Top 5+5+5 Egypti: hyvät, pahat ja kummat

Elossa ollaan! Blogihiljaisuus johtuu siitä, että loma on edennyt Suomeen saakka, eli aika on kulunut sukulaisia ja kavereita moikaten sekä kaksin käsin salmiakkia ahmien. Täältä juhannusmaisista kesäfiiliksistä käsin, uskomattoman hyvän sään hellimänä, on hyvä kerätä yhteenvetoa Egyptin-tunnelmista.

EgyptAirin turma meidänkin lentämällämme Pariisi-Kairo-reitillä sattui päivää sen jälkeen kun itse lensin Suomeen (E joutui jo palaamaan töihin Perthiin). Muiden lento-onnettomuuksien tavoin tragedia tietenkin järkytti ja tällä kertaa kahta enemmän, kun sattui noin lähelle.

Egyptiläisten puolesta harmittaa tavattomasti, sillä maa kärsii jo nyt turistien puutteesta normaalitilaan nähden eikä lentoturma auta asiaa. Tällä hetkellähän ei ole selvää, oliko kyseessä terrorismi (itse epäilen, että ei, koska kukaan ei ole ilmaantunut tunnustamaan iskua) vaiko esim. tekninen vika vai tulipalo koneessa. Syystä riippumatta onnettomuus ei taatusti Egyptin taloutta ja turismia auta.

Mutta asiaan. Mitä jäi käteen ja mieleen Egyptistä? Top hyvät, pahat ja rumat mietityttävät/hämmentävät. Tässäpä meidän yhdessä kokoamamme lista siitä, mitä kumpikin kummasteli, hämmästeli, ihasteli ja myös vihasteli.

Top 5 huippuhetket (numerojärjestys ei tosikoille).

1. Hedelmäcocktailit. 

Egyptiläisistä arviolta 85% on muslimeja ja 15% kristittyjä. Muslimit eivät *periaatteessa* saa juoda alkoholia ja vaikka se ei ole tykkänään kielletty, ei sitä välttämättä joka paikassa tarjoilla eikä kaupoissa myydä alkoholikioskeja lukuunottamatta. Sen sijaan tuoreista hedelmistä tehtyjä mehu-smoothieita on tarjolla etenkin rantakohteissa ja ne ovat kielenvievän hyviä ja halpoja. Mango-mansikka-guavatuopillisen saa jopa eurolla. Raikasta, terveellistä ja maukasta juotavaa.

Nythän joku saattaa ajatella, että uskaltaako tuoreita hedelmiä, vihanneksia saati jääpaloja syödä, mutta meistä kumpikaan ei kärsinyt kertaakaan vatsaongelmista, emmekä varoneet käytännössä yhtään syömisten ja juomisten kanssa (pullovettä tosin joimme hanaveden sijasta). Toki kukin tyylillään ja varovaisten kannattaa ainakin pyytää juomansa ilman jääpaloja tai jäämurskaa.

2. Arkeologiset kohteet

Egypti tunnetaan tietenkin pyramideista, faraoiden haudoista ja temppeleistä ja niitä siellä riittää, eritoten Luxorissa eli maan muinaisessa pääkaupungissa (silloiselta nimeltään Theba) Niilin varrella Etelä-Egyptissä. Näimme reissun aikana noin tusinan kohdetta sisältä ja ulkoa ja kyllä siitä uskomattomasta rakentamis-, kaiverrus- ja maalaustaidosta vaikuttuu, vaikka tusina temppeliä/hautaa/pyramidia onkin yliannostus viikkoon puristettuna.

Kohteet ovat ikäänsä nähden ihmeen hyvässä kunnossa, mm. alkuperäisiä maaleja on säilynyt hieroglyfeissä, ja entisöinnit on tehty taidolla, ei muovisiksi ylilyöden. En ollut ikinä ennen tajunnut, miten uskomattoman pitkäikäinen Egyptin kukoistusjakso oli, sillä tismalleen sama taidetyyli- ja ilmaisu hieroglyfeineen ja patsaineen jatkui noin kaksi vuosituhatta!

Pyramidien rakentajina yleensä pidetään orjia, mutta kuulemma viimeisimmät kaivaukset ovat osoittaneet, että rakentajat saivat palkkaa, ruokaa, majoituksen ja menivät jopa lakkoon kun heidän ehtojaan ei täytetty, eli todennäköisimmin kyseessä oli ammattityömiesten joukko/kilta orjien sijasta. Kohteissa myös näkyy hieroglyfien ja seinämaalausten tekoprosessi, sillä kaikkia hautoja ei ole saatu valmiiksi. Kuvat ja kuviot piirrettiin ensin seinään punaisella värillä, jonka jälkeen esimies piirsi päälle mustalla, korjaillen luonnosta jos korjattavaa oli. Sen jälkeen ne naputeltiin taltalla hiekkakiveen ja lopuksi koristeltiin huolellisen yksityiskohtaisesti maalilla. Pysäyttävää taituruutta.

3. Sukeltaminen Punaisella Merellä

The Blue Hole on legendaarinen sukellus- ja snorklauskohde Punaisella Merellä, Siinain niemimaalla Dahabin kylän reunalla. Se on riutan reuna, jossa on todella kaunis, värikäs ja sateenkaaren väreissä kimaltavia kaloja kuhiseva korallipuutarha. Korallit ovat noin puolentoista metrin syvyydessä rantavedessä, mutta riutan reunalta alkaa 100-200 metriä syvä rotko suoraan meren sineen. Ympäri maailmaa sukeltanut E oli vaikuttunut sukellusretkestä ja sai todella näyttäviä kuvia riutasta ja syvyyksistä.

Jos syvä vesi pelottaa, snorklaus sen yllä saattaa jännittää, mutta näky on niin upea, että meikäläisenkin kaltainen vesipelkoinen, koiraa uiva jänishousu uskalsi tunnin riuttaa ihmetellä haltioituneena ja jopa käydä siinä sadan metrin pudotuksen päällä lillimässä. E:n  mukaan lajikirjo ei ole laajin mahdollinen, mutta korallit ovat todella hyvässä kunnossa eli monivärisiä ja eläviä kokonaisuuksia valkoisiksi muuttuneiden, runneltujen luurankosormien sijasta. Tällä hetkellähän korallien kuolema ympäri maailmaa on suorastaan epidemia ja jos riutat kuolevat, kuolevat myös kalojen elin- ja lisääntymispaikat ja samalla kuolee kalastus elinkeinona. Että älliä päähän nyt kaikki, poliitikot, talouskeisarit ja muut - emme voi lämmittää kotipalloamme tukahduksiin ilmastonmuutoksella :(

Emme ennen matkaa - googlauksesta huolimatta - tajunneet, että Siinaita pidetään tällä hetkellä vaarallisena kohteena Syyriassa ja Irakissa riehuvan IS-terroristiryhmän takia. Tosin nykymaailmassa tuntuu, että missään ei ole varmassa turvassa ja kotiinsa on moni kuollut, joten emme tyhmänrohkeasti? olleet liian huolissamme länsimaiden tekemästä terrorivaroittelusta, kun paikalliset eivät siitä näyttäneet olevan peloissaan.

4. Ihmisten ystävällisyys

Egyptissä kohtaa tukuittain tyrkyttäjiä ja huijareita, mutta kun onnistuu kohtaamaan jonkun ei-myyjän, ihmiset ovat todella ystävällisiä, avoimia ja sosiaalisia. Tutustuimme matkan varrella moniin paikallisiin, mm. kolmikkoon egyptiläisiä bisnesnaisia, jotka olivat Dahabissa viikonloppulomalla. Heidän kanssaan juttelimme muitta mutkitta "vaikeistakin" aiheista eli mm. IS-terroristeista ("saakutin hullut pilaavat kaikkien elämän ja maineen"), päähuiveista ("itse valitaan käytetäänkö sitä vai ei"), muslimien maineesta länsimaissa ("miksi ihmeessä kukaan ajattelisi, että olemme minkäänlainen uhka tai ongelma? Haluamme vain elää elämäämme kuten kuka tahansa"), jne. Samoin ravintoloitsijat ja hotellien pitäjät ovat ylen ystävällisiä, tietenkin bisnestä edistääkseen, mutta moni myös aidosti vieraistaan ja näiden hyvinvoinnista kiinnostuneita.

5. Autiomaan upeus ja luonnon kauneus

Niilin varsi on todella vehreää, kukkivaa ja kaunista seutua, samaten autiomaa yllättää karulla kauneudellaan. Kävimme Dahabista päiväretkellä Coloured Canyon'issa eli Värikanjonissa, joka on tunnettu erivärisistä geologisista kerrostumistaan. Kahden tunnin matka suuntaansa kanjonille ja tunnin vaellus +40 asteen helteessä äkkiseltään kuulostaa hullun hommalta, mutta oli vaivan väärti.

Autiomaasta löytyy yllättävää elämää aina kameleista, aaseista, vuohista ja lampaista lähtien villieläimiin: näimme rutkasti erilaisia liskoja paistattelemassa kallioilla, sekä lintuja. Hyvällä (?) tuurilla olisimme voineet nähdä myös skorpioneja, käärmeitä ja hämähäkkejä. Värikkäät kivikerrostumat ovat kiehtovaa katseltavaa ja kanjonin uniikki, paahteinen kauneus on jotain aivan muuta mitä normaalisti Suomen tai Australiankaan arjessa kohtaa.

Top 5 rasittavat

1. Huijarit, kieroilijat ja mankujat

Emme kertaakaan kohdanneet yhtään todellista tai aidosti vaarallista tilannetta, mutta rahoistaan Egyptissä pääsee helposti, jos ei ole varuillaan. Ei taskuvarkaiden, vaan rasittavien hustler - eli puijarimyyjien takia.

Huijarit luottavat siihen, että normaali hyväkäytöksinen ihminen ei kehtaa sanoa ei, kun tämän on jonkun juonen varjolla houkutellut kauppaan, tarjonnut teetä, kertonut perhetarinoita, hieronut ystävyyttä jne. Sitten läväytetään eteen kokoelma esineitä, joista olisi pikkupakko jotain ostaa, ettei olisi tyly. Kukaan ei siis väkisin pakota ostamaan, mutta tilanteesta pääsee irti vain olemalla epäkohtelias ja kasvojen menetyksen uhalla. Onneksi suomalainen juntti ei niinkään välitä epäkohteliaan maineesta ja minä usein "autoin" kohteliaamman E:n irti kauppatilanteista nykimällä tämän käsipuolesta pois kaupasta.

Egyptiläiset selvästikin käyvät paljon tutunkauppaa eli diilit perustuvat paljolti henkilökohtaisiin suhteisiin ja "kunniavelkaan" eli jos on aiemminkin ostanut joltakulta, tulisi tällä samalla käydä aina, muuten osoittaa epäkiitollisuutta ja kritiikkiä myyjää kohtaan. Muuten kiva, mutta jos haluaa kokeilla uusia paikkoja, nämä "tutut" myyjät lähes roikkuvat hihassa anellen takaisin omaan raflaansa tarjouksia ja aleja lupaillen.

2. Tyrkkymyyjät

Tämä liittyy edelliseen, mutta on hieman erilainen taktiikka. Puijarit huijaavat sinut kauppaansa esim. väittämällä, että he vain haluavat neuvoa sinulle tien, kappas kun matkalla sattui olemaan heidän kauppansa, jossa tietenkin pitää kohteliaisuudesta piipahtaa "vain katsomassa". Tyrkyt sen sijaan vaanivat kadulla basaarinsa edessä ja sananmukaisesti puskevat tuotteitaan kohti käsiäsi ja kasvojasi, tai lähtevät seuraamaan ja tuputtamaan vaikkapa taksi- tai hevosajelua. Nämä ärsyttävät enemmän kuin huijarit, koska kun huijauksen kerran oppii, sitä pystyy välttämään, mutta tyrkyille on pakko välillä jopa huutaa jotta näistä pääsee irti.

Järkytin muutamaakin miesmyyjää (naisia ei juuri myyjinä näe) ärjäisemällä EI KIINNOSTA, kun ei muuten mennyt perille. Eräs alkoi häkeltyneenä selittää, että "olet huono juttu bisnekselle", johon suuttuneena tokaisin, että ei ole minun ongelmani. Ymmärrän talouslaman aiheuttaman tuskan, mutten sitä, että juuri minun tulisi kuluttaa kaikki säästöni tarpeettomaan turistirihkamaan.

3. Ero ilmoitetun hinnan ja todellisen hinnan välillä

Toisin sanoen tinkiminen. Tinkimiseen täytyy opetella ja kiinteään hintaan tottuneelle on vaikea edes muistaa tai kehdata ehdottaa paljon pienempää hintaa. Eri lähteiden mukaan Egyptissä todellinen hinta on jopa vain 10% ilmoitetusta hinnasta, mutta emme itse kyllä koskaan saaneet näin paljon alennusta niistä muutamista esineistä, joita ostimme. Paras saamamme hinta taisi olla 50-60% ilmoitetusta.

Jos aina ei ehdi, älyä tai pysty tinkimään (koska esim. taskussa on vain iso seteli, josta tietää, ettei vaihtorahaa tule näkemään), on todella raivostuttavaa tajuta, että maksaa tupla-, tripla-, tai vieläkin korkeamman hinnan vain siksi, ettei vääntämällä vänkää hintaa oikeaksi. Tinkimistä vaikeuttaa se, että Egyptissäkin on kauppoja (vaikkapa hotellien koruliikkeet), joissa hinta on enemmän tai vähemmän kiinteä, eli tinkimistä ei odoteta tai oikein katsota hyvällä.

Tinkimiskulttuuriin kuuluu myös "tukkuale" tai halvemman tuotteen tyrkyttäminen: jos myyjä ei ole valmis antamaan haluamaasi tuotetta ehdottamaasi hintaan, saattaa hän alkaa antaa kaupanpäällisiä perustellakseen oman hintansa, tai yrittää myydä jonkin toisen tuotteen halvempaan hintaan. Tämä on ainakin minulle ärsyttävää, sillä ostan harvoin matkamuistoja ja jos haluan esim. tietyn papyruksen, haluan sen tietyn enkä jotain pienempää, halvempaa ja huonompaa versiota, tai kourallista ihan muuta tavaraa.

Turisteja vedätetään myös kiinteiden hintojen suhteen, tälläviisiin. Tiesimme, että lautta Niilin yli Assuanin keskustasta majapaikkaamme maksaa 1EGP eli 10 senttiä. Myyjät väittivät pokalla, että hinta on 5-10EGP eli jopa euron, päivästä riippuen. Kun tokaisimme, että tiedämme hinnan ja asumme Habibin luona (majapaikkamme omistaja), hinta tippui saman tien oikeaan, anteeksipyyntöjen kera. Jotenkin se valehtelun pokka on suomalaiselle odottamatonta - valehdellaan, jäädään kiinni, pyydetään anteeksi, se on siinä. Ei nolostelua, ei tunnontuskia.

4. Bakshis eli tippi (tai lahjus)

Egyptissä kuuluu antaa tippiä, mutta summa on epäselvä. Joskus 10% on hyvä, joskus pari puntaa (eli muutama kymmenen senttiä euroissa). Hyvän palvelun päälle annettu tippi tietenkin kuuluu asiaan, mutta moni odottaa tippiä tekemättä yhtään tai juurikaan mitään. Esim. vessa-bakshis ärsyttää minua eritoten, koska jos ei satu olemaan pientä rahaa, vessavahti ei anna rahasta takaisin jolloin vessankäytöstä päätyy maksamaan jopa useita euroja.

Siksipä emme usein antaneet lainkaan rahaa vessassa käynnistä, vaikka vessavahti aukaisee hanan valmiiksi ja ojentaa käsipyyhepaperia... toimet, jotka itsekin voi suorittaa, alkavat jurppia pakkopalveltuina, jos niistä odotetaan kohtuutonta palkkiota. Samaten eräässä hotellissa maksoimme yöt ennakkoon ja respa ei meinannut antaa vaihtorahaa takaisin vaan vetosi bakshisiin, joka olisi ollut lähemmäs 10 euroa eli aivan kohtuuton, kun hotelliyön hinta itsessään oli 20 euroa! Myös arkeologisissa kohteissa rongutaan bakshisia, sillä vartijat haluavat ottaa sinusta kuvia hieroglyfien edessä, mutta tästähän toki pitää maksaa kun kuva on jo otettu.

Myös kerjäläiset kaduilla pyytävät bakshisia ja itse asiassa lähestulkoon jokainen ihminen, jonka kanssa jotenkin asioit. Kolikot eivät kelpaa, tulisi olla seteleitä, mutta pieniä seteleitä harvoin saa vaihdettua eli bakshisiin uppoaa äkkiä paljon rahaa, jos jakelee 10 tai 20 punnan seteleitä eli 1 ja 2 euroa jokaiselle kohtaamalleen ihmiselle. Tämä kävelevänä lompakkona toimiminen alkaa loman mittaan kypsyttää. Tutut egyptiläiset selittivät, että bakshis ei ole koskaan pakollinen (paitsi ehkä poliisille ja check pointeille), mutta itsensä tuntee kyllä aika tylyksi ihmiseksi, kun jatkuvasti kieltäytyy antamasta mitä pyydetään.

Toisaalta sääliksi käy yhteiskuntaa, jossa jokaisen on jotenkin yritettävä rahastaa kaikilla ulkkarikohtaamisilla ihan köyhyyden ja elannonhankkimisen vuoksi. Egyptin uusi sosialistipresidentti Sisi ajaa voimallisesti köyhemmän kansanosan asiaa ja nähtäväksi jää, onnistuuko hän kääntämään talouden plussalle mm. rakentamalla toisen Suezin kanavan, maan tulot tuplatakseen. Toivottavasti.

5. Yleinen epäjärjestelmällisyys

Egypti ei ole pahimmasta päästä kaaoksessa, sillä kaupungista riippuen siellä voi olla jopa siistiä ja rauhallista (Luxorissa) tai sitten roskaista ja ruuhkaista (Kairossa). Myös taksit saimme aina siihen aikaan kun oli tilattukin hotellilta lentokentälle tms. siirtymisiin. Mutta yleisasenne on hieman nonchalant E.n sanoin eli välinpitämättömän ja stressaamattoman välimuoto. Yritimme esimerkiksi buukata edellämainittua kanjoniretkeä, ja sen varaaminen oli suomalaista jämptiä marttaa rasittava ponnistus.

Ensin jututimme matkatoimiston esitteenjakajaa, joka soitti puolestamme pomolleen, kun ei itse puhunut englantia. Sovimme, että soitamme pomolle uudelleen klo 21 samana iltana, kun hän tietäisi, järjestyykö retki vai ei (eli saako kuskin). Palasimme illalla toimistolle, löysimme esitteenjakajan, hän soitti pomolle, sovimme retken, kuulimme, että meidän pitää allekirjoittaa lomake toimistossa. Toimistossa oli viisi ihmistä, joista kukaan ei tiennyt, mikä lomake, miten se täytetään, ja mitä olimme juuri varanneet. Kaksi soitti samalle pomolle, jonka kanssa olimme juuri puhuneet, ja kaksi häröili ympärillä muuten vain. Viides selitti, että hän on ainoa, joka puhuu englantia ja jututti siksi meitä, kertoillen epäolennaisia tarinoita muista tehdyistä retkistä. Noin puolen tunnin sähellyksen jälkeen saimme varattua retken ja itse retki onnistui oikein hyvin. Mutta itselläni uhkasi käämi palaa tohelointia ja epäjärjestystä seuratessani.

Tulinkin lopputulemaan, että (Afrikassa?) matkustaessa on turha nojata ennakko-odotuksiin, vaan mennä vain virran mukana. Homma hoituu kun hoituu, ja aikataulut yleensä ovat noin-arvioita, joita on turha liian tarkkaan tuijotella.

Top 5 ihmetyttävät - eli uniikit tai uutta meille

1. Maanjäristys

Dahabin merenrantakylässä koimme jotain aivan uutta ja se iski maanjäristyksen muodossa, voimakkuudeltaan 5 Richterin asteikolla eli selvästi tuntuva, muttei paikkoja rikkova. On kertakaikkisen absurdi tunne herätä siihen, että talo ja sänky tärisee ja ikkunat helisevät. Ensimmäinen ajatukseni ole, että lentokone osui turbulenssiin: mielessäni olin lentsikassa, sillä eihän talo poukkoile!

E älysi, että maa järisee, joten ponkaisimme saman tien sängystä ja hotellihuoneesta pihalle, luhtimallisen talon parvekkeelle pohtimaan, tarvitseeko juosta sisäpihalle turvaan. Järistys oli kuitenkin ohi viidessä sekunnissa ja palasimme lopulta sisälle, nukkumista yrittämään. Voin raportoida, että uni ei tule helposti sitä ajatellessa, miten katon betoni murskaa kropan, jos riittävän suuri jälkijäristys tulee...

Egyptissä on järistyksiä tasaiseen tahtiin, koska se sijaitsee kahdenkin mannerlaatan kulmalla. Isoja, tuhoisia järistyksiä on kuitenkin harvoin.

2. Salamatkustajat

Näkyi olevan yleinen maan tapa ainakin Kairoa syrjemmällä, että autoihin sekä pyydetään päästä kyytiin, että vain hypätään, jos on lava-autosta kyse. Meitä kyytiviin autoihin ilmaantui ekstramatkustajia aina pikkupojista poliisiin, kun heillä sattui olemaan sama matka. Bussin perässä tai junan katolla roikkuvia matkustajia mallia Intia emme nähneet, mutta lava-autoihin tosiaan ponkaisee helposti lavalle risteyksissä ym. hiljennyksissä. Kuski ei ole asiasta moksiskaan vaan ajelee vain, ja kyytiläinen hyppää pois kun tarvitsee, näköjään.

3. Irtolaiseläimet

Kulkukissoja on etenkin pienemmissä kylissä yli oman tarpeen ja kulkukoiria siellä täällä myös. Maaseudulla/aavikolla kulkevat irrallaan ja omillaan myös aasit, vuohet, lampaat ja kamelit, vaikka ne jonkun omistuksessa ovatkin. Oli kuitenkin ilo huomata, että maan köyhyydestä huolimatta eläimiin tunnutaan suhtautuvan yleisen hyväksyvästi tai ainakin maltillisesti, sillä emme kertaakaan nähneet kenenkään olevan julma esimerkiksi kissoille, jotka parveilivat rantaravintoloiden pöytien alla suupalojen toivossa.

Ravintoloilla oli vesisuihkupulloja tai pehmeitä olkiluutia kissojen säikyttelyyn potkimisen tms. rajun metodin sijasta. En tiedä, onko tämä ehkä kulttuurista perua - muinas-Egyptin jumalathan olivat lähes kaikki eläinhahmoisia eli pystyivät "projisoimaan" itsensä maan päälle eläimenä - , vaiko turistien miellyttämistä, vai ihan ehtää sydämen hyvyyttä vai kaikkia yhdessä.

4. Junamatka Kairosta Assuaniin

Matkasimme Kairosta Assuaniin 12 tunnin etapin junalla, jota markkinoitiin luksuksena. Mielessäni siinsi Idän Pikajuna, jossa ruokaillaan kristallikruunun helinässä kyynärhanskat käsissä tiara päässä. Hintaan nimittäin piti sisältyä illallinen ja aamiainen, ja ei-egyptiläisille ei edes myyty päiväjunan lippuja, vaan ainoa vaihtoehto turisteille on tämä "luksus"-yöjuna (toki olisimme voineet lentää myös).

Todellisuus oli jotain muuta. Alkuun odotimme junaa Gizan asemalla Kairossa tunnin, sillä juna oli myöhässä. Asema oli remontissa, ja mikäs sen parempi aika hiekkapuhaltaa aseman julkisivua kuin klo 20 illalla, kun se on täynnä junaa odottavia matkustajia, joiden tukkaan, matkalaukkuihin ja vaatteiden sisään hiekkapuhallushiekka luo jännittävää hiekkamyrskytunnelmaa.

Itse juna oli kuin suomalainen 80-luvun puolivälin yöjuna. Vaunun yhteiset vessat raiteille aukeavine pönttöineen. Hytti kuin suoraan VR:n muistelmista vuodelta 1986. Minikokoinen lavuaari muovikaapissa, hytissä kävelytilaa noin neliömetri, aukeavat lavettisängyt kuin D-luokan hyteissä Viking Mariellalla. Sänkyjä ei edes saanut itse avattua, vaan konduktööri tuli ne holkkiavaimella avaamaan, kun katsoi, että nyt on nukkuma-aika. Illallinen oli tarjottimellinen riisiä, paistettuja perunoita, makaronia ja sämpylä pienen seipalasen kera, foliopakkauksista tarjoiltuna ja sylistä syötynä omassa hytissä. Ei kristallikruunuja, shamppanjaa, pianomusiikkia saati ravintolavaunua.

Matka itsessään sujui kohtuullisen hyvin, töyssyisiä raiteita lukuunottamatta. Assuanista jatkoimme matkaa risteilyaluksella Niiliä ylös Luxoriin ja lentäen Dahabiin, näistä osuuksista lisää myöhemmin. Risteilyä voin suositella lämpimästi kaikille vauvasta vaariin, yksityiskohtia seuraa.

5. Hedelmällisyyden jumala

Kuten sanottua, Egyptin kukoistusaika jatkui noin parituhatta vuotta, tosin ylä- ja alamäkineen eli välillä kukoisti kukkeammin, välillä oli lama. Taide ja hieroglyfi-ilmaisu pysyivät ei-egyptologin silmiin hyvin samankaltaisina ja suunnilleen samat jumalat, arvoasteikon ja tehtävänkuvausten vaihdellessa, olivat toimessaan koko tämän ajanjakson mitan.

Egyptiläisten jumaluuskuviot olivat vähintäänkin sekavia, sillä samat eläimet saattavat kuvata useita eri jumalia, ja toisaalta sama jumala voi esiintyä usean eri eläimen hahmossa mm. vuorokaudenajasta riippuen. Ra- eli auringonjumala esimerkiksi oli aamuisin koppakuoriainen, keskellä päivää sorsa (jos oikein muistan) ja iltaisin pässi. Eläinten ominaisuudet, "luonteenpiirteet" ja käyttäytyminen sanelivat, mitä jumalaa näiden nähtiin edustavan tai mikä eläin sopi millekin jumalalle toteemieläimeksi. Papeilla olikin temppeleihin kirjatut palvontataulukot, joista näki, kelle uhrataan viljaa, kukkia, suitsukkeita ym. minäkin päivänä.

Huvittavin jumala, johon tutustuimme, oli hedelmällisyyden jumala. Tämä kuvataan mieshenkilönä, jolta on katkottu yksi käsi ja yksi jalka, mutta se hedelmällisyyden lähde kyllä näkyy liioitellussa mitassaan kaiverruksissa. Tarinan mukaan kyseinen jumala oli alkujaan mies, joka jäi sotaa käyvään kylään ainoaksi mieheksi naisten keskuuteen, kun muut lähtivät sotimaan. Kun sota päättyi vuoden kuluttua, oli kaikilla naisilla yksi lapsi lisää... Rangaistukseksi kyläpäälliköt katkoivat mieheltä käden ja jalan, missä ei ole juuri järkeä, koska eiväthän lapset kädestä tai jalasta kumpua.

Giza ja turistit. 

Abu Simbel eli jälleenrakennetut Ramseksen ja Nefertarin temppelit, siirretty ylemmäs rinteeseen Assuanin padon alta. UNESCOn suurin arkeologinen ponnistus, jossa oli mm. Suomi mukana tusinan muun maan kanssa.

Järistyksen sydän eli epicenter, juurikin tuosa tähden alasakarassa olimme.

Tällaisia kavereita sai joka ruokailuun mukaan. Tämä yksilö oli poikkeuksellisen surkea, muut näyttivät vähän parempikuntoisilta.  

Kairo 101 ja Gizan pyramidit

Pian on takana päivä 2. Kairossa ja siltä pohjaltahan on jo lähestulkoon asiantuntija. Kas näin.

Miten Egyptissä/Kairossa toimitaan turistina?

1. Vaatetus

Tätä asiaa pohdin ennakkoon, pukukoodia näes. Kuten mainitsin edellisessä postauksessa, tämä on ensimmäinen käyntini muslimimaassa enkä näin ollen tiennyt, miten tiukka tai rento asenne on ulkomaalaisten naisten ulkoasua kohtaan. E voi kikkailla samoissa t-paidoissa ja shortseissa kuin koti-Australiassakin, mutta itse ostin asiakseni peittävät, väljät vaatteet (eli kaksi paria Bali-housuja ja pari pitkähihaista löysähköä paitaa) Egypti-puvustoksi netistä lukemani perusteella. Huivi on vapaaehtoinen, mutta katukuvaan sulautumiseksi ok valinta. 

Eilisen palloilin ilman huivia, tänään peitin pään lähinnä siksi, että liikuimme koko päivän auringossa aavikolla eli pyramidien tuntumassa. Ristiriitaisesti sain tänään osakseni enemmän huomiota kuin eilen: kyllä eilenkin kadulla tuijotettiin, mutta nähdäkseni uteliaisuudesta. Kairossa ei näy moniakaan länkkäreitä ja aasialaisturistit liikkuvat nippuina oppaansa kanssa, joten E ja minä kaksistaan Kairon kaduilla erotumme kuin kananmunat hernekeitosta. Tänään muutamakin vastaantulija kommentoi, että nyt näytän egyptiläiseltä naiselta (eli oikeanlaiseltako?) ja pari kysyi, olenko muslimi. Tästähän seuraa sisäistä dialogia, että onko parempi olla huivi päässä vai ei, sillä tuleeko huivin mukana jotain käytössääntöjä, joita en ymmärrä/tiedä ei-muslimina? Olisiko parempi olla vain pokalla paljaspää länkkäri?

Muutamia paikallisiakin siellä täällä vilahtelee ilman huivia, mutta 90% naisista näyttää päänsä peittävän. Sen sijaan kasvohuivia tai kokovartalo-burkhaa ei näe usein: ehkäpä yksi nainen sadasta on päästä varpaisiin verhoutunut. 

Puhtaasti käytännön kannalta väljät, pitkät vaatteet ovat fiksu veto, sillä aurinko porottaa täällä aavikon tuntumassa. Täkäläiset naiset käyttävät enimmäkseen pitkiä hameita ja pitkiä hihoja tai kaapumaisia mekkoja, mutta myös samaa tyyliä näkee, jota Malesian ja Indonesian muslimit Australiassa käyttävät: muuten (paljastamattomat) länkkärivaatteet kuten farkut ja paitapusero, mutta päässä huivi. 

Jalkineiksi sopivat lenkkarit parhaiten, sillä vaikka onkin kuuma ja varpaat huutavat sandaaleja, kadut ovat täynnä roskaa ja soraa, siellä täällä myös piikkilankaa tai rakennusjätettä. Läheskään joka tie ei ole päällystetty ja vaikka olisikin, päällysteitä ei ole hetkeen uusittu. Jalkojen suojaksi on peittävä vaihtoehto parempi. 

2. Tippauskulttuuri

Tästä jo mainitsin viime kirjoituksessa, mutta tippailun osaaminen noussee koko loman teemaksi. 

Kairossa jokainen vastaantulija on potentiaalinen uusi ystävä, mutta ystävyys tulee hinnan kanssa. Toisin sanoen kuka tahansa on valmis auttamaan ja tekemään pieniä palveluksia, mutta näistä tulee maksaa. Normihinta pikkujelpistä näyttää olevan 10-20EGP eli yhdestä kahteen aussidollaria; ja isommista jeeseistä saa maksaa 30-60EGP eli kolmesta kuuteen dollaria. Oman minimaalisen kokemuksen perusteella kannattaa antaa ensin pienin mahdollinen summa, koska tyyppi pyytää kyllä lisää, jos ei ole rahaan tyytyväinen. 

Näin käytännössä: buukkasimme tälle päivälle räätälöidyn kiertoajelun hostellimme kautta Gizan ja Sakkaran pyramideille, sitä suorittamaan saapui kaksi miestä: kuski ja opas. Melkein kuusi tuntia kestäneen autoreissun hinta oli sovitusti meiltä kahdelta yhteensä 270EGP eli 27 euroa, ja kuski halusi tippiä 40EGP ja opas 60EGP (neljä ja kuusi euroa). Näistä neljä oli vähän siinä ja siinä oliko riittävästi koko päivän työstä, kun taas kuusi dollaria näytti iloiselta yllätykseltä, eli vitonen mieheen olisi lie ollut sopivin anti. 

Tippikulttuuri on sikäli helppoa ulkkaritollolle, että egyptiläiset eivät arastele pyytää tippiä. Sitä ei siis tarvitse itse älytä, vaan asiasta vihjataan enemmän tai vähemmän suoraan. Joko pyydetään "kiitosta" tai ihan suoraan rahaa. Sen sijaan se, paljonko annetaan, pitää itse päätellä: kokemukseni perusteella 10% hinnan päälle on odotettu summa ja jos hinta ei ole tiedossa (eli joku auttaa esim. löytämään osoitteen ja sitten pyytää kiitosta), 5-10EGP eli 0,5-1 egeä. 

3. Ajokulttuuri

Älä missään olosuhteissa vuokraa autoa Kairossa, täältä et lähde hengissä kotiin jos yrität kylmiltään liikenteeseen. 

E on reissannut minua enemmän mm. Aasian maissa ja on hänkin järkyttynyt täkäläisestä "maksimoidaan tien hyötykäyttö" meiningistä. Kolmelle kaistalle mahtuu ihan hyvin neljä autoa ajamaan täyttä häkää rinnakkain - kaistamerkinnät ovat koriste, eivät opaste - ja vielä muutama ekstra-auto diagonaalisesti ja poikittain. Jos tiekyltissä lukee 60km/h, voi olla varma, että kuskin nopeusmittarissa lukee 110km/h. 

Pullonkauloja aiheuttavat mm. nelisuuntaristeykset, joissa jokaisesta suunnasta tulija haluaa ylittää risteyksen tismalleen yhtä aikaa ja joukossa on myös hevosia, aaseja ja pari vuohta, sekä tietenkin sekalainen valikoima eri-ikäisiä ja erikuntoisia kävelijöitä, jotka puikkelehtivat autojen lomitse. Liikennevaloja ei ole tai jos on, ne vilkkuvat keltaista kaikkiin suuntiin. Se menee, joka uskaltaa, ja hivuttaa nokkaa eniten muiden eteen. Töötti huutaa yötä päivää. Kairon liikenne kuulemma hiljenee noin keskiyöstä aamuviiteen, mutta kaikkina muina aikoina voi odottaa ruuhkaa ja tukoksia. 

Turvavöitä ei tietenkään tarvitse käyttää. Meitä tänään autollaan kuskannut henkilö lähestulkoon loukkaantui, kuin kysyimme vöiden perään huomattuamme, ettei niitä takapenkillä ole. "Taitava kuski, Kairon paras kuski!" oli pelkääjän paikalla istuvan oppaan vastaus epäkohteliaaseen epäluottamuksen osoitukseemme. Kun haparoimme vöitä refleksinomaisesti myöhemmin uudelleen aina autoon palattuamme, tuli sama vastaus ja iloista tuhahtelua päälle. Voi noita länkkäreitä, turvavyöt! Vaikka on hyvä kuski! Eihän turvavöitä tarvitse kuin aloittelijat tai tunarit! 

4. Katukuva

Kairo näyttää jättimäiseltä keskeneräiseltä työmaalta tai mahdollisesti jonkinlaiselta apokalyptiselta jättömaalta, jos ihan suoraan sanotaan. Etenkin Gizan suunnalle ajaessa teitä reunustavat tusinat ja tusinat keskeneräiset, hiljaiset rakennustyömaat. On epäselvää, onko täällä kenties joku vuosi sitten talouskupla romahtanut, ja jättänyt satoja kerrostaloja törröttämään puolivalmiina, ilman ikkunoita ja rappauksia tai viimeistelyjä, kaikkialle kuin reikäiset hampaat. Vai onko paikallinen tapa rakentaa kerros kerrallaan, sitä mukaa kun rahaa on, ja ehkäpä asunnon asukkaat ostavat omat ikkunat...?

Joka paikka on täynnä pölyä, roskaa, soraa ja muoviriekaleita. Köyhissä maissa minua aina ensimmäisenä ihmetyttää jätehuollon puute. Täällä työllistyisi helposti muutama sata ihmistä roskankeruuseen ja kaupunki raikastuisi kummasti, ja ehkäpä houkuttelisi taas turisteja. Parannetussa jätehuollossa ei voi kuin voittaa. Globaalissa kilpailussa ei mielestäni voi nojata pelkkään muutamaan vetonaulaan (pyramidit), kyllä koko kaupungin tai edes keskustan tulisi olla sen näköinen, että siellä länkkärikin uskaltaa astella pelkäämättä, että kohta on kuuden tuuman naula läpi jalkapöydästä samalla kun toinen jalka uppoaa kadunvarren minikaatopaikkaan.  

Kairo ei siis sovi rentouttavaan luksuslomailuun, mutta seikkailumieliselle ja eksotiikkaa hakevalle kylläkin. 

5. Hintataso

Hintataso on halpa, mutta tässä täytyy pitää mielessä ne kaikki pikku-kuluerät, joita jokainen sinua jotenkin palveleva tai auttava odottaa; joista äkkiä kertyy puroa suurempi vuoto lompakkoon. Oppaat ja autokuskit näköjään myös aina tietävät jonkun kaupan, jonne haluavat sinut viedä "vain katsomaan", ja yhtäkkiä ostettavana olisi kaikkea parfyymeista papyruksiin ja kristalleista silkkimattoihin hintahaarukassa 15 - 1500 aussidollaria. Pakko ei ole ostaa, mutta vaatii pokkaa sanoa ei, kun niin vakuuttavasti, kohteliaasti ja sinnikkäästi myydään. 

Maksamme perustasoisesta majoituksesta - hostelli 5min päässä Tahrir-aukiosta eli aivan ydinkeskustassa - 20 euroa per yö kahdelta hengeltä. Hostelli on suurkaupungin keskustaan nähden hiljainen ja siistihkö, jos ei liian tarkkaan syynää kylppärin lattiannurkkia. Lakanat ovat puhtaat ja patjat ja tyynyt ok, ja henkilökunta mukavaa ja avuliasta, joten menettelee, vaikkei luksusta olekaan.

Puolentoista litran vesipullo maksaa 3EGP (30 senttiä), aterian saa hintaan 15-30EGP (1.5-3 euroa) paikallisessa ravintolassa ja hintaan 70EGP (7 euroa) länsimaisessa. Taatusti enemmän tai vähemmän voi myös maksaa, kun oikeat paikat löytää. 

Loman myöhempään vaiheeseen mahtuva Niilin-risteily, neljä päivää ja kolme yötä, kustantaa noin 600 euroa kahdelta hengeltä, sisältäen itse risteilyn, kaikki ruokailut, retket ja oppaan Assuanissa ja Luxorissa, eli mielestäni kohtuuhintainen paketti kun vain itse hankkiutuu Assuaniin risteilyn lähtösatamaan. 

Gizan pyramidit pääsee näkemään hintaan 80EGP, kahdeksan euroa, mutta tähän hintaan sisältyy vain pääsy alueelle, ei kurkkausta sisälle Kheopsin pyramidiin, josta pitäisi maksaa parikymppiä  euroissa ekstraa. Sakkaran pyramidialueelle hinta on sama. Sakkarassa pyramidit ovat pienempiä, mutta siellä on muuta nähtävää, lisää alla.

6. Nähtävyydet

Tässäpä syy, miksi Kairoon ylipäätään tullaan. Meillä on vielä näkemättä Egyptin museo, jossa pyramidien aarteet ovat, mutta tänään kiersimme ne "big hits" eli Gizan ja Sakkaran pyramidialueet. 

Gizassa, Kairon keskustasta n. 20 km lounaaseen, sijaitsevat kolme isointa pyramidia joista Egypti on tunnettu: Kheops eli Khufu, Khafre ja Menkaure-faraoiden hautapytingit. Ja kyllä, ne ovat jättimäisiä. Pohjimmaiset graniittikivet ovat reilusti ihmistä korkeampia ja painavat monta tonnia. Kuvia seuraa, kunhan muistikortin sisällön saa koneelle. Kheopsin pyramidiin pääsee sisälle maksua vastaan, mutta siellä ei käsittääkseni ole mitään, sillä kaikki esineistö on siirretty museoihin. Kaksi muuta pyramidia näkee vain ulkoa käsin. Lisäksi alueella makaa Sfinksi, farao Khafren kasvoilla varustettu leijona, joka vartioi Egyptin valtakuntaa. 

Pyramidialue on sen verran suuri, että oma auto ja kuski tulivat tarpeeseen. Kheopsin ja Khafren pyramidit ovat vierekkäin, mutta Menkauren pyramidi sekä tiiviisti sen edustalla olevat kolme pikkupyramidia (faraon vaimolle ja tyttärille) sijaitsevat n. 700m päässä kahdesta muusta. Kaikki pyramidit ovat suunnilleen ajalta 2500 eKr eli reilut neljä ja puoli tuhatta vuotta vanhoja. Pyramidien välin voisi matkustaa myös kamelikyydillä hintaan viisi euroa naama. 

Sakkara puolestaan on erillinen alue n. 30 km Kairon keskustasta etelään ja siellä sijaitsee porraspyramidi eli kerroksista tai neliskanttisista "kakuista" rakennettu Egyptin vanhin tunnettu pyramidi, kun ne kuuluisimmat kolme isoa ovat sileäsivuisia, "modernimpia" versioita tästä ensimmäisestä porraskokeilusta - ikäeroa pyramideilla on vuosisata, pari. 

Sakkarassa on lisäksi romahtaneita tai keskeneräisiä pyramideja (kivimuodostelmia) sekä erittäin hyvin säilyneitä hautamonumentteja, joihin pääsee sisälle alueen pääsymaksulla. Näissä monumenteissa näkee viimeisen päälle komeita kiveen hakattuja hieroglyfejä ja reliefejä kuin parhaimmissa Indiana Jones-unelmissa konsanaan, osassa reliefeistä on vielä maalitkin tallella. 

Egyptiläiseen tapaan (?) kaikkiin monumentteihin ei pääse opas mukaan, vaan niihin tulee alueen oma opas kierrättämään. Hautakammioissa ei saisi ottaa valokuvia, mutta kappas vain, kun suuri enemmistö turisteista lähtee ja paikalla on vain muutama "sopiva" yksilö tai pariskunta (jotka eivät nosta meteliä...), oppaat alkavat ottaa kuvia ja kehottavat/houkuttelevat poseeraamaan vaikka minkä sarkofagin päällä ja sisällä. 

En häkellyksissäni tajunnut edes olla taidehistorioitsijaksi sopivan pöyristynyt, kun kiipesin minäkin muiden mukana sarkofagiin esittämään hirmuista muumiota ja vasta jälkikäteen tajusin, että onkohan fiksu idea tuhansien ja taas tuhansien turistien könytä pitkin hautakammioita kuin missäkin Disneylandissa, jälkiä jättäen ja pintoja kuluttaen. Valokuvien ottamisesta tulee tietenkin maksaa pikku palkkio, sopiva summa oli näköjään 20EGP/hlö eli pari euroa. 

7. Kairo matkakohteena

Kairo itsessään ei ole huikean kiinnostava paikka monipäiväiseen saati moniviikkoiseen lomailuun lähinnä siksi, että kaikki on enemmän tai vähemmän rähjäistä, likaista ja kaikennielevän liikenteen peitossa. Kaduilla kävely ei ole helppoa eikä hauskaa, sillä koko ajan saa pelätä, että joku jyrää päältä autolla, rekalla, taksilla, mopolla, hevosella tai aasilla. Meillä on varattuna neljä päivää Kairon osalle ja uskoisin, että riittää, sillä pyramidit ja museo sekä yleistä katukuvaa ja pällistelyä tulee suoritettua riittävästi. 

Seikkailuhenkiselle ja uutta (tai pikemminkin antiikkisen ja vuosituhantisen vanhaa) etsivälle Kairo on kuitenkin kiinnostava, edullinen ja jännittävä lisä matkakohteiden kokoelmaan, jossa ei ainakaan tällaisen lyhyen reissun pohjalta ole sen pelottavampaa kuin Pekingissäkään. 

Mielikuvissa tällainen, todellisuudessa aika toisenlainen. Gizan pyramidit joskus historiassa. Nyt markkinahumun, bussien parkkialueen ja alati laajenevan Kairon lähiöiden puristuksessa. Silti näkemisen arvoinen! Kuva Wikipedia.

Ensitunnelmat Egyptistä

Ranska vaihtui Egyptiin lennosta tänään. Saavuimme Kairoon keskipäivällä ja tämä on ensikosketukseni sekä muslimimaahan että Afrikan maanosaan. Balia ja Singaporea ei juuri voi muslimimaiksi laskea, vaikka islaminuskoisia niissäkin elää.

Ymppäsimme Kairon ja Niilin matkasuunnitelmaan, jotta tälläkin reissulla tulisi koettua jotain uutta ja ihmeellistä "pelkän" sukuloinnin lisäksi. Kun tänne asti lentää Australiasta, sama tehdä pieni koukkaus vaikka Afrikan puolelle...

Egyptin-suunnitelmasta emme ole kauheasti ennakkoon huudelleet edes lähipiirille, johtuen maan tämänhetkisestä huonosta maineesta turvattomana kohteena Arabikevään eli muutaman vuoden takaisen mellakoinnin ja kansannousun seurauksena. Tarkistimme kuitenkin ennakkoon matkustusvaroitukset ja nähtävästi Kairon ja Niilin turistikohteet ovat yhtä turvallisia kuin mikä tahansa muukin paikka nykymaailmassa - eli omalla varovaisuudella pötkii pitkälle. Siinain niemimaalle ei suositella matkustamista ilmiselvistä syistä (Syyrian sota), mutta täällä sisämaassa ei ole tiedossa kummempia uhkia.

Ensimmäinen haasteemme Egyptissä oli päästä passintarkastuksesta läpi. Ei siksi, että passeissa olisi ollut jotain häikkää, vaan siksi, että Egyptiin tarvitsee maahantuloviisumin, joka ei siis ole sama kuin normi-turistiviisumi. Alle kuukauden mittaiselle käynnille ei tarvitse viisumia, mutta maahantulomaksu tai "leimavero" pitää maksaa.

Missään ei tätä ohjeistettu ennen passijonoja, vaan meidät käännytettiin passikopilta takaisin hankkimaan puuttuva tarra. Viisumeja myyvät pankkien rahanvaihtokojut Arrival-hallin ovella, mutta asia pitää vain tietää, sitä ei missään kerrota eikä missään ole kylttejä tai ohjeita, että tästä tarra passiin. Lopulta saimme tarrat hintaan 25USD/hlö ja passintarkastus ja tullin läpäisy sujuivat sen jälkeen täysin kivuitta.

Seuraava haaste oli päästä Kairon keskustaan hostellille. Koska Kairossa toimii metro, oletin, että kaipa lentokentältä kulkee keskustaan juna tai edes bussi. Jos kulkee, sitä ei kukaan halua kertoa eikä tähänkään ole kylttejä missään. Arvatenkin siksi, että takseja kiinnostaa enemmän napata turisti kyytiin kuin ohjeistaa joukkoliikenteestä. Taksikuskit hyökkäävät kannoille jo ennen kentän ovesta ulos pääsyä kuten Balillakin, joten tähän osasimme varautua.

Ensimmäinen pyysi 200 EGP eli Egyptin puntaa ja seuraava 160EGP eli otimme jälkimmäisen. Päädyimme kuitenkin maksamaan 200EGP pakollisen tipin kanssa. Hinta oli siedettävä ottaen huomioon, että kyyti vei tunnin ja yksi dollari on 10EGP eli maksoimme 20 AUD tai 15 euroa.

Tippi on asia, joka on toisaalta ymmärrettävä, toisaalta ärsyttävä, sillä täällä se tapahtuu "help yourself" menetelmällä. Jos ei ole antaa tasarahaa ja siihen sopivaa tippiä erikseen, kuski/tarjoilija/kantaja tms. ottaa vaihtorahoista itse sen verran tippiä kuin katsoo sopivaksi. Ravintolassa palvelumaksu on jo lisätty laskuun, joten ekstratipin maksaminen väkisin ei oikein lämmitä mieltä. Vaihtorahaa voi toki pyytää lisää takaisin, mutta tietenkin sitä saa vain erittäin nihkeästi ja paheksuvien katseiden kera.

Itse mokasin palvelumaksumeiningin heti kättelyssä (kuten monesti reissatessa aiemminkin), sillä kävin lentokentän vessassa vaihtamassa vaatteet ja eikös siellä ollut täti töissä. Täti rynnisti suihkuttamaan vessanpytyn pesuaineella ennenkuin päästi minut koppiin, ja lisäksi tarjoili saippuaa, avasi vesihanan ja ojensi paperipyyhkeen kun pesin käsiä. Tästähän noheva tajuaa, että maksua vastaan tietenkin. Minulla ei ollut muuta pikkurahaa kuin Australian dollareita tässä vaiheessa, jotka eivät kelvanneet, joten jouduin kävelemään ulos anteeksipyydellen ja maksamatta, koska en halunnut antaa satasen seteliä (10 AUD tai 7 euroa) vessakopin käytöstä, palvelulla ja puunauksilla tai ilman.

Yhden päivän kokemuksella vinkki yksi Egyptiin suuntaaville: pidä jatkuvasti pieniä seteleitä saatavilla ja siten, että ne eivät ole tukkuna eli et joudu näyttämään, että rahaa on enemmän kuin haluat antaa. Kolikot eivät kelpaa tipiksi, niihin saa hymähtävän vastauksen: "noitahan käytetään vain puhelinautomaatteihin".

Vinkki kaksi heti perään: koska turismi on pahasti kärsinyt eikä meitä länkkäreitä tai muitakaan ei-egyptiläisiä ole maassa montaa, jokainen haluaa jonkun palan lompakostasi, ymmärrettävästi. Meille on tänään myyty ihan kaikkea kukista rantakadun pääsylippuun ja omenista rihkamaan ja papyruksiin, ja jokainen lähestyy niin ylenystävällisesti, että torjuminen on vaikeaa. Paradoksaalisesti tyrkyttäviä kauppiaita on sitä helpompi torjua, mitä aggressiivisempia ja tylympiä nämä ovat, kuten vaikkapa Kiinassa. Tylyys ruokkii tylyyttä. Sen sijaan täällä jokainen on maaperusteellisen ystävällinen, puhuu kohtuullista englantia ja toivottaa tervetulleeksi Egyptiin, ja sen jälkeen pitäisikin ostaa sitä tätä ja tuota. Vaatii rutkasti itsekuria ja pokkaa jättää ostamatta.

Egyptiläisten kikkakuutonen onkin juuri ystävällinen hustle eli huijaus, lukemieni matkatarinoiden sekä omakohtaisen kokemuksen mukaan. Kas näin:

Olimme kävelemässä kohti Niilin ylittävää siltaa Tahirin aukion liepeillä, kun vastaan tuli ryhmä paikallisia, joista yksi alkoi selittää, että sillalla on mielenosoitus ja meidän kannattaisi mennä toista reittiä rantaan. Selvästikin paikalliset tietävät, että turisteja on ohjeistettu välttämään kaikenlaisia mellakanpoikasia, sillä niissä voi käydä huonosti monella eri tavalla. Vaihdoimme suuntaa automaattisesti ja miekkonen - erittäin kohtelias, lämmin ja mukava - alkoi viittoilla, että tuolta kautta pääsee turvallisesti yli. Samalla hän jututti meitä rakentaen ystävyyttä: mistä tulette, ai Ranskasta ja Suomesta, minullakin on tuttuja siellä, kas mikä sattuma!

Kuulemma mies oli juuri avannut taidegallerian ja kappas toista sattumaa, kun olimmekin saman tien hänen galleriansa kulmalla. Sisään, sisään, annan käyntikortin, upouusi galleria, pitäähän sitä katsastaa. Upeita papyruksia, katsokaa, todella ammattimaisia, perheyrityksen tuottamia! Siskollani on huomenna häät, antakaas kun annan teille hänen kunniakseen yhden papyruksen, ottakaa ottakaa käteen, hyvä lahja, arvokas! Ei voi kieltäytyä! Kirjoitan tuohon kulmaan nimenne arabiaksi, kertokaas nimenne...

Tässä vaiheessa oli kummallakin meistä lamppu syttynyt ja ymmärrys päivänselvä siitä, että "lahja" ei tule olemaan ilmainen ja jos otamme yhden vastaan, tulee pian toinen ja lopulta meillä on kymppien, jos ei satasten lasku tiedossa. Peruutimme kohteliaasti väistellen ulos galleriasta "ei, emme voi ottaa vastaan, liian arvokas lahja, vaikea kuljettaa ehjänä läpälää" ja pakenimme takaisin sillalle. Jossa ei ollut mitään mielenosoitusta nähtykään...

Huomenna suuntaamme Gizan pyramideille, saa nähdä millaista väistelyä ja välttelytaktiikkaa se vaatii!

Nefertitin kruunajaiset. Kuva (c) fromcairo.com 

Ranska ja kuntokuurin vastakohta

Terveisiä kylmästä ja pilvisestä Ranskasta! Tosin tällä hetkellä, aamupäivästä, aurinko hieman kurkkii.

Olin Ranskassa käymässä kolme vuotta sitten suunnilleen samoihin aikoihin ja silloinkin oli kylmä jatkuvasti, koska kevät oli myöhässä. Sama vika tälläkin kertaa. Huhtikuun lopulla pitäisi kuulemma olla jo hyvinkin kevätkelit, mutta täällä Loiren laaksossa Toursin lähistöllä on melkeinpä hallaiset yöt ja päivälläkin maksimissaan 10 astetta. No, Suomeen verrattuna kelit lie lämpimät, joten se sääurputuksesta!

Olemme olleet maassa nyt pari viikkoa ja kestävyys on koetuksella, vatsan - ja maksan - nimittäin. Jatkuvasti syödään ja myös juodaan.

En osaa sanoa, olenko ranskalaisuuden ytimessä, vaiko pelkästään E:n perheen ja kaveripiirin ytimessä, mutta jälleennäkemistä on pitänyt juhlistaa joka ikinen päivä jonkinasteisella juhlimisella. Kun itse käyn Suomessa, buukkaan usein kahvit tai lounaan kavereiden kanssa ja kotona tai sukulaisilla käydessä kuulumiset vaihdetaan erittäin epämuodollisesti joko kahvikupin ja/tai telkkarin ääressä. Toki usein myös lasi tai pari kilistellään jälleennäkemisen merkiksi, mutta ei todellakaan joka ilta eikä pullokaupalla...

Täällä tapaamiset otetaan jopa liiankin tosissaan suomalaiseen makuun, eli jokainen lounas kestää pari-kolme tuntia ja päivällinen tuplat, ja kumpikin tulee oletusarvoisesti juominkien kanssa. Niissä keskitytään toisiin sataprosenttisesti eli mitään kännyköiden vilkuilua ei tapahdu, eikä myöskään telkkarin. Jutellaan, jutellaan, jutellaan, syödään, juodaan, jutellaan, toisto. Kirjaimellisesti siirrymme pöydästä pöytään ja meikäläinen on jo monta päivää vain esittänyt juovansa viinit, hieman huulia kostuttaen ja pääosan lasiin jättäen.

Tämä reissu on varmaan poikkeuksellisen kostea sikäli, että E on ensimmäistä kertaa käymässä Ranskassa neljään vuoteen ja juhlimme lisäksi E:n äidin pyöreitä vuosia, eli juhlia on kalenterissa enemmän kuin laki sallii kaikkine mahdollisine jälleennäkemisineen ja virallisine kekkereineen. Tähän mennessä tapaamani ranskikset ovat kaikki olleet näköjään sitä mieltä, että mitä iloisempi tapahtuma, sitä enemmän siihen kuuluu alkoholia, eli ilon mitta on juodun viinin (tai rommin, viskin, liköörin tms.) volyymimäärä. Rankkaa, etenkin kun en itse ole koskaan ollut kovasti alkoholin perään, pari lasia bubblyä eli kuohuviiniä kerrallaan alkaa olla maksimi.

Vaikka tällaiset jatkuvat syömingit alkavat näin kahden viikon mitassa ahdistaa, pidän ranskalaisista pöytätavoista ja sosiaalisuudesta. Poskisuudelmat ovat avautuneet ihan uudella tavalla nyt kun huomasin, että ne ovat erinomainen ice breaker. Kun uusi ihminen tulee paikalle, tälle suikataan aina kahdesta neljään poskisuukkoa (riippuen henkilön kotiseudusta eli moneenko on tottunut) ja sanotaan oma nimi esittelyksi. Kun heti alkuun lähennyttään näin fyysisesti, on itse asiassa helppoa alkaa säveltää jutunjuurta, kun toinen osapuoli ei tunnu niin vieraalta.

Suomalaisissa (vieraiden) kokoontumisissa ensimmäinen tunti - ellei koko tapahtuma - on usein enemmän tai vähemmän häkeltynyttä seinillekatselua, jos kaikki eivät oma-aloitteisesti kättele ja esittäydy vaan himmailevat vain samassa tilassa: jos jää ei murru heti alkuun, sitä on vaikea sulattaa tapahtuman / sukukahvittelun tms. edetessä.

Näin kahden viikon jälkeen tosin suomalaisesta alkaa kuoriutua esiin epäsosiaalinen metsien mörkö, sillä tälläkin hetkellä naputan tätä tekstiä huoneeseemme lukkiutuneena, kun E sosialiseeraa aamuauringossa terassilla lauman kavereita kanssa. Tusina opiskeluaikaista kaveria kerääntyi tänne E:n äidin kotiin eri puolilta Ranskaa ja Belgiaa ja ovat nyt pari päivää (sekä iltaa ja yötä) vaihtaneet kuulumisia.

Yritän pyöriä porukassa mukana sen minkä jaksan toisaalta kohteliaisuudesta, toisaalta kiinnostuksesta, mutta kumpaakaan ei pysty pitämään loputtomiin yllä, kun kielitaito ei riitä kunnolliseen kanssakäymiseen ja jutunaiheet liikkuvat muutenkin kymmenen vuoden takaisissa tapahtumissa sekä mitä kullekin on sittemmin tapahtunut. Välillä - usein - olo on kuin olisin juuttunut katsomaan vieraskielistä telkkaria ilman tekstitystä...

Ymmärrän ranskaa jonkun verran eli pysyn jotenkuten kärryillä, välillä paremmin, välillä kokonaan kärryiltä pudoten. En kuitenkaan pysty juuri osallistumaan muuten kuin englanninkielisillä välihuudahduksilla ja nauramalla oikeissa raoissa. Ymmärtäminen vaatii kuitenkin täysimääräistä keskittymistä ja se on vaikeaa etenkin taustamelussa. Myös keskittymisen ylläpito skarppina minuutista ja tunnista toiseen on sellaista aivojumppaa että ei pysty, ei kykene vuorokautta ympäri.

Mikseivät E:n kaverit puhu englantia sitten, kohteliaisuudesta? Tästähän ranskalaisia yleensä syytetään, että he ylpeästi ja ylenkatseellisesti puhuvat omaa kieltään ulkomaalaisen seurassa. No, onko se itse asiassa kovinkaan ihme? Tiedän kokemuksesta, miten hassulta tuntuu puhua suomalaisille kavereille englantia vain yhtä ulkkaria varten: kuulumisten vaihto aiheista ja ihmisistä, joita ulkkari ei edes tunne, tuntuu todellakin pöljältä englanniksi vain kohteliaisuuden nimissä - vaikka suomalaiset kyllä kiitettävästi näin tekevätkin.

Todennäköisin syy on kuitenkin kielitaidon puute. Ranskalaiset eivät juurikaan saa harjoitusta englannin puhumisessa: tv ja elokuvat dubataan ja kiitos Ranskan siirtomaamenneisyyden eli entisten alusmaiden niin Etelä-Amerikassa, Karibialla, Tyynellä Merellä, Afrikassa kuin Kaukoidässäkin, myös matkustelu ympäri maailmaa onnistuu ranskaksi, vain muutamien eng. fraasien varassa.

Moni ranskalainen ymmärtää englantia jonkun verran, etenkin jos sitä puhuu hitaasti, mutta harva pystyy vastaamaan etenkään monimutkaisia asioita. Näyttää siltä, että ranskalaiselle englannin puhuminen on kuin ruotsin puhuminen suomalaiselle. Teoriassa sitä pitäisi osata, koska sitä päntätään koulussa, mutta monikaan ei oikeasti osaa eikä myöskään uskalla tai kehtaa yrittää väärinpuhumisen ja naurujen pelossa.

Olen tässä parin viikon mittaan oppinut arvostamaan jokaista yritystä, jonka englanniksi kuulen, sillä se on paljon enemmän kuin mihin itse pysty tai kehtaan ranskaksi - juurikin sen saman väärinpuhumisen pelossa. Eli ensi kerran kun matkustat Ranskaan ja urputat englannin puutteesta - ajattele kaikkia ruotsalaisia turisteja (tai suomenruotsalaisia) jotka voisivat vaatia sinua keskustelemaan kaikesta ruotsiksi. Onnistuisiko? ;)

Kulttuurierohavaintoja seuraa pian, jahka löydän lisää omaa aikaa. Nyt näyttää siltä, että juurikin kohteliaisuuden nimissä on paras taas palata ranskaa oppimaan eli muiden seuraan...

Alla havaittua ympäristöä eli anoppilan pihamaata sekä perusaamupala.