Miksi välivuosi kannattaa - oodi irtiotoille

Olen viikonlopun mittaan miettinyt paljonkin aihetta, johon etenkin Australiassa törmää jatkuvan backpacker-virran muodossa, ja joka omassakin elämässä on ollut ja toivottavasti jatkossakin on käänteentekevänä voimana mukana. Nimittäin välivuosi, sapattivapaa tahi irtiotto.

Suomivieraamme ovat Australiassa reissaamassa jonkin näistä termeistä tai kaikkien alla, kuten 90% prosenttia maahan WH-viisumilla tulijoista. Itsekin tulin tänne v. 2011 WH- eli väliaikaisella Working Holiday-viisumilla, vaikka tavoitteena oli jo silloin jäädä pidempään kuin vain vuodeksi, pariksi. En kuitenkaan saapuessani tiennyt, että onko tämä repäisy nyt irtiotto, sapattivapaa vai ihan pysyvä elämänmuutos. Tuoksi jälkimmäiseksi se sitten paljastui.

En ennen tänne muuttoa ollut koskaan pitänyt ns. välivuotta, mutta olin kuitenkin kahdesti vaihto-opiskelijana, eli elelin opiskeluksi naamioidun irtiotto-lukukauden kahdesti - vaihtarikausi kun yleensä pitää sisällään minimimäärän opintoja ja maksimimäärän elämänkokemuksen hankkimista. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vankemmaksi välivuoden tai sapattivapaan kannattajaksi muutun. En kestä montaakaan sekuntia kuunnella Etlan, EK:n, poliitikkojen ja milloin minkäkin koneisto-orja-järjestön huolestuneisuutta siitä, miten välivuosi pilaa nuoren (tai vanhemman) uramahdollisuudet, henkilökohtaisen talouden, Suomen talouden ja oikeastaan koko maailman.

Itse olen sitä mieltä, että putken suulta toiselle - elämä, jota Suomessa kovasti ihaillaan, rajoittaa ja jarruttaa sekä ihmisten, yhteiskunnan että talouden kehitystä: kekseliäisyys, jaksaminen ja elämänilo jäätyvät, kun koskaan ei saa löytää itseään eikä oppia uutta vapaamuotoisesti; vaihtelun ja uutuuksien kautta; koulun ja työelämän kehikkojen ulottumattomissa.

Klassinen irtiotto, eli arjen jättäminen taakse ja jonnekin muualla matkustaminen tahi jonkin uuden taidon opiskelu (oli se sitten omien lahjojen hiomista vaikka lemmikkimuotokuvamaalarina, tai ns. virallista opiskelua), on ihmisenä kasvamista parhaimmillaan. Etenkin reppureissaus opettaa kaikkialla tarvittavia taitoja koko elämän mitaksi. Näitä samoja taitoja ei läheskään yhtä tehokkaasti opi putkesta putkeen - elämässä, enkä ymmärrä, miksi poliitikot ja talouspamput sellaista niin kovasti ihannoivat tuottavuuden nimissä.

Sapattivapaa-matkustavaisena kohtaat jatkuvasti uusia ihmisiä, joiden kanssa on tultava toimeen, oli fiilis, kulttuuri tai rahatilanne puolin ja toisin mikä vain. Rahan on riitettävä viikoiksi tai kuukausiksi eteenpäin ja sitä saa lisää vain omalla kekseliäisyydellä ja sisukkuudella (esim. tekemällä kausitöitä hedelmänpakkaajana). On fiksumpaa jakaa kuin omistaa (esim. kirjat kannattaa jättää matkan varren hostelleihin ja poimia niistä uusia mukaan, tai lainata polkupyörät ostamisen sijaan). Omat jalat ja julkisliikenne, sekä car pooling eli kimppakyyti muuttuvat järkevimmiksi ja usein ainoiksi mahdollisiksi liikkumisvälineiksi, joten joustavuus muita kohtaan ja hidas mutta varma eteneminen nousevat uuteen arvoon. Eritoten omalla autolla yksin tai kaksin kruisailu alkaa tuntua luksukselta.

Ongelmia on ratkottava sitä mukaa kun niitä ilmenee, yleensä päivittäin tai ainakin viikoittain: sää voi muuttua yllättäen, joten suunnitelma x täytyy vaihtaa suunnitelmaksi y lennosta. Tai kyyti paikasta A paikkaan B ei toteudukaan, joten on hankittava uusi kyyti tai vaihdettava kohdetta. Tällaista ilmavaa innovoimista ja sopeutumiskykyharjoitusta ei monenkaan jokapäiväinen leipätyö tarjoa.

Huom., en missään tapauksessa ihannoi köyhyyttä enkä kurjuutta. Tiedän miten lamauttavaa on, kun ensi kuun vuokrarahoista ei ole takuuta eikä mihinkään voi keskittyä kunnolla, kun raha ja sen puute stressaa yötä päivää. Mutta niin kauan kuin tällainen downshiftaus tai elämänarvojen uudelleenjärjestely on oma valinta ja väliaikainen vaihe, sen opettavaisuutta on vaikea kiistää.

En varmaan koskaan opi ymmärtämään, miksi Suomessa hyökätään niin vahvasti vuorotteluvapaata vastaan. Siinähän henkilö jättäytyy vapaaehtoisesti pois töistä ja tienaa vähemmän kuin työtön, ja työtön puolestaan työllistyy samalla (tai pienemmällä) palkalla kuin alkuperäinen työntekijä. Missä kohti ja millä mekanismilla tarkalleen tämän systeemin kieltäminen tuottaa miljoonasäästöjä?

Mielestäni työpaikoilla pitäisi ylipäätään rohkaista ja tukea kaikkea työkiertoa ja työtehtävien vaihtelua, koska se on väylä, josta ne uudet paljonpuhutut ja -kaivatut innovaatiot tulevat. Kun töihin tulee uusi tekijä vaikka vain vuodeksi, vanhoja käytäntöjä väkisinkin kyseenalaistuu ja uusia voi syntyä. Ja kun stressinpoistossa käynyt vuorotteluvapaalainen palaa töihin, on hän todennäköisemmin täynnä virtaa ja uusia ideoita kuin vapaatta puurtanut kyntöhärkä.

En varmasti koskaan opi ymmärtämään myöskään, miksi sapattivapaan pitäminen eli oman ajattelun, luovuuden, kekseliäisyyden ja ihmisyyden vaaliminen ja ylläpitäminen nähdään jotenkin "laiskana ja vastuuttomana" asiana. Sen sijaan loppuunpalaminen tai sen partaalla sätkiminen on jotenkin kunniakasta - kaikkine stressin mukanaan tuomine kuluineen kuten masennus, sydänsairaudet, epäterveelliset elämäntavat, alkoholismi, lääkärilaskut, yksinäisyys, syrjäytyminen... Nyt järki käteen Suomi.

Suomen työelämä tällä hetkellä näyttää täältä pallon toiselta puolen muulien ajamiselta, jossa samaa uraa lieassa kiertävä juhta patistetaan tallomaan lisää samaa rinkiä, syvemmälle vain. Australia vaikuttaa joustavammalta jo siitä syystä, että täällä yrittäjäksi ryhtyminen on helppoa ja useimmiten jopa kannattavaa, ja esim. julkissektorilla on todella hyvät työedut eli mahdollisuus vaihtaa palkkaa vapaaksi, ja porkkanana puolen vuoden loma puolella palkalla 7 palvelusvuoden jälkeen. Todellakin hakkaa suomalaisen vuorotteluvapaan, jossa tauolle pääsee 10 vuoden, tai ehdotettujen muutosten jälkeen 16 vuoden työuran jälkeen.

Hämmästelen EK:n ja hallituksen välivuosipanikointia, koska putkeen pääsee taatusti aina takaisin, se imaisee kyllä sisäänsä sellaisella voimalla, ettei tiedä mikä iski. Mutta putkesta ei välttämättä pääse enää jatkossa ulos ennen sen eläkepäätä. Jos talous ei pärjää sitä aikaa, kun ehkä 5% kansasta kerrallaan lataa akkuja, on talousjärjestelmässä pahasti vikaa, ja sen korjaaminen vaikka kivijalasta lähtien on juurikin näiden poliittisten päättäjien ja talousherrojen tehtävä. Luulisi, että niillä tuloilla vaadittaisiin kykyä innovoida oikeasti ja raikkaasti. Jos poliittinen propagointi sallitaan, niin perustulo mahdollistaisi vaikkapa "harrastuksesta yritykseksi"-kokeilut ilman, että tällaiset irtiotot ja työelämärepäisyt syöksisivät ketään taloudelliseen epätoivoon. Tätä ihmettä odotellessa.

Sinä alle 31-v suomalainen, jos olet yhtään haaveillut välivuodesta tai irtiotosta, tee se.
Nyt.
Kanadaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin kaikkiin saa WH-väliaikaistyöviisumin alle 31-vuotiaana, joten älä odota ja tuhlaa tätä mahdollisuutta. Jos taas olet tätä vanhempi ja saisit vuorotteluvapaata, hae sitä nyt kun vielä ehdit. Kiität itseäsi vuosien päästä ollessasi miljoona kokemusta rikkaampi.

Tällaisiin maisemiin voi päätyä, jos pystyy hetkeksi irtautumaan oravanpyörästä. Albany, WA:n etelärannikko.

Bluff Knoll, WA:n eteläosien korkein vuori, 1099 m sateessa ja tuulessa, silti hymy ei hyydy - ainakaan kuvassa. 60 metriä korkeammalle kapuamista kuin Saana-tunturille (1029 m)

Irtiottoon sopivia maisemia. Albanyn tienoita.

Tienvarsinäkymiä. Kengut hevoslaitumella tutustumassa ruohon laatuun.