Oppivuodet

Koska erinäisten netin hidasteluongelmien takia en saa ladattua kuin enintään yhden kuvan, jätän matkakertomuksen tuonnemmaksi ja hyppään aiheeseen, jota olen pohdiskellut jo pidempään.

Täällä korkeakoulutus on harvojen etuoikeus, minkä luulin aluksi johtuvan pelkästään yliopistojen lukukausimaksujen hinnakkuudesta. Vuosi yliopistossa voi maksaa mitä vain väliltä $10 000-20 000. Kolmen vuoden kanditutkinto ja päälle kaksi vuotta maisteriksi lohkaisevat kenen tahansa pankkitililtä muhevan summan. Täällä jopa puolet yliopisto-opiskelijoista jättää leikin kesken ensimmäisenä opiskeluvuonna. Tosin valtio tukee sekä kandi- että maisteriopintoja ja opiskelu on edullisempaa kansalaisille kuin ulkomaalaisille. Käsittääkseni maisteriksi voi päästä lukemaan peräti maksutta, mutta kandista joutuu aina maksamaan, ellei satu saamaan stipendiä. Podin alkuun salaisesti huonoa omatuntoa siitä, että sain niinkin pikaisesti työpaikan ja ehkä vein samalla työn joltakulta täkäläiseltä. Nyttemmin olen tajunnut, että tavallaan ei ole ketään, jonka työn voisin viedä. Vähimmäisvaatimus tehtävääni on korkeakoulututkinto, ja akateemisia ausseja ei vain kertakaikkiaan Perthissä riitä jokaiseen avoimeen paikkaan - meilläkin on jatkuvasti auki paikkoja, joihin ei löydy riittävän päteviä hakijoita, tai sitten paikat täytetään sisäisellä haulla. Siitä taas seuraa, että siirtyjien paikat jäävät täyttämättä, ja jälleen on alimiehitystä jollain toisella osastolla.

En ole täkäläisen koulutusjärjestelmän asiantuntija, mutta lehtiä seuraamalla ja muilta kyselemällä olen oppinut, että täällä tavanomainen väylä töihin on apprenticeship- eli harjoittelija- tai oppipoikavaiheen kautta. Peruskoulumalli vaihtelee Australiassa osavaltioittain, ja WA:ssa primary school eli ala-aste kestää seitsemän luokkaa ja se käydään 6 - 13 - vuotiaana. Ennen ala-astetta käydään pakollista esikoulua vuosi. Secondary tai high school eli yläaste kestää ikävuosien 14-19 v. ajan. Australiassa oli vielä äskettäin mahdollista päättää koulutie junior high schoolin viimeiseen eli kymppiluokkaan. Senior high schoolia eli lukiota ovat puolestaan luokat 11-13, joiden pohjalta voi hakea yliopistoon. Senior high'n voi läpäistä myös vocational- eli ammattikoulutyyppisenä, jolloin koulun ohella suoritetaan apprenticeship- eli oppisopimuskoulutusta. Tilastojen mukaan täkäläisistä alle puolet uskoo, että senior high'n jälkeen tarvitaan mitään lisäkoulutusta töihin päästäkseen. Olen ällikällä löytynä nähnyt mm. lehtimainoksia, joissa tarjotaan vuoden mittaista oppisopimuspaikkaa pankissa tai kunnallishallinnossa, ja sen jälkeen luvassa on käytännössä varma työpaikka. Vuoden koulutuksella, eihän tätä suomalainen monivuotiseen AMK- tai yliopistoputkeen uskovaksi muovattu ymmärräkään. [Kappaletta muokattu].

WA:ssa on kuitenkin kasvavana ongelmana nuorten haluttomuus hankkia edes vähimmäistasoista muodollista ammattipätevyyttä, kun töihin ja palkansyrjään pääsee ilmankin, kuten Suomessa joskus 70-luvulla. Kaivosalan pyörittämä talousbuumi tarkoittaa, että erilaisia hanttihommia piisaa lähes joka alalla, oli kyse sitten rakennus- tai tietyömaasta, tai palvelualoista. Moni täkäläinen nuori valitsee mieluummin palkkashekin ja kuluttavan rutiinityön kuten betonin sekoituksen tai pizzanpaiston, kuin sitoutuu kouluaikana kolmeksi vuodeksi harjoittelijaksi minimipalkalla, vaikka palkkiona siintäisikin ammatti ja mahdollisesti mielekkäämpi työura pitkällä aikavälillä. Myönnän olevani erityisen koulutusmyönteinen henkilö ja kannatan lämpimästi Suomen mallia, jossa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus opiskella vaikka tohtoriksi asti, riippumatta vanhempien tilinauhasta. Siksi seuraankin järkytyksellä uutisia, joissa kerrotaan yhä suuremman prosentin WA:n nuorista jättävän kouluttautumatta. Tästä seuraa jatkuvasti syvenevä skills shortage eli pula osaajista.

Levenevä kuilu etenkin korkeakoulutettujen ulkomaalaisten ja tutkinnottomien aussien välillä aiheuttaa ymmärrettävästi närää, ja jokseenkin epärealistisia vaatimuksia. Monet, mukaanlukien jotkut ammattiliitot syyttävät täkäläisiä työnantajia siitä, että nämä mieluummin sponsoroivat työlupaviisumin ulkomaisille insinööreille, kirjanpitäjille, lakimiehille ja sairaanhoitajille, kuin maksavat paikallisten koulutuksen. Vaikka ymmärrän närkästyksen ja katkeruuden, on työnantajien vaatiminen tilille aika kaukaa haettua. Minkä yrityksen bisnesmalliin luontevasti kuuluisi muutaman vuoden yliopistotutkinnon maksaminen henkilölle, jonka osaamisesta, motivaatiosta ja sopivuudesta alalle ei ole oikeastaan mitään näyttöä - ja tämän saman toistaminen kymmenientuhansien koulutettavien mittakaavassa, jotta osaajapula saataisiin paikattua? Joskus etenkin lehtien mielipide- ja nettikeskustelupalstoja seuranneena tuntuu, että osalla täkäläisistä on todellisuudentaju hieman hukassa. Tutkinnon pitäisi tipahtaa syliin suoraan palkkatöissä (hyvällä liksalla tottakai), eikä kuten muualla maailmassa eli ensin vaaditut vuodet opiskellen ja sitten töitä hakien.

Meribiologian - tai minkään muunkaan - pänttääminen ei läheskään kaikkia kiinnosta. Kuva Busseltonin upeasta meriobservatoriosta, josta lisää myöhemmin.