Top 4: oudot Suomi-tavat

Aina silloin tällöin havahdun jonkin täysin tavallisen asian äärellä, että eihän tätä muualla tiedetä/ymmärretä/osata. Alla lista muutamista arkipäiväisistä ilmiöistä, jotka eivät olekaan kaikkialla normaaleja, vaan oman pienen kansamme omituisuuksia.

4. Nimipäivä

Suomalainen kalenteri on tyypillisesti varustettu sekä päivittäisillä nimipäiväsankareilla, että nimilistalla kalenterin lopussa, josta voi aakkosjärjestyksessä etsiä, milloin kunkin nimen päivä on. En ollut koskaan ennen tajunnut, ettei kaikkien maiden kalentereissa ole nimiä. Olen tästä ennenkin kirjoittanut, mutta tulkoon kertauksena.

Puoli vuotta Perthiin muuton jälkeen koitti nimipäiväni, ja vaikken sitä Suomessa sen kummemmin juhli, vein koti-ikävän puuskassa töihin keksipussillisen. Kerroin kaikille, että tässäpä nimipäiväkahveja varten. Tietenkään en olettanut kenenkään tietävän, että 9.12. on Anun nimipäivä. Mutta en myöskään hoksannut, että kukaan ei olisi moisesta juhlasta kuunaan kuullut.

Alkoi sadella kysymyksiä: nimipäivä? Onko se jonkinlainen toissijainen syntymäpäivä? Onko Suomessa vain 365 nimeä, kuten on päiviä kalenterissakin? Mistä kalenterintekijä tietää, mitä nimiä kalenteriin kuuluu painaa? Onko Suomessa laitonta antaa nimi, joka ei ole kalenterissa? Miksi nimipäivää vietetään? Mitä silloin tehdään? Entäs, jos oma nimi ei ole kalenterissa? Saako Suomessa antaa ei-suomenkielisen nimen? jne jne... Parhaani mukaan vastailin, toivottavasti enemmän oikein kuin väärin.

Jouduin turvautumaan wikipediaan koko nimipäivän ymmärtääkseni. Kuulemma nimipäivä on jäänne Suomen katolisesta menneisyydestä - ajalta ennen Martti Lutheria ja uskonpuhdistusta - jolloin (lähes) joka päivä oli jonkun pyhimyksen muistopäivä. Pyhimyksen tarina ja päivän kirkollinen historia unohtui ajan mittaan, mutta nimi jäi elämään, ja nimikaimat päivää juhlimaan. Vaikken itse ole kirkon jäsen, juhlin siis minäkin edelleen Jeesuksen isoäidin, Marian äidin Annan päivää omana nimipäivänäni.

3. Sisustaminen

Sisustaminen on suosittu harrastus ja ammatti kaikkialla länsimaissa eikä siinä sinällään ole mitään outoa. Mutta jos Perthiin vertaa, Suomessa sisustetaan ihan eri mittakaavassa ja innolla. Suomessa käydessä tuntuu, että on melkeinpä mahdotonta tavata (ainakaan naispuolisia) tuttuja, joilla ei olisi juuri menossa tai päättynyt/alkamaisillaan remontti tai muu sisustusprojetki. Vähintään on työn alla uudet verhot, tyynyt tai matot. Neljännesvuosittain käydään läpi kodin sesonkimuutos eli joulukoristelu, pääsiäiskoristelu, kesäilmeen piristäminen, syksyverhojen ripustaminen... Kodin tavaraa shoppaillaan innolla, kierrätetään, metsästetään kirppareilta, maalataan itse uusiksi.

Itsekin olin aiemmin sisustamisesta kovasti kiinnostunut, aina siihen määrään asti, että tein aiheesta graduni. Pitkä pimeä talvi takaa, että suomalaiset viettävät kotona pakosti enemmän aikaa kuin eteläisemmät kansat, joten on luonnollista haluta kodiltaan parasta. Perthissä puolestaan ei ole tavatonta käydä täkäläisen luona, jolla ei ole juuri lainkaan huonekaluja tai ainakaan niiden ulkonäkö ei ole hankittaessa kiinnostanut. Mitä turhaan vaivautumaan, jos iso osa ajasta kuluu ulkona: terassilla, uima-altaassa, puistoissa, rannalla, telttailemassa.

Etenkin vuokra-asuntoa etsiessä eteen tulee vaikka minkälaista läävää, koska a) kysyntä on kova, ja rapistuneestakin tönöstä saa (tai ainakin sai vielä pari vuotta sitten) käypää hintaa ja b) ihmiset eivät näytä välittävän kotinsa ulkonäöstä, laadusta tai toimivuudesta läheskään samassa mitassa kuin keskivertosuomalaiset. Nykyistä asuntoa etsiessä kävin muunmuassa asuntonäytössä upouudessa 'luksuksena' mainostetussa kerrostaloasunnossa, jossa ei ollut ollenkaan jalkalistoja kokolattiamaton hapsottavia reunoja viimeistelemään, ja makkareiden kiinteiden kaappien liukuovet oli päällystetty harmaalla halvalla muovilla oviin selvästi kuuluvien peilien sijasta. Toisaalta, näkee täällä myös aikamoisia kartanoita, joiden sisätiloihin on palanut sama summa kuin itse taloonkin.

Gradussani tulin johtopäätökseen, että Suomessa on ns. yhteiskunnallisesti sallittua/toivottavaa käyttää tulonsa oman kodin rakentamiseen ja laittoon vaikkapa reissaamisen sijasta. Tämän huomaa siitä, miten aiheesta puhutaan: pintaremontti tai stailausprojekti on hyvä investointi, mutta saman verran maksava puolen vuoden reppureissu pitkin palloa on parhaimmillaan "irtiotto" (omaperäinen poikkeama normaaliarjesta), pahimmillaan "vastuunpakoilua", kansantalousvastuun. Downshiftaajat, välivuoden pitäjät ja muut irtiottajat saavat aina ryöpytystä poliitikoilta ja elinkeinoelämäpampuilta itsekkyytensä takia. Sen sijaan kukaan ei pidä sisustajaa tai remontoijaa itsekkäänä haihattelijana, vaikka tavoite loppupeleissä on sama: itselle parempi elämä ja mieli.

Toki Australiassakin sisustetaan ja rempataan, mutta ei mielestäni samalla vimmalla ja innolla kuin Suomessa. Moni täkäläinen koti, jossa olen käynyt, on "edelleen vaiheessa". Kuukausien tai jopa vuosien takaisen muuton jäljiltä sisälle on nakattu pakolliset kamat, ei sen pidemmälle. Toki omakotitalojen omistajilla on aina jotain työsarkaa talonsa kanssa, mutta täällä sarka löytyy usein pihalta: laitetaan nurmikkoa, istutuksia, kastelujärjestelmää, patiota... Pihaa voi käyttää lähes vuoden ympäri ja monelle takapiha on kakkoskeittiö kaasugrilleineen, joten pihan toimivuus ja ulkonäkö kiinnostaa sisätilojakin enemmän.

2. Astiaston keruu

Tämä liittyy kahteen Suomi-ilmiöön: edellä mainittuun sisustamiseen, sekä rippijuhliin ja lakkiaisiin. En tiedä, millaisia juhlia aussit viettävät, kun lapset valmistuvat lukiosta tai ammattioppilaitoksesta, mutta eivät ainakaan suomalaismallisia lakki- ja ruususeremonioita kaikki yhtä aikaa.
(Saa korjata kommenttiboksiin, jos olen väärässä!) Rippileireistä en ole täällä kuullut, eikä niitä kuulemma Ranskassakaan tunneta - ainakaan E:n suvussa.

Rippijuhlia varmaan vietetään jollain kaavalla. En tosin tiedä millä, koska aussikristityistä vain 2% on luterilaisia. Katolisia ja anglikaaneja on yhteensä 70%, loput ovat mm. metodisteja, ortodokseja, presbyteereja ja viidesläisiä. Suomalaisille rippileiri ei (välttämättä) ole uskonnollinen kokemus tai uskon julistus, vaan tietyn iän siirtymäriitti. Rippileiri, rippijuhlat ja lahjat ovat paketti, jotka muodostavat ensimmäisen virallisen askeleen aikuistumisessa. Paketeista paljastuu - kuten valmistujaisjuhlissakin - ainakin pari astiaa. Ja usein tiettyä astiasarjaa.

Astiaston keruu ei ole koskaan aiemmin itseäni ihmetyttänyt, mutta aihe tuli E:n kanssa puheeksi, kun saimme lahjaksi Iittalan Kastehelmi-sarjaa. Jotta E osaisi arvostaa Suomesta asti meille tuotua lahjaa yhtä paljon kuin minä, yritin selittää Iittalan hintaa, sen nauttimaa arvostusta suomalaisten keskuudessa, ja ylipäätään astiastojen keruuideaa:

Otto 1:
Anu: "Yleensä keruu alkaa tietyistä juhlista, kuten rippijuhlista tai lakkiaisista. Sillon juhlakalu päättää, mitä haluaa kerätä, ja sukulaiset sitten ostavat siihen osia."
E: "Miksi?"
A: "Näin kukin saa pikkuhiljaa kasaan arvoastiaston ilman, että joutuu itse ostamaan kaikkea. Jos ei tiedetä, mitä sarjaa sankari kerää - tai ei ole keruusarjaa - muumiastiat ovat suosittu vaihtoehto."
E: "Miksei kukin vain osta itse lähimmästä marketista neljän tai kuuden paketteja sellaisia astioita, joita tarvitsee?"
A": "No toki voi ostaakin, mutta keruusarja on sellaista parempaa laatua..."
E: (hölmistynyt katse) "Mitä väliä? Kunhan hoitaa tehtävänsä...?"

Otto 2:
Suomi-lomalla palloilimme Sokoksella aikaa tappamassa, päädyimme lopulta astiapuolelle. E huomasi pahvisia mainoskylttejä, joissa oli häntä kiehtovia kauniita kuvia. Hän ikuisti ne saman tien kameralla. Kohta hän bongasi astioita samoilla kuvituskuvilla lähipöydältä. Niistäkin otettiin kuvia. E halusi välttämättä ostaa matkamuistoksi kahvimukin sarjasta, koska kuvitus oli niin kaunista. Kappas vain, Iittalaahan se, uutta Tanssi-sarjaa. Nähdessään hinnan (16,95€/muki), hyvä ettei mies pyörtynyt.
E: "Onko Iittala aina näin kallista?!"
A: "On."
E pyöritteli kahvimukia pitkään käsissään. Hieno on, mutta kahden dollarin markettimukiajatukseen tottuneelle ryöstöhintainen. Lopulta tarjouduin ostamaan mukin hänelle huomenlahjaksi (siinäkin perinne, jota ei Australiassa tai Ranskassa tunneta) E:n estelyistä huolimatta. Mitä jos se menee laukussa rikki? No pakataan käsimatkatavaroihin.

Nyt Tanssi on E:n lempimuki ja  käytössä joka päivä. Iittalassa onkin enemmän mieltä kuin alkuun näytti.

Toki aussit ja ranskiksetkin saavat astioita mm. häälahjaksi, mutta suomalainen nuorella iällä aloitettu tietoinen, sitkeä keruu näyttää ilmeisesti aika omintakeiselta perinteeltä. Suomalaista käytännöllisyyttä parhaimmillaan.

1. Voileivät
Jälleen asia, jota en huomaisi ihmetellä, ellen olisi Suomesta lähtenyt ja päätynyt monikulttuurisiin ympyröihin. Tulimme eilen kaupasta kotiin lounasaikaan ja tungimme tietenkin nälkäisinä jääkaapille. Koska kumpaakaan ei huvittanut kokata, söimme juusto-paahtopaisti-tomaatti-kurkku-voileipiä. E kommentoi: "ihan kuin olisimme Suomessa taas! Kaikki nämä valmiiksi viipaloidut täytteet tupperware-astioissa pöydällä valmiina... olet piknik-eväiden kuningatar!" Helppoa olla supervaimo, kun se vaatii vain voileipätarpeiden esiinlaittoa.

E:lle tällainen kylmien ruokien yhdistely ja sormiruuiksi tulkittavat leikkeleet ja vihannekset ovat piknik, minulle se on normaali aamu- tai välipala. E myös mieluummin syö täytteet siltään eli napsii niitä ilman leipää, kun taas minulle leivän päällystäminen on se idea. E:n äidin versio voileivistä on paahtoleipä juustolla ja raaoilla sipulirenkailla. Maku on yllättävän hyvä, mutta en tiedä, onko tämä ranskalainen vai englantilainen resepti. Yleensähän vain skandinaavit harrastavat ns. avoimia voileipiä, kun taas muualla syödään sandwich'ejä eli kerrosvoileipiä. Kun itse kutsuin meikäläisten voileipiä sandwicheiksi, E korjasi, että näistä puuttuu päällysleipä. Jaa.

Voileivät ja niiden täytteet liittyvät toiseen suomalaisilmiöön, johon E rakastui ja jota ei samanlaisena kohtaa Perthissä. Ruotsalaiset, nuo supertuotteistajat, ovat tehneet tästäkin hitin ja myyvät täällä Miss Maud-kahvilaketjussa "eksoottista" smörgåsbord'ia - elikkäs buffettia. Kylmä buffet, josta otetaan salaatteja, mereneläviä ja niitä voileivänpäällisiä, maksaa aamupalana $29, lounaana $39 ja illallisena $49 per nenu. Suomessa taas lounasbuffetin sai yleensä kympillä. Miss Maud on ns. hienompi kahvila ja havainnoistani päätellen siellä pääsääntöisesti käy hyvätuloisia seniorikansalaisia.

Voileipäomituisuus, jota itse kaipaan eniten, on ruisleivän ohella voileipäkakku. Viimeksi törmäsin kakkuun suomalais-aussi-parin kihlajaisissa, joissa suomalaissukulainen oli väkertänyt perinteiset liha- ja kalakakut. Oi onnea! Voileipäkakku oli lapsuuden juhlissa se vähiten kiinnostava kohde, nyt jätän ilolla kaiken muun syömättä, jos siitä vastineeksi saa mehevää, maistuvaa, hyvin tehtyä voileipäkakkua. Omnomnom... Pitänee opetella itse tekemään, kun niin isoja juhlia on harvoin, joissa pääsisi voileipäkakkuun käsiksi.

Tuliaismuki. Kuva (c) Finnishdesignshop / Iittala. 

Suomalainen ihme. Voileipä ja tekotarpeet. Huomaa Suomesta tuotu, ainoa kunnollinen juustohöylä Fiskars.

Koska tokihan jokainen arvostaa enemmän yhtenäistä julkisivua kuin puhtaita, kuivia vaatteita, taloyhtiön sääntöjen mukaan kuvassa näkyvää parveketta ei saa käyttää pyykkien kuivaamiseen. Varoituskirje tulee kotiin, jos näin erehtyy tekemään. Ainoa riittävän tilava paikka kuivaamiselle on makkarin puolella parvekkeen ovi auki, jotta tuuli tuivertaa pyykit kuiviksi. 

Keittion kiinteää viinihyllyä voi viinin puutteessa käyttää kaiken muun säilömiseen. Kuvassa mm. tyhjä suklaapurkki (jota voi joskus tarvita), nenäliinalaatikko, E:n äidin ostamaa mustaviinimarjamehua, jota ei juo kukaan, kiinalaista teetä, joka on jotenkin kulkeutunut meille E:n veljen ex-tyttöystävän tavaroista, sekä joka kodin olennainen kynä- ja säläpurkki.

Alla: pieneen asuntoon ei kannata turhaan tunkea toimistotyöpöytää, kun matalaa kahvipöytää voi hyvin käyttää kaikenlaiseen työntekoon, opiskeluun ja mapittamiseen. Tilantuntua lisää keväänvihreä kaitaliina, joka kutsuu puiden havinan sisään.

Sivupöydän virkaa toimittamaan löytyy Ikeasta käteviä kokoontaitettavia tuoleja. Perthin vaihteleviin syksysäihin tarvitaan sekä viltti että tuuletin. Skandin koti-ikävää lievittää Ikean yleisin lamppumalli, kympin riisipaperiputkilo.

Alla: menevän nuoren parin olennainen eteiskaluste on hylly, joka toimii sekä kirjahyllynä, laskutasona että taulupidikkeenä. Vessapaperirullaa voi milloin vain tarvita hyllyn päältä joko kotiin tullessa tai kotoa esim. luontopolulle lähtiessä (toim.huom. kun vessapaperirulla löysi tiensä takaisin vessaan, sen tilalle ilmaantui litran pönikkä aurinkorasvaa, joka sekin on tarpeellinen tuote).

Pirteänpunainen kulho säilyttää kaiken, mille ei keksi muutakaan paikkaa tähän hätään: kynät, klemmarit, pikkukolikot, narunpätkät, paristot, ilmastointilaitteen kaukosäätimen, sekä sekalaiset kalliokiipeilyyn tai sukeltamiseen tarvittavat pienvarusteet, joiden käyttöätarkoitusta talon emäntä ei tiedä. Tyhjä, lahjaksi saatu hääkuvakehys (hääkuvaa varten, jota ei ole) viimeistelee rennon huolettoman tunnelman.