Äitiydestä

Äitienpäivä lähestyy, ja ajattelin ensin kirjoittaa ajatuksia äitiydestä. Jostain syystä olo on kuitenkin tyhjä kuin muovipussilla. Tämä on toinen äitienpäiväni, tosin tavallaan ensimmäinen, koska en ensimmäisestä muista kerrassa mitään. Olin silloin kahdeksanviikkoisen vauvan uupunut äiti, verenhukasta, rintatulehduksesta ja unenpuutteesta horroksessa. Kuulemma kävimme lähipubissa syömässä, vauva nukkui vaunuissaan, mutta tuon muistin vasta kun E sen kertoi.

Tässä muuten oleellinen kulttuuriero. Suomessa pubi on usein yhtä kuin räkälä tai ainakin suunnattu pelkkään juomiseen. Australiassa pubi on koko perheen olohuone, joihin kokoonnutaan etenkin perjantaisin työkavereiden kanssa after workeille ja sunnuntaisin lounaalle sukulaisia ja ystäviä tapaamaan. Pubeissa usein on jopa lasten leikkipaikkoja eikä niissä ole sisäänpääsyikärajaa.

Pubi alunperin tarkoittaa public housea, kaikille avointa juoma- ja ruokapaikkaa. Pubiin kuuluu wikipedian mukaan olennaisesti oluen ja siiderin tarjoilu, vaikka useimmissa nykyään on muitakin alko- ja alkottomia juomia valittavana, sekä sitä ruokaa. Pubiruoka on oma käsitteensä Aussilassa ja  yleensä se sisältää ranskiksia, leivitettyä kalaa, pihvejä/leikkeitä tai kanafilettä, salaattejakin on. Fiinimpi versio suomalaisen ABC:n tai nakkikioskin tarjonnasta. Aussipubia on mielestäni todella vaikea kuvailla suomalaiselle, koska suomalainen mielikuva helposti on se savuinen lähiö-karaokebaari. Perus-aussipubi kuitenkin on lähempänä Rossoa kuin Ale-Pupia. Vaikka noita jälkimmäisiäkin löytyy.

Jaha, lähtipä kiertoteille. Tarkoitushan oli puhua äitiydestä. Toisaalta siitä olisi minulla, kuten varmasti kaikilla äideillä, paljon sanottavaa. Toisaalta aihe tuntuu niin henkilökohtaiselta ja jotenkin liian lähellä olevalta, että jaksaisin alkaa kaikkea ruotimaan. Ehkä joskus myöhemmin, etäisyyttä ja perspektiiviä saatuani, pystyn kirjoittamaan äitiyteen liittyvistä lieveilmiöistä, paineensietokyvystä, oletuksista ja odotuksista, siitä jatkuvasta vinkkien/ohjeiden/vaatimusten tulvasta, joka vyöryy päälle kaikkialta (neuvola, media, some päällimmäisinä), niiden tunteiden voimakkuudesta, joita oma lapsi aiheuttaa, syvimmästä rakkaudesta voimattomaan turhautumiseen ja itkuiseen raivostumiseen - ja takaisin. Nyt on kuitenkin liian aikaista.

Inspistä hakiessani satuin löytämään allaolevan blogipostauksen ja se tiivistää aivan oleellisesti sen, mitä itsekin äitiydestä ja perhe-elämästä ajattelen.

Kolme ajatusta äitiydestä.

Kirjoittaja-Lauran mielestä omaa äitiyttä ja vanhemmuutta usein mollataan aivan tarpeettomasti pienillä piikeillä kuten "paska mutsi"-kommentoinnilla, jos satunnaisesti ärähtää lapselleen tai hukkaa jälkikasvun hanskat ostarilla. Meidän on ihan tarpeettoman vaikeaa sanoa, että olen hyvä äiti. Hyvä äiti ei tarkoita täydellistä tai ihanneäitiä, vaan omille lapsilleen parasta tarkoittavaa, parhaansa yrittävää, turvallista, vajavaista, inhimillistä, mokailevaakin äitiä.

Laura myös huomioi, että äidin (ja isän) arki on lapsen lapsuus. Tavalliseen arkeen ja hyvään lapsuuteen ei tarvita sirkustemppuja tai kommervenkkejä, pääasia on yhdessäolo ja ennakoitavuus. Vaikka meidän olikin tarkoitus olla once in a lifetime-maailmanympärysmatkalla eli elämämme piti olla kaikkea muuta kuin tavallista, olen silti tästä asiasta ihan samaa mieltä Lauran kanssa. Tavoitteemme ei missään tapauksessa ole, että elämämme tai lapsemme elämä olisi jotenkin huisia, ihmeellistä tai uutta jatkuvasti. Vaan toiveena oli, että voisimme kaikki viettää paljon aikaa myös suvun ja ystävien kesken, eri maissa heitä tavaten.

Lauran mukaan jokainen äiti tarvitsee omaa aikaa ja tämähän nyt on selvää kauraa. Ei sellaista järjissään kestä, että elää koko ajan muita varten tai toisten tarpeita täyttäen. Tottakai tarvitaan omaa aikaa ja jokaisen oma aika on yhtä arvokasta ja tarpeellista. Oma tilanteeni on alkuhetkiimme verrattuna huikeasti parantunut, eli se uupunut töttöröö-äiti on saanut palauduttua omaksi itsekseen. Siinä auttaa valtavasti se, että mummu, ukki, E ja minä kaikki osallistumme eli kellekään ei tule liikaa kuormitusta. Nyt taaperon kanssa elämä on muutenkin helpompaa kuin vastasyntyneen kanssa, kun univaje on paikkautunut eikä lapsikaan ole enää aikoihin tarvinnut jatkuvaa sylittelyä ja rinnallaoloa. Pääsen irtautumaan ihan eri lailla ja mennyt vuosi taaksepäin katsoen on hurjasti lyhyempi kuin se oli vastasyntyneen kanssa vuotta eteenpäin ennakoiden.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille!

Pikkujeppe on jo reilun vuoden vanha.

Näkyyhän kynttilä?