Viime viikkoina on yleinen elämän järjestely vienyt kohtuuttomasti aikaa, joten blogi on jäänyt hieman sivuraiteelle. Mutta on tässä onneksi ehtinyt myös tehdä kaikenlaista kivaakin. Muistin taas myös, että olen jo kuukausia pohdiskellut tekeväni "arkipäivä"postauksen eli kuvia siitä, miltä täällä tavallisena päivänä näyttää. Alla yhden työpäivän ajalta kuljeskelua kaupungilla.
Kohti toimistoa mars, tossua toisen eteen.
Aamulla töihin lähtiessä (8:30 maissa) on lämpötila tähän aikaan vuodesta yleensä kahdenkypin tuntumassa, mutta tuulisina aamuina voi tuntua kolealta. Toisaalta aurinkoisina aamuina hikoiluttaa, jos erehtyy kävelemään kadun paahteista puolta.
Kohti toimistoa. Työpaikkani on tuossa lasikuutiossa vanhan tiilitalon takana/sisässä. Kivasti remonteerattu, mutta mikään ei toimi ja kaikki repsottaa sisällä. Työnlaadussa parantamisen varaa... mutta sijainti on mahtava, ihan keskustan rautatieaseman naapurissa. Rakennuksen etualan torilla avattiin viime viikolla hauska suihkulähde, jonka sisällä voi juoksennella - kyseessä on siis laatoitukseen upotettu ritiläruudukko, ja ritilöistä puskee vesiseinämä-suihku. Tässä labyrintissä voi yrittää seikkailla kastumatta, jos osaa arvata, mistä aukoista vesi seuraavalla kerralla suihkuaa. Jostain hämärän peittoon jääneestä syystä suihkulähde ei ole ollut päällä sitten avajaispäivän, jolloin seurasimme toimiston ikkunoista, miten Perthin silmäätekevät kirmasivat puvut ja cocktailmekot päällä vesiseinämien keskellä. Vissiin käyttivät kaiken veden tässä vesipulan kaupungissa, ja nyt säästetään... Ehkä se avataan taas kesäkuumimmilla säillä.
Työpaikan ala-aulan ikkunan jouluhimmeli. Oikeasti kyseessä on arvokas moderni taideteos, lasiputkia ja neonvaloa.
Community Gardenin kukkapenkkejä ja taustalla graffitiseinä.
Parin viime viikonlopun tunnelmat voi tiivistää allaoleviin kuviin. Kävin kuuntelemassa klassisen musiikin konserttia Perthin Government Housen puutarhassa, joka on yleensä yleisöltä suljettu. Puolet yleisöstä sai paikat retkituoleilta mutta suurin osa istui tai makasi nurmikolla vilteillä. Ihana tunnelma tähtitaivaan alla, mutta poikkeuksellisesti paleli niin paljon, että jouduin lähtemään ennen konsertin loppumista pois! Sattui niin tuulinen päivä, että hame ja t-paita-kombolla ei pärjännytkään enää auringon laskiessa, edes hupparin ja retkihuovan kanssa. Lämminkin vuodenaika voi yllättää ikävästi näköjään.
Tälle viikonlopulle intouduin "kuokkimaan" itselleni tuntemattoman parin häihin. Ystävä oli saanut kutsun, ja pyysi mukaan seurakseen. Suomesta poiketen täällä näköjään kutsutaan runsaasti väkeä (eikä ole niin justiinsa, tunteeko pari kaikki) seuraamaan vihkiseremoniaa, ja itse reception eli häävastaanotto on sitten rajatummalle, läheisimmälle seurueelle. Ihanahan se minulle amerikkalaistyylinen seremonia oli, vihkivaloineen kaikkineen. Kun sulhanen luki särkyvällä äänellä morsiamelleen, että tämä on miehen ensimmäinen ajatus herätessä ja viimeinen ajatus nukahtaessa, nyyhkin ääneen kaikkien muiden mukana, vaikken ollut kaunista hääparia edes nähnyt koskaan ennen. Seremonia oli ulkona, UWA:n eli Western Australian yliopiston alueella Swan-joen rannassa.
Yllä: morsian saapuu isänsä käsipuolessa. Seremonian alku oli puoli tuntia ilmoitetusta myöhässä, liekö jännityksenlisäys-tehokeino vain puhdas vahinko, ei koskaan selvinnyt. Alla hääpari seremoniamestarin edessä (ei ollut pappi, ei kai ole täällä niin tavallista kuin Suomessa), morsiusneitojen ja sulhasseurueen (best maneja? Tuskin sulhaspoikia suomeksi) keskellä. Hääpari vihittiin "osavaltion suomin oikeuksin" eli siviilivihkimisenä, ymmärtäisin. Seremoniaan kuitenkin kuului runon luku, joka minusta erehdyttävästi muistutti ensimmäistä Korinttilasikirjettä raamatusta.* Koska en ole ennen kuullut sitä englanniksi, en mene vannomaan.
Emme osallistuneet häävastaanotolle eli ruuat, juomat, laulut ja tanssit jäivät väliin, mutta suuntasimme omin nokkinemme ravintolaan, kun oli ykköset päällä - ja tärkeämpänä syynä muriseva nälkä. Melbourne Hotel'in ystävällinen ja poikkeuksellisen yritteliäs tarjoilija pelasti päivän erikoisjärjestelemällä meille risottoa, vaikkei sitä olisi haluamamme laisena listalta löytynyt. Pisteet siitä!
Lauantai-ilta oli poikkeuksellisen hiljainen fiinissä Melbourne Hotel'issa. Johtui varmaan osittain kellonajasta, sillä täällä dinner syödään usein vasta kahdeksan jälkeen, ei kuudelta, kuten me sudennälkäiset suomalaiset!