Postilootasta pukuhuoneeseen

Sekalaisten huomioiden päivä jälleen.

1) Postilaatikot: täällä ei näy samanlaisia muovisia tai metallisia sanomalehden vetäviä postilaatikkoja kuin Suomessa. Tavallinen malli on, että loota on muurattu suoraan taloa ympäröivään – erittäin yleiseen – tiiliaitaan.  Koskee sekä omakoti- että rivitaloja. Kerrostaloissa postilaatikot ovat seinällä rivissä aulassa, eli posteljooni ei kierrä jokaisessa kerroksessa tiputtamassa postia ovesta sisään. Tiilimuurikolon vaihtoehto on lintujen ruokinta-alustan näköinen metallilaatikko tikun nokassa pihalla. Inhoan kumpaakin mallia.

Tiilimuuriluukku houkuttelee kaikennäköisiä ötököitä asukkaikseen, ja koska en erityisemmin pidä Indiana Jones Temppelissä-tyylisestä jännityksestä (montako tarantellaa tiputtautuu kämmenselälle, jos käden työntää luukkuun), en myöskään pidä näistä postilaatikoista. Metallilaatikko tikun nokassa ei ole sen parempi, koska näistä ei ole minkäänlaiseksi säänsuojaksi. Hataran laatikon saumoista tuulee ja sataa sisään, ja vaikkei sataisi, ilmankosteus pehmentää kirjeen kuin kirjeen päivässä. Kaikki posti on siis enemmän tai vähemmän vettynyttä perille päästessään.

Sanomalehti ei mahdu kumpaankaan luukkuun, joten harvat kotiintilaajat saavat lehtensä erilliseen tötteröön toimitettuna: postilaatikon vieressä on putkenpätkä, johon rullattu lehti jätetään. Näin ainakin meidän naapurustossamme.

2) Virvokkeiden nauttiminen: kahvi on Perthissä parempaa kuin Suomessa, mutta hävyttömän kallista. Normihinta mukillisesta vastajauhettua kahvia (jota lähes kaikki kahvilakahvi on) vaihtelee neljän ja viiden dollarin välillä, siis 3-4 euroa. Itselläni on töissä käytössä kahvipresso, johon pannaan espressojauhe pohjalle ja suodatetaan kahviksi teesiiviläpainikkeen näköisellä pumpulla. Puolen kilon paketti arabica-kahvipapujauhetta maksaa 15 dollaria, n. 12 euroa. Jaiksii. Onneksi paketista riittää pitkäksi aikaa, kun siitä yksikseni mittailen kupin-pari päivässä.

Ulkona syöminen ja juominen yleisesti on törkyhintaista täällä. Perth on Australian kallein baari- ja ravintolakaupunki ja täysin syyttä. Olisi sama asia, jos Kajaani olisi Suomen kallein viihdekeskus. Rovaniemi on ehkä lähempänä vertailukohtaa, kun täällä Aussilan kaivospääkaupungissa ja eristyksissä ollaan. Mutta Rovaniemen perustelu kalleudelle on Lapin turistivirta, jota täällä Perthissä ei ole.

Perth on suorastaan hämmästyttävän vähän suosittu matkakohde. Johtuu varmaan siitä, että vaikka Perthin ympärillä on tunnin – päivän ajomatkan säteellä upeita luonnonkohteita, ne eivät ole ollenkaan tunnettuja. WA:n matkailuviranomaisten olisi vuorenkorkea aika lyödä viisaat päät yhteen matkailubisnesten kanssa ja MAINOSTAA. Merimaisemat täällä vetävät mielestäni vertoja itärannikon kuuluisalle Great Ocean Roadille, mutta kukaan Perthin ulkopuolella ei tiedä tätä. Ei hyvä.

Kun kaupunki itsessään vetoaa lähinnä ”ollaan erittäin hitaasti menossa kohti Melbournen tasoa kahvila- ja houkutustarjonnassa, mutta ainakin parikymmentä vuotta jäljessä” – hengellä, turistit eivät jonota tännepääsyä Perthin lentokentällä. Jolta ei itse asiassa pääse muulla kuin taksilla keskustaan. Bussikin kulkee, mutta matka kestää lähiökiertelyjen vuoksi tunnin, vaikka kenttä on reilun vartin päässä keskustasta. Tai no on siellä yksityinen shuttle-bussikin, mutta pikavuorobussitarjonnasta vasta haaveillaan, samoin kuin raideliikenteestä kentän ja keskustan välillä. Tämä vaihtoehto toteutunee lähimmän 15 vuoden sisällä. Että Perthin matkat kannattaa kätevyyden puolesta ajoittaa tuonne vuoteen 2028.

Ainiin virvokkeista vielä. Transperthin eli täkäläisen HKL:n busseissa ja junissa ei saa syödä eikä juoda, mitään, piste. Ja tätä ihmiset noudattavat suorastaan hämmentävällä tarkkuudella ja kohteliaisuudella. En ole nähnyt kenenkään koskaan syövän mitään – paitsi itse mussutin täytettyä croissanttia menemään bussissa, kun unohdin tämän säännön. Olen vain kerran nähnyt kenenkään juovan olutta tahi vahvempaa bussissa tai junassa, edes viikonloppuöinä.

Tähän selitys lie tottelevaisuuden lisäksi lukuisat vartijat, jotka partioivat junissa ja asemilla jatkuvasti. Samoin se, että olen harvoin junassa viikonloppuina iltayöstä. Eli varmasti sääntöä rikotaan, muttei läheskään samalla rutiinilla kuin siiderinlipittäjät suomalaisessa kesäbussissa tai junassa.

3) Rento häpeilemättömyys: liekö biitsikulttuurin syytä/ansiota, että täkäläiset suhtautuvat paljaaseen pintaan aika estoitta. Kesällä päällä ei ole paljon mitään, ja esimerkiksi nivusmittaiset shortsit ovat ihan kohtuunormaali näky miehilläkin. Tytöillä puolestaan ei paita peitä mitään, koska se on joko läpinäkyvä tai niin isoilla kaula- ja käsiaukoilla varustettu, että kangasmäärä on vähäisempi kuin reikien määrä. Hame tai shortsit luonnollisesti sellaista mittaa, että jos hameessa/shortseissa on taskut, taskupussit näkyvät helman/lahkeen alta (erityisen kumma muoti-ilmiö mielestäni).

En voi koko Perthiin yleistää, mutta työpaikallani on toimistorakennuksen yhteinen pukutila kellarissa, ja tämä todellakin tarkoittaa ”kaikille yhteinen”. Miesten ja naisten suihkut ovat erikseen, mutta pukuhuoneosuus on jaettu. Puulaakisporttien jälkeinen suihku ja pukeutuminen pitääkin siksi hoitaa kauttaaltaan suihkukopissa.

Miehet eivät näytä ujostelevan, koska on ihan normaalia törmätä pukukopissa johonkuhun korkeampaan herraan (esim. valtiovarainministeriön johtoportaasta), mies huoleti kalsarisillaan kiskomassa sukkia jalkaan ja puvunhousuja päälle. Tiedä sitten onko tämä Aussilan malli, vai pelkästään – myönnettävä se on – perähikiä Perthin malli. No eivätpähän viralliset tapaamiset kyseisten herrojen kanssa jännitä, kun on kirjaimellisesti nähnyt sen päivän bokserit, ei pelkästään kuvitellut yleisöään vähäpukeisena – tekniikka, jota siis esiintymisjännitykseen suositellaan.

Liikaa kertomisen uhalla sanottakoon, että sama ujostelemattomuus jatkuu vessa-asioinninkin puolelle. Naistenvessassa, oli se sitten töissä, ravintolassa, kahvilassa tai missä vain yleisötiloissa, on täysin normaalia huudella viereisiin koppeihin ja jatkaa juttua sermien yli siitä mihin se jäi pöydässä. Myöskään ruumiintoimintojen ääniä ei erityisemmin peitellä, mikä on varmaan luonnollisempi malli kuin suomalainen ”olispa täällä musiikkia, jos ei oo niin vihellän itse” - henki. Sentään Kiinan malliin ei ole täällä menty (jääty?):

Olen kuullut, että Kiinassa on täysin normaalia jättää yleisövessan ovi auki asioinnin ajaksi. Vissiin ahdistaa se suljetussa kopissa istuminen. Ja kaikkihan sitä paitsi tietävät, mitä kopissa tehdään, joten mitä sitä piilottelemaan. Kuulemani tarinan mukaan eräs kiinalaismummo harjoitti perinteistä tapaa myös Helsingin lentokentällä yleisövessassa, onnellisen tietämättömänä aiheuttamastaan pahennuksesta.