Vauvaperheen irtiotto - vauvan ensitunnelmat reissussa

Lähdimme Perthistä tien päälle vajaat pari viikkoa sitten ja päätös tuntuu päivä päivältä oikeammalta. Huomaan nyt kärsineeni työuupumuksesta, mikä ei varsinaisesti helpottanut äitiysajan mukanaan tuoman toisenlaisen uupumuksen – unenpuutteen ja puuduttavan rutiininomaisuuden - vuoksi. Asumme tällä hetkellä Ranskan-mummolassa ja vaikutus on kuin viiden tähden lepolomalla.

Madame E asuu historiallisessa pikkukylässä Ranskan tunnetuimmalla aatelislinna-alueella Loiren laaksossa. Talo on kolmikerroksinen, valkoiseksi rapattu romanttinen huvila, jonka keskikerroksessa Mme E asuu itse, ylä- ja alakertaa hän vuokraa AirBnB-asuntoina. Keraamikko-käsityöläisen koti on kauniisti sisustettu vanhan roosan ja tumman puun sävyillä, kaikkialla on viehättäviä yksityiskohtia, osa matkoilta tuotuja, osa itse tehtyjä. Marokkolaiset messinkilyhdyt katossa, keraaminen minilinna-pöytälamppu senkin päällä, perhevalokuvia seinillä, valtava itämainen matto jyhkeän ruokapöydän alla, iloinen tuli Deville 1846-takassa. Taloa ympäröi laaja tontti, etupihalla syksylläkin kauniita hortensiaistutuksia, takapihalla jyrkkä ylämäki, suuria lehtipuita, mäen päällä uima-allas AirBnb-vieraiden käyttöön – tosin talviteloilla näin marraskuussa.

Teemme täällä perheenä yhdessä töitä sekä bisnekseen että yleisesti talonpitoon liittyen: puutarhanhoitoa, pikkuremonttia, paperitöitä, yleistä huushollausta, lapsenvahdintaa jaetusti. Löydän itseni, tajuan olevani luonteeltani perheyrittäjä: on valtavan motivoivaa työskennellä jonkin konkreettisen eteen yhteen hiileen puhaltavien läheisten kanssa. Mutta miten vauva-N suhtautuu ihanaan Ranskan-mummolaansa? No ei läheskään yhtä auvoisasti kuin äitinsä.

Meillä on ollut matkassa huonoa tuuria, sillä ensin E ja minä nappasimme sitkeän nuhan ja yskän lennolta, sitten N kärsi vauvarokon korkean kuumeen ja ihottuman kera. Nyt N vaikuttaa myös saaneen tämän nuhakröhän, juuri kun parani rokosta. Sairastelu, rutiinien muuttuminen ja tutun ympäristön katoaminen ovat vaikuttaneet N:ään niin, että ressukka ilmeisesti pelkää äidinkin katoavan, jos ei tässä roiku kirjaimellisesti kiinni 24/7. Hän haluaa olla sylissäni jatkuvasti, pikku kourat puristavat päättäväisesti paidankauluksesta tai niskahiuksistani. Tästä en lähde minnekään eikä kukaan muu saa pidellä minua tai aloitan palosireeniulvonnan, terveisin N.

Onneksi pari viime päivää on ilmassa ollut merkkejä, että N alkaa tottua ympäristöönsä, sillä hän on suostunut jopa leikkimään lattialla hetken, jos olen näköpiirissä. Isinkin syli on alkanut taas kelvata hetkittäin, mutta mummon ei, liian vieras vielä. Viime reissuun verrattuna matkustaminen N:n kanssa on toisaalta vaikeampaa, toisaalta helpompaa. Viisi-kuusikuukautisena hän oli paljon kiinnostuneempi ja innostuneempi vieraista ihmisistä, sekä asioiden katselemisesta. Hän viihtyi esimerkiksi lentokoneen penkissä tai vaunuissa hyvin, kun sai katsella uusia ihmisiä. 

Nyt N:ää kiinnostaa paljon enemmän asioiden tutkiminen omasta kädestä tai suuhun pistäen, mikään maisemien tuijottelu ei häntä viihdytä. Vieraat ihmiset ennemminkin pelottavat tai ujostuttavat nyt kahdeksan kuukauden kypsässä iässä, eikä hän samalla innolla ota kontaktia vieraisiin tai suostu syliin. Toisaalta, edelliseen matkaan verrattuna N osaa enemmän, eli hän voi istua syöttötuolissa tai lattiallakin hetken, etenkin tuettuna. Hän syö itse (pieniä määriä) sormiruokaa, joten ruokailu voi tapahtua yhtä aikaa muiden kanssa. Hän viihtyy yllättävän hyvin ravintoloissa, koska niissä saa maistella uusia (vauvaystävällisiä, tietenkin) makuja. Ja unohtaessaan pelkonsa, että äiti häviää, hän leikkii lattialla syvästi keskittyneenä eritoten nenäliinaboksiin – mikään ei ole hauskempaa kuin vetää paperia ulos luukusta ja repiä silpuksi!

Nukkuminen ei ole koskaan ollut N:n lempipuuhaa. Täällä yöt ovat vaikeutuneet entisestään. Toisaalta sairastelun vuoksi, toisaalta uutuuksien vyöryn takia, rauhoittuminen tuntuu hänelle hankalalta. N heräilee itkien pitkin yötä, suostuu nukkumaan vain minun vieressäni tai nukuttamanani, joten yön pätkittyminen vaikuttaa minunkin jaksamiseeni. Toisaalta päiväunet vaunuissa ulkona onnistuvat yhä hyvin, joten onneksi sentään päivällä saan taukoja ja tuokioita itselleni. E ja Mme E hoitaisivat vauvaa mielellään, mutta täytyy nyt odotella, että N pääsee sinuiksi uuden tilanteen kanssa ja uskaltautuu olemaan ”normaalisti”. Vauvan kanssa on usein mahdotonta tietää, mikä johtuu mistäkin, eli nukkuminen olisi saattanut notkahtaa ihan kotonakin. En halua syyllistyä liikaa siitä, että olemme mullistaneet pikkuisemme maailman toistaiseksi, onhan hänellä yhä lähellään tärkeimmät ihmiset ja enemmän huomiota ja leikittäjiä kuin kotona. 

Tätä kirjoittaessani muu sakki on ulkona hoitamassa asioita, N mukanaan, joten jonkinlainen normaaliin paluu orastaa.  Sopeutumisajan antaminen vauvalle tulee vaikuttamaan matkustustyyliimme, eli jatkossa tarvitaan hitaampaa ja rauhallisempaa tahtia, aloilleenasettumista, rutiineja, tuttuutta.

100% totuus

Reilu vuosi sitten, kaikki aluillaan, irtiotosta ei tietoakaan.

Joulu 2018 joulutillin katveessa, jouluna 2019 saamme oikean joulukuusen Suomessa!

Tällaiset treenit alkoivat jo Perthin-kodisssa, jatkuvat täällä Ranskan-mummolassa.