Kielipuolesta kaksikieliseksi, vai miten se meni?

Olen aina ollut lukutoukka ja myös kiinnostunut kirjoittamisesta. Koulussa äikkä oli lempiaineitani (tosin tykkäsin lähes kaikista aineista ja viihdyin koulussa muutenkin), ja etenkin ainekirjoitus oli hauskaa ja myös hieman kilpailuhenkistä. Opettaja luki ääneen parhaita aineita ja joskus minunkin tekstini pääsi kuuluviin. Liekö niistä muistoista tämä bloggausinnostuskin syntynyt, vai olisinko muutenkin ryhtynyt toimeen? Sanat, lauseet, tarinat, sanavalinnat ja sanansäilän käyttö ovat minulle tärkeitä asioita kummallakin kielellä, suomeksi ja englanniksi.

Mutta mutta. Olen nyt asunut ulkomailla viidesosan elämästäni, kaksi puolen vuoden pätkää aiemmin ja täällä Perthissä 6.5 vuotta, ja olen alkanut huomata (huomaamaan?), että suomea joutuu hieman hakemaan keskusteluissa ja kirjoittaessakin. Perussanasto ei välttämättä ole hukassa, vaan sanomisen tapa. Esimerkki: viimeisin postaukseni sisälsi leikkimielisen testin, jonka saatesanoiksi kirjoitin ”testin valmistuksessa ei vahingoitettu ranskalaisia, ausseja tai suomalaisia”. Vaikka toki tarkoitus oli viitata tuotteen tekemiseen ja raaka-aineisiin, eli valmistus sopi teonsanaksi, tajusin vasta jälkikäteen, että ”laadinta” olisi ollut se oikea verbi.

Samassa testissä puhuin ”remontin tekemisestä”, ja jäin miettimään pitkäksi aikaa, mikä on oikea verbi remonttiin. Remontoida? Tehdä remonttia? Englanniksi kävisi ”renovate” (remontoida) tai ”make renovations” (tehdä remonttia), joten jäin arpomaan, että onko tuo tehdä-muoto suoraan englannista kääntämääni vai oikeaa suomea. Tätä tapahtuu jatkuvasti enemmän ja enemmän. Vaikka kuulostaa uskomattomalta, että oman äidinkielensä voi unohtaa, näköjään ne oikeat sanomisen muodot ja sanavalinnat pystyy unohtamaan, kun on koko ajan upoksissa toisen kielen ajattelutavassa ja sanavalinnoissa.

Päädyin kerran facebookissa (missäpä muualla) väittelemään aiheesta, voiko oman äidinkielensä unohtaa. Väittelykumppani oli sitä mieltä, että ei voi, ja kaikkinainen Finglish ja muut väärinpuhumisen muodot ovat joko laiskuutta tai teeskentelyä – ”kattokaa kun oon niin kansainvälinen kiituri, että multa ei joku junttikieli suomi luonnistu”. Itse olen tavannut täällä Perthissä useampia vuosikymmeniä Australiassa asuneita suomalaisia ja ei heiltä kaikilta vain enää suomenkieli taitu niinkuin nuornaplikkana tai –poikana. Lauseet tökkivät, väliin tulee väkisin englantia, tai sitten noita väärinvalittuja verbejä tyyliin ”tehdäänkö kahvit” kahvinkeittämisen sijaan. En lähtisi väittämään, että eläkeiän ylittäneillä on suurta tarvetta leuhkia suomenkielen taidottomuudellaan, ennemmin se saattaa vaivaannuttaa heitä itseään keskusteluissa.

Kielitaito ei ole koskaan vain sanojen kääntämistä ja synonyymien muistamista, vaan se on erilainen ajattelun tapa. Lausejärjestys voi olla aivan erilainen, samoin puheen sävy – esimerkiksi englantia on tavallista puhua kohteliaammin sanavalinnoin kuin suomea. Suomeksi samoille sanoille voi olla englanniksi eri vaihtoehtoja ja toisinpäin, esim. ajaa autoa tai pyörää: englanniksi autoa ajetaan (drive) mutta pyörällä ratsastetaan (ride). Kaikkein pahamaineisimpia ovat erilaiset ryhmäsanat eläimille, joita englannissa on ehkäpä tuhat. Hevoslauma (herd) ei ole sama kuin koiralauma (pack) ja kalaparvi (school tai shoal riippuen missä muodostelmassa kalat ovat) ei ole sama kuin lintuparvi (flock). Hupaisimpia ryhmänimiä ovat mielestäni lauma saukkoja, romp of otters eli pomppivat saukot, sekä parvi variksia, murder of crows eli murhaajavarikset.

Englannissa alkuun oli kaikkein vaikeinta muistaa erilaisten prepositioiden käyttö, koska ne eivät vastaa samaa logiikkaa kuin suomen sijapäätteet. Esimerkiksi ”olen bussissa” voi olla kumpi vaan, ”in the bus” bussissa tai ”on the bus”, bussilla. Toisaalta voi myös sanoa ”by bus” kun kertoo millä liikennevälineellä liikkuu, vaikka sanatarkasti by tarkoittaa vieressä tai ohi, ”liikun ohi bussin”. Lisäksi prepositioita (esim. in, on, to, off, for) käytetään siltään ilmausten muodostamiseen, jotka pitää vain oppia ulkoa, esim. put off on sananmukaisesti laita pois, mutta myös lannistua, menettää mielenkiinto tai kokea jokin asia vastenmieliseksi. Get on ja get by tarkoittavat ihan eri asiaa: tulla toimeen jonkun kanssa tai jatkaa jotain asiaa (get on), tai tulla toimeen taloudellisesti tai pärjätä vaikkakin vaivalloisesti (get by). Give in ja give up ovat myös eri asia, vaikkakin samankaltainen: antaa periksi painostuksen alla (give in) ja luovuttaa (give up).

Minulta on muutaman kerran täällä kysytty, että millä kielellä ajattelen ja näen unia. Ajattelun kieli riippuu aiheesta ja ympäristöstä. Suomalaisten seurassa ajattelen suomeksi, samoin ajatellessani suomalaisia, Suomea tai tätä blogia ja aiheita. Muissa tapauksissa ajattelen paljolti englanniksi ja pyrin myös aktivoimaan englanniksi ajattelua aina kun tiedän, että pian pitää puhua jostain sujuvasti (esim. ennen työhaastattelua), koska aivoiltani vie pieni hetki vaihtaa moodia. Kotona yksin ollessani saatan kiroilla suomeksi jos esim. ruokaa tippuu lattialle, kun taas autolla ajaessani kiroilen englanniksi jos joku törttöilee edessäni. Nämä tapahtuvat suunnittelematta, pulppuavat vain suusta. Unista en osaa sanoa, koska en ikinä muista herätessäni, mitä kieltä puhuin.

Pohdiskelen joskus, että olenko kaksikielinen vai onko se termi varattu vain ihmisille, jotka ovat kasvaneet kaksikielisessä ympräristössä ja/tai perheessä? Englantia taitava suomalainen vaikuttaa jotenkin alimitoitetulta, kun elän kuitenkin englanniksi jatkuvasti. Toisaalta suomi yhä on vahvempi kieleni sikäli, että sanavarasto on laajempi ja kirjoittaminen kieliopillisesti varmemmin oikein. Mutta, tuskinpa asialla sen kummempaa väliä on, kun kerran pärjää!

School of fish, koska kalat uivat samaan suuntaan järjestäytyneesti.

Shoal of fish, koska kalat uivat miten sattuu toistensa tuntumassa. Ota näistä ryhmänimistä selvää.