Minne muutatte? Vähän kaikkialle

Perthistä lähtöön on reilu viikko, mutta olemme eläneet muuttovalmistelujen keskellä nyt lähes kuukauden. Muuttaminen on mielestäni yksi mahtavimpia asioita elämässä (nimimerkillä kummallinen), mutta tällainen muuttotilanteessa junnaaminen ei ole kauhean kivaa. Taidamme kilistellä kuohuvat lentokentällä, kun tästä vihdoin liikahdamme eteenpäin.

Aloitimme muuttovalmistelut hyvissä ajoin, jotta loppuun ei tulisi hurjaa paniikkia. Taitaa se kaikesta huolimatta tulla, muuton luonteesta johtuen. Aiemmissa muutoissa on tavarat siirretty keskitetysti vanhasta paikasta uuteen, ja tultu takaisin siivoamaan. Tällä kertaa tyhjennyksen ja siivouksen on tapahduttava yhtä aikaa, koska lähdemme tästä kodista suoraan lentokentälle ja kämpän on jäätävä muuttokuntoon vuokralaisellemme. 

Ei ole kauhean helppo yrittää ennustaa, mitä tavaraa tarvitsee aivan viime metreille asti. Voiko pakata jo lääkekaapin pois? Entäs liinavaatteet ja pyyhkeet? Onneksi tavara ei mene kauemmas kuin alakerran varastoon, joten kyllä sen sieltä saa, jos tarvitsee. Entä missä järjestyksessä olisi fiksua siivota, ettei tarvitse hinkuttaa samoja jälkiä uudestaan? Emme voi kaikkea hankaamista jättää viimeiseen päivään, koska lentokentälle pitäisi ehtiä jo puoliltapäivin. Olemmekin joka päivä tyhjentäneet ja siivonneet jonkin kaapin tai nurkan. Nyt alkaa olla jonkinlaiset askelmerkit paikallaan viimeisiin päiviin: tyhjennä ruokakaapit, pyyhi kaikki pinnat, imuroi ja luuttua, pese jääkaappi ja roskikset, pese ja pakkaa petivaatteet pois...

Vaikka olen siisteyden ystävä, jokapäiväinen siivousteema alkaa tässä vaiheessa ahdistaa. Meillä on ollut kaksi asuntonäyttöä per viikko parin viikon ajan ja niitä varten on kuurattu kynnet karrella. Asuntomme on perthiläisittäin pieni ja luksukseton (meidän talossa ei ole esimerkiksi kuntosalia, saunaa ja uima-allasta, jotka usein ovat keskustan kerrostalojen vakiovarusteita). Niinpä kilpailemme sijainnilla ja siisteydellä. Onneksi nyt on vuokralainen löytynyt ja pääsemme reissuun helpottunein mielin. Voin sanoa, että Pariisin-koneeseen pääsy alkaa tuntua lomalta itsessään, vaikka edessä onkin puoli vuorokautta penkkiurheilua aktiivisen vauvan kanssa. 

Laskin huvikseni, että olen tähän mennessä asunut 21:ssä eri asunnossa. Niistä seitsemässä lapsuudenperheeni kanssa, seitsemässä omilleni muutettua opiskeluaikoina, ja täällä Perthissä nykyinen kotimme on minulle Aussilassa seitsemäs. Muuttojen tahti on siis kiihtynyt vanhemmiten, ei kylläkään itsetarkoituksella. Vaikka muutoista pidänkin, en ole koskaan muuttanut "huvin vuoksi" vaan jonkin tarpeen ratkaisemiseksi (lähemmäs opiskelupaikkaa, yhteen tai erilleen kumppanista, jne). 

Muutoissa minua kiehtoo muutoksen mahdollisuus ja uuden kodin tarjoaman uuden elämän idea. Uuden kodin saa sisustaa ja laittaa sellaiseksi kuin haluaa - saa tietenkin vanhankin, mutta uusi aina jotenkin eri lailla insproi. Uusi koti tuo muuassaan uuden tai muuttuneen elämän, koska kaikki arkikuviot ja arkiliikkuminen tulevat mukautumaan sijainnin perusteella. Kohtaa uusia naapureita, oppii uusia reittejä, huomaa ja kiinnostuu eri asioista kuin ennen. Minua on aivan pienestä asti kiehtonut kaikki poikkeuksellinen tai arkea mullistava: muistan, kuinka perheemme muuttopäivinä minusta oli ihmeellistä, että syötiin talouspaperin päältä ja kahvinkeitin raksutti muuttolaatikkokasan katveessa. Tyhjässä asunnossa on jotain mahdollisuuksissaan herkullista, kaikki on avoinna, mikään ei ole lukkoon lyötyä ja luutunutta. 

Kun viime viikolla hinkkasin seinistä asumisen jälkiä pois, N:n pyöriessä vieressä lattialla omissa puuhissaan, koin humahduksenomaisesti eläväni omia lapsuusmuistojani. Lapsena oli jotenkin mielikuvitusta lennättävää nähdä, kuin koti muuttuu tyhjiksi huoneiksi, kaikki tuttu riisutaan niistä. Toisaalta uuteen kotiin päästessä oli uudet tuoksut, uudet huonejärjestykset, naapureissa uudet kaverit. Jännä juttu sikäli, miten aika kultaa muistot, koska perheeni viimeisimmästä paikkakunnanvaihdosta Jyväskylän liepeiltä Kuopioon en tykännyt yhtään. Muutimme alkukestästä, ja pitkä kesä ennen koulun jatkumista oli yksinäinen ja tylsä. En alkuun pitänyt enkä oikein vieläkään pidä Kuopiosta asuinpaikkana, vaikka järjellä ajatellen ja paperilla se on oikein hyvä asuinkunta. Kuitenkin tämä aspekti on haalistunut niiden muuttoja yleisesti fiilistelevien tunteiden alle. 

Muuttoihin kuitenkin yleensä kuuluu se, että muutetaan jostain jonnekin. Nyt me tarkalleen ottaen muutamme jostain, mutta "minne" on avoimempi. Kaupan kassa kysyi eilen paikalliseen tapaan, miten päiväni on mennyt. En kiireissäni halunnut jutella, mutta vastasin kuitenkin, että muuttoa puuhaamme. VIRHE! Se nimittäin johti seuraavaan:

Kassa: - Ai muutatte? Oho! Siinä on iso työ. Minnepäin?

Minä: - Hmm, no itse asiassa lähdemme pidempään reissuun.

K: - Minne?

M: - (Muminaa, miten pääsisin tilanteesta pian pois) ...Eurooppaan.

K: - Ai minne Eurooppaan?

M: - Mm, no Ranskaan ja Suomeen nyt ensin.

K: - Miksi juuri sinne? 

M: - Minä ja puolisoni ollaan niistä maista kotoisin.

K: - Ooh, sepäs vasta jotain! Pääsisinpä itsekin Suomeen. Olen aina halunnut Suomeen!

M: (En keksi vastausta, onko tämä jotain kohteliaisuusfraasiparaatia?)

K: (Luullen, etten kuullut) Suomeen! Wau. Olen aina halunnut Suomeen.

M: (En vieläkään keksi sanottavaa, kuten: miksi juuri Suomeen? Oletko edes kuullut Suomesta ennen?)

K: (Yhä luullen, etten kuullut) Suomi se vasta on kiinnostava paikka, pääsisinpä sinne joskus.

M: Niin paljonko se yhteissumma olikaan? Voinko maksaa kortilla?

K: $39, joo tottakai, tuossa on laite. Suomeen! Wau. Aikamoista. Suomeen! Jännää!

Pian pyöräilemme uusissa maisemissa. Tai emme pyöräile ollenkaan, sillä pyörät jäävät tietenkin tänne.

Vauvaperheen irtioton rahoittaminen

Seuraa avoimesti asiaa rahasta - miten rahoitamme yhdeksän kuukauden jakson poissa töistä. Rahahan yleensä on pääsyy, miksi unelmiaan ei noin vain voi toteuttaa. Samat ohjeet eivät tietenkään päde kaikkien tilanteisiin, mutta tässä oma korteni kekoon meidän mahdollisuuksistamme ja ratkaisuistamme.

Tulot

Tilanteemme on se, että olen äitiysvapaalla helmikuun 2020 alkuun saakka ja sen jälkeen minulla alkaa pitkän palveluksen vapaa (long service leave, LSL), mikä on aussityöpaikoilla lakisääteinen etu. Äitiysvapaata sain töistä puolella palkalla puoli vuotta. Tällä hetkellä olen Aussi-Kelan äitiyspäivärahalla, lakisääteisesti maan minimipalkalla: äitiysrahakausi kestää 4.5kk ja on n. $2920/kk eli 1790 euroa/kk/brutto.

Oma työnantajani on Länsi-Australian osavaltio, joka tarjoaa LSL:n jo seitsemän vuoden yhtäjaksoisen uran jälkeen. Muilla työpaikoilla LSL:n saa kymmenen vuoden pakerruksen päätteeksi. LSL kestää kolme kuukautta täydellä palkalla tai puoli vuotta puolella palkalla. Valitsin jälkimmäisen. Kun tulot pienenevät, myös veroprosentti pienenee, eli käteen jäävä summa tippuu kohtuullistetusti.

E:n ainoa vaihtoehto irtioton toteuttamiseen oli irtisanoutuminen. Hän pyysi työpaikaltaan palkatonta vapaata, mutta työnantaja ei ideaan suostunut. Laskimme, että pienet tulot/pienet menot-kombolla pystymme elämään pelkästään minun tuloillani ja kummankin säästöillä. Olemme säästäneet korkeakorkoiselle (2.80%) säästötilille monenmonta vuotta juuri tällaista mahdollisuutta silmälläpitäen. Luonnollisesti E:n töihinpaluu voi olla haaste, onhan työpaikoista kaikkialla kova kilpailu. Hän on valmis toimimaan koti-isänä, kunnes uusi pesti irtoaa.

Mitään tukia emme irtiottoon saa, eli esimerkiksi työttömyyskorvausta tai isyysvapaarahaa ei E:lle tule, jo käyttämänsä kahden viikon isyysvapaan päälle. Lapsilisää ei Aussilassa tunneta. Emme myöskään saa rahaa omilta vanhemmiltamme (tämä tarkennuksena erääseen saamaani kommenttiin/kysymykseen), ellei kyläilyä ja majoittumista heidän luonaan lasketa rahaksi. Ruokakuluihin osallistumme tietenkin myös kyläpaikoissa.

Säästämiskeinot

Säästämisestä löytyy tuhat ja yksi opusta sekä painettuna että netissä. En ole juurikaan lukenut säästämisestä, vaan satumme kumpikin olemaan nuukia persoonia eli englanniksi diplomaattisesti frugal (taloudellinen). Ainoat rahareikäni arjessa ovat kahviloissa lounastaminen/kahvittelu sekä säännöllinen matkustelu. Näissäkin oppii äkkiä löytämään parhaat diilit ja välttämään ylihinnoittelua.

Vaatteet olen ostanut teini-ikäisestä saakka alennusmyynneistä tai kirppareilta. En ole merkeistä tarkka ja tyylini on aika simppeli. En juurikaan nettishoppaile, koska siellä on tosi helppo hurahtaa  kaikenlaisten "osta kolme, maksa neljä"-tarjousten perään. Meikkipussinkin sisältö on suunnilleen ripsiväri ja silmänrajausväri, meikit uusin kun entiset menevät vanhaksi.

Nyt seitsemän kuukautta vanhan N:n vaatteisiin ja tavaroihin saisi uppoamaan paljonkin rahaa, mutta hyödynnän lähes joka asiaan naapuruston Älä Osta Mitään-kierrätysryhmää. Olen myös saanut paljon tavaraa käytettynä kaveripiirini äideiltä. Laskeskelin, että varmaan 80% N:n vaatteista ja tavaroista on kierrätettynä tai lahjaksi saatuja. Niinpä perheellistyminen ei ole vielä valtavasti verottanut lompakkoa muuten kuin raskausajan lääkäri- ja ultrakulujen osalta, joista on oma postauksensa.

E puolestaan säästää ostamalla tukkutyylillä, eli esimerkiksi ruuat ostamme mahdollisimman isoissa pakkauksissa, jolloin yksikköhinta pienenee. Lidliä vastaava Aldi on ollut ruokapysäkkimme siitä asti, kun se Perthiin ilmestyi 2016.

Olemme kumpikin tarjoushaukkoja ja kaikki kodin hankinnat teemme mahdollisuuksien mukaan kuponki- ja aleostoksina. Parhaiden tarjousten jahtaus vie joskus aikaa, mutta palkitsee juuri sillä tiedolla, että jatkossa on jäljellä rahaa johonkin muuhun. Etenkin vauvaperheessä aika on kortilla, mutta alejahtaus onnistuu ihan vaistonvaraisesti tässä vaiheessa elämää.

Uusin kikka, jonka olen täällä oppinut, on luottokorttipisteiden hyödyntäminen. En tosin ole mikään pistenikkari, pelkkä aloittelija vain. Olemme kuitenkin ehtineet kerryttää bonuksia jo sen verran, että niillä irtoavat ehkä parit lyhyet lennot. Luottokorttipisteitä kerätään fiksuimmin maksamalla mahdollisimman iso osa menoista luottokortilla, ja kuolettamalla velka ennen korkojen kertymistä.

Menot

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Suurimmat menoerämme, kuten varmaan kaikilla perheillä, ovat asuminen, ruoka ja autoilu.

Asumisen kulut minimoimme vuokraamalla asuntomme eteenpäin ja asumalla pidempiä pätkiä sukulaisten huomissa, pääasiassa E:n äidin ja minun vanhempieni kodeissa. Ei ehkä kuulosta perinteiseltä irtiotolta muuttaa "takaisin kotiin" kypsässä aikuisiässä, mutta omassa tilanteessamme tämä on win-win-ratkaisu. Voimme itse autella erinäisissä kotiin ja terveyteen liittyvissä asioissa, ja isovanhemmat puolestaan saavat viettää aikaa pikku-N:n kanssa paljon enemmän kuin se Australiassa asuessamme on mahdollista.

Yksi aivan lyömätön etu meille on, että E:n ystäväpiiri on erittäin kansainvälistä. Hänen kavereidensa luota on jo tarjottu muutaman yön majoitusta useammassa kaupungissa Ranskassa, ja listalla saattavat olla myös Montreal ja Brysseli. Silti, väistämättä, suurin menoerämme tulee olemaan majoitus, kun olemme reissun päällä. Näistä kirjoitan lisää sitä mukaa, kun uusia käyntikohteita raksuttaa matkamittariimme.

Ruokakulut pienenevät, kun asumme yhdessä muiden kanssa. Ruuan ostaminen ja laitto yhdessä leikannevat ruokabudjettia ja helpottavat arkiruokarallia yleisesti, kun homman voi jakaa.

Australiassa yksityinen terveysvakuutus on puolipakollinen, koska jos sitä ei ota, joutuu mahdollisesti maksamaan ekstraveroa. Terveysvakuutus on otettava viimeistään täyttäessään 31v. tai joutuu jatkossa maksamaan vakuutuksesta korotettua hintaa nimeltään lifetime health cover loading. Meillä on kiltisti ollut vakuutus tuosta etappivuodesta saakka. Nyt opimme, että vakuutuksen saa laittaa "paussille" jopa viideksi vuodeksi elämän aikana ilman, että korotetut maksut alkavat juosta. Tässäkin säästämme $200/kk, kun terveysvakuutusta ei tarvitse maksaa poissaolomme aikana. Matkavakuutus on luottokorttiyhtiön puolesta, sillä valitsin aikoinaan luottokortin niin, että moinen ekstraetu siihen sisältyy.

Auto

Tutkailimme jo hyvissä ajoin mahdollisuutta vuokrata automme. Australiassa toimii palvelu Car Next Door, joka on kuin autojen AirBnb. Siinä välitysfirma hoitaa välityksen, vakuutuksen, vuokraajien tietojen tarkistuksen ja muun hallinnon, auton omistajan tehtäväksi jää hyväksyä varaukset ja luovuttaa avaimet. Tämä palvelu ei kuitenkaan meille toimi, koska emme ole paikan päällä säilömässä autoa ja hoitamassa avainrumbaa. 

Löysimme vuokralaisen sattumalta, kun Perthiin vasta muuttanut tuttavaperhe ilmoitti tarvitsevansa autoa. Vuokralla katamme autosta koituvat kulut eli rekisteröinnin, vakuutuksen ja huollot. Pääasia meille on, että auto on turvassa, sen varastoinnista ei tarvitse maksaa, ja auto ei aiheuta reissuaikana kuluja vaan "maksaa itsensä". 

Sijoittaminen

En ole minkään valtakunnan sijoitusguru, enkä ole yhden epäonnistuneen osakesalkkuyritelmän jälkeen näille tyrskyille uskaltautunut. Ainoat sijoitukset, jotka meillä on, ovat omistusasunto (suurimmaksi osaksi pankin) ja eläkerahasto, joka on Australiassa pakollinen. Eläkerahastoon ei voi eikä toki kannatakaan koskea ennen eläkeikää, joten se on poissa pelistä saman tien. Jäljelle jää asunto. Olen Matkaopas Vapauteen-blogin Rositan kanssa jetsulleen samaa mieltä, että asunnon seinistä kannattaa yrittää ottaa kaikki irti sen sijaan, että niihin vain sijoittaa pennosiaan.

Asunnonvuokraus

Kun ostimme kerrostalokolmiomme v. 2015 Perthin keskustan liepeiltä, tavoitteemme oli, että sitä voisi vuokrata kohtalaisen helposti. Kerrostalossamme onkin pääasiassa vuokralaisia ja olemme owner-occupier- eli omistaja-asukas-vähemmistössä. Päätimme vuokrata kiinteistövälittäjän kautta, jotta itse säästymme ekstrapuuhalta ja -draamalta. Vaikka kilpailutimme välittäjän, tämän kulut ovat aika kipurajalla, ja voittoa emme juurikaan kääri. Asuntomme hallinnointi maksaa 8.5% vuokratuloista, mutta päälle tulee muita kuluja kuten mainostus, letting fee eli vuokrasopimuksen järjestäminen, sekä erinäisiä sekalaisia pikkukuluja, joista kuitenkin kertyy isohko puro.

Pankin kanssa saimme neuvoteltua niin, että lainanlyhennyksemme puolitetaan puoleksi vuodeksi. Tämä ei liity irtiottoon sinällään, vaan on palvelu, jota pankki tarjoaa vasta perheellistyneille. Puolituksen ansiosta vuokratulot kattavat asunnon kulut, mukaanlukien yhtiövastikkeet, vuokranantajan vakuutuksen sekä välittäjän kulut. Ideaalitilanteessa asunnon vuokraus tuottaisi meille massia matkailua varten, mutta kulujen nollaus on parasta, mihin omassa tilanteessamme pystymme.

Soveltaminen

Tiedostan kirkkaasti, että asemamme on sikäli poikkeuksellinen, että meillä on omasta takaa eli suvun puolesta "ulkomaankohteita" tarjolla ja ylipäätään mahdollisuus majoittua ainakin jonkun aikaa suvun ja ystävien huomissa. Pitkän palveluksen vapaata ei myöskään kaikkialla saa, eli suomalaisen perheen irtiottoon Suomessa ja Suomesta eivät vinkkini suoraan sovellu.

Irtiottomme on vaatinut pitkäjänteistä suunnittelua rahoituksen osalta, koska oma säästötilini on raksuttanut vuodesta 2012 ja E:nkin lähes yhtä kauan. Toisaalta Suomessa perheitä avittavat maailman huippuluokkaa olevat vanhempain- ja työttömyysetuudet, vaikka ne eivät ehkä vauva-arjessa siltä tunnu.

Toivottavasti näistä postauksista saa virtaa ja ideoita ajaa eteenpäin omaa unelmaa, jos irtiotto innostaa!

Perthin kahviloissa luuraaminen tulee pian vaihtumaan kahvitteluun koto-Suomessa.

Vauvaperheen irtiotto - miksi, minne, miten?

Muutoksen tuulet lakaisevat melkoisella viuhunalla täällä meillä, mutta pelkästään positiivisesti. Lähdemme Perthistä, hui ja jee!

Emme kuitenkaan pysyvästi, vaan ns. irtiotolle, matkustamaan seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi.

Miksi

Aussilassa tai pikemminkin Perthissä vanhemmuus on sikäli "vanhanaikaista", että käytännössä kaikki etuudet keskittyvät äidille: vain minä pystyn ottamaan pidemmän palkallisen/Centrelinkin (Aussi-Kelan) kustantaman vanhempainvapaan, E:lle ei herunut kahta viikkoa enempää isyysvapaata. Vanhempainvapaat riippuvat täällä paljon työpaikasta ja niitäkin paikkoja on, joissa äiti ei saa kolmea kuukautta enempää palkallista vapaata tai isä saattaa saada kuukauden tai enemmänkin. Yleistäen, kuulopuheiden perusteella, miesten/isien odotetaan painavan jopa enemmän töitä vauvan tultua kuin ennen, koska lapsen äidin tulot usein tippuvat radikaalisti ja perhe täytyy elättää.

Tämä malli ei kuitenkaan meille sopinut oman jaksamiseni vuoksi, sekä siksi, että E kokee jäävänsä paljosta paitsi kököttäessään iltamyöhään toimistossa. Työnantaja ei suostunut E:n pyyntöön osa-aikatyöstä. Mikä ratkaisuksi? Molemmat vanhemmat vanhempainvapaalle vaikka omakustanteisesti, eli E irtisanoutui. Minä olen vanhempainvapaalla ja pitkän palveluksen vapaalla elokuuhun 2020 asti.

Pääsyyt tämän irtiotto-blogiosion aloittamiseen ovat kaksinaiset. Klassinen kuvio, jossa mies on (yli)töissä, vaimo kotiäitinä vilkkaan vauvan kanssa ilman sitä kuuluisaa turvaverkkoa, ei tunnu meistä kestävältä ja kestettävältä. Ja, mielestäni vauvaperhearjesta puhutaan Suomessa julkisuudessa melko negatiivisesti. Kun googlasin "vauvaperheen irtiotto", vastaan ei tullut YHTÄÄN positiivista juttua koko perheen yhteisestä arjesta irrottautumisesta. Päinvastoin, netti vilisee asiaa, jossa vanhemmat kaipaavat irtiottoa lapsistaan tai toisistaan - mikä sekin on ihan normaalia ja joskus paikallaan.

Näyttää siis siltä, että vauvaperheen pitkäkestoiselle maailmanmatkalle on blogimaailmassa tilaa ja tilausta, joten tässä tulee!

Miten 

Jaa että kumpikin kotiin, helpommin sanottu kuin tehty. Ja eikös irtiotossa ole ideana matkustella, sehän ei ole ilmaista? Irtioton rahoittamisesta tulee erillinen postaus, mutta pähkinänkuoressa, yhdeksän kuukauden breikin mahdollistavat:

• majoittuminen sukulaisilla ja ystävien luona kun se on mahdollista
• minun äitiysvapaa- ja muut lomarahani
• meidän kummankin vuosia kerrytetyt säästöt
• asuntomme vuokratulot
• vuokratulot autostamme
• kaiken "turhan" omaisuuden myynti
• pätkätyöskentely etänä tai silloin kun siihen on mahdollisuus.

Minne

Irtiottomme suuntautuu ensivaiheessa Ranskaan ja Suomeen, koska siellä ovat isovanhemmat. Kuitenkin tavoitteena on nähdä muitakin maita. Alustavina suunnitelminamme tai  haaveinamme ovat Espanja-Portugali-Marokko, sekä Kanada. Mahdollisesti mukaan ujutetaan myös Väli-Amerikan kohteita. Pääteasemat ovat neuvottelun alla, sillä E:llä on (uhka?)rohkeampi ote kuin minulla vauvan kanssa matkustamiseen, kun taas itse haluan valita kohtalaisen helppoja ja ennenkaikkea turvallisia maita. Tietenkin myös lompakkomme sanelee valintoja.

Matkakohteet ja käytännön järjestelyt (sekä asiaan liittyvät eittämättömät kommellukset...) päivittyvät seuraavan yhdeksän kuukauden mittaan, tervetuloa mukaan reissuun!

Jätämme taakse nämä tutut näkymät ja aktiviteetit, kohti uutta!