Perthin plussat ja miinukset

Nyt kun vauveli on alkanut nukkua hieman ennustettavammassa rytmissä (vai liekö ennustettavuus pelkkää sattumaa ja muuttuu taas huomenna...) on hieman aikaa bloggauksellekin. 

Leikittelemme aina silloin tällöin ajatuksella, että jatkamme matkaa Perthistä jonnekin, siis muuttaisimme majapaikkaa, kaupunkia, ehkä maatakin. Minne tarkalleen? Päivästä riippuen kohteena voi olla Kanada, Uusi-Seelanti, jokin Euroopan maa (suosikkini on Norja, vaikka sen ilmasto hieman jarruttelee), tai muu kaupunki Australiassa. Joskus puhuttelee Melbourne, joskus Brisbane, joskus peräti pieni kalastajakylä keskellä-ei-mitään. Toistaiseksi emme ole tarttuneet tuumasta toimeen, sillä viihdymme Perthissä(kin) hyvin. Suomi ei pitkäaikaisena asuinmaana kiinnosta, mutta jokin lyhyehkö pätkä, 3-6kk, entisillä kotikonnuilla jossain vaiheessa saattaisi inspiroida.

Mutta asiaan. Miksi pysyä Perthissä, tai miksi lähteä hilppasemaan täältä?

MIINUKSET

Autokaupunki

Perthin kaupunkirakenne on hyvin hajanainen ja perustuu 1950-60-lukujen taitteen modernistiselle autokaupunki-ideaalille. Tuohon aikaan ajatus, että kiiltävillä autoilla kiidetään pitkin valtateitä, oli suunnitteljoita kovasti kiehtova, ja siksi Perthinkin paras joenrantamaisema "kruunattiin" monikaista- ja moottoriteillä. Kaupunki jatkuu n 40 km keskustasta sekä pohjoiseen että etelään (eli yht 80km) Intian Valtameren rantaa kaistaleena mukaillen. Jopa puoli miljoonaa Perthin kahdesta miljoonasta asukkaasta elää julkisliikenteen ulottumattomissa ja lähiöissä kiertelevät bussit ovat myöhästelystään ja hitaudestaan tunnettuja.

Itse muutimme lähiöstä keskustan laidalle jo vuosia sitten, koska bussittelu joka aamu ja ilta otti niin paljon hermoon allekirjoittanutta. Nyt pääsen töihin vaikka kävellen - tosin yleensä käytän tehokasta ja nopeaa lähijunaa - ja E pyöräilee työmatkat. Ihanteenamme olisi elää ilman omaa henkilöautoa, mutta Perthissä moinen Keski-Euroopan meno on silkkaa haihattelua.

Murrot

Varastokoppiimme on yritetty murtautua kolmesti ja murrossa onnistuttu kerran. Postiluukku on rikottu auki kahdesti. Joku pentele pölli Suomesta lahjaksi lähetetyn suomenkielisen vauvakirjan, jättäen vain tyhjän, vettyneen postituskuoren jälkeensä! Arvatkaa montako ärräpäätä pääsi, kun kovasti odotetun vauvakirjan kohtalo selvisi. Postilaatikot eivät täällä ole kerrostaloissa asuntojen ovissa, vaan kadunvarressa lokerikkona. Varastokopista menetimme kaksi E:n maastopyörää, omani jätettiin tylysti (kuitenkin onnekkaasti minulle) koppiin ilmeisen arvottomana.

Perthissä on kohtalainen huumeongelma ja se näkyy juurikin murtovarkauksina. Kerrostaloasujina olemme välttyneet asuntomurroilta, mutta useampi rivarissa tai omakotitalossa asuva tuttu on joutunut sellaisen kohteeksi. Hyvien ystäviemme kotiin murtauduttiin, kun ystävät olivat itse kotona yläkerrassa nukkumassa: tiili takapihan lasiovesta sisään ja varkaat itse perässä. Ystävät järkevästi linnoittautuivat makuuhuoneeseensa ja soittivat heti poliisit, sen sijaan, että olisivat yrittäneet hätistää varkaat tiehensä. Saaliiksi lähti lompakot ja käteistä, mutta onneksi henkilövahinkoja ei tullut - niistäkin ikävä kyllä saa joskus lehdistä lukea, kun huumehuuruiset varkaat puukottavat väliinpuuttuvaa isäntäväkeä tai naapureita.

Boom and bust eli nousukiidosta mahalaskuun

Perthin työpaikat ja taloustilanne ovat tiukasti sidoksissa kaivosalaan, joka on osavaltion pääasiallinen tulonlähde ja talouden veturi. Kaivosala kattaa myös öljyn ja kaasun pumppauksen. Yhteen alaan keskittyvä talouskasvu ei ole erityisen kestävä strategia missään, ja tällä hetkellä Perthissä onkin jonkinsortin taantuma ellei peräti täysimittainen lama kaivosalan sakkauksesta johtuen.

Keskustan liiketiloista lähes viidennes on tyhjillään ja jotkit ostoskadunpätkät tuntuvat peräti aavekaupungin lavasteilta. Töitä ei ole entiseen malliin tarjolla ja avoimiin paikkoihin on tukuttain hakijoita. E:n työpaikalle rekrytään juuri, ja E on seulonut ylikoulutetuista ja ylipätevistä hakijoista koostuvaa joukkoa ällistellen sitä, miten tohtorinpapereilla tai vuosikymmenen kokemuksella joudutaan hakemaan alku-uran paikkoja. Lamataipumus huolestuttaa tietenkin asuntovelallista tuoretta perhettä kuten meitä. Työ- ja uramahdollisuudet ovatkin suurin syy, miksi satunnaisesti vilkuilemme karttapalloa uusien ideoiden ja avausten perässä.

PLUSSAT

Ilmasto ja luonto

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Perthin ilmasto on aivan ihanteellinen ainakin meille. Ilmasto on maantieteellisesti puhuen välimerellinen tai samankaltainen kuin Kaliforniassa: kosteat, viileät talvet ja kuumat, kuivat kesät. Kevät ja syksy eli maalis-toukokuu ja syys-marraskuu ovat ideaalit vuodenajat sään kannalta - tavallisesti aurinkoista, mukavan lämmintä ja öisin sopivan viileää.

En alkuun ollut Perthin kuivankarun luonnon ystävä: täällä ei ole koskaan samalla lailla vihreää kuin Suomen kesässä. Valtalaji eukalyptuksen lehdet ovat nahkeapintaisia, oliivinvihreitä, kuivahkoja suikeroita, ja muukin luonnonvarainen kasvusto on enimmäkseen kuivaa käkkärää, piikkipuskaa ja karahkaa. Nyt luontoon totuttuani kuitenkin tykkään maisemista, etenkin aavoista, valkohiekkaisista merenrannoista, joita Perthissä riittää ja joissa saa olla hyvinkin rauhassa. Rannoilla on tilaa kaikille, toisin kuin turistien enemmän suosimissa kohteissa.

Letkeys

Perthiä kutsutaan suureksi maalaiskyläksi ja kahden miljoonan asukkaan metropoliksi tämä onkin hämmästyttävän kiireetön ja jotenkin hiljaisen oloinen. Ruuhka-ajat toki täälläkin on, mutta ruuhkat ovat maltillisia vaikkapa Sydneyyn tai Melbourneen verrattuna. Keskustassa on joskus jopa liiankin vähän ihmisiä makuuni, koska itse tykkään suurkaupungin sykkeestä. Arkisin sykettä on sen verran, ettei Perthin sydänkäyrä aivan littaannu, mutta viikonlopuiksi keskusta hiljenee, kun kaikki suuntaavat koteihinsa lähiöihin, tai niille aavoille rannoille tahi puskaan telttailemaan, retkeilemään ja latautumaan.

Perheystävällisyys

Jos autoilun pakollisuutta ei oteta huomioon, Perth on vallan mainio paikka lapsiperheille ja lapsille. Lapset (ja yleensä myös koirat) ovat tervetulleita käytännössä kaikkialle, myös iltamenoihin, konsertteihin, pubeihin, jne. Rannoilla riittää hiekkalinnatarpeita ja uimamaisterien temmellyskenttää, ja puistoja on joka kaupunginosassa ulkoiluun. Kaupunkirakenne sinänsä ei ehkä äkkiseltään vakuuta lapsiystävällisenä, koska esimerkiksi turvallisia pyöräteitä saa hakemalla hakea. Kuitenkin ihmisten asenne ja positiivisuus lapsia ja lapsiperheitä kohtaan on se, jossa perheystävällisyys eniten näkyy. Esimerkiksi itse viimeisillään raskaana taapertaessani sain lähes päivittäin kyselyjä tai onnitteluja ventovierailta, mm eräs laitapuolen kulkija huusi iloiset onnittelut puistonpenkiltä ja toinen (naispuolinen) tsemppasi toisena päivänä "jaksaa jaksaa mama, hyvin sä vedät!"

Miksi siis haikailla Perthistä pois? No, mitään todellista syytä ei olekaan, paitsi seikkailunhalu ja kokemusten nälkä. Jos on tänne asti päässyt Suomesta ja Ranskasta, päässee varmaan muuallekin - minne muualle vai lainkaanko muualle, jää tulevaisuuden näytettäväksi.

Perth turistikuvissa ja ihan todellisuudessakin. Mustat joutsenet ovat kaupungin tunnuslintu.

Miksi muuttaa pois alueelta, jossa talomme takana on perin ystävällisen henkilökunnan pitämä kahvila-viskitislaamo, jokaiselle jotain? Niin, nähtäväksi jää.

Kuka on N? Blogin uusin kasvo

Päiväkirjamerkintänä: millainen on kaksiviikkoinen poikamme N? Äkkiseltään vastauksen luulisi olevan, että no, vauva. Onko vauvoissa eroja? En itse ole mikään vauva-asiantuntija ja ensimmäistä kertaa pitelin vastasyntynyttä oman lapseni rinnalleni saatuani. Mutta kiinnostavasti jo kaksiviikkoisella on omia metkuja - liekö vielä luonteepiirteitä tai pysyviä temperamentin ilmauksia, vai sattumanvaraisia reaktiota, jää nähtäväksi. Nämä piirteet huvittavat meitä N:n vanhempia.

Ranskalainen herrasmies

N on toisaalta kovasti maidon perään kuten kuka tahansa pikkuvauva, toisaalta hän ei ahmi sitä vaan pikemminkin maistelee ja nautiskelee kuin paraskin ranskalainen viiniasiantuntija. Pikku kasvoilta voi lähes lukea mietteet "hmm, tässä on hieman kukkainen jälkimaku, aavistus homejuustoa pohjalla, kirkas lähdevetinen koostumus yleisesti". Tämä maistelevuus ei ole kauhean kätevä piirre minua kohtaan, sillä aiemmin mainitsemani rintatulehdukset johtuvat paljolti siitä, että rinta ei tyhjene kunnolla. Minne se tyhjenee, kun asiakas keskittyy pikkusievään naukkailuun ja pöytään nukahteluun..? Sen sijaan, että ahmisi kuin "syö mitä jaksat" buffetissa, kuten hintatietoinen "ostin kun halvalla sain" normisuomalainen.

Suomalainen mäkihyppääjä

N:n suomalaiset juuret näkyvät hänen lempi-imu-asennossaan, mallia mäkikotka. N:n koko kroppa on pontevasti pitkänä ja suorana, käsivarret kehoa vasten painettuina, suu kohti maalia. Jos jalkapohjien alle saa esimerkiksi sohvan tai äidin reiden, siitä on hyvä tarmokkaasti ponnistaa jalkalihasten koko voimalla kohti luvattua maljaa, sitä maistelumaitoa.

Hainpoikanen

N:n nimi liittyy  mereen, koska isänsä on suuri mertenystävä ja jo yli vuosikymmenen sekä laite- että vapaasukellusta harrastanut. N yltää maineensa veroiseen ilmaisuun metsästämällä maidonlähdettä pää sivulta toiselle raivokkaasti heiluen kuin hainpoikanen saaliin perässä.

Urhea taistelija

N:n pahimmat vastustajat ovat vauvojen painajainen kaikkialla: hikka, sekä omat kädet. Hikanperhana uhkaa kesken syönnin etenkin kun hän on ottautunut hainpoikanen-touhotusmoodiin. Hikka harhauttaa N:n ajatuksistaan eikä raukka pysty keskittymään enää ruokailuun, vaikka toisaalta imeminen ja nielaiseminen näyttäisivät auttavan hikan taltutuksessa. Noidankehä on valmis - vauva turhautuu kahta enemmän, kun ei saa imettyä, toisaalta maidon rauhoittava vaikutus voisi viedä hikankin pois. Toinen vaaniva peijooni ovat omat pikku kätöset, jotka ilmaantuvat aivan tyhjästä maidonlähteen ja omien kasvojen eteen huitomaan ja maalia blokkaamaan, eikä niitä meinaa saada pois tieltä edes äidin tai isän avustuksella. Ei ole helppoa olla vastasyntynyt!

Kuva: meilläkotona.fi

Haikaran tuoma eli synnytys Australiassa

Esikoisemme, poika N syntyi reilut kaksi viikkoa sitten ja nyt totuttelemme elämään kolmihenkisenä perheenä. Alku on ollut hankalaa siksi, että olen kerännyt koko sarjan vastoinkäymisiä oman terveyteni suhteen. N sen sijaan voi mainiosti ja porskuttaa kuin onnellinen vastasyntynyt ainakin. Isä-E puolestaan palasi tänään töihin (mielestäni varsin niukan standardi-)kaksiviikkoisen isyysvapaan jälkeen. Eli tänään olemme ensimmäistä päivää kaksin pärjäilemässä N:n kanssa.

Itse synnytystapahtumista sen verran, että poikamme tuli maailmaan kiireellä, kaksi viikkoa etuajassa. Synnytyksen ensioireista ponnistusvaiheeseen meni vain nelisen tuntia eli erittäin vähän ensisynnyttäjälle, ja tästä yllättävyydestä johtuen en ehtinyt saada minkäänlaista kipulääkitystä pyynnöistäni huolimatta. En ollut ollenkaan varautunut naturelliin synnytykseen ja olikin raakaa tajuta, että ennakkoon sovittua/luvattua epiduraalia ei tule. Ilokaasuputelista oli kaasut loppu ja imuuttelin sitä turhaan reilut puoli tuntia, kunnes tajuttiin, että eihän siellä edes ole ainetta. Seuraava pullo, jonka sain eteeni synnytyssalissa, sai lähinnä pyörryksiin. Siksi päädyin sisäänhengittämisen sijaan puhaltamaan kaasusuuttimeen, koska se auttoi edes jotenkuten keskittymään - taisin kehittää vahingossa omanlaiseni hypnobirthing- eli hypnoosisynnytys-metodin.

Poikarassumme jäi kylkiasennosta johtuen jumiin lantioluuni alle ja hänet jouduttiin vetämään ulos pihdeillä. Suoraan sanoen edes helvetin portit eivät kuvaa sitä tunnetta, kun lapsi runnotaan ulos nippanappa paikallispuudutuksen avulla. Viime metreillä annettu suonensisäinen kipulääkitys ja verenhukan estoon tarkoitettu lääkitys meni sekin poskelleen, sillä se täysin poikkeuksellisesti vuosi suonen sijasta käsivarteni kudokseen aiheuttaen massiivisen turvotuksen, eikä vaikuttanut kuten piti. Tästä kauhutarinasta huolimatta siinä vaiheessa, kun uunituore vauva nostettiin rinnalle, en enää välittänyt kivusta. Kaipa hormonit ja adrenaliini olivat elimistössä jo niin piikissä, että vauvaa lukuunottamatta kaikki muu huoneessa, myös oma keho ja sen kokema kidutus, hämärtyivät.

Julkissektorilla synnyttäjät pyritään kotiuttamaan hyvin nopeasti, jopa neljä tuntia synnytyksen jälkeen, jos kyseessä on kokenut äiti ja kaikki sujuu ongelmitta. Kaikki muut pyritään lähettämään kotiin 1-2 vuorokauden sisällä synnytyksestä. Me olimme vauvan kanssa sairaalassa kaksi yötä, koska minulle tehtiin verenhukan vuoksi verensiirto. Jossain vaiheessa laskin, että minulla oli yhdeksän reikää käsivarsien suonissa, kun niihin oli tökitty kanyyleja, jotka irtoilivat, tai eivät menneet kunnolla paikalleen, sekä otettu verikokeita. Lääkärit ehdottivat kolmatta yötä, mutta halusin itse kotiin lepäämään kunnolla. Minulla oli yksityishuone, mutta huoneessa ramppaa joku vartin välein - hoitajia, lääkäreitä, kätilöitä, siivoojia, ruuantuojia, remppamiehiä, fyssareita, jopa sairaalan omien tuotteiden kaupustelijoita (valokuvaus, muistoesineitä). Lopulta E asettui ovelle passiin ja päästi sisään vain sellaiset, joilla oli jotain relevanttia asiaa, kuten tsekata minun tai vauvan hyvinvointi.

Nyt parin viikon jälkeen minulla on sairaalajaksosta hiukan sumuiset mielikuvat väsymyksen, shokin ja verenhukan vuoksi, enkä tarkkaan muista, mitä kukakin ammattilainen puuhasi noin niinkuin tähän raportointia varten. Päällimmäisiksi tuntemuksiksi jäivät, että vaikka henkilökunta pääsääntöisesti vaikutti ammattitaitoiselta, ystävälliseltä ja tehokkaalta, oli heillä myös jatkuva kiire ja kaikilta sateli toisiaan kumoavia neuvoja. Oma synnytykseni lähti dominoefektinä menemään pieleen siksi, että vallitseva oletus oli, että ensisynnyttäjällä kestää ainakin tuplasti pidempään. Pyyntöjäni kivunlievitykseen ei otettu vakavasti riittävän ajoissa ja kun sitten tajuttiin, että on tosi kyseessä, oli liian myöhäistä.

Ärsyttävin piirre sairaalassa (jos kauhusynnytystarinaa ei oteta lukuun) olivat hoitajien ristiriitaiset käytännöt. Esim yksi hoitaja avusti meitä mukisematta antamaan tilkkasen korviketta N:lle, kun selvisi, että verenhukan vuoksi maidontuloni on viivästynyt. Seuraava parivaljakko työvuorossa, kätilö ja erityisen rasittava nuori besserwisser-kätilöopiskelija, suunnilleen repivät pullon käsistäni ja läksyttivät pullon käytöstä, koska vauvan pitää heti oppia imemään rintaa, ei pulloa, olipa äiti puolikuollut tai ei. Kolmas, oma kätilöni kätilöohjelmasta, puolestaan rohkaisi, että vauvat oppivat kyllä jopa viikkojenkin pulloruokinnan jälkeen rintaruokintaan, etenkin ammattimaisen lactation consultantin eli imetysspesialistin avulla. Olen tähän mennessä tavannut yhden spesialistin, ja tällä viikolla tapaan toisen, sillä ensimmäisen neuvot ja tulkinta tilanteestani eivät mielestäni olleet oikeat.

Ennen sairaalasta lähtöä kävimme imetysopastustunnilla E:n kanssa ja tapasin oman kätilöni, jonka juttusilla olen käynyt kerran kuussa raskauden puolivälistä asti. Oma kätilöni ei loppujen lopuksi edes osallistunut synnytykseen, sillä se sattui hänen vapaapäivänään. Lisäksi tapasin liudan lääkäreitä ja hoitajia, jotka tarkistivat kuntoni monta kertaa; sekä fysioterapeutin, joka puhui vatsalihasten ja lantionpohjan kuntoutuksesta. Fyssari antoi päällä pidettäväksi tiukan elastisen vyötäröputkilon, joka auttaa lihaksia ja kohtua palautumaan - ja onkin auttanut merkittävästi. Muita tarvittuja terveyspalveluja olivat ikävä kyllä after hours- eli kotikäyntilääkäri (tulee ilmaiseksi kotiin toimistoajan ulkopuolella ja tuo ensihätälääkkeet), kun sairastuin rintatulehdukseen kahdesti kahden viikon aikana; sekä rintatulehdukseen tarkoitettua ultraäänihoitoa antava fyssari. Näistä kaikki sairaalan palvelut olivat ilmaisia eli verovaroin/paikallisen Kelan kustantamia, ultraäänihoito ja imetyskonsultti yksityisiä.

Suhtautuminen isiin synnytyksen yhteydessä näyttää vaihtelevan. Meidän sairaalassamme - Perthin suurin ja tunnetuin julkinen synnytys- ja opetussairaala - isä ei saanut jäädä sairaalahuoneeseen yöksi, kuulemma turvallisuuskäytäntösyistä. Sairaala kun painii myös kotiväkivaltaongelman kanssa eli osa partnereista on kaikkea muuta kuin turvallista seuraa. Toisaalta hoitajat ja kätilöt rohkaisivat isän osallistumista ja E toimi niin aktiivisesti kuin pystyi synnytyssalissa ja jälkikäteen. Toisaalta osalla hoitohenkilökuntaa asenteet ovat jumahtaneet jonnekin 50-luvulle siinä, että äiti hoitaa vauvan, isä enintään hieman jelppii. Tämä oli erityisen läpinäkyvää, kun saimme child health nursen eli neuvolantädin kotiimme ensivisiitille. Hän käy muutaman kuukauden välein kunnes lapsi on vuoden ikäinen. Jo harmaantunut topakka rouva puhui jatkuvasti "äidin keittiöstä" ja "äidin pyykkivuoresta" ja miten isäkin niin "reippaasti auttelee". Olisi tehnyt mieli kivahtaa, että meillä keittiö ja pyykit ovat yhteisiä, ja E oli sitäpaitsi hoitanut lähes kaikki yösyötöt ensimmäisellä viikolla, koska itse olin käytännössä petipotilas ja zombi verenhukan ja rintatulehduksen vuoksi.

Blogin otsikko on taas sikäli harhaanjohtavan laaja, että a) synnytykset lähtökohtaisesti ovat kaikki erilaisia ja b) Australiassa voi synnyttää monella eri sektorilla, mm julkisessa sairaalassa julkisena potilaana, julkisessa sairaalassa yksityispotilaana, yksityissairaalassa, tai kätilöohjelmassa eli kotona tai kodinomaisessa keskuksessa. Itse olin kätilöohjelmassa, mutta synnytyksen oli alusta saakka tarkoitus tapahtua paikallisessa julkisessa opetussairaalassa. Lähes samaan aikaan yksityissairaalassa synnyttäneen ystäväni kokemus oli aivan erilainen ja positiivinen levon ja toipumisen, palvelujen, huolenpidon, opastuksen, tuen ym osalta, eli ehkäpä se aiemmin kritisoimani yksityinen äitiyskomponentti terveysvakuutuksessa on sittenkin hintansa väärti. Itse ensi töikseni toinnuttuani kilpailutin vakuutuksemme, jotta uudessa nyt on tuo  yksityispotilasmahdollisuus ja suunniteltu keisarinleikkaus yhtenä vaihtoehtona tarjolla, just in case. 

Nyt elämämme alkaa asettua uusiin uomiinsa ja itsellänikin on sen verran virtaa (Berocan ja kahvin voimalla), että sain vielä muistaessani tämän bloggauksen tuutattua ulos ennenkuin vauva taas herää.

Lie sanomattakin selvää, että elämämme on täysin mullistunut. Perheellistyminen ei ollut meille itsestäänselvä asia; itse pohdin sitä noin vuosikymmenen - haluanko lapsia vai en - sillä askel tuntui niin suurelta ja kaiken muuttavalta.

Jos olisin tiennyt, että meille tulee juuri N, en olisi epäröinyt.

Ensimmäinen (ja tähän saakka ainoa) ulkoilu reilun viikon iässä.