Suomalainen suorapuheisuus - etu vai riesa?

Suomalaiset Australiassa-facebook-ryhmässä syntyi vilkasta keskustelua aiheesta: ovatko aussit huonompia työkavereita keskimäärin kuin suomalaiset? Uskoisin, että yleensä tällaisiin ketjuihin vastaavat ne, joilla on erityisen huonoja, tai hyviä, kokemuksia, ja ne keskitien kulkijat/kokijat eivät tule esiin. Tämä ketju kääntyi äkkiä siihen suuntaan, että suomalaiset kokivat aussit juoruileviksi, epäluotettaviksi ja jopa selkäänpuukottajiksi, kun taas suomalaiset (ja skandinaavit yleisesti) koettiin rehellisiksi, suorapuheisiksi ja luotettaviksi.

Itse ajattelen, että joka kansaan mahtuu laidasta laitaan käytöstä, eli en menisi kumpaakaan ääripäätä allekirjoittamaan. Erittäin epätieteelliseen otantaani perustuva muutaman henkilön jututus sai ajattelemaan, että ehkä Aussilassa näkyy Suomea enemmän luokkajako, eli paremmin koulutetut käyttäytyvät paremmin työpaikalla ja matalamman palkkatason työtehtävät ovat yhtä sotatannerta? Mene ja tiedä.

Mutta: keskustelu herätti pohtimaan, onko suorapuheisuus automaattisesti positiivista, ja tulisiko kaikkien oppia suorapuheisimmiksi, kuten me suomalaiset? Kiertely ja aiheiden välttely yleensä on ihmissuhteissa hankalaa, selän takana puhumisesta puhumattakaan (pun unintended). Mutta, onko se aina hyvä juttu, että lataa asiat kuten ne ovat?

Oma kokemukseni ausseista liippaa jotenkuten keskustelijoiden tuntemuksia, eli tosiaan vaikeista asioista ei puhuta välttämättä suoraan. Usealle kaverille on käynyt niin, että aussiperheenjäsenten kanssa on tullut jokin väärinymmärrys tai kärhämä – yleensä kulttuurieroista johtuen ja niinpäin, että aussit ovat tulkinneet jonkin suomitavan tai piirteen negatiivisesti – ja siitä on syntynyt vuosien poterosota tai jopa välien rikkoutuminen.

Toisaalta itselläni on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia ja täkäläiset kaverini ovat aina ystävällisiä, kohteliaita, avuliaita, rentoja ja valmiita hauskanpitoon, oli se sitten nauramista kahvin äärellä, jonkin uuden jutun kuten escape roomin kokeileminen, tai perjantain social drinks eli työnjälkeiset lasilliset. Vaikeista asioista ei täällä mielestäni jutella seurueessa, vaan pelkästään kahden kesken, jos silloinkaan. Esim. täkäläinen paras ystäväni on vain muutamalla sanalla maininnut vaikean lapsuutensa. Vaikka olemme tunteneet jo kuusi vuotta, ei hän koe sopivaksi puida tai terapoida hankalia tunteita kanssani, toisin kuin useimmat suomikaverini.

Luotettavuudesta sen verran, että todentotta Aussilassa luvataan asioita, jotka eivät tapahdu, ainakaan siinä aikataulussa tai toteutustavalla kuin oli puhe. Esimerkkejä kertyi uuden asunnon oston tiimoilta, kun tiettyjen elementtien asentaminen venyi eikä lupauksista huolimatta tapahtunut ilman jatkuvaa puhelinpommitustani. Ja, harva se viikko toinen jalisjoukkueeni kärvistelee pelaajien puutteessa, kun joku ei tulekaan peliin vaikka lupaa. Mitään ilmoituksia tai anteeksipyytelyjä ei tule, enintään jokin laimea "on kiirettä" tekosyy. Tähän on vain pakko tottua sikäli, että itse pitää asioista kiinni: esim. hätistelen ihmisiä tekemään, mitä lupaavat, tuntematta huonoa omatuntoa siitä, että vaikutan häiriköltä. Itse lupasivat.

Aussit kokevat suoraanpuhumisen helposti aggressiiviseksi, väittivät facebook-keskustelijat, ja voi siinä olla perää. Toisaalta, kun asiaa miettii, eikös se hieman sitä ole? Jos lataa esimerkiksi negatiivista palautetta töissä suorasukaisesti ja yhtään pehmentelemättä hampurilaisperiaatteella (yhtä kriittistä pointtia kohden kaksi positiivista), niin kyllähän siinä helposti vastaanottajalle tulee hyökkäyksenalainen olo. Olin itse ennen suoraanpuhuja #1, koska ajattelin,  että se on rehellistä ja minulla on oikeus olla, kuka olen. Sittemmin olen muuttanut käsitystäni hieman.

Ihmisten kesken asiointi on aina osittain fakta-, osittain tunnepitoista. Jollekulle pieni virhe töissä voi olla ohimenevä haitta, toiselle se on maailmanloppu – riippuu täysin katsantokannasta ja siitä, millaisia seuraksia kokee asialla olevan. Joku kokee vaikkapa tietyt äänensävyt ja ilmeet loukkaavina, toinen ei edes tajua aiheuttaneensa kränää. Toisin sanoen: miten minä asian näen, ei välttämättä ole lainkaan niin kuin miten toinen osapuoli sen näkee, ja kumpikin meistä voi olla yhtä aikaa oikeassa ja väärässä.

Ikävä kyllä mielestäni moni suomalainen suoraanpuhuja on joko tarkoituksella tai huomaamattaan piikittelevä tai besserwisseröivä. Vaikka itse kokisi, että jokin asia on fakta – vaikkapa se, että muutto ulkomaille on hyvän suomiuran typerä ja holtiton katkaisu – ei se tee asiasta faktaa toisinajattelevalle osapuolelle. Suoraanpuhumista käytetään myös peitenimenä loukkaamiselle, olipa se tahallista tai tahatonta. Sen sijaan, että pyydettäisiin anteeksi tölväisyä, asennoidutaan: ”mähän vain sanoin niinkuin asia on.” Toistan: harva asia on mustavalkoinen ja harvoin vain suoraanpuhujan perspektiivi oikea.

Oma suosikki-inhokkini suomalaisten suoruusajattelussa on, että omat negatiiviset tunteet saa heijastaa kaikkialle, kaikkialla. Milloin se purkautuu murjotuksena ja tiuskintana työpaikalla, milloin vihaoksennuksena somessa. Ei näin. Mielestäni on kypsän aikuisen merkki, että osaa hallita tunteitaan. Ei se ole peittelyä eikä valehtelua, että miettii, mitä kenenkin edes kuuluu ottaa vastaan. Miksi työkaverin pitäisi sietää sinun k-otsassa-päiväsi? Jos huono päivä johtuu työkaverista, puhu suoraan tai pääse asiasta yli passiivis-aggressiivisuden sijaan. Mielestäni Australiassa on ollut ehdottoman positiivista, että omissa työympyröissäni (olenko superonnekas?) ihmiset käyttäytyvät kohteliaasti tai edes neutraalisti – en näe sitä pinnallisena tai teennäisenä, vaan professionaalina.

Suoraanpuhumista kyllä myös arvostetaan, kun se tapahtuu oikeassa kontekstissa ja aussilaisittain kohteliaisuudella höystettynä. Sain usein hyvää palautetta entiseltä pomoltani siitä, että sanon kuten asiat ovat, ja otan myös palautteen vastaan väittämättä vastaan tai selittelemättä; "take it in the chin", eli pamauksena leukaan ja homma selvä katkeroitumatta,  kuten hän ilmaisi.

Itse käytän nykyään suoraanpuhumista taktisena keinona kommunikoinnin osana. Sen sijaan, että pamautan suoraan kaiken – tai siis niin, kuin itse tulkitsen ja näen – käytän ”napakkaa”, suorasukaista tyyliä vain kun sitä todella tarvitsee. Esimerkiksi, kun pitää pitää puoliaan jossain hankalassa tilanteessa, olipa kyseessä ”verotoimistosta” soittavan huijarin puhelun* torppaus tai sen selvittäminen, miksi töissä kävi joku töppäys.

En kannata sokerikuorrutusta, välttelyä tai kiertelyä, mutta olen myös ottanut omakseni viisaan lauseen, jonka jostain joskus bongasin: ”ihmiset unohtavat mitä sanot tai teet, mutta he eivät unohda, mitä sait heidät tuntemaan.”

Toisaalta, tähänkin pätee huomio, että kukin on loppupeleissä vastuussa omista tunteistaan: jos joku saa sinut jurppiintumaan, on vain itsesi vallassa päästä irti siitä tunteesta, t: Anun elämänviisausmeemilöt. You´re welcome.

Kommunikointi se on vaikea laji. Aina menee päällekkäin ja ristikkäin ajatukset.

*täällä on yleinen huijaus, että joku soittaa väittäen olevansa verotoimistosta perimässä verovelkaa, ja se pitäisi joko maksaa jonnekin epämääräiselle tilille tai lahjakortteina. Lahjakorttejahan verotoimisto on aina huolinut verosaatavina! :D

Miksi aussit grillaavat?

Huhhuh, tuli hankittua typerin itseaiheutettu "sairaus". Kävimme lauantaina syömässä korealaisessa grilliravintolassa ja eihän tällainen 75%:sti kasvissyöjä yhtäkkiä kestäkään mättölautasellisia lihaa. Jaoimme neljän hengen kesken reilun kilon lihaa, osa raakana syötävää (sashimi-nautaa) ja siitä seurasi sellainen närästysten temmellyskenttä, etten pystynyt menemään töihin tänään kahden nukkumattoman yön päälle. Rennietä ja vissyä halaillen.

Korealainen ruoka voi olla myös kasvis- tai riisipainotteista, mutta intouduimme kokeilemaan itse grillattavaa lihavalikoimaa: taisi jäädä viimeiseksi kerraksi kyllä minulle! Lihassa itsessään tuskin oli vikaa, koska kukaan muu seurueesta ei potenut muita oireita kuin salaatinhimoa jälkikäteen.

Tuli ravintolassa mieleen erään suomitutun kommentti, jonka mielestä Australiassa ei ole mainittavaa ruokakulttuuria, koska aussien "omin" ruoka on joko briteiltä lainattua, grilliruokaa tai kaikkien täällä asuvien kulttuurien ruokien ja keittiöiden tarjontaa ja sekamelskaa. Itse olen kuitenkin päinvastaista mieltä. Australian ruokakulttuuri muodostuu juuri siitä, että saman kadun varrella on sulassa sovussa vaikkapa vietnamilainen, kiinalainen, japanilainen, korealainen ja indonesialainen ravintola, ja vastapäätä näitä saattaa olla ranskalainen kahvila macaroineineen, argentiinalainen grilli ja korealais-meksikolainen taco- ja nuudelikoju. Jos ei tästä löydy jokaiselle jotain, ja myös jokaiselle ravintolalle ja keittiölle uusia ideoita, niin ei sitten mistään.

Grillaus on perinne, joka on täällä varmaan jenkkilääkin näkyvämpää ja innokkaampaa. Vaalipäivinä täällä ei ole äänestyspaikoilla kahvi- ja pullakojuja, vaan democracy sausage- eli demokratiamakkarakojuja. Rautakauppaketju Bunningsin kauppojen edustoilla on lähes joka viikonloppu koulujen tai urheiluseurojen makkaramyyjäiset. Yleensäkin moni varainkeruutapahtuma ja community event eli vaikkapa naapuruston juhla perustuu paikalla grillattujen hot dogien ja makkaroiden myyntiin. Synttärit, perhejuhlat ja häiden jatkot vietetään usein puistoissa tai takapihoilla grillaten, ja useimmissa puistoissa on julkiset grillit kaikkien käyttöön ilmaiseksi.

Makkaramyyjäisten tai -tarjoilun nimi on sausage sizzle.

Netistä löytämäni tiedon mukaan aussit ovat kovia grillaamaan, koska se on paikallinen traditio sekä aboriginaalien että valkoisten uudisasuttajien keskuudessa (ruuanvalmistus avotulella), se on mukava sosiaalinen tapa kokata, ulkona syöminen sopii maan ilmastoon kuin nenä päähän, ja esim. makkaramyyjäisistä on muotoutunut perinne, jota vähän kaikkialla odotetaan, kun varainkeruuta järjestetään.

Grillaillessamme tuli puheeksi, että onko täällä Australiassa nyt virallisesti talvi vai mikä vuodenaika. Toisin kuin Suomessa, jossa vuodenaika vaihtuu silloin, kun sää sen sallii tai muuttaa, Australiassa on ns. viralliset päivämäärät eri vuodenajoille - ainakin Bureau of Meteorologyn mukaan (Ilmatieteen Laitos) siististi vuosineljänneksiin jaettuna:

• talvi 1 kesäkuuta - 31 elokuuta
• kevät 1 syyskuuta - 30 marraskuuta
• kesä 1 joulukuuta - 28 helmikuuta
• syksy 1 maaliskuuta - 31 toukokuuta

Talvi alkaa torstaina ja päätty torstaina.

Käytännössä tietenkin täälläkin sää sanelee, tuntuuko miltä vuodenajalta, ja isossa maassa sijainti ja paikallisilmasto vaikuttaa vaihteluun myös. Jos lämpötiloilla ja säillä mittaa, Perthissä yleensä toimisi mielestäni paremmin jako (ei päivän tarkkuudella...):

• talvi kesä-elokuu (3kk)
• kevät syys-lokakuu (2kk)
• kesä marras-maaliskuu (5kk)
• syksy huhti-toukokuu (2kk)

Listasta voisi erottaa kesäkesän, hellekesän tai tappokuuman kesän vuodesta riippuen, eli tammi-helmikuun, jolloin lämpötila yleisesti on +35-40 astetta, pahimmillaan +42-44. Siinä grillautuu itsekin mukavasti, ja vastaavasti ymmärtää, miksi  ulkona iltaisin kokkailu kutsuu ausseja enemmän kuin keittiön suljetussa tilassa pakertaminen. 

Australian ilmastosta puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, koska ison  maan sisällä tilanne vaihtelee paikan mukaan. Australia Euroopan päälle skaalattuna. Maata riittää Etelä-Ranskasta Lappiin ja Turkista Kuolan niemimaalle.

Suomalaiset joskus kommentoivat, että ottavat paljon mieluummin pakkassäät kuin liian (tukalan) kuuman, ja sekin on ymmärrettävää. Itselleni kuumuus ei ole tuottanut tuskaa ensimmäisten parin vuoden jälkeen, keho osaa sopeutua ja vähentää hikoilua. Itselleni Australian ilmastossa on ehdottomasti parasta aurinko ja valoisuus, koska lyhyimmänkin päivän aikaan juhannuksena päivänvaloa näkee n. 11 tuntia (aamukuudesta iltaviiteen). 

Päivän mitta ei ole kesäisin yhtä monituntinen kuin Suomen kesässä, vaan maksimissaan täällä Perthissä aurinko nousee viideltä ja laskee vähän ennen kahdeksaa jouluna. Kesäpäivien "lyhyys" onkin itselleni ainoa miinus, jonka Australian ilmasto/maantieteellinen sijainti tuottaa. Pitkien välimatkojen lisäksi, tietenkin. Kylläpä tulikin hieman ikävä Suomen yöttömään yöhön, kun tätä kirjoittaessani tsekkasin päivän pituutta Suomessa nyt. Onneksi on taas kesäreissu tiedossa heinäkuussa, kuten varmaan 75%:lle ulkosuomalaisista - me sinivalkoiset muuttolinnut. 

Närästyksen syypää, massiiviset vadilliset pork and beef bellyä, kuvasta puuttuvat raakana syötävät naudanlihasuikaleet. Kiitos mutta ei kiitos enää koskaan. Pitäydyn grillatuissa herkkusienissä ja muissa kasvisherkuissa.