Irtiotosta tynkä?

Jaahas ja voihan korona. Irtiotostamme uhkaa tulla aika tynkä verrattuna siihen, mikä oli alkuperäinen ideamme. Tämän postauksen tarkoitus ei ole olla koronasta sinällään, mutta tuskin juuri mitään voi tällä hetkellä kirjoittaa sivuamatta pandemiaa. Sen verran isot vaikutukset viruksella on kaikkiin ja kaikkialle, tuntuu.

Olemme edelleen Suomessa ja alkuperäinen tarkoituksemme oli jatkaa huhtikuun alussa Portugaliin ja Espanjaan, sieltä Costa Ricaan ja Meksikoon, sitten Kanadan kierroksen ja Etelä-Korean kautta kotiin Australiaan. No.

Jokainen uutisia seuraava tietää, että a) Suomi ei suosittele mitään ulkomaanmatkustusta ainakaan kuukauteen, b) Espanja on tautitilastoissa seuraava Italia, c) Espanjan rajat ovat kiinni ja d) niin ovat jotakuinkin kaikkien muidenkin matkakohteidemme. Osa rajoitustoimista on julistettu huhtikuun puoliväliin, jotkut maat ovat suoraan hyppänneet toukokuuhun. Esimerkiksi veljeni on nyt jumissa Kolumbiassa, jonka rajat on suljettu 30. toukokuuta saakka. Suomen viranomaiset puhuvat, että tautipiikki saattaa täällä meilläpäin kestää kolme kuukautta, eli ehkä kesä-heinäkuulla tilanne voisi palata normaaliin. Meidän paluupäivämme Perthiin on heinäkuussa ja töihinpaluu elokuussa.

Ymmärrän, että reissumme peruuntuminen tai raju muuttuminen on #firstworldproblem. En missään tapauksessa täällä ruikuta, että voijuuriminua. Mutta eipä ihan tunteettomastikaan voi sitä ottaa, että vuosikymmenen säästöt ja monta kuukautta kestänyt suunnittelu lorisevat, jos ei kaivosta alas, niin ainakin tipoittain ja osittain menemään.

Urheasti ja sinnikkäästi jatkan kuitenkin matkustusteemalla. Ehdimme kierrellä Ranskaa, Suomea ja (nyt pahamaineiseksi muuttunutta) Italiaa. Näillä ja aiemmilla reissuilla olen havainnoinut seuraavaa matkustuksesta ylipäätään:

Kengät. Kenkiin tiivistyy kaikki matkailu, sekä symbolisesti että käytännössä. Oma suosikkitekemiseni ihan arjessakin on vaellus, oli se kaupunkivaellusta eli urbaanissa ympäristössä kiertelyä, tai luonnon helmassa seikkailua. Mikään ei vaeltaessa ole yhtä tärkeää kuin hiertämättömät kengät. Kenkien merkitys korostuu jo ennen matkaa. Montako paria tarvitaan, montako mahtuu mukaan? Onko oltava siistimmät kengät, ehkä peräti korkkarit? Entä sandaalit? Talvikengät? Lenkkarit? Vaelluskengät? Lyhyemmät matkat teen yleensä yksillä, max. kaksilla kengillä.

Tälle yli puolen vuoden reissulle mukaan otin kolme paria, joista kahdet ovat jo osoittautuneet aivan fiaskoksi. Siistit korolliset kaupunkikävelykenkäni ovat käytöstä niin kuluneet, että pohjien läpi/saumoista vuotaa vettä. Matkatessani kohti väitöstilaisuuttani Jyväskylän yliopistolle en juuri voinut keskittyä väittelyyn valmistautumiseen, koska tuntemukseni pyörivät kenkien sopimattomuudessa. Liian ohuet talvikeliin, vuotavat räntäsäällä, soran pistellessä jalkapohjia. Vedin kuitenkin väitöksen kunnialla läpi märissä sukissa. Kengät saivat potkut palveluksesta välittömästi jälkikäteen. Mukaan pakkaamani lenkkarit osoittautuivat nekin huonoksi hankinnaksi, sillä ne tuntuivat isoilta ja paksuilta kompuroilta. Nyt matkaan kevyesti tekonahkatennareissa.

Suihku. Ehkä kenkiäkin tärkeämpää reissun päällä on mahdollisuus suihkuun. Koska olemme budjettimatkaajia, ihan jokaisen majoituspaikan suihku ei ole ollut priimaa laatua - vaikka todellisia helmihostellejakin olemme bonganneet pikkurahalla. Joskus vettä tulee loropaineella (paineetta), joskus koppi on muuten epäkäytännöllinen tai kuumaa vettä tulee vain hetkonen. Olen nyt kuitenkin oppinut, että suihku kannattaa aina hyödyntää, koska seuraavan majoituksen suihkuratkaisu voi olla vieläkin huonompi.

Itsensähän pesaisee vaikka bideesuihkulla ja vauvan voi pakon edessä putsata lavuaarissa, mutta tukanpesuun oikea suihku on minulle tärkeä. Toki suomalainen kesämökkeilevä vatipesijä pärjää suihkuttakin, jos vaihtoehdot uupuvat. Mutta. Etenkin pitkien lentojen tai muuten raskaiden päivien jälkeen kuuma suihku on minulle henkireikä ja latautumispaikka, jossa fyysisen lian ja hien lisäksi peseytyvät pois henkiset kuonat ja paha mieli. Siksi ihmettelenkin, miksi niin harvat lentokentät tarjoavat mahdollisuutta suihkuun. Suihkuista voisi melkein kirjoittaa oman postauksensa, niin ihmeellisiä virityksiä on välillä näkynyt, vaihdellen suoraan wc-pöntön päälle asennetusta suihkusta aina kökötyskokoiseen istuma-ammeeseen ilman suihkua.

Lahjat ja hankinnat. Pidempään reissatessa pakostikin huomaa, että jotain on jäänyt ottamatta matkaan, ja se täytyy ostaa. Tai, tavaroita unohtuu eri majapaikkoihin, etenkin jos a) mukana on salakätköilyä rakastava piilottajataapero ja b) majoitus on usein toisten kotona, missä omat kamat sekoittuvat iloisesti muiden kamoihin ja katoavat kaaokseen. Ongelma kuitenkin on, että jokainen uusi ostos vie tilaa laukuista ja oikeastaan mitään ei voi hankkia, jos ei samalla jätä pois jotain muuta pakaaseista. Emme yhdeksään kuukauteen voi ostaa mitään vain siksi, että huvittaa tai jokin tavara olisi kiva, ei välttämätön. Se saa kyllä miettimään yhteiskuntaamme, kapitalismia ja kulutusta. Olisikin enemmän tarjolla kaikkea lainauspalvelua - kun et enää tarvitse, palauta tai anna eteenpäin!

Nyt vuoden täyttävä pikku-N on saanut reissun mittaan runsaasti lahjoja, ja vaikka jokainen antaja on selvästi miettinyt tavaran kannettavuutta, tusina pientä pakettia vie matkalaukusta yhtä paljon tilaa kuin pari isoa lahjaa. Osan leluista päädyimme jättämään Ranskan-mummolaan, osa jäänee Suomen-isovanhemmille, osan ehkä yritämme postittaa itsellemme Australiaan tai tuoda mukana seuraavalla käyntikerralla. Vinkkinä muille pitkän matkan suunnittelijoille - älä missään nimessä pakkaa laukkua liian täyteen jo kotona, koska takaisin et pääse ihan samoilla spekseillä kuin lähditkin. Meillä pakkauspuserrus jo aiheutti sen, että E:n käsimatkavararepun vetoketju paukahti ja täytyy korjauttaa.

Kotivara. Kotivaran, säilykkeiden ja mausteiden merkitys on yhtäkkiä näynomaisesti avautunut minulle. En itse tykkää kauheasti säilöä ruokia kotona ja meillä onkin vain pieni pakastin ja melko pikkuinen pantry, kuivaruokakaappi. Kotivara on nyt korona-aikaan arvossa arvaamattomassa kaikilla, enkä edes aloita siitä, että Perthissä on kuulemma jouduttu ottamaamaan käyttöön erilliset ostostunnit vanhuksille ja vammaisille, jotta nämä saisivat kaiken tarvitsemansa muiden tönimättä ja tappelematta, mukaanlukien vessapaperit.

Kotivara on ilman epidemiaakin yllättävän tärkeä arjen hiljainen kannattelija. Nyt, kun majoitumme 2-7 päivää paikassaan (mummoloissa toki reilusti pidempään), ruoka on suurin "ongelmamme". Vaikka mielelläni varaan aamupalallisia majoituksia ja syömme normaalia enemmän ulkona, väli- ja iltapalaa tarvitaan kotiin. Kokkaamme aina mahdollisuuksien mukaan, mutta tässä kotivara juuri osoittaa merkityksensä.

Airbnb-asunnoissa erittäin harvoin on kovin kattavaa kokkausarsenaalia. Ruokaöljy, suola, pippuri, sokeri, kattila ja paistinpannu saattavat löytyä, siinäpä se - ja aika harvoin nämä kaikki yhdestä ja samasta asunnosta! Joskus puuttuu kauha, joskus kuorimaveitsi, joskus tölkinavaaja, lähes aina uupuvat sakset. Jotakuinkin joka kerta ostaessamme viinipullon tajuamme majoituksessa, että korkinavaajaa ei ole. Tärkeimpänä, on melkeinpä mahdotonta mitoittaa kaupassakäynnit niin, että aina siirtymän koittaessa meillä ei olisi paljoa mukanaraahattavaa ruokaa, viinietikasta, oliiviöljystä, banaaneista ja kauramaidoista lähtien.

Näillä (kirjaimellisilla) eväillä tänään. Mitä ensi bloggauskerralla, saa nähdä tilanteen kehittyessä.

Ai miksi meillä katoaa hiusharja sinne, bussikortti tänne, aurinkolasit jonnekin toisaalle?

Töttöröö, reissussa tärähtää.