Iltakahvit ja muita outoja suomitapoja

Meillä on ollut suomalaisia vieraita nyt viikon ja sehän muistuttaa kaikista erikoisista suomitavoista, joita aussit (tahi suomalaisen kanssa asuva ranskalainen) eivät tunnista tai edes ymmärrä. Kuten.

Suomalaiset juovat iltapäivä- tai iltakahvit. Tämä on tapa, jota itsekin jääräpääsuomalaisena noudatan ja keitän kahvit kotona töistä tultuani, tai saatan käydä kahvilassa istuksimassa kolme varttia töiden jälkeen ennen kotiin menoa. 

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, koska useimmat kahvilat Perthissä menevät kiinni viideltä (jolloin pääsen töistä), koska kahvia juodaan vain alkuiltapäivään saakka. Kello kolme tuntuu olevan myöhäisin aika, kun paikalliset vielä pistäytyvät kahvilla, ja meillä töissä kahvimasiina (Nespresso-automaatti) laitetaan pois päältä ja osat pestään päivän päätteeksi klo 16. Eli kahvit pitää muistaa tirauttaa sitä ennen, jos vielä loppuiltapäiväksi tarvitsee buustia.

E ei ymmärrä iltapäivä- saati iltakahveja, koska miksi kukaan tarvitsisi kofeiinia iltaa tahi yötä kohden? Nokun, se nyt on vaan tapa ja kahvi maistuu hyvältä, suomalainen mumisee.

Suomalaiset syövät paljon leipää, koska leipä on hyvää. Sain tuliaisiksi kolme pussia ruisleipää ja ne on nyt melkein syöty, viikossa. Yksin. E sai yhden palan, loput piilotin pakastimen perukoille ja syön sieltä salaa kuin addikti. Täkäläisellä paahtoleipäkuurilla syön normaalisti pari palaa leipää aamukahvin kanssa, siinä se. 

Aussit syövät useinkin täytettyjä leipiä (sandwicheja tai patonkeja) lounaaksi, mutta eivät samalla tavalla näytä syövän leipää muun ruuan päälle tai rinnalla, kuten suomalainen lautasmalli opettaa. Minä sen sijaan Ruispalojen ja Reissumiehen äärellä kiskon leipää joka aterialla tai ateriaksi. Ihanaa. Mumsmumsmussunmussun. Ei oikeasti ole parempaa tuoksua maailmassa kuin paahtimesta pomppaava ruisleipäpala. Saati makua.

Suomalaisten kanssa ei tarvitse jutella. Siis toki vieraiden kanssa ollaan vietetty aikaa ja juteltu pitkästikin, mutta puolin ja toisin on myös vetäydytty omiin oloihin ihan ilman selityksiä tai kohteliaita pahoitteluja siitä, että pitää nyt hoitaa asia x tietokoneella; tai anteeksikauhiastipaljon, väsyttää joten vetäydyn yöpuulle. 

Kun suomalainen ei enää halua jutella (ei ole asiaa jäljellä, väsyttää, kiire tehdä muuta tai muu syy), poistuu hän sen kummemmin asiaa julistamatta takavasemmalle ja alkaa puuhailla omiaan. Tämä on aivan äärimmäisen vapauttavaa toiselle suomalaiselle, joka on viime vuosina saanut vain ranskalaisvieraita, jotka puolestaan odottavat kellon ympäri sosialiseeraamista ja joka hiton ilta on syötävä neljän ruokalajin ja neljän tunnin illallinen, yhdessä tottakai.

Suomalaiset häkeltyvät liiasta kohteliaisuudesta ja sosiaalisuudesta. En näin neljän vuoden jälkeenkään mene mielelläni pikkuputiikkeihin, joissa myyjä hyökkää heti iholle ja tahtoo jutella, palvella ja avustaa jotenkin. Kiertelen mieluiten hyllyvälejä itsekseni, vertailen, tutkin, mietiskelen, sovitan sitä mitä haluan. En todellakaan kaipaa myyjää kertomaan, että minulle sopisi parhaiten tuote x, z ja y. Haluan hankkia tasan sen tavaran, minkä itse haluan, enkä jutustella siinä rinnalla. En etenkään halua myyjän mielipidettä tuotteesta (esim. vaatteesta), joka ei ole tekninen vempain ja siten vaadi asiantuntija-apua. Minä ite, minä mykkänä, minä tehokkaana, sisään+tavara+maksu+kiitos+ulos. Sivistyneimmässä tapauksessa yksisanainen tervehdys alussa ja lopussa.

Täällä kassa usein kysyy ”miten päiväsi on mennyt?” enkä vieläkään tiedä, mitä siihen vastaisi. ”Ihan hyvin” kuulostaa liian lyhyeltä, mutta avoin, aito vuodatus ei tule kysymykseenkään. Miksi kysyt jos et halua tietää, julistaa suomalainen sarjishahmokin, Matti. 

Matti, tunnen tuskasi. I feel your pain. 

Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares - sarjakuva.