Työnhausta eli hole in one omaan maaliin

Olin oikeassa työhaastattelun aikaisen hehkutuksen suhteen. Kannatti nimittäin aloittaa hehkutus hyvissä ajoin, ennenkuin tilanne lässähti levälleen. Vastaus tuli ja pettymystä niellen luin sanat "kiitos mutta ei kiitos".

Työhaastatteluja on täällä kahta täysin erilaista mallia - varmaan useampiakin, mutta näihin olen omakohtaisesti tai tuttujen kautta törmännyt.

Toinen on äärimmäisen virallinen, ja toinen ei pätkääkään virallinen. Kun E haki nykyistä paikkaansa kiipeilevänä puuntrimmaajana, puhelinhaastattelu meni tällä tavalla: E alkoi selittää taustastaan ja osaamisestaan, kun linjan toisessa päässä vastasi paksua aussiaksenttia puhuva kaveri you sound all right mate, come and have a trial on Monday eli "kuulostat ihan jees tyypiltä, tuuppa kokeilemaan hommia maanantaina".

Haastattelu kesti ehkä kaksi minuuttia. Koetyöpäivä tai koeparituntinen on täällä tavallinen metodi testata kokelas ennen palkkaamista. Koepäivästä tai -tunneista saa teoriassa palkkaa, vaikkei työpaikkaa saisikaan. Käytännössä rahojen nyhtäminen työnantajalta on jälkikäteen mahdotonta, eli palkattomia testitunteja ja -päiviä olen nähnyt teetetyn.

Jos sen sijaan työpaikan saa, rahat tulevat palkkapäivänä myös tästä testipäivästä. Rehellisten työnantajien kanssa tämä on ihan käypäinen systeemi, sillä paremminhan sitä osaamisensa näyttää työpaikalla kuin haastattelussa. Epärehelliset sen sijaan saattavat käyttää tätä systeemiä samaan malliin kuin epärehelliset suomityönantajat työkkärin harjoittelijoita: joo tule vaan testaamaan, ei me sua palkatakaan, otetaan toi seuraava, ei me suakaan palkata, otetaan toi seuraava... ja pyörä pyörii.

Koska oma työhaastatteluni oli osavaltion virkaan, oli se kategoriasta virallinen. Jo hakemusvaiheessa minun piti vastata mm. tällaisiin kysymyksiin tosielämän esimerkkejä ja aiempaa työkokemustani esiintuoden: pystyt osoittamaan analysointitaitoja ja korkeatasoisia neuvonantokykyjä (viraston johtajalle/poliitikoille); ja ymmärrät tämän hetken polttavat kysymykset eri vähemmistöryhmien keskuudessa. Jotakin järjellistä sain sepustettua, koska haastattelukutsun sain.

Haastattelu oli kuitenkin se todellinen koetinkivi.

Haastattelu toimi samalla kaavalla kuin kirjallinen hakemus. Ennen puheosuuden alkua sain vartin aikaa miettiä pontevat ja pätevät vastaukset samantyylisiin neljään kysymykseen kuin mitä hakemuksessakin. Kysymykset olivat mielestäni astetta vaikeampia, etenkin kun aikaa oli vain se vartti, piti antaa jotain uutta tietoa hakemukseni päälle, ja kaiken piti kummuta omista kokemuksista ja osaamisesta.

[Tosin jälkikäteen sain kuuman vinkin kaverilta, joka myös oli äskettäin haastattelussa ja sai siitä tällaista palautetta: jos ei ole aitoa kokemusta, anna teoreettinen vastaus tyyliin "näin tekisin tilanteessa x tai näin opinnoissani tämä käsiteltiin", tai: valehtele pokalla". Näin siis valitsijapaneelin jäsen ohjeisti!].

Haastattelua veti kolmehenkinen paneeli, kuten ilmeisesti virkoihin yleensäkin. Olen kerran kämmännyt paneelihaastattelun lattianpyyhkimistasolle - eli itse pyyhin itselläni lattiaa - tekemällä virheoletuksen, että vain yksi henkilö on tärkeä ja loput ovat jonkinsortin sihteereitä. Eivät tietenkään olleet. Enkä tietenkään saanut paikkaa. Siitäpähän opin, että älä koskaan aliarvioi ketään ja vaikka firman siivoojan sijainen haastattelisi sinua, ole aina paras ja mukavin itsesi.

Onneksi kävin äskettäin puhujakoulutuksessa, jonka pääviesti oli, miten rakentaa äkkiä uskottava ja selkeä viesti asiasta, josta ei tiedä paljoa tai ei ole aikaa miettiä. Ohje oli: paloittele viesti kolmeen osaan tiettyä rakennetta käyttäen, kuten

• yleisellä tasolla - tarkennetulla tasolla - yksityiskohtatasolla (tai käänteisesti)
• aikaisemmin - nyt - tulevaisuudessa
• tästä näkökulmasta - toisesta näkökulmasta - kolmannesta näkökulmasta.

Kun viesti on rakenteeltaan selkeä, se on helpompi esittää ja jää myös mieleen paremmin, vaikka sisältö olisikin heppoinen. Heppoinen sekä sekava viesti kun ei uppoa mihinkään. Käytin näitä menetelmiä, mainiten vastauksen aluksi, että kerron asiasta x yleisellä tasolla, tarkemmalla tasolla ja sitten yksityiskohtaisella esimerkillä - tai mitä rakennetta käytinkään. Ja onnistuin kuin onnistuinkin selittämään työkokemuksestani yleistyksistä yksityiskohtiin zoomaten niin, että kuulosti kuin olisin enemmänkin saanut aikaan paremman yhteiskunnan hyväksi.

Harmi kyllä panikoin paineen alla ja pälätin turhaan, kun huomasin, että sanottava alkaa loppua. Ammuin itseäni huolella kumpaankin jalkaan toteamalla tahattomasti siellä täällä, että "minun osuuteni tässä saavutuksessa nyt ei ollut kummoinen", "ei minulla ole tästä juurikaan kokemusta", "tämä onkin vaikea vastattava, kun en oikein tiedä mitä sanoa" ynnä muuta alimarkkinointia ja 10-0 omaan maaliin laukomista!

Kaikkein tragikoomisinta on, että tajusin toki tämän jo haastattelutilanteessa, ja silti kuulin suustani tulevan seuraavan kysymyksen aluksi: "enhän minä tästä juurikaan tiedä...". Mitä h¤%&#* aivot?? Mitä pahaa minä olen ikinä teille tehnyt, että petätte minut näin?

Valitsijapaneelin nimetyltä jäseneltä saa pyytää palautetta jälkikäteen, jos ei paikkaa saa. Eipä lie ihme, että päätöksenjälkeiset puhelinkommentit olivat: olit loistava hakija ja teit meihin vaikutuksen esiintymistaidoillasi, mutta ikävä kyllä kokemuksesi ei ollut yhtä kattavaa ja syvää kuin kahdella muulla hakijalla. Mutta olit erittäin selkeä puhuja ja todella rehellinen.

Jes. Suomalainen rehellisyys ja vaatimattomuushan se siellä kukkii. Eikun vaan ensi kertaa varten peilin eteen amerikkalaista itsemarkkinointipuhetta harjoittelemaan pepsodent-hymy välkkyen.

Koska haastattelu ei ollut jättihitti, muisteluksi kuva lajista, jossa peittosin kaikki lomakumppanit. Ainoa hole in one jonka haastiksessa tein oli omien kykyjen mitätöinnin vihreällä veralla. Ei näin.