskuksessa – ja täällä ei ole mitään vuosirajaa käyntimäärissä, jonka jälkeen ei enää makseta.

Valinnaisuudessa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta, lääkäreitä on runsaasti ja valinnanvaraa piisaa. Ajan saa useimmiten samalle päivälle, tietenkin riippuen, onko valmis joustamaan ja käymään jollakulla muulla kuin aina samalla lääkärillä tai samassa keskuksessa. Täällä myös toimii kotikäyntipalvelu, jossa lääkärin voi soittaa kotiin illalla tai viikonloppuna, mutten ole tätä koskaan testannut. Toisaalta, koska lääkäriys on enemmän pisnestä, on myös potilaana hieman enemmän varuillaan, että tarvitaankohan tuota tai tätä hoitoa.

Esimerkki. Sattui jalispelissä yhteentörmäys minun varpaani ja vastustajan pelikengän pohjan kanssa, ja pelkäsin kivuista johtuen, että isovarpaani murtui. Kävin lääkärissä. Lääkäri sanoi, ettei pysty päältäpäin arvioimaan, onko hiusmurtuma vai ei. Hän antoi lähetteen röntgeniin sanoen: päätä itse, miltä tuntuu, ja jos kuvissa näkyy murtuma, tule takaisin hoidettavaksi. Koska kuvaus maksaa ekstraa, hän jätti potilaan päätettäväksi, tarvitsenko sitä ja raaskinko maksaa. Lääkärin ”määräysvaltaan” tottuneelle tämä oli kummallista ja jopa hermostuttavaa. Päätin lopulta käydä kuvissa (maksoi muistaakseni $80 medicarekorvauksen jälkeen), eikä niissä näkynyt murtumaa. Kokonaishintaa varvasvaivalle tuli noin $120 / 85e, vaikkei mitään hoitoa loppupeleissä saanut/tarvittu.

Esimerkki 2. E kärsii tenniskyynärpään kuuloisesta vammasta, mutta hän ei halua mennä lääkäriin, koska on varma, että siellä vain määrätään turhia hoitoja tai turhia fysioterapiakäyntejä. Hän ei ollenkaan luota siihen, että lääkärillä olisi potilaan etu mielessään, kun potilasta voi laskuttaa niin paljon kuin lystää. Tämä ei tarkoita, että lääkärit oikeasti tekevät niin. Mutta se tarkoittaa, että potilaita voi jäädä hoitamatta luottamuspulan takia. Kun terveydestä tulee bisnestä, monen on vaikea uskoa, että lääkäri varmasti aina ajattelisi ensimmäisenä potilaan kokonaishyvinvointia eikä lainkaan omaa elinkeinoaan ja tilipussiaan.

Töistä poissaoloon tarvitaan täälläkin lääkärintodistus yleensä 1-2 päivän jälkeen. Sen saa lääkärin lisäksi apteekista, mikä on toisaalta fiksua, toisaalta outoa. Kun vain kiltisti pulittaa $30, saa farmaseutilta huolellisen lakiteknisesti muotoillun todistuksen, että ”minulle esitettyjen oireiden perusteella potilas vaikuttaa olevan työkyvytön.” Apteekissa on nopeampi ja halvempi piipahtaa kuin lääkärissä, mutta ei siellä kyllä mitenkään tutkita, tiskin yli vilkaistaan ja kun vaan maksaa, se on siinä.

Hammaslääkärit ovat asiakkaan kannalta hankalia mielestäni. Täällä hammaslääkäri ei yleisesti ota uutta potilasta, ellei potilas otata röntgenkuvia hampaista ennen hoitoon tuloa, vaikka kyseessä olisi pelkkä hammaskiven poisto. En periaatteesta halua säteilyttää naamaani, jos ei ole pakko, enkä myöskään maksaa ekstraa mielestäni turhasta toimenpiteestä. Jos lääkäriä vaihtaa esim. kerran vuodessa, tulisi röntgenkuvatkin ottaa kerran vuodessa, jos sattuvat menemään hukkaan.

Tuttu hammaslääkäriopiskelija kertoi, että tapa on hammaslääkärien vakuutusvastuun kattamiseksi. Jos potilaalla on jokin piilevä vaiva, jota hammaslääkäri tietämättään pahentaa tai ei löydä ajoissa, siitä voi tulla iso korvausvaatimus. Tajuan, tavallaan, mutta silti röntgen on mielestäni yliampuvaa. Olemme nyt E:n kanssa käyneet samalla hammaslääkärillä tarkastuksessa jo vuosien ajan, koska hän ei vaatinut kuvia. Pelkkä vuositarkastus ja hammaskiven poisto maksaa $120-140, jonka vakuutuksemme kattaa melkein kokonaan. Mikään isompi remontti maksaakin sitten helposti tuhansia. Vakuutuksemme kattaa viisaudenhampaan poistot, muttei muita, koska vakutuusmaksu pomppaisi jopa 50% kuussa, jos siihen haluaisi sisällyttää isompia hammashoitoja.

Tavallaan on hyvä juttu, että potilas voi kilpailuttaa ja on valinnanvaraa. Toisaalta mietityttää, että jos tulee jokin vakavampi vakavampi vamma tai sairaus, paljonko siinä jätettäisiin potilaan vastuulle, pitääkö sitä hoitaa ja miten kattavasti? Kuulemma julkissairaalahoito on täällä hyvää eikä ketään jätetä heitteille. Toisaalta, tiettyjä operaatioita ei kuulemma tehdä helposti tai niissä käytetään ns. vanhanaikaisia menetelmiä uusien kalliimpien sijasta, koska julkisilla ei ole varaa kalleimpiin metodeihin. En tiedä, onko tämä kaukanakaan Suomen mallista, toisaalta.

Sote-keskustelua seuranneena mietin, että miten paljon suomalaisille tuossa uudessa mallissa aletaan myydä ns. turhia hoitoja, tai jätetään potilaan varaan päättää, tarvitseeko tämä tai raaskiko kustantaa jotain toimenpidettä. Mielestäni ei ole hyvä juttu, että erityisasiantuntijuutta vaativasta, jopa elämän ja kuoleman asiasta tulee markkinavoimien alaista toimintaa. Potilas ei mitenkään ole tasaveroinen lääkärin kanssa päättämään, mitä hoitoa tarvitsee ja mitä ei. Vapaiden markkinoiden kannattajat unohtavat, että pitkän yliopistokoulutuksen saanut lääketieteen asiantuntija ja vaikkapa Googleen diagnoosissa luottava kokki eivät mitenkään kohtaa siinä, mitä kukakin tietää ja pystyy päättämään terveysasioista informoidusti.

Onko hyvä vai huono juttu, että potilas saa päättää hoidostaan? En vieläkään tiedä.