Parasta ja kenkuinta ulkosuomalaisuudessa, top 3+3

Ulkosuomalaisten Blogit- Facebook-ryhmässä kiertää parhaillaan blogihaaste, jossa mietitään ulkosuomalaisena elämisen parhaita puolia. En lähtökohtaisesti ole pessimisti, mutta tasapuolisuuden nimissä ja hieman "tehtävänannon vastaisesti" ajattelin listata myös huonoimmat puolet, jotta kuva on kokonainen.

Yritin myös valita sellaisia aiheita, joita ei olisi vielä käsitelty puhki, kaikkein yleisimpien havaintojen sijasta. Vaikeaa, sillä meitä ulkosuomalaisia on puolisen miljoonaa laskutavasta riippuen (miten pitkä oleskelu on ulkosuomalaisuutta, lasketaanko myös kolmannet polvet jne.), ja mielipiteitä ja kokemuksiakin siten sama määrä! Eli aivan uniikkia asiaa ei jutussani liene, mutta ehkäpä silti jokin uusi tulokulma.

Ilmiselvimpiä hyviä puolia ulkosuomalaisuudessa ovat itselleni matkustelu, moneen eri kulttuuriin tutustuminen sekä mahdollisuus poimia parhaat palat kahdesta (tai jopa useammasta) maasta, koska lomia ajoittamalla voi napsia rusinat pullasta ja kokea vaikkapa vain parhaat/mieluisimmat vuodenajat tai juhlakaudet per maa. Päivänselvä huono puoli on ajoittainen ikävä puolin ja toisin, sekä se, ettei ole mukana parhaiden ystävien ja perheenjäsenten arjessa, lasten kasvussa, juhlissa ym.

Mutta entäs hieman syväluotaavammat hyvät ja huonot puolet?

Top 3 HURRAA

Mahdollisuus oppia, ymmärtää sekä kommunikoida uutta tietoa.

En tiedä, kokevatko kaikki muutkin tämän mahtavana juttuna, mutta itseäni on näin "vanhemmiten" kovastikin alkanut kiinnostaa ihmisenä kasvu, hyvä ja merkityksellinen elämä, harmonia muiden ihmisten ja luonnon kanssa; maailman parantaminen sanalla sanoen.

On etuoikeus olla yksi niistä, jotka pääsevät kokemaan muiden kulttuurien arkea läheltä ja sisältä, ja pystyä toimimaan "välittäjänä" eli tiedon ja tarinoiden kertojana kumpaankin suuntaan. Millaista on Suomessa? Millaista on Australiassa? Entäpä Ranskassa? Miten näissä maissa eletään, miksi? Mikä on hyvin, mikä huonosti? Mitä muilta voisi oppia, mitä omassa maassa kehittää? Tai mistä kannattaa olla toden teolla ylpeä ja kiitollinen omassa maassa, kulttuurissa, kansassa ja itsessä?

Tämä blogi alkoi nettipäiväkirjana lähinnä sukulaisille, mutta lukijamäärien kasvaessa mietin yhä enemmän, että tätä kautta moni voi löytää vastauksia käytännön kysymyksiin ulkomaille muuttoon tai matkusteluun liittyen, tai ihan vain tutustua toisen maan arkeen ja heijastella omaa elämää ja unelmiakin sitä vasten. Ei oppi ojaan kaada ja jolla on tieto, on valta (muuttaa itseään ja maailmaa), joten näitä ulkosuomalaisuuden sivuvaikutuksia pidän valtavassa arvossa.

Mahdollisuus olla niin tyytyväinen elämäänsä ettei aina edes tajua, miten onnekas on.

Kun on elänyt ulkosuomalaisena jo useamman vuoden, alkaa livetä mielestä, miten hyvin asiat ovatkaan. Minulla on koti kahdessa maassa, kontaktipintaa kolmanteen, eli ystäviä ja läheisiä sekä rakkaita paikkoja niin Suomessa, Australiassa kuin Ranskassakin. Saan tavallaan tuplasti ellei peräti triplasti onnea yhdessä maassa asumisen sijasta.

Juuri Australiassa asuminen on taannut sen, että elämä on keskimäärin rentoa, eli työ ei stressaa liikoja, tulot riittävät ekstraan kuten säännölliseen matkusteluun asuntolainan lyhentämisen lisäksi, ja kulttuuri ympärillä on lämmin; sosiaalisuutta ja hyvää elämää arvostava. Monille ausseille on tärkeämpää grillailla puistossa tai takapihalla porukalla, viettäen aikaa tärkeiden ihmisten kanssa vauvasta vaariin, kuin täyttää firman tulostavoitteita yötä myöten.

Lisäksi minulla on mahdollisuus matkustaa Suomeen joka vuosi ja kokea se vuodenaika, jota on eniten ikävä, ja keskittyä kaikkiin hyviin puoliin maassa, vältellen huonoja (kuten ankeat säät, lamaantunut talous, huono työilmapiiri tms.).

Kun tapaan sukulaisia ja kavereita, tilanteista tulee spesiaaleja hetkiä joihin kaikki osapuolet haluavat panostaa kännykänvilkuilun ja kiireen sijasta. Elämä ja ihmissuhteet fokusoituvat eri lailla, kun tapaamisiin on "aikaraja", eikä niitä voi lykätä saunavuoron, kuntosalin, työkiireen tai "ei mulle käykään tänään, mites ensi viikko/kuu/vuosi"-arkilipsahtelun takia. Ja jos joku sitten toistuvasti lykkää, ymmärtää, että tähän henkilöön ei ehkä kannata hirveästi panostaa jatkossa vaan keskittyä niihin, jotka haluavat aidosti yhteyttä ylläpitää.

Mahdollisuus toteuttaa itseään monin uusin tavoin.

Itsensä toteuttaminen on tietenkin itsestä kiinni eikä ole maasidonnaista. Mutta. Uusi maa avaa myös uusia mahdollisuuksia, arkisista aivan uudenlaisiin. Isommassa, monikulttuurisemmassa maassa on yksinkertaisesti enemmän valinnanvaraa ja usein myös kilpailutusetua tarjolla ajanviettoon, harrastuksiin, ruokiin, työelämään jne.

Meillä on esimerkiksi tapana etsiä Scoopon- nettitarjoussivustolta erilaisia nähtävyys-, aktiviteetti-, ravintola-, tai tapahtumatarjouksia ja käydä vaikkapa maastoratsastamassa tai delfiiniristeilyllä kympillä per nenu, kun näitä ei Suomessa samaan hintaan saa tai välttämättä ole edes olemassa.

Myös matkustelua tulee elämään lisää melkein itsestään, koska toisaalta Australiaan haluaa tutustua niin laajasti kuin mahdollista, toisaalta pelkkä Suomeen lentäminen teettää välilaskuja, joista voi ottaa visiittejä irti (kuten Singapore, Hong Kong, Dubai, Frankfurt jne.). Lisäksi Australian asukkaalla on naapurimaina eksoottisia uusia tuttavuuksia kuten Indonesia, Malesia, Vietnam, Thaimaa ja Filippiinit, joissa on helpohkoa ja halvahkoa käydä. Bonusmaana elämääni on tullut Ranska, mikä on myös antoisa tutkimusmatkailukohde etenkin kulinarismin, taiteen, arkkitehtuurin ja kulttuurin ystävälle.

Ylipäätään oma itse saa vapaammin olla se oma itse, koska maailmalla liikkuessa porukkaa ympärillä on joka lähtöön ja yhtä "oikeaa" muottia olla ja elää ei olekaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ulkomailla asuessa mahdollisuudet rakentaa oma elämä sellaiseksi josta nauttii ja jollaisen sen toivookin olevan, tuntuvat laajemmilta kuin synnyinmaahan jäädessä. Tämä tietenkin riippuu tyystin ihmisestä ja siitä, millainen persoonallisuus millaisin toivein on.

Top 3 BUU

Koko entinen elämä romuttuu.

Kun muuttaa ulkomaille puoli- tai täysin pysyvästi, kaikki aiempi ponnistelu "valuu hiekkaan". Siis siinä mielessä, että tähänastinen työkokemus ja verkostot, samoin kuin kaveripiirit, enemmän tai vähemmän menettävät merkityksensä.

On aloitettava alusta kaikilla rintamilla ja vakuutettava työnantajat, että kyllä suomalainen osaa, vaikkei kielitaito olekaan heti alkuun natiivin tasolla ja työkokemus ei tunnu painavan missään, koska se on maan rajojen ulkopuolelta eli "varmentamatonta". Myös omaa identiteettiä joutuu rakentamaan uudelleen, koska nyt onkin maahanmuuttaja, ulkomaalainen, ulkopuolinen, kesken tarinaa mukaan tullut, hieman outo, koska harjoittaa erilaisia tapoja ja ajattelumalleja kuin paikalliset.

On löydettävä uudet kaverit, uudet harrastukset, uudet perusympyrät elämään. Tietenkin vanhojakin ystäviä jää, mutta yhteydenpito haalenee ja harvenee väistämättä, Skypen, meilin, Facebookin ja muiden olemassaolosta ja näiden ahkerasta käyttölupauksesta huolimatta. Kun ei olla arjessa nokakkain, ei kertakaikkiaan pysty nojaamaan yhtä paljon eri maassa oleviin sosiaalisiin piireihin kuin fyysisesti läsnäollessa.

Koti menee uusiksi, sillä edellinen on pakattava ja uusi perustettava. Jos vielä tekee kuin minä, eli myy irtaimiston matkakassaksi, on uusi koti pysytettävä aivan perusteista lähtien eli edes samaa astiastoa tai pyyhe- ja lakanasettiä ei tule mukaan kuin kotimaan muutoissa.

Itselleni muutto ja tavarasta luopuminen eivät sinällään ole koskaan olleet huonoja puolia vaan jännittäviä uudistuksia, mutta monille muille tämä vaihe voi olla hankala jo logistisesti, sekä tutuista, rakkaista esineistä tai maisemista luopumisen vuoksi.

Itsensä avuttomaksi kokeminen. 

Omat tunteet ja ajatukset joutuvat myllerrykseen uuteen maahan muuttaessa, sillä silloin painavat normaalit muuttoon liittyvät pulmat, kuten paikkojen löytäminen ja aloilleen asettuminen sekä työnhaku. Lisälöylyksi heitetään tunnekiukaalle kulttuurishokki ja alun yksinäisyys ja irrallisuus.

Omien tunteiden ja ajatusten hallinta voi olla vaikeaa: ajoittaista alakuloa tai masennustakin pukkaa, koska uudessa vieraassa maassa olo on väistämättä välillä avuton, jopa lapsenomainen, kun kaikkea ei osaa, ymmärrä, hoksaa tai pysty hoitamaan. Uudet tavat voivat tuntua ylitsepääsemättömän kummallisilta tai vaikeilta. Vaikkapa niinkin yksinkertainen arjen asia kuin asunnon vuokraaminen voi osoittautua missioksi, jos uutta kieltä ei osaa täydellisesti, vuokrantajien/-välittäjien kanssa ei heti natsaa jetsulleen tai näillä on piilorasistisia taipumiksia ("en minä nyt ulkomaalaiselle uskalla vuokrata").

Olin ennen Australiaan muuttoa jo asunut väliaikaisesti Kanadassa ja Unkarissa, joista Unkari oli kielimuurin takia aika ajoin avuttomaksi vetävä paikka ja Kanada puolestaan haastava kotini eristyneisyyden takia (omakotitalo lähiössä, josta ei juuri päässyt keskustaan ja preeriakaupungin keskustakin oli parissa minuutissa koluttu). Australiaan asettuminen näistä kolmesta hoitui ehkä helpoiten siksi, että vastaantuleviin haasteisiin osasi jo asennoitua rennommin eli ymmärtää, että kaikki ei tule onnistumaan ensi yrittämällä ja pitää vain jaksaa yrittää, kunnes onnistuu. Fake it until you make it. 

Kommunikointi, etenkin syvällisissä tai tunnepitoisissa aiheissa. 

Ennen ulkomaille muuttoa en niinkään ajatellut kieliasioita, sillä puhuin englantia hyvin ja Australiaan tulo Kanadan jälkeen tuntui - jos ei helpolta, niin ainakin mahdolliselta askeleelta. Ajattelin, että kun on CV kunnossa ja osaa työkieltä, kyllä se siitä.

En hoksannut, että myös muuta asiaa pitää pystyä puhumaan kuin työaiheita, ja etenkin tunteita herättävissä keskusteluissa (politiikka/arvomaailma, riitely parisuhteessa tms.) kieli juuttui alkuun turhauttavan helposti kitalakeen eli en vain saanut sanoja ulos. Aivot menevät jonkinsortin liskotilaan, kun tunteet lähtevät jylläämään, ja olisin väkisin halunnut puhua suomea, mikä näkyi englannin aksentin vahvana paksuuntumisena rally englishiksi ja sanavaraston typistymisenä muotoon minä olla sitä mieltä että sinä stupido. Todella aikuismaista ja asiallista väittelytaitoa.

Vieraalla kielellä ei ilmaise itseään täysin sujuvasti ennen kuin muutaman vuoden jälkeen, joten alkuvaiheessa moni tärkeä asia jää ilmaisematta ja välittämättä eteenpäin, koska ei vain ole sanoja tai keinoja. Lisäksi kulttuurierotkin voivat vaikuttaa, miten ja mistä voi puhua muiden kanssa. Tähän hätään jopa yllättäenkin auttaa verkostoituminen muiden suomalaisten kanssa, sillä maailmalla jostain kirjoittamattomasta syystä suomalaiset eivät olekaan tuppisuita vaan avautuvat aika äkkiä toisille suomalaisille: hankalista ja henkilökohtaisistakin aiheista jutellaan luontevasti sellaisille, joita Suomessa pitäisi lähinnä puolituttuina.

***

Mielestäni mukavimpia suomalaisia keskimäärin ovatkin juuri ulkosuomalaiset, sillä he ovat ymmärtäneet, millainen lahja on Suomi ja sen tavat, luonto, kieli ja kulttuuri, mutta eivät takerru siihen kateellisella tai mustasukkaisella rajatkiinni-patriotismilla. Toki Suomen sisältäkin löytyy mahtavaa porukkaa ja siksihän me ulkosuomalaiset jaksamme rampata aina maailman toiselta puolen tuohon kaukaiseen pohjolan kolkkaan jopa useita kertoja vuodessa!

Jokaisesta (?) ulkosuomalaiskodista löytyvää materiaalia. Kuva (c) Muumimania.